Kate Morton : The Secret Keeper
Gillian Flynn : Sharp Objects
Omia ostoksia Kobosta
Onko teille käynyt niin, että luette joltain kirjailijalta hehkutusmaineensa arvoisen teoksen, mutta tutustuessanne saman kirjailijan muihin kirjoihin innostus jää keskinkertaiseksi ?
Minulle kävi juuri niin sekä Kate Mortonin että Gillian Flynnin kohdalla.
Mortonin The Secret Keeper
Pidin kovasti Mortonin mainetta niittäneestä The House at Riverton (Paluu Rivertoniin) -kirjasta, vaikka siinäkin oli omia heikkouksiaan. The Secret Keeper ei kai ollut yhtään varsinaisesti huonompi kirja, se vaan toisti samoja teemoja (selvitellään menneisyydessä tapahtunutta kamalaa tekoa ja sen motiiveja) ja samoja nimenomaan lievää ärsytystä aiheuttaneita tekniikoita kuin aiemmin lukemani The House at Riverton. Erityisesti hermostuin siihen, että lukija ehdottomasti tietää jotain kamalaa tapahtuvan jonkin kamalan tapahtuman taustaksi. Koko kirja perustuu juuri tuon kamaluuden selviämiseen.
Laurel on menestynyt näyttelijätär, jonka nuoruutta on varjostanut puumajasta nähty tappo. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin, hän ryhtyy selvittämään tapahtuneen taustoja ja samalla joutuu tutustumaan aivan uuteen puoleen äidissään, Dorothyssa. Vähitellen lukijan eteen aukeavat sodanaikainen Lontoo ja muutaman ihmisen kohtalo. Kuten The House at Rivertonissa, Morton nostaa esille luokkaerojen vaikutuksia ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin. Toisaalta hän nostaa esille myös psykologisten taipumusten vaikutukseen heidän reaktioihinsa. Kaikkiaan kirja on hyvin rakennettu ja tarina ihan mielenkiintoinen, mutta taisin vaan lukea sen vähän liian pian tuon edellisen jälkeen.
Flynnin Sharp Objects
Hiukan samalla tavalla kävi Gillian Flynnin Sharp Objects -kirjan kanssa. Gone Girl / Kiltti tyttö oli rakenteeltaan ja tarinaltaan sen verran mielenkiintoinen ja virkistävästi omalaatuinen, että perinteisempää mallia noudattava Sharp Objects jäi armotta toiseksi ja lukukokemus huomattavasti vaisummaksi.
Camille lähetetään lehtensä toimituksesta kotikaupunkiinsa kirjoittamaan juttua siellä kadonneista tytöistä. Tarinan edetessä selviää, että Camille ei itsekään ole täysin tasapainoinen. Hän on juuri palannut psykiatrisesta sairaalahoidosta eikä kotikaupungin vinksahtaneeseen ilmapiiriin paluu tee hänelle hyvää. Vähitellen selviää kaupunkilaisista ja Camillen perheestä asioista, jotka liittyvät tiiviisti kadonneiden pikkutyttöjen tarinaan. Kuka on hullu ja kuka on murhaaja ? Pitääkö olla hullu murhatakseen ?
Jännitystä kirjassa kyllä riittää, samoin aika sairastakin julmuutta ja käsittämättömiä toimintatapoja sekä niinsanottujen terveiden että mieleltään järkkyneiden toimesta. Syy ja seuraussuhteet muodostavat välillä armottomia kuvioita. Silti Sharp Objects ei oikein vakuuttanut. Se oli kuitenkin aika perinteinen rakenteeltaan ja ratkaisultaan. En oikein tiedä olisinko pitänyt kirjaa mielenkiintoisempana, jos olisin lukenut sen ennen Kilttiä tyttöä - nyt ennakko-odotukset väistämättä vaikuttivat lukukokemukseen.
Entäs sitten ?
Yhteenvetona vielä todettakoon, että kaksi aivan kelvollista kirjaa jäivät pakostakin kirjailijoidensa vielä parempien tuotosten varjoon. Ei voi mitään. Paitsi, että taidan jättää pari vuotta väliin ennen kuin luen samoilta kirjailijoita mitään muuta. Sen siitä saa, kun aloittaa kirjoittajan parhaimmasta...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Morton. Näytä kaikki tekstit

21.8.2013
19.6.2013
Lumoava Kate Mortonin The House at Riverton
Kate Morton : The House at Riverton
Oma ostos Kobosta
Tämän kirjan luin jo toukokuun puolella, mutta kaikessa dekkaritohinassa se on jäänyt bloggaamatta. Toisaalta voi olla hyväkin, että lukemisesta on kulunut aikaa niin on ehtinyt vähän jäsentelemään ajatuksia.
"Suuren ajatusprosessin" lopputuloksena toteankin, että Kate Mortonin kirjaa The House at Riverton kuvaa ehkä parhaiten sana lumoava. Odottava tunnelma luo jännitteen, joka ei päästä lukijaa irti otteestaan. Haikea ajankuvaus jo kadonneesta maailmasta henkii nostalgiaa, johon on helppo sukeltaa mukaan, vaikkei kyseistä aikaa itse ole koskaan kokenutkaan. Niin, ja vaikkei kaipaukseen ehkä niin olisi mitään järjellistä syytäkään. 1900-luvun alkupuoliskon elämä oli ehkä taianomaista niille, joilla oli maata ja mammonaa. Heitä palvelevien päivän kuluivat työn raadannassa. Sovinnaisuussääntöjen kahleet rajasivat kaikkien tekemisiä yhteiskuntaluokasta huolimatta, mutta seurausten tuhoava vaikutus vaihteli turvaverkkojen vahvuuden myötä.
Kirjan kehystarinassa Grace (98v) kertoo nuoruutensa tarinaa nauhalle tyttärenpoikaansa varten. Heti alussa lukija saa tietää, että jotain kauheaa on tapahtunut Rivertonin talolla. Jotain sellaista, joka romahdutti koko talonväen elämän perustan ja heitti Gracen maailmalle. Siitä, oliko lähtö palveluspaikasta nuoren palvelustytön kannalta hyvä vai huono asia, voidaan olla montaa mieltä. Joutuihan hän kokemaan monia vaikeuksia, mutta toisaalta hän oli vapaa valinnoissaan ja pystyi todistamaan pärjäävänsä niin itselleen kuin maailmalle.
Tarinan alussa muutamme Gracen mukana Rivertoniin. Talossa vallitsee tarkka järjestys. Palveluskunnan kuuluu olla näkymättömästi paikalla kaikkialla, asioiden hoitoa isäntäväen huomaamatta niiden takana olevaa työtä. Näkymättömyys näkyy esimerkiksi siinä, miten talon nuoriso jatkaa keskusteluaan Gracen ollessa paikalla aivan kuin heidän itsensä lisäksi ei paikalla olisi ketään muuta. Nykyajan tasa-arvokeskusteluja seuranneesta asenteet tuntuvat täysin käsittämättömiltä, varsinkin kun palveluskunta itse pitää asemaansa melkein kunnia-asiana ja kokee suurta kiitollisuutta saadessaan palvella omalla tavallaan kuitenkin hyvää ja anteliasta isäntäväkeä.
Sitten Gracen näkymättömyys särkyy. Talon tyttäret huomaavat hänet ja syntyy oudolla tavalla hallitseva riippuvuussuhde puolin ja toisin. Grace elää tyttöjen elämän tapahtumissa mukana, mutta kuitenkin syrjässä. Tietäen kaiken, mutta kuitenkin aseman aiheuttaman verhon takana. Tuo verho myös hämärtää ymmärrystä todellisuudesta ja toimii omalla tavallaan tragedian katalysaattorina.
Kirja oli hämmentävä lukukokemus. Alussa mainostamastani ajatusprosessista huolimatta, en edelleenkään ihan selkeästi tiedä pidinkö kirjasta vai ei. Osa henkilöhahmoista oli naiiveja miltei ärsyttävyyteen asti, vaikka historialliseen kontekstiin asetettuna tietämättömyys tietysti selittyy. Nykynaisen sisällä nostaa päätään kapinahenki kaikkia kuvattuja sovinnaisuuden rajoitteita vastaan. Gracen tapa asettaa emäntänsä hyvinvointi kaiken edelle oman elämänsä keskeisissä ja tärkeissä valinnoissa melkein puistattaa.
Kirjan rakenne luo jännitettä, joka oli väillä vähän häiritsevää. "Miksei minun anneta nauttia rauhassa tunnelmasta ja maisemista ? Miksi pitää odottaa jotain kamalaa tapahtuvaksi?" Miltei jätin kirjan kesken jossain vaiheessa, kun tuo tragedian odotus alkoi ärsyttämään. Toisaalta, juuri tuo jännite pitää kirjaa ja tarinaa tiukasti kasassa, huolimatta kehyskertomuksen ja tarinan välisestä erosta ajassa ja tunnelmassa.
Kaikkiaan on sanottava, että kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen - luki sitä sitten traagisena rakkaustarinana tai kuvauksena eräästä aikakaudesta ja sen yhteiskunnallisesta rakenteesta. Tarinan tunnelmaan jää vangiksi pitkäksi aikaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)