Tulenpunainen kabaree

Saa nähdä, tuleeko Milja Kaunistolta markkinoille jossain vaiheessa nykyaikaan sijoittuva romaani. Tähän mennessä on suunta nimittäin ollut selvästi historiassa eteenpäin. Ensin oltiin keskiajalla, sitten Ranskan vallankumouksen keskellä ja nyt Tulenpunainen kabaree vie lukijansa 1900-vuoden Pariisiin keskelle maailmannäyttelyä.

Oli aikakausi mikä tahansa, on Kauniston ajankuvaus rikasta ja täynnä yksityiskohtia. Tosin olen välillä miettinyt, oliko entisaikojen Ranskassa muuta kuin naisten aseman alistamista seksin avulla. Vallankumouksen aikaan pyörittiin bordellissa ja nyt sitten kabareetanssijoita käytetään hyväksi.

Olen samaa mieltä siitä, että naisten asema oli monessa kohtaa vaikea ja epäkohtia on hyvä nostaa esille jo pelkästään samojen nykyajan piirteiden identifioimiseksi. Pelkään kuitenkin turtuvani aihealueeseen ja kaipaan välillä myös "tavallisten" ihmisten elämää. Kai sellaistakin oli myös aiemmin historiassa?

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree
Pyydetty arvostelukappale kustantajalta 

Albert S. Grosjean on asunut koko ikänsä pahamaineisen naisvankilan muurien sisällä. Hänen suurimpana haaveenaan on joskus päästä kohoamaan laitoksen vanginvartijaksi. Se olisi entisen naisvangin pojalle suuri kunnianosoitus.

Sitten sattuma heittää Albertin kuulemaan äidistään tietoja, joiden jälkeen entinen suojapaikka muuttuu pelottavaksi ja hän päätyy harhailemaan Pariisin kaduille ja tutustuu suomalaiseen kuvanveistäjä Ville Vallgreniin.

Iloinen taiteilija vie Albertin mukanaan viinin, naisten ja tanssin maailmaan. Kabaree toisensa jälkeen kuitenkin syttyy tuleen ja sekä Albert että Ville huomaavat sekaantuneensa vaarallisen tuhopolttajan etsintään ja joutuneensa itsekin poliisin silmätikuiksi.

Juoni on monimutkainen ja polveilee. Pariisi hehkuu elävänä. Albert on herttainen päähenkilö kaikessa viattomuudessaan, mutta Ville Vallgren oli kyllä ihan paras avioliitto-ongelmineen. Enhän minä tuollaista miestä huolisi, mutta huvituin kuitenkin.

Kaikkiaan Tulenpunainen kabaree on mielenkiintoinen kirja, mutta miksi se jotenkin tuntuu "välityöltä"? Ehkä siksi, kun tarina on aiempia lyhyempi eli ei trilogia ja oli tuossa sivujakin kai vähän vähemmän kuin muissa Kauniston kirjoissa. Mielenkiintoinen luettava kuitenkin.

Status eli rakkautta, vankilaa ja salonkiseurustelua

Milja Kaunisto: Status 
Kustantajalta arvostelukappaleena 

Taas päättyy yksi historiallinen trilogia. Kauniston kunniaksi on sanottava, että hän myös osaa pitää trilogiansa kolmiosaisina eikä turhaan  niitä venyttele.

Kaunisto myös tuntee historiansa - kuten aiemmatkin kirjoittamansa romaanit, Status huokuu yksityiskohtia, päivämääriä, nimiä, paikkoja, kuvauksia tapahtumista, kaikkea runsaasti. Purppuragiljotiini-trilogian toinen osa, Corpus, oli ehkä hivenen turhankin paikallaanpysyvä ja osoitteleva minun makuuni, mutta Status pistää taas vipinää muuallekin kuin mestauslavalle.

Toki giljotiinillakin pitää kiirettä, mutta niin myös entinen pyöveli Isidore kulkee kohtalossaan eteenpäin aina valtakunnan päättäviin tasoihin saakka. Mariannea puolestaan ei vankityrmältä pelasta edes kolikoihin painettu profiili. Kumpikin kulkee omaa polkuaan toisiaan sivuten ja lukija saa koko kirjan ajan jännätä, vieläkö polut risteävät.

Status siis nousi kertaheitolla taas suosikkikategoriaani. Jälleen kerran sai Milja Kaunisto historian elämään. Erityisesti pidin todellisten henkilöiden ja tapahtumien sekoittumisesta fiktiiviseen tarinaan. Marianne ja Isidore ovat ehkä romaanihahmoja, mutta miltei kaikki heidän lähipiiristään ovat (tai ainakin perustuvat kaimoihinsa) todellisia henkilöitä historian sivuilta. Niin naiset Mariannen vankilatovereina kuin Isidoren uraa eteenpäin vievät miehet löytyvät Ranskan vallankumouksesta kertovien tarinoiden ytimestä.

Marianne ja Isidore kohtaavat molemmat vaikeuksia, pettyvät ja kolhiintuvat, mutta kuitenkin tulevat koettelemustensa halki entistä vahvempina. Heidän ympärillään Napoleon, Robespierre, Josephine ja muut historian henkilöt toteuttavat kohtaloaan ja paistattelevat historiankirjojen sivulla Mariannen ja Isidoren lopulta kadotessa sivujuonteiden hämärään.

Mitäpä tästä kirjasta muuta sanoisi? Kyseessä on runsas ja rönsyilevä tarina aikakaudesta, joka kauheudessaan ei oikein ole edes ymmärrettävä. Miten voivat sopia yhteen aukiot, joiden maa ei enää kykene imemään itseensä kaikkea giljotiinien vuodattamaa verta ja salongeissa ideaaleista keskustelevat valtionpäämiehet? Ainakin niiden pohjalta voi kirjoittaa viihdyttävän romaanin, kun osaa yhdistää roihuavat tunteet historian kirjattuihin yksityiskohtiin tavalla, joka saa kääntämään sivun toisensa perään.

Niinpä, Status ei jäänyt keskeneräisten pinoon vaan luin sen ahmien muutamassa illassa.

Corpus - kuolema ja kurtisaani

Tämä on nyt kolmas vahva naiskirjailijan taidonnäyte viime ajoilta. Säädyllinen ainesosa ja Kirkkaus jo tuli käsiteltyä. Nyt lähdetään Ranskan vallankumouksen kuohuihin.

Milja Kaunisto: Corpus - kuolema ja kurtisaani 
Kustantajalta luettavaksi 

Toinen osa jatkaa siitä mihin ensimmäinen (Luxus) päättyi. Terrorin aika alkaa ja kuninkaan pää on löyhässä. Marianne jatkaa piiloutumista markiisi de Saden talossa, mutta kenenkään salaisuudet eivät ole turvassa, eivät edes, tai varsinkaan valtaapitävien seuralaisten.

Kuten Luxus-romaanissa ja Milja Kauniston muissakin kirjoissa, historia rönsyilee ja suorastaan hyökkää sivuilta silmille. Veri valuu ja kurtisaanit levittävät haarojaan vallankumouksen sankareille. Pelkoa haisevat kadut, toisiaan vahtivat kansalaiset ja aiemman vallasväen etuja himoitsevat nousukkaat nousevat pääosaan.

Vähän tosin meinasin kyllästyä Maison de Luxen asukkien ja toimintojen kuvailuun - tuntui, että tarina pyöri vähän liiankin paljon "sen" ympärillä eikä juoni oikein päässyt eteenpäin. Onneksi kyseessä oli vain hetkellinen notkahdus ja sitten mentiin taas niin, että heikompia hirvittää. Pyöritystä riitti sivusta toiseen ja runsaudesta tuli melkein ähky, vaikka sivuilla nähtiin nälkää.

Marianne ja Isidore ovat molemmat mielenkiintoisia hahmoja, samoin kuin toki muutkin henkilöt. Varsinkin Isidoren seikkailut koukuttivat ja historiallisista henkilöistä erityisesti Napoleonin hahmon astuminen tarinaan toi taas ihan uutta jännitettä juoneen. Marianne jäi ehkä kuitenkin tällä kertaa hieman varjoon, vaikka lopun koukku kyllä tekee seuraavan osan odotuksesta jo melkein sietämätöntä. (Kuulen markiisi de Saden hykertelevän kiepsahduksesta ja odottavan lukijan tuskasta)

Corpus oli pakko ahmia. Se on värikästä ja yltäkylläistä luettavaa. Kaunisto tuntee historiansa ja osaa nostaa sen elävänä kirjan sivuille. Lopussa sitä on ihan hengästynyt. Vallankumouksen vaiheet ja yksityiskohdat pyörivät päässä vielä monta päivää viimeisen sivun jälkeen.

On se mahtavaa, miten taitavia naiskirjailijoita meillä on! Nämäkin kolme viimeisimmäksi lukemaani romaania kertovat kaikki jollain tavalla historiasta, mutta ovat tyyliltään ja toteutukseltaan hyvin erilaisia. Upeita lukukokemuksia jokainen!

Luxusta

Milja Kaunisto: Luxus
Luettavaksi ja blogattavaksi kustantajalta

Yöpöydän kirjapino pienenee. Olet päättänyt ottaa siihen lisää hyllystä vasta sitten, kun nämä on luettu. Tätä tahtia siihen ei mene kovinkaan kauan. Tiesin jo alottaessani, että kyseessä on nautinnollinen pino. Enkä ollut väärässä ollenkaan.

Luxus on Milja kauniston Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuvan Purppuragiljotiini-sarjan ensimmäinen osa. Jo hänen keskiaikaan sijoittuva trilogiansa Olavi Maunupojasta näytti kyseessä olevan taitava kirjoittaja, joka tuntee historiansa. Sama rehevä ja runsas tyyli jatkuu Luxuksessa. Aika on muuttunut, mutta edelleen ihmiset janoavat valtaa ja ylellisyyttä. Edelleen rakkaus on vaikea tyylilaji, himo taas helppoa. Paitsi silloin kun on kasvatettu aatelisnaisena 1700-luvulla. Vain yksi pieni hairahdus voi kääntää koko elämän suunnan. Kreivitär Marie-Constance de Boucard sai huomata vanhempien rakkauden kylmenevän heidän joutuessaan tarjoamaan "vahingoittunutta kauppatavaraa" avioliittomarkkinoilla.

Vallankumouksen kuohuissa Marie kohtaa pyövelinkisälli Isidoren. Ammattinsa vuoksi kunnioitettu, mutta kartettu Isidore ja kreivitär Marie antavat lukijalle kaksi eri näkökulmaa kuninkaanvallan romahtamiseen. Toinen haikailee menetettyjen rikkauksien ja mukavuuksien perään, toinen idealistisesti kansan puhdasotsaisuutta vallankahvassa. Kun seuraan liittyy kammottavamaineinen Markiisi de Sade (juuri hän...), on luvassa paheiden pyörre, jonka syövereissä loppujen lopuksi vain hengissä säilyminen on tärkeää.

Luxux on helppoa luettavaa. Tarina soljuu kepeästi, vaikka kauheita asioita tapahtuu ja hirttosilmukkaa kiertyy kaulan ympärille helppoakin helpommin. Milja Kaunisto osaa luoda henkilöhahmoja, jotka eivät ole hyviä tai pahoja, vaan inhimillisiä. Ehkä siksi heihin kiintyy ja heidän tarinansa jaksaa kiinnostaa sivusta toiseen. Myös juoni on täynnä käänteitä ja kiemuroita, vaikka punainen lanka pysyykin kirjailijan hyppysissä ihailtavan hyvin.

Vallankumouksen aikainen miljöö ei ole ihan niin haiseva ja värikäs kuin keskiajalla, mutta elävä se on. Katujen tunnelmat ja poliittiset kiemurat sotkeutuvat toisiinsa rikkaaksi kuvakudokseksi. Jollain kumman tavalla Kaunisto onnistuu tekemään aikakauden ihmiset ja heidän elämänsä todentuntuisiksi. Olen lukenut ajanjaksosta muitakin kirjoja, fiktiota ja historiankirjoitusta, mutta vasta Luxus puhalsi tapahtumiin elämän. Sitä koki kuin olevansa itsekin seuraamassa yhden ajanjakson veristä päätöstä Ranskan historiassa. Historian faktat tulevat vastaan runsaina, mutta silti kuin vaivihkaa. Missään kohtaa ei lukija tunne olevansa opetettavana, vaikka mitä ilmeisimmin tärkeimmät ajat, tapahtumat ja henkilöhahmot ovat tiukasti ojossa tunnetun tutkimuksen mukaisina, mutta kuitenkin kietoutuneina fiktiivisen tarinankerronnan kiemuroihin.

Tykkäsin hurjasti. Pitkästä aikaa kirja imaisi ja tuli luettua pitkiä pätkiä putkeen. (Toki viikonloppukin auttoi tuohon asiaan). Melkein harmittelen, että kirja tuli luettua niin nopeasti. Koskas se seuraava osa taas mahtaakaan ilmestyä?

Olavin viimeiset seikkailut eli trilogian päätös

Milja Kaunisto: Piispansormus
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Nyt on Mikkelihuumasta taas selvitty, töitä paiskittu ja edessä ihanan rentouttava viikonloppua. En aio tehdä mitään - tai no, kotihommia tietysti, mutta noin muuten ollaan ihan rauhassa kotona. Ehkä sitä voisi vaikka pihalla tehdä jotain kesään viittaavaa... Ainakin lukemista on ohjelmassa. Viimeisen viikon ajan olen mennyt pääasiassa äänikirjoilla ja sitäkin vähän satunnaisesti. Dekkaria löytyisi Kobosta seuraavaksi.

Jo jokin aika sitten sain luettua loppuun Milja Kauniston Olavi Maununpojasta kertovan trilogian viimeisen osan Piispansormus. Minä sitten pidän näistä Milja Kauniston kirjojen nimistä.  Synnintekijä kuvasi juurikin päähenkilöään. Kalmantanssi löytyi tarinan monelta tasolta ja sai miettimään spiraalimaisia kuvioita juonestakin. Piispansormuksessakin on sormuksella keskeinen rooli ja se nousee pahuuden, vallan ja lopulta myös häviön symboliksi tarinan edetessä.

Jo aiemmista osista tuttu rikas ajankuvaus jatkuu ja keskiajan hajut, maut ja tavat nousevat elävinä lukijan mieleen. Juoni jatkuu siitä, mihin toinen osa loppui. Täytyy myöntää, että ensimmäinen, Etelä-Ranskaan sijoittuvat pätkä ei oikein saanut minua lämpenemään. Jotenkin tuli sellainen olo, että tarina olisi voinut vaikka loppua toiseen osaan. Se ei vain oikein edennyt. Ehkä olin alitajunnassani niin tietoinen siitä, miten tapahtumat varmastikin etenevät, enkä oikein pitänyt niistä. Jumitti siis pikkuisen.

Kun päästiin Pariisiin tahti muuttui, historialliset tapahtumat ja henkilöt tulivat lähelle. Olavi pääsi lähemmäs valtaapitäviä ja pelin panokset kasvoivat. Olavi on edelleen vähän samanlainen nahjusmainen otus kuin koko trilogian ajan, mutta kuitenkin myös omalla tavallaan sympaattinen ja rakastettava. Hänen ilmiömäinen kykynsä luovia kaikkien vaarojen läpi, naamuilla mutta tuhoutumatta, pitää mielenkiinnon yllä kiemuraisempienkin juonenkäänteiden läpi.

Monessa kohtaa tarinaa mietin myös, miten kirjan kertoman rakkaustarinan oikein voi käydä. Loppu olikin sitten melkein nerokas. Jotenkin tuollainen loppu oli juurikin uskottava. Mikä tahansa muu olisi tehnyt tarinasta joko liian dramaattisen tai liian imelän tai muuten vaan rikkonut romaanin tyylin ja linjan.

Olavin vanhetessa ja kai vähän seestyessäkin, tuntuu myös kirjojen tyyli hiukan hioutuvan vähemmän rosoiseksi. Synnintekijä herätti paheksuntaa, Kalmantanssi oli jo helpommin sulateltavissa herkemmilläkin ja Piispansormus tuskin sitten enää kohotuttaa kovin paljon kulmakarvoja. Minä olen koko ajan ollut sinut hieman ruumiillisemmankin tyylin kanssa, kun se minusta keskiajasta kertovaan kirjaan niin sujuu, mutta vähän samantyylisen ajatuspolun kuljin läpi minäkin osasta toiseen siirtyessäni. En tiedä, onko kyseessä tottumus vaiko todellinen muutos, mutta tältä se nyt ainakin tuntuu.

Kaikkiaan trilogia muodostaa rikkaan, raikkaan, rosoisen, liikuttavan ja vähän naurattavankin kokonaisuuden. Pidin kovasti. Milja Kaunistolla on ihan omanlaisensa tapa kertoa, eikä hän päästä sen paremmin henkilöhahmojaan kuin lukijoitaankaan helpolla. Historiallista faktaa ja fiktiota tuli taas vastaan oikein roppakaupalla ja mikäs sen parempaa?


Kirja on saatu luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Terveisiä luostarikoulusta - muffinssiherkuttelua Milja Kauniston seurassa

 

Ihan väkisin jäi mieleen soimaan se vanha lastenlaulu : "Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa...". Meillä nimittäin oikeasti oli tosi mukavaa. Gummerus järjesti kirjabloggaajille mahdollisuuden viettää iltahetki Milja Kauniston kanssa yhdessä herkutellen ja Miljan kirjoista (Synnintekijä, Kalmantanssi) keskustellen.

Keskustelu velloi illan aikana vanhaleneista (pitkät kalsarit muusikkopiireissä - opin senkin) keskiaikaisen naiskäsityksen ja kirppujen kautta haasteisiin ranskalaiseen pikkukylään sopeutumisessa. Milja on sympaattinen tarinaniskijä, jolta eivät jutut lopu kesken.

Oli mielenkiintoista kuulla, miten kirjailijan  nykyinen asuinpaikka Villecomtalin kylässä vaikuttaa kirjailijan tuotoksiin. Entinen noviisien asuinpaikka, luostarikoulu, ei ehkä ole nykyaikaisilta mukavuuksiltaan kaikken modernein, mutta mitä siitä, kun kellarista alkaa salakäytävä linnaan ja seinästä löytyy mielikuvitusta kutkuttavia aukkoja. Olisikohan seinään juuri siihen kohtaa joskus muurattu joku uskoton naisihminen ? Kylää ympäröivät mahtavat vuoristomaisemat taas toistuvat yhtä mahtavina Synnintekijässä ja vilahtavat myös Kalmantanssin miljöövalikoimassa.


Myös sattumalta kohdatuilla ihmisillä on ollut vaikutusta tarinan syntyyn. Olavi Maununpoika ilmaantui Miljan ajatuksiin kysyttäessä tiesikö hän Sorbonnessa olleen keskiaikaikana Suomalainen rehtori. No ei tiennyt (en minäkään) vaan ryhtyi sitten ottamaan miehestä selvää. Tarinan aiheita voi löytyä niinkin proosallisessa paikassa kuin hammaslääkärin tuolissa - varsinkin, jos hammaslääkäri sattuu olemaan naimissa historioitsijan kanssa ja kertoo siinä purukalustoa viilatessaan mielenkiintoisista teorioista. Niin kuin nyt vaikka historiantutkimusen esittämistä eri olettamuksista liittyen Jeanne D'Arcin sukupuoleen.

Ihan pelkkien satunnaisten kohtaamisten varaan ei sentään historiallisia romaaneja kirjoiteta. Milja on käynyt läpi hurjat määrät vanhaa dokumentaatiota kirkkohistoriasta, teologisista teorioista ja kaikesta mahdollisesta keskiaikaan liittyvästä. Hattua täytyy nostaa varsinkin latinan- tai vanhojen ranskankielisten tekstien läpi kahlaamiselle. Kaikkea ei tietenkään kirjoituksista edes löydy tai sitten löytyy samasta jutusta montakin versiota, mutta siitähän se kirjailijan työ sitten varsinaisesti vasta alkaakin. Aukot voi täyttää oman mielikuvituksen tuottamilla fiktiivisillä tapahtumilla ja Synnintekijässä ja Kalmantanssissa kirjailija on onnistunut "historianluonnissaan" hyvin uskottavasti.

Bloggaajat kysyivät myös Olavi Maununpojan kehityskaaresta. Naiivi ja levoton nuorukainen kun on Kalmantansissa jo pikkuisen järkiintynyt ja seestymään päin. Kovin vanhaksi hän ei kuulemma kuitenkaan kolmannessakaan osassa vielä ehdi. Juonessa taitaa olla luvassa myös jänniä tapahtumia aikaisempien osien tapaan. Milja sanoi jättäneensä Suomeen lähtiessään miehen hyvinkin kiperään paikkaan. Jäämme odottamaan tietoa siitä, miten kirjailija sankarinsa pelastaa. Toivottavasti kirjoittaminen etenee vauhdilla ja saamme Olavi Maununpojan tarinan jatkoa pian luettavaksemme.

Vilkkaan keskustelun lomassa ehdimme tietysti maistelemaan myös pöydältä löytyviä herkkuja. Mitä ilmeisemmin Kalevankadulta löytyy vierailun arvoinen kahvila. Kuppi&Muffinin täytetyt leivät olivat nimittäin herkullisia ja muffinssit veivät kielen mennessään.

Kiitokset Gummerukselle mukavan illan järjestämisestä!

Kalmantanssi

Milja Kaunisto : Kalmantanssi 
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

Olavi Maununpojan seikkailut keskiaikaisessa Ranskassa jatkuvat. Jos Synnintekijässä matkalla oli viaton pappiskokelas, on Kalmantanssissa tiellä syntiä nähnyt ja tehnyt mies. Ehkä oma keski-ikäinen minäni suvaitsee paremmin vähemmän naiivia päähenkilöä, sillä jotenkin pääsin tässä toisessa osassa paremmin tarinaan mukaan.

Päähenkilöistä muuten sen verran, että kaikkein eniten tykästyin Beatriceen, jonka seikkailua seurataan myös tämän toisen osan ensimmäisessä kappaleessa. Jotenkin omapäisen ja hullunrohkean punatukan edesottamuksista olisi voinut lukea vielä enemmänkin.

Olavi Maununpojan tarina kulkee Suomen Turusta Pariisin kautta Roueniin ja taas takaisin Sorbonnen yliopiston suojiin. Olavi joutuu tahtomattaan sekaantumaan Orleansin neitsyen oikeudenkäyntiin ja lukijakin seuraa mielenkiinnolla tämän tarinan kehkeytymistä. Pariisiin palattuaan on hänellä edessä toinenkin oikeudenkäynti. Tällä kertaa hän joutuu taistelemaan rakastettunsa elämän puolesta, vaikkei edes tiedä onko tämä enää elossa ruton runtelemassa maassa.

La danse macabre, Kalmantanssi, on läsnä erilaisina kuvina ja kuvioina läpi kirjan. Hautausmaan kappelin ovien maalauksessa kuoleman luurangot tanssittavat  uhrejaan. Ranskan valtapelin poliittisessa juonittelussa osapuolet kiertävät toisiaan ja jokaisella kierroksella joku kuolee. Kaiken ympärillä rutto kaataa kansaa yhteiskunnallisesta asemasta välittämättä, heittämällä noppaa henkiinjäämisen sattumasta. Kehyksenä Kalmantanssi kuvaa hyvin keskiajan elämän olemusta eli kuoleman odotusta.

Jo Synnintekijä oli rehevä ja rikas kuvaus keskiajasta, mutta Kalmantanssissa historialliset yksityiskohdat ja tapahtumat nivoutuvat jännittävällä tavalla Olavi Maunupojan tarinaan. Juoni on ehkä "älyllisesti" mielenkiintoisempi, jos näin voi historiallisesta fiktiosta sanoa. Tarina on myös jotenkin tiiviimpi ja pysyy paremmin kasassa. Pidin kirjasta kovasti.

Minä haluaisin aina lukea kirjasarjat kerralla, mutta Olavi Maununpojan elämästä kertovan trilogian kolmatta osaa joudun vielä vähän odottamaan. Kalmantanssikin ilmestyi vasta tässä tammikuun puolivälissä. Onneksi kolmannen osan kirjoittamisen etenemistä voi pieninä vilauksina seurata Milja Kauniston FB-sivulla, muiden mielenkiintoisten juttujen ohessa.
Kirjabloggaajilla on myös mahdollisuus tavata Milja kuun lopussa, hänen ollessaan Suomessa käymässä. Ehdottomasti odottamisen arvoinen tilaisuus, josta sitten täytyy tietysti raportoida blogissakin!

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

Joulu meni jo melkein... ja tämäkin kirja on luettuna - Milja Kaunisto : Synnintekijä

Milja Kaunisto : Synnintekijä
Arvostelukappale luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta

Joulu oli ja menikin jo melkein. Meillä sitä vietettiin hyvin perinteisesti. Lasten jännitystä lahjoja odottaessa, kirjanlukutuokioita ja tietysti kinkkua, rosollia ja piimäjuustoa nautittiin sopivasti annosteltuina. Nyt kai sitten pitäisi katse kääntää vuoden viimeiseen juhlaan ja miettiä se uudenvuoden menu viimeinkin valmiiksi. Tai sitten vain istahdan taas lukemaan.

Historialliset romaanit, romanttiset hömpät ja dekkarit ovat minun mielessäni erottamattomasti loma-aikoihin liittyviä luettavia. Synnintekijä kuuluu tuohon ensimmäiseen kategoriaan.

"Rehevä, ronski, juureva, vahva, maanläheinen"

Siinä liuta adjektiiveja, jotka tulevat mieleen luettuani Milja Kauniston Olavi Magnuksen nuoruusvaiheista kertovan Synnintekijän. Etukäteen teksteissä varoiteltiin kirjaa riettaaksi, mutta tietynlainen ruumiillisuus kai kuului keskiaikaiseen elämään ja näinollen myös ajasta kertovaan romaaniin. Eihän tarvitse kuin vilkaista keskiajan kirjoituksia, niin tyyli ja aikalaisten suhtautuminen ruumiintoimintoihin tulee selväksi. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Rabelais'n Gargantua, jonka pohjalta kirjoitettu lastenkirja antanee hyvän kuvan. Tyylistä siis, vaikka teema ei seksuaalisuuteen lastenkirjassa tietysti liitykään.

Riettautta tärkeämmäksi lukukokemuksessa nousee rikas ajankuvaus ja Olavi Mauninpojan jännittävistä nuoruuskokemuksista kertova tarina. Nuori opiskelija saapuu jätteistään löyhkäävään Pariisiin haluten tuottaa kunniaa ottoisälleen, Turun piispa Maunu Tavastille. Sorbonnen opiskelijaelämä osoittautuu hyvin toisenlaiseksi kuin Olavi kuvitteli, mutta ystävyys ranskalaisen aatelismiehen Miracle de Servièresin kanssa auttaa muuntautumaan Olavista Olaus Magnukseksi. Sitten vanhat synnit ja niiden seurauksena syntyneet salaisuudet paljastuvat eikä mikään ole enää turvassa.

Juoni ei ole hurjan yllättävä - arvasin salaisuuden jo paljon ennen kuin Olavilla oli käsitystä sen olemassaolostakaan- mutta se on kuitenkin käänteineen tarpeeksi rikas pitääkseen mielenkiinnon yllä. Luin Synnintekijän yhteen putkeen, vaihtamatta välillä kirjaa ja se on minulla aika harvinaista. Eniten kirjassa nautin kuitenkin juuri ajankuvauksesta. Olavin ympärillä kuohuu 1400-luvun Ranska tapoineen ja uskomuksineen. Tekstin runsaus tuo miljöön niin lähelle, että lukijakin voi melkein haistaa Pariisin jätteet ja eteläisen Ranskan metsien tuoksun.

Miljöön rikkaus ja oikealta tuntuminen ei liene sattumaa. Milja Kaunisto elää itse keskiajalta peräisin olevassa luostarikoulun rakennuksess, viljelee yrttejä ryytimaalla ja soittaa urkuja kylän kirkossa. Kuulostaa elämäntajalta, joka tarjoaa nykyaikanakin aistittavaksi tuulahduksia vanhoista ajoista. Hänen edesottamuksiaan ja kylän tapahtumia voi seurata Facebookissa. Milja Kauniston FB-sivu 


Synnintekijän tarina loppuu kesken ja niin kai on tarkoituskin. Trilogian seuraava osa Kalmantanssi, on jo saatavilla sähköisenä Elisa Kirjasta ja painettu kirjakin on tulossa markkinoille heti vuoden 2014 alussa.

Mutta nyt nautitaan vielä joulunpyhien viimeisistä rippeistä. Haistellaan joulukuusta ja syödään viimeiset piparit. Rauhallista tapaninpäivää kaikille !

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta