(Luku)päiväkirja: Taustapeili 2022 - Viimeinen eli osa 3 (lupaan) - Suuremman luokan huijausta ?

Tämä on aina yhtä vaikeaa. Luokittelu nimittäin. Tarinoissa tuppaa olemaan elementtejä eri lajityypeistä ja tulkinta lienee kiinni yhtä paljon lukijan mielentilasta, preferensseistä kuin tähtien asemasta.  Koska kuitenkin itsepäisesti (ja niin ihmiselle tyypillisesti) haluan asiat laatikoihin/ pylväisiin, tässä pientä pohdintaa viime vuoden lukemisista. 

Olen myös täysin tietoinen siitä, että vuosi 2023 on edennyt jo pari viikkoa, mutta koittakaa kestää. Lupaan, että tämä on viimeinen tarkempi vilkaisu taustapeiliin. Puolustuksekseni sanon sen verran, että uuden vuoden vahdikas ja muutostentäyteinen alku on vienyt sekä aivokapasiteettia että energiaa. 

Esikoisen kotoamuutosta jo mainitsinkin. Sen lisäksi työnantajani ilmoitti 10% henkilöstövähennyksistä globaalisti. Amerikoissa tuo tarkoitti sähköpostia koko henkilöstölle, toista niille, joita vähennykset koskevat ja sen jälkeen sähköposti sitten lakkasikin toimimasta "virtuaalisen lapun" käteensä saaneilla. Euroopassa kun on kaikenlaisia hidastavia irtisanomisiin liittyviä lakeja, niin täällä vielä odottelemme mahdollisia vaikutuksia. Sanomattakin lienee selvää, mikä tiimeissä on päällimmäisenä mielessä ja keskusteluissa. 

Lukeminen, kuten aina, rentouttaa ja vie ajatukset toisaalle. Tänä vuonna olen aloittanut sekalaisella kokoelmalla cozy mysteryä, kirjallisuusesseitä, historiatietokirjaa ja romanttista viihdettä, eikä viime vuosi näytä yhtään vähemmän monipuoliselta. 

Taisin jo mainitakin kahden genren hallinneen viime vuoden tilastoja. Tietokirjat ja dekkarit kattoivat melkein puolet luetuista. Kuten käppyräkuvasta kuitenkin näkyy, ei tilanne ole ihan noin yksioikoinen. Tietokirjoissa oli useammanlaista luettavaa ja 14 varsinaiseen tietokirjaluokituksen saaneeseen opukseen mahtuu myös hyvinkin erilaisia aiheita ja lähestymistapoja. Tietokirjojen lisäksi parempi termi saattaisi olla "non-fiction", mutta en ole ihan varma, onko sille hyvää suomenkielistä vastinetta. 

Dekkareissa sama piirre on vielä vähän vaikeammin luokiteltavissa. Onko vampyyrien kanssa rikoksia selvittelevä lankakaupan pitäjä cozy mysteryä vai fantasiaa ? Laitanko 1920-luvun maaseutukartanoissa murhia selvittelevän kreivittären historialliseksi, viihdedekkariksi vai cozy mysteryksi? No, ainakin perinteiset poliisidekkarit ovat selkeitä ? Niinhän sitä luulisi. Vaan minne laitetaan Elly Griffithsin Muukalaisen päiväkirjat, jossa Harbinder Kaur niminen etsivä törmää paitsi rikokseen, myös kuolemaa ennustavaan haamuun ja tunnelma muutenkin on kuin goottilaisessa kauhuromaanissa. 

No, haaste on sama vuodesta toiseen, mutta luokittelupäätökset vaihtelevat. Statistiikka ei siis taida olla varsinaisesti vertailukelpoista, mutta onneksi tämän ei tarvitse olla niin vakavaa. 

Suuremman luokan huijausta? 

Itse asiassa tässä päästään aiheeseen, josta myös työelämässä usein mainitsen. Koskaan ei pidä niellä käppyräkuvia sellaisenaan, ei edes uutisista. Mikäli niiden perusteella haluaa tehdä johtopäätöksiä ja suunnitella aktiviteetteja, pitää myös ymmärtää dataa niiden taustalla. Kaaviot saa nimittäin tukemaan eri tavoitteita vain valitsemalla luokitteluperusteet ja sen, mistä kulmasta dataa näyttää. 

Jo tuo tietokirja- vs. dekkari-määrien vertailu kuvaa hyvin dataymmärryksen tarvetta. Graafia tarkemmin katsoessa huomaa myös, että itse asiassa yksi elementti lukemisessani on selvästi yli muiden, vaikka se ei suoraan luvuissa näykään. 

Keksittekö, mikä ? 

Kyseessä on hallitseva piirre, joka pääasiallisena luokitteluelementtinä käytettäessä olisi muuttanut järjestyksen ihan toisenlaiseksi. 

Sillä aikaa kun mietitte 

Muistellaan tähän väliin erityisesti mieleen jääneitä kirjoja. Tietokirjoja listasin jo aiemmin. 

Vuoden ärsytys - Haruki Murakami : Vieterilintukronikka  Tätä lukiessani heilahtelin tuntemuksissani suuntaan jos toiseenkin. Tunnistan ja tunnustan kirjailijan taituruuden yksityiskohtien linkityksissä ja tarinan kiemurtelussa. Näin jälkikäteen muistellessa tuntuu kuitenkin siltä, että melkoisen asenteellinen suhtautuminen naisiin (tai oikeastaan sen suhtautumisen puuttuminen) ja lukijan tahallisen eksyttämisen venyttäminen äärimmilleen, on oikeastaan melko ärsyttävää. En tiedä, koska tulen tarttumaan seuraavaan Murakamiin. 

Vuoden vaikuttavin nuortenkirja - Aiden Thomas: Hautausmaan pojat Tämä on luokiteltu nuortenkirjaksi ja henkilöhahmot ovat nuoria, mutta ehkä suosittelisin kuitenkin tätä vähän vanhemmille lukijoille. Hankin tämän alunperin Totolle luettavaksi, mutta itse luettuani ajattelin kuitenkin ehkä vielä jättää odottamaan hetkeksi. Syynä ei suinkaan ole päähenkilön pohdinta sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen - itse asiassa oman itsensä etsiminen ja ympäristön sille luomat haasteet on kuvattu herkällä kädellä ja kauniisti ja kuitenkin kaunistelematta. Totesin vain vilkkaan mielikuvituksen omaavan 11-vuotiaan olevan ehkä vähän altis haamuja, kuolemaa, jengikontekstia ja varsin pelottavaa tunnelmaa sisältävälle tarinalle. Itse pidin kovasti ja pidän hyllyssä tallella myöhempää varten.  

Upottavin tarina - Madeline Miller: Kirke Klassista mytologiaa naisnäkökulmasta ? Aina toisinaan väsyn siihen, miten ihan kaikki pitää nyt väkisin vääntää naispäähenkilöön, naisnäkökulmaan, naissankaruuteen. Se ei aina toimi ja tuntuu turhalta. Keksittäisiin uusia tarinoita. Kirke on kuitenkin ihana poikkeus ja se ehdottomasti piti kirjoittaa. Vahva ja pelottava nainen, herkkä ja tunteellinen, olosuhteiden pakosta noita. Vaikuttava käänteinen tarina, joka ei ota mitään pois alkuperäisen arvosta, mutta näyttää sen, miten kolikolla on aina toinen puoli, eikä miehen tarina välttämättä tiedä naisesta mitään. 

Vuoden trilogiat - Tove Ditlevsen (Lapsuus, Nuoruus, Aikuisuus) ja Rachel Cusk (Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia) Kahden naisen trilogiat. Vähän eri ajalta, eri maantieteellä, eri lähestymistavalla - molemmissa naisen elämä ja sen vaikeus. 

Vuoden hupaisin dekkari - Erin McCarthy/Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama Tarvitseeko tuosta nimen lisäksi sanoa tuon enempää. Aivot narikkaan ja pientä hihitystä. Samassa postauksessa muuten muutama muukin samoihin aikoihin luettu dekkari. 

Herkullista viihdettä - Maija Kajanto : Korvapuustikesä ja Taatelitalvi Vain ensimmäisestä on postauksessa, mutta molemmissa on jotenkin raikkaan romantiikan lisäksi herkullisia reseptejä. Tykkäsin, vaikken kai vielä ole tainnut reseptejä testatakaan. 

Kirjaversen yllätyspari: Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär ja Alice B Toklas Cookbook Pidin kovasti molemmista kirjoista ja peräkkäin luettuna varsinkin Parkkisen kirjan tarina sai ihan uutta syvyyttä. Taustatieto Gertrude Steinistä ja hänen (heidän) elämästään toi omaa sävyään romaanin fiktiiviseen kudokseen. 

Nuo tuossa nyt osuivat ensimmäisinä listalta silmiin, vaikka toki vuoden lukulistalta löytyy paljonkin mielenkiintoista luettavaa. 

Mielenkiinnosta nyt sitten tuohon aiemmin esittämääni kysymykseen. Huomasitteko, mikä piiloutui käppyräkuvioiden taakse ? 

Se on tietenkin FANTASIA! 

Jo kuvaa lukiessa, voi huomata että luokat fantasia/scifi 12, viihdefantasia 8, dekkarien fantasiaelementit 3-4 nostavat fantasiakirjat tasoihin dekkarien kanssa lukuun 24. Niiden lisäksi lienee ilmiselvää, että lasten/nuortenkirjoissa meidän perheessä on fantasiaa useamman kirjan verran. 

Lopputuloksena siis voimme todeta, että fantasia-genre on hyvinkin hallitseva lukutottumuksissani, myös viime vuonna. 

Toivottavasti sain samalla myös konkretisoitua sen, miten tärkeää on pohtia sekä graafin esittäjän tarkoitusperiä että sen pohjalla käytettävää luokittelua ja dataa. 

Tähän päättyyvät vuoden 2022 Taustapeiliin kurkistukset.  Aika hurjaa, jos luit tähän saakka. Kiitos siitä. Jos kuitenkin vielä kaipaat lisää käppyröitä ja pohdintaa, niin aiemmat löytyvät täältä. 

HYVÄÄ LOPPUVUOTTA 2023! 

Kuukauden keittokirja: Juhlaruokakirja

Siitä on muutama viikko aikaa, kun vietimme Peggyn Juhlaruokakirjan julkkareita. Ihan pakko oli sinne minunkin päästä, vaikka seuraavana päivänä sitten piti itse järjestää keskimmäisen rippijuhlat. Olisi ollut Peggyn Juhlaruokakirjasta hyötyä niitäkin tarjoiluja pähkäillessä, mutta onneksi nyt voin halutessani selailla muhkeaa kirjaa inspiraatiota etsiessäni.

Juhlaruokakirja myös herätti huomiota juhlissa sillä jätin sen tarkoituksella sohvapöydälle näytille ja selailtavaksi. Taisi useampikin vieras todeta toivovansa opusta viimeistään joulupukilta, enkä yhtään ihmettele sillä värikkäät kuvat houkuttelevat. Lisäksi reseptit ovat mutkattomia, eivätkä näytä siltä, että aiheuttaisivat hermoromahdusta kiireisemmällekään emännälle (tai isännälle). Tämä on suurta plussaa kaikkien juhlien järjestelyssä.

Peggy Thomas: Juhlaruokakirja 
Julkkareista kirjoittajalta 

Kaikkiaan kirja näyttää siltä, että sitä tulee todennäköisesti selailtua, vaikkei olisi juhlia edes tiedossa. Aina löytyy jotain juhlan aihetta, viimeistään herkkureseptin vilkutellessa kirjasta ja kirja on täynnä ehdotuksia juhlateemoiksi - unohtamatta tietenkään Englanti-vibaa eli iltapäiväteetä. (Ne skonssit on pakko kokeilla...)

Muutama on kirjan herkuista jo päätynyt maisteltavaksikin.

Ensin katselin Dungeons & Dragons pelin pyörteissä nauravia teinejä ja totesin heidän selvästi kaipaavan jotain aurinkoista ja jotain mustaa lokakuun alun kunniaksi. Siispä selasin Juhlaruokakirjan Halloweenin kohdalle ja pistin tulille paahdetun kurpitsakeiton ja jälkkäriksi lakumutakakkua.

"Tää on oikeestaan ihan yllättävänkin hyvää", 

totesi yksi ensimmäistä kertaa eläessään kurpitsakeittoa maistava pelaaja 

ja otti toisenkin lautasellisen. 

Mutakakun kanssa minulla kävi vähän köpelösti sillä erilainen vuoka ja ärtsy uuni saivat kakun kypsymään hieman liikaa. Maistui se kuitenkin. 

Itsekin toki herkkuja maistelin ja ne lunastivat lupauksensa. Pienellä kookosermatujauksella pyöristetty kurpitsakeitto oli tosiaan herkullista ja kakussa löi lakritsi juuri oikealla tavalla takapotkua. Tullaan tekemään uudelleenkin - eikä ollut vaikeaa - eikä tosiaankaan vienyt koko päivää - eikä myöskään tuhonnut lompakkoa. 

Toisen kerran käännyin kirjan puoleen vähemmän juhlavissa merkeissä, enemmänkin oli kyse epätoivoisesta tarpeesta. Äitini nimittäin lykkäsi minulle satoisan omenapuunsa loput hedelmät - sekä kylmäkassillisen verran omenahilloa. 

Siinä minä sitten mietin, miten ihmeessä jättilastin omenoita saisi kulumaan sillä omenahilloakin oli jo yli oman tarpeen. 

Sitten muistin Peggyn kirjan syötävien joululahjojen osion ja tuumin kuivattujen omenoiden todennäköisesti maistuvan hyviltä myös lokakuussa. 

Niin ne maistuvatkin ja omenalaatikko on pikkuhiljaa tyhjentynyt. En tosin laittanut kanelia, mutta ihan näinkin nämä ovat ihan karkkia. 

"Näissä on jotenkin sellainen koukuttava koostumus", totesi esikoinen jäädessään kiinni (taas kerran) käsi omenapurkissa.

 Eikä kyseessä taaskaan ole varsinaisesti työläs ohje. Omenoista kairalla siemenkota pois, mandoliinilla siivuiksi ja kahdella pellillä leivinpaperin päällä uuniin pariksi tunniksi 70 asteeseen. Kiepsautetaan siivut ympäri ja laitetaan takaisin uunin vielä toiseksi pariksi tunniksi... 

Juhlaruokakirja siis on jo osoittautunut erittäin käyttökelpoiseksi ja meillä taidetaan viettää Halloween juhliakin vähän eri osioista reseptejä soveltaen. Tämä on Peggyltä jo toinen kirja tänä vuonna, joten hatunnosto hurjasta työtahdista. Hienoja opuksia molemmat! 

Kuukauden keittokirja : Parhaat kalareseptit

Ihan ensimmäiseksi myönnän, että minä olen surkea kalakokki. Merenelävät ovat tuottaneet minulle vaikeuksia kautta aikojen niin keittiössä kuin ruokapöydässä. Suuhuni leviää jodin metallinen maku ja syöminen loppuu siihen.

Kalaa olisi kuitenkin hyvä syödä ja kyllä minäkin tykkään, kun oikein tehty ja oikeanlainen resepti osuu vastaan. Siksi oli aivan selvää, että tulen hankkimaan Peggy Thomasin Parhaat kalareseptit-kirjan. Voitte kuvitella, miten ilahduin voittaessani kirjan Satokausikalenterin insta-arvonnassa.

Kirja on jaettu neljään osaan ja lisäksi on alun perusohjepaketti. Suupaloja, arkiruokaa ja vähän fiinimpiä kalareseptejä täydentää vielä lista sooseja ja lisukkeita. Listalta löytyy paljon muutakin kuin ainaista lohta ja kuhaa, joten vaihtelunhalusellekin riittää valikoimaa.

Ohjeet näyttävät kirjoitetun Peggyn blogista tuttuun selkeään tyyliin ja ihanasti mukana on myös pientä "Englanti-twistiä" - kuten nyt vaikka skonssit ja kuhaa sekä tietysti kalakirjaan ehdottomasti kuuluvat Fish & Chips ja Fisherman's Pie.

Kuvista hehkuu rakkaus ruokaan, luontoon ja kalastamiseen. Ruokakuvien lomaan on ripoteltu tunnelmaa luomaan jännällä tavalla perinteisiä ja jopa nostalgisia luonto- ja rantakuvia. Eniten pidin kuitenkin niistä muutamasta otoksesta, joissa Peggy itse on mukana. Ihminen kuvassa tuo aina aiheen jotenkin lähemmäksi katsojaa ja Peggy on kuvauksellinen, upea nainen, jonka pikkuisen maaginen olemus sopii valtavan hyvin kirjan tunnelmointiin.

Vielä en ole ehtinyt kokeilemaan kuin yhtä kirjan resepteistä. Igorin kala valikoitui meillä ensimmäiseksi, samoin kuin median kuvauksista päätellen suurimmalla osalla muillakin kirjaa lukeneista. Alunperin kanalla tehty resepti taipuu vaaleaan kalaankin erittäin hyvin ja upposi perheeseen ilman mitään mutinoita. Vuoka tyhjeni ja santsiannoksia otettiin.

Ohje oli selkeä, niin kuin Peggyn ohjeet yleensäkin ja lopputulos muistuttaa ainakin suurin piirtein kirjan kuvaa. Varmasti tullaan tekemään uudelleen (ja kokeillaan sitä kanaversiotakin).

(Itse reseptin muuten löytää paitsi kirjasta myös Peggyn blogista eli täältä.)

Kaikkiaan Parhaat kalareseptit vaikuttaa sellaiselta, että vähän huonompikin kalakokki löytää kokeiltavaa ja inspiraatiota riittää kokeneemmallekin kalastajalle. Hieman jäin pohtimaan suomalaisten kalalajien ja kalakantojen tilannetta, josta kirjassa ei ollut puhetta. (Eikä tietysti tarvitsekaan, tämä on ruokakirja). Onneksi suosituksia voi tarkistaa Kalaoppaasta ja ostaa MSC-sertifioituja tuotteita.