Onko Mikkeliin mänijöitä?

Me siis niin eläydyttiin rooleihin... 

"Onko Mikkeliin mänijöitä, juna män justiinsa?" (Savonmuan Hilima-laulun alku) 

Olihan noita, vaikka emme me tällä kertaa junaa edes harkinneet. VRn hinta kun oli tuplasti bussilippujen verran." Linja-autossa on myös tunnelmaa... "

Loma alkoi tiistaina ja jo samana päivänä kotona hengailu päätettiin  muuttaa äkkilähdöksi Mikkeliin. Keskiviikkona hypättiin Onnibussin kyytiin ja ei kun menoksi. Siis Toto ja minä tällä kertaa. Lähdettiin siskolle kylään. 

Ei me kyllä siskolla nukuttu. Joskus aikoinaan yövyttiin Mikkelin kasarmialueella juuri avatussa Huoneistohotelli Marjassa. Historiallisessa puistossa, vanhoissa puurakennuksissa sijaitseva hotelli houkutti tälläkin kertaa, varsinkin kun kävelymatka keskustaan sujuu Pokemoneja jahdatessakin noin vartissa. 

Hotellin huoneet ja ilmapiiri ovat persoonallisia ja palvelu ystävällistä. Aamupalassa olisi pientä petraamisen varaa (torstai-aamuna oli mm. pannukakkua, perjantaina tuo "pikkulämmin" osuus puuttui). Ihan ok aamupalapöytä, mutta "wow" puuttui. Kaikkiaan hotelli sopii tukikohdaksi historiallisesta tunnelmasta pitävälle, standardihotellista poikkeavaa kokemusta etsivälle matkailijalle. 

Keskiviikkona vain hengailtiin hotellilla, poikettiin siskolla, haahuiltiin keskustassa ja syötiin perinteisesti Rossossa (pizzoista riitti doggy bagiin ja seuraavan illan iltapalaksi).  Perjantaina sitten hypättiin rauhallisen aamun jälkeen Mikke-junan kyytiin ja köröteltiin sillä Mikkeli-puistoon ja Kenkäveroon. Junaoppaiden selostuksissa sai samalla rautaisannoksen Mikkelin historiaa ja kiersimme lopulta koko reitin myös takaisin hotellille.

Tarkoituksena oli ehtiä vielä samana päivänä Naisvuorelle kiipeilemään, mutta puistossa ja Kenkäverolla oli niin paljon touhua ja nähtävää, että jätettiin torni suosiolla perjantaille. Varsinkin Kenkävero oli viehättävä paikka. Toto olisi voinut viettää vaikka koko iltapäivän lampaita rapsutellen ja kanojen touhuja ihmetellen. 

Aikuisetkin kiertelivät erilaisia käsityöläisliikkeitä ja puistoa mielellään. Vanhan pappilan tunnelma on hyvin säilytetty ja vaikka parkkipaikat olivat täynnä autoja, väenpaljous katosi isolle piha-alueelle ja ravintolaan, eikä missään ollut ruuhkaa. 

Ruokakin oli miljöön arvoista. Emme tällä kertaa nautiskelleet lounasbuffetin antimista, mutta paikallisista aineksista tehdyt hampurilaiset olivat makoisia. Mitä nyt kasvispurilaiseen lisukkeisiin oli tainnut kokilta lipsahtaa vähintään tupla-annos chiliä... 

Perjantaina sitten kerittiin sopivasti vielä kiipeämään Naisvuoren torniin ihailemaan maisemia ja poikettiin Viestikeskus Lokin luolaa ihmettelemässä. Ei käy kateeksi luolissa työskennelleitä. Sen verran kosteat ja synkät tunnelmat siellä on varmasti sota-aikana ollut. Toto hieman aristeli isoja armeija-asuisia mannekiininukkeja, mutta sisällöllisesti museo on hyvin suunniteltu ja mielenkiintoinen. Erilaisissa viestintävempaimissa riittää ihmettelyä ja puhelinvaihteen toiminnasta puhuttavaa.

Tiedättekö muuten, mistä Naisvuoren nimen sanotaan tulleen? Sillähän on myös "sisarvuori" eli Akkavuori lähistöllä. Kuulemma Porrassalmen taistelun (1789)* aikaan Mikkelin naiset nousivat vuorille seuraamaan tapahtumien kulkua. Naineet naiset ja akat Akkavuorelle. Nuoret neidot Naisvuorelle... Että sellainen tarina. Tiedä sitten, miten tosi. 

Kaikkiaan Mikkelissä on mukava vierailla. Kaupunki henkii historiaa ja on osannut säilyttää aidot kasvonsa. Pidän paikoista, joilla on sielu. Toki Mikkelin historia on kovasti sotaisa, mutta sotavuosista kertovat Päämajamuseo ja viestikeskus Lokki kuuluvat varmaan kaikkien yleissivistykseen ja vanhan kasarmialueen puisto ja sieltä löytyvät tykit kiinnostanevat suurinta osaa nuoria vierailijoita. 

Ilman autoakin riitti puuhaa pariksi päiväksi vallan mainiosti ja bussimatka oli itse asiassa varsin rentouttava, kun Totokin keskittyi kirjaansa (tai puhelimen peleihin). Ei hullumpi aloitus kesälomalle. 

*Kustaan sodan aikainen Venäjän ja Ruotsin välinen sota. Tällä hetkellä minulla kesken oleva Niklas Natt och Dagin 1793 kertoo Tukholmasta muutama vuosi juuri tuon sodan jälkeen. 

p.s. Mikkelin historiaan blogissa tutustuttu aiemminkin, ja siirsin myös talteen vanhasta ruokablogista yhden reissun

Arkistojen kätköistä : Mikkelissä kesällä 2016

Arkistojen kätköistä : kesällä 2016 käytiin myös Mikkelissä! 

Siirsinpä tämänkin nyt sitten pois vanhasta blogista 

Matkalla Mikkeliin - Miekankosken uittomuseo

Suomi on täynnä ihania pysähdyspaikkoja ja tutustumisen arvoisia pikkumuseoita. Yksi niistä on Miekankosken uittomuseoMäntyharjulla, johon poikkeaminen vitostieltä ei tee montaa minuuttia ylimääräistä kierrosta.

Pysähdykseen toki kannattaa varata minuuttia enemmän aikaa. Pienellä saarella sijaitsevat rakennukset ovat oikeasti uiton ajalta peräisin ja muutenkin tukkilaismiljöö on tutustumisen arvoinen.

Pienellä alueella riittää paljon katseltavaa ja maisteltavaa. Pääasiassa itse leivotut herkut vitriinissä saivat veden herahtamaan kielelle, enkä voinutkaan vastustaa itse leivottua munkkirinkeliäl. Ihan mahtava herkku, jonka nautiskelu aurinkoisella terassilla piristi mukavasti!

Lasten leikkipaikka ulkona puolestaan viihdytti kuopusta samalla kun sain pidettyä historiantunnin koululaisille. Pysähdyspaikalta löytyy uittomuseo, jonka sisällä oli jos jonkinlaista työkalua ja uittoon liittyvää esinettä. Vähän harmillisesti suurimmassa osassa ei ollut mitään merkintää, joten väkisinkin jäi oppitunti nyt vähän yleiselle tasolle, kun ei opettajakaan tunnistanut kuin ihan pari juttua... Kuvatauluista sentään sai luettua paikan historiaa ja muuten äiti muisteli Suomi-filmejä ja omia kouluaikojaan sekä niitä paria aiempaa visiittiä uittopaikoille. Kaipa siinä jotain jäi nuorison päähänkin.

Mihin se oikein meni? 

 Parhaiten taisi nuorison mieleen kuitenkin paikasta jäädä se suuren suuri kala, joka hyppäsi korkealla juuri kun kävelimme autosta kahvilan suuntaan. Tovi jos toinenkin kului laiturilla tähystellen sen perään... Onneksi oli kuopukselle se leikkipaikka...

Keinutkin löytyivät, mutta paras oli tämä ulkokeittiö! 

Äiti innostui käsityövajasta. Sieltä löytyi kymmenen paikallisen käsityöläisen tuotoksia. Oli ihan pakko osta kirjoneulelapaset (itselleni!) syksyä varten ja samoin pojat saivat taatusti uniikit pehmeät heijastimet. Jopa teini ilmoitti ihan mielellään sellaisen kiinnittävänsä vähintään reppuun.

Ihan lyhyeksi tauoksi suunniteltu visiitti vähän venähti, mutta yhtään ei harmittanut. Mielenkiintoista katsottavaa, herkkuja lautaselle ja kauniita maisemia. Mikäs siinä oli nautiskellessa. Varsinkin, kun tauon kohdalle osui yksi päivän harvoja todella aurinkoisia ja lämpimiä hetkiä.

Voiko tie enää suomalaisemmalta näyttää? 

Tauon jälkeen jatkettiin matkaa uusin voimin. Jopa takapenkin kahina hiljeni hetkeksi. 

Mitäs Mikkelissä?

Kartta poikineen (ja pullot- tiätty aikakauden mukaan) 

No, Mikkelissä satoi - ja paistoi - ja satoi - ja paistoi... enimmäkseen kuitenkin satoi. Siis sen ensimmäisen päivän aikana. Sadepisarat kuitenkin sanelivat tekemisiämme ja Naisvuorelle vohvelille kiipeäminen vaihtuikin Päämajamuseoon ja shoppailuun... Ruokailu hoidettiin luottopaikassa eli Mikkelin Rossossa. Siellä ei tarvitse lapsia patistella valitsemaan (pizzaa) ja itselle löytyy sitten jotain muuta (pihvi tällä kertaa).

Päämajamuseo ja Lokki viestikeskus osoittautuivat erittäin hyväksi vierailukohteeksi. Uittohistoriaantutustumisen jälkeen saatiin siis annos tietoa Suomen talvisodan ja jatkosodan tapahtumista ja henkilöistä.

Kuvittelimme selviävämme Päämaja-museosta suhteellisen nopeasti, mutta paikka oli itse asiassa niin mielenkiintoinen, että tuli melkein kiire ehtiä Lokki-viestikeskukseen ennen sulkemisaikaa viideltä.

Varsinkin Kirppua kiehtoivat erilaiset kuvaukset sekä sotien tapahtumista, että erityisesti aikakauden varusteet ja aseet. Iso plussa museon suunnittelijalle siitä, että näytillä ei ollut vain vanhoja esineitä ja tekstejä, vaan interaktiivisuus vei nuorison mukanaan. Videoita, kolmiulotteisia junamalleja, kosketusnäytöllä valittavaa materiaalia. Siinä meni hetki jos toinenkin mielenkiintoisten aiheiden parissa.

Mitä ihmettä Hitler teki Mannerheimin synttäreillä? 

Päämaja-museohan on koulurakennuksessa, jossa sijaitsi Mannerheimin sodanaikainen komentokeskus 1039-1945 välisenä aikana. Sieltä on ohjattu Suomen joukkoja ja lähetetty Ylikomentajan päiväkäskyt. Minulle mieleenpainuvimmat huoneet olivatkin juuri Mannerheimin työhuone sekä ylimmässä kuvassa näkyvä komentokeskus. Sitä voi melkein mielessään nähdä hyörinän huoneessa, kun karttoja tutkittiin ja joukkojen liikkeitä merkittiin niihin seurattavaksi. Kirppua taisivat eniten kiinnostaa kuvaukset kalustosta, Mannerheimin junavaunun kolmiulotteinen mallinnus sekä aikakauden uutisnauhat esim. Hitlerin ei niin toivotusta vierailusta Mannerheimin syntymäpäivillä.

Museo on kiinnostava, vaikkei varsinaisesti sotahistoriaa harrastaisikaan. Onhan kyseessä kuitenkin ratkaiseva osa Suomen historiaa. Visiitti ei myöskään pakota rikkomaan säästöpossua. Aikuisen yhteislippu Päämajamuseoon ja Lokki-viestikeskukseen kustansi peräti 7€ ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.


Lokki-viestikeskukseen pääsimme siirtymään vasta vähän ennen viittä. Onneksi kuitenkin ehdimme. Luoliin louhittu keskus sisältää aikakauden viestintäteknologiaa sekä kertomuksia keskuksen toiminnasta. Siinä riitti kännykkäkansalla ihmeteltävää vaihdekeskuksen vieressä. Tyhjilleen jätetyssä luolanosassa emme kauan viihtyneet - aika pelottava paikka.

Kaikkiaa iltapäivä sujui mielenkiintoisten aiheiden parissa. Sade ei haitannut eikä aika käynyt pitkäksi. Opintomatkan vastapainoksi sitten tipautimme nuoremman väen hotellille isännän hoteisiin ja siirryimme siskon kanssa ostoksille...

Hotellina oli tälläkin kertaa Original Sokos Hotel Vaakuna. Se on sopivasti siinä keskustassa, melkein torin kulmalla. Mukava perushotelli. Huoneet ovat siistit ja viihtyisät.

Kesän ajaksi neuvottelutiloihin siirretty leikkihuone viihdytti monenikäisiä lapsia. Minibiljardissa hävisin kaikki matsit, vastustajan ikään katsomatta. Siellä ilta sujui rattoisasti ja matka oli lyhyt nukkumaan.

Hotellissa majoittuminen oli muuten varsin rentouttavaa, mutta aamupalalla punnittiin kärsivällisyys. Muutkin lomalaiset olivat päättäneet käydä syömässä vasta viimeisen tunnin aikana ja ruuhka oli harmittavainen. Jo vapaiden pöytäpaikkojen löytyminen vaati useamman hakukierroksen. Täytyy myöntää, että hieman ihmetyttivät pöytien vieressä istuskelevat (poikkeuksetta vanhemmanpuoleiset) pariskunnat, joilla ei ollut aamupalaa edessään vaan aikaa kulutettiin juttelemalla tai lehteä lukemalla. Kyllä minä ainakin seurueeni siirtäisin vaikka aulan sohville jatkamaan keskustelua, jos näkisin useampia perheitä kiertelemässä salissa etsimässä lapsille istumapaikkaa.

No, aamupala saatiin ja siitä jatkettiin matkaa seuraavalle etapille, eli laivalaiturille!

Viesti menneisyydestä? Viisituhatta vuotta vanha kädenjälki

Kylmät väreet menivät pitkin selkäpiitä, kun kuvittelin ihmistä 5000 vuotta sitten painamassa kädenjälkensä kallioon. Aika harvoin saa viestejä niin kaukaa menneisyydestä.

Historiapitoinen Mikkelinreissumme huipentui iltapäiväristeilyyn Astuvansalmen kalliomaalauksille. Lähtö oli puoliltapäivin ja takaisin palattiin ennen neljää. Matkan varrelle mahtui upeita järvimaisemia, vauhdin hurmaa ja mykistävä maalausten kallio.

Astuvansalmen kalliomaalaukset on kohde, jonne ehdottomasti kannattaa mennä, jos vähänkään tuolla suunnalla sattuu kulkemaan. Erityisen mukava reissu oli veneellä, jolloin pääsi tarkastelemaan kokonaisuutta veden suunnalta.

Järveltä lähestyttäessä ymmärtää hyvin, miksi muinaiset ihmiset pitivät paikkaa pyhänä. Löydätkö sinä kuvasta jumalan kasvot?

Kasvot näkyvät selkeinä aika monesta suunnasta, vain ilme muuttuu. Voi vain kuvitella, millainen olo on ollut modernia tietämystä vailla olevalla palvojalla hänen lähestyessään suuria kivikasvoja.

Erityisen mielenkiintoiseksi kalliokuvan tekee sen täysi luonnonmukaisuus. Kasvoissa ei ole ihmisen kädenjälkeä, vaan kaikki on luonnon muovaamaa. Tuhansia vuosia vanhat kivikasvot saavat nykyihmisenkin hiljaiseksi.


Kalliomaalaukset löydettiin virallisesti 60-luvun lopulla, vaikka toki niistä tiedettiin paikallisesti jo ennen sitä. Paikka on tehty turistiystävälliseksi mukavalla tavalla, rikkomatta tunnelmaa. Perille pääsee veneellä, kanootilla tai vaikkapa muutaman kilometrin verran metsäpolkua pitkin parkkipaikalta kävellen.

Kalliomaalauksia on paljon ja niiden joukosta löytää hirviä, ihmisenkuvia ja kämmenten tai tassujenjälkiä. Minä yllätyin siitä, miten selkeästi kuvia vielä näkyi. Onhan ne sentään tehty aika kauan sitten.

Kallion laelle pääsee kiipeämään rannasta portaita pitkin. Yksi asia on syytä muistaa: Paikka on pyhä. Sieltä ei pidä ottaa mukaan pientä kivensiruakaan, jollei halua joutua kirouksen uhriksi. Paikalta kivinäytteitä varoituksista huolimatta keränneen geologin esimerkiksi tiedetään joutuneen putoamisonnettomuuteen pian käyntinsä jälkeen ja muitakin vastaavia tapauksia tunnetaan. Näin kertoi tarinoiva kipparimme.

Maisemat olivat huikeat niin kalliolta kuin koko matkan ajan. Kuvittelin Saimaan olevan kokonaisuudessaan vilkkaasti liikennöity, mutta kovin montaa venettä ei tullut vastaan matkan aikana.

Mökkejä sitten näkyi rannoilla sitäkin enemmän. Joka niemeen ja notkelmaan oli rakennettu jonkinlainen torppa ja usein erittäin lähelle vesirajaa. Torppa tietysti on vähän huono ilmaisu kuvaamaan osaa lomapaikoista, jopa mökkikin kuulostaa turhan vaatimattomalta.

Matkan varrella mahtui niin kapeikkoja, kanaali kuin aavaa järvenselkääkin. Kanaalin kohdalla saimme ihailla myös höyrylaiva-aikojen palomuureja. Ne olivat ihan konkreettisesti kanavan varrelle rakennettuja kivimuureja, joiden tehtävänä oli estää höyrylaivojen lähettämistä kipinöistä helposti alkavia metsäpaloja.

Aavalla sitten mentiin vähän lujempaa, mikä ilahdutti nuorisoa... No, myönnetään. Istuin minäkin paluumatkalla ylimmillä tuoleilla nauttimassa vauhdin hurmasta.

Vauhti olikin tarpeen, sillä päivän sää oli varsin epävakainen. Meillä tosin kävi tuuri - koko iltapäivän aikana kohdalle osui vain muutama vesipisara. Kotiin sitten ajettiin kilpaa tummien pilvien kanssa. Me voitimme tällä kertaa.

M/S Kuutin risteilyt lähtevät Anttolanhovin laiturista ja kestävät noin 4h. Ainakin meidän kokemuksemme reitistä ja matkaohjelmasta olivat erittäin positiiviset. Kipparikin oli mukavan rento ja hyväntuulinen ja tarinoi matkalla näkyvistä seuduista ja niiden historiasta. Vahva suositus siis, jos haluaa viettää rennon iltapäivän ja muutaman kilometrin kävely suuntaansa tuntuu pienimpien osallistujien kannalta vähän turhan pitkältä.

Meille jäi Mikkelinreissusta mukava mieli.
Muuta historiaa samalta reissulta täällä ja täällä.

p.s. venematkalla syötiin eväitä eli ihan vain uunissa paistettuja valmiita pakastepasteijoita. Ei ollenkaan huonoja.

Aikahyppy : Ilta Marskin seurassa

Mikkelinmatkani oli täynnä historiaa. Kaupunki on kahden valtakunnan rajaseuduilla joutunut näkemään jos jonkinlaisia taisteluja ja valloituksia.  Savilahti vilahtelee monissa historiallisissa romaaneissa ja ihan virallisissa dokumenteissakin, kuten nyt vaikka Pähkinäsaaren rauhankirjassa. Mikkeliksi kaupunki ristittiin vasta 1600-luvulla, kun asukkaat kerran aina menivät Mikkeliin eli Arkkienkeli Mikaelin kirkkoon.

Viime vuosisadalla Mikkeli lienee kuitenkin tunnetuin sotien ajan päämajakaupunkina, josta Marsalkka Mannerheim johti Suomen sotatoimia. Marski vietti kaupungissa aikaa useamman vuoden rupeaman, mutta kurjasta ajankohdasta huolimatta ei kuitenkaan varsinaisessa kurjuudessa. Hänen vakio lounas- ja illallispaikkansa nimittäin oli Mikkelin klubi. Tuo vain herroille avoin klubi pisti parasta pöytään ja legendat syntyivät - tiukka kuri, tarkat tavat ja tietysti Marskin ryyppy.

Marskin ryyppy kaadetaan piripintaan

Marskin ryyppyjä maisteltiin myös aikahyppymme aikana. Pääsimme porukalla syömään illallista Mikkelin klubille, tosin vain ravintolasalin puolelle sillä klubi on edelleen yksityinen ja vain herroille tarkoitettu. Edes rouva Maaherraa ei aikanaan hyväksytty klubin jäseneksi."Hrmmph...", sanoo sisäinen feministini, mutta onhan tuossa tietynlainen oma historiallinen charminsa.

Marski muuten joi lounaalla aina yhden ryypyn ja illallisella kaksi. Ryyppy kuuluu leikata kolmeen osaan eli se juodaan kolmella kulauksella ja vain silloin, kun Marski niin sanoo. "Hyvää ruokahalua!". siis kajahti kaikkiaan kuuteen kertaan illallisemme aikana.

Meillä olikin Marski illallisseurana. Jo 148-vuotiaaksi itsensä esitellyt Marsalkka oli voimissaan. Pöydästä noustiin vain hänen luvallaan, ryyppyjä kumottiin vain komennosta. Kaiken kuitenkin korvasivat ihanat muistelmat ja anekdootit historiasta itse päähenkilön kertomina. On muuten hurjaa, miten kaksi isoa pöydällistä aikuisia ihmisiä voi eläytyä tosissaan tunnelmaan. Jo esittelykierroksella miehet kumarsivat ja sotilasarvot kajahtelivat esittäytyessä. Nähtiinpä yksi käsisuudelmakin, Marskin toimesta tietysti.

Ruoka oli perinteisiä klassikoita, iltaan sopivaa ja herkullista, mutta parasta oli kuitenkin kokemus aikahypystä. Ihan oikeasti sitä ajatteli olevansa Marskin seurassa, silloin joskus. Ihan mahtavaa. Ehdottomasti kokemisen arvoista, jos joskus saatte mahdollisuuden osallistua Marsalkan illallisille. Jos tunnet historiaa, voit eläytyä anekdoottien elävöittämiin tuttuihin nimiin ja tapahtumiin. Jos historiankirjat ovat jääneet vähemmälle lukemiselle, voit nauttia tunnelmasta ja oppia uutta koko pitkän illallisen ajan -  ja samalla nauttia herkullisesta ruoasta.



Kiitokset Mikkelin Klubille herkullisesta ateriasta ja mielenkiintoisesta miljööstä. 

Erityiset aplodit ja nöyrä kiitoskumarrus Timo Närhinsalolle illan näyttelijäsuorituksesta. 
Veitte meidät aivan mahtavalle aikamatkalle!

Seinätkin kertoivat tarinoita

Menusta lisää ruokablogin puolella.

p.s. tämä ei ollut blogiyhteistyötä, vaan pääsin illallisille mukaan ihan toisessa kontekstissa...