(Luku)päiväkirja: Keikahti vähän vinoon

 

Maanantai 24.1.2022 

Että voi olla hiljaista. Ehdin jo tottumaan siihen, että meitä kaksi kailottaa työpuheluja, lounaaksi löytyy seuraa ja välillä aikataulujen osuessa päiväkävelyllekin. Nyt pitää tottua siihen, ettei talossa olekaan ketään, ennen kuin pojat tulevat koulusta. 

Isäntä siis lähti takaisin Ranskaan ja minun maailmani keikahti vähän vinoon. Kestänee taas hetken ennen kuin tasapaino löytyy. Tiedän, että pärjäämme poikien kanssa vallan mainiosti ja viimeistään pääsiäisviikolla nähdään taas (lentoliput ovat jo varattuna minulle ja kuopukselle). Silti. 

Olen töissäkin aina sanonut, että minun arkinen toimintakykyni ja energiani lepäävät kolmijalkaisella jakkaralla. Pitää saada lepoa ja työn pitää olla mielekästä ja kotona rakkauden harmonia. No, rakkaus ei ole kadonnut mihinkään, mutta silti on jakkaran jalka vähän vääntynyt ja jakkara keikkuu. Kyllä se siitä taas tasaantuu, mutta vaatinee pientä vahvistusta. 

Pitää kai miettiä jotain kivaa tekemistä poikien kanssa, siis niiden kahden, jotka nyt vakituisesti ovat vielä kotona. Esikoinen kävi ensimmäisellä armeijalomallaan viikonloppuna vain kääntymässä. Ehti sentään vielä isäänsä tervehtimään ja jatkoi sitten omille teilleen. Hyvä niin. Niin se elämä menee. 

Mutta jotain kivaa siis pitäisi, koronarajoitusten puitteissa. Katsotaan, mitä keksitään. Herkkuja varmaan ainakin jossain vaiheessa ja ehkä telkkaria ja lautapelejä. 

Kaikenlaisia keinoja

Myös neulominen auttaa stressitasojen tasaamisessa. Posti toi uusia lankoja, niin pääsin nauttimaan väriterapiasta rimssusukkien ohjeen parissa. Se löytyy Novitan uusimmasta lehdestä ja on helppo malli, mutta lopputulos on virkistävän erilainen.  On miltei uskomatonta, miten hyvältä tällaisesta tietotyöläisestä voi tuntua neuleen tasainen kasvaminen silmukoiden myötä. Konkreettista tulosta. Kuvakin on tuossa yllä, mutta oikeasti olen jo paljon pidemmällä. Kantakavennukset on tehty.  

Lukeminenkin auttaa mielen tasaamiseen, mutta pitää valita tarkkaan, mihin kirjaan tarttuu. Niinpä minulla oli viikonloppuna korvissa Torstain murhakerhon toinen osa: Mies joka kuoli kahdesti. Se on hauska ja leppoisakin, huolimatta kaikista vakoojajutuista ja ruumiiden ilmaantumisesta. 

Viikonloppuna ja varsinkin eilen illalla tosin mielialaa piristi lastenkirja eli Taikuuden talon toinen osa. 

Mikki Lish, Kelly Ngai (suom. Terhi Kuusisto) : Taikurin kartta 

Oma ostos 

Pidimme Toton kanssa molemmat kovasti sarjan ensimmäisestä osasta Taikuuden talo, joten oli itsestään selvää, että joulupaketista löytyisi jo saatavilla ollut kakkonen Taikurin kartta. 

Tällä kertaa Hedy ja Spencer pääsevät serkkujensa ja isoisänsä kanssa tutustumaan jonkinlaisiin Taika-markkinoihin. Kojuihin tutustuminen ja taikakilpailun seuraamien kuitenkin saavat jäädä, kun elävä kartta vie lapset mukanaan etsimään vaarallisen taikakapineen osia. Sitten seuraakin virkistävän perinteinen "fantasia-roadtrip".  

Peikkoja, räyhähenki, taikakaluja ja vaikeita tehtäviä riitti matkan varrella. Vaikka tarinasta toki löytyy pientä jännitystä, eivät tämän takia taida pienemmätkään lukijat menettää yöuniaan. Ihanan herttainen kirja, vaikka kaikki ei olekaan ruusuista ja ihmisillä on omat ongelmansa. Onneksi myös ratkaisuja ja rakkautta löytyy vähän yllättäenkin. 

Nautin kirjasta kovasti. Tarina etenee loogisesti, ihmiset käyttäytyvät niin kuin heidän voisi olettaakin toimivan ja tarina on ihanan perinteinen. Totokin tykkäsi ja luki tarinan nopeasti. Toivomme molemmat sen jatkuvan vielä moniin uusiin seikkailuihin. 

(Luku)päiväkirja: Taikuuden talo eli rento viikonloppu sohvannurkassa

Halusin luettavakseni jotain herttaista, perinteistä ja pikkuisen jännittävää. Yleensä tähän kaavaan sopivat lastenkirjat ja niitähän löytyy Toton hyllystä jo melkoinen määrä. Joukossa monta sellaista, jotka Toto on lukenut, mutta minä en. 

Taikuuden talo kuulosti sopivalta ja sai Totoltakin vahvat peukut. Siispä asetuin sohvannurkkaan ja keskityin. Kuten varmaan jo arvasittekin, pyhäinpäivän viikonloppu otettiin meillä superrennosti. 

Mikki Lish, Kelly Ngai: Taikuuden talo 

Oma ostos Totolle luettavaksi (en muista  mistä) 
 

Hedy ja Spencer saapuvat vanhempiensa matkan ajaksi isoisänsä vanhaan taloon. Talo on täynnä omituisia tavaroita, joihin isoisä kieltää ehdottomasti koskemasta. Sitten pölyyn piirtyvät sanat "etsi minut". 

Siitä alkaa tietysti seikkailu, johon kuuluvat niin haamut, puhuvat esineet kuin aikuiset, jotka tietävät taikuudesta enemmän kuin suostuvat myöntämään, erityisesti asioita piilottelee kuuluisana taikurina nuoruudessaan esiintynyt isoisä. Yhdessä serkkujensa kanssa Hedy ja Spencer ryhtyvät selvittämään kadonneen isoäitinsä arvoitusta huolimatta varoituksista ja käskyistä. 

Kuten kunnon tarinaan kuuluukin, on pahis tosi paha, lapset rohkeita ja sivuhenkilöt (karhu ja hirvi) vitsikkäitä. Vietin Taikuuden talossa varsin nautinnollisen viikonlopun. Tarina eteni jouhevasti, eikä lukijaa päästetty liian helpolla. Vähän joutui miettimään ja tapahtumat seurasivat toisiaan ripeään tahtiin. Pikkuisen jännittikin paikoin. Tässä on perinteinen, hyvin kirjoitettu seikkailu taikuuden keskellä. Pidin myös siitä, ettei kirjassa pyritty kertomaan mitään suurta sanomaa tai opettamaan viisauksia, paitsi ehkä perheen ja puhumisen tärkeydestä. 

Toinenkin osa on ilmestynyt ja Toto pisti sen samantien toivelistalle. Taitaa joulupukki tuon hankkia mielellään, sillä äitikin haluaa lukea.