Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kilpi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kilpi. Näytä kaikki tekstit

1.4.2026

(Luku)päiväkirja : Riivinrautapohdintaa ja filosofiaa - helmikuun ja maaliskuun luetut


Kuva on vähän vanhempi. Sattuneesta syystä en ole viime päivinä käynyt rannalla katsomassa, joko jäät ovat lähteneet ja joutsenet löytäneet parinsa. 

Helmikuu

 Jos tammikuu oli lukumääräisesti surkein lukukuukausi vuosiin, palattiin helmikuussa taas normaaliin. Siis muuten, mutta äänikirjoja kuuntelin tasan 0. 

Kaikkiaan tuli luettua loppuun 10 kirjaa. 

Kaksi painettua ja loput sähköisinä. Dekkareita joukossa on neljä, tietokirjoja samoin. Taivaan kalat kai lasketaan nykykirjallisuuteen ja Eeva Kilven Sininen muistikirja on nimensä mukaisesti lyhyitä, päiväkirjamaisia merkintöjä. 

Parhaiten mieleeni tulee varmasti jäämään Kirje buddhalta, josta linkin takana lisää. Se oli jo melkoinen työvoitto saada loppuun. 

Toinen ajatuksia herättänyt oli Katariina Wennstamin Kuolleet naiset eivät anna anteeksi. Se herätti sellaista voimatonta raivoa siitä, miten naisen vaihtoehdot ovat olleet niin kovin kapeat. Toivoa syntyy naisten yhdistäessä voimansa. Niin on aina ollut. Ei ole ihme, että edelleen melkoisen miehinen yhteiskunta on luonut kulttuurisen mielikuvan toisiaan selkään puukottavista ja keskenään tappelevista naisista. Minun kokemukseni ovat enemmän solidaarisuuden puolella. 

Ollaan kollegojen (naisten) kanssa myös vähän naurettu keski-ikäisten naisten "riivinrauta"-kuvaukselle. Luulemme sen syntyneen pelosta, kun naiset vähän vanhettuaan väsyvät kannattelemaan typeryyksiä ja hymyilemään kauniisti. Tiettyyn ikään tullessa naiset vaan alkavat sanomaan suoraan, mitä ajattelevat. Huomaan itsellänikin suodattimen ohentuneen lähes olemattomaksi. En ole koskaan tarkoituksella ilkeä, mutta esitän mielipiteeni. En myöskään anna kenenkään enää keskeyttää tai jättää minua huomiotta. Myönnän, että välillä väsyn pitämään puoliani, mutta on myös vapauttavaa, kun ei tarvitse hymistellä. Jos se tekee minusta pelottavan, niin sitten tekee. Miten vaan. 

Tuo nyt ei mitenkään liittynyt lukemiini kirjoihin, jollei nyt sitten Osmanin Torstain murhaklubin pystyviin rouviin, tai Eeva Kilven pohdintoihin vanhenemisesta, mutta hän on kyllä minua huomattavasti lempeämpi. 


Maaliskuu  


Maaliskuu ei ole ehkä ihan niin runsas, mutta ihan hyvää tahtia mentiin. Loppuun tuli luettua 8 kirjaa, joista yksi oli ollutkin kesken jo melkein pari vuotta. Loppukiri johtui ikävän sitkeästä flunssasta, joka kuitenkin lähinnä vei äänen ja yskitti. Ilman päänsärkyä sai luettua ihan hyvin, vaikka yskätaukoja tulikin pidettyä.

Pari kirjaa maaliskuulta sai mielen hyrräämään. Eri syistä, mutta kuitenkin tavallaan toisiinsa linkittyen. Katariina Vuoren Merireittejä menneisyyteen sai pohtimaan unelmien tärkeyttä sekä sitä, miten pitäisi uskaltaa hypätä ja antaa elämän kannatella. Liisa Keltikangas-Järvisen Itsekkyyden aika puolestaan sai minut nyökyttelemään moneen, moneen kertaan. Näinhän se on. Jos kaikki ajattelevat vain itseään, ei kukaan enää voi hyvin. Unelmiensa seuraaminen ei tarkoita ympärillä olevien unohtamista. Parasta on, kun saa ja antaa tukea. Yhdessä saavutetaan enemmän. Siinä linkki noiden kahden kirjan keskellä. On vaikea olla rohkea yksinään.

Kumpikin kirja ansaitsee ihan oman postauksensa, sillä ne jäivät mieleen pyörimään. En lupaa mitään, mutta ehkä. 

Se pari vuotta kesken ollut on tuo tämän vuoden ensimmäinen ranskankielinen. Musson dekkarissa La jeune fille et la nuit oli jotain häiritsevää ja se jäi odottamaan sopivaa hetkeä. Flunssassa näköjään toimi. Musson dekkarit ovat aina vähän odottamattomia. Hän ei ihan kunnioita konventioita. Taisin olla vähän hermostunut siitä, mihin tarina vie, ja siksi kai kirja jäi kesken niin pitkäksi aikaa. 

20.2.2026

(Luku)päiväkirja : Päivityksiä

 


Tulihevosen vuosi alkoi kiinalaisessa ajanlaskussa.  Googlen tekoälyhaun mukaan tulossa on harvinainen ja poikkeuksellisen dynaaminen jakso. Luvassa on energiaa, muutoksia ja arvaamattomuutta. En ole ihan varma, miten tuo eroaisi viime vuosista, mutta saa nähdä. Aika näyttää.

Energia on näin vuoden alussa vähän alamaissa, mutta tässähän on menty vasta pari päivää. Omaan väsymykseeni osansa tuo aikaero. Viime viikon työmatka Las Vegasiin on vienyt veronsa, eivätkä ylipitkät työpäivät tietysti auta asiaa. Edellisestä mannertenvälisestä matkasta on melkein kymmenen vuotta aikaa, joten vaikutus tuntunee enemmän jo tottumuksen puutteesta. Innolla odotan tulihevosen energian lisääntymistä ja kieltämättä viime päivien aurinko on tuonut ainakin hyvää mieltä, vaikka väsyttää. 

Muutoksia tänä vuonna tapahtuu. Tosin isäntä muutti ulkomaantöistä kotiin päivää ennen tulihevosen vuoden alkua. Ehkä se silti lasketaan. Tässä taas totutellaan arkeen yhdessä viiden kahden maan perheen vuoden jälkeen.

Lukutapojanikin muutan. Peruutin Storytelin. Osaksi sen takia, että ekirjalukija on pikkuisen temppuillut, mutta suureksi osaksi viimeaikaisen kirjailijatulon muodostuskeskustelun vuoksi. Aion keskittyä ostamaan painettuja kirjoja ja käymään kirjastossa. Lukemista tuntuu riittävän niinkin. Kobosta voin ostaa yksittäisiä ekirjoja, kun siltä tuntuu. Huomaan äänikirjojen kuunteluni vähentyneen joka tapauksessa, kun podcastit ovat vallanneet alaa. 

Edellisen johdosta päätin myös siivota lukulistaani. Goodreadsin keskenolevissa on ollut koko ajan yli 30 kirjan lista. Aika monta niistä oli Storytelin lukulistalta, jolla hypin koko ajan edestakaisin.  Nyt siirsin monta "kesken jäävien" listalle. Enää on jäljellä 16 kirjaa. 


Eeva Kilven Sininen muistikirja tosin hyppäsi ensin keskenjääviin, mutta sitten luin sen kuitenkin loppuun eilen illalla. Lyhyet merkinnät eivät vieneet kauan. Niissä oli monta ajatuksia herättävää. Niin kuin nyt tämäkin : "Miten erikoista on olla kahden täysikasvuisen miehen äiti!" Minä voisin sanoa melkein samaa, mutta se menisi jotenkin näin: "Miten erikoista on olla kahden täysikasvuisen ja yhden isoksi kasvaneen POJAN äiti. " En osaa vielä ajatella omiani miehinä, mutta Kilven pojat ja hän itse taisivat jo 2000-luvun alussa olla meitä vuosia edellä. Silti se on erikoista. Tuntuu niin hassulta nähdä nuo ajattelevat ja pärjäävät olennot, ja muistaa heidän syntyneen minusta, olleen joskus pieniä tuhisevia kääröjä sylissäni. 

Tässä vielä listaa "siivotuista". Syitä kesken jäämiseen on monia. Ei vain ole tuntunut siltä, että lukisin. Osaan en ole tarttunut vuosikausiin. Tuntuu hyvältä saada lista lyhenemään. Ihan kuin aivoissakin selkenisi, vaikka eivät nämä ole minun mielessäni varsinaisesti pyörineet. Kyse taitaa olla jonkunlaisesta "saavutuksesta iloitsemisesta". 

  • Merete Mazzarella : Emmekö voisi elää sovussa
  • Anni Kytömäki: Margarita 
  • Sarah Penner : Myrkynkeittäjä 
  • Annukka Salama: Käärmeenlumooja 
  • Taylor Jenkins Reid: Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä
  • Maggie O'Farrel : Lucrezian muotokuva
  • Laura Andersson : Kuolema Kulosaaressa 
  • Rebecca Yarros : Fourth Wing 
  • Christine Matthews : Deadly Housewives 
  • Anu Patrakka : Syyllisyyden ranta 
  • Taina Latvala : Torinon enkeli 
  • Louise Penny: Kylmän kosketus 
  • Terhi Tarkiainen : Kitty, eli kuinka mies tuhotaan 
Luku ei tietysti ihan täsmää, sillä luin muutaman loppuunkin tässä viime päivinä. 


Löytyykö listalta yllätyksiä ? 
Minulle muutaman kohdalla keskenjääminen oli odottamatonta. 

4.2.2014

Laatudekkari - Marko Kilpi : Kuolematon

Marko Kilpi : Kuolematon
Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta 

Minä lykkäsin tämän kirjan lukemista. Siinä tehdään lapsille pahaa ja minä välttelen sellaisia kirjoja. Olen vältellyt siitä saakka, kun nuorimmainen syntyi. Hyvä kuitenkin, että kirja tuli luettua. Joko herkkyyteni on pojan kasvaessa pienenemässä tai sitten Kilpi osaa kirjoittaa vaikeista asioista tavalla, joka ei ahdista. Veikkaan vähän molempia.

Kuolematon on ensimmäinen lukemani Kilven kirja, mutta ei varmastikaan viimeinen. Tarina on eheä kokonaisuus, jossa viimeisetkin langanpätkät solmitaan siististi yhteen. Perinteiseen dekkaritapaan myös erilliset tarinat liittyvät yllättävällä tavalla toisiinsa, mutta tässä kirjassa ei uskottavuus kärsi siitä piirun vertaa. Lukija nielee kaikki koukut tyytyväisenä.

Pidin myös kirjan sankareista, jotka ovat aika kaukana kiiltävähaarniskaisista ritareista. Silti heistä huokuu vastuuntuntoisuus ja halu tehdä hyvää. Välillä vain pienen ihmisen voimat eivät riitäkään maailman suurta pahaa vastaan. Vanhempi konstaapeli Olli Repo taistelee omien demoniensa ja yksityiselämänsä ongelmien kanssa ja hänen työparinsa Elias Kaski taas koittaa saada edellisen työalansa painajaismaisia tilanteita pois mielestään. Molemmat tekevät parhaansa.

Olen lukenut muidenkin pitävän Kilven realistisesta otteesta dekkarikirjoituksessa. Hän ei mässäile väkivallalla. Vaikka pahaa tapahtuu, kirjassa nousevat tärkeämmäksi ihmisten väliset suhteet, syyt tapahtumille, ja myöskin poliisien jaksaminen. Kun viettää päivänsä pelkästään kauheiden tilanteiden ja väkivaltaisten tapahtumien parissa, jossain kohtaa se alkaa syödä miestä. Kilpi selvästi tietää, mistä puhuu kuvatessaan poliisien arkea. Ei hän turhaan ole itsekin vanhempi konstaapeli.

Kuolematon käsittelee vaikeita teemoja lapsuuden traumojen vaikutuksesta aikuiselämään sekä lasten pahoinpitelystä. Kirja ei kuitenkaan ole vaikea luettava ja viimeinen sivu tulee vastaan yllättävän nopeasti. Ajatuksia se silti herättää, eikä vähiten kunnioitusta poliisien vaikeasta työstä selviytymistä kohtaa.

Luettavaksi ja blogattavaksi Gummerukselta