(Luku)päiväkirja: Virallisesti vapaalla

Maanantai 18.10.2021 

Niinhän siinä sitten kävi. Piti olla pari päivää syyslomalla vapaalla, mutta olenkin kaksi viikkoa sairaslomalla. 

Olenhan minä väsymystä valitellut täälläkin ja blogi on viettänyt todellista hiljaiseloa, kun ei vaan ole ehtinyt (tai jaksanut). Viime viikolla sitten huomasin maailman välillä pyörähtävän ylimääräisiä kierroksia. Kyse ei ollut alhaisesta verenpaineesta ylös noustessa. Tämä tuli aaltoina. Korvissa humisi ja huone heilahti muutamaan kertaan. 

"Niskat ja selkä jumissa, kun ei ole ehtinyt muuta tekemään kuin istumaan työkoneen vieressä", ajattelin itsekseni ja varasin ajan. Toki tiedostin, että oireilen muutenkin. Muisti pätkii, kyyneleet nousevat pienimmästäkin asiasta, enkä enää kykene olemaan se tasaannuttava ja vakuuttava tekijä. Väsynyt siis. 

Lääkäri katseli minua hetken. Kuunteli. Siis ihan oikeasti kuunteli. Totesi sitten: "Nyt kirjoitetaan kaksi viikkoa sairaslomaa. Lepäät ja mietit, miten töihin saataisiin muutosta aikaiseksi. Juttelet esimiehen kanssa. Jos ei auta, niin järjestetään keskustelu lääkärin ja esimiehen kanssa. Tämä oireilu on selkeästi työperäistä, eikä parannu omin voimin tai lääkitsemällä" 

Niinpä minä olen lähinnä neulonut ja joogannut. Päässä ei enää pyöri eikä vanne purista ohimoita, korvissa humisee vain satunnaisesti. Ihan vain muutaman päivän levolla on muutos jo huomattava. Taitaa asiaan vaikuttaa sekin, että joku ottaa tosissaan sanoessani voimieni olevan pian lopussa. 

Ottaa kuitenkin koville. Olen tottunut olemaan se, joka jaksaa ja vetää muutkin mukanaan. Väitän kapasiteettini olevan huikea. Tuntuu pahalta myöntää, että nyt ei kohta enää pysty. Raja tulee kuitenkin kaikilla vastaan jossain kohtaa. Minulla se ei enää ole kaukana. Syynä ei välttämättä ole työtuntien määrä, vaikka niitäkin tässä on kertynyt. Purettava kerä on huomattavasti monisyisempi. Ehkä nyt saadaan kiinni langanpäästä. 

Työpsykologille on varattu aika. Pomon kanssa keskustelu tänään. Siitä lähdetään. En ole vielä burnoutissa. Olen edelleen pääasiassa työkykyinen, vaikka huomaan tahtini selvästi hidastuneen ja aivojeni jumittavan liian usein . Tauko tarvitaan, jotta a) ehdin miettimään, miten tilannetta pitää parantaa ja b) työpaikallakin tajutaan, että ihan oikeasti Minna ei nyt kohta enää jaksa. Muuten on liian helppoa ajatella, että kyllä se  nytkin hoitaa, kun aina ennenkin... 

Kivoja juttuja 

Ei tämä silti ole pelkkää harmaata. Eilen lähetin isot pojat reissuun isänsä luo. Heillä on tiedossa  mukava syyslomamatka Ranskaan. Me Toton kanssa lusmuilemme kotona. Pitää kyllä siivota hänen huoneensa seiniä  myöten ja tilata uusi kirjahylly, mutta muuten ollaan poikaa lainaten "leppoisasti ja rennosti". 

Kirjaankin tulin tarttuneeksi. Aloitin uudelleen Ina Westmanin Henkien saari-romaanin, joka jäi lukujumin jalkoihin pitkäksi aikaa. Neuloessani olen kuunnellut pääasiassa cozy mysteryä, joko 1920-luvulle sijoitettuna tai aiheeseen sopivasti vampyyrien neulepiiriä sivuten. Tiedän, että neulominen ei tee välttämättähyvää niskalle ja selälle, mutta minulle se on parasta mindfulnessia. En osaa rauhoittua mietiskelemään, mutta neulomisen rytmi maadoittaa minut samalla tavoin. Mieli tasaantuu ja tunnen fyysisesti, miten jännitteet purkautuvat. Samalla syntyy konkreettista tulosta, mikä sekin tuottaa mielihyvää kaiken bittiväkerryksen päälle. 

Luettuja: 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt

Mielenkiintoinen tietokirja keskiajan hirviöistä ja niiden merkityksestä ihmisten elämässä, uskonnossa ja politiikassa. Ei varsinaisesti kauhean uusia juttuja historiasta vuosikymmeniä kiinnostuneelle, mutta mukava paketti ja esikoinenhan tuon itselleen messuilta hankkikin. 

L.B.Hathaway: Posie Parker -sarjaa eli Murder Offstage, The Tomb of the Honeybee, Murder at Maypole Mannger

Viihdyttävää cozy mysteryä 20-luvulta. Posie on ilahduttavan maanläheinen. Tarinoista ei mielikuvitusta puutu ja välillä on uskottavuus vähän niin ja näin, mutta se ei jostain syystä häiritse näissä kirjoissa.

Nancy Warren: Bobbles and Broomsticks

Palasin vaihteeksi Vampire Knitting Clubin pariin, mutta valitettavasti näistä on nyt vähän taika liuennut (pun intended). Ihan viihdyttävä ja kuuntelin toki loppuun, mutta ei ole kiirettä tarttua seuraavaan osaan. Jotenkin tämä lankakaupan omistajan etsiväpuuhastelu on nyt mennyt vähän liian helpoksi, vaikka luudalla lentely kuutamossa tietysti kuulostaakin kivalta. 

Kevyttä kuunneltavaa englanniksi eli korona-kiukku kuriin

En taida olla ainoa, jolla näin korona-aikaan on tarve välillä antaa ajatusten levätä jossain kevyessä ja vähän hörhöilevässä maailmassa. Uskottavuudella ei niin väliä, kunhan välillä hymyilyttää. Jonkinlaiset mysteerit  ovat parhaita, sillä niissä yleensä saadaan asiat sievästi nippuun ja ratkaisu selväksi tarinan loppuun mennessä. Toisin kuin tässä loputtomiin (?) jatkuvassa vellonnassa keskellä rajoituksia ja etäisyyksiä muista ihmisistä. 

Jo ensimmäisen vuosineljänneksen aikana olen siis kuunnellut useammankin kirjan juuri tuollaista arjesta irrottavaa ja piristävää hötöä. Eivätkä nämä kuitenkaan ole mitään tyhjiä tarinoita, monesta voi löytää myös teemoja suvaitsevaisuudesta, ystävyydestä, välittämisestä sekä tietenkin rakkaudesta. 

Jokainen sarja on myös hieman erilainen. On fantasiaa historiallisessa kontekstissa, fantasiaa nykyajassa sekä sitten historiallista cozy mysteryä ilman fantasian häivääkään, vaikka uskottavuuden rajoja ei pääosin edes yritetä kunnioittaa. 

1. Ensimmäisenä historiallista fantasiaa 

Tilly Wallace: Monsters and Manners 

Manners and Monsters, Galvanism and Ghouls, Gossip and Gorgons, Vanity and Vampires

Minulla kesti hetken tajuta, että tämähän on oikeasti zombie-tarina. Eletään Napoleonin sotien aikaa ja ranskalaiset ovat käyttäneet luksuspuuteria aseenaan. Sitä käyttäneet Englannin yläluokan naiset (ja muutama mies) ovat muuttuneet ihmisaivoja himoitseviksi ja vähitellen mätäneviksi hirviöiksi. 

Hannah Miles työskentelee yhdessä isänsä kanssa löytääkseen kiroukseen parannuskeinon. Samalla Hannahin äiti, entinen valtionvelho, etsii parannusta taikuuden avulla. Joukkoon liittyy  myös varakreivi Wycliff, jonka tehtävänä on ratkaista paranormaaliin liittyviä rikoksia. Huolimatta varakreivin töykeästä käytöksestä Hannah päätyy auttamaan tätä ratkaisemaan parhaan ystävänsä häitä uhkaavaa murhatapausta. Samalla hän huomaa haluavansa ratkaista myös töykeän käytöksen takaa pilkahtavan synkän salaisuuden. 

Kirjojen juonet eivät ole liian yksinkertaisia, ja kun fantasiassa ollaan, voivat ratkaisutkin olla varsin yllätyksellisiä. Galvanism and Ghouls -osassa etsittiin murhaajaa, joka ompeli uhriensa osia yhteen uusiksi olennoiksi ja Gossip and Gorgons -osassa ollaan vierailulla maalaiskartanossa. Valitettavasti vain jotkut vieraista muuttuvat kivipatsaiksi. Juonet siis ovat mielikuvituksellisia ja rikokset karmeita. Silti pidän kirjoista juuri niiden herttaisuuden vuoksi. Hannah ja Wycliff ovat suloisia kaikessa oikeamielisyydessään ja epävarmuudessaan toistensa suhteen, ja muutenkin hahmogalleria zombie-kirouksen vallassa olevasta velho-äidistä keppostelevaan käteen on mielenkiintoinen ja hauska. Vanity and Vampyres -kirjan nimikin jo kertonee osan tyylilajista. 

No joo, vähän melodramaattista, mutta itse asiassa hyvin rakennettua tarinaa. Jokaisessa osassa ratkaistaan jokin rikos, mutta kirjojen yli kantaa myös mielenkiintoinen ja yllätyksellinen kehystarina. Totesinpa nuo osat luettuani, että olen tainnut heti alkuvuodesta löytää yhden tämän vuoden lemppareistani. 

2. Sitten vampyyreja ja noitia nykyajan Oxfordissa 

Nancy Warren: Vampire Knitting Club

The Vampire Knitting Club, Stiches and Witches, Crochet and Cauldrons, Stockings and Spells, Purls and Potions, Fair Isle and Fortunes, Lace and Lies 

Äänikirjoja Nextorysta 

Uskottava se on. Olen kuunnellut tästä sarjasta jo seitsemän kirjaa! Aina välillä vähän väsähdän ja sitten palaan taas iloisesti takaisin kuunneltuani välillä jotain muuta. Näissä on jotain herttaista, huolimatta joka kirjassa tapahtuvasta murhasta sekä verenhimoisista vampyyreistä. Tai no, ennemminkin nämä vampyyrit himoitsevat uusia lankoja ja neulemalleja. Siksihän heidän neulekerhonsakin kokoontuu viikoittain. 

Lucy siis perii isoäidiltään lankakaupan Oxfordissa. Kaupan mukana tulee myös alakerran asukkaita eli maanalaisissa käytävissä hulppeaa majaansa pitävät paikalliset vampyyrit. Ensimmäisessä osassa huomataan, että isoäiti on liittynyt ystävänsä toimesta vampyyrien joukkoon. Tosin hänen kuolemansa ei johtunut verenhimosta vaan ihan lihaa ja verta olevan murhaajan hyökkäyksestä. 

Oxford on tapahtumapaikkana aina kiinnostava (ihana), mutta on tässä kirjassa muutakin. Ihan oikeasti on hauskaa kuunnella neuleista ja langoista samalla kun itse pistää puikoilla menemään. (Ja minähän olen viimeisen vuoden aikana ollut neuloosin kourissa oikein pahemman kerran). Samalla myös henkilöhahmot ovat mukavia, eivät liian pahoja, eivät liian hyviä. Eikä rakkauskaan ole useissa genren kirjoissa niin raivostuttavaa juupas, eipäs, kumman valitsen kiertelyä. Itse asiassa pidän kovasti ystävyyden korostumisesta. 

Kaikkiaan siis varsin virkistävä ja hupaisia sarja, jossa myös osataan yhdistää juonet vaikka Shakespearen näytelmiin tai nykyajan tositv-maailmaan. 

3. Viimeisenä sitten viime vuosisadan alussa iloittelevaa cozy mysteryä

Sona Parin : Evie Parker 

House Party Murder Rap, Murder at the Tea Party ja Murder at the Car Rally 

Kevyttä, hötöä, mutta viihdyttävää.  Jo kirjojen nimet kertovat, millaisista tarinoista on kyse ja tarkennuksena vielä mainittakoon, että sankaritar on 27-vuotias amerikkalainen nuori leskikreivitär, joka seikkailee autonkuljettaja/henkivartijansa kanssa edesmenneen miehensä kotikonnuilla englantilaisen yläluokan kartanoissa... 

Nämä kirjat voisivat olla todella katastrofaalisen huonoja, mutta jotenkin vain Evie onnistuu välttämään totaalisen naurettavuuden. Ehkä se johtuu siitä aika piristävästä kontrastista, jonka Evien amerikkalaisuus tuo suhteessa ympäröivien kartanoiden asujamistoon. Niin, ja onhan kyseessä sentään iloinen 20-luku. 

Eiväthän nämä tietenkään vakuuta uskottavuudellaan, mutta ei niiden kuulukaan. Tällaisessa kirjallisuudessa pääpaino on lukijan / kuuntelijan viihtyvyydellä ja Evien seurassa viihtyy. 

Siinä lista alkuvuoden viihdytystä. Onneksi valon lisääntyminen on tuonut mukanaan myös pientä energialisäystä, joten olen jaksanut muutakin kuin ihan kevyttä viihdettä. Eihän sitä pullaakaan koko ajan, välillä pitää saada ruisleipää.  

(Luku)päiväkirja - Ei minua kukaan haluaisi sisustussuunnittelijaksi

 Lauantai 20.3.2021

Joopa, sisustus näyttää vähintäänkin mielenkiintoiselta. Pahvilaatikoita ja pölykoiria olohuone puolillaan. Olen taas tilannut ruokaostokset netin kautta.  Kätevää muuten, mutta pahvilaatikoita kertyy meidän tuotemäärällämme turhan monta ja sitten niiden poisvienti aina venyy. 

Pahvilaatikoiden joukossa on tällä kertaa myös robotti-imuri, jonka toivon tuovan edes pientä helpotusta siivoushaasteisiin. Kunhan nyt joku ehtisi ottamaan sen pois tuolta laatikosta ja hoitamaan asetukset kuntoon. Vanhaa imuria ei kukaan tietenkään ole edes näyttänyt huushollille koko viikkona. 

Arvasitte oikein. Työtahti kiihtyy. 

Lukeminenkin on jäänyt äänikirjakuunteluun ruokaa laittaessa ja nukkumaan mennessä. Muuta ei oikein ehdi. Ihan hyviä kirjoja kuitenkin. 

Kuuntelin loppuun kaksi jo jonkin aikaa kesken ollutta. 

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään tuotti jonkin verran vaikeuksia. Piti oikein miettiä syitä, sillä sinänsä ajatus hitaan vanhenemisen vuoksi satojen vuosien ikäisestä miehestä on mielenkiintoinen. Ehkä vastahakoisuuteni johtuu haikeudesta, joka tuntuu päällimmäisenä tarinaa kuunnellessa. Jotenkin sitä kaipaisi ennemminkin piristävää iloisuutta, kuin melankolista rakkaudenkaipuuta. Toisaalta syynä voi myös olla lukijan tapa aina välillä kuulostaa hieman kyllästyneeltä tai ylimieliseltä. En oikein osaa selittää, jotenkin äänen sävyssä ja intonaatiossa oli hetkittäin jotain nuorten teinipoikien "asennetta". 

Lace and Lies oli sitten taas sellaista "pirteää murhatarinaa". Vähän hötöä huttua, mutta mukavilla henkilöhahmoilla ja neulomisesta on aina mukava lukea. Tällä kertaa vampyyrit olivat vähän vähemmällä sarjan nimestä huolimatta (Vampire Knitting Club), mutta loitsuja tarvittiin matkan varrella ennen kuin tv-tuotannon neulomisohjelman yhden esiintyjän murha ratkesi. Kevyttä kuunneltaaa, josta ei saa painajaisia. 

Somepohdintaa

Koko viikon on somessa pyörinyt erinäisiä tärkeitä keskustelunaiheita. Naisten ihan todelliseen väkivallan uhkaan perustuva turvattomuuden tunne nousi päällimmäiseksi. Jotenkin tuntuu oudolta ajatella, ettei osa miehistä kykene ollenkaan sisäistämään, miksi näin on. Miksi pyydämme ystävää laittamaan viestiä, kun hän on päässyt turvallisesti kotiin...

#notallmen - No ei kai, mutta mistäs sitä kadulla kulkiessa tietää, ketä varoa. Pakko varoa jokaista. Oli jotenkin pysäyttävää lukea naisten käyttämistä varokeinolistoista. Jokaisesta listasta olen itsekin käyttänyt suurinta osaa. Avaimet kädessä, puhelin valmiina, reitin valinta valoisampaan, toiselle puolelle tietä siirtyminen, puolijuoksua "turvaan" eli kotiin...  Jokainen nainen on myös joutunut, varokeinoista huolimatta, jonkinlaiseen uhkaavaan tilanteeseen useammin kuin kerran - niin minäkin. 

Eikä kyse ole pelkästään uhkaavista tilanteista tai toteutuneista kauhukuvista. Kaikki naisiin kohdistuva seksuaalissävytteinen pilailu, ulkonäkökommentit, alentuva tai alentava arviointi vaikuttavat osaltaan naisvihamielisen ilmapiirin syntymiseen. Verbaalisesta mitätöimisestä on lyhyt matka fyysiseen vallankäyttöön, sen tuntumiseen oikeutetulta. 

Voin vain toivoa kasvattaneeni poikia, jotka eivät ole uhka yhdellekään naiselle (tai kenellekään muullekaan), jotka osaavat myös avata suunsa puolustamaan uhattua ja myös ilmaista paheksuntansa halveeraavaa pilailua tai sanailua kohtaan. 

Lupaan itsekin reagoida vielä vahvemmin esim. kielenkäyttöön ja vitsien sävyyn työpaikalla. Jos jonkin kuuleminen tuntuu ikävältä, aion myös sanoa sen ääneen, vaikkei juttu suoraan minuun kohdistuisikaan. Myönnän ihan viime vuosinakin olleeni välillä hidas reagoimaan. Olen jäänyt miettimään, miten asian ilmaista ja sitten on tilanne ollut ohi. Nyt pitää opetella taas avaamaan suu silläkin riskillä, että sieltä hyppää joskus sammakoita. 

Sunnuntai 21.3.2021

Aktiivisesta viikonlopusta tulee hyvä mieli. Itse asiassa olen saanut hyvän mielen pääasiassa siitä, että kotia on järjestetty oikein urakalla ja pahvilaatikoita kannettu kierrätykseen sylikaupalla. Sitä paitsi, robotti-imuri toimii!

 Melkein pelottavaa, miten hyvin se osaa löytää tiensä. Lopuksi kuului vain ilmoitus "Finished cleaning. Returning to the dock..." ja Rolle rullasi latauspisteelleen eksymättä, vaikka olin nostanut aloittamaan siivouksen ihan jostain muualta. Kyllä teknologia on ihmeellistä. 

Rollen toimet olivat myös todellinen sunnuntain ohjelmanumero. Meitä taisi välillä olla kokonainen rivi ihmettelemässä sen toimintaa. Tiedän, siinäkin ajassa olisi ehtinyt sitten siivoamaan kaikkea sitä, mihin Rolle ei ylettynyt, mutta tänään meni viihteen puolelle.

Lukeminen sitten on vähän jäänyt. Niin myös neulominen. Tänä viikonloppuna olen availlut laatikoita, asentanut tekniikkaa, siivonnut vanhoja papereita, sekä vahtinut Rollea. Vaihtelu virkistää. 

Illalla toki luen vielä, jos nyt Voice of Finlandilta ennätän. 

Loppuun luettuja : 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään 

Nextory äänikirja 

lukijana Aku Laitinen 

Nancy Warren: Lace and lies (Vampire Knitting Club)

Nextory äänikirja 

lukijana: Sarah Zimmerman

(Luku)päiväkirja: Kun aivot auki loksahtivat

 Maanantai 22.2.2021 

Onpas tuossa kakkosia, ja helmikuukin taas lähellä loppuaan. Enää 2 työpäivää tätä kuuta jäljellä. Kyllä! Tulossa on pitkä viikonloppu. Ihanaa. Tulee tarpeeseen. 

Jonkunlainen koronaväsymys tässä onkin iskenyt. Siksi kai viikonlopun pikavisiitti muksujen kanssa isovanhempia moikkaamassa oli niin kiva. Vaikka autossa tuli istuttua paljon, oli tosi kiva nähdä, edes hetken aikaa ja maskien takaa. Onneksi yli kasikymppiset ovat nyt saaneet ensimmäisen rokotuksensa ja kesän korvilla sitten voidaan toisen piikin jälkeen nähdä vähän vapaammin. Luulen kaikkien odottavan sitä aikaa jo vähän malttamattomina. 

Lukeminen on taas edellisviikon spurtin jälkeen ollut vähän niin ja näin. Lähinnä äänikirjaa, kevyttä sellaista. Vampyyrit jatkavat neulomista - niin kuin muuten minäkin. Aloitin Novitan yhteisneulonnan lapaset. Jämälankoja kun löytyy laatikosta useampaankin pariin. Malli näyttää kauniilta, mutta pitää tehdä toinen vähän erilaisella värivalinnalla. Nyt ei vaaleanpunainen kuvio erotu edukseen harmaasta pohjasta. Sinänsä ihan hauskat lapaset on tulossa. Glitteriä pitää elämään saada aina välillä, vaikka sitten lapasissa.

Mutta siis, yksi kirja kuunneltu loppuun. Tällä kertaa ratkaistiin maalaiskylän markkinoilla tapahtunut murha, ja ilmassa on pientä romantiikkaakin... Rentouttavaa kuunneltavaa. Muuten olen todennut, että uutiset ovat nyt hetken pannassa. Niistä tulee kertakaikkiaan liian paha olo tällä hetkellä, eikä pelkästään koronalukujen kasvusta. 

Onneksi ei autoa ole viikolla tarvittu 

Torstai 25.2.2021

Ahh... pitkä viikonloppu. Hiihtolomani kestää tänä vuonna peräti kaksi päivää, mutta nelipäiväinen viikonloppukin tuntuu tosi ihanalta. Harmi vaan, kun pääkallokelit ovat jo sillä tasolla, että ulos ei oikein ole asiaa ilman nastoja. Arvatkaa, olenko monen vuoden pohdinnan jälkeenkään saanut niitä nastoja hankittua ? 

Mitähän sitä kaikella tällä vapaa-ajalla oikein tekisi ? Siivota pitäisi (tietysti), ja käydä kaupassa, ja laittaa ruokaa, ja... ei kun hetkinen! Eikös tässä ollut tarkoitus olla jotain lomaan viittaavaa ? 

Neuloosia kai tulen hoivaamaan. Sitä en sitten tiedä vielä, tarkoittaako tuo sitä, että kesäkassi ja lapaset etenevät, vai saanko itseni joogaamaan selän jumeja käsitelläkseni. Suuntaan tai toiseen, ehkä jopa molempia. 

Lukeminen on edennyt tasaisen hitaasti, mutta edennyt kuitenkin. Vähän ruokapitoiselta on lukulista tosin näyttänyt. Äänikirjana Nigella Lawsonin How to Eat etenee kohti loppua. Millähän minä sitten itseni nukutan ? Ehkä aloitan alusta uudelleen. Yotam Ottolenghin Flavour on mielenkiintoinen, mutta en ole ihan varma, miten kaikki reseptit uppoaisivat meidän kriittiseen raatiimme. Pitää kuitenkin kokeilla edes jotain. 

Romaanien puolella olen Insta-suosituksien perusteella lukenut Olga Togarczukin Aja aurasi vainajain luitten yli -romaania. En ole ihan varma olenko romaanin fantastisuudesta aivan samaa mieltä. Toistaiseksi lukukokemus on outo ja kirja toki hyvin kirjoitettu, mutta jotenkin se pysyy minusta etäisyyden päässä, tai minä siitä. En tiedä. Katsotaan, miten käy jatkossa. 

Jokin meissä valvoo -esseekokoelma on pöydällä valmiina luettavaksi. Jokusen olen jo lukenutkin. Hieman hämmentyneenä, myönnän. Jotenkin joudun nyt päivittämään käsitystäni essee-muotoisesta kirjoittamisesta. Itse teksteistä pidän joistakin kovasti, jotkut jäävät minulle liian hajanaisiksi ja siten en pääse niihin oikein sisälle. Toki lukijan olotila vaikuttaa tällaisissa teksteissä paljon. Liian väsyneenä ja lievässä (tai vähemmän lievässä) koronakututuksessa on vaikea keskittyä. 

Perjantai 26.2.2021

Olen nauttinut näistä kahdesta lomapäivästä suunnattomasti ja ihan parasta on vielä edessä oleva viikonloppu. Vaikka päiviin mahtuu niin pyykkäystä, ruokaostoksia kuin kokkaustakin, olen kuitenkin ehtinyt myös istahtamaan ja antamaan ajan kulua, lukemaankin. Tänään iltapäivällä tunsin miltei fyysisesti, miten aivossa jokin laukesi, ajatukset aukenivat ja jaksoin keskittyä lukemaani. Ehkä siksi Jokin meissä valvoo - esseekokoelma viimeisinä lukemani esseet jotenkin kolahtivat enemmän ? 

Aamulla heräsin jo kuudelta, eikä nukuttanut enää yhtään. Niinpä luin loppuun Olga Togarczukin romaanin Aja aurasi vainajain luitten yli. Kirja on nimensä mukaisesti vähän synkkä ja kuolemaan kallellaan, oudosti vanhahtava ja pikkuisen vinksallaan. Tunnistan kirjailijan taituruuden, mutta tällä kertaa Puolan ja Tsekin rajamailla, karuilla rinteillä asuvan kertojan ja hänen enemmän tai vähemmän omituisten naapureidensa tarina ei jostain syystä koskettanut. Toki, teema metsästyksestä ja julmuudesta on aina ajankohtainen ja jaan toki monia ajatuksia, mutta jotenkin jäin ulkopuolelle. 

Nyt on hyvä lukudraivi päällä. Mitähän sitä seuraavaksi ? Jopa Voice of Finlandin viimeinen ääni ratkaisee -jakso jäi nyt toiseksi blogimerkinnän ja kirjapohdintojen jälkeen... 

Sunnuntai 28.2.2021

Helmikuun viimeinen päivä. 

Tämä on ollut ihan hyvä kuukausi. Pitkä viikonloppu pelastaa paljon. Seuraava on sitten vasta pääsiäisenä, mutta se on huhtikuun puolella. Maaliskuusta siis on tulossa pitkä ja työntäyteinen. 

Mitenkähän sitä osaisi / onnistuisi pitämään tämän fiiliksen ? Mieli  on vastaanottavaisempi kuin pitkään aikaan ja lukeminenkin sujuu. Jopa haluan lukea ja kaipaan sitä tehdessäni jotain muuta. 

Olotila näkyy myös kuukauden luetuissa. Helmikuun lista ei ole pitkän pitkä, olen lukenut 7 kirjaa, mutta pitkästä aikaa olen lukenut monenlaisia kirjoja ja äänikirjojakin on listalla alle puolet. Hyvä minä! Hyvä keväinen aurinko ja eläköön pitkät viikonloput! 

Viikon aikana loppuun luetut: 

Nancy Warren: Fair Isle and Fortunes 

Äänikirjan lukijana Sarah Zimmerman

Nextory

Ennustajan avustajan rooli osoittautuukin odotettua hankalammaksi, kun yksi ennustuksista osuu oikeaan heti samana päivänä ja sen vastaanottaja kuolee nuoli rinnassaan. Noituus pelottaa nykypäivänäkin ja Lucy päättää selvittää oikean murhaajan, jotta vanhan ajan noitavainot eivät nosta päätään. Kaunis maalaiskylä kätkee julkisivunsa alle monenlaisia vähemmän viehättäviä salaisuuksia ja kyläläisten joukossa on murhaaja, jolle viimeisin kuolema ei välttämättä ole ensimmäinen. 

Todellisuuden tutkimuskeskus: Jokin meissä valvoo 

Esseitä hallinnasta ja hallitsemattomuudesta

Oma ostos 

Esittävän taiteen edustajien kirjoitusprojektin lopputuloksena syntynyt esseekokoelma vaatii minua muuttamaan käsitystäni esseistä. Monet näistä teksteistä ovat rakenteeltaan jopa "kokeellisia" ja minun ajatuksissani ajautuvat melkein novellin suuntaan. Pitääpä vähän pohtia. 

Osa herätti ajatuksia, osa vähän vieraannutti. Todennäköisesti riippuen sekä lukijan olotilasta että kunkin esseen aiheesta. 

Olga Togarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Tunnistan taituruuden, mutta jotenkin tämä ei nyt päästänyt lähelle laisinkaan. 

Roope Lipasti, Anton Lipasti: Leprankukka 

Kirjastosta. 

Oskarin seikkailut jatkuvat. Tällä kertaa kesäloman pilaa punainen kukka, joka vie vanhemmat aikaan, jolloin lapset tottelivat ja kaikkien piti olla ahkeria. Aikasiirron takaa löytyy tietysti rehtori Limatainen. Teinihuumoria lempeästi, tykkäsin. Ainakin kirjoittajilla on vilkas mielikuvitus. Tyylillisesti ehkä  hieman Neropatin päiväkirjaa, mutta mukavammalla tavalla. 

(Luku)päiväkirja: Huhheijaa, kirja luettu - ja pari muutakin

 Tiistai 9.2.2021

Eihän se vasta ole kuin kuukauden 9. päivä ja ensimmäinen kirja luettu loppuun. (Tulkitaan sarkasmiksi). 

Kyllä tämä tästä, ethkä minä sitten kuukauden loppuun mennessä saan toisenkin. Enkä muuten kyllä tätäkään lukenut, vaan kuuntelin. 

Ehkä siinä voi samalla laskea käsitelleensä 8 kirjaa. Sillä Maria Laakson Taltuta klassikko käsittelee juuri niin monta suomalaista klassikkoa (ja listaa vielä 50 mokomaa lisää). 

Sunnuntai 14.2.2021

Hyvää ystävänpäivää! Hyvää laskiaissunnuntaita! 

Tänään on ollut hyvä päivä. (Eilisen päänsärkypäivän haluan unohtaa). Tällaisia sunnuntaiden kuuluu olla. Rentoa kokkailua, ulkoilua auringonpaisteessa, hyvää mieltä ja hyviä kirjoja. 

Kävimme Toton kanssa pitkällä kävelyllä rannalla ja meren jäällä. Kummasti aurinko jo lämmittää kasvoja, vaikka pysytäänkin mukavasti pakkasen puolella. Ainoastaan suksien puute harmitti, jäällä kun olisi ollut latujakin. 

No, vielä ehtii. Säätiedotuksen mukaan talvea on vielä jäljellä ja päivätkin pitenevät. 

Ystävänpäivän iloksi Toto halusi viedä minut katsomaan eilen kavereidensa kanssa löytämäänsä asetelmaa kalliolta. Sydänjääpalat olivat hauska yllätys keskellä lumihankea. 

Yllätyksen sain myös perjantaina, kun isännän lähettämät kukat ja pieni suklaarasia ilmaantuivat ovelle.

Lukemisen suhteen tämä viikko on osoittautunut yllättävän hedelmälliseksi. Olen lukenut alkuviikon jälkeen peräti kaksi kirjaa loppuun. 

David Mitchellin Jacob de Zoetin tuhat syksyä osoittautui todella vetäväksi, mielenkiintoiseksi ja hyvin kirjoitetuksi historialliseksi romaaniksi. Eristäytynyt Japani 1800-luvun alussa ja hollantilaisten pieni kauppa-asema sen reunalla loivat kehyksen tarinalle, jonka keskiössä nuori kirjanpitäjä, japanilaiskätilö ja samurai-kääntäjä joutuvat kohtalon pyörteisiin. Tässä kirjassa ei vielä ole Mitchellin taiturimaista rakennekäsittelyä, eikä myöskään samanlaista ylimaallista kosketusta toisiin maailmoihin kuin esim. Luukelloissa tai Pilvikartastossa, vaan yksinkertaisesti vain hyvä tarina. Toki sillä twistillä, että kun tietää Mitchellin yleensä välttävän ylenpalttista henkilöhahmoihinsa ihastumista, voi tarinassa tapahtua mitä vain, kenelle vain. Lukukokemus muuttui oudosti yht'äkkiä jotenkin jännittävämmäksi ja koukuttavammaksi. 

Kotitöiden viihdykkeenä ja iltarentoutukseen kuuntelin myös loppuun lisää vampyyrien neulekerhoa. Tällä kertaa on nuori opiskelijatyttö kadonnut ja samaan aikaan valmistellaan Shakespearen Kesäyön unelmaa opiskelijateatterissa. Kun sekaan heitetään vääriin käsiin joutunut lemmenjuoma ja yksi murha, on lopputuloksena viihdyttävä karuselli Shakespearen tapaan. Viihdyttävää. Jopa niin, että en nukahtanutkaan kesken äänikirjan vaan kuuntelin sitä loppuun saakka, vaikka kello oli jo yli puolenyön. Onneksi on viikonloppu. (Tosin saattaa olla, että myös illalla juomallani kokiksella oli jotain tekemistä unen kaikkoamisen kanssa) Purls and Potions jatkaa sarjan kirjojen nimiä tutulla tyylillä.

Lukemiseksi kai lasketaan myös keittokirjojen selailu. Ostin Yotam Ottolenghin Flavour-kirjan ja se onkin mielenkiintoinen. Tosin tänä viikonloppuna olen palannut takaisin joululahjaksi saamani Le Keittokirjan pariin.  Ranskalainen kesä laskiaissunnuntaina kuulosti juuri sopivalta ja linssikeitto lämmitti mukavasti. Illaksi on piirakkaa - ja muuten blogissa muutama sana kyseisestä kirjasta. 

Kaikkiaan minulla on pöydällä kolme keittokirjaa. Saa nähdä saavatko ne minut ulos tästä kokkausjumista. Juniorikokin avulla tosin saatan saada vielä yhden aktiivisen kokin lisää tähän huusholliin. Katsotaan, miten käy. Tänään syödään ranskalaisia herkkuja. 

Tuli ikävä Ranskaan eikä pelkästään (!) siksi, että isäntä on siellä. 

Loppuun luettuja: 

Maria Laakso: Taltuta klassikko 

Nextorysta äänikirja 

lukijana Pirjo Heikkilä 

On aina mielenkiintoista lukea tai kuunnella, kun joku kommentoi kirjoja. Varsinkin, kun on itse lukenut suurimman osan listatuista kahdeksasta ja huolimatta kohderyhmään kuulumattomuudesta. Ainakin noin tyylin perusteella totean, että tämä lienee tarkoitettu tuonne yläasteen alkupuolelle, vaikka en ole ihan varma uppoaako hauskaksi tarkoitettu teksti tuohon niin kovin kriittiseen ryhmään. Ehkä uppoaakin - tai sitten kokevat aliarvioinniksi. En tiedä. 

Minä ihan sujuvasti kuuntelin ja hymähtelin. Tyylipuhdas popularisointi klassikoista, ja jos tuolla saa houkuteltua edes yhden tarttumaan edes yhteen listan kirjoista, on tehtävä suoritettu. 

David Mitchell: Jacob de Zoetin tuhat syksyä 

Upea, kiemurainen, rikas historiallinen romaani ihmisten raadollisuudesta, tuntemattoman pelosta ja siitä, miten rakkaus voi syntyä oudoimmissakin olosuhteissa ja vastoin kaikkia toiveita ja todennäköisyyksiä. Tavallaan kirja myös kuvaa sitä, miten kerran karkuun päässyttä sanaa ei aina saa kiinni, vaikka niin kuvitteleekin. 

Nancy Warren: Purls and Potions 

Tämä osa on melkein vampyyrien neuleseuran paras tähän mennessä. Ei niinkään siksi, että dekkarijuoni olisi jotenkin kovin erikoinen tai edes erityisen hyvä, vaan siksi, että on aina mielenkiintoista ja viihdyttävää lukea todellisista lemmenkiemuroista vertautumassa Shakespearen Kesäyön unelmaan..  

(Luku)päiväkirja: Ihan sukiksi mennyt

 Sunnuntai 24.1.2020 

En ole lukenut, olen tehnyt töitä. Huusholli on järkyttävästi siivouksen tarpeessa, mutta kukaan ei saa aikaiseksi. Olen neulonut, pääasiassa sukkia. 

Siinä kai kaikessa yksinkertaisuudessaan viimeiset pari viikkoa. 

Niin, ja isäntää on ikävä tietysti. 

Myös sukkien viimeistely on näköjään ihan yliarvostettu juttu. Ei ole noitakaan höyrytetty. Lämmittävät kyllä. Väriraidoissa on se hyvä puoli, että tulee vähän niin kuin tuplakerros. 

Ai niin, olen minä vähän sentään kuunnellut äänikirjaa - itse asiassa olen tainnut huomaamattani kuunnella peräti kolme cozy mysteryä. Vampire knitting Club -sarjan osat ovat olleet sopivaa aivot narikkaan neulomis-kotityöseuraa. Lisäksi nämä vähän kornit kirjannimet ovat minusta varsin hupaisia ja tuovat oman osansa lukuviehätykseen, vai mitä tuumitte seuraavista ? 

Stiches and Witches, Crochet and Cauldrons, Stockings and Spells... (by Nancy Warren) 

Ihan täydellistä taustaa neulomiselle. 

Nyt sitten vaihdoin äänikirjoissa vaihteeksi pois taikuuden piiristä ja jatkan Evie Parker -sarjaa. Tällä kertaa vuorossa Murder at the Tea Party. Kevyt linja siis jatkuu. 

Iltakuuntelussa olen jatkanut Nigella Lawsonin How to Eat-kirjaa. Kummasti hänen ajatuksensa kevyestä syömisestä resonoivat näin 20 kirjan julkaisun jälkeenkin. Ei tiukkaa linjaa, ei keinotekoisia kevyttuotteita, vaan aidosti kevyitä (kasviksia) runsaasti. Mieluummin vähemmän, mutta hyvää.  Yep. Sopii minulle. Vielä kun saisi oikeasti toteutukseen.  

Huomaan kuitenkin kaipaavani lukemista, joten ajattelin haastaa itseäni tutulla säännöllisen lukemisen haasteella eli 30 sivua päivässä - ekirjaa tai painettua, äänikirjaa ei nyt tässä lasketa. Saa nähdä, miten käy. Hyvästä lukemisesta ei ole pulaa. Kesken tällä hetkellä mm. Anni Kytömäen Margarita ja David Mitchellin Jacob de Zoetin tuhat syksyä. 

(Luku)päiväkirja: Jouluviikko, neulovat vampyyrit ja nokkelaa pukudraamaa

Keskiviikko, aatonaatto 23.12.2020

Viimeinen työpäivä ennen jouluun rauhoittumista. Myönnän, hiljaista on ollut. Olen ehtinyt pistämään pyykkikoneen päälle pariinkin otteeseen ja hieman siivoamaankin. Huomenna on jouluaatto. 

Lukeminen on pyörinyt lievästi sanottuna kevyemmän puolella. Siis sen jälkeen, kun sain sunnuntaina luettua loppuun Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta. Viime vuosisadan alkupuolella mielisairaaloissa suurimman osan elämäänsä viettäneen naisen elämätarina ei ole kovinkaan hauska. Alkuasetelma sinänsä on mielenkiintoinen. Seilin saaren metsästä löytyy kivenkoloon piilotettuja lääkepulloja täynnä pieniä tekstinpätkiä. Kuka ne on kirjoittanut? Miksi ne on piilotettu metsään ? 

Tekstien perusteella kyetään tunnistamaan todennäköinen kirjoittaja, mutta motiiveista ei ole tietoa. Vanhoista rekistereistä ja kirjeistä Heikkinen on koonnut tiedot Saimasta, nuoresta tytöstä, joka yritettyään tappaa kollegansa, todetaan mieleltään järkkyneeksi ja suljetaan laitoksiin. Kaikkea ei tietenkään tiedetä, mutta sirpaleistakin muodostuu mielenkiintoinen kuva paitsi yhdestä elämästä, myös aikakaudesta. 

Se kevyempi osuus lukemista on ollut ideana riemastuttava äänikirja, jonka kuuntelu sopii erityisen hyvin jouluisen neulomisen seuraksi. Kuuntelin nimittäin ensimmäisen osan sarjasta Vampire Knitting Club. Kyllä, luitte ihan oikein. Lucy saapuu tapaamaan isoäitiään, joka onkin "poistunut elävien keskuudesta" muutamaa viikkoa aikaisemmin. Hautajaiset on pidetty, mutta isoäiti palaa tapaamaan tyttärentytärtään lankakaupan alla majaa pitävien ystäviensä kera. Sitten käy ilmi, että kuolema ei varsinaisesti johtunut verenvähyydestä ja Lucy päättää selvittää kuka halusi surmata ystävällisen vanhan lankakauppiaan. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta ihan parasta kirjassa ovat neulovat vampyyrit. Siis ihan oikeasti! Vampyyrit ovat vuosien varrella hioneet  neulomistaitonsa huippuunsa ja istuvat lankakaupan takahuoneessa ringissä neulomassa upeita villapaitoja. Kertakaikkisen piristävää. Kummasti etenivät mummin joululahjasukat tätä kuunnellessa, vaikka kirja juoneltaan ja kieleltään ei ehkä ihan huippua olekaan.

Lopetin BookBeatin tilauksen osittain sen takia, että Nextoryssa tuntuu olevan enemmän näitä englanninkielisiä (hyviä) viihdepläjäyksiä. Tosin Nextory myös tarjosi eurolla 30 päivän rajattoman lukuoikeuden sopivasti joululomaksi. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella, miten ja millä jatketaan, vai pitäisikö välillä kuunnella Audiblesta ja Elisa Kirjasta kertyneet kirjat pois.  

Sunnuntai 27.12.2020

Niin se aika kuluu, vaikkei muka tee mitään. Ollaan vaan oltu köllötelty, ja luettu, ja katsottu telkkaria, ja syöty. Ei varmaan tarvitse syödä koko ensi vuonna tämän mässäilyn jälkeen - ainakaan suklaata. 

Kirjoja siis on kulunut kiitettävään tahtiin. Luin äänikirjana viimein Enni Mustosen Syrjästäkatsoja-sarjan viimeisimmän osan Pukija. Eivät nuo mitään suurta klassikkokirjallisuutta ole, mutta hitsit, miten Mustonen osaa luoda elävän historiakuvauksen. Henkilöhahmoihinkin kiintyy ja heidän vaiheitaan seuraa mielenkiinnolla. 

Englanninkielisen hömpän osalta kuuntelin 20-luvulle sijoittuvan cozy mysteryn House Party Murder Rap. Evie on kaunis, nuori leski, joka ryhtyy selvittelemään murhayrityksiä autonkuljettajansa kanssa. Kevyttä, hötöä, mutta leppoisaa joululomakuunneltavaa. 

Hömpästä puheenollen on myös ihan pakko mainita syy sillle, että otin taas Netflixin (ainakin hetkeksi). Siellä nimittäin on juuri ilmestynyt sarja Bridgerton. Pitkästä, pitkästä aikaa olen oikeasti innoissani katsomassa telkkaria. Austenmainen, Bathissa kuvattu, pukusarja aviomiehiä etsivistä debutanteista, heidän äideistään ja enemmän tai vähemmän innokkaista poikamiehistä. 

Ensimmäisen osan perusteella luvassa on nokkelaa dialogia, kauniita pukuja, ilkeyksiä ja vähän feminististä otetta varsin karseisiin karjamarkkinoihin. Raja groteskin komiikan ja romanttisen pukukokemidan välillä on hiuksenhieno ja Bridgerton osaa jotenkin tasapainoilla juuri siinä keskellä... Tykkäsin - ja pakko katsoa loputkin osat - eli lukeminen taitaa jäädä vähän vähemmälle. Huomenna kun pitäisi tehdä taas töitäkin... 

Loppuun luettuja: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - potilas numero 43

BookBeat ekirja

Nancy Warren: The Vampire Knitting Club 

Nextory äänikirja, lukijana Sarah Zimmerman

Karin Erlandsson: Yöjuna 

Oma ostos joulukalenterikirjaksi 

Enni Mustonen: Pukija 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sonja Parin: House Party Murder Rap 

Nextory äänikirja, lukijana Pearl Hewitt