Kävellessä, junassa, kokatessa, lentokoneessa, silittäessä, siivotessa, sohvalla löhötessä... ainakin noissa paikoissa ja toimissa kuljen nykyään useimmiten kuulokkeet korvilla. Äänikirja tekee tylsästäkin hommasta mukavaa, eikä odottaminen ole koskaan ärsyttänyt vähemmän.
Tosin välillä äänikirjakuunteluni näyttää ärsyttävän muita - ainakin silloin, kun isännällä olisi asiaa, enkä kuule. Mitäs katoaa välillä omiin hommiinsa toiseen huoneeseen niin että ehdin saada kirjan käyntiin...
Kuuntelen monenlaisia äänikirjoja, mutta sydämessäni on lämmin soppi varattuna pitkille seikkailutarinoille ja varsinkin näköjään Mika Waltarin kirjoissa ei isokaan tuntimäärä häiritse - oikeastaan päinvastoin. Sinuhe egyptiläinen nousi äänikirjana aivan erin sfääreihin. Nyt pistin kuunnellen toisen Waltarin historiallisen seikkailutarinan eli Mikael Karvajalan vaellukset 1500-luvun Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Osmaanien valtakunnassa. Oli muuten mahtava matka.
Oma ostos Elisa Kirjasta
äänikirjan lukijana : Veikko Honkanen
Mikael Karvajalka syntyy Suomen Turussa äpäränä. Äiti juoksee Aura-jokeen ja Mikael kasvaa jumalisten isovanhempien pienessä mökissä. Sitten tanskalaiset hyökkäävät ja väkivaltaiset tapahtuvat tempaavat Mikaelin mukaansa matkalle, joka vie Turun teiniksi, vakoiluhommiin, Pariisiin opiskelemaan, Saksan protestanttien luokse noitavainojen keskelle, pyhiinvaellukselle, Osmaanien valtakuntaan, sotaretkeltä sotaretkelle ja keskelle seraljin juonitteluja.
Seuranaan oppineella Mikaelilla on voimillaan monesti tilanteen pelastava Antti, jonka maalaisjärki kerran toisensa jälkeen pelastaa päivän. Lisäksi lukijan (kuuntelijan) eteen levittäytyvät 1500-luvun kuohuvat uskonsodat Lutherin naulattua teesinsä ja ottomaanien pyrkiessä laajentamaan valtakuntansa ja uskonsa rajoja. Ihminen on aina ihminen, pukeutuu hän sitten munkinkaapuun tai koristeellisimpaan kaftaaniin, eikä uskonnon vaihtaminenkaan välttämättä tarkoita sydämessä sen suurempaa muutosta kuin hatun korvaaminen turbaanilla.
Romaanien henkilökaarti kuninkaineen ja sulttaaneineen aina kurjimpaan kuuromykkään orjaan saakka kertoo ihmisten haluista ja toiveista. Valta, raha, rakkaus - siinä kai ne perinteiset. Mikaelkin kohtaa matkallaan sekä kurjuuden että suurimmat rikkaudet, rakkaudesta puhumattakaan, vaikka Waltarille tyypillisesti romaanin naiset eivät kyllä ole sieltä rakastettavimmasta päästä. Mahtoikohan Waltari tosielämässä pelätä naisia ? Ainakin hänen kirjoissaan sietää varsinkin kaikkein kauneimpia naisia varoa tosissaan.
Historiallisten romaanien kirjoittajana Waltari on ihan omassa luokassaan. Aika harvalla kirjailijalla tuntuu olevan yhtä monipuoliset tiedot historiallisista tapahtumista, henkilöistä, tavoista ja filosofioista. Toki myönnän, että omien tietojeni ollessa vähän hataranpuoleisia, voi kyseessä olla vain kyky kuvata asiat uskottavasti. Hyvään tarinaan sekin riittää.
Mikael Karvajalan ja Antin vaellus on ennenkaikkea seikkailutarina. Aikakautensa teoksena kirja sisältää kuitenkin myös paljon pohdintaa uskonnosta, sen merkityksistä ja ihmisen osasta täällä ja kuoleman jälkeen. Myönnän, että minuun vetoaa Mikaelin pohdinta siitä, miten yksi ainoa Jumala ei varmastikaan suuresti välitä siitä, millä nimellä ja millä tavoilla Häntä palvotaan. Sydämen aito halu hyvään ja kyky nähdä kauneutta ovat kenties kaikkein tärkeintä.Kertaakaan en kyllästynyt enkä vaihtanut välillä lyhyempään äänikirjaan. Vetäisin molemmat Mikaelit putkeen. Pari kuukautta siihen meni. Syyskuun alusta marraskuun alkuun. Toki luin muitakin kirjoja, muuta äänikirjana oli koko ajan sama, ja huomasin mieluiten kuuntelevani tarinaa lukemisen sijasta. Niin vetävä seikkailu on kyseessä.
Jos Sinuhe on Lars Svedbergin lukemana mahtava, ei Veikko Honkanen oikeastaan jää jälkeen. Hänellä on arvostamani kyky tehdä tarina ja hahmot eläviksi ilman tarvetta "näyttelemiseen". Kirjaa luetaan, myös äänikirjaa. Kuunnelmat ovat sitten ihan erikseen. Eläväksi lukemisen taito ei ole ihan itsestäänselvä juttu.
Jokohan tässä olisi tarpeeksi hehkutusta ? Nyt minulla on pitkän ja koukuttavan kirjan jälkeen aina iskevä "lukukrapula". Seuraavaksi pitää ottaa vuoroon jotain aivan erilaista, että päästään taas kuunteluvauhtiin - vai pitäisikö ottaa Sinuhe uusiksi?
Hehkutus on aina ihanaa, kun siitä tämän postauksen tapaan huokuu aito innostus lukemastaan (tai kuuntelemastaan)! Mikael Karvajalka on minulla vielä lukematta, mutta suositukseni voisin heittää myös Waltarin Valtakunnan salaisuudelle, joka sijoittuu Jeesuksen ristiinnaulitsemispääsiäiseen. Hurjan hieno ja waltarimaiseen tapaan mukaansatempaava kirja, jonka toista osaa, Ihmiskunnan vihollisia olen oikein reippaasti meinannut alkaa lukemaan ehkä jo viisi vuotta. Mutta jonain päivänä sekin, lupaan! :D
VastaaPoistaOsuitpa juuri mainitsemaan kirjan, jota en Waltarilta olekaan vielä lukenut. Pitänee jossain vaiheessa.
PoistaJeesuksesta tuli mieleeni myös Asko Sahlbergin Pilatus, jonka myös kuuntelin. Ihan Waltarin veroinen tarinoitsija siinä on pistänyt parastaan. Ihan mahtava kirja sekin ja äänikirjana erityisen miellyttävä.
Kiitos vinkistä, eikä hehkutusta voi olla liikaa näin kuoleman kuussa. Minulla on vielä Sinuhe kesken Radioteatterin kuunnellaan, mutta tämä vähemmän tunnettu seikkailu alkoi kiinnostaa nyt enemmän. Ai, on minulla kesken myös Turms kuolematon. Luulen, että onnistuisin Waltarin kanssa paremmin äänikirjana kuin painettuna tekstinä. Wait and see...
VastaaPoistaÄänikirjoina näille pitää antaa aikaa ja hypätä virtaan mukaan. Sitten huomaa, etten haluakaan uida rantaan vaan jää kellumaan aina vielä hetkeksi lisää.
PoistaPitää varmaan kuunnella Sinuhe tuona kuunnelmana joskus, mutta ainakin Lars Svedbergin lukemana se oli uskomattoman hieno kokemus.
Sinuhen olen lukenut joskus nuoruudessani. Me olimme siitä onnekkaita, että isäni sai paljon kirjoja työn kautta meille kotiin. Sinuhe oli yksi tällainen kirja ja taisin sen lukea ennen kuin kumpikaan vanhempani ehti siihen edes koskea :)
VastaaPoistaMinäkin luin Sinuhen jo hamassa nuoruudessani ( ja itse asiassa useampaankin kertaan myös sen jälkeen) Ihan lemppari :-)
PoistaMeillä ei kotona ollut oikein kirjoja eikä kukaan lukenut, mutta onneksi oli kirjasto ja kaverin luona luettiin paljon.
Mä olen myös hurahtanut äänikirjoihin aivan täysin! Tällä hetkellä suoritan vielä viimeisiä kohtia Helmet-lukuhaasteen äänikirjaversioon (suoritan haasteen siis sekä lukien että kuunnellen), mutta haaveissa olisi kuunnella Sinuhe vielä lähiaikoina. Ehkä voisin omistaa joulukuun tuon klassikon kuuntelemiselle. Äänikirjat ovat siitä ihania, että niiden kautta paksuihinkin opuksiin on matala kynnys tarttua. Olen todella laiska lukemaan klassikkoja ja etenkin paksuja tiiliskiviä, äänikirjoina ne eivät pelota niin paljon.
VastaaPoistaÄännikirjat ovat ihania ja eniten pidän itse asiassa pitkistä ja jonnekin kauas vievistä tarinoista. Sinuhe on ihana, niin kuin olen tainnut jo erinäisiä kertoja, eri paikoissa hehkuttaakin ;-)
PoistaTämä on upea kirjapari, jonka olen lumoutuneena lukenut joskus kauan sitten.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut nuo joskus hamassa nuoruudessa. Nyt nautin täysillä äänikirjamuodossa :-) Uskomatonta, miten joku kykenee pitämään vauhtia yllä ja kuvaamaan aikaa ja ympäristöä niin rikkaasti sivusta ja luvusta toiseen.
PoistaOlen haaveillut Mikael Karvajalan lukemisesta jo vuosikausia, mutta koskaan ei ole tullut sopivaa hetkeä (eikä minulla edes ole kys. kirjaa). Vaikutuin Sinuhesta aikoinaan todella voimakkaasti ja siitä heräsi into lukea lisää Waltaria, mutta en silti saanut juuri mitään aikaiseksi (olen lukenut Waltarilta Sinuhen lisäksi vain "Helsinki, surun ja ilon kaupunki").
VastaaPoistaPidän seikkaulutarinoista, joten otaksun että näistä Waltarin romaaneista sitä tosiaan saisi kunnon annoksen!
No takuulla! Tässä tarinassa on seikkailua seikkailuan perään ja vielä hyvin kirjoitettuna.
PoistaRakastin lapsena kuunnella äänikirjoja. Nyt se on hieman jäänyt.
VastaaPoistaPidän Waltarin kirjoista! Sinuhe oli mahtava! Olen lukenut sen ainakin kaksi kertaa. Tämä kirja pitäisi myös ehdottomasti lukea!
Meilläkin kuunneltiin lapsena niitä satukasetteja, joissa kuului aina "pling", kun piti mukana tulleen kirjan sivua kääntää.
PoistaSinuhe on ihana, mutta kyllä Mikaelinkin seikkailut ovat ehdottomasti kuuntelun arvoisia.
En ole Karvajalkaa tai Hakimia lukenut, äänikirja voisi olla hyvä ratkaisu ja vielä Veikko Honkonen lukijana, ai että. Johannes Angelosta aloitin kerran Sinuhe-huuruissani lukemaan, mutta se ei kyllä lähtenyt imemään ollenkaan mukaansa.
VastaaPoistaJohannes Angelos on jotenkin tyyliltään ja myös tarinaltaan raskaampi, paljon vähemmän seikkailullinen. Se on kirjana, ehkä kompaktimpi tai tyylillisesti puhtaampi, mutta kyllä minäkin kieltämättä viihdyn paremmin Sinuhen ja Mikaelin matkassa.
PoistaOnpa hauskaa lukea innostunut teksti ilmeisen loistavasta teoksesta - en ole tainnut Waltarin teoksiin itse koskea sitten lukioaikojen, mutta nyt huomaan kuumeisesti pohtivani miksi en. Pidän suunnattomasti hyvistä seikkailutarinoista, ja tekstistäsi päätellen tässä on nyt kyseessä juuri sellainen :)
VastaaPoistaKyllä! Erittäinkin juuri sellainen :-)
PoistaOlen lukenut näitä Waltareita yleensä pääsiäislomilla, ne lomat ovat osoittautuneet tarpeeksi pitkiksi ja toimettomiksi jotta voi uppoutua kunnolla. Harmi kyllä en ole vielä päässyt äänikirjojen maailmaan sisälle mutta tämä kirjoituksesi innostaa kokeilemaan uudestaan! /Mari
VastaaPoistaNäihin pitkiin klassikoihin on ihana oikein uppoutua ja ne sopivat yllättävän hyvin myös äänikirjamuotoon.
PoistaJust näin. Vanhat klassikot ovat oivallisia kuunneltavia, kunhan on kunnon lukija. Minulla meni varmaan sama määrä tunteja, kun kuuntelin Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Eläköön äänikirjat, muutoin uutuustulvassa nämä klassikot jäisivät unholaan. Hienoa, että äänikirjat tuovat kustantamojen backlistat jälleen esille!
VastaaPoistaOi kyllä - ja klassikoita kuunnellessa myös tajuaa jotenkin vielä selvemmin, miksi juuri näistä kirjoista on tullut niitä klassikoita.
PoistaÄänikirjat ovat kyllä aivan mahtava keksintö!