Everstinna

On pohjoisen luonto, saksalaiset veljet ja ideologian palo. On Eversti. Heti alussa on eversti, jonka kanssa elämä on kukkeaa ja kaunista, kunnes muuttuu verenpunaiseksi tai mustelmien vihreäksi. On myös elämä Everstin jälkeen, jonkinlainen, omanlainen.

Rosa Liksom: Everstinna 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Anna Saksman 

Everstinna vei alusta asti mukanaan. Rakastuin murteella kerrottuun tarinaan, vaikka minulle pohjoisen nuotti onkin vieras. Sen keinunta kuitenkin kantoi kuin kälppiä äidin käsivarret. Äänikirjana taika lienee vain vahvistunut. Minun korvaani Anna Saksman kuulosti aidolta, mutta olen jäävi oikeasti arvostelemaan. Tykkäsin kuitenkin.

Tarina sinänsä on verevä kertomus taas yhdestä vahvasta naisesta historian kuohujen pyörteessä. Lapissa saksalaiset ovat ystäviä ja liittolaisia, siihen saakka kunnes tuntureilla palaa. Taustalla Suomen tapahtumat heijastuvat myös Everstinnan elämään. Eversti vie hänet mukanaan Saksan ideologian ihannoijiin, vaikka lukeehan päähenkilökin toki sisarensa kanssa Mein Kampfia ullakkokamarissa ihastuksesta kiihtyen.

Mielenkiintoisella tavalla Liksom tuo näkyviin, miten jälkikäteen kauhistuttava ideologia tuntuu alussa luonnolliselta ja oikealta, vaikka kertoja pääsee itsekin näkemään Saksassa tapahtuvaa juutalaisten vainoa. Melkein hävettää huomata sekin, miten yleisellä tasolla hallinnossa, politiikassa, kulttuurielämässä, oli natsi-ideologian ihannoijia. Helppo tietysti sanoa näin jälkikäteen, kun ei itse ollut paikalla. Olihan ihannointiin sekoittunut myös realismia asenteista suomalaisia kohtaan ("hävitettävä kansa, kunhan ensin sota voitetaan..."), mutta kun liittolainen oli kuitenkin tärkeä vielä isompaa vihulaista vastaan taisteltaessa.

Kirja pohjautuu oikeasti olemassa olleen ihmisen eli Annikki Kariniemen elämätarinaan. Ihan toiselta puolelta ideologioiden jatkumoa puoleltaan tarinaa kertoi Hertta (Heidi Köngäs ja aiheena Hertta Kuusinen), jonka tulin lukeneeksi jokin aika sitten. Yhdessä nämä kaksi romaania tavallaan muodostavat kolikon kaksi puoleta. Elämäntarinoiltaan hyvinkin erilaisia naisia yhdistää vahva usko omaan aatteeseen, vaikka se Everstinnan kohdalla ehkä pahemman kerran sekoittuukin hänen rakkauteensa Everstiä kohtaan. Molemmat ovat myös vahvaluonteisia ja uhrauksiin kykeneväisiä.

Lukijalle rinnakkain lukemisen kokemus puolestaan on avartava. Miten voikin osittain samoilla perusteluilla löytää oikeutuksen kahteen miltei vastakkaiseen ääriajatteluun. Eivätkö ihmiset tosiaan kykene näkemään retoriikan savuverhon taakse, huomaamaan vallankäytön tuhoavaa vaikutusta? Eivät kai.  Eikä sitten kai enää ole niin helppoa myöntää erehtyneensä, sen paremmin poliittisen suuntauksen kuin rakkaudenkaan suhteen.

Ihan ehdottomasti pitäisi nämä(kin) kirjat antaa luettavaksi suu vaahdossa iskulauseita karjuen marssijoihin. Pystyisivätkö he näkemään yhtäläisyydet nykyaikaan ja "käännytyksen" keinoihin? Onko ihmiselle täysin mahdotonta katsoa isompaa kuvaa ilman ajan antamaa perspektiiviä?

Myös kirjallisena kokemuksena Everstinna on vaikutttava. Verevä teksti ja raadollinen elämä, kiemuraisesti etenevä aikajana, joka kuitenkin avaa tarinan solmu kerrallaan ja ennen kaikkea Everstinnan rehellinen ääni. En yhtään ihmettele, että taitavamminkin kirjoja arviovat lukijat ovat tähän ihastuneet.