Otteita matkapäiväkirjasta - Biarritz ja San Sebastian

Se on taas viikko mennyt nopsaan. Viikkoon on kuulunut niin kevään ensimmäinen kahvikupillinen pihalla, turisteilua Hattulan Pyhän Ristin kirkon pihalla poikaa armeijan portilta hakiessani kuin miltei karkumatkalta tuntunut kävelyretki auton huollon aikana... Viimeksimainitun osalta mietin ihan valmentajani kanssa sitä, miten ihmeessä voi tuntea melkein huonoa omaatuntoa siitä, ettei istu läppärin vieressä tekemässä töitä tehokkaana vaan nauttii aamuauringosta reippaillessa... Omituista tuo ehdollistuminen tehokkuuden orjaksi. 

Taisin jossain kohtaa luvata näkymiä pääsiäisen Ranskan reissulta. Lensimme silloin kuopuksen kanssa isännän luokse kymmenen päivän lomalle. Ehdimme monenlaista. 

Kaikki suklaapuodit!

Biarritz alkaa olla meille jo tuttu paikka. Meillä on vakkarileipomo, vakkariranta, vakkarikahvila ja suuri suosikki sarjakuvakauppa (Kyllä, kokonainen kauppa vain sarjakuville + valikoimalle lastenkirjoja). Minä käyn kauppahallissa ainakin kiepsahtamassa aina kun on vähänkin aikaa aamupäivällä. Lomalla siis käytännössä joka päivä. 

Ranskassa tulee kuin huomaamatta syötyä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Lihaa kuluu eniten kinkun ja chorizo-siivujen muodossa. Kalat ja äyriäiset ovat Atlantin rannalla taatusti tuoreita. Tällä kertaa Totokin ihastui sitruunalla maustettuihin anjovisfileisiin... niitä kului patongin päällä kala jos toinenkin. 

Pääsiäisen aikaan makumuistoksi tosin taitaa jäädä päällimmäisenä suklaa. Toto vietti syntymäpäivänsä lentokoneessa, joten lupasimme pientä juhlimista koko lomalle. Kiersimme siis suurin piirtein kaikki Biarritzin (parhaat) Chocolateriet. Pääsiäisenä ne ovat täynnä upeita suklaaluomuksia ja maistelimme yhden per päivä. Toto aloitti perinteisen vaatimattomasti suklaamunista ja tipuista, mutta kyllä hän sitten innostui valitsemaan muutaman vähän taiteellisemmankin version. 

Baskimaa on aikoinaan ollut ensimmäisiä alueita, joissa suklaata on Euroopan mantereella maisteltu. Siksi suklaan käsittelyllä (ja sillä herkuttelulla) on seudulla pitkät perinteet. Ei siis liene yllätys, että upeita suklaapuoteja riittää Biarritzissa varsin hyvin kymmenen päivän lomalle. Taisimme ehtiä käymään kuudessa tai seitsemässä...

Meri on kaikkialla!

Atlantin rannalla kun ollaan, on meri tietysti olennainen osa maisemaa joka päivä. Matkalle sattui yksi tosi lämmin päivä, jolloin aurinko ja yli 20 astetta lämmintä houkuttelivat meidät jopa kastamaan varpaamme mereen. Sen verran kylmää vesi oli, että vain isäntä kävi oikeasti uimassa, mutta hän onkin harrastanut sitä melkein koko talven... 

Varpaat sentään kastettiin... 

Lomalla kun oltiin, niin käytiin myös vähän turisteina ihastelemassa ympäriltä löytyviä mielenkiintoisia paikkoja. Kevät ja syksy ovat parhaita aikoja tutustua tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Hyvällä tuurilla keli suosii ja turistisesongin ulkopuolella väljää. Heinäkuussa saattaisi jäädä meiltä väliin. Me kun emme oikein noista ihmismassoista perusta. 

Jos Biarritzissa lempirantamme on sellainen pieni ja suojaisa poukama (virallinen uimaranta toki, ja ihan keskustassa), niin San Sebastianissa pääsimme kokemaan kilometrejä pitkän upeahiekkaisen La Concha-rannan. Toto viihdytti rannallaolijoita koko pitkän kävelyn tuottamalla suuria saippuakuplia tuulen avustuksella. 

Mutta nyt menen asioiden edelle. Espanjaan ajaessamme (Biarritzista ajaa San Sebastianiin vajaassa tunnissa) pohdimme takaisinkääntymistä. Sade iski lujaa tuulilasiin juuri rajaa ylittäessämme. Otimme kuitenkin riskin, sillä Atlantti ja vuoret takaavat vähintäänkin vaihtelevan sään. Täällä ollaan kaukana Välimeren ja Provencen auringosta. 

Sade siis lakkasi. Perillä huomasimme varsinaisen määränpäämme olevan kirjaimellisesti pilvien peitossa. Olimme menossa tuonne tiheimmän pilvirykelmän sisällä olevalle kukkulalle. 

Sieltä löytyy nimittäin sympaattinen ja tunnelmallinen 1800-luvulta lähtöisin oleva huvipuisto. Täällä ei ole kaikkein hurjimpia laitteita, mutta tunnelma ja maisemat korvaavat jännityksen monin verroin. Rakastuin tuohon paikkaan. Niin, ja toki varsinkin korkeita paikkoja välttävälle on vuoren reunaa kiertävä vesikouru melkoisen jännä paikka veneajelulle. 

Eniten aikaa vietimme perinteisten pelien parissa ja Toto osoittautui erityisen tarkkasilmäiseksi ammunnassa. Toisella kierroksella putosi jo 5/6 laukauksella ja sieltä tuo kuplamiekkakin tuli voittona mukaan. Siitä oli paljon iloa paluumatkalla paahteisessa auringossa. Tuntui ihan kesältä!

Myönnän, en mennyt kokeilemaan. Kuvasta ei kauhean hyvin näy, mutta kourun reunan toisella puolella oli suora pudotus rinnettä melkoinen matka... 

Kukkulalle päästiin kätevästi huomattavasti mukavammalla kulkupelillä. Aikamatka alkoi jo ennen huvipuistoalueella saapumista. 

San Sebastianissa on toki paljon muutakin nähtävää kuin ranta ja huvipuisto. Tällä kertaa emme ehtineet edes vanhan kaupungin pintxo-baareihin, vaikka palasimmekin San Sebastianiin vielä toistamiseen. Sieltä löytyy nimittäin myös Real Sociedadin kotistadion. Meillä oli tuuria ja pääsimme oikein aitioon katsomaan kotikenttämatsia.  

Oli siellä se matsikin :-) Lopputuloksena 0-0 

Jotain vielä Ranskan puoleltakin

Espelette on viehättävä kylä, jonka koko olemassaolo perustuu chiliin. Espelette-chili ei ehkä ole kaikkein tulisinta, mutta varsin maukasta ja tunnettua laadustaan jo pitkältä ajalta. Meilläkin se on kuulunut kuivakaapin vakiotuotteisiin jo vuosien ajan. 

Kylästä löytyy paljon turistikauppoja eli Espelette-chiliä voi ostaa monessa muodossa. Jauheena tietysti, mutta myös maustesekoituksissa, suklaassa, hyytelössä ja vielä erilaisissa juomasekoituksissakin. Mukaan lähti tällä kertaa chilillä terästettyä likööriä. Mahtiherkkua lorautettuna vaniljajäätelön ja keksimurun sekaan. 

Toki kylästä löytyy myös jonkinlainen linnake, niitä on ripoteltuna pitkin Etelä-Ranskaa vähän joka laaksossa. Tästä on tehty turisti-info ja kylän hallinnon keskus. Kävimme katsomassa näyttelyt ja kurkimme ikkunoista. Perusturistimeininkiä. 

Nähtävää riittää näillä seuduilla vielä seuraaviakin reissuja varten. Kesällä mennään taas, mutta silloin kuluu aikaa myös töiden parissa. 

Kiitos, kun jaksoit tänne saakka. Aikamoinen pläjäys tästä tulikin. 

Jos vielä jaksaa kiinnostaa, niin aiempia Biarritz -tunnelmia löytyy vaikka täältä ja täältä ja vielä täältäkin.

Lomailua

Kuten lukumaratonin vaisu suoritus antoi ymmärtää, menee tämä loma aikalailla rentoutuessa. Perhettä, sukua, hyvää ruokaa ja turistitouhuja - siinä se.

Vähän tarkemmin...

Olemme kiertäneet St. Jeannet -kylän useampaankin kertaan. Viehättävän hyvin ylläpidetty keskiaikainen kylä ansaitsee visiitin ja hauskasti järjestetty aarteenetsintä piti meidän kiireisinä melkein kaksi päivää (siestat, lounaat ja illalliset mukaanluettuna).

Alkemistin arvoitukset kuljettivat meitä pitkin kujia ja portaita paikkoihin, jonne normituristina ei oikein uskalla mennäkään. Näin kylään tutustui perinpohjaisesti.

Matkalla löytyi uusia tuttavuuksia, joita riitti seuraksi melkein joka askeleelle...

Kylä on kaunis ja selvästi asukkaidensa rakastama. Yhtään rähjäistä kulmaa ei silmiin ole toistaiseksi osunut.

Jotain sentään kirjoihin liittyvääkin on tullut ikuistettua... Kuten kaikissa sivistyneissä kylissä nykyään, myös täältä löytyy kirjojen vaihtokaappi!

Tosin minä menin ja ostin itselleni Nizzasta uuden Kobon, joten ihan heti ei ole kaappiin laitettavaa... Eikös olekin söpön väriset kannet ?

Lukemista tosin en ole kovin paljon ehtinyt harrastamaan. Ennemminkin on aika kulunut korttipöydässä. Mamie on aikamoinen korttihai ja pelinä la Belote!

Toki ollaan myös touhuttu ulkona - pääasiassa uima-altaan suunnalla. Kävelyjäkin tosin on tarjolla ihan lähimaastossa. Ehkä minäkin tässä jonain aamuna tuonne vielä kiipeän...

Ja onhan tämä nyt ihan pelkkää juhlaa. Ensin vietettiin kansallispäivää 14.7. - kuunneltiin muutama puhe ja illalla tanssittiin kirkkoaukiolla. 

Tänään Ranska voitti jalkapallon maailmanmestaruuden. ALLEZ LES BLEUS!

Parasta on, että lomaa on vielä 2/3 jäljellä...

p.s. Instan puolella ja varsinkin Stooreissa on enemmänkin kuvia loman varrelta. Tervetuloa!
Minna Vuo-Cho

Kesäloman suunnittelua ja matkamuistoja

Kesäloma on tuskin lopussa ja me jo suunnittelemme seuraavaa. 

Tämän kesän keleistä viisastuneina olemme päättäneet viettää kesällä 2018 Ranskassa peräti kolme viikkoa. Toinen syy matkalle lähtöön on töiden välttely. Nyt jouduin keskellä kesälomaa viikoksi takaisin töihin. Loppuloman kuluessa sitten pääasiassa rippijuhlavalmisteluissa, on lopputuloksena ollut syksyn jo valmiiksi väsyneenä aloittanut nainen. 

Kun lähtee matkalle, pääsee helpommin irti myös kotona odottavista velvollisuuksista. Työkoneen jäädessä jälkeen, ei lomman keskeyttäminen ole käytännössä mahdollista, ainakaan kovin helposti. Taktiikkapeliä lomailukin. 

Nyt on talo varattu - tietää, mitä talven aikana katselee. 

Samalla voi sopivasti muistella aiempia matkoja. Muistoja sekä täällä että alla. 

Heinäkuussa 2014: Ranskalainen aamiainen 

Se oli sitten siinä se kesälomareissu. Pakollinen melkein kahden viikon tauko netin käytössä muutamaa satunnaista linjayhteyttä lukuun ottamatta on takana ja täytyy sanoa, että selvisin paremmin kuin odotin. Pieniä vierotusoireita oli toki huomattavissa – varsinkin kun bongasin Jean d’Ormessonin Strasbourgilaisen ravintolan seinällä poseeraamassa tai kun faisselle de chèvre oli aivan niin hyvää kuin muistinkin kävi mielessä, miten mukava olisi jakaa noita ajatuksia kaikkien blogilukijoidenkin kanssa.

Ranska on meille ennen kaikkea paikka tavata sukulaisia ja ystäviä, mutta hyvänä kakkosena matkan tarkoituksesta kilpailee hyvä ruoka. Tämäkään kerta ei tee poikkeusta. Tulipa taas tankattua juustoja ja APRIKOOSEJA ja muitakin herkkuja. Se on jännä, miten anopin tekemät yksinkertaiset ruokalajit voivatkin maistua niin ihanalle. Ehkä kyse on vain vaihtelusta normikotiruokaamme, ehkä ainekset ovat jotenkin parempia tai sitten ranskalainen ruoka vaan yksinkertaisesti on hyvää. Herkut eivät tarvitse välttämättä edes sen kummempaa valmistusta.

Lomapaikkana tänäkin vuonna oli tuttuun tapaan Valence, mutta lisäksi vietimme viikon verran Vercorsin upeissa vuoristomaisemissa.  Matkaohjelmassa oli yhdet häät ja leirintäaluemökkeilyä sukulaisvierailujen lisäksi. Leirintäalueella kokkailu rajoittui lähinnä raviolien lämmittämiseen tai planchalla paistoon, joten itse hankitut ja tehdyt ruoat painottuivat aamupalaan.

Alla siis ote aamiaisia... 

(1)

Faisselle au chèvre eli tuorettakin tuoreempi vuohenjuusto sokeriliemessä pikaiseen keitettyjen aprikoosinpuolikkaiden kanssa on aamiaisten aatelia. Tätä on pakko saada lomalla ainakin kerran!

(2)

Ranskalaisten aamupala painottuu usein makeaan. Croissant, suklaapulla tai vaalea leipä voin ja hillon kera  maitokahvin seurana taitaa olla se standardiversio ranskalaisesta aamiaisesta. Me olemme suomalaisittain tottuneet syömään jotain suolaisempaa, mutta kyllä meillekin makea kelpasi.

Mini”salamat” (éclairs) vanilja, suklaa ja kahvi. I rest my case… 

(3)

Onko kukaan nähnyt ranskalaisia elokuvia Camping I ja Camping II ? 

Me valmistauduimme lomamatkaan katsomalla molemmat koko perheen voimin. Elokuvat nähneet tunnistanevat Bencon ainakin nimeltä. Tämä makea kaakaojuoma oli itseoikeutettu osa meidänkin leirielämäämme. ”Juomaa ystäville… ” -Patrickin tapaan. 

(4)

Ranskalainen leiriaamupala summeerattuna. Pain au chocolat, leipää aprikoosihillolla, madeleines ja radiosta uutiset, musiikkia tai stand-up komiikkaa. Kuvasta puuttuu vain iso kulhollinen maitokahvia. Näillä saatiin sateinenkin päivä hyvin alkuun. 

Heinäkuussa 2014 : Ranskalaiset maalaishäät ja perinnemenu 

Aperitiivi & juhlamenu

Meillä oli onni päästä osallistumaan ranskalaisiin maalaishäihin. Tai oikeastaan matka oli suunniteltu häiden ympärille, olihan kyse sentään kälystäni... Häät pidettiin Vercorsin alueella, pienessä kylässä kukkuloilla ja tarjoilusta huolehti sulhasen äiti ystävineen. Teemana olivat alueen perinneruoat ja mikäs siinä, ainekset hankittiin luottotuottajilta ja pääruoan kanat omasta kanalasta.

Ranskalaisten häiden kulku on hieman erilainen kuin suomalaisten. Vihkiminen tapahtui maistraatissa, kirkko ja rekisterit kun ovat Ranskassa tiukasti erillään. Vieraat myös kutsutaan kahteen eri tilaisuuteen. Isompi porukka ensin aperitiiville(näissä häissä yli 100) ja sitten lähimmät (60) syömään juhlapaikkaan. Aperitiivi ei sitten olekaan mikää ihan pikku juttu. Näissä häissä se kesti useamman tunnin ja vieraat viihdyttivät itseään ja toisiaan paitsi maistelemalla herkkuja myös pelaamalla erilaisia puisia pelejä. Löytyipä joukosta suomalainen Mölkkykin, joka herätti kiivasta innostusta ja kinaa pelin tuoksinassa.

Aperitiiviherkkuina oli erilaisia suolaisia cake-paloja, pizzaa, quichekuutioita ja tapenade-leipäsiä. Minä ihastuin varsinkin mustaan tapenadeen, joka oli ihanan vahvan makuista. Juomana tietysti seudun kuohuva Clairette de Die.

Ruoka on vakava asia juhlissakin

Ateriointi on Ranskassa aina vakava asia ja siihen paneudutaan huolella. Menusuunnittelu oli aloitettu jo ennen kutsujen lähettämistä ja testaukset kestivät suurin piirtein vuoden. Lopputulos olikin sitten upea kokoelma paikallisia herkkuja seudun parhaista raaka-aineista.

La Rotie de pigeon ei itse asiassa ole ollenkaan sama asia kuin le rôti (paisti). La rotie on paikallisista riistalinnuista valmistettu patée, joka ainesten saatavuuden varmistamiseksi oli tällä kertaa valmistettu kyyhkysistä. Kyseessä on perinteinen ruoka, jota seudulla on valmistettu lihan säilyvyyden varmistamiseksi metsästysajan ulkopuolellekin. Uunissa pekonikäärössä kypsennettyjen lintujen liha riivitään, maustetaan konjakilla ja umpioidaan purkkeihin. Siitä sitten levitetään ihanan maalaisleivän päälle ja nautitaan salaatin kera.

La Grise du Vercors

Meidän ranskanmatkamme tuntuvat aina pyörivän kanojen ympärillä (kuten täällä ja täällä jatäällä). Edes nämä häät eivät tehneet poikkeusta tähän sääntöön. Pääruoan kanat kun olivat sulhasen äidin omasta kanalasta. Madame Eveline on väsymätön luomun ja eläinten eettisen kasvatuksen puolestapuhuja. Hän on myös herättänyt henkiin kanarodun La Grise du Vercors, joka oli toisen maailmansodan jälkeen jo käytännössä kadonnut Ranskasta. Häiden pääruoan tähti oli siis selvä. Padassa kypsennetty, tummahko liha haudutetun ratatouillen ja spätzliä muistuttavan besantïes-pastan oli mahtava makuelämys.

Rex-kakun alkuperäislähde ? 

Jälkiruokakin oli perinteistä. Macaronsit ovat tietysti kaikille tuttuja, samoin kuin vaniljajäätelö. Suklainen keksikakku on osa alueen ruoka- ja kulttuuriperintöä. Kekseinä käytetään biscuits Thé Brun, joita valmisti Brunin perhetehdas Grenoblessa 1800-luvun lopusta lähtien. Toisen maailmansodan aikaan keksit saivat lisämainetta, kun tehtaan henkilökunta salakuljetti keksejä vastarintaliikkeen eväiksi... Nykyään keksit tunnetaan nimellä Thé LU.

Keksikakku muistuttaa erehdyttävästi monelle tuttua isoäitien tekemään Rex-kakkua. Ennen sotia kakun resepti oli kirjoitettuna keksipaketin kylkeen ja spekuloimme Madame Evelinen kanssa sen mahdollista matkaa Suomeen. Ehkäpä Pariisin taiteilijaelämään tutustumaan matkanneet suomalaiset taiteilijat toivat tuliaisina taulujen ja sävellysten lisäksi myös keksejä ja makoisan kakkureseptin ? Ken tietää.

Häitä tanssittiin pitkälle yöhön. Pienimmät juhlijat vain laskettiin uinailemaan patjalle salin nurkkaan. Siellä meidänkin Totomme (3v) veteli sikeitä huolimatta samassa tilassa pauhaavasta musiikista ja taputuksista. Oli ihanat juhlat.

Turisteilua ja lomamuistoja

LOMAMUISTOJA

Sattuneesta syystä kesälomareissujemme vakiokohde Ranskassa on Valence Rhône-joen rannalla. Sen verran monta kertaa on kaupungissa jo tullut käytyä, että siellä on tiettyjä paikkoja, jonne suuntaamme heti anoppia tervehdittyämme. Ruokalehtifriikki suuntaa tietysti lehtiostoksille - täytyyhän sitä lomalla sentään lehtiäkin riittää luettavaksi. Keskustan lehtikioskissa onkin ihanan laaja valikoima ja hyvä palvelu - sinne tie vie siis useammankin kerran loman aikana. 

Ja saalista löytyy... Keittokirjan tosin ostin Ranskan suurimmasta kirjakauppa (ja elektroniikkakauppa) - ketjusta eli Fnacista ja romaanin kujilta löytyneestä antikasta. 

Olemme koko kevään seuranneet TV5 (se ranskankielinen TV cinq) Julien matkailua Ranskassa. Hän kiertää sarjassa eri alueilla ja tutustuu kunkin seudun perinteisiin herkkuihin. Kirjassa nämä reseptit on koottu yhteen. Siellä on ainakin muutama, joihin tullaan tässäkin blogissa vielä palaamaan... 

Keskiaikaisia kerrostaloja

Julie myös inspiroi meitä tutustumaan lomamatkamme toisen osan eli Vercors-leireilyn ohessa "roikkuviin taloihin" (Maisons suspendues) Pont-en-Royans-kylässä. Aika uskomatonta katsella keskiajalta peräisin olevan kylän "kerrostaloja" joen rannalla. Bongasimme tv-sarjasta tutut parvekkeetkin, joissa kuulemma on vielä jäljellä "reikäpenkkejä" veden yllä. Arvannette tarkoituksen... 

Kylässä on myös vesimuseo, jonka näyttelyyn lapset kävivät tutustumassa. Aika paljon oli kuulemma tekstejä joka puolella, mutta myös animaatioita. Ehkäpä he oppivat edes jotain. 

Eikö tuo toinen talo näytäkin ihan Tylypahkalta ? 

Loman lopussa on aina edessä pitkä ajomatka Eteläisestä Ranskasta Travemundeen Saksan pohjoisrannikolla. Tällä kertaa katkaisimme ajon pysähtymällä Strasbourgissa. 

Kävelimme illan, ihailimme Elsassilaisia (Alsace) "alppityylisiä" taloja ja kuljeskelimme vanhan kaupungin kujilla. Päädyimme syömään perinteistä ruokaa tarjoavaan ravintolaan, jonka seiniltä bongasimme noin puolet Ranskan presidenteistä ja showmaailman tähdistä. Minut sai kuitenkin vasta innostumaan ikisuosikkini Jean D'Ormesson... 

Fanitusta

p.s. matkan herkkuannista lisää täällä

Loppu lähenee... matkalle ja prinsessoinnille

Linda Rodriguez McRobbie : Princesses Behaving Badly
HelMet / Overdrive -laina

Tämän vuoden Ranskanreissu lähenee loppuaan. Paljon tuli taas tehtyä ja nähtyä, vaikka taivas heittikin niskaan vettä useamman päivän putkeen. Ne olivat vielä juuri ne päivät, kun me olimme mökissä leirintäalueella ja lähellä uima-allasta... No, säiden haltijalle ei kai oikein voi lähettää kirjallista valitustakaan. Sateella tehtiin siis muita juttuja, kuin suunniteltiin.

Ei, en minä kuitenkaan ole lukenut montaa kirjaa. Itse asiassa sain matkan aikana loppuun vaivaiset kolme. Syitä lukemattomuuteen löytyy tietysti monia - sukulaisvierailut, turisteilu sekä tietysti kolmevuotias ikiliikkuja, jonka viihdyttäminen pienessä mökissä käy kokopäivätyöstä.

Jotain kuitenkin tuli luettuakin. Ensimmäiseksi sain loppuun LInda Rodriguez McRobbien Princesses Behaving Badly, joka herätti monenlaisia ajatuksia prinsessamyyteistä.

Minä en koskaan ole ollut varsinainen prinsessafani ja lapsuudenleikkini olivat muutenkin enemmän puissa kiipeilyä ja rosvo-poliisi-leikkejä kuin prinsessaksi pukeutumista. Jotenkin prinsessaleikit tuntuivat kauhean rajallisilta. Niissä voi vain pukea ja etsiä prinssiä. Minä mieluummin juoksin nallipyssy kädessä tai ammuin jousella apua köyhille. Vähän vanhempana sitten tulin seuranneeksi jonkin verran prinsessa Dianan elämää otsikoiden kautta, mikä romahdutti loputkin prinsessaihanteista. Ei ole prinsessojen elämä aina ruusuilla tanssimista ja onnea elämän loppuun saakka, vaikka sadut ja Disneyn sankarittaret pienille tytöille niin yrittävätkin uskotella. 

Naiset ovat kautta aikojen olleet vallan symboleja, statuksen merkkejä, lasten äitejä tai kaupallisen vaihdon välineitä. Usein heillä ei omaa tahtoa tai toiveita ajateltu edes olevan, saati että niitä olisi kyselty. Erityisesti ylempien yhteiskuntaluokkien naisten esineellistäminen on viety äärimmilleen. Nykyajan (länsimaista) naista tämä kiukuttaa, vallankin kun samat asenteet ovat vieläkin monella tavalla voimissaan huolimatta suurista edistyksen harppauksista.

Miten tämä alustus sitten liittyy kirjaan Princesses Behaving Badly ? No, kirja on lista todellisia prinsessoja, joiden tarinat ovat kaukana saduista, ainakin niistä perinteisistä. Kirjassa kerrotaan prinsessoista,jotka ottivat vallan omiin käsiinsä ja toteuttivat kohtalosa omalla tavallaan. Kirjassa kerrotaan myös prinsessoista, jotka joutuivat statuksensa uhreiksi huolimatta enemmän tai vähemmän vahvasta vastaanhangoittelusta. Prinsessoja kuolee ja joutuu vangituksi miesten käsissä, he manipuloivat miehiä naisellisilla keinoillaan tai toimivat niin kuin miehet, mutta paremmin. Kaikkiaan lukija saa ikuisen rokotuksen ”Happily ever after” prinsessasatuja vastaan ja osaa ne ottaa sellaisina kuin ne ovat, mielikuvituksen tuottamina satuina.

Jollen kuulostaisi vanhalta, katkeralta noidalta (kyynikolta…) todettakoon, että varmasti historiassa ja maailmassa on ollut ja on prinsessoja, jotka ovat löytäneet elämänsä prinssin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. En vain usko onnellisuuden johtuvan siitä, että he ovat prinsessoja. Heidän kohdallaan tähdet sattuivat oikeaan kohtaan ympäristön odotusten ja naisten omien toiveiden osalta. 

Mitä jäi mieleen ?

Näin lomamatkan jälkeen on aina hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä siitä oikein jäikään mieleen. Seuraavassa kooste tämän kesän Ranskanreissustamme.

1) Automatkat
Menomatkalla 16 tuntia moottoritietä ja paluumatkalla samoin. Se jää pakostakin mieleen, varsinkin kun takapenkillä istuu 3 mukulaa, joista nuorin on vasta 2v. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa matkat jäivät mieleen hyvällä. Useat pysähdykset ja iPadin käyttökiellolla uhkailu pitivät pienet kahinat kurissa. Paluumatkan pysähdys hotellilla oli paikallaan - huolimatta siitä, että uima-allas jäi testaamatta sateen takia.

2) Valencen terveyskeskus
Nuorimmaisen auringonpistos osoittautui lopuksi virukseksi. Vietimme loman viimeisen päivän Valencen sairaalan vastaanotolla diagnoosia odottamassa. Lopputuloksena oli, että ehkäpä sittenkin entero-virus. Lääkäri vaan ihmetteli, että missä näppylät ? No, ne tulivat sitten illalla...
Vastaanotolla ei ollut tietoakaan etelämaalaisesta häslingistä, vaan palvelu oli nopeaa ja ammattimaista. Ystävällistäkin, vaikka äiti saikin ensimmäiseksi satikutia siitä, ettei matkalaukusta ollut löytynyt kuumemittaria.

3) Ruoka, herkut, hedelmät, viini - joo, ja kanat
En ole uskaltautunut vaa'alle. Ilmankin tiedän, että elopaino on kasvanut. Juustot, leipä, suklaa, hedelmät ja muut herkut ovat tehneet tehtävänsä. Paljon söimme kaikenlaista herkullista, kuten sammakonreisiä, gambas-rapuja ja kanaa.

Niin, erityisesti kanaa. Jostain syystä törmäsimme tällä reissulla kanoihin ihan joka välissä. Torilla, hotellilla, Camarguessa ja tietysti ennenkaikkea lautasella. Mieleenpainuvimma kanaherkut olivat luomutorilta ostettu ja miehen valmistama "pintade" (helmikana) sekä kälyni miesystävän äidin kasvattamat La Grise du Vercors - kanat. Kyseessä on aivan uusi laji, jonka hän on kehittänyt. Vapaana kasvaneet kanat ovat tummalihaisia ja aivan uskomattoman maukkaita, varsinkin noin oliiveilla täytettynä kuten me niitä nautimme raviolien kera...

4) Kuumuus
40 astetta varjossa ja tuuli, joka miltei polttaa. Ei tällaista pohjoisen elävää ole ihan tuollaiseen tarkoitettu. Onneksi oli sentään kiviseinät ja uima-allas lähettyvillä suurimman osan aikaa.
Paluumatka sitten sujuikin myrskypilvien alla - lasten hotellipäiväkin meni tosiaan lähinnä sisällä sadetta pidellessä eikä suunnitelmien mukaan uima-altaalla. Niin ne kelit muuttuvat. 

5) Ystävien häät ja päivälliset sukulaisten kanssa
Mitäpä näitä selittelemään.

6) Mielenkiintoiset vierailukohteet
Niin kuin nyt esimerkiksi Valencen vanhankaupungin putiikkien alennusmyynti (kyllä, kalliiksi tuli 70% alennuksista huolimatta). Camarguen härät, esihistoriallinen luolasto - Rhône-joen rannat ja viinitilojen rinteet. Näkemistä olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Onneksi ensi vuonnakin on taas kesäloma !

Tähän loppui siis sekä lomareissu että kesäloma. Toivottavasti olette viihtyneet mukanamme. Nyt palataan vähitellen taas arkeen ja perustohinaan.

Ne hedelmät - ja turbouuni

Varsinkin ne aprikoosit, vaikka muitakin tuli kyllä syötyä ihan kiitettävästi.

Tarjolla oli useampia lajikkeita käyttötarkoituksen mukaan

Olemme jo ehtineet takaisin kotiin ja laukutkin on (melkein) purettu. Minun on kuitenkin vielä ihan pakko laittaa tässä muutama kuva aprikooseista - niin, ja aprikoositortusta, jonka lomalla tein. Se olikin sitten ainoa leipomukseni matkan aikana ja siinäkin meinasi käydä hullusti. Olin laittanut piirakan uuniin ja aikaa oli kulunut noin 25minuuttia, kun anoppi ilmoitti, että torttu tuoksuu ihanalta. Tuoksuu ? Nyt jo ? Minulle tuli kiire uunille ja aivan oikein, pinta oli jo kärähtänyt. Varsinainen turbouuni siis oli kyseessä. Meidän kotiuunissamme piirakka olisi saanut olla uunin lämmössä ihan rauhassa vielä vartin verran. No, syötyä tuo tuli kuitenkin...

Hyvää piirakassa oli erityisesti pohja. Siihen käytin "petit suisse" pohjaista voitaikinaa eli suomeksi kai ihan samaa kuin rahkavoitaikina. Se sopi tarkoitukseen oikein hyvin, sillä se ei paisu ihan samalla tavalla kuin perinteinen voitaikina, mutta pysyy kuitenkin sopivan rapeana.

Lomamatkan aprikoositorttu 

Rahkavoitaikina, jota käytettiin esim. täällä

Aprikooseja lohkoina.

Kauli taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Sekoita purkillinen Crème Fraîchea, 3 kananmunaa, 2 tl vaniljasokeria, 4rkl sokeria keskenään. Lisää tilkka maitoa, kunnes seos on sopivan löysää. Kaada piirakkataikinan päälle vuokaan ja lisää aprikoosilohkot. Ripottele päälle vielä sokeria.

Paista uunissa 200 asteessa 25min turbouunissa ja noin 40min normaalissa uunissa...

Härkiä, hevosia ja onnellisia kanoja

Terveisiä hellerajan tuolta puolen. Kun mittari näyttää lähemmäs 40 varjossa ja tuulikin lähinnä polttaa, niin paljon ei jaksa tehdä. Vietimme pari päivää melkein Välimeren rannalla Camarguessa. Aluehan on tunnettu härkätaisteluista, joissa ei vuodateta sen enempää härän kuin taistelijoidenkaan verta. Lajeja on useampia, mutta tunnetuimmassa yritetään ryöstää härkien sarviin kiinnitettyjä ruusukkeita, mielellään väistäen sarvien huitaisut.

Edellisellä kerralla osuimme keskelle juhlakautta, mutta nyt olimme paria päivää etuajassa. Niinpä ohjelmassa ei ollut itse kisoja vaan pojat pääsivät seuraamaan härkien jakamista ja ruusukkeiden asettelua. Saivatpa kokeilla myös, millaista on ratsastaa Camarguen valkoisella hevosella. Mielenkiintoista ja hauskaa, mutta täytyy sanoa, että uima-allas houkutti nuoret miehet luokseen heti portista saavuttua.

 

Muuten ei tällä helteellä sitten varsinaisesti tehtykään. Lähinnä seurailimme onnellisten kanojen iltakävelyä pihamaalla ja kilpikonnien matkaa takaisin aitaukseensa. Mitäpä sitä muuta, paitsi hyvää ruokaa tietysti. Merguez ja godivo ovat sanoja, jotka saavat grilliruokien makunystyrät innostumaan. Härkäpata (La Gardianne eli feminiininen muoto paikallisista lehmipaimenista les gardiens) herkku lähellä tuotetusta lihasta. Aidan takaa kerätyt munakoisot, tomaatit, paprikat ja muut kasvisherkut eivät kai tarvitse erillistä mainostusta... Minun suosikikseni nousivat sellaisenaan grillatut munakoisosiivut - siis niiden makkaroiden lisäksi.

Saimme myös arvokkaan muistutuksen auringon vaaroista. Tällaiset pohjoisen kasvatit eivät etelän aurinkoa oikein kestä, lämmöstä puhumattakaan. Isommilla pojilla on varotoimenpiteistä ja varjosessioista huolimatta olkapäät punaisina. Nuorimmainen sai auringonpistoksen. Muistakaa tekin etelään lähtiessä hankkia olkihatut - lippis vain kuumentaa ja pahentaa tilannetta ! Tänään siis vietämme sisäpäivää telkkarin ja pelien ja piiiiitkän siestan merkeissä.