Onnelin ja Annelin talo - Toto kommentoi

Olemme Toton kanssa kuunnelleet äänikirjoja iltasaduiksi. Osittain, koska niiden myötä poika tuntuu saavan paremmin unenpäästä kiinni kuin äidin lukiessa. Ei tarvitse ihan niin usein tutkia kuvia luettavasta kirjasta, tai kuunnella äidin köhimistä. Minulla nimittäin on krooninen yskä, joka yleensä iskee puuskana päälle kesken lukemisen, tietysti.

Äänikirjat ovat kuitenkin oiva vaihtoehto ja valikoimaakin riittää ihan mukavasti. Olemme lukeneet jo useampia, mutta jo kauan sitten lupaamani video Toton kommenteista on viivästynyt ja viivästynyt. Nyt viimein istuttiin pihalla (kunhan nuorimies ehti touhuiltaan paikalle) ja annettiin kännykän kameran surrata. (Pätkintä ja huonot leikkaukset äidin vika...)

Äiti kyseli ja Toto vastaili.

Olkaapa hyvät - Toto 6v : Onnelin ja Annelin talo, kun Toto kommentoi.



Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Annu Valonen 

Hyvin tuntui kirja kelpaavan. Tarina itsekseen asuvista pienistä tytöistä viehätti poikaa mekoista ja nukeista huolimatta. Luettaessa kävi ilmi, että ajatus omasta talosta ei kuulostanut yhtään hullummalta. Voihan sen sitten sisustaa omaan makuunsa.

Ei aina tarvitse olla jännitystä ja räiskintää. Selvästi kirjasta jäi mieleenkin jotain ihan muuta kuin rosvon käynti naapurissa.

Äitiäkin viehätti tyttöjen vapaus, vaikka heidät tosiaan kuvattiin erittäin "tyttömäisiksi". Itsekin olisin lapsena halunnut vähän toisenlaiselta kuulostavan talon, mutta oman kuitenkin.

P.s. vastauksia ei ollut treenattu eikä saneltu, vaikka kerroinkin kysymykset etukäteen.

Vanhuuden anatomiaa lempeydellä

Claes Andersson: Hiljaiseloa Meilahdessa 
Kustantajalta kirjamessuilla

Tämän luin osana kesän lukumaratonia. Kirja on helppolukuinen, eikä kamalan pitkä, joten se sopi varsin mainiosti maratonpäivään. Jälkikäteen jäin tosin miettimään, olisiko kuitenkin pitänyt lukea tämä kirja jossain muussa yhteydessä. Kaunis kieli ja mietiskelevä kerronta olisivat ansainneet enemmän makustelua. Toisaalta lukumaratonin aikaan kerkiää lukemaan pidempään putkeen.

Oton tarina tosin on kokoelma pätkiä, joten siinä mielessä kirja olisi ehkä sopinutkin hektisempiin hetkiin. Olisi voinut napata ajatuksen kerrallaan. Niitä nimittäin Oton päähän ilmaantuu paljonkin, onhan hänellä aikaa, eikä elämä muutenkaan ole ihan niin tapahtumakäyhää kuin voisi kuvitella.

Otto viettää leppoisia eläkepäiviä. Hänellä on edelleen työhuoneensa, jonne hän voi vetäytyä pohtimaan maailmanmenoa ja muistelemaan elämänsä tapahtumia, tai ehkä ennemminkin ihmisiä. Tapahtumat tuntuvat aina kietoutuvan yksittäisiin ihmisiin. On Albert, joka on vanhentunut Ottoakin enemmän. Gabriel, joka katosi. Putin, joka uhittelee Krimillä. Yksittäisten ihmisten tavat ja teot vaikuttavat veteen heitetyn kiven renkaiden kaltaisina ympäristöönsä - läheltä ja kaukaa, myös Ottoon.

Pidin kovasti kirjan lempeän ironisesta kuvauksesta Otosta ja hänen vanhenemisestaan. Kaikkia asioita ei enää voi tehdä eikä kroppa muutenkaan enää tottele kuin ennen. Kummasti jo tässä iässä sitä jo osaa kropassaan kuvitella, minne suunta vie. Ajatuksia kuitenkin riittää. Toivon itsekin vanhenevani niin, että kykenen yhtä laajaan pohdintaan maailman tapahtumista, vaikka Otto taitaa samalla kyllä vieraannuttaa itseään lähellä olevista - oli se sitten tarkoituksella tai vain vanhan äreän äijän käpertymistä itseensä.

Myös kieli, jolla ajatukset ilmaistaan on kiehtovan kaunista. Olen huono ottamaan sitaatteja, se kai on blogissa todettu jo moneen kertaan. Tästä kirjasta kuitenkin luin peräti videolle kappaleen, joka minusta kauniisti kiteytti ajatuksen kirjailijana olemisesta.

Toton kanssa peffateatterissa eli loppiaisen ohjelmassa Tatu ja Patu

Sellainen hillitympi T&P - ilme

Meillä oli loppiainen tänä vuonna paitsi kylmä, myös elokuvantäyteinen. Uhmasimme pakkasta ja talsimme hyvin villaan käärittynä bussipysäkille. Siihen se kylmä sitten loppuikin, kun päästiin bussiin istumaan,

Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskustassa herkullinen tilanne siinä suhteessa, että Tennispalatsissa on selvästi ajateltu perheitä, joissa on sekä pieniä että teinejä. Elokuvat alkavat sillain sopivasti samoihin aikoihin ja loppuvat myös. Nytkin kävimme ensin Kampin Burger Kingissä hakemassa energiaa. Minä ja kuopus saimme istuttua rauhassa aterian loppuun, kun nopeammat syömärit jo lähtivät Tennispalatsin puolelle aloittelemaan uusinta Tähtien sota -elokuvaa eli heillä oli ohjelmassaan Rogue One.

Mekin siitä sitten hiljalleen siirryimme odottelemaan Tatun ja Patun alkua kuopuksen kanssa ja seurasimme silmä kovana kaksikon seikkailuja Helsingissä. Ja lopussa sitten sama polku toisinpäin ilman hamppareita. Kuljettiin koko perhe yhdessä mennen tullen, mutta jokainen sai itselleen sopivan elokuvan, eikä kukaan pahemmin odotellut missään. Kerittiin vessareissut ja kaikki kullekin sopivassa tahdissa :-).

Suosittelen! Paluumatkalla bussissa istui tyytyväisen oloista porukkaa ja nyt nautiskellaan rennosta kotoilusta ennen kuin vuorossa on raclette (tuhtia ruokaa pakkasella niin pysyy kylmä kaukana ja mieli hyvänä) ja tietenkin illalla sitten Voice of Finland!


Ja se elokuva 

Toto 5v oli odottanut tätä elokuvaa jo kauan. Luulen innon perustuneen pääasiassa mainoksessa olleeseen tekstiin. Tatu ja Patu "peffateatterissa" - muuta ei tarvita viisivuotiaan kiinnostuksen herättämiseksi kuin sana peffa. Tuon ikäinen rakastaa kaikkia sanaleikkejä ja jos ne jotenkin liittyvät vessasanoihin... no, tiedätte, mitä tarkoitan.

Alkujaan meidän piti mennä jo itsenäisyyspäivänä, mutta silloin se ei mahtunutkaan päivän ohjelmaan. Onneksi nyt sitten kerittiin vielä ennen kuin poistuu kokonaan ohjelmasta. 

Tatu ja Patu -kirjat ovat valtavan suosittuja ja niitä on ilmeisesti myöskin päiväkodissa luettu. Meillä kotonakin on peräti yksi sarjan kirjoista, mutta kun se ei yhdenkään pojan kohdalla saanut sen suurempaa mielenkiintoa aikaiseksi, niin muita ei ole tullut hankittua. Elokuva kuitenkin upposi. 

Tässä kommentteja suoraan katsojalta itseltään (Huom. hiuksetkin tyylin mukaan :-)

Taivaalta pudonnut eläintarha ja arjen reaalifantasiaa

Pasi Ilmari Jääskeläinen : Taivaalta pudonnut eläintarha
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Minulta oli Jääskeläisen kirjoista lukematta tämä varhaistuotannon novellikokoelma, mutta nyt on sitten sekin epäkohta korjattu. Mikäs siinä, kokoelmasta löytyi useampi suosikki, vaikka sitä toki vaivaa jälkikäteen aiemmin ilmestyneistä tarinoista kootun kirjan helmasynti eli epätasaisuus. Joukossa on niitä, jotka antavat selkeästi ymmärtää jatkotuotannossa odottavia nautinnollisia lukuhetkiä. Sitten siellä on sellaisia "nojaa" -juttuja.

Jo kirjailijan esipuheessa lipsahdetaan maagisen realismin, tai kirjailijan sanoin reaalifantasian puolelle. Kertokaapa muuten joku, mikä ero noilla termeillä on? Vai onko kyseessä vain eri käyttäjien suosimat vaihtoehdot? En mielestäni ole tuohon reaalifantasia-termiin varsinaisesti törmännyt aikaisemmin.

Kun kirjailijan kohtaloa on hetki selvitelty, päästään itse asiaan eli novelleihin. Suosikeikseni nousivat ajan ominaisuuksilla ja rinnakkaisulottuvuuksien yhteensopivuudella leikittelevä Kohtaamisia kirjastossa sekä alun spiraalimainen Kummitustalo, Rakettitehtaankatu 1. Ensiksi mainitussa mietitään, mitä elämä olisikaan, jos voisimme unissa elää toisia elämiä ja tuoda ne todellisuuteen. Aika sekavaksi näytti menevän loputtomien elämän valinnanmahdollisuuksien kanssa tasapainottelu. Kummitustalo on mukavasti sisäkkäisistä palikoista koostuva, pikkuisen pelottava tarina. Se on tavallaan perinteinen kummitustarina, mutta höystettynä pienellä lopussa riemastuttavalla rakenteellisella kiepsautuksella.

Pidin myös "Morfeuksen kolikot"-novellin vertauskuvallisuudesta. Se on malliesimerkki siitä, miten kaikki ymmärtävät, vaikka mitään ei sanota suoraan - jopa tarinan lapsi tietää. "Olisimmepa mekin täällä" taas kertoo aika julmastikin ihmisen kyvystä pettää muita ja itseään. Se pelottelee teknisillä mahdollisuuksilla ja sillä, miten vaikeaa on yhdistää ihmisen sielunelämä bittien prosesseihin. Omalla tavallaan se myös kuvastaa sielun ja ruumiin välistä yhteyttä. Haluammeko sittenkään taivaaseen?

Pidin siis kokoelmasta kaikkiaan, vaikka siitä toki puuttuukin pidempien romaanien houkutteleva upottavuus. Novellit ovat lyhyitä, siis ihan jo määritykseltään, ja minä jotenkin pidän enemmän siitä, että saan oikeasti paneutua juonenkäänteisin ja henkilöhahmojen kehitykseen. Siksi onkin aika huvittavaa, että viime aikoina olen lukenut aika montakin lyhyempien tarinoiden kokoelmaa - kaiken lisäksi ne ovat olleet aika hyviäkin ja olen nauttinut niiden seurasta.


Vielä kerran muistutus myös Elisa Kirjan blogin lukijoille tarjoamasta latausedusta. Katse siis oikeaan päin ja lukekaa ohjeita sivupalkista! Alla vielä otteita iltapäivän satumatkasta... 


Arkielämän reaalifantasiaa

Syksyn värit ovat sitten ihania. Ulkona kävellessä pääsee helposti sellaiseen vähän satumaiseen tunnelmaan. Tarhamatkalla pikkupeikko menninkäinen kiipeää vakiopuuhunsa päivä päivältä taitavammin. Se on kai sitä arkielämän reaalifantasiaa.

Kirja luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta - videolla suosiollisesti esiintyy oma pikkupeikko 

Kun ei ole muuten tarpeeksi tekemistä

Haa, kun ei ole muuten tarpeeksi tekemistä, niin ruvetaan siirtämään kirjahyllyä. Onneksi saa nakitettua lapset kantotyövoimaksi. Ovat jopa motivoituneita, kun lopullisena tavoitteena on muuttaa työhuone esikoisen huoneeksi...

Ei silti, tää on ihan kivaa hommaa, kun löytyy kaikenlaista kivaa. Tässä ensimmäisen hyllytason saalista.