Lasi viiniä ja ihania kuvia : Tomaattimopo ja muita ruokakuvia

Ne ajat ovat takana, jolloin kännyköiden kuvat olivat epäselvää suttua eikä niitä kehdannut kotonakaan kuin vähän vilauttaa. Instagram ja muuta kuvanjakomediat ovat lisänneet tavallistenkin kuvaajien kunnianhimoa ja puhelinten kamerat kehittyneet teknisesti jo melkein perusjärjestelmäkameroiden tasolle.

Silti kännykkäkuvat ovat useimmiten kiireesti räpsäistyjä ja vähän sinnepäin. Myönnän auliisti, että useimmat minun ottamani kuvat ovat.

Kuitenkin, kun taito ja kärsivällisyys yhdistyvät teknisten ominaisuuksien ymmärrykseen ja johdonmukaiseen treeniin, on lopputuloksena kuvia, joita mielellään ottaisi vaikka tauluksi seinälleen.

Nyt on hyvä mahdollisuus käydä ihailemassa tuollaisia taiten otettuja kuvia, sillä Mari Moilasen Tomaattimopo ja muita ruokakuvia -näyttely on katseltavana Le Petit Chaperon Rouge - baarissa. Aikaa on 17.11.2018 saakka.

Samalla voi nauttia vaikka lasillisen hyvää viiniä ja maistella herkkuja, kuten me teimme perjantaina näyttelyn avajaisissa. Oli muuten hyvää. En yleensä ole suuri Cavan ystävä, mutta tätä kelpasi maistella. Ihanan raikas, säilyvillä kuplilla. Harmi, kun en ottanut nimeä talteen. Paikkakin on ihanan tunnelmallinen.

Kupliva olo tuli myös kuvista. Pihvejä tavoitteleva pieni koira tai sienimetsän rauhaisa taika retken jälkeen yhdistettyinä etelän punaisena hehkuviin tomaatteihin mopon kyydissä ovat kaikki täynnä tunnelmaa. Kuvat ovat tietysti uskomattoman kauniita, mutta samalla monissa on pikkuinen pilke silmäkulmassa. Ne on tehty sydämellä, mutta kuvaajan ottamatta itseään tai kohteitaan liian vakavasti. Sellaisia hyvänmielen kuvia ruokaa rakastaville kansalaisille, eli siis ihan meille kaikille.

Kuvia voi myös ostaa itselleen ja ihan tosissani katselin uutta keittiötäni vähän sillä silmällä. Pitää vaan ensin saada taas talous tasapainoon remppalaskujen jäljiltä. 

Valokuvausta, mausteita eli tervetullut tauko

Santa Marian sponssitilaisuus 

Paussi tekee hyvää. Kaikkien työmatkojen, tapaamisten ja tietokoneen vieressä näpyttelyn keskellä on ihanaa päästä tekemään jotain ihan muuta.

Varjelin muutaman viikon kalenterissani yhtä iltapäiväsessiota, josta en suostunut millään luopumaan. Uskokaa pois, päällevaraajia riitti. Olin kuitenkin päättänyt ansainneeni pienen tauon ja lähdin kuin lähdinkin iltapäivällä ajoissa toimistolta. Suuntana oli Studio Fotonokan toimisto Vallilassa ja aiheena Santa Marian mausteet sekä ruoan valokuvausvinkit.

Maistelimme herkkuja ja kuuntelimme hetken Santa Marian mausteiden historiasta ja niihin liittyvien kuvien filosofiasta. Kliinisistä ja yksinkertaistetuista kuvista on siirrytty runsaampiin ja välillä vähän sotkuisiinkin kuviin. Saman huomaa monessa muussakin paikassa eli trendistä lienee kyse. Ehkä nykyään etsitään kodikkuutta ja runsauden tunnelmaa.

Ruokastailaus- ja kuvausvinkkejä meille kertoivat Alex Nurmen ja Fotonokan Kristiina Hemminki. Olihan se hienoa nähdä, miten kätsysti ammattilainen annoksia rakensi. Kuulimme mm. että monesti ruoka kannattaa jättää hivenen raa'aksi, jotta se näyttää kuvassa paremmalta. Kasvikset kuuluisi kierrättää jääveden kautta heti kypsennyksen perään. Ulkonäön kannalta kovasti arvokkaita vinkkejä, mutta kyllä mielessä käväisi, mistä keittokirjan lukija sitten voi tietää onnistuneensa, jos oma annos näyttää kypsänä toisenlaiselta kuin kirjan houkutteleva kuva? (Kohta pääsen tuotakin testaamaan, sillä saimme Alexin kirjan mukaamme) Oli myös mielenkiintoista ihan käytännössä nähdä, miten paljon astiat vaikuttavat kuvan tunnelmaan.

Kristiinan innostus kuvaukseen oli tarttuvaa ja hänenkin oppejaan kuunteli mielellään. Olenhan minä ennenkin kuullut valon tärkeydestä kuvauksessa, mutta vasta nyt viesti konkretisoitui esimerkkien kautta oikein todella. Oli myös lohdullista kuulla, että välttämättä ei tarvitse kalliita kuvausvälineitä. Eri värisillä pahvilevyillä pääsee jo pitkälle ja voi leikitellä valon suunnalla ja heijastuksella. Oli avartavaa nähdä, miten paljon kuvan tunnelmaa voi vaikuttaa blokkaamalla mustalla levyllä toiselta puolelta tuleva valo. Erittäin sovellettavia vinkkejä kotikonsteinakin.

Santa Marian tuotteet lienevät tuttuja jo suurimmalle osalle ihmisiä muodossa tai toisessa. Vaikka tämä nyt jonkinlainen sponssitilaisuus olikin, niin seuraava kehu ei ole millään tasolla tilattu:
Ne maustemyllyt ovat oikeasti ihan huippuhyviä! Taisin hehkuttaa yhtä jo itämaisen kanakeiton kokeilussa.

Meillä on suosikkina Pasta Rosso, jota tungen ihan joka paikkaan ja Korianteri-chilikin on kovassa käytössä. Kuivatut maustesekoitukset ovat kivoja, sillä ei tarvitse ostaa ihan niin paljon erilaisia pusseja ja purnukoita itse sekoitusta varten. Toki välillä haluaa tehdä jotain ihan tiettyä, mutta myllyt ovat käteviä ja meillä käytössä kai nykyään jo noin 90% kokkauskerroista.

Nytkin on uunissa chili con carne, jossa on kaapista löytyvista myllyistä kaikista vähäsen (Korianteri-chili, Pasta Rossa, Chili Explosion) - niin, ja lisäksi tietysti sitten muita lisättyjä juttuja :-)

Kiitokset siis Alexille, Kristiinalle ja Santa Marian väelle virkistävästä tauosta kiireen keskellä. On kiva, kun tilaisuudesta jää käteen muutakin kuin mahdollinen sponssikassi, kun mieli virkistyy ja kokee jotain oikeasti oppineensakin.

Romantiikan kutsu ja kamerasäätöjä

Sain uuden kameran jo vuosi sitten jouluna. Olympus Pen E-PL7 on varsin kompaktin kokoinen ja sillä pitäisi saada otettua suhteellisen tasokkaita kuvia käytössäni olevalla perusobjektiivillakin. Tylsien kuvien vika ei siis ole varsinaisesti välineissä.  Suurin ongelma on löytynyt kameran takaa. Kun on kiire, ei ehdi kunnolla opettelemaan säätöjä ja asetuksia. Sitten mennään vaan vähän sinnepäin.

Tähän ikään mennessä myös muisti näköjään tekee tepposet. En jostain syystä ole kyennyt lukemalla oppimaan säätöjen merkitystä, Kuvittelen jotain osaavani ohjeet sulkiessani, mutta kaikki on kadonnut taivaan tuuliin päästessäni kameraan käsiksi.

Siksi on niin kivaa osallistua kurssille, jonka aikana joku kärsivällisesti selittää ja vähän näyttää ja vieressä on kavereita, jotka tuskailevat samojen kadonneiden asetusnappien kanssa. Kyllä muuten 40+ -naiset saavat kamerastakin kadonneet merkit näkyviin, kun vähäksi aikaa lyövät päänsä yhteen!

Visual Addict ja bloggaajakuvaus 

Hotelli Rantapuisto sai tänään vieraikseen innokkaita valokuvauksen opiskelijoita. Suurin osa meistä oli bloggaajia tai muuten somessa kuvia postaavia, kaikki halusivat päästä paremmin sinuiksi laitteensa kanssa. 

Kurssin piti Visual Addict -blogin Frida S., jonka kuvia ja kurssivalikoimaa pääsee selaamaan blogin yhteydessä. Pisteet Fridalle kärsivällisyydestä ja innostavuudesta välillä kameroihinsa (ja silmiinsä) turhautuvien kurssilaisten kanssa. 

Meillä oli tosi kivaa! 

Paikkana vanha SYPin koulutuskeskus on ihanan 70-lukulainen. Siellä riitti kuvattavia kulmia. Maukas sunnuntaibrunssi piti huolen kurssilaisten jaksamisesta (ja tarjosi osalle kuvausmalleja lautasilla mukaan kannettavaksi). 

Mitä sitten opimme? 

Ensin tutustuttiin Aukkoon eli f-lukuun. Isompi on pienempi ja päinvastoin - got it! - ja f-luvulla saa kontrolloitua myös syväterävvyyttä kuvassa. Siinä kohtaa meinasi iskeä pieni objektiivikateus ja kummasti rupesin laskemaan budjettia. On tämä sittenkin vissiin vähän välineurheilua. 

Valotusajan luvut täytyy pistää tarkkaa muistiin, sillä niillä on suoraan vaikutusta esim. liikkeen pysäyttämiseen. Kuvaan blogimateriaalin lisäksi myös lapsia, joten tämä on oikeasti ihan pakollinen juttu. Nyt osaan sitä jo säätääkin! Mitä suurempi jakaja, sitä tehokkaampi pysäytys. (1/200 kun vilisee, 1/60 standardina muuten - lupaan muistaa!) 

Kolmas aspekti eli ISO-arvo aiheutti juurikin tuota menu-selailua kamerassa. Olivat mokomat tehdasasetuksissa piilottaneet koko asetuksen ja ensin piti keksiä, miten se saadaan näkyviin. Löytyi yhteistyöllä ja parilla (melkein lausutulla) ärräpäällä. Valoherkkyydestä on kyse, joten tätä pitänee vähän testata (tai jättää vielä toistaiseksi automaatille)

Treeniä, treeniä, treeniä

Sitten päästiin miettimään kultaista leikkausta ja tarkennuksia ja korkeuseroja ja... No, kaikkia niitä kokeilun kautta opittavia asioita, joilla kuvista saa aina vain parempia ja parempia.

Siihen tarvitaan aikaa ja sitten vielä vähän lisää aikaa.

Ensinnäkin pitää löytyä aikaa yksittäisten kuvien valmisteluun. Paljon voi suunnitella, mutta lopputulosta on kuitenkin mahdoton kuvitella ennen kuin katsoo kameran linssin läpi. Ruokakuvani taitavat siis jatkossakin olla vähän sinnepäin. Kolmen suden (lue : pojan) odottaessa jaloissa ruoan vapautumista kuvaussesiosta ei kamalasti kuvauskulmia mietitä.

Lisäksi tarvitaan aikaa harjoitteluun. Ainoa tapa todella oppia valokuvausta on kuvata, kuvata ja kuvata. Kyllähän minä sen tiesinkin.

Tällaisista kursseista saa kuitenkin uutta motivaatiota opetteluun. Oikeasti tuntuu siltä, että viimeinkin ymmärrän asetuksia paremmin. Siitä on hyvä jatkaa.

Teorian jälkeen hajaannuimme suorittamaan Fridan antamaa tehtävää. Kolmen kuvan sarja, laajasta yksityiskohtiin erilaisia kuvakulmia hyödyntämällä. Osa kuvasi rakennusta, osa kuvasi ruokaa ja osa sitten leikki rekvisiitan kanssa. Pientä muokkausta harjoiteltiin PicMonkey-ohjelman avulla.

Tämän postauksen kuvituksena on muutama tämän päivän harjoittelukuvani. Kovasti olin näköjään romanttisella tuulella - liekö tiistain ystävänpäivällä jo vaikutusta.


Kiitos Frida ja kurssikaverit! Oli mukava päivä!