(Luku)päiväkirja : Riivinrautapohdintaa ja filosofiaa - helmikuun ja maaliskuun luetut

Kuva on vähän vanhempi. Sattuneesta syystä en ole viime päivinä käynyt rannalla katsomassa, joko jäät ovat lähteneet ja joutsenet löytäneet parinsa. 

Helmikuu

 Jos tammikuu oli lukumääräisesti surkein lukukuukausi vuosiin, palattiin helmikuussa taas normaaliin. Siis muuten, mutta äänikirjoja kuuntelin tasan 0. 

Kaikkiaan tuli luettua loppuun 10 kirjaa. 

Kaksi painettua ja loput sähköisinä. Dekkareita joukossa on neljä, tietokirjoja samoin. Taivaan kalat kai lasketaan nykykirjallisuuteen ja Eeva Kilven Sininen muistikirja on nimensä mukaisesti lyhyitä, päiväkirjamaisia merkintöjä. 

Parhaiten mieleeni tulee varmasti jäämään Kirje buddhalta, josta linkin takana lisää. Se oli jo melkoinen työvoitto saada loppuun. 

Toinen ajatuksia herättänyt oli Katariina Wennstamin Kuolleet naiset eivät anna anteeksi. Se herätti sellaista voimatonta raivoa siitä, miten naisen vaihtoehdot ovat olleet niin kovin kapeat. Toivoa syntyy naisten yhdistäessä voimansa. Niin on aina ollut. Ei ole ihme, että edelleen melkoisen miehinen yhteiskunta on luonut kulttuurisen mielikuvan toisiaan selkään puukottavista ja keskenään tappelevista naisista. Minun kokemukseni ovat enemmän solidaarisuuden puolella. 

Ollaan kollegojen (naisten) kanssa myös vähän naurettu keski-ikäisten naisten "riivinrauta"-kuvaukselle. Luulemme sen syntyneen pelosta, kun naiset vähän vanhettuaan väsyvät kannattelemaan typeryyksiä ja hymyilemään kauniisti. Tiettyyn ikään tullessa naiset vaan alkavat sanomaan suoraan, mitä ajattelevat. Huomaan itsellänikin suodattimen ohentuneen lähes olemattomaksi. En ole koskaan tarkoituksella ilkeä, mutta esitän mielipiteeni. En myöskään anna kenenkään enää keskeyttää tai jättää minua huomiotta. Myönnän, että välillä väsyn pitämään puoliani, mutta on myös vapauttavaa, kun ei tarvitse hymistellä. Jos se tekee minusta pelottavan, niin sitten tekee. Miten vaan. 

Tuo nyt ei mitenkään liittynyt lukemiini kirjoihin, jollei nyt sitten Osmanin Torstain murhaklubin pystyviin rouviin, tai Eeva Kilven pohdintoihin vanhenemisesta, mutta hän on kyllä minua huomattavasti lempeämpi. 

Maaliskuu  

Maaliskuu ei ole ehkä ihan niin runsas, mutta ihan hyvää tahtia mentiin. Loppuun tuli luettua 8 kirjaa, joista yksi oli ollutkin kesken jo melkein pari vuotta. Loppukiri johtui ikävän sitkeästä flunssasta, joka kuitenkin lähinnä vei äänen ja yskitti. Ilman päänsärkyä sai luettua ihan hyvin, vaikka yskätaukoja tulikin pidettyä.

Pari kirjaa maaliskuulta sai mielen hyrräämään. Eri syistä, mutta kuitenkin tavallaan toisiinsa linkittyen. Katariina Vuoren Merireittejä menneisyyteen sai pohtimaan unelmien tärkeyttä sekä sitä, miten pitäisi uskaltaa hypätä ja antaa elämän kannatella. Liisa Keltikangas-Järvisen Itsekkyyden aika puolestaan sai minut nyökyttelemään moneen, moneen kertaan. Näinhän se on. Jos kaikki ajattelevat vain itseään, ei kukaan enää voi hyvin. Unelmiensa seuraaminen ei tarkoita ympärillä olevien unohtamista. Parasta on, kun saa ja antaa tukea. Yhdessä saavutetaan enemmän. Siinä linkki noiden kahden kirjan keskellä. On vaikea olla rohkea yksinään.

Kumpikin kirja ansaitsee ihan oman postauksensa, sillä ne jäivät mieleen pyörimään. En lupaa mitään, mutta ehkä. 

Se pari vuotta kesken ollut on tuo tämän vuoden ensimmäinen ranskankielinen. Musson dekkarissa La jeune fille et la nuit oli jotain häiritsevää ja se jäi odottamaan sopivaa hetkeä. Flunssassa näköjään toimi. Musson dekkarit ovat aina vähän odottamattomia. Hän ei ihan kunnioita konventioita. Taisin olla vähän hermostunut siitä, mihin tarina vie, ja siksi kai kirja jäi kesken niin pitkäksi aikaa. 

(Luku)päiväkirja : Melkein ex-tempore lukumaraton

Bloggaaminen on takkuillut pahemman kerran koko alkuvuoden ja sen myötä olen myös seurannut Blogistania tapahtumia lähinnä satunnaisesti. Viime viikolla tajusin, etten edes ollut ajatellut perinteistä kesälukumaratonia, puhumattakaan yhteisen maraton sovittujen päivämäärien tarkistamisesta. 

Niin siinä sitten kävi, että heinäkuun loman maratonpäivät olivat jo ohi, mutta sehän ei tietenkään estä pyhittämästä päivää kirjoille ihan itsekseni. Isäntä aloitti työt tänä aamuna, minulla on vielä pari päivää virallista lomaa jäljellä. 

Oivallinen hetki kaappien siivoamisen sijaistoiminnoille siis ? 

Lukemisestakaan ei ole pulaa. Kirjojen ostokielto on näköjään kokonaan kadonnut mielestä sen jälkeen, kun lopetin Storytelin tilauksen. Pinoja löytyy sieltä sun täältä, kun Ranskan ostokset ja viikonlopun Ropeconin fantasiasaalis etsivät tiukassa (kirjaimellisesti) olevaa tilaa hyllyistä. Kuvassa näkyy pieni osa ostoksista sekä vanhempaa satoa. Luulisi noista löytyvän viihdykettä vuorokaudeksi. 

Eilen sain jo loppuun Kalmanperhon kutsun, vaikka suunnittelin sitä sujuvaksi maratonin aloituskirjaksi. Se osoittautuu niin sujuvaksi, että luin vetävän tarinan jo ennen maratonin alkua. Nyt pitää tarkistaa, milloin mahdollinen toinen osa on ilmestymässä. 

Mutta nyt tähän päivään. Virallinen aloitus kello 11 ja ensimmäisenä lukuun Guillaume Musson La jeune fille et la nuit.

kello 14 - luettu 91 sivua

Ei ole tämä maratoonari sama kuin ennen. Luin Mussoa 91 sivua. Sitten söin ja juttelin puhelimessa siskon kanssa. Lähdin rantaan kahville isännän seuraksi. Hups vain, kello on jo kaksi. No, ehkä siirryn tästä uudelleen rantapuistoon varjoon istumaan... täällä kotona on ainakin aivan liian kuuma. 

puoli kuudelta - 109 + 214 = 323 sivua ja 17 minuuttia 

Lähdin ulos kuumuutta pakoon ja istuin hetken rannalla. Vähän aikaa luinkin. Sitten palasin kotiin. Varjot olivat jo pidentyneet, joten istahdin lukemaan Hanna Morren Vastatuulen lohikäärme-kirjan alusta loppuun. Viiihdyttävä ja sopivan julma nykyaikaan sijoittuva lohikäärme tarina nuoresta naisesta, joka saa kuulla perimänsä olevan osittain lohikäärmeen sukua. Tiettyjen ominaisuuksien myötä tulee myös ikiaikainen velvollisuus tuottaa jälkeläisiä, mikä ei Heta Louhikkoa miellytä lainkaan. 

Pidin kirjasta. Se muistutti minua monista lukemistani nykyaikaan sijoittuvista fantasiaromaaneista, mutta oli maanläheisempi ja Suomeen sijoittuminen toi oman vibansa. Pidin myös Hetan kapinallisuudesta ja kuitenkin perimän vaikutuksesta hänen toimintaansa. Miehetkin olivat sopivan kliseisiä, mutta kuitenkin moderneja. En oikein tiedä, miksi minulla kesti niin kauan tarttua tähän, mutta hyvä, että nyt sentään. 

Äänikirjana kuuntelin loppuun jo aiemmin aloittamani Muumit ja suuri tuhotulva - peräti 17 minuuttia matkalla rannalle. Latasin Elisa Kirjan kaikki äänikirjat omaan talteen, nyt kun palvelu yhdistyi BookBeatin kanssa. Yli sata ostamaani kirjaa olisi jäänyt kokonaan pois eli ne eivät olisi olleet saatavilla BookBeatissa. Löysin puhelimeeni sovelluksen, jolla voin kuunnella tallentamiani äänikirjoja. Nyt siis palaan klassikoihin. Muumit näköjään ensimmäisenä. 

Yllättävän vähän olen Storytelia kaivannut, mutta siihen taitaa olla syynä viime aikojen kirjahamstraus. Ei ole pulaa lukemisesta. Ensi maanantain lomaltapaluun jälkeen todennäköisesti tulee olemaan enemmän pulaa lukuajasta. 

klo 22 - ei tullut kuin 40 sivua lisää 

Vähän etenee onnahdellen tämä maraton. Pieni päänsärky ja iltapuuhat ja televisio ovat vieneet huomion. Luin vain Miten kirjani ovat syntyneet - teoksesta Petri Tammisen, Johanna Venhon ja Pauliina Haasjoen kappaleet. Kirjailijoiden metodeja ja ajatuksia on aina mielenkiintoista kuunnella tai niistä lukea. 

Aamulla yhdeltätoista - +17 sivua

Niinhän tässä kävi, että lukeminen hiipui, kun nukkuminen vei voiton. Vain Mikko Rimmisen osuus Miten kirjani ovat syntyneet-teoksesta tuli eiliseen lisää. Ei vaan riittänyt aika eikä into lukemisee, eikä se ole niin vakavaa. Nautin siitä, mitä luin, eikä kirjoihin tarttuminen toivottavasti lopu tähän. Vaikka nyt on kyllä taas niin kuuma päivä, ettei aivoissa tapahdu mitään. 

Tällainen maraton tällä kertaa: 380 sivua ja 17 minuuttia