Iso kasa rahaa ja kaksi hammasta - sairaskertomuksia todessa ja fiktiossa

 

Tällä hetkellä näyttää rempan hinta muotoutuvan otsikon mukaiseksi. 

Itse asiassa luulen koko tämän sairastelurumban lähteneen stressitason liiallisen nousun vuoksi. Toivon totisesti, että nyt ollaan voiton puolella. 

Stressin purkautuminen tosin ei ole tainnut olla ihan menestyksekäs kuin olen kuvitellut. Toinen hammas otettiin nimittäin pois sen takia, että yöllä purin sen itse halki. Siinä oli siisti halkeama, aikalailla kahtia koko hammas, kun hammaslääkäri sen minulle näytti. Ei ihme, että sattui niin pirusti. 

Poskiontelotkin punkteerattiin vielä toiseen kertaan. Vähän ehkä varmuuden vuoksi, että varmasti kaikki bakteerit häipyivät. 

Nyt mennään kohti valoa monessakin mielessä. Kevät tulee ja ehkä tämä synkeä tunnelikin jossain kohtaa loppuu. Vielä kun saisi itsensä vähän parempaan kuntoon, ettei tarvitsisi salillakaan tehdä veren maku suussa. Tosin pari päivää punkteeraukseksta taisi olla liian aikaisin ja maku ilmaantui kevyttäkin kevyemmällä treenillä. Tuli kyllä muutenkin vähän höntti olo. Taitaa olla työtä edessä, että tämä täti saadaan kesäkuntoon. Bikinikuntoa en mainitse periaatteessakaan, sillä sellaista en halua määritellä kenellekään ja jokainen voi viihtyä uimavarusteissaan tai ilman ihan niin kuin on. Kesäkunto tarkoittaa sitä, että jaksaa nauttia ulkoilmasta ja liikkua iloisena.  

Lukeminen tietysti jatkuu edelleen remppaevakon kuplassa. Tänä vuonna ei näytä Goodreadsin lukuhaasteen suhteen tulevan ongelmia. Olen lukenut jo nyt 29 / 100 kirjaa. Viimeisimpänä tartuin tarinaan potilaasta tunnetuksi psykoanalyysin kehittäjäksi ja tiedenaiseksi kasvaneen Sabina Spielreinin elämään perustuvaan romaaniin. 

Mira Kreivilä : Niin kuin se minussa on

Storytel ekirja 

Kirjan nimi osui silmiini jossain lehtiartikkelissa ja hain sen saman tien luettavakseni. Oma hutera olo kai jotenkin sopi sairaskertomuksen lukemiseen, mutta eniten minua kiinnosti tarina nuoresta naisesta, joka hyvinkin hankalan alun jälkeen saa koottua itsensä ja nousee tunnetuksi nimeksi ja vaikuttajaksi psykoanalyysin saralla. 

Kirja on kirjoitettu Sabinan itsensä näkökulmasta. Hänen mielenliikkeitään ja ajatuksiaan kuvataan yksityiskohtaisen tarkasti ja tarina kehkiytyy auki niiden kautta. Lisäksi kirjassa on autenttisia katkelmia sairaskertomuksista, kirjeistä ja Sabinan päiväkirjoista. 

Alussa tempauduin tekstin virtaan mukaan ja mielenkiintoni oli niin vahvaa, että kirja päätyi puhelimella luettavakseni lyhyellä metromatkalla toimistolle ja kaikilla tauoilla etätyöpäivien aikana. Kovin montaa päivä toki ei kirjaan tuolla tahdilla kulunutkaan. Jossain vaiheessa sitten vähän turruin ja lopulta väsyin kokonaan Carl Jungin ja Sabina Spielreinin suhteen vatvomiseen. Tuntui, että Sabina jäi kokonaan varjoon omasta elämästään. Aivan kuin hän ei olisi ollut olemassa kuin suhteessa sairauteensa ja sitten rakkaustarinaansa. Kuitenkin rakkaustarina kesti ilmeisesti vain parin vuoden ajan ja hänen kansainvälinen uransa taas huomattavasti kauemmin. 

Huomaan nykyään hermostuvani kirjoihin (ja muuallakin elämässä), kun naisia kuvataan ja katsotaan suhteessa johonkin heidän elämänvaiheeseensa tai pahimmillaan olemassaoloon suhteessa mieheen. Tässä kirjassa valitettavasti tuntui nyt käyvän vähän niin. Ehkä tarkoituksena onkin ollut kuvata nuoren tytön mielenliikkeitä sairauden ja hieman vinoutuneen lääkärisuhteen kautta, mutta minusta kuva naisesta jää kovin ohueksi. Ennemminkin kirjasta jää mieleen miesten heikkous ja heidän mielensä vääristyneisyys, jotka kuitenkaan eivät saaneet Sabinaa kokonaan särjettyä. Isä hakkasi, lääkäri salli suhteen kehittyä riippuvuudeksi ja sitten hylkäsi, mutta Sabina kokosi palaset ja loi uuden uran ja elämän. Vaikka kirjan mukaan Sabina jäikin rakkautensa vangiksi aina loppuun saakka, haluaisin uskoa hänen olleen huomattavasti enemmän kuin miesten tuhoavien vaikutusten summa. Nyt kuva jäi vajaaksi. 

Sinänsä rakenne oli mielenkiintoinen ja katkelmat dokumenteista täydensivät fiktiivistä tekstiä hienosti. Mielenliikkeiden kuvaus oli kaikessa sekavuudessaan uskottavaa, varsinkin alussa, mutta ehkä tekstin tyyli ja hektisyys olisi kaivannut kehitystä Sabinan tervehtyessä ja elämänvaiheiden muuttuessa. 

Kaikkiaan kirja on kuitenkin mielenkiintoinen, kuten aiheensakin. Kannatti lukea. 

Viikon varrelta poimittua stressitasoista ja elämän pienistä iloista

 

Photo by Toto, joka oli yllättävän kärsivällinen äidin ohjeiden seuraaja

Kuva on totta, muttei kuitenkaan. Rauhallisia lukuhetkiä on viikolle riittänyt joka iltaan, mutta myös stressitasot nousivat taas uusiin lukemiin. 

Tuossa kuvassa on muuten tämän remppaevakkokämpän lempipaikkani ja kuva otettu lempihetkenäni, vaikkei valo ihan oikeanlaiselta puhelinräpsyssä näytäkään. Kaikkein parasta on sytyttää tuoksukynttilä ja istahtaa sohvalle jalkalampun juureen silloin kun aurinko alkaa saavuttamaan metsänreunan. Valo muuttuu keltaiseksi. On valoisaa, mutta kuitenkin sen verran hämärää, että kynttilänvalo heijastuu kauniisti ja lukulampun tarvitsee kirjan tekstin nähdäkseen. Viime aikoina on tuo hämärähetki saapunut jo niin myöhään, että olen ehtinyt istahtamaan sohvalle työpäivän päätteeksi arkenakin.  

Viikon stressitasosta puolestaan pitivät huolen remontti ja pitkittynyt poskiontelotulehdus. Ensimmäisen osalta sain alkuviikosta viestin patteritermostaattien uudistuksen aikana tapahtuneesta vesivahingosta pojan makuuhuoneessa. Menee lautaparketti uusiksi, onneksi urakoitsijan vakuutuksen piikkiin. Se ei ole pahinta. Eniten otsasuonen tykytystä aiheuttaa ajatus huoneen tyhjentämisestä, mikä pitää saada tehtyä kiirellä viikonloppuna. Huoneeseen oli varastoitu jonkun verran tavaraa jo muualta huoneistosta, pois remontin tieltä. No, huomenna jatkuu tyhjentäminen ja maanantaina saavat työmiehet pelata Tetristä isompien huonekalujen osalta muutenkin jo täynnä olevassa huushollissa. 

Poskiontelotulehdus puolestaan paikantui hampaasta johtuvaksi. Olen siis syönyt parikin antibioottikuuria käytännössä turhaan. Ensi viikolle on varattu aika hammaskirurgille. Toki olisi voinut vielä tehdä jotain erikoistutkimuksia, mutta hammaslääkärikin oli kanssani samaa mieltä, että ihan turhaa rahantuhlausta, kun lopputulos on todennäköisesti sama. Sinänsä ei ollut ihme, että punkteerauksessa nesteen liikkuminen tuntui hampaassa, kun juuren kärki on käytännössä poskiontelon sisällä. En odota riemulla hampaanpoistoa ja toivon totisesti kirurgin osaavan  hommansa. 

Tarvittiin siis jotain kivaa, etten ihan pimahda. Jos ei keksi mitään isompaa, niin sitten elämään pitää kerätä pieniä iloja, kunnes niistä on tarpeeksi vastapainoa harmituksille. Lukuhetki sohvalla, keväinen väri kupissa, juttuhetki pojan kanssa, onnistunut salaatinkastike... mitä nyt sattuu kulloinkin keksimään ja kullekin sopimaan. 

Kuuntelin uutta podcastia Podimo: Elämisen taito (Kia Arpia & Eva Kolu), jonka ensimmäinen osa sopi loppuviikon mielialaani rauhoittamaan vallan mainiosti. Inspiroiduin hankkimaan aamujeni (ja päivieni) iloksi uuden kahvikupin, joksi valikoitui Iittalan Play sarjan keväinen liila versio. Nyt saan kerralla tarpeeksi kahvia, eikä tarvitse tehdään kahteen kertaan evakkokämpän liian pieniin kuppeihin. Sitä paitsi - tuo väri piristää joka kerran sen nähdessäni. 

Onneksi olin varannut jo kauan sitten lauantaille myös kampaajan. Edellisestä kerrasta on pitkä aika ja tällä kertaa mentiin rohkeasti kohti muutosta. Hartioiden alapuolelle ylettynyt ja antibioottikuureista karkeutunut reuhka lyheni polkkamittaan. Piristää ja tykkään kovasti! 

Ai, mitä sitten olen tuolla sohvalla lueskellut ? No, Orwellin Vuonna 1984 loppui ja tänään aloitin Virginia Woolf -lukupiirin kolmannella kirjalla eli suomeksi Jaakobin huone.

Mitä pieniä piristyksiä teillä on tapana tehdä ? Tai olette viime aikoina nauttineet ? 

Välihuomautus

Mistä tietää, että palautuminen on alkanut ? 

• Mieli kirkastuu. Blogin kirjoittaminenkin on palannut ohjelmaan ja töissä kykenen lukemaan kolmea riviä pidempää tekstiä, ilman että pitää palata puolesta välistä alkuun  
• Ruoanlaitto ei aiheuta inhon väristyksiä, vaan tunnen jopa pientä inspiraation kipinää
• Tänään teki mieli ulos, kun aurinko paistoi

Kyllä tämä tästä.

Vaikea muistaa, että varsinaista remonttiaikaa on kulunut jo 3 viikkoa. Toisaalta aika on mennyt hujahduksessa, toisaalta taas tuntuu kuluneen ikuisuus. 

Päätös remonttievakosta hotellikolmiossa osoittautui erinomaiseksi. Tämä huolettomuus (parkkihalli, viikkosiivous ja muut hotellin palvelut) on kullanarvoista. Varsinkin, kun mitä ilmeisimmin kroppani ilmoitti ihan oikeasta levon tarpeesta ja lievästi  ärsyttävä flunssa äityi rajuksi poskiontelotulehdukseksi, jota nyt toisella kierroksella jo vähän tuhdimmilla antibiooteilla hätistellään. 

Olen jopa ollut pari päivää sairaslomalla, mitä ei kovin usein tapahdu. 

Ehkä siksikin on palautuminen päässyt alkuun. Kerrankin pysähdyn, enkä vaan tuuttaa menemään. 

Hyvä näin - tästä eteenpäin kohti kevättä ja lisääntyvää valoa! 

(Luku)päiväkirja : Jaksaa, jaksaa, kunnes ei enää - voihan tammikuu

 Kyllä tämä tästä, vaikka tammikuu veikin voimat aika lähelle nollapistettä. Ei koskaan enää!!! En ikinä tule suostumaan toista kertaa putkiremontin ja kylppäriremontin aiheuttamaan evakkomuuttoon samaan aikaan työpaikan verovuoden päättymispaniikin kanssa. Puolustuksekseni sanon, etten nytkään tätä ajoitusta suunnitellut, vaan molemmat osuivat täysin  minusta riippumattomista tekijöistä samaan kuukauteen. 

Odotimme putkiremonttia 18v. Voitte varmaan kuvitella millainen määrä tavaraa kertyy 5-henkiselle perheelle tuona aikana. Aloitin tavaroiden järjestämisen jo viime kesänä, jouluna miehen ollessa kotona vedettiin kunnon rykäisy varastoihin jne, mutta tekemistä jäi silti - ja paljon. 

Töissä juostiin lujaa koko tammikuu, illat ja viikonloput järjestettiin tavaraa. Olin ottanut kuun kaksi viimeistä päivää muuttolomaa,  mutta ensimmäisenä vapaapäivänä heräsin sellaiseen flunssaan, että suunta oli lääkärille ennen yhdenkään muuttokuorman siirtymistä. Lääkkeitä naamaan, muuttosuunnitelmat uusiksi ja olimme pojan kanssa uudessa paikassa määrättyyn päivään mennessä. En suosittele tuota kokemusta kenellekään. 

Jotain kertonee sunnuntai-illan väsymyksestäni, että maanantaina työmiesten kanssa asuntoa kiertäessä, löytyi vaatehuoneen lattialta tavaroita, joita en sunnuntaina tarkistaessani yksinkertaisesti ollut nähnyt. Aivot kai kieltäytyivät rekisteröimästä yhtään siirrettävää asiaa enempää. 

Millä pysyi pää kasassa ?

Kirjat pitivät minut järjissäni niin syksyllä kuin nyt tammikuussa, ja aina johonkin väliin lykkäämäni hengähdystauot. Leipää ja sirkushuveja, tai tässä tapauksessa pizzaa ja teatteria. 

Turun kaupunginteatterin Meillä on täyttä oli juuri sopiva iltapäivämatinean naurupläjäys. Miska Kaukonen yksin lavalla ja 30 roolia. Kiirettä piti ja hauskaa oli, mitä ilmeisimmin myös näyttelijällä aina välillä. Nautin suuresti. 

Iltaisin sain ajatukseni (ja sykkeen) tasaantumaan lukemalla. Klassikkoja, modernia nykykirjallisuutta ja jotain kevyttä hauskaa. Siinä minun selviytymisreseptini tammikuussa. Yllättävän monta kirjaa sainkin loppuun. 

Tammikuu myös merkitsi Levoton lukija Virginia Woolf - lukupiirin alkua. Ihanaa. Ensimmäisenä luettavana oli The voyage out (Menomatka), jota en ollutkaan lukenut aikaisemmin. Jotenkin siitä  nopeasti tunnisti Woolfin tyylin ja rytmin, vaikka kyseessä oli Woolfin esikoisteos. Nautin lukemisesta kovasti ja lukupiiri(video)tapaamisen keskustelu oli tietysti mielenkiintoista ja virkistävää. 

Murha vuorilla, Silkkiä, safiireja ja salaisuuksia sekä Seurapiirineidon opas onnenongintaan eli kaksi "cozy mysteryä" ja yksi historiallinen romantiikkapläjäys yhdessä Sweep of the heart -fantasian kanssa pitivät huolen kuukauden viihdytyksestä - ja minähän viihdyin noista ihan jokaisen parissa, vaikka ovatkin toisistaan erilaisia. 

Katie-Kate puolestaan jätti vähän kylmäksi. Muistan, kun sitä kehuttiin kovasti blogeissa ja somessa yleensä, mutta en vaan päässyt missään kohtaa oikein mukaan. En varmaan ole tarpeeksi kiinnostunut Englannin kuningasperheestä, jotta tuo avautuisi millään tavalla. En tiedä. Seksikuvaukset eivät minua yleensä häiritse, mutta tässä väsyin toistoon. Kaajan Rusetti-kirja viehätti minua kovasti vieraudellaan ja hauskuudellaan, mutta Katie-Kate ei nyt rujoudessaan sytyttänyt. 

Sanna Nyqvistin Rannalla - miten kirjailijat löysivät meren johdatteli meidät jo aiemmin tammikuussa Woolfin pariin, sillä hän on yksi kirjailijoista, joiden merikuvausta Nyqvist analysoi. Kaikkiaan mielenkiintoinen teos yleensä ihmisten suhtautumisen muuttumisesta rantaelämää kohtaan elannon hankintaan sopivasta pelottavasta paikasta huvitusten keskukseksi. Kirjailijalistalta löytyy tuttuja mm. Proust, joten pääsee itsekin arvioimaan lukemaansa. 

Ja nyt sitten

Nyt olemme ottaneet rauhallisesti. Töitä, tosin etänä, sillä olen keskittynyt parantelemaan flunssaa. Vieläkin olen tukkoinen ja oikea korva kokonaan lukossa. Huomenna taas lääkäriin. En ihan äkkiseltään muista edellistä kertaa, että olisin vetänyt itseni näin piippuun. Syytäkin vähän levätä (ja jatkaa lukemista.)