(Luku)päiväkirja: Huhtikuussa luettua

Kovasti on taas tahti hiljentynyt blogin kirjoittamisessa ( ja uutiskirjekin tulee kirjoitettua viikko viikolta myöhemmin). Syy on tietysti sama vanha eli kiire. Mitäpä sitä sen enempää selittelemään. Töitä, työmatka ja vähän lisää töitä remppakiireiden lisäksi. Sama vanha juttu. Paitsi että viime viikonlopun vietin romanttisesti Pariisissa. 

Onneksi sentään lukeminen näköjään sujuu ja huhtikuullakin kirjasaldo on oikein mukavat 9 kirjaa. Toukokuu tulee samaa tahtia perässä, mutta siitä vähän myöhemmin. 

Huhtikuun luetut olivat tuttuun tapaan sekalaista joukkoa. Vähän klassikoita (2), hieman tietoa (1), dekkareita (3)  ja viihdettä (1) ja sitten pari uudempaa, mutta historiallista romaania. Taidankin jättää teidät arvailemaan, mikä kuuluu mihinkin kategoriaan. Jos olisin edelleen aktiivinen Instassa niin tästä voisi laittaa kyselyn, mutta onneksi en ole. Kommentteihin saa toki rivinsä halutessaan laittaa, palkintoa en lupaa. 

Laitetaan tähän nyt kuitenkin linkki pidempään pohdintaani tuosta kuukauden ainoasta tietokirjasta. Pidin siitä kovasti. 

Toinen varmasti mieleen jäävä kirja huhtikuun listalta on Markus Nummen Käräjät. Siihen jäi suorastaan koukkuun ja oli vaikea lopettaa lukeminen ja ruveta  nukkumaan. Ei se varsinaisesti mikään jännäri ole, mutta jotenkin kietoi pauloihinsa ja huomasin siirtyväni luvusta toiseen samaa tahtia kellon viisareiden kanssa. Kummasti lapsenlähdettämisen joukko-oikeudenkäynti suomalaisessa kylässä ja samalla menneet ja nykyiset väkivallanteot seurauksineen saivat miettimään oikeudenmukaisuuden käsitettä ja sitä, miten moni asia ei ole ollenkaan muuttunut. 

Woolf on Woolf ja Mrs Dalloway mielenkiintoinen, vaikkei samalla tavalla lumoava kuin pari muuta kirjaansa. Eläinten vallankumous puolestaan tuntui lastenkirjalta, siihen saakka kunnes rupesi miettimään henkilöiksi ihmisiä ja totesi historian toistavan itseään juurikin kirjan kuvaamalla tavalla. Kirja on Totolla vielä kesken, mutta pitänee koittaa saada siitä juttua aikaiseksi. 

Pariisi puolestaan on aina Pariisi. En tosin voi väittää sitä varsinaisesti tuntevani sillä edellisen kerran vietin siellä aikaa muuten kuin töiden parissa (ja silloinhan ei kaupunkiin pahemmin tutustuta) odottaessani esikoista. Hän täyttää syksyllä 23, joten hetki on kulunut aikaa. 

Pariisi kolmessa päivässä, puhtaasti turistilähtestymistavalla oli kiva, mutta melkoisen rankka kokemus. Muutama sananen siitä tulee seuraavassa uutiskirjeessä (jonka voi tilata tuosta sivupalkista). Kunhan ehdin ja viitsin sen kirjoittaa.