Virginia Woolf - lukupiiri on totta tosiaan jo edennyt kolmanteen osaansa. Jaakobin huone on jostain kumman syystä ollut minulle vaikea luettava. Olen sen aloittanut pariinkin kertaan englanniksi, mutta aina on jäänyt kesken. Tällä kertaa hankin kirjastosta luettavakseni suomenkielisen käännöksen sillä ajatuksella, että josko olisi helpompaa.
No, ei se oikeastaan ollut kovinkaan paljon helpompaa. Sain kirjan kyllä loppuun, eikä lyhyehkön romaanin lukemiseen edes kulunut kauhean paljon aikaa. En kuitenkaan edelleenkään päässyt samanlaiseen "flow"-tilaan kuin lukiessani esim. teoksia Aallot tai Majakka. Jopa Woolfin ihan ensimmäinen kirja Menomatka tuntui koukuttavammalta.
Tunnistan toki taituruuden. Vuonna 1922 ilmestynyt kirja tunnetaan Woolfin tuotannosta ensimmäisenä todellisena modernismin edustajana, jossa hän viilasi tyyliään yhä pidemmälle. Nuoren miehen profiili koostuu fragmenteista. "Äänessä" on milloin äiti, milloin satunnainen tyttöystävä tai opiskelukaveri. Päähenkilö heijastuu paloina ajasta ja paikasta toiseen.
Kuten sanoin, kunnoitan taituruutta ja rakenne itsessään on kiehtova, vaikka nykylukija onkin tainnut samaan ajatusrakennelmaan törmätä muissakin kirjoissa. En kuitenkaan edelleenkään varsinaisesti pidä kirjasta. Melkein koko Virginia Woolf -lukupiirin virtuaalitapaamisen ajan kuuntelin keskustelua ja koitin tunnistaa, mikä minua tuossa nyt niin häiritsee. Lopulta yksi kommentti miehen kuvasta ehkä vähemmän tyhmänä tai jopa pidettävänä kuin lukupiirin aiemmissa kirjoissa herätti ajatuksen.
Luulen, että minua häiritsee kirjassa epätasaisuus eri äänien välillä. Äiti, ystävät ja jotkut muut heijastavat toki Jaakobia, mutta heidän kohdallaan syvenee myös puhujan hahmo. Nuoret naiset ja rakastajattaret puolestaan ovat olemassa vain Jaakobille ja Jaakobin kautta. He jäävät varjoiksi, joiden osuus tekstimäärässä ei välttämättä ole yhtään niin pieni kuin miksi heidän hahmonsa kutistuu Jaakobin viedessä kaiken lause- (tai hengitys-) tilan.
En voi olla tulkitsematta saman merkittävyyden tai sen puutteen kertovan niin Jaakobin itsensä oletetusta arvostuksesta kuin Woolfin aikansa käsityksistä, joita kirjailija ehkä tiedostamattaankin toistaa. Ehkä reagoin samoin kuin pohtiessani naisen olemassaoloa vain miesten vaikutusten kautta Niin kuin se minussa on - romaanista kirjoittaessani. (täällä).
Lievä vierastamiseni ei siis johdu kirjan rakenteesta tai vähennä mitenkään sen klassikkoarvoa. Kunhan tässä kipuilen erityisesti nuorten naisten kuvauksen ohuuden ja miehisen heijastuksen määrää. Mainittakoon myös, että Woolf on hyvinkin vahva naiseuden kuvaaja monessa muussa teoksessaan ja tässäkin Jaakobin äiti on henkilöhahmona varsin mielenkiintoinen. Miten lie esikuvana olleen veljen ajatusmaailma livahtanut kyytiin. Tarkoituksella tai ilman.
Huhtikuun kirjana lukupiirissä on Mrs Dalloway. Tuskin maltan odottaa.
Virginia Woolf-lukupiiristä lisää täällä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti