Virginia Woolf - lukupiiri on edennyt jo toiseksi viimeiseen kirjaan. En osaa oikein ajatella, ensi vuotta ilman jotain vastaavaa. Joku lukupiiri pitää keksiä. Tämä on ollut todella antoisaa. Keskittyminen yhteen kirjailijaan useamman teoksen myötä sekä valtavan polveilevat ja viisaat keskustelut ovat nostaneet lukukokemukset aivan uudelle tasolle.
Marraskuun kirjana oli Between the Acts, joka julkaistiin postuumisti. Ainakin Leonard Woolfin mukaan käsikirjoitus oli tarpeeksi valmis. Tuota en osaa arvioida, mutta nautin lukemisesta. Lyhyehkö teos on kokoaan suurempi ja kieputtaa lukijaa taitavasti näkökulmasta ja tunteesta toiseen.
Pidin tunnelmasta suuren talon puutarhassa kesäisenä iltana etenevän amatöörimäisen teatteriesityksen pyörityksessä. Teatteriesityksen vaiheet ja historiallisten tapahtumien kuvaukset sekoittuvat yleisön ajauksiin ja sekoittavat niin meidät kuin katsojat näytäntöön. Heilahdukset ajatuksista toimintaan resonoivat mielessäni vahvasti. Tuli mieleen Shakespeare ja pari kuuluisa sitaattia, eikä tietenkään voi välttyä paralleelista Kesäyön unen kanssa. Taisipa kirjassa vilahtaa aasin takapuolikin, vai oliko se joku muu eläin ? En enää löydä kohtaa.
Ensimmäinen sitaatti on Macbethistä (tarkistin Googlella, kun en jaksanut selata kirjoja hyllystä. )
"Life's but a walking shadow, poor player that struts and frets its hour upon the stage and then is heard no more: It is a tale told by an idiot, full of sound and fury, signifying nothing" Macbeth, Act 5, scene 5
Ja sitten se toinen, vähintäänkin yhtä kuuluisa :
"All the world's a stage, And all the men and women merely players" As you like it, Act 2, scene 7
En ole koskaan lukenut "Miten haluatte" -näytelmää, mutta tuon sitaatin taitaa tuntea suurin piirtein jokainen.
Niin varmasti tunsi Virginia Woolfkin ja hän taisi olla Shakespearensa lukenut. Tuntuu kuin hän olisi kerrostanut historian, ihmisyyden ja yksilöt sekä katsomaan että näyttelemään, näkymään muille ja tuijottamaan sisinpäänsä. Woolf näyttää lukijalle sisäisen dialogin yksinkertaisuuden ja tiettyjen tunteiden toistumisen henkilöstä toiseen. Silti toiseus nousee etualalle. "Toiset" eivät voi meitä koskaan ymmärtää täysin, samoin kuin näytelmäkirjailijan viestin lopullinen tarkoitus jää kunkin katsojan tulkinnan varaan. On kuin Woold olisi ottanut Shakespearen näytelmät ja vähän sekoitellut niistä jotain omaa, omalla uniikilla tavallaan.
Minä koen Between the Acts-romaanin vieneen Woolfin tavan kirjoittaa taas askeleen pidemmälle. Nyt ei puhuta pelkästään rakenteellisen tyylin osalta, vaan myös sisällön kerrostumina. Shakespeare-viittaukset voivat tuntua vähän naiivilta yksinkertaistukselta, mutta kuten historiallinen esikuvansa, myös Woolf leikittelee klassisella ja tavallaan niin kovin banaalilla ihmisyydellä. Olemme lopulta aika yksinkertaisia eläimiä, emmekä sitten kuitenkaan. Luulen tämän kirjan helposti kestävän useamman lukukerran ja aina näyttäytyvän hieman eri teoksena. Olin lukenut monia lukupiirin kirjoja jo ennen, mutta Between the Acts on uusi tuttavuus. Palaan sen pariin uudelleen.
Between the Acts julkaistiin kirjailijan kuoleman jälkeen. Taas kerran en voi olla ajattelematta, mitä haaskausta Woolfin itsemurhan olikaan. Toisaalta kyyninen minäni pohtii, olisiko hänen teoksistaan tullut niin tunnettuja ilman itsemurhan luomaa traagisuuden kehystä. Ei voi tietää. Suuri yleisö kiinnostuu vähemmän taiturimaisesta kirjoittamisesta kuin skandaalin tai traagisen kohtalon tuomistä "erikoistehosteista". Äh, pitänee opetella ajattelemaan positiivisemmin. Joka tapauksessa, olisin halunnut nähdä, minne Woolf olisi vielä kirjoittamistaan kuljettanut. Onneksi on kuitenkin nämäkin teokset ja sittenhän on vielä kaikki ne päiväkirjat. Puhumattakaan kaikista Virginia Woolfiin, hänen perheeseensä tai Bloomsburyn ryhmään liittyvistä kirjoituksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti