(Luku)päiväkirja : Huhtikuussa luettuja oli oikeasti aika monta ja monenlaista

 Olen lukenut oikeastaan varsin ahkerasti ja monia todella mielenkiintoisia kirjoja. Kirjoittaminen puolestaan on takkuillut tosissaan. 

Ihan oikeasti - olen itsestäni todella ylpeä. Kaksitoista luettua kirjaa. Tahti on jatkunut toukokuussa ja sen myötä olen Goodreads-tavoitteeni tahdissa taas mukana. Takamatkalta kiriä jo tässä kohtaa. Tavoitteen saavuttamisen mahdollisuus on todellinen.

Tarkkasilmäinen heti huomaa, että äänikirjatkin ovat tehneet paluun. Sorruin ottamaan Audiblen vuositilauksen eli 12 credittiä. Sitä se historiapodcastien kuuntelu teettää. Niissä aina puhutaan mielenkiintoisista teoksista, joita on oikeasti vähän vaikea löytää Suomesta, enkä jaksa ruveta tilailemaan. Audiblessa kuitenkin on hyvä valikoima. Ensimmäisena kuuntelin Janina Ramirezin kirjan Femina. Siinä jokaisessa luvussa kerrotaan historiaan vaikuttaneista naisista, jotka tavalla tai toisella eivät ole saaneet ansaitsemaansa paikkaa His Storyssa eli Historyssa, historiassa näin suomeksi. Tarinat vaihetelevat varhaiskeskiajan kuningattarista poliittisesti vaikutusvaltaiseen abbedissaan ja naiseksi geenitutkimuksissa osoittautuneeseen haudattuun viikinkisoturiin. Ramirez nostaa naiset esille, mutta onneksi ilman julistusta. Hän on realistinen vaihtoehtoisien tulkintojen suhteen ja naisen yleisen aseman asettamista rajoituksista, mutta olen hänen kanssaan samaa mieltä. Nämä naiset ansaitsevat tullut laajemmin muistetuiksi. 

Sain huhtikuussa myös loppuun Hermione Leen Virginia Woolf -elämäkerran. En yhtään ihmettele, että siihen viitataan jatkuvasti aina Woolfista puhuttaessa. Lee kirjoittaa tyhjentävästi ja eri näkökulmista kirjailijasta, josta yleensä nostetaan esille vain kulma kerrallaan ja useimmiten hänen itsemurhansa. Aivan mahtava teos. Leen kirjaan viitattiin mm. Joanna Biggsin A life of one's own kirjan Woolf osiossa. Siitä kirjasta kirjoitinkin jotain. 

Fantasiaromaaneiksi luokittelemiani kirjoja on listalla huhtikuussa peräti 5.  Kolme niistä on nykytodellisuuteen sijoittuvia viihdepläjäyksiä, mutta kaikki sieltä luettavasta päästä eli jotain yritystä on ollut niin henkilöhahmoissa kuin juonessa. Yksi ilmaantui lukulistalleni ihan puhtaasti kirjan nimen myötä. Enhän minä nyt voi jättää lukematta, jos nimenä on : The Slaughered Lamb Bookstore and Bar? 

Alchemised alkoi tosi lupaavasti omintakeisella ja kiehtovan hidastahtisella kuvauksella muistinmenetyksestä ja kahden vihollisen voimamittelöllä. Valitettavasti pitkässä kirjassa oli jotenkin aika paljon liikaa ja tarina vaihtui aika standardiksi. Ihan ok, mutta olisi voinut olla paljon enemmän. 

Anu Kaajan Siluetinleikkaajan luokittelin fantasiaksi sillä se pyörii kolmella mielikuvitusmaailman tasolla. En oikein tiedä, mitä ajatella kirjasta. Katie-Katesta en itse asiassa pitänyt. Siitä jäi jotenkin surullinen ja likainen olo. Rusetti on suuria suosikkejani ja kiehtoi fragmentoitumisessaan. Siluetinleikkaaja - no, mielenkiintoinen. Teemat tärkeitä vaikka karmivia, mutta jotenkin kirja pitää käsivarren mitan päässä, tai sitten minä pidän kirjaa etäällä ja vähän puistattaa.

Dekkareita listalla on kolme. Kaksi cozy mysteryä ja yksi suomalainen vähän kovaksikeitetympi. En olekaan ennen lukenut Matti Laineen kirjoja, mutta Isänsä tytär oli rymistelyä ihan kelpo vauhdilla. Seuraavakin osa on varauksessa kirjastosta. 

Tähän väliin kirjastosta : 

Olen päässyt kovasti kirjaston käyttämisen makuun. Varauslistani kasvaa koko ajan. Tuntuu kyllä jotenkin hassulta odotella kuukausia (vuosia?) listalla olevia kirjoja. Ei että lukeminen olisi mitenkään loppumassa, mutta huomaan, etten oikein löydä kirjaston hyllyistä luettavaa mukaani ja siksi varausten jonotuslista kasvaa. Toki lähikirjastomme on todella pieni, mutta silti kaipaan lapsuuden löytöretkitunnetta, kun vaeltelin Turun kaupunginkirjaston hyllyjen välissä ja nostin käteni hyllylle sattumanvaraisesti. Tiedä sitten, onko muutos tapahtunut kirjastossa vai korvieni välissä.

Huhtikuussa kirjaston kirjoja tuli luettua kaksi. Tuo Laineen kirja ja sitten silmiini jostain osunut Eero Hämeenniemen Kulkija Venetsiassa. Siinä nykyajan kulkija kertoo tarinoita Venetsian historiasta löytämiensä rakennusten kautta. Mielenkiintoinen pieni kirja, josta opin paljon liittyen Venetsian musiikilliseen historiaan. Orpotyttöjen kuorot ja säveltäjien tunnettus, juutalaiskorttelit ja kansanryhmään kuulumisen luomat haasteet ammatinharjoittamisessa. Luin mielelläni. 

Huhtikuussa siis luin loppuun 12 kirjaa. Toukokuu näyttää samanlaiselta. Mennään kohti kesää ja laiturilukemistoa, vaikken kyllä tiedä, paljonko ehdin edes lomailemaan. No, aina sitä jotain ehtii, jos ei muuta niin kuunnella äänikirjaa luureissa matkalla paikasta toiseen. 

(Luku)päiväkirja : A Life of One's Own eli 8 kirjailijasta, yhdestä avioerosta ja lukemisen kokemuksen kauneus

 

Viime vuoden Virginia Woolf -lukupiirin ohessa kertyi tietysti myös lukulistalle kirjallisuutta, joka jollain tavalla suoraan tai epäsuorasti liittyy Woolfiin. Kaikkein mielenkiintoisin oli tietysti Hermione Leen järkälemäinen Woolf-elämäkerta, jonka lukemiseen minulta meni kuukausia ja taas kuukausia, ja jonka sulatteluun postaukseksi saattaa vielä kulua pieni ikuisuus, 

Toinen lukupiirin seurauksena tiensä lukulistalleni löytänyt kirja on Joanna Biggsin Woolfilta nimirakenteensa lainannut teos, jossa hän kertoo 8 kirjailijan elämästä käyttäen nykykirjallisuuteen vahvasti asettautunutta tapaa linkittää tekstit oman elämän käännekohtiin, joista näköjään suurin ja keskeisin on avioero. 

Joanna Biggs : A Life of One's Own 

Ostos Kobosta 

Mary Wollstonecraft, George Eliot, Zora Neale Hurston, Virginia Woolf, Simone de Beauvoir, Sylvia Plath, Toni Morrison ja Elena Ferrante - unohdinko mainita, että kyseessä on lista naiskirjailijoita ? Kaikki muut nimet olivat minulle tuttuja jo entuudestaan Zora Neale Hurstonia lukuunottamatta. Tosin varsinaisesti olen lukenut teoksia Eliotilta ja Woolfilta. (Kyllä, Ferranten valtava hypetys on saanut minut pitämään etäisyyttä ainakin tähän saakka). 

Jokaisen elämäntarina on mielenkiintoinen ja kertoo paitsi lahjakkaista ja sinnikkäistä naisista, myös yhteiskunnan heille asettamista esteistä tehdä rakastamaansa työtä ja elää omannäköistä elämää. Poikkeuksena Ferrante, jonka elämästä ei tiedetä oikeastaan mitään. Teoksessa ei ole varsinaista juonta vaan se on kokoelma esseitä kirjailijoiden elämästä ja tuotannosta, vaikka kirjailijoiden elinaikojen historiallinen järjestys peilautuukin jotenkin Biggsin oman elämän tapahtumien järjestyksessä. 

Olin kirjasta kovasti innostunut ensimmäisten kappaleiden kohdalla. Mary Wollstonecraftista olin lukenut Woolfin esseessä ja kuunnellut parissakin podcastissa. Fenimistisen julistuksen kirjoittajan nimi taitaa tulla suurelle yleisölle esiin useammin hänen tyttärensä kohtalon ja kirjoittamisen myötä (Mary Shelley : Frankenstein) kuin  varsinaisen viestinsä osalta. Niin minullakin. Nyt tajusin hänen olleen ehkä aivan ensimmäinen naisten asemasta julkaissut feministi. Hänen kirjansa Rights of Women eli Naisten oikeuksien puolustus herätti ansaitsemaansa huomiota. Olihan se nyt ennenkuulumatonta, että naisillakin olisi järkeä ja rationaalisuutta siinä määrin, että heitä pitäisi ottaa mukaan yhteiskunnan toimintaan ja peräti kouluttaakin.

George Eliot -luku kuitenkin resonoi vielä enemmän. Siinä englantilaisen kirjallisuustieteen ja kriitikon koulutuksen saanut Biggs kuvasi oman lukutapansa ja -kokemuksensa muutosta tavalla, jonka tunnistin. Noinhan minä olen aina kirjoihin suhtautunut! 

Biggs kuvaa kirjallisuustieteen ja kritiikin lähestymistapaa tiedon kautta, suhteessa toisiin kirjoihin tai tyylilliseen taituruuteen, opittuna lukutapana. Nyt hän kuitenkin haluaa tunnistaa kirjoissa jotain itsestään, jopa muuttua niiden johdosta, ei vain kumuloida tietoa.

"I don't want just to accumulate knowledge but to be transfromed by it"

Minä luen kirjoja viihtyäkseni, mutta parhaita ovat kirjat, jotka ehkä lisäävät jotain tietovarannossani, mutta myös ja ennen kaikkea liikauttavat jotain sydämen ja aivojen välisissä yhteyksissä. Niin kuin nyt tässä. Oivallan jotain. Se voi tapahtua tietokirjaa lukiessa ja tietoisesti, mutta suurimmat muutokset tapahtuvat, kun tunnen lukemani jossain syvemmällä ja pysyvämmällä tasolla. Arvoissa, tunteissa, haaveissa, omissa totuuksissa. Haastaminen on hyvästä. Ne kirjat muistaa parhaiten, jotka saavat jotain keikahtamaan uuteen asentoon. 

"I want to have that moment of recognition, finding something on the page I've felt but haven't put into words" 

Tuossa kohtaa kolahti lujaa ja olin kirjasta innoissani. Valitettavasti siinä sitten oli kirjan paras anti. Mitenkään väheksymättä. Monista kirjoista ei jää käteen mitään yhtä olennaista.

Muut kirjailijoiden elämän ja teosten kuvaukset olivat ihan mielenkiintoisia, mutta niiden linkitys kirjoittajan omaan elämään muuttui eron ja uuden elämän (ystävät, rakkaudet, kirjoittaminen) vatvomiseksi. Ymmärrän järjellä, mitä haetaan, mutta sisimmässäni ei resonoinut. Kuvaavaa on sekin, että mieleeni jäi koskettavana osuus kirjailijan äidin katoamisesta muistisairauden syövereihin ja miten se vaikutti heidän suhteeseensa. En kuitenkaan muista, mihin kirjailijaan osuus liittyy, enkä äsken selatessani sitä edes löytänyt. 

Äidin persoonan vähittäisen katoamisen ja kuoleman liittyminen kappaleen kirjailijan elämään ei siis oikein auennut minulle. Ehkä aihe liippaa vähän liian läheltä ja siksi keskittymiseni herpaantui ja lukittui vain yhteen asiaan tekstissä. Ehkä flunssaiset aivoni eivät kyenneet rekisteröimään tai sitten linkki oli johdettu mutkan takaa ja liittyy ulottumattomissani olevaan yksityiseen lukemisen kokemukseen. 

Kaikkiaan tämä kirja kannatti lukea ja kannattaisi varmaan lukea vielä toistamiseen. Kaari kirjailijakaartin ajallisuudesta, feministinen näkökulma ja ainakin itselleni mieleen noussut ajatus samojen haasteiden toistumisesta eri muodoissa, vie mielenkiintoiselle matkalle, vaikka toisteisuus luokin lievää toivottomuuden tunnetta. 

Huomenna menen takaisin töihin yli viikon sairasloman jälkeen. Minä en koskaan sairasta flunssaa näin. Yleensä saan viikkoja kestävän "kituflunssan" samalla kun ympärillä porukka kaatuu petiin. Töistä olen flunssan takia ollut edellisen kerran sairaslomalla joskus vuosikymmeniä sitten.  Nyt olen minä ollut meistä se kaikkein kipein, enkä vieläkään ole ihan täydessä terässä. Liekö sitten tämä myös kropan tapa kertoa, että taas menee vähän liian lujaa töiden suhteen. Ihan vain nukkuminen ja lepääminen on tehnyt hyvää muutenkin kuin flunssankarkotuksen osalta. 

Onneksi pää ei ole särkenyt, vaikka aivojen paikalla onkin välillä ollut märkää pumpulia. Olen saanut luettua. Pääasiassa kevyttä viihdettä, mutta väliin olen jaksanut laittaa tällaista vähän tuhdimpaakin kamaa. Sekin tekee hyvää.