Silintereitä ja siipirattaita

Ilmalaivaperspektiivi - vesitornista 

Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita (toim. Anne Leinonen ja Mia Myllymäki)
Kustantajalta luettavaksi ja blogattavaksi

Taas kerran on tiedossa kummaa eri kirjoittajilta. Näistä Osuuskumman (ja muiden kummakustantajien) novellikokoelmista on tullut jo ihan vakiokamaa lukulistallani. Ne ovat ideaalisia iltalukuun. Tarpeeksi mielenkiintoisia, ettei nukahda kesken tarinaa, mutta tarpeeksi lyhyitä riittävän yöunen takaamiseksi.

Silintereitä ja siipirattaita jatkaa Osuuskumman Steampunk-antologioiden sarjaa. Steampunk! Koneita ja korsetteja oli ensimmäinen, Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita toinen.

Silintereitä ja siipirattaita jatkaa tuttuun tapaan ajankuvaltaan virallista historiankirjoitusta myötäillen, mutta sopivissa kohdin vinoon vinksauttaen. Venäjällä onkin tsaaritar, joka kulkee ilmalaivoilla paikasta toiseen. Koneet hallitsevat navettaa ja ihmisille tehdään älykkäitä tekojäseniä. Menninkäiset tuottavat androidhybridejä...

Minua viehättävät nuo juonenkäänteitä kiepsauttelevat vääristymät. Ne tuovat tarinoihin yllätyksellisyyttä, joka useammin kuin kerran saa hymyn palkakseen. Jotenkin myös tuntuu, että tässä kirjassa tarinat ovat tasalaatuisia. Mieleen jäi monta hyvää. Anni Nupposen Mustan käden varjo on mielenkiintoisen tummasävyinen agenttitarina, jossa minua miellyttivät myös vahvat naiset päärooleissa. Magdalena Hain Rattaiden tanssi on jotenkin eteerisyydessään pelottava ja onhan se tavallaan aika julma. Hanna Morren Käsi kädestä yhdistelee maantierosvoja mekaaniikkalääkäreihin. Anne Leinosen Sylinterihattu pakottaa lukijankin miettimään aikatodellisuuksien linkityksiä ja kiemurtelee alusta alkuun jännällä tavalla. Mikko Rauhalan Menninkäisten aamunkoitto kertoo aika perinteisen tarinan, mutta menninkäiset ilahduttavat.

Huomaan listaavani melkein kirjan jokaisen novellin, mutta eniten taisin kuitenkin pitää Saara Henrikssonin Valaanpyytäjän vaimosta. Siinä historia, löytöretket ja vähän mystiset tapahtumat yhdistyvät mahtavaan luontoon salaperäisen isoäidin tarinan myötä.

Ehdottoman luettava antologia siis. Nämä tarinat eroavat perusfantasiasta usein, paitsi tietenkin teknologian ja höyryn roolin osalta, myös siinä, että lyhyet tarinat pakottavat keveisiin vetoihin maailmojen kuvauksessa. On jännittävää seurata, miten henkilöiden toimien ja puheiden kautta pääsee sukeltamaan johonkin aivan uuteen ympäristöön. Novelleissa ei kauheasti ole tilaa kuvailulle, joten lukija joutuu tulkitsemaan ja täydentämään kuvat mieleensä.  Ihanan stimuloivaa ja viihdyttävää.

Osuuskumman kirjat eivät myöskään vie lukijaansa konkurssiin. Tämäkin kirja löytyy mm. Elisa Kirjasta alle kympillä.

Ilmalaivoja ja teinivakoojattaria

Gail Carriger : Etiquette & Espionage, Curtsies & Conspiracies, Waistcoats & Weaponry
Omia hankintoja 

Sophronia on ilmiselvä poikatyttö ja äitinsä epätoivon lähde. Eräänä päivänä hänet lähetetään valmistavaan kouluun kehittymään nuoreksi naimakelpoiseksi neidoksi. Ollaanhan 1800-luvun lopulla, eikä naisella muuta tehtävää olekaan kuin hankkia edukas aviomies. Sophronia harmittelee tilannetta kunnes näkee millaiseen kouluun hän oikein on päätynyt.

Leijuva ilmalaiva kuljettaa tyttöjä nummien yllä. Opetus koostuu seurapiiritaidoista, mutta lisäksi harjoitellaan salamurhia, vakoilua ja viettelyä. Opettajien joukosta löytyvät niin vampyyri kuin ihmissusi ja lähimpänä kouluna on ilkeitä neroja kouluttava Bunson. Koulun käytävillä kulkevat raiteillaan mekaaniset palvelijat ja muutenkin kaiken juonittelun keskipisteenä tuntuvat olevan uuden teknologian tarjoamat mahdollisuudet valta-aseman saavuttamiseen. Vampyyrit ja kaikkea yliluonnollista vastustavat "Picklemen"-puolueen jäsenet kinaavat viestintäkoneesta ja kuningattaren vakoojat tekevät parhaansa osallistuakseen kisaan.

Gail Carriger on nimenä tae vauhdikkaasta ja hyvin kirjoitetusta viihteessä, jossa 1800-luvun asenteet ja tavat sekoittuvat herkullisesti Steampunk teknologiaan ja yliluonnollisiin olentoihin. The Parasol Protectorate  on ehdottomasti yksi parhaita lukemiani viihdefantasiasarjoja. Finishing School -sarja on tarkoitettu vähän nuoremmille lukijoille (sellaiset 25-30v nuoremmille) mutta hyvin jaksoin minäkin lukea kolme ensimmäistä osaa ja neljännenkin tulen varmasti hankkimaan.

Näissä romaaneissa naiset ovat aktiivisia toimijoita. Carrigerilla on taito luoda elävänoloisia henkilöhahmoja. He ovat moniulotteisia ja jokaisella on omat erityispiirteensä. Naisellinen Dimity, jonka haavenaa on päästä "normaaliksi" seurapiirirouvaksi, ihmissusien keskellä kasvanut Sidheag, vähän kömpelö Agatha ja vakoojaluonnonlahjakkuus Sophronia muodostavat kenties välillä vähän perinteisen, mutta erittäin toimivan kokonaisuuden. Pidän myös siitä, että kukaan ei kirjoissa ole puhtaasti paha tai erityisen hyveellinen, vaan kaikilla on omt motiivinsa ja syynsä niiden takana.

Monisyisestä polveilustaan huolimatta Carrigerin kirjat eivät edes yritä olla "vakavaa" kirjallisuutta, vaan kirjan aloittaessaan tietää lähtevänsä vauhdikkaaseen pyöritykseen ja saavansa vähintäänkin hymyillä, jollei ihan sitten nauraa ääneen. Suosittelen. Piristävää hyvänmielen kirjallisuutta ei koskaan ole liikaa.

Kauheat lapset

Eihän meillä toki kiltit lapset minnekään kadonneet, vaikka joulu jo menikin. Kiltisti menivät rantaankin poseeraamaan...  Nimi viittaa itse asiassa taas yhteen Osuuskumman julkaisemaan kirjaan.

Anni Nupponen: Kauheat lapset 
Luettavaksi kustantajalta (Osuuskumma) 

Eletään maassa, jossa ikää pidentäviä rattaita asennetaan ihmisten päähän ja hallinto hamuaa lisää valtaa kansan kustannuksella. Kapinoitsijat ovat kadonneet kirjaimelliesti maan alle ja heistä kenties vaarallisimman eli Ratasnero Adriana Kimasin oletetaan kuolleen. Vain uskollisimmat tietävät totuuden ja veren kautta uskollisin, eli hänen poikansa, valvoo turvallisuutta maan pinnalla. Sitten paikalle ilmaantuvat tutkijat ja tarinan rattaat pyörähtävät liikkelle vähän vinksahtaneeseen suuntaan.

Pidin kovasti kirjan maailman hahmotuksesta ja rakenteesta. Steampunk henkeen yhdistellään koneita ja ihmisiä, kulkuvälineen vaihtelevat tekniikan saavutusten (ilmalaivat) ja hevoskärryjen välillä. Sodassa käytetään automaattiaseita. Steampunkissa tuttuun tapaan jännite syntyy perinteisen ja modernin yhdistelystä ja teknologian kehityskaaren kiemurtelusta historiasta poikkeavaan tapaan. Kauheat lapset ei kuitenkaan ole ihan niin tekniikkaa idealisoiva kuin Steampunk-tarinat toisinaan. Itse asiassa ote on varsin kriittinen ja tarina herättää mielleyhtymiä ajankohtaisiin keskusteluihin teknologian ja ihmisyyden yhdistelyn eettisistä haasteista.

Romaani jatkaa tarinaa, joka alkoi Steampunk - Koneita ja korsetteja kokoelman yhdestä novellista. Joka ratasta pyörittää oli jo kokoelmassa suosikkini ja yksi kaikkein kiinnostavimmista juurikin maailmankuvansa ansiosta. Teki mieli kuulla jatkoa Trillin ja hänen ystäviensä tarinaan. Onkin hieman harmillista, että henkilöhahmot romaanissa sitten jäävät vähän miljöökuvauksen jalkoihin. En oikein saanut samaistumispintaa päähenkilöön ja muutenkin sekä Trill että häntä ympäröivät ihmiset jäivät jotenkin etäisiksi Se teki lukukokemuksesta jotenkin kliinisen. Tarinan käänteitä sekä miljöökuvausta luki mielenkiinnolla, mutta kosketus jäi pinnalliseksi. Romaani ei ole hurjan pitkä (121sivua), itse asiassa kyseessä on melkein pienoisromaani, joten sitä olisi vielä voinut ehkä vähän tukevoittaa henkilöhahmojen syventämisellä. Itse kun en osaa kirjoittaa, niin en oikein tiedä miten, mutta jotain jäin vähän kaipaamaan.

Kauheat lapset on kuitenkin mielenkiintoinen lajityyppinsä edustaja ja ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Harlequin goes Steampunk

Steam & Sorcery, Photographs & Phantoms, Kilts & Kraken, Moonlight & Mechanicals, Cards & Caravans by Cindy Spencer Pape
Omia hankintoja

Tässä elokuun aikana tuli luettua sellainen viihdepläjäys, että taisi tätä genreä riittää taas vähäksi aikaa. Otsikko kertoo kaiken - Harlekiinin yksinkertaistettua romantiikkaa fantasialla ja steampunkilla höystettynä. Sellaista lukemista, johon juuri ja juuri jaksaa keskittyä, kun on saanut päivän työt tehtyä ja uhmaikäisen unille. Siis, kun ei varsinaisesti tarvitse keskittyä.

Cindy Spencer Pape on ilmeisesti kirjoittanut kymmeniä samantyyppisiä romanttisia tarinoita. Rutiini valitettavasti vähän näkyy juonien samankaltaisuudessa, vaikka täytyykin antaa kirjailijalle täydet pisteet mielikuvituksen käytöstä hahmojen kuvaamisessa. Tarinoista löytyy niin ihmissusia, vampyreita, haamuja kuin taikureita, sirkusta, meritursaita ja mekaanisia miehiäkin. Itse asiassa luin näitä enemmänkin tuon valtaisan hahmovalikoiman vuoksi kuin varsinaisesti juonesta kiinnostuneena.

Niin, niistä juonista tai pikemminkin siitä juonesta. Poika tapaa tytön, on hankaluuksia ja vaaroja ja sitten hääkellot soivat. Erona nuoruuden Harlekiineihin on tuon fantasiatwistin lisäksi suorempi erotiikan kuvaus. Jos aiemmin viaton tyttö odotti kirkonkellojen soiton loppuneen ennen kuin mentiin siveää suukkoa ja pieniä väristyksiä pidemmälle, niin näissä kirjoissa rakkaus löytyy yleensä sängyn kautta ja viktoriaanisen ajan naisiksi päähenkilöt ovat hyvinkin vapaamielisiä.

Sarjan osat ovat itsenäisiä, mutta jonkin verran viitataan edellisiin ja henkilöt ovat tuttuja aikaisemmista osista, joten ne oli ihan hyvä lukea järjestyksessä. Osien välillä on myös selkeitä laatueroja, jotka johtuvat pääasiassa juonenkehittelyyn käytetystä ajasta ja energiasta. Ensimmäinen osa (Steam &Sorcery) oli paras sillä siinä tapahtui rakkaustarinan ohella paljon muutakin. Samoin neljäs osa (Moonlight & Mechanicals) sisälsi enemmän juonenkäänteitä. Muut olivat aika standardikamaa.

Aikoinaan hermostuin Cartlandiin ja Harlekiiniin huonon kielen vuoksi. Siksi ehkä näitä on helpompi lukea englanniksi. Ei ala töksähtelemään omissa korvissa niin helposti. Asiaa tietysti varmaan auttaa sekin, että kyseessä on alunperin englanniksi kirjoitettu teksti - ei ole käännöskökköjä.

Kaikkiaan siis ihan viihdyttävää ja ajatuksetonta luettavaa, mutta Steampunk-viihteen suosikkejani ovat kuitenkin edelleen The Parasol Protectorate-sarjan osat.

Steampunk - koneita ja korsetteja

Tähän loppuu minun Steampunk-genre visiittini ainakin toistaiseksi. Hauskaa on ollut, mutta nyt on aika katsella välillä vähän muitakin tyylilajeja. Onhan tässä jo viktoriaanisen ajan mitä mielikuvituksellisimpia koneita ihmeteltykin peräti seitsemän kirjan verran.

Koneiden lisäksi näyttää Steampunkin ominaispiirteisiin liittyvän jonkinlaisen yliluonnollisen elementin läsnäolo. Näin on Carrigerin Parasol Protectorate-sarjassa, jossa ihmissusilla ja vampyyreillä on sielua ylenmääräisesti ja päähenkilöllä ei laisinkaan. Sielu taasen kuvataan jonkunlaiseksi "eetterin" yliannostukseksi. Steampunk Chroniclessa taas päähenkilöillä on kaikilla jotain yli-ihmispiirteitä. Finleyn vahvuus, Griffinin kyky kulkea aaveiden maailmassa tai Emilyn äärimmäinen älykkyys eivät kuitenkaan johdu mistään niin henkisestä kuin sielusta, vaan ovat lopputulosta heidän altistumisestaan maasta malmin mukana kaivettaville pienille eliöille. Sama yliluonnollisen vire jatkuu myös läpi suomalaisen "Steampunk - koneita ja korsetteja" novellikokoelman

.Tarkemmin ajateltuna tässä kyse on kuitenkin ehkä enemmän tunnelmasta, johon olemme tottuneet kauhuun päin kallellaan olevassa kirjallisuudessa tai viime aikoina niin kovin trendikkäässä vampyyri-kirjallisuudessa. Monessa tarinassa, tunnelma pohjautuu ihmisen psyyken sopeutumattomuuteen tekniikan luomiin mahdollisuuksiin  tai uuden ja vanhan yhteentörmäykseeen teknisen kehityksen murroskohdassa tai peräti molemmista. Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää pohtii ihmisen sopeutumista keinotekoisesti pidennettyyn elinikään ja Christine Thorelin Viuhka käy kartanossa miettii, millaiseksi hirviöksi ihminen voi muuttua, kun hänellä on mahdollisuus elää koneen avulla pidempään. Heikki Nevalan hevostuhatjalkainen tuo automaattisen puimakoneen Pohjanmaan lakeuksien pellolle, mikä aiheuttaa ristiriitoja perinteisten työmiesten ja teknistä kehitystä ajavien välille. 

Kokoelma herättää ajatuksia huomattavasti enemmän kuin aiemmin lukemani, enemmän viihteeseen painottuvat tarinat. Harmillisesti osa tarinoista kuitenkin tuntuu hiukan keskeneräisiltä. Jani Kankaan Kapina tunturilla ei sisällä varsinaista loppuratkaisua ollenkaan ja Shimo Suntilan Kruunun vihollinenkin loppuu ihan kesken. Onko kenties kyseessä esittelyjakso jostain suuremmasta kokonaisuudesta vai onko kirjoittaja halunnut vain kokeilla Steampunkin maailmaa ja tarina onkin päätynyt julkaisuun vähän raakileena ?

Osassa tarinoita myös teemat ja tapahtumat ovat kertakaikkisen klassisia ilman kummempia variaatioita ja yllätyksiä. Magdalena Hain Vaskimorsiamen osalta mietin pitkän aikaa, olenko lukenut sen jo ennen. Juonenkäänteet tuntuivat niin hurjan tutuilta. Luulen kuitenkin Frankenstein teeman vain olevan sen verran jo loppuunkaluttu, että sen ympärille on vaikea enää luoda uutuuden viehätystä.

Koneita ja korsetteja on ehkä hiukan epätasainen, mutta sinänsä hyvä osoitus siitä, että "kyllä me Suomessakin osaamme". Sitä voi hyvällä omallatunnolla suositella tyylilajista kiinnostuneille vaikka ensimmäiseksi tutustumismatkaksi. Esipuhekin oli mielenkiintoinen ja auttoi ainakin minua jäsentämään, mistä tässä oikein on kyse. Eihän tämä mitään maailmaa suurempaa kirjallisuutta ole, mutta minä ainakin ihan viihdyin.

Tarinat on listattu alla. Suosikkejani ovat Heikki Nevalan Hevostuhatjalkainen, jossa puukkojunkkarien osallistuminen puimakoneen toimeen tuo aika pikanttia fiilistä, sekä Anni Nupposen Joka ratasta pyörittää erittäin mielenkiintoisen teemansa ansiosta. 

Magdalena Hai, Vaskimorsian
Saara Henriksson, Arkistonhoitajan salaisuus
Heikki Nevala, Hevostuhatjalkainen
J.S. Meresmaa, Augustine
Markus Harju, Prahan teurastaja
Shimo Suntila, Kruunun vihollinen
Jani Kangas, Kapina tunturilla
Christine Thorel, Viuhka käy kartanossa
Anni Nupponen, Joka ratasta pyörittää

Kokoelman ovat lukeneet myös Jori Kaiken voi lukea -blogissa ja Kirsi Kirsin kirjanurkassa.

..

Ruokaa romaaneista III

Mitäs syötiin ? 

Taas ollaan viktoriaanisessa Englannissa ja Steampunkin hengessä. Olen jotenkin jumittunut niihin maisemiin tässä vuodenvaihteen molemmin puolin. Viimeksi nautittiin iltapäiväteetä ihmissusien seurassa. Tällä kertaa tartutaan toiseen englantilaiseen instituutioon eli aamiaiseen.

Steampunk Chronicles - sarjan toisessa ja kolmannessa osassa Finley päätyy asumaan Greythornen herttuan luokse ja osaksi hänen erilaisia yliluonnollisia tai koneellisesti parannettuja kykyjä omaavaan joukkoonsa. Kuten yleensäkin elämässä, ruoan ympärille kerääntyminen ja erityisesti näissä tarinoissa aamiaiselle saapuminen toimii tilanteena, jossa setvitään ihmisten välisiä jännitteitä. Aamupalapöydässä riitapukarit (Finley & Sam) kyräilevät, rakastavaiset (Sam & Emily) katsovat toisiaan silmiin ja nolostuneet (Finley useammin kuin kerran, Sam ainakin kerran) pyytävät anteeksi aiempia töppäilyjä. Siellä myös kerätään voimia öisten seikkailujen jälkeen. Varsinkin puoliksi metallia oleva Sam kerää lautaselleen useammin kuin kerran silkkisen samettista munakokkelia.

Minäkin pidän munakokkelista. Se on se nimenomainen ruokalaji, joka erottaa matkoilla hotellien aamupalapöydät toisistaan. Voin antaa paljon anteeksi, jos munakokkeli on silkkisen pehmää ja sulaa suussa. Toisaalta hotelli tipahtaa armottomasti luokkaan "ihan ok" tai alemmaksi, jos tarjolla on vähän kuivahtanutta ja kumimaista mössöä.

Meillä syödään kananmunaa monessa muodossa, mutta täytyy myöntää olleeni vähän pelkuri munakokkelin suhteen. En ole tainnut sitä koskaan edes kokeilla valmistaa. Tuo laiminlyönti on nyt korjattu.


Kokkeliksi 

Minun munakokkelini oli ihan onnistuneen pehmeää - salaisuus näyttää olevan siinä, ettei päästä liian kypsäksi. Alla ohje vähän sinne päin, en pahemmin mittaillut.

3 kananmunaa
vajaa 1 dl kermaa
suolaa, pippuria
voita pannuun
ruohosipulia ei meiltä aamulla löytynyt, joten mentiin basilikalla
Pekonia kaveriksi

Sekoita kokkelin ainekset ja sulata nokare voita pannussa keskilämmöllä. Kaada munaseos pannulle. Heti kun reunat alkavat hyytymään, ala vetelemään massaa kohti keskustaa. Muista välillä sekoittaa myös pannun keskeltä, ettei pohja pala. Jatka kunnes seos on mielestäsi valmiin kokkelin näköistä.
Kaada lautasille ja nauti, miten haluat. Meillä syötiin pekonin ja leivän kera. Kun ei ollut niitä tomaattejakaan kotona, pavuista puhumattakaan.

Vinkki : Tähän ruokaosion loppuun vielä vinkki rapean pekonin osalta. Pekonia ei kuulu paistaa täysteholla, silloin se ei tule sopivan rapeaksi. Pistä pannu keskilämölle, kaada pieni liraus öljyä pannulle ja laita mielellään huoneenlämpöiset pekonisiivut tirisemään. Anna ruskistua jonkin verran ja valuta talouspaperilla. Varmasti rapeaa :-)


Entäs ne itse kirjat ?


Kirjoista vielä sen verran, että the Steampunk Chronicles-trilogian toinen osa, The Girl in the Steel Corset keskittyy kuvaamaan Finleyn sopeutumista joukkoon samalla kun taistellaan mekaanisia automaatteja rikoksiin käyttävää "The Machinist" arkkivihollista vastaan. Tarinan teemoissa olisi ollut mahdollisuus monenlaiseen pohdintaan ihmisen ja koneiden yhteiselon vaikutuksiin, mutta valitettavasti sitä vaivaavat viihdepläjäyksien tyyppiviat. Pohdinnan sijasta keskitytään toimintakuvauksiin ja kuvataan Finleyn ihastumisen kehittymistä. Tarina jää vähän hajanaiseksi ja loppukin hiukan töksähtää.

Hajanaisuus vaivaa myös kolmannen osan, The Girl with the Clockwork Collar, tarinaa. Finley ja kumppanit matkustavat Amerikkaan auttamaan murhasta syytettyä ystäväänsä. Vastassa on kuitenkin häikäilemätön rikollisjengi eikä Amerikan oikeuslaitos. Seikkailuja riittää jopa siinä määrin, että loppuratkaisun jälkeen lukija jää epätietoisuuteen siitä, miten osa tapahtumista siihen liittyikään.

Tarinan on tarkoitus jatkua, mutta minä en taida käyttää energiaani loppujen kolmen osan etsintään. Nämä kolme ensimmäistä kirjaa luin ihan mielelläni Steampunk-teemaa ihmetellessäni, mutta sen pidemmälle ei niiden taso minun mielenkiintoani jaksa venyttää.

Esittelyjaksosta tekstiä täältä. 

Steampunk Chronicles : The Strange Case of Finley Jayne

Steampunk -tyyli käsittääkseni kuvaa yleensä 1800-luvun lopun viktoriaanista Englantia, jossa erilaiset automaatit ja muut tekniset ihmeet ovat eri tasolla kuin olemme historiankirjoista tottuneet lukemaan. Tekniikan ihmeet sitten vaikuttavat sekä yksilöiden että yhteiskunnan toimintaan.


The Parasol Protectorate -sarja selitti teknologisen kehittyneisyyden johtuvan ihmissusien ja vampyyrien osallistumisesta yhteiskunnan elämään. Heillä kun on oletettavasti ikuisuus aikaa tehdä tutkimuksia ja viedä niitä eteenpäin. Kady Crossin The Steampunk Chronicles ei varsinaisesti selittele automaattien eli jonkunlaisten robottimaisten koneiden ja muiden tekniikan ihmeiden olemassaoloa, vaan ensimmäinen osa keskittyy lähinnä päähenkilön luonteen ja muiden piirteiden kuvaamiseen. Täysin ilman yliluonnollista ulottuvuutta ei tässäkään selvitä, sillä Finley on väkivahva nuori tyttö, joka kokee sisällään asuvan "toisen" ottavan välillä ohjat käsiinsä, yleensä sillä seurauksella, että Finley joutuu vaikeuksiin motattuaan mielestään epäoikeudenmukaisesti käyttäytyvää henkilöä.

Tässä esittelyjaksossa Finley päätyy juuri kihlautuneen nuoren tytön seuraksi. Tehtäviin kuuluu osallistuminen erilaisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin.Vähitellen Finley huomaa, että odotuksena on myös tytön pelastaminen, mutta miltä ? Ajan kuluessa sulhaskandidaatista paljastuu, mitä omituisempia asioita ja Finley päättää pyytää jatkossa muuta kuin Frankensteinin iltalukemisekseen.

Kirja on sen verran lyhyt, että kovin syvällistä yhteiskuntakuvausta tai edes monimutkaista juonta ei keritä kehittelemään. Ihan mielenkiintoiselta kuulostavat kuitenkin pihavartijana kulkeva aseistettu automaatti tai Hyde Parkissa sekä normaalihevosilla että koneratsuilla kirmaava yhteiskunnan kerma. Myös 16-vuotiaan tytön sisällä asuva "toinen" on ajatuksena kutkuttava - noinkohan varttumisen kokevat monet "normaalitkin" teinit ?

Seuraavat sarjan osat ovat jo Kobossa odottamassa joululoman suvantohetkiä. Luulisin niiden olevan sopivan kevyttä viihdettä, mutta kuitenkin sen verran mielenkiintoisessa paketissa, että niistäkin jaksaa viehättyä. Toisessa osassa yhtenä teemana ovat myöskin ihmisten kontrollista karkaavat koneet... saapi nähdä, mitä siitä saadaan irti.

Steampunk on täällä Blogistaniassa ollut viime aikoina aika pinnalla - suureksi osaksi suomalaisen "Steampunk - koneita ja korsetteja" - kirjan ansiosta. Minulla on tuokin odottamassa, joten kovin viktoriaanisissa maisemissa vietetään loppuvuotta. Tuosta kirjasta ovat kirjoittaneet esim. Jori Kaiken voi lukea -blogissa ja Kirsi Kirsin kirjanurkassa.