(Luku)päiväkirja: Uuden vuoden ensimmäinen lukumaraton

 Keskiviikko 30.12.2020 

Vuosi loppuu kohta. En usko, että kukaan jää varsinaisesti kaipaamaan vuotta 2020. En minäkään. Korona on painanut leimansa koko vuoteen, enkä muista toista samanlaista. En ole tainnut pysytellä yhtä pienellä maantieteellisellä alueella sitten varhaislapsuuteni. Alueen ympäri voi kai harpilla piirtää ympyrän eikä kartalla tarvitse 3km mittakaavaa suurempaa halkaisijaa. Lukuunottamatta muutamaa Turussa käyntiä, kesäisiä Karkkilan reissua ja Mikkelivisiittiä, sekä paria päivää toimistolla, en ole tainnut tuon ympyrän ulkopuolella käväistä kovinkaan montaa kertaa. 

Vähän alkaa paikoillaanolo painamaan ja taaksepäin katsoessa näkyy kai lähinnä harmaata massaa. Olen tainnut joskus blogiinkin kirjoittaa, että olen ollut kivenä koskessa. Ympärillä tapahtuu vaikka ja mitä, mutta minä en hievahda paikoiltani. No, toisaalta siskon muutto toi minullekin ohjelmaa, ainakin puheissa, ja isännän uusi työ Ranskassa tietysti vaikutti melkoisesti perheen rutiineihin eli ohjelmaa sinänsä on riittänyt, vaikken minä itse ole mitään suuria liikkeitä harrastanutkaan. 

Monta kivaa asiaa jäi tänä vuonna väliin. Lomamatka Ranskaan muuttui pariksi pikaiseksi kiepahdukseksi kotimaassa, teatteri ja ravintolakäynnit tipahtivat minimiin, tai tarkemmin sanottuna lähelle nollaa. Toisaalta, innostuin uudelleen neulomisesta ja puikoilta on tipahtanut useampikin sukkapari tai villapaita niin itselleni kuin perheenjäsenille. 

Eikä Korona pelkästään tuottanut harmia. Saimme isännän takaisin kotiin pariksi kuukaudeksi Ranskan mentyä kiinni. Pieni hopeareunus siis tummissa pilvissä tässäkin. 

Lukeminen notkahti tänä vuonna moneksi kuukaudeksi, mutta silti olen saavuttanut Goodreads-tavoitteeni sadasta luetusta kirjasta. Nipin napin, mutta kuitenkin. Tarkempaa juttua vuoden lukemisista  Taustapeilissä 2020. 

Tällä viikolla olen jostain syystä taas palannut kirjahyppelyyn. Useampi hömppä on kesken, näköjään sarjat jäävät nyt ensimmäiseen osaan ja siirryn jatkuvasti seuraavaan. Yhden kuuntelin loppuun eli Tilly Wallacen Manners and Monsters. Regencyn ajan yläluokkaiset rouvat ja neidot zombie-taudin kourissa ranskalaisten uuden aseen vuoksi. Kuka olisi kuvitellut hienon, uuden puuterin lopulta mädättävän käyttäjänsä ja antavan tälle loputtoman ruokahalun aivoihin? Kuka tosiaan...? Kirja on ihan hyvin kirjoitettu, mutta enimmäkseen taisin jäädä koukkuun tuohon riemastuttavan absurdiin juonikiemuraan... 

Siitä olikin sitten helppo palata moderniin aikaan seuraamaan treffiohjelman onnistumista. The Twelve Dates of Christmas sopinee välipäiviinkin. Tosin eilen illalla nukahdin alle 10 minuutin kirjan alkamisesta, mutta uusi yritys tänään. 

Perjantai 1.1.2021 - Lukumaratonvalmisteluja

Osasinpas! Kirjoitin vuosiluvun kerralla oikein ja nyt on vasta ensimmäinen päivä. Mistäköhän tuokin kertoo ? Ehkä siitä, että 2020 loppu oli kaivattu ja odotukset vuodelle 2021 huipussaan. 

Lukupuolella vuosi alkaa vahvasti lukumaratonilla. Oksan hyllyltä -blogi emännöi 1.1. ja 2.1. päiviin ajoittuvaa vuoden ensimmäistä lukumaratonia. Osa maratonista siis tulee ajoittaa jompaan kumpaan päivään. 

Minä ajattelin aloittaa tänään jossain kohtaa - saa nähdä, miten käy. Vuosi alkoi hereillä, enkä mennyt nukkumaan ennen kahta. Aamulla heräsin vasta puoli yhdeltätoista. Vuosi 2021 siis alkaa erikoisesti heti ensimmäisenä aamuna. Näin myöhään olen noussut viimeksi muutama vuosikymmen sitten teinivuosina. Liekö sitten ennen koko vuodelle ? 

Lukumaratonille riittää herkkuja uudenvuoden syömingeistä ja kirjojakin on jo listattuna useampia. 

1. Toto tuossa esittelee kuvassa Gregin legenda-trilogian kahta ensimmäistä osaa. Hän on ne jo lukenut, nyt olisi minun vuoroni. 
2. Äänikirjana minulla on kesken varsin herttaiseksi osoittautunut The Twelve Dates for Christmas. Sen voisi kuunnella loppuun. 
3. Hyllystä löytyy myös David Mitchellin Jacob de Zoetin tuhat syksyä
4. Kobossa puolestaan olisi Anni Kytömäen Margarita. Tosin siihen ehkä haluaisin oikeasti keskittyä eli ehkei lukumaraton ole paras aika
5. Toisaalta Kobossa on myös Anniina Tarasovan Kuoleman kulissit - dekkari voisi olla sopivaa vuoden aloituslukemista 
6. tai sitten Rachel Cuskin Ääriviivat, joka on ollut lukulistallani jo iät ja ajat

Katsotaan, miten käy. Nyt vähän jätskiä ja sitten miettimään aloittaisiko vaikka sen lukumaratonin... 

Sunnuntai 3.1.2021 

Se on sitten vuoden ensimmäinen lukumaratonkin taputeltu valmiiksi. Vähän meni äänikirjoiksi, mutta kivaa oli :-) 

Tänään ajettiin häthätää pikaviisitille mummin ja pappan luo ja vierailtiin siinä sivussa siskollakin. Korona-ajan tyyliin oli isovanhempien luona maskit naamalla ja vierailuaika vähän harmittavaisen lyhyt. Kiva kuitenkin, kun tuli käytyä. Keli oli sellainen, että aamulla vähän arvoimme lähtöä. Yhtään hiutaletta lunta ei ole näkynyt kuukausiin ja myräkkä osuu sitten juuri siihen yhteen päivään, jolloin ollaan tien päällä. Tyypillistä. Onneksi mentiin länteen, niin lunta tuli vain alkumatkalla ja meno oli illansuuhun jo tasaantunut. 

Nyt sitten ei taas tiedä, koska päästään seuraavan kerran. Koulut alkavat, joten kohta ovat joulunajan karanteenimaiset olosuhteet ohi ja pitää taas varoa enemmän. Samoin isäntä palannee Ranskan suuntaan tässä jossain kohtaa ja sitten on vain yksi kuski, joka ei tiedä jaksaako oikein edestakaisin päivän aikana. No, kyllä sitten taas jotain keksitään. 

Lukeminen on tänään siis jäänyt vähän vähiin ja samoin äänikirjat, kun oli puhelimesta akku vähissä. Nyt ehkä sitten voisin hetkeksi istahtaa sohvalle.

Loppuun luettuja: 

Tilly Wallace: Manners and Monsters

Nextory äänikirja 

Jenny Bayliss: The Twelve Dates of Christmas

Nextory äänikirja - Piti tyylinsä ihanasti loppuun asti. Viihdyttävää romantiikka joulunajaksi, hauskoja tilanteita mutta todella vähän myötähäpeää. Kate kun osoittautui varsin selväjärkiseksi ja omanarvontuntoiseksi (hyvällä tavalla!) sankarittareksi. Suuri suositus kaikille lomatunnelmaa kaipaaville. Englantilainen pikkukylä Lontoosta etelään ja joululumen alle hautautuneena on charmantti paikka. 

Chris Rylander: Gregin legenda eeppisten epäonnistumisten sarja

Toton joululahjakirja - Ymmärrän aivan täysin 9vn tyytyväisyyden kirjaan. Vitsikkäitä tapahtumia, jänniä juttuja, vähän taikuutta ja ronskia kaveruutta - niin ja taisteluja. Ihan täysin kohderyhmänsä mukainen ja viihdyin minäkin! Toinenkin osa löytyi kuopuksen joulupaketista ja hän on senkin jo lukenut. Ilmiselvästi pitää trilogian viimeinenkin hankkia kotikirjastoon. 

(Luku)päiväkirja: Jouluviikko, neulovat vampyyrit ja nokkelaa pukudraamaa

Keskiviikko, aatonaatto 23.12.2020

Viimeinen työpäivä ennen jouluun rauhoittumista. Myönnän, hiljaista on ollut. Olen ehtinyt pistämään pyykkikoneen päälle pariinkin otteeseen ja hieman siivoamaankin. Huomenna on jouluaatto. 

Lukeminen on pyörinyt lievästi sanottuna kevyemmän puolella. Siis sen jälkeen, kun sain sunnuntaina luettua loppuun Susan Heikkisen Pullopostia Seilin saarelta. Viime vuosisadan alkupuolella mielisairaaloissa suurimman osan elämäänsä viettäneen naisen elämätarina ei ole kovinkaan hauska. Alkuasetelma sinänsä on mielenkiintoinen. Seilin saaren metsästä löytyy kivenkoloon piilotettuja lääkepulloja täynnä pieniä tekstinpätkiä. Kuka ne on kirjoittanut? Miksi ne on piilotettu metsään ? 

Tekstien perusteella kyetään tunnistamaan todennäköinen kirjoittaja, mutta motiiveista ei ole tietoa. Vanhoista rekistereistä ja kirjeistä Heikkinen on koonnut tiedot Saimasta, nuoresta tytöstä, joka yritettyään tappaa kollegansa, todetaan mieleltään järkkyneeksi ja suljetaan laitoksiin. Kaikkea ei tietenkään tiedetä, mutta sirpaleistakin muodostuu mielenkiintoinen kuva paitsi yhdestä elämästä, myös aikakaudesta. 

Se kevyempi osuus lukemista on ollut ideana riemastuttava äänikirja, jonka kuuntelu sopii erityisen hyvin jouluisen neulomisen seuraksi. Kuuntelin nimittäin ensimmäisen osan sarjasta Vampire Knitting Club. Kyllä, luitte ihan oikein. Lucy saapuu tapaamaan isoäitiään, joka onkin "poistunut elävien keskuudesta" muutamaa viikkoa aikaisemmin. Hautajaiset on pidetty, mutta isoäiti palaa tapaamaan tyttärentytärtään lankakaupan alla majaa pitävien ystäviensä kera. Sitten käy ilmi, että kuolema ei varsinaisesti johtunut verenvähyydestä ja Lucy päättää selvittää kuka halusi surmata ystävällisen vanhan lankakauppiaan. Kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, mutta ihan parasta kirjassa ovat neulovat vampyyrit. Siis ihan oikeasti! Vampyyrit ovat vuosien varrella hioneet  neulomistaitonsa huippuunsa ja istuvat lankakaupan takahuoneessa ringissä neulomassa upeita villapaitoja. Kertakaikkisen piristävää. Kummasti etenivät mummin joululahjasukat tätä kuunnellessa, vaikka kirja juoneltaan ja kieleltään ei ehkä ihan huippua olekaan.

Lopetin BookBeatin tilauksen osittain sen takia, että Nextoryssa tuntuu olevan enemmän näitä englanninkielisiä (hyviä) viihdepläjäyksiä. Tosin Nextory myös tarjosi eurolla 30 päivän rajattoman lukuoikeuden sopivasti joululomaksi. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella, miten ja millä jatketaan, vai pitäisikö välillä kuunnella Audiblesta ja Elisa Kirjasta kertyneet kirjat pois.  

Sunnuntai 27.12.2020

Niin se aika kuluu, vaikkei muka tee mitään. Ollaan vaan oltu köllötelty, ja luettu, ja katsottu telkkaria, ja syöty. Ei varmaan tarvitse syödä koko ensi vuonna tämän mässäilyn jälkeen - ainakaan suklaata. 

Kirjoja siis on kulunut kiitettävään tahtiin. Luin äänikirjana viimein Enni Mustosen Syrjästäkatsoja-sarjan viimeisimmän osan Pukija. Eivät nuo mitään suurta klassikkokirjallisuutta ole, mutta hitsit, miten Mustonen osaa luoda elävän historiakuvauksen. Henkilöhahmoihinkin kiintyy ja heidän vaiheitaan seuraa mielenkiinnolla. 

Englanninkielisen hömpän osalta kuuntelin 20-luvulle sijoittuvan cozy mysteryn House Party Murder Rap. Evie on kaunis, nuori leski, joka ryhtyy selvittelemään murhayrityksiä autonkuljettajansa kanssa. Kevyttä, hötöä, mutta leppoisaa joululomakuunneltavaa. 

Hömpästä puheenollen on myös ihan pakko mainita syy sillle, että otin taas Netflixin (ainakin hetkeksi). Siellä nimittäin on juuri ilmestynyt sarja Bridgerton. Pitkästä, pitkästä aikaa olen oikeasti innoissani katsomassa telkkaria. Austenmainen, Bathissa kuvattu, pukusarja aviomiehiä etsivistä debutanteista, heidän äideistään ja enemmän tai vähemmän innokkaista poikamiehistä. 

Ensimmäisen osan perusteella luvassa on nokkelaa dialogia, kauniita pukuja, ilkeyksiä ja vähän feminististä otetta varsin karseisiin karjamarkkinoihin. Raja groteskin komiikan ja romanttisen pukukokemidan välillä on hiuksenhieno ja Bridgerton osaa jotenkin tasapainoilla juuri siinä keskellä... Tykkäsin - ja pakko katsoa loputkin osat - eli lukeminen taitaa jäädä vähän vähemmälle. Huomenna kun pitäisi tehdä taas töitäkin... 

Loppuun luettuja: Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - potilas numero 43

BookBeat ekirja

Nancy Warren: The Vampire Knitting Club 

Nextory äänikirja, lukijana Sarah Zimmerman

Karin Erlandsson: Yöjuna 

Oma ostos joulukalenterikirjaksi 

Enni Mustonen: Pukija 

Oma ostos Elisa Kirjasta 

Sonja Parin: House Party Murder Rap 

Nextory äänikirja, lukijana Pearl Hewitt

(Luku)päiväkirja: Joulu tulla jollottaa

Lauantai 19.12.2020

Joulu on jo ensi viikolla. Juuri tuossa pohdittiin esikoisen kanssa, mistä joulutunnelman viimeaikainen katoaminen oikein johtuu. Olimme molemma paljon enemmän joulufiiliksissä alkukuusta. Ehkä se on tämä musta pimeys, joka päivisin hallitsee märkänä harmautena. Synkistää. 

No, joulukuusi on kuitenkin hankittu ja koristeltu, lahjat alkavat olla valmiina, jouluisia herkkuja on nautittu jo koko kuukausi. Ehkä ongelma onkin siinä? Kun on kaikenlaista koko ajan ei odotus tunnu enää miltään... Yltäkylläisyys tylsistyttää. 

En tiedä. Voi olla, että ollaan vaan vähän väsyneitä ja joulu stressaa. Pitäisi (taas) siivota. 

Viikko onkin mennyt aikalailla töiden parissa. Paitsi illat, illat ovat venyneet vähän älyttömien elokuvien parissa (Huikopeli, Labyrintti...). Olen toki lukenutkin. Kevyttä vuorossa kirjoissakin. 

Sunnuntai 20.12.2020

Kolme päivää töitä ja sitten on joulu. Tämän vuoden joulusiivous on jäänyt vähän niin ja näin, mutta ehkä nyt on tärkeämpää viettää aikaa yhdessä ja levätä. Kai siivousta ehditään vielä täydentämään ennen joulua... 

Sitä paitsi, noudatamme tunnelmavalaistuksen taktiikkaa. Kuusessa on kynttilät, ikkunoissa tähdet, takassa muutama kynttilä lisää ja sydännauha kimaltelee kirjahyllyssä. Eivät näy hämärässä ihan kaikki pölypallot... 

Eilen touhusin kuunnellen äänikirjaa. Trevor Noahin Laiton lapsi tuli kuunneltua loppuun. Se oli jännällä tavalla häiritsevä kirja. Mielenkiintoinen tarina lapsuudesta ja nuoruudesta Etelä-Afrikassa Apartheidin loppumisen aikoihin. Kevyesti kirjoitettu kirja ei ole kevyt tarina, mutta mielenkiintoinen. Lopputuloksena olisi voint olla paatoksella kirjoitettu ryysyistä rikkauksiin paatos, mutta Noah selvästi on kuitenkin ylpeä juuristaan, eikä halua valittaa tai kerätä säälipisteitä. 

Noin muuten olen lukenut joulukalenterikirja Yöjunaa. Toto lukee luvun päivässä, minulla näköjään on tahtina viikon luvut kerralla. En yhtään ihmettele, että Toto lukee uskollisesti kirjaa eteenpäin. Tarina on tunteikas, jännittävä ja mielenkiintoinen. Minäkin haluan ehdottomasti tietää, löytyykö isoäiti. 

Tänään ostin Totolle kaksi joululahjakirjaa lisää. Saa nähdä, mitä tykkää. Nyt on neljä kirjapakettia. Luulisi krantummankin lukijan löytävän edes jotain mielenkiintoista joululomalle.

Loppuun luettuja: 

CC Dragon: A Dungeon, a Vampire and an Infatuation

Oma ostos Kobosta 

Deanna Oscar paranormal mystery sarja on edennyt jo kuudenteen osaan. Kaava on tuttu ja hahmotkin aika standardeja. Meedioetsivä, case ja enkelit apuna. Siinä se. Täytyy sanoa, että sarjan alkluosat olivat parempia. Tässä ei tullut oikein mitään mielenkiintoisia uusia kuvioita ja vanhat ovat vähän turhankin tuttuja. Välipala. 

Elizabeth Peters: The Mummy Case

Amelia Peabody palaa Egyptiin, tällä kertaa mukanaan myös pikkuvanha poikansa. Vaikka kaava tässäkin on sinänsä tuttu, jotenkin viihdyin vielä edellistä osaa paremmin. Näissä tarinoissa ei ole mitään se kummempaa taustakuviota ja se auttaa. Voi ihan vaan keskittyä seuraamaan tapahtumia ja nehän ovat tietysti mielenkiintoisen kiemuraisia. Toki Egypti ja linkitys maan historiaan, faaraoihin ja pyramideihin luo myös oman viehätyksensä. 

Trevor Noah: Laiton lapsi 

Bookbeat

Lapsuus ja nuoruus Etelä-Afrikassa apartheidin loppua ennen ja sen jälkeen. Hauska, kevyesti kirjoitettu kirja elämästä, jossa väkivalta ja toivottomuus eivät koskaan ole kaukana. Tuntuu hurjalta lukea pikkurikollisuudesta, kotiväkivallasta ja vaikeudesta nähdä tulevaisuutta vain ihonvärin vuoksi. Noah kertoo todella pelottavista asioista asiallisen toteavasti ja huumorilla, mikä tekee kertomuksista ehkä vielä pelottavampia. Minulle jäi erityisesti mieleen kohta, jossa nuoret miehet hankkivat  iltaisin muutaman pullon olutta ja viettävät sitten iltaa kuunnellen ympärillä kaikuvia laukauksia ja tunnistamalla niihin käytettyjä aseita. Ihan käsittämätöntä. Ei siis niinkään se, että laukauksia kuului, vaan se, miten ne olivat normaaleja noiden poikien elämässä - jokapäiväistä ja jonkinlaista huvitusta tarjoavaa taustaääntä. 

(Luku)päiväkirja: Joulukalentereita ja rentoa itsenäisyyspäivää

 

"Hui, kauheaa...", hätkähti Toto ja paiskasi kirjan kiinni, "melkein menin seuraavaan päivään"
"Kerkesitkö paljonkin? " 
"No, en - pari riviä vain..." 

Ihanaa, kun joulukalenterikuri pitää... vaikka tarina houkuttaisi. 

Kyseessä on Yöjuna eli kirja, jossa on 24 lukua. Yritin ehdottaa, että Toto lukisi siitä luvun kerrallaan meille ääneen, mutta ei mennyt läpi. Paljon hauskempaa lukea itsekseen aamupalalla kaakaon kera, kynttilä vieressä. Isoveli ja äiti lukekoot sitten itse keretessään - ehkä pääsemme edes tarinasta keskustelemaan jossain kohtaa... 

Kirjan lisäksi meillä on partiolaisten joulukalenteri, Kinder-joulukalenteri, äidin täyttämä purkki joka päivälle - viimeksimainittua kurkkivat isommatkin pojat. Äiti ei ottanut tänä vuonna itselleen kalenteria, mutta juuri huomasin joulukalenterisuklaiden kaipaavan täydennystä. Mihin lienee paketti tyhjentynyt. 

Joulukuu vietetään näillä näkymin tiukasti kotona, pitää siis keksiä jotain kivaa. Toistaiseksi kaikki hyvin. 

Tällä viikolla tein myös yhtenä iltana jotain, mitä en ole tehnyt pitkiin, pitkiin aikoihin. Luin kirjan loppuun ja menin nukkumaan sen takia vasta puolilta öin. Magdalena Hain Kolmas sisar koukutti. 

Sunnuntai 6.12.2020 ITSENÄISYYSPÄIVÄ 

Hyvää itsenäisyyspäivää! - tai "itsepäisyyspäivää", niin kuin meillä kotona välillä sanottiin. Kyllähän tuokin tietysti kuvastaa tiettyjä piirteita, joita Suomen kohdalla on tarvittu itsenäisyyden säilymiseksi. Ehkä tuo myös heijastaa tietyllä tavalla suomalaisia (kuviteltuja?) ominaispiirteitä - jääräpäitä mettäläisiä, tai jotain sinnepäin. 

Mitään sen kummempaa ei tänään tehdä. Kun ei ole presidentinlinnassa vastaanottoa, niin jää yksi ohjelmanumero välistä. Ikkunalle laitan kynttilät kuuden ja seitsemän välillä, mutta paloturvallisuuden vuoksi vähän fuskaan. Meillä ei ole yhtään pöytää ikkunan edessä julkisivun puolella, joten joudun tekemään jakkaravirityksiä kynttilöiden alla. Siksi elävä tuli on pannassa ja olen jo viime vuodesta lähtien vaihtanut ledikynttilöihin. Ei sitä kauempaa näe, että lepatus on sähköistä "oikean" tulen sijaan. 

Ruoaksi tehdään kliseisesti poronkäristystä ja perunamuusia. Kovin kuulostaa suomalaiselta, eikös ? Kyseinen ruokalaji on kuitenkin minulle ihan uusi tuttavuus viimeisen muuutaman vuoden ajalta. Ei lapsuudenkodissani koskaan syöty poroa, Etelä-Suomessa kun oltiin. Nyt kyllä ranskalais-suomalainen poppoomme tykkää kovasti ja sopiihan tuo päivän teemaan. 

Jälkkäriksi suklaata, joulutorttuja ja leipomaani englantilaista hedelmäkakkua. Yksi vuosien varrella kertyneistä lempiresepteistä sekin. 

Noin muuten taitaa mennä tämä päivä lempeästi lukien, rentoutuen ja kelin salliessa ulkona kävellen. Mikäs sen mukavampaa. Ehkä saisin luettua eteenpäin tai peräti loppuun Pullopostia Seilin saarelta. Yöjuna-joulukalenterikirjasta olen useamman luvun perässä. Tai sitten etsin jonkun rentouttavan dekkarin. 

Äänikirjana minulla on kesken Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt. Siinä on paljon asioita, jotka allekirjoitan, mutta ehkä olen sen verran vanhempaa sukupolvea, että ihan en kaikkea tunnista. Sen kyllä olen itsekin huomannut, että välillä tekee hyvää poistaa kaikki korviin ja silmiin tuleva informaatio. Olen uudelleen opetellut istumaan sohvalle ja vain katselemaan joulutähtiä, antamaan ajatusten vaeltaa. Olen myös todennut rantakävelyjen rauhoittavan ja virkistävän paremmin, kun unohdan kuulokkeet ja jätän äänikirjankin kuuntelematta. Varsinkin aamuisin meri ja puissa suhiseva tuuli riittävät. 

p.s. olettehan seurannut kirjabloggaajien joulukalenteria. Alkuun pääsee vaikka täältä.

Luettuja:

Magdalena Hai: Kolmas sisar 

(Luku)päiväkirja: Ihan pikkuisen huijasin

Tiista 24.11.2020 

En minä mitään kamalan pahaa ole tehnyt. Kunhan hyödynsin näitä lukupäiväkirjahöpötyksiäni Historian jännät naiset -artikkelin kirjoituksessa. Kumman hyvin lukemisen aikana syntyneistä ajatuksistani syntyi melkein kokonainen artikkeli vain pienillä muutoksilla, kappaleita peräkkäin asetellen. Kätevää, mutta aiheutti lievästi huonon omatunnon.

Lukeminen on jäänyt muuten äänikirjojen tasolle, mutta Terhi Tarkiaisen Kitty, eli kuinka mies tuhotaan tuli ladattua Koboon.  1700-luvun Englannissa raiskaajalleen kostoa hautova apteekkarintytär kuulosta mielenkiintoiselta tarinalta. Kerronta onkin samalla tavalla kevyttä ja lievästi sarkastista kuin kovasti tykkäämässäni Pure mua -vampyyriromaanissa, mutta jotenkin tarina ei vedä ihan samalla tavalla. Ehkä kaipaisin jotain vähän piristävämpää aihetta kuin koston suunnittelu. 

Äänikirjana sain luettua loppuun Dead Witch Walking-viihderomaanin. Taikuutta, vampyyrejä ja vauhdikasta menoa. Ihan kuunneltavaa neuloessa, mutta toisto oli välillä rasittavaa, samoin päähenkilö, joka lähti uudestaan ja uudestaan päätä pahkaa kohtii vaarallisia tilanteita. Kyllä minä kerran tai kaksi jaksan, mutta sitten tuntuu toiminta jo sen verran tyhmältä, että melkein jätin tämän kirjan kesken. Huvittavat henkilöhahmot ja vaaratilanteisiin liittyvä vauhdikas toiminta saivat kuitenkin jatkamaan, mutta luulenpa sarjan seuraavien osien jäävän odottamaan hamaan tulevaisuuteen. 

Tuon jälkeen olikin rentouttavaa kuunnella Agatha Christien lyhyitä Parker Pyne ja Poirot -tarinoita. Varsinkin ensiksimainitut ovat usein vähän yksinkertaistettuja ja suoraan sanoen aika kaukana dekkarikuningattaren yleisestä tasosta tökeryydessään, mutta ihan rentouttavaa iltalukemista yhtä kaikki. Eikä Hugh Fraser Murder Under the Sun -kokoelman lukijana varsinaisesti huononna kokemusta.

Muuten elämä on mennyt aikalailla töiksi ja neulomiseksi. Paitsi, että viikonloppuna pistin toimeksi ja hankin/tilasin melkein kaikki joululahjat. Eipähän tarvitse mennä jouluruuhkaan kaiken Koronan keskelle. 

Yhden joulukalenterikirjankin hankin. Kyseessä on fantasiamainen 24-lukuinen tarina, josta Toto yllättäen innostui. Saa nähdä saammeko kirjan kestämään jouluun saakka nopean lukijan käsissä. Ehkä pitää tehdä niin, että poika lukee kirjaa äidille ääneen... ja voi sitten jokaisen luvun jälkeen siirtyä taas kuuntelemaan Taru sormusten herrasta -trilogiaa äänikirjana. Se ei liene vielä loppu jouluun mennessä. Vasta seitsemän tuntia kuunneltuna. 

Torstai 26.11.2020

Huomenna on perjantai - onneksi. Väsyttää. Ei, että viikko nyt olisi ollut kauhean rankka. Itse asiassa työrintamalla on ollut hiljaista. Niin hiljaista, että stressaannun. Kyllä, siitäkin voi rasittua. Kun on tottunut vauhdikkaaseen menoon ja (pieneen) paineeseen, voi suvantokausi aiheuttaa yllättävää henkistä stressiä. 

No, ensi viikosta lähtee taas vauhti päälle. Pitää siis nauttia hengähdystauosta ja tehdä rästikoulutuksia ja muuta sellaista pois listalta. 

Kirjoja olen lähinnä hankkinut. Listasin muutaman valmiiksi BookBeattiin jonoon ja ostin Elisa Kirjan alesta Finlandia-voittajan eli Anni Kytömäen Margaritan luettavaksi. Ostaessani tosin ei voitosta ollut vielä tietoa. Tiedän vain rakastaneeni Kytömäen kahta ensimmäistä romaania, joten kolmas oli ihan pakko saada omaksi talteen. Koboon tällä kertaa sillä oletan kyseessä olevan paksun teoksen niin kuin edellisetkin. Vielä en tosin ole edes aloittanut lukemista. 

Olen jumahtanut äänikirjoihin ja niissäkin vähän vaan sinnepäin. Agatha Christien Murder under the Sun on vielä kesken - lyhyitä tarinoita kuunnellen on kiva kokata töiden jälkeen (ja vähän lounaaksikin). Toisaalta olen saanut hyvin unen päästä kiinni kuunnellen puhelimesta Nigellan How to Eat -keittokirjaa. (Eikä tuossa edellisessä ole tietenkään minkäänlaista ristiriitaa).

Lunta ei enää ole ja vesi ropisee  säännöllisesti taivaalta. Äänestä sen lähinnä tietääkin, niin on pimeää. Ensi viikolla alkaa joulukuu. 

Sunnuntai 29.11.2020 

Viikonloppusiivous (check), tähdet ikkunoissa (check), ekat joulutortut leivottu (check), piparitaikina tehty (no ei ole, unohdin illalla ja jauhotkin on melkein loppu)... 

Kirja kuunneltu loppuun (check) - Christien Murder under the Sun oli vallan mainiota kuunneltavaa joululahjasukkia neuloessa ja sukilla saa ainakin yhden paketin miehelle, jolle on tänä vuonna jotenkin kauhean vaikea keksiä mitään. 

Kirja luettu loppuun (no ei ole) - Kirjahyppely jatkuu. Kitty ei jostain syystä nyt iske. Pieni pettymys siis. Aloitin lukemaan Magdalena Hain Kolmas sisar -romaania. Jäin koukkuun ja lauantai-ilta sujui rattoisasti sen parissa. Lukupuuskalla lienee jotain yhteyttä myös piparitaikinan teon unohtumiseen. 

Loppuun luettuja: 

Kim Harrison: Dead Witch Walking (äänikirja)

Agatha Christie: Murder under the Sun (äänikirja)

(Luku)päiväkirja: Korona-apatiaa ja suuria tunteita

Keskiviikko 4.11.2020 

Ollaan jo marraskuussa. Uskomatonta, mutta niin se vain on. 

Vuoden lopussa (tai oikeastaan aina ihan alussa) minulla on tapana vilkuilla kaikenlaisia lukemiseen liittyviä käppyröitä ja tänäkin vuonna olen uskollisesti kirjannut lukemisiani listaan. Ihan uteliaisuudesta kurkkasin vuotta 2020 tähän mennessä. Ei hyvältä näytä. Alkuvuonna kirjoja tuli luettua ja kuunneltua mukavaa tahtia ja varmasti ihan joka päivä. Mitä pidemmällä vuosi, ja erityisesti syksy etenee, sitä enemmän käyrä suuntaa alaspäin. 

Kummallista, kun ei töissäkään nyt ihan niin kiire ole ollut. Ajoittain toki, mutta kaikkiaan aikaa olisi pitänyt riittää. Toki olen innostunut neulomisesta, mutta äänikirjan kuuntelu puikkojen kilistessä onnistuu vallan mainiosti. 

Jostain muusta on kyse. Lukemisen määrästä huomaa selvästi, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Minut on vallannut yleinen lamaannus. Lieneekö tuo nyt sitä viime aikoina puhuttua Korona-apatiaa? Ehkä. 

Tarkastelin myös lukemiseni sisältöä. Kovasti on menty kevyellä. Tekee ihan hyvää välillä nollata aivoja, mutta samalla tulee myös turruttaneeksi kykyään ajatella. Huomasin kuunnellessani Joel Haahtelan Hengittämisen taito -pienoisromaania, miten hyvää tekee välillä keskittyä ja pohtia. Samoin aloittamani Pullopostia Seilin saarelta, tällä kertaa oikein ekirjaa lukemalla, selvästi piristi ja toi hyvää oloa. Pitää voida myös keskittyä johonkin muuhun kuin töihin. Levoton pintakosketus ei aina riitä, vaikka taukoina tekeekin hyvää. 

Enkä muuten mitenkään dissaa kevyttä viihdekirjallisuutta. Siihenkin voi keskittyä ja monesti löytyy yllättävänkin paljon periaatteita ja tosielämän kuvioita analysoitavaksi. Sitä vaan on myös helpompi lukea/kuunnella vauhdissa roikkuen, ihan huomaamattaankin. Toimii välillä, mutta ainakin minä tarvitsen myös pohdiskelevampaa lukukokemusta. Välillä sitä ei tietenkään jaksa, välillä taas juuri ajatusten pöyhiminen piristää. 

Nyt pitää kiinnittää enemmän huomiota lukemiseen, sekä määrään että laatuun. Tietoinen seuranta auttanee eli määrään itselleni puoli tuntia ajatuksella-lukua joka ilta. 

Minulla siis Korona-apatia (ja toki myös syksyn muutokset elämässä) näkyvät suoraan lukustatistiikassa ja luettujen kirjojen sisällössä. 

Mites teillä muilla? 

Oireiletteko tätä outoa aikaa jotenkin ja millä keinoilla selätätte ikävän olon ? 

Torstai 5.11.2020

Uunissa on viimein kurpitsapiirakka. Halloween meni ennen kuin kurpitsalyhdyn sisukset päätyivät uuniin saakka. Ei haittaa. Kurpitsapiirakka on herkkua milloin vain. Ainakin kuvittelen niin. En ole ennen tehnyt tällä reseptillä. 

Tällä viikolla on ollut mielenkiintoista seurata Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistuksia. Tietokirjallisuuden ja Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaiden kohdalla perinne säilyy kohdallani rikkumattomana. En edelleenkään ole osunut lukemaan yhtään ehdokasta ennen julkistuksia. Kaunokirjallisuuden kohdalla tapahtui jonkunlainen kummallinen käänne. Olen lukenut ehdokkaista yhden! Lisäksi ehdokkaista peräti kaksi on jo etukäteen lukulistallani. Tällaista vuotta en ihan heti muista. Yleensä suurin osa ehdokkaista on minulle käytännössä melkein tuntemattomia. 

Olen siis lukenut (ja blogannut Heikki Kännön romaanin Runoilija. Lukulistaltani löytyvät Tommi Kinnusen Ei sanonut katuvansa ja Anni Kytömäen Margarita. Molemmat aion edelleen lukea. Loput ehdokkaista ovatkin sitten minulle ihan uusia tuttavuuksia. En siis oikein voi spekuloida voittajaa. 

Tänään olen vain kuunnellut hetken Nigella Lawsonin How to Eat - äänikirjaa. Häneltä on ilmestynyt uusikin keittokirja audio-muodossa. Ehkä hankin senkin. Reseptien kuuntelu on jotenkin rentouttavaa, varsinkin Nigellan yläluokkaisella englannilla. 

Seuraavaksi siirryn lukemaan- Aloitin eilen yhden Finlandia-voittajan eli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittaneen Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli. Siihen siis käytän tämän päivän lukupuolituntisen.

Sunnuntai 8.11.2020

Isänpäivä ja saimmekin varsinaisen yllätyksen. Minä tosin kuulin jo perjantaina... Isäntä lensi Suomeen! Ranskan koronatilanteessa toimisto ja suurin piirtein kaikki muukin on kiinni. Niinpä hän sopi mahdollisuudesta tulla tekemään töitä etänä Suomesta. Jotain positiivista tässä Korona-kurimuksessa. ¨

Vielä pitää jaksaa karanteeniaika. Riski on kaiketi pieni, sillä hän vietti jo viikon Ranskassa käytännössä eristyksissä, mutta mennään ohjeiden mukaan. Eka testi tehtiin lentokentällä, seuraava sitten 72h kuluttua. Toivottavasti molemmat negatiivisia. Isänpäivän aperitiivi nautittiin pihalla.  

Alkuviikon apatia on vaihtunut suuriin tunteisiin. 

Lukeminen puolestaan on ollut aika pientä. Auringon pimeä puoli ei oikein ole edennyt. En ole oikein malttanut rauhoittua lukemaan. Sophia Lorenin elämäkertaa olen kuunnellut jonkin verran joka päivä. Lisäksi Toto innostui aloittamaan Taru sormusten herrasta - äänikirjan. Siinä sivussa olen kuunnellut alkua taas minäkin. On se kyllä upea tarina. 

Aikamoista kirjahyppelyä tämä taas on ollut. Jossain kohtaa pitäisi rauhoittua saamaan jotain loppuunkin. Nyt vain aloitan kirjan toisensa jälkeen. 

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (lukijana: Anssi Niemi)

Kaunis ja verkkainen tarina isäänsä (ja elämänhaluansa) Kreikassa etsivästä nuoresta miehestä. Tarinassa on jotain lohdullista ja sen kaunis kieli kietoo tunnelmaansa vääjäämättömästi. Verkkaisuus ja kielen kauneus asettavat kuuntelijalle ansan. Kirjaan pitää keskittyä, muuten punainen lanka katoaa. Se juuri oli minulle tähän aikaan tarpeen ja myös omalla tavallaan parantavaa. 

(Luku)päiväkirja: Ei tälle näy loppua

 Lauantai 17.10.2020

Ei tälle näy loppua. Ensin hajosi keittiön lamppu, sitten tiskikone... Ei kahta ilma kolmatta sanotaan ja sanonta pitänee paikkansa. Keskiviikkona nimittäin ajoin toimistolle ja ihmettelin auton kummaa tärinää. Piti lähteä perjantaina ajamaan Turkuun, joten muutaman epätoivoisen soiton jälkeen löysin huollon, jossa ystävällinen nuorimies ei nauranut hermostukselleni, vaan kärsivällisesti tutki autoa. Muuta ei löytynyt kuin mystisesti kadonnut ilmapaine yhdestä renkaasta. 

En lähtenyt perjantaina Turkuun. Maanantaina vaihdetaan talvirenkaat ja sitten taas uskaltaa ajella, puhumattakaan siitä, että silloin tarkistetaan myös ikäviä iltaisia ajohetkiä aiheuttaneet valot. Sitä paitsi, kuopuksesta flunssa levisi kumpaankin isoveljeen. Tämä syysloma on siis mennyt jälkikasvulla köhien, niiskuttaen ja yleistä väsymystä valittaen.

Ilmeisesti flunssa ei kuitenkaan estä tietokoneella pelaamista. Minä jossain vaiheessa luovutin ja peliaika on tainnut livetä minun kontrollistani ihan kokonaan. Olkoon. Kaiken työn ja ylimääräisten haasteiden keskellä en enää yksinkertaisesti viitsinyt. Maanantaina alkaa koulu. Sitten taas otetaan kurinpalautus. 

Jotenkin kummallisesti olen toistaiseksi välttänyt poikien räkätaudin. Ehkä se on vielä tuloillaan. Ehkä joku jossain ajattelee, pitävänsä taukoa kiusanteossa, kokee huono omatuntoa siitä, että odotti isännän muuttoa Ranskaan ennen kuin painoi napista laitteet rikki yhden kerrallaan... 

Niin, en ole tainnutkaan vielä tarkemmin kertoa perheen suurimmasta muutoksesta tänä syksynä. Isäntä löysi unelmatyönsä, mutta valitettavasti se on 2500km päässä eli Biarritzin suunnalla. Ei draamaa, yhdessä sovittiin sekä hänen työstään, että minun jäämisestäni lukiolaisten tueksi vielä toistaiseksi. Todettiin, että selviämme kyllä kahden maan -perheen elämästä. 

Selviämmehän me, mutta ikävä tietysti on kova, ja rutiinien uudelleenjärjestely on aiheuttanut pientä lisästressiä itse kullekin. Korona ei auta asiaa. Uusi lomapaikka Ranskassa on ihan mukava juttu ja minähän voin tehdä töitä ihan mistä vaan, mutta nyt ei voi suunnitella mitään. Edes joulusta yhdessä ei ole mitään takeita, eikä seuraavista lomistakaan. Kesällä olen päättänyt suunnata ainakin kuopuksen kanssa etelään, oli koronaa tai ei, mutta siihen on vielä niin kovin pitkä aika. 

Asiat voisivat olla huonomminkin, tiedän. Onhan meillä WhatsAppit ja videopuhelut ja vaikka mitä. Silti huomaan mielen painuvan helposti melankolian puolelle ja kyynelten nousevan helpommin kuin ennen. Väsyttääkin vähän eri tavalla. Ehkä olen sittenkin vain ihminen enkä kuvittelemani teräsnainen ?

Kirjoja viikolta

Lukeakaan en oikein ole jaksanut. Energia menee perusasioista huolehtimiseen. Onneksi pojat ovat niin isoja, että heistä on apua ja äänikirjathan kulkevat mukana kotihommissakin. Spellmonger on osoittautunut perinteiseksi fantasiaksi, jossa taisteluista ei ole pulaa ja meno on muutenkin sotaisaa. Silti tarinassa on tarpeeksi muitakin elementtejä, jotta kiinnostus pysyy. 

Iltakuunteluun otin Joel Haahtelan pienoisromaanin Hengittämisen taito. Tosin se on osoittautunut sen verran hyväksi kuunneltavaksi, että vaihdoin vanhaan Poirotiin. Nukahdan paremmin. 

Jännät naiset on sentään melkein lopussa. Lyhyitä lukuja naiskohtaloista jaksan sentään ihan lukeakin. 

Sorruin muuten lataamaan Bookbeatin, vaikka niin piti olla edes vähän aikaa ilman kuuntelupalvelua Nextoryn lopetettuani. DNA tarjosi vähän liian hyvän syyslahjan eli 6vkoa ilmaista käyttöaikaa. No, Totokin on taas innostunut kuuntelemaan uudelleen. Tällä kertaa (vähän yllättäen) hän on kahlannut läpi Neropatin päiväkirjoja. Hän siis päätti itse asiassa pitävänsä niistä, vaikka oli tuossa jossain kohtaa vähän kahden vaiheilla - tai sitten ne ovat kirjoja, joita pienen pojan on hauskempi kuunnella yksin kuin äidin kanssa. Voi vapaasti nauraa kohdille, joita tietää äidin pitävän vähän kyseenalaisina... 

Ensi viikonloppuna on Helsingin Kirjamessut 

Lokakuu ei oikein tunnu lokakuulta ilma kirjamessuja. Turun messuja ei järjestetty, mutta Helsingissä messuillaan virtuaalisesti. Mielenkiintoista. Samaan tunnelmaan ei varmastikaan pääse ja surullisinta on missata blogaajakollegojen tapaamiset. Toisaalta voi kuitenkin osallistua suurempaan määrään ohjelmakohdista sillä niitä voi lipuilla katsoa halutessaan tallenteina 8.11. saakka. 

Minäkin sain muutama lipun arvottavaksi somessa, joten kannattaa kurkata blogissa tänne tai mennä instaan. Arvon kummassakin kaksi lippua virtuaalimessuille. 

Sunnuntai 18.10.2020

Viikko lähestyy loppuaan ja samalla kuuntelin myös Spellmonger-romaanin loppuun. Se piti tyylinsä loppuun saakka. Tykkäsin,, mutta samalla jotenkin tunsin ehkä olevani kohderyhmän ulkopuolella - siis ihan oikeasti, sex magic ja siihen erikoistuva kaunis nuori nainen ? Keski-ikäistä naisihmistä vähän naurattaa. Varsinkin kun Spellmongerin jutut muutenkin ovat vähän sellaista teinipoikahuumoria. Ei toki mitenkään huonoa sellaista. Sain luettua ja itsekin naurahtelin, todennäköisesti siksi, että päähenkilö (tai kirjailija) eivät ota itseään turhan vakavasti (mikä toki poikkeaa normaalista teinimeiningistä).

Jos Spellmonger oli jotenkin miehinen, niin nyt aloittamani viihdefantasia Wildfire by Ilona Andrews on puolestaan selkeästi naisille suunnattua. Voimakas ja itsenäinen nainen ja rakkaustarina "dark & troubled" - sankariin. Yep, selvä tapaus. Onneksi ei kuitenkaan niin ilmeinen, ettei jaksaisi kuunnella. 

Tämäpä osoittautui mielenkiintoiseksi. Pitänee pohtia fantasiakirjojen sukupuolijakaumaa vähän enemmänkin. 

Tällä viikolla loppuun luettua: 

Terry Mancour: Spellmonger 

(Luku)päiväkirja: Muuttoja ja koronatestejä

Lauantai 10.10.2020

 Onpas taas ollut viikko. Töissä tahti kiihtyy ja kelitkin kylmenevät. Tähän saakka on ollut isojen poikien helppo lähteä pyörällä kouluun ja samalla on vältetty ruuhkabusseissa kulkeminen. Syysloman jälkeen saattaa maassa olla jo jäätäkin, joten taitaa äiti päätyä pian kuskin paikalle. Jos nyt kouluun palataan syysloman jälkeenkään kovin nopeasti. 

Eilen nimittäin olin auttamassa siskoa muutossa Turun suunnalla. Minun roolini oli aika minimissä, mutta kuitenkin tarpeellinen. Muuttokuorma nimittäin lähti toiselta puolelta Suomea ja tarvittiin oven avaaja saapuvaan päähän. Näin sisko saattoi viimeistellä lähtökämpän siivouksen, eikä tarvinnut kaahata teillä ehtiäkseen muuttokuorman edelle. Minä siis tein töitä sohvalla ja avasin oven muuttomiehille. Hyvin saatiin tavarat sisään ja siskokin paikalle. 

Sitten soi puhelin, sopivasti illan pimettyä, ja kuopus kertoi oksentaneensa. No, Korona ilmeisesti ilmenee pienillä pojilla pahoinvointina ja kun valitteli päänsärkyäkin (äiti-ikävän lisäksi), lähdin matkaan pimeään yöhön ja palasin kotiin. 

Vihaan pimeässä ajamista ja meillä taitaa auton valoissa olla jotain häikkää, kun en meinannut millään saada kunnon ajovaloja ja välillä taas oli valoa, muttei kojelaudassa silti merkkiä niiden päälläolosta. Suuntana huolto, kunhan keritään. Potilaalla nimittäin ei tänään enää ole huono olo, mutta sen verran tukkoisen ja flunssaisen oloinen, että mentiin suosiolla drive-in testipaikalle. 

Täytyy sanoa, että testiin pääsee yksityisellä puolella todella nopeasti ja kätevästi, mutta hinta on suolainen. KELA-osuuden jälkeen joutuu vielä itse pulittamaan yli 170 euroa ja siihen päälle maksetaan vielä chattilääkäri lähetteestä sekä positiivisen testituloksen jälkeen mahdollisesti tehtävät konsultoinnit. Pitää koittaa, saisiko vakuutuksesta läpi, mutta odotetaan nyt ensin se testitulos. 

9v oli reipas testattava, eikä ehtinyt kuin "laskemaan nopeasti neljään", kun testi oli jo ohi. Kymmeneen saakka olin käskenyt pysyä paikoillaan... Todennäköisesti asiaan vaikutti myös reippaasta testikäytöksesta luvattu Lego-Mario paketti. Yleensä en näin palkitse, mutta tämä oli vähän erikoistapaus. Toivotaan vaan, ettei kovin monesti jouduta palaamaan, tai saisikohan nuo legotkin vakuutuksesta osana testauskulua ? 

Onko tässä kerinnyt ollenkaan lukemaan? 

Lukeminen on keskittynyt melkoisen totaalisesti äänikirjoihin. Ilona Andrewsin White Hot oli vauhdikas seikkailu, jonka hempeät hetket aiheuttivat vain lievää myötähäpeää. Sen loputtua tartuin Audiblessa kuuntelua jo pitkään odottaneeseen Terry Mancourin eeppiseen fantasiaan Spellmonger. 

Kuuntelen sujuvasti monenlaisia kirjoja, mutta taustoittavassa, ehkä verkkaiseen etenevässä, mutta sujuvasti kirjoitetussa fantasiassa on jokin koukuttava elementti. Saatan soljua tarinassa parikin tuntia ihan huomaamattani. Älkääkä käsittäkö väärin, tässä kirjassa tapahtuu paljon, mutta taustoitus takaumien kautta ja kertomukset maailman historiasta aiheuttavat sen, että itse juoni ei "nykyajassa" etene hirveää vauhtia. Tykkään tosi paljon. 

Spellmonger on myös selkeästi suunnattu aikuisemmille lukijoille. Monet viittauksista ja vitseistä edellyttävät vähän aikuisempaa kokemuspohjaa, vaikka huumori ehkä välillä osuukin keski-ikäistä naisihmistä paremmin nuorempaan (ja miehisempään) lukijakuntaan. Jos jostain pitää valittaa niin naiskuvaus on toistaiseksi ollut harmillisen yksipuolinen ja miltei puuttuva koko tarinasta, mutta kyllä tätä kuuntelee. Jotain lupaavia vilauksia on vahvoista naishahmoista näkynyt.

Ihan muutamassa päivässä olen kuunnellut jo yli 7 ja puoli tuntia. Jäljellä on vielä yli 10h - ja tämä on vasta ensimmäinen osa.

Varsinaista lukemista ovat edustaneet Historian jännät naiset -kirjan lyhyet tarinat. Niistä oppii kaikenlaista. Ihan ensimmäiseksi ei esimerkiksi olisi tullut mieleen, että suffragetteja opetti  naispuolinen jujutsumestari. Oppeja jaettiin teekutsuilla. Ensin juotiin teetä ja maisteltiin sivistyneesti kurkkusandwicheja ja kakkuja, sitten paiskottiin kutsuvieraita lattiaan niin, että helmat liehuivat ja korsetit rutisivat - tai ainakin sellainen mielikuva minun aivoihin ilmaantui (eikä suostu sielitä poistumaan). 

Sunnuntai 11.10.2020 

Vastaus Korona-testiin tuli huikean nopeasti. Tieto kilahti tekstarina jo iltamyöhällä - negatiivinen.  Onneksi näin, nyt voidaan sitten lähteä syyslomalla käymään uudelleen siskon luona ja vierailla (maskeilla!) myös isovanhempia moikkaamassa. Mennään omalla autolla, eikä kierrellä kaupoissa, riski minimoiden tietysti. 

Sen verran taisi äiti jännittää testitulosta ja olla väsynyt, että tänään heräsin pää jyskyttäen. Taitaa mennä kevyeksi siivoiluksi ja joogaksi tämä sunnuntai. Kelikin houkuttelee enemmän istahtamaan sohvalle kuin lähtemään kävelylle.  Ruokahuoltoa hoitavat parhaillaan raviolitehtaan pystyyn pistäneet teinit... 

Suloista sunnuntaita! 

Viikolla loppuun luettuja: 

Ilona Andrews: White Hot 

Oma ostos Audiblesta 

Taas mennään - Nevada joutuu toistamiseen tekemisiin tuhoa ja epäjärjestystä janoavan salaliiton kanssa. Vastustajan joukoissa tuntuu olevan monta Prime-luokan velhoa, joten yhteistyö Mad Roganin kanssa on miltei välttämättömyys. Taisteluja ja suuria tunteita on suuntaan jos toiseen ja seikkailu etenee vauhdikkaasti. Romantiikkaa on tässä kirjassa hieman ensimmäistä osaa enemmän, samoin kuin kiihkeitä kohtauksia, mutta onneksi kuitenkin muuhun tarinaan nähden kohtuullisesti. Erittäin hyvin kirjoitettua ja mukavasti aivoja tyhjentävää ja viihdyttävää kuunneltavaa.

(Luku)päiväkirja : kevyttä luureihin

 Sunnuntai 27.9.2020 

Tuossa perjantain tunnelmia kuvassa. Oltiin juuri käyty kaikki parturissa/kampaajalla ja pelleiltiin tabletin edessä kuvia varten. 

Seuraavana päivänä sitten minä kärvistelinkin jo päänsäryn kourissa ja sen jatkuessa sunnuntain puolelle, ei auttanut muu kuin ajaa korona-testiin. Nyt sitten odotellaan tulosta. Päänsärky on tietysti jo kadonnut... 

En minä oikein usko Koronaa saaneeni, mutta kun ensi viikolla on silmälääkäriä ja muutakin ohjelmaa, joka vaatii ihmisten ilmoille kulkemista, niin kaiken varalta menin testiin. 

Kuplassa kuohuu. Seuraavaksi päätti astianpesukone hajota. Eli marssijärjestys on seuraava: ensin Koronan testitulos, sitten huoltomies paikalle negatiivisen testituloksen myötä. Muuten tiskataan käsin seuraavat ajat... 

Lukeminen siis on edelleen paitsiossa. Viikolla en ehtinyt ja nyt olen päänsäryn kourissa lähinnä kuunnellut äänikirjoja - tai tarkemmin sanottuna yhtä äänikirjaa. 

********************************************************************

Ilona Andrews: Burn for me 

äänikirjan lukijana Renee Raudman

Oma ostos Audiblesta 

Ilona Andrews on perusviihdefantasian osalta suuri suosikkini. Hänen kirjoissaan on usein mielenkiintoinen maailma ja sankaritar itsenäinen, vahva, taitava, mutta silti jotenkin inhimillinen. Myönnetään, välillä kirjojen rakkaustarinat ovat vähän rasittavia kaikkine kiemuroineen, mutta yleensä myötähäpeä jää suhteellisen vähäiseksi ja tarinoiden parissa viihtyy. 

Nyt aloitin itselleni ihan uuden Andrews-sarjan eli Hidden Legacy:n. Nevada Baylor elää maailmassa, jossa taikuus on  1800-luvulla annettu lääkkeiden avulla joukolla ihmisiä. Koska piirre on osoittautunut periytyväksi, on maailmassa mahtisukuja, joiden valtaa perustuu johonkin ylivoimaiseen kykyyn. Nevadan suku ei kuulu maan mahtaviin, mutta hänellä on oma taitonsa. Hän tietää aina kertooko joku totuuden vai valheen. 

Yksityisetsivänä toimiva Nevada joutuu uuden tapauksen kohdalla sekaantumaan valtaapitävien juonitteluun ja toimimaan yhdessä vaarallisen Mad Roganin kanssa. Taistelusta selviytymistä ja johtolankojen selvittelyä ei yhtään helpota vastentahtoisen partnerin seksikkyys ja ylimaalliset kyvyt, mutta lopulta päästään todellisen pahiksen jäljille ja Houston piti pelastaa historiallisen palon toistumiselta - taikavoimilla tietenkin.

No jaa, tämä oli viihdyttävä, mutta muutama "herkkä" kohtaus kyllä sai vähän haukottelemaan ja melkein pistin äänikirjan lukutahtia nopeammaksi, että tarina olisi edennyt. Tiedä, olenko jo liian vanha ja kyyninen, mutta tuollainen miehen perään huokailu saa minut nopeasti kyllästymään. Onneksi tarina pääasiallisesti eteni vauhdikkaasti, vaikka olikin vähän ennalta-arvattava. Sopivaa "aivot narikkaan" -  kuunneltavaa siis, muttei ehkä ihan niin mielenkiintoista kuin muutama muu saman kirjailijaparin tuotos. 

Melkein muuten jätin koko kirjan ottamatta kuunneltavaksi. Jollen olisi pitänyt Andrewsin kirjoista aiemmin, ei Harlekiini-tyylinen kansi mieheen liimautuvasta nuoresta naisesta olisi houkuttanut minua ollenkaan (ei, vaikka miehelle olisi kuvattu millaiset vatsalihakset hyvänsä - tässä kirjassa oltiin ilman paitaa melkein huvittavan paljon). Onneksi kirja ei sitten ollut ihan niin paha kuin mitä kansikuva antoi pelätä... 

**********************************************************************

Myönnän, otin seuraavaksi luttavaksi sarjan kakkososan. Ajattelin sen sopivan päänsäryn jälkeiseen koomaan varsin oivallisesti, mutta päädyinkin sitten tänne kirjoittamaan. 

Noin muuten voi todeta, että syksy on saapunut. Vaikka lämpötila ja aurinko tänä viikonloppuna antoivat ymmärtää ihan jotain muuta, alkavat värit hehkua pian parhaimmillaan - ainakin meidän pihallamme.

Rakastan syksyn väriloistoa ! 

Kyllä kelpasi vielä istahtaa lämpimään aurinkoon terassille ja nauttia kupponen teetä kera mustikkapiirakan. 

Tämäkin resepti muuten tehtiin öljypohjaan. Kyllä kelpaisi näyttää kolesterolista naputtaneelle lääkärille. Taikinaan lisätystä lemon curdista ei sitten hiiskahdettaisi ollenkaan - siinä kun on sekä voita että kananmunaa... 

Herkullisen reseptin bongasin siskon avustuksella täältä. 

(Luku)päiväkirja: Mitenkäs tässä nyt näin kävi ?

Melkein valmis villapaita (huomaa langanpätkät)

Lauantai 19.9.2020

Nyt on elämä päässyt väliin ja blogi uinunut hiljaisuudessa. Ei ole ollut tarkoitus, mutta ei vaan oikein ole ollut kirjoitettavaa. En nimittäin ole pahemmin edes lukenut. 

Syyskuun aikana olen tähän mennessä lukenut vain kolme kirjaa ja nekin ovat kaikki äänikirjoja, joita olen kuunnellut neuloessani. 

Irene Naakan Hullu kuin äidiksi tullut resonoi monessa kohtaa, vaikka meillä jo kuopuskin täyttää kohta 10 ja esikoinen saavuttaa kuukauden kuluttua täysi-ikäisyyden. 

Sayaka Muratan Lähikaupan nainen oli ehkä kuvittelemaani omituisempi, mutta kuvaa toki erityispiirteisen henkilön kokemusta ympäristön paineista normaaliuteen. Mielenkiintoinen. 

Kirsti Mannisen ja Jouko Raivion Punavuoren keisarinna oli ihan kiva dekkari. Jotenkin ehkä olisin odottanut pientä tiivistämistä ja vähemmän hajanaisuutta juonessa, mutta ihan mielelläni sitä kuuntelin. 

Lukeminen siis jumittaa ja kirjoittaminen jumittaa. Osittain kirjoittaminen taitaa olla vaikeaa siksikin, että tuntuu pahalta jättää mainitsematta elämän suuria muutoksia, jotka kuitenkin vaikuttavat juurikin vaikka lukuintoon. Ihan kuin jotenkin pettäisin teidät muutamat, jotka blogissa vierailette. 

En kuitenkaan ole muutoksista kertonut vielä esim. vanhemmilleni, joille annostelemme siskoni kanssa suuria uutisia meidän mielestämme yli 80-vuotiaille sopivaan sulattelutahtiin. Joten palataan niihin myöhemmin. Sanottakoon vain, että muutos on perheelle iso. Toisaalta ihan mahtava juttu, toisaalta kyyneliä aiheuttava. Pääasiassa kuitenkin positiivinen. 

Nyt kuitenkin on blogikirjoitustenkin pää auki syyskuussa. Ehkä tässä saisi vielä oikein kirjajuttujakin aikaiseksi. 

Kivenä koskessa

Ympärillä kuohuu. Yksi muuttaa maan toiselle puolelle. Toinen löytää unelmatyönsä. Kolmas puskee opintoja läpi. Minä istua kökötän virran keskellä. Olen se kivi, joka ei hievahdakaan, vaan kääntää virran ohitseen. Mikään ei  muutu, paitsi liike ympärillä. Minä en muutu.

Ehkä minun tarkoitusenani on olla nyt se kiinnekohta ja tuki. Juurtua kallioon ja pitää edes jotain paikoillaan. Houkutus heittäytyä kosken vietäväksi on välillä suuri, mutta ei nyt, ei vielä. Tulee se muutoksen aika minullekin. 

Muutan minäkin tosin jotain. Lopetin Nextoryn tilauksen, vähensin Audiblea, seuraavan tulilinjalla ovat ylimääräiset tv-kanavat. Järkeistän kuukauden menoja ja poistan painetta. 

Ai, että mitä painetta? No, kun on tuollainen palvelu, josta voi lukea niin paljon kuin ehtii, saa suorittaja itselleen stressiä aikaiseksi lukemaan ehtimättömyydestään. Enkä nyt oikein ehdi lukemaan. Liikaa töitä, liikaa neulomista, liikaa... no, vähän kaikkea. 

Sitä paitsi, toinen stressin aiheuttaja ovat työpisteen ympärillä kasvavat kirjapinot ja puhelimessa odottavat kuunneltavat kirjat. Jos välillä keskittyisi niihin - ja syksyn arkeen. Tällä viikolla se nimittäin tuli, syksyinen tunne. Ensimmäistä kertaa tuoksui aamulla syksylle, eikä sukkahousujen ajattelu aiheuttanu tuskaista oloa. 

Tänään ostin pari kynttilää olohuoneen pöydälle. Se ei nimittäin muutu, että syyskuussa viimeistään alkaa kynttiläkausi. 

Olen minä jotain sentään lukenutkin ja peräti loppuun. Salaisuuksien galleria osoittautui jonkinlaiseksi sekamelskaksi yliluonnollista ja dekkaria. En oikein pitänyt kirjan tyylistä. Siinä sekoittui liian monta asiaa ja väsähdin ihmissuhteiden vaikeuteen ja sitten helppouteen. Tasapaino puuttui. Kuuntelin kuitenkin loppuun. 

Pienen hauen metsästys piti linjansa loppuun saakka. Tykkäsin. Se oli outoudessaan kiinnostava ja sen hahmot, niin ihmiset kuin omituiset otukset kauniita kaikessa rumuudessaan. 

Historian jännät naiset on edelleen sohvapöydällä ja siihen se jääkin uusien kynttilöiden kaveriksi. Ehdottoman luettavaa ja ihanan lyhyitä pätkiä, joihin jaksan kyllä keskittyä väsyneenäkin. 

(Luku)päiväkirja: Arjen outoutta ja lukemisen muistamattomuutta

 Luoja, että viikko tuntui pitkältä. 

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen. Osa vielä lomailee, joten toisaalta kaikki vähän vielä kulkee hitaalla, toisaalta taas pitää juosta muitakin kuin omia hommia. Joka tapauksessa kellon kellossa viisarit rämpivät jossain tahmeassa ja jokainen päivä tuntui ainakin kahden päivän pituiselta. Viikonloppuun oli iäisyys. 

Kaikenlaista puuhaa tietysti oli - koulut alkoivat, vietettiin 16v-synttäreitä, nautittiin ja nautitaan kesän viimeisistä (?) lämpimistä päivistä.

Lukeminen muuttui jotenkin kummalliseksi. Olen lukenut, mutta tuntuu kuin en. En oikein muista, mihin kirjoihin tuli tartuttua. 

Osaksi tuo johtunee siitä, että pääasiallisesti olen kuunnellut äänikirjaa. Salaisuuksien galleria on ihan ok dekkari. Sen juoni etenee vähän hypähdellen ja kerronta keskittyy liikaa pääparin tunnepohdintaan (aika rasittavaa, jos ihan suoraan sanotaan. En ole suuri vatvomisen ystävä). 30-vuotta vanhan kuolemantapauksen kiemuroista en oikein ymmärrä (vielä?) mitään. Tosin tuohon saattaa osaltaan vaikuttaa se, että kuuntelen kirjaa monesti iltaisin ja sitten aamulla kelaan takaisin kohtaan, jonka kuvittelen vielä kuulleeni. 

Patricia Bertényi ei käsittääkseni ole äidinkieleltään suomenkielinen ja se valitettavasti näkyy välillä rakenteissa. Kuunneltuna muutamat kömpelöt ja toistuvat hän-tämä viittaukset taitavat korostua turhan paljon. Ainakin minun korvaani välillä särähtää. Olen kaukana kielipoliisista, ja useimmiten kielioppiasiat menevät iloisesti ohi, mutta nyt olen muutamassa kohdassa oikein pysähtynyt miettimään. 

Olen myös pikkuhiljaa edennyt Pienen hauen pyydystys - romaanin kanssa. Se on ihastuttavan outo ja vinksahtanut. Metsien hahmot ovat suorastaan riemastuttavia ja Peijooni ainakin toistaiseksi suuri suosikkini. 

Muuten en muista lukeneeni mitään. Outo viikko, oudoissa tunnelmissa. Eikä tietysti vähiten siksi, että yksi perheenjäsen on "persona non grata" kaikissa yhteisissä hetkissä ja keskustelua  käydään edelleen turvaväli huomioiden.

Onneksi isäntä saadaan jo tiistaina pois karanteenieristyksestä saunakamarista. Hän kävi lääkärin ohjeesta Koronatestissa tällä viikolla. Se oli negatiivinen, mutta karanteeni loppuu silti vasta tiistaina, ja silloinkin tietysti vain, jos oireita ei ilmaannu. Ainakin nyt näyttää hyvältä. 

Ensi viikon (ja viikonlopun) lukemisen taidan muistaa paremmin. Sain eilen postissa Maria Pettersonin Historian jännät naiset - merirosvoja, meedioita, vakoojaprinsessoja ja varkaita. Kirjassa kerrotaan virallisessa historiankirjoituksessa unohtuneista naisista, jotka usein ovat jääneet miespuolisten kollegojensa varjoon. Tästä lukukokemuksesta voi tulla joko voimaannuttava ("kyllä naisetkin") tai toisaalta raivostuttava ("miksi ihmeessä naiset eivät muka voisi"), mutta joka tapauksessa varmasti mielenkiintoinen. 

On myös mielenkiintoista nähd, millaisen reaktion (tai reaktiota laisinkaan) saa maailmalla käynnissä oleva kampanja, jossa naisten alun perin miehisellä nimimerkillä julkaisemia kirjoja ilmestyy ensimmäistä kertaa heidän omilla nimillään. 

(Luku)päiväkirja: lomaromantiikkaa

Keskiviikko 5.8.2020

Kun mieli on levoton ja hiema ahdistaa, auttaa hyvänmielen tarina tasaannuttamaan oloa. Siksi kai sormi niin herkästi painoi kuunneltavaksi modernin maalaisromantiikan huippuedustajan Jylhäsalmi-sarjasta. Jylhäsalmen sydänkesä tekee mielelle juuri niin hyvää kuin ajattelin. Ainakin tämä ensimmäinen neljäsosa on ollut rentouttavaa kuunneltavaa.

Henna ja Maiju saapuvat isopaapan vanhalle talolle siistiäkseen sen myyntikuntoon. Idylli tietysti on täydellinen järvimaisemineen ja savusaunoineen, ja käytännön asiatkin lutviintuvat vähitellen. Apuna pyörivät naapurin vanhaisäntä sekä tietysti pari kylän komistusta. Rinnalla kulkee tarina sota-ajalta ja odotan sen linkittymistä nykyaikaan (vaikka taidan vähän jo kuvion arvatakin). 

Herttaista, olematta imelää - Ainakin toistaiseksi keskitytään enemmän suomalaiseen maalaismaisemaan ja rauhalliseen elämään syrjäkylillä, kuin varsinaiseen rakkausromatiikkaan. Kyllä sitä itsekin jotain tuollaista voisi haluta ja ainahan voi haaveilla omasta metsäpaikasta järven rannalla.

Tällä hetkellä tosin haaveiden mahdollinen konkretisoiminen vie sitten ihan toiseen suuntaan. Seuraava viikko ihmetellään vaihtoehtoja ja nähdään, muuttuuko jokin ja miten nopeasti. Lomailusta meinaa tulla mitään, tai ainakaan rentoutumisesta. Maanantaina pitäisi keskittyä sitten taas töihinkin. 

Huusholli on edelleen ihan hirmumyrskyn jäljiltä eli vaatekaapit kesken, vaikka täytyy kyllä teinejä kehuakin. Taitavasti saivat kaappeja pystyyn ihan keskenään. Homman viimeistelyssä ja jälkisiivouksessa olisi ehkä hieman petrattavaa, mutta annetaan joustoa. Viimeinen lomaviikko heilläkin menossa. 

Mielenrauhaa eivät myöskään tuo viimeisimmät uutiset Koronasta. Pitäkää nyt hyvät ihmiset ne turvavälit ja peskää käsiänne. Matkalta palatessa tuntuu karanteenissa pysyminen ehkä hankalalta, mutta nyt on todella tärkeää ottaa tämä vakavasti. Kukaan ei voi väittää tietävänsä, altistuiko matkalla, kentällä, koneessa. Vain aika (14pv) näyttää, miten kävi ja ilman oireitakin saattaa testi olla varmuuden vuoksi paikallaan. 

Koulut alkavat ensi viikolla. Olisi kiva, jos oppilaat voisivat palata opinahjoihinsa turvallisin mielin. 

Lauantai 8.8.2020

Tästä loppulomasta on nyt romantiikka ollut kaukana. Isäntä palasi viikolla työmatkalta ja on siis karanteenissa - Suljettiin mies saunakamariin, vain pihalla saa käydä. Välillä on otettu riski ja istuskeltu ulkona 3-metrisen pöydän eri päissä. Ehkä siinä olisi turvaväliä tarpeeksi ? 

Toivon ainakin. Nyt ei oikeasti ehditä sairastamaan. Koulut alkavat ensi viikolla, keskimmäisellä lukion ensimmäinen. Olisi kiva, että pääsisivät edes alkuun. 

Näyttää siltä, että oma romantiikan puute heijastuu myös lukemisiin. Alkoi Jylhäsalmi tympäännyttämään. Ei, että kirjassa mitään vikaa olisi. Taitaa lukijalle olla tällä hetkellä pienikin hempeily liikaa. Niinpä vaihdoin genreä lennossa. Tällä hetkellä kuuntelussa Patricia G. Bertényin Salaisuuksien galleria. Se on käsittääkseni taidemaailmaan sijoittuva dekkari, jossa pientä yliluonnollista twistiä. Katsotaan. Olen ihan alussa. 

Niin ja toki meillä on Toton kanssa Seikkailujen saari edelleen kesken. Pojan aika on mennyt itse lukemiseen ja kavereiden kanssa hengailuun, joten tuo etenee vähän hitaasti. Nyt viimeisimpänä hänet on koukuttanut lukemaan Sensored Reality -sarja. Minäkin luin sen ekan osan Beta ja Toto sai eilen loppuun jo toisen osan, Glitch. Jännä kuulemma jatkuu. 

Työt alkavat maanantaina. Olisin minä vielä lomaillut. 

(Luku)päiväkirja: Loma yli puolenvälin

Maanantai 27.7. 2020

Tai vasta puolessa välissä. Miten kukin nyt asian ottaa. 

Istun taas terassilla kirjoittamassa. Näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Ihanaa. Iltapäivällä on ohjelmassa hot dog grillausta ystävien kanssa ja sitä ennen olisi kiva päästä hetkeksi rannalle. 

Niin, meillä on alkanut perhe-elämässä uusi vaihe. Olemme jo pariin otteeseen päätyneet isännän kanssa rannalle ihan kaksin keskenämme jälkikasvun ilmoitettua, että heillä on kavereiden kanssa muuta tekemistä. Uudeksi tämän tekee se, että olemme silti voineet lähteä rannalle tarvitsematta raahata vastahakoisia lapsia mukana. 

Myönnetään, ranta on ihan lähellä emmekä ole poissa paljon tuntia enempää, mutta silti. Ihan kuin oltaisiin taas nuoria. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei vapaus maistu haikeuden lisäksi makealta. 

Viime viikon lukupäiväkirja jäi vähän tyngäksi. Kävimme Mikkelissä kiepsahtamassa, mutta sadekeli sotki toimintasuunnitelmat ja laski yllättäen myös mielen matalaksi. Teehuone Wehmais tarjosi upean iltapäiväteen ja majoitus oli tunnelmallisessa Marjan matkakodissa, mutta silti olimme oudon väsyneitä. Olo parani vasta auringon ilmaantuessa heti Espooseen palattuamme. Huonosti ajoitettu reissu, ei mahda mitään. Sadekausi keskellä aurinkoisia päiviä. 

Lukeminen on edennyt neulomisen / virkkauksen ohessa. Neuloosi oireilee pahemman kerran. Nyt olen hurahtanut isoäidin neliöihin... Mikäs siinä, äänikirjoja voi kuunnella samalla.

¨Ai, ilmastonmuutoksesta ja keski-ikäisen miehen pohdintaa sukupuolirooleista - pylväs, toinen, kolmas, kolme ketjusilmukkaa - Los Angeles ja matkakertomus - pylväs, pylväs, pylväs, ketjusilmukka - juttua vanhenemisesta..." 

Ja niin edelleen - siihen saakka, kunnes tuo kirja oli kuunneltu loppuun. Kyseessä on tietysti Kjell Westön ja Juha Itkosen 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä.

Pidin kirjasta, se herätti itsessäkin ajatuksia. Silti, vaikka monessa kohtaa mietin samalla tavalla, oli kirja kuitenkin keski-ikäisten miesten keskustelua omista näkökulmistaan ja jossain kohtaa toisto sai miettimään, onko kaikki ajatustenvaihto jonkinlaista narinaa. Pitäisi, muttei kuitenkaan. 

Toinen loppuun lukemani kirja on ihan hömppää - taas somesuosituksen perusteella. Kaikki alkoi salaisuudesta on melko perinteinen viihdepläjäys, mutta varsin herttainen. Lynley ja Kit esittävät avioparia saadakseen paikan taloudenhoitajina värikkäälle ja epäorganisoituneelle perheelle. Sitten tietysti rakastutaan, tulee ryppyjä rakkauteen, mutta lopussa kaikilla on kulta kainalossa. 

Nyt pitää laittaa toimeksi. Pitäisi varmaan vähän siistiä huushollia ja siivota ainakin terassilta vadelmavarkaiden jätökset. Niin, ja on tuolla yksi keskeneräinen isoäidin neliökin... 

Keskiviikko 29.7.2020

On se loma edelleen. Isäntä ja keskimmäinen ovat rakentaneet (kyllä, Ikean paketeista nimenomaan rakennetaan) vaatekaappia. Vielä olisi toinen jäljellä. 

Minä olen virkannut ja neulonut ja taas virkannut ja kuunnellut toisinaan singahtelevia ärräpäitä. 

Olo on levoton. Isäntä joutuu lähtemään lyhyelle matkalle. Huomenna on lähtö, 2 lentoa, 2 maata ja tiistaina takaisin. Eurooppaan toki, mutta silti pistetään mies karanteeniin. Onneksi meidän makkarimme saunan kupeessa on helposti eristettävissä ja sieltä on ovi pihalle. Minä muutan kuopuksen kaveriksi. 

Ylireagoinko ? En usko. Koulu alkaa kohta ja varsinkin keskimmäisen olisi kiva päästä hyvin lukion alkuun. Näihin kuvioihin ei Koronan sairastaminen oikein mahdu - ainakaan sitä ei mielellään ota, jos on mitenkään vältettävissä. Katsotaan, miten käy. 

Viime aikoina loppuun luettuja: 

Kjell Westö, Juha Itkonen: 7+7 - Levottoman ajan kirjeitä

Jill Mansell: Kaikki alkoi salaisuudesta 

(Luku)päiväkirja: Lomamoodissa

Keskiviikko 21.7.2020

Mikä on lomamoodi ? Se on sellainen olotila, jossa voi tehdä, mitä haluaa, tuntematta painetta tehdä jotain muuta, tai tehdä nopeammin. Eilen oli juuri sellainen päivä. 

Minulle rento olotila ei tarkoita tekemättä olemista. Se tarkoittaa vapautta valita oma tahtini. Eilen tein couscous-salaatin teiniporukalle, joka leiriytyi meille Magic-turnaukseen. Kävimme Ikeassa hankkimassa viimein vaatekaapin keskimmäiselle, joka huoneenvaihdon jälkeen on säilyttänyt vaatteitaan lähinnä kasassa säkkituolin päällä. Korona sekoitti meidän ostosreissumme keväällä, mutta nyt saimme aikaiseksi. Sitten päätimme isännän kanssa lähteä rannalle ja teimmekin niin. Illalla väistimme turnaushälinää lähiravintolaan. Vietimme täydellisen lomapäivän, joka soljui omalla tahdillaan.

Rannalla sain vihdoin kiinni lukemisesta. Minä olen huono lojumaan auringossa, mutta vilpakka tuuli sai mukavuudenhaluisuuteni heräämään. Kävin vain vähän kahlailemassa. Kirjalle paikka oli otollinen. Onneksi olin napannut kassiini mukaan Elizabeth Gilbertin elokuun alussa ilmestyvän uutuuden Tyttöjen kaupunki. Se osoittautui ainakin alultaan mukaansatempaavaksi tarinaksi nuoresta tytöstä 40-luvun New Yorkin teatterimaailmassa. 

Sain kirjan Gummeruksen pyytämättömänä arvostelukappaleena. Suhtaudun noihin vähän kaksijakoisesti. Tiedän, ettei ole pakko lukea eikä myöskään siis pakko kirjoittaa, mutta silti koen velvollisuudekseni edes yrittää. Jollen pidä tai kirja ei laisinkaan kiinnosta, harmittaa paperin tuhlaus. Onneksi viimeisimmistä ainakin osa on osoittautunut sellaisiksi, että luen loppuun. Uusia lukuja ja onnellisia loppuja oli helposti luettava hyvänmielenkirja ja nyt aloittamani Tyttöjen kaupunkikin tulee todennäköisesti luettua kokonaan. 

Olen myös jatkanut Westön ja Itkosen kirjeenvaihdon (7+7 - Levottoman ajan kirjeitä) kuuntelua. Siihen voi oikein uppoutua ja varsinkin Westön tyyli ja pohdinta vetäisee minut mukaansa ja herättää ajatuksia. Se herättää myös halun kirjoittaa, omassa pienessä mittakaavassani. Maltoin tuskin odottaa viimeisimmän kirjeen loppumista aloittaakseni tämän lukupäiväkirjan. 

Nyt keskustelun alla oli ilmastonmuutos, ihmisen muuttumisen vaikeus ja lisäksi Westö kertoi äidistään ja tämän vaikeasta masennuksesta. Saatan samaistua moneen kohtaa ilmastotuskassa. Tuskaa tuntee, mutta on vaikea muuttaa omia tottumuksiaan. En ole tänä vuonna lentänyt kertaakaan, mutta se taitaa olla ennemminkin Koronan "ansiota" kuin oma ilmastotekoni. 

Toisaalta Korona on haudannut ajatuksemme autosta luopumisesta. Sitä "tarvitaan" nyt enemmän esim. lasten kuskaamiseen. Etuoikeutetussa asemassamme välttelemme edelleen joukkoliikennettä. Se vain tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Tiedostan siis vallan mainiosti myös perheeni hyvän tilanteen. Me voimme valita. Välillä se melkein hävettää, muttei ainakaan vielä ole saanut muuttamaan toimintaani. 

Masennuksesta en onnekseni tiedä mitään, mutta tunnen suurta myötätuntoa sen kanssa kamppailevia ja heidän läheisiään kohtaan. Olen jonkuntasoinen kontrollifriikki, joka on joutunut sopeutumaan vähittäisen totaalikontrollin katoamiseen perheen ja kiireen kasvaessa. Ajatus hallinnan kadottamisesta kylmää ja siitähän masennuksessa kai on osittain kyse. "Jokin" ottaa vallan ja vaikka haluaisi, ei voi, eikä aina voi halutakaan. Kuten sanoin, en tiedä masennuksesta mitään, mutta tältä se välillä kuulostaa. 

Piti jättää tämä päiväkirjateksti ilman kuvia. Ihan vain siksi, että pitkästä aikaa sain jätettyä puhelimen kotiin (rannalle lähtiessä) ja myös ravintolassa pidin sen tiukasti laukussa. (Siksi ette näe kuvia Tapiolan Bistro O Matin herkullisesta illallisesta, jota lämpimästi suosittelen). On vapauttavaa olla välillä tavoittamattomissa ja ilman pakkoa kuvata ja jakaa. Suosittelen myös sitä. 

Silti taidan laittaa tähän pari kuvaa pihan kasveista. Niitä tulee napsittua ihan vain siksi, että suurin osa Whatsapp-keskustelua siskoni kanssa koostuu nykyään tomaatinkukkien määrän vertailusta tai muiden kasvien kasvun kuvauksesta. Olemme hurahtaneet. Hän parvekekasveihinsa ja minä jokakesäiseen tapaan pienen pihan rehevyyden lisääntymisen seuraamisesta. 

Tämän kesän erikoisuus eli päärynämelon aka pepino

(Luku)päiväkirja: Mitä lomalla tehdään?

Kesästä villiintynyt krassi kasvulaatikossa

Maanantai 13.7.2020 

Mitä lomalla tehdään ? Ihan mitä huvittaa! 

Tai ainakin melkein. Minun kohdallani tuo on tähän mennessä tarkoittanut siivouksen välttelyä ja neuloosin pahenemista aste kerrallaan. Nyt katselin sukkien sijaan jo pitkän villatakin ohjetta... sellaista, jossa on isoäidin neliöitä helmana. Hivenen arveluttaa, mutta se voisi olla sopiva seuraava ikuisuusprojekti. Olenkin jo kohta sukittanut koko perheen... 

Yksi syy sukkien valmistumiselle löytyy lukemisesta, tai paremminkin äänikirjoista. Kuuntelimme nimittäin Toton kanssa Morriganin kutsumus-romaanin loppuun. Tykkäsimme molemmat! Siinä todella tapahtuu paljon, mutta homma pysyy kasassa. Vähän kärsimättöminä mietimme, koska kolmas osa ilmestyy suomeksi. Englanniksi näytti ilmestyvän elokuussa, mutta sehän ei Toton kohdalla oikein toimi. 

Noin muuten olen pääasiassa kuunnellut ihan älyttömän rasittavaksi näköjään (ennakoitavasti) muuttuvaa vampyyriviihdettä. Olisihan se pitänyt tietää. Nuori tyttö joutuu silminnäkijäksi vampyyrien ja heitä jahtaavien välienselvittelyksi ja päätyy vampyyrien huostaan. Dark, handsome and troubled... eikös tuo ole vampyyrisankarin arkkityyppi ? No joo, ei The Dark Heroine ehkä ole niin paha kuin voisi olla. Paremmin kirjoitettu kuin monet muut, mutta kuitenkin. Jos tämä jahkaaminen vielä jatkuu kovin pitkään ja tarina keskittyy katseisiin ja huokauksiin käytävillä itse juonen etenemisen sijaan, saattaa kuuntelu vielä tyssähtää. 

Toistaiseksi olen saanut aikaa kulumaan sen parissa yli 3,5h, ilman totaalipahoinvointia. Ehkä vielä hetken verran. Minulla on kaksi sukkaparia kesken, keskittymiskyky nollassa ja tarve jollekin tosi höttöiselle. The Dark Heroine menettelee tuohon tilanteeseen, mutta kyllä Kimppakämppä oli parempi. 

Joku kanssabloggaajista kehui Kimppakämppää jossain somessa ja heti innostuin. Kevyt hyvänmielenkirja epätavallisesta kimppakämppäasetelmasta, jossa yövuorossa toimiva sairaanhoitaja saa käyttää kämppää (ja sänkyä) päivät ja tee se itse-kirjojen kustannustoimittaja öisin. Herkullista, kun tietysti jossain kohtaa kohdataan ja... Ehdottoman suositeltava viihderomaani laiturilukemistoon. Harmi vaan, että se oli tarpeeksi hyvä houkutellakseen lukemaan nopsasti loppuun ja sitten piti etsiä jotain uutta ja tarpeeksi hyvää seuraavaksi. 

Tiistai 14.7.2020 

No nyt tuli kesäinen olo! Ilmoittauduin nimittäin 1.8. pidettävälle kirjabloggaajien lukumaratonille. Ei se ole kesä eikä mikään, jos ei edes yhtä päivää pyhitä kirjoille. 

Saattaa tosin olla, että treenaan jonkunlaisen puolimaratonin jo etukäteen. Olen niin kertakaikkisen huono lukemaan tällä hetkellä. Tekisin mieli, mutta en saa tartuttua kirjaan. Yleensä sitä kutsuttaisiin lukujumiksi, mutta nyt taitaa kyseessä olla vaan perinteinen saamattomuus - tai sitten neuloosi. Toton sukat valmistuivat aamulla ja kello on tuskin kahdeksan. Neuloessa voi toki kuunnella äänikirjoja, mutta ei se ole oikein sama asia. 

Yöllä ukkosti taas. Viime aikoina on ollut aikamoisia myrskyjä. 

Olemme lähdössä lyhyelle melontaretkelle huomenna. Pikkuisen hirvittää. Mitä, jos järvellä nousee kova tuuli tai tulee vettä niskaan kovemmin tai jos vaikka jäädään pysähdyssaareen jumiin? Olemme sen verran kokemattomia melojia, että kelin pitää olla suurin piirtein hyvä, jotta uskaltaudun vesille. 

Lauantai 18.7.2020

Tuntuu kuin lomaa olisi kestänyt jo vaikka kuinka kauan, vaikka takana on vasta ensimmäinen viikko. Luulen tunteen johtuvan tekemästämme pienestä lomamatkasta (sekä todennäköisesti myös helteiden paluusta). 

Emme lähteneet kauas, emmekä pitkäksi aikaa, mutta järviluonto ja tunnelmallinen hotelli veivät ajatukset irti arjesta. Näyttää siltä, että kesäinen melontaretki on löytänyt paikkansa lomaohjelmassamme. Tämä oli toinen kerta ja lyhyen kuvauksen löytää täältä.

Lukeminen puolestaan takkuilee pahemman kerran. Vain äänikirjoja tulee kuunneltua. 

Toton kanssa kuuntelemme Enid Blytonin Seikkailujen saarta. Tunnistan taian aikuisenakin, vaikka jonkin verran teksti onkin tyyliltää vanhentunut ja varsinkin tummaihoisen palvelijan kuvaus välillä pikkuisen kirskahtaa korvissa ikävästi. Aikansa tuote, mutta ehkä juttelemme Toton kanssa jossain vaiheessa aiheesta. 

Aloitin myös kuuntelemaan Kjäll Westön ja Juha Itkosen toisilleen kirjoittamia kirjeita eli 7+7 - levottoman ajan kirjeitä. Kirjailijat myös itse lukevat kirjeensä äänikirjassa, molemmat vielä oikein hyvin. Samalla tekstistä tulee jotenkin henkilökohtaisempaa. 

Olen muutaman jo kuunnellut ja ne ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi. Näin siksi, ettei kumpikaan kirjailijoista varsinaisesti kuulu lemppareihini, vaikka Westön Kangastus 38 olikin upea. Nämä kirjeet kuitenkin antavat kurkistusaukon kirjailijoiden elämään ja tapaan ajatella, samalla pohdiskellen myös ilmiöitä maailmalta. Koukuttavaa.

 

Sunnuntai 19.7.2020 

Toinen yritys. Kirjoitin jo kertaalleen, mutta tekstini katosi jonnekin bittiavaruuteen. Ilmeisesti en saisi hypätä toiseen sovellukseen tallentamatta ensin... Tällä kertaa piti käydä tarkistamassa Westön ja Itkosen kirjeiden julkaisemisvuosi. Se oli syksy 2019. 

Ihmettelin nimittäin ajan kulumista. Sitä, miten kirjeiden pohdiskelemista tilanteista ja tapahtumista tuntuu olevan ikuisuus. #Metoo, Ruotsin Akatemia, Unkarin vaalit - niiden jälkeenhän on tapahtunut jo vaikka mitä, mutta kirjeiden päiväykset ovat keväältä 2018. Toisaalta, miten niistä voi olla jo kaksi vuotta? Aika tuntuu samaan aikaan pitkältä ja silmänräpäykseltä. 

Ehkä oman vanhenemisensa itse asiassa huomaa erityisesti siitä, miten aika muuttaa olemustaan. Kalenterista huomaa kuun alun, sitten ollaan yli puolenvälin ennen kuin loppu häämöttää. Lapsena aika tuntui loputtomalta virralta minuutteja, sitten aika pilkkoutui päiviksi, sitten huomasi viikonloput ja nyt näyttävät viikotkin katoavan jonnekin. Hidastuukohan aika sitten uudelleen, kun oma tahti rauhoittuu ? Vai soljuvatko vuodetkin jossain kohtaa huomaamatta?

Huomaan samaistuvani enemmän Westön ajatuksiin. Olen iältäni aikalailla herrojen puolivälistä, mutta ehkä elämäntilanne vaikuttaa. Itkosella on kirjeissä pienet kaksosvauvat ja arki sen mukainen. Myös ajatukset ja niiden mukana teksti tuntuu asettuvan perheen piiriin ja pyrähdukset piirin ulkopuolelle ovat juuri sellaisia, nopeita kiepautuksia ja useimmiten palataan perheeseen. Westöllä puolestaan on selkeästi aikaa päästää ajatuksensa vaeltamaan. Hänellä riittää energiaa pohtia asioita kauempaa, oman elinpiirin ulkopuolelta, käännellä aiheita puolelta toiselle, tarkastellen. Ehkä aiheiden yleismaailmallisempi laajuus vetoaa tällaiseen jo pikkulapsiajan taakseen jättäneeseen. Sitä huomaa pyristelevänsä perhekuplasta ulos itsekin, on tarve katsoa kauemmas. Aiemmin ei kai yksinkertaisesti jaksanut. 

Toto-parka. Hän on vielä pieni ja joutuu keskelle vanhempien "itsenäistymiskautta" ja muutoksia. Pitää muistaa, että hänelläkin on oikeus tylsästi turvallisiin aikuisiin ja tasaiseen menoon. Lapset sopeutuvat, mutta heillä on myös oikeuksia.

Mitä ilmeisimmin 7+7 herättää ajatuksia. Se on hyvän kirjan merkki. Sunnuntai-aamusta puolestaan tekee hyvän se, kun ehtii miettimään. Istun terassilla, kahvikuppi kaipaa täydennystä ja tuore leipä levitää tuoksuaan keittiössä. Aurinko paahtaa jo, päivästä tulee kuuma. 

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Beth O'Leary: Kimppakämppä 

Ihan ehdoton lisä laiturilukemistoon. Tosin herätti pientä pohdintaa päähenkilön olemuksesta ja sen mahdollisesta vaikutuksesta juoneen...