(Luku)päiväkirja: Joulu meni jo

 

Hurjaa, miten aika kuluu. Se vain katoaa jonnekin. Piti joulukuussa kirjoittaa joulukalenterikirjoista, ruokakirjoista ja muuten vaan kirjoista. Sitten en oikein edes lukenut - tai no jotain sentään, mutta kaukana suunnitellusta. 

Se tarkoittaa myös Goodreads lukuhaasteen melkein surkeaa tilaa. Haastessa minun piti lukea vuoden aikana 100 kirjaa. Sen ei pitänyt olla kummoinenkaan ongelma. Itse asiassa sen piti olla ihan läpihuutojuttu. Tänä vuonna mikään asia ei ole ollut läpihuutojuttu. Luettuja kirjoja on tällä hetkellä 91. Vuotta on jäljellä 5 päivää. 

Eihän tuokaan ole ollenkaan huono määrä, mutta minulle vähän alakanttiin. Sellainen vuosi. 

Palataan kuitenkin joulukuuhun. Ihan vielä ei ole "Taustapeilin" aika. 

Olemme Toton kanssa nyt pari kertaa lukeneet "joulukalenteri"-kirjoja. Viime vuonna tykkäsimme kovasti Yöjunan tarinasta. Tänä vuonna luettavaksi valikoitui Ruukin salaisuus. Kummassakin seikkailee nuori tyttö unenomaisissa ja vähän pelottavissakin ympäristöissä. 

Flora on saapunut äitinsä kanssa jouluksi Helmerinkylään vanhan kartanon portinvartijan tupaan. Kartanon puutarha vetää Floraa puoleensa ja hän löytää sieltä niin erikoisen ystävän kuin seimen palasia. Vähitellen kartanon tarina alkaa selviämään ja Flora sukeltaa yhä syvemmälle menneisyyden tragediaan. 

Tunnelma ja yliluonnollinen vire tarinoissa kummituksineen ja kirouksineen on mielenkiintoinen, mutta jotenkin en kuitenkaan nyt hirmuisesti pitänyt kirjasta. Vanhemmalle lukijalle loppuratkaisu ja sitä edeltävät tapahtumat ovat vähän ennalta-arvattavia. Henkilöhahmot jäivät jotenkin keskeneräisiksi, ehkä heitä oli tällaiseen tarinaan vähän turhankin paljon. Lisäksi minua jäi ihmetyttämään, miksi joulunodotukseen tarkoitetut kirjat kertovat kadonneista ihmisistä, kuolemasta, kummituksista ja onnettomista kohtaloista? Ruukin salaisuus oli jotenkin Yöjunaakin paljon surumielisempi. Ensi vuonna haluaisin lukea jotain iloisempaa. 

Muuten joulukuussa tulin lukeneeksi vain yhden kirjan loppuun. Kuuntelin nimittäin äänikirjana The Murderous Affair of Stone Manor. Siinä oli joulun hömpäksi sopiva tarina. Nuori nainen perii vanhan rakennuksen Skotlannista ja lähtee tutkimaan perintöään. Mukaan änkeää uraansa pelastava näyttelijä tekemään dokumenttia. Joukkoon heitetään komea yleismies ja kirottu aarre ja hauskasti kirjoitettu tarina. Nauratti, vaikka oli tarinassa tietysti myös murha. 

Noin muuten on menty ja mennään vähän asialinjalla. Olen kummasti tykästynyt kuuntelemaan äänikirjana Kaari Utrion elämäkertaa Kaari: Kirjailija Kaari Utrion elämä. Olen tietysti lukenut jo nuorena hänen kirjojaan ja lehdistä vaiheistaan, mutta on mielenkiintoista saada tällainen kokonaisnäkemys. 

Lisäksi sain joululahjaksi toivomani opuksen Suomen ruokahistoria - suolalihasta sushiin. Se on parin ensimmäisen luvun perusteella mukaansatempaava ja täynnä asiaa. 

Käsissä on siis niin pitkä tietokirja kuin pitkä elämäkertakin. Lukumääräisesti ei siis kirjoja taida enää tälle vuodelle kertyä montaa, varsinkin kun välipäivät menevät tänä vuonna töiden parissa. Yhtään en kuitenkaan valita. Mielenkiitnoista luettavaa riittää. 

(Luku)päiväkirja : Black Friday huumaa ja kulutuskritiikkiä...

Mitä olen lukenut viime aikoina ? No , en oikein mitään. Se ei kuitenkaan estänyt minua taas hankkimasta uutta luettavaa. 

Selvisin ilman ostoksia sunnuntaihin saakka - sitten eksyin Elisa Kirjan alekirjojen listalle. 

Olen muuten selvästi alkanut luokitella kirjoja valitsemani lukutavan mukaan.

1. Suurin massa ja varsinkin cozy mystery tai viihdekirjat kuuluvat äänikirjamaailmaan - samoin elämäkerralliset "oppaat". 
2. E-kirjoihin haluan sarjoja, jotka jostain syystä olen aloittanut tässä muodossa, tai sellaisia kirjoja, jotka koen enemmän luettaviksi kuin kuunneltaviksi., tai jotka koen jostain syystä haluavani "säilyttää ulottuvillani". Viimeksi mainittu on sinänsä huvittavaa, koska luen kirjoja uudelleen erittäin harvoin.  
3. Lasten- ja nuortenkirjat Totolle (ja minulle), keittokirjat, kuvia sisältävät tietokirjat jne. puolestaan vetävät puoleensa painetussa muodossa. 

No, Elisa Kirjan ale sai minut nappaamaan luettavaksi kolme kirjaa : 

Haruki Murakamin Vieterilintukronikka kuuluu luokkaan "säilyttää ulottuvillani" - ihan vain siksi, että Murakami. 1Q84 kuuluu edelleen kolmeen parhaimpaan ikinä lukemaani kirjaan ja vaikka muutamasta muusta en niin ole innostunutkaan, on Murakamin nimessä edelleen taikaa. 

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti puolestaan on kirja, jota on kehuttu niin paljon, että haluan lukea sen keskittyneesti. Kuunnellessa teksti menee joskus liian nopeasti - luulen, että tätä haluan makustella. 

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja - tämä ehkä menisi tavallaan tuohon äänikirjojen viihdekirjakategoriaan, mutta toisinaan on kiva ihan vain lukea. Itse asiassa olen näköjään äänikirjoissa jumiutunut nyt pääasiassa cozy mysteryyn tai tuohon "omaelämäkerralliset tietokirjat tai elämäntapaoppaat" 

Elisa Kirjan lisäksi nappasin Kobosta (kun piti päivittää) myös jatkoa Deanna Raybournin Veronica Speedwell -sarjaan, niin viihdyttävä kuin se onkin (ja omalla tavallaan cozy mysteryä). 

Hupaisaksi tämän ostospyrähdykseni tekee se, miten juuri olen viime aikoina lukenut Julia Thurénin Tieto-Finlandia ehdokkaan Kaikki kuluttamisesta-Näin aloin käyttää rahojani paremmin, jossa käsitellään kuluttamisen eri muotoja ja miten sitä pitäisi vähentää, puhumattakaan siitä, miksi kulutamme, sekä historiallisista että vähän psykologisistakin syistä. 

Kaikki kuluttamisesta - Näin aloin käyttää rahojani paremmin 

Storytel äänikirja - lukijana Heljä Heikkinen 

En oikeastaan ihmettele kirjan listaamista Tieto-Finlandiaehdokkaaksi. Kaikki kuluttamisesta on kompakti paketti valtavasta määrästä historiallista ja muuta kuluttamiseen liittyvää tietoa, mutta kasattuna helposti sulateltavaan ja omakohtaiseen muotoon. Thurén kertoo esimerkkejä omasta elämästään tai tavastaan ajatella, mutta liittyen laajempaan kuvaan. Lukijan on helppo samaistua ja ymmärtää, vaikkei ihan kaikkia nimiä ja luokituksia muistaisikaan viimeisen sivun jälkeen. 

Kirja sai minutkin pohtimaan omia kulutustottumuksiani. En koe olevani kovin kulutuskeskeinen, paitsi ehkä kirjojen suhteen, tai keittiövälineiden, tai ruoan, tai... ehkä meillä kaikilla on omat "heikot kohtamme". Kuten yllä sanoin, huolimatta lukemastani kirjasta ja päätöksestäni olla ostamatta "turhaa", päädyin kuitenkin Black Friday aleen. Eiväthän kirjat voi olla turhaa ? Sähköinen muoto ei edes kuluta metsiä? (sähköntuotanto ja muu tuotantokoneisto tietysti sivuutetaan...) Perusteluja omille ostoksilleen on yllättävän helppo löytää. 

Toisaalta, juurihan minä perjantaina ostin uuden mekon esikoisen ylioppilasjuhliin (vaikka tiedän mahtuvani koronakiloista huolimatta edelleen ainakin yhteen vanhaan ja isäntäkin ehtii tuomaan sen kotiin Ranskasta, jonne sen viikonloppuna unohdin...) 

No, joka tapauksessa kulutustaan on hyvä tarkkailla ja siksi Thurénin kirja on varsin suositeltavaa luettavaa ihan kaikille, mutta ehkä vielä erityisesti meille keski-ikäisille, joilla ehkä on varaa kuluttaa enemmän kuin aiemmin elämässään ja siksi tarvetta pohtia, mihin rahojaan sitten oikein pistää. 

Tällä hetkellä kuuntelen myös Laura Frimanin kirjaa Tauko. Siinä kirjailija kertoo päätöksestään olla ostamatta yhtään uutta vaatetta vuonna 2020 ja samalla hän pohtii myös omaa tapaansa ostaa vaatteita tai yleensä pukeutua. 

Olen vasta kirjan alussa, mutta jo nyt voin sanoa, että Frimanin kuvaama miltei maaninen tapa ostaa vaatteita tuntuu vieraalta. Pukeutuminen ei ole koskaan ollut minulle se pahin kulutukseen houkutteleva elämänalue, melkein päinvastoin, mikä toki taitaa myös näkyä tyylissänikin. Huolimatta tuosta juuri ostamastani mekosta, olen nauttinut etätoistä ja videopalaverien antamasta mahdollisuudesta päästä kuin koira veräjästä siitä, että pukee ylleen vähän kulahtaneet vaatteet, jotka eivät enää läpäisisi "toimistokriteerejä" - kameran kautta kun eivät pienet kulumat näy, tai ainakin näin olen itselleni uskotellut. 

(Luku)päiväkirja: Heräämisen jälkeen eli tähtikauden avaus

Miten menee nyt pari viikkoa sairasloman päättymisen jälkeen ? "Hyvin, kiitos kysymästä", on varovainen vastaus.

Olo on aivan eri, mutta edelleen väsyttää. Jää jalkojen alla ritisee välillä ja katse pitää kiinnittää tiukasti vastarannalle. Olen opetellut uuden sanan: "Ei" - tai oikeastaan olen kaivanut sanan kaapin pohjalta ja kiinnittänyt sen uusiin kehyksiin. 

"Ei" - minun ei tarvitse aina olla parhaimmillanin / tehokkaimmillani - voin myös lusmuta välillä 

"Ei" - minun ei tarvitse osallistua kaikkeen - toisetkin osaavat 

"Ei" - ei saa täyttää päiviä vain työllä tai kodin työlistalla - etsi aika myös levolle, hauskalle ja ennen kaikkea ihmisille 

"Ei" -  muista sana "Ei" 

Tästä lähdetään. Seuraavaksi teen uuden listan. Tällä kertaa en kirjaa asioita, jotka "pitää" tehdä, vaan asioita, joita haluaisin tehdä, joista tulee hyvä mieli. Erityisesti haluan listata tapoja tavata ystäviä. Luulen, että tätä pitää alkuun vähän suorittaa, ennen kuin se tulee uudelleen osaksi olemista.

Työpäivät ovat pysyneet toistaiseksi rajoissaan. Miten onkaan outo tunne, kun voi illallakin istahtaa sohvalle ja ottaa kirjan käteen, tai ehtii käymään kenkäostoksilla kuopuksen kanssa, tai jopa kirjoittaa jotain. Luksusta - vaiko sitä normaalia elämää ? Ainakin haluan tämän vapaudentunteen osaksi omaa uutta normaaliani. 

Myös aika on lähtenyt liikkeelle. Syksy meni keskellä tahmeaa siirappia, tunnit kestivät vuorokauden, työpäivät ikuisuuden. Mikään ei mennyt minnekään. Ihmettelin tunnetta työpsykologille ja hänellä oli vastaus valmiina. Ehkä kyseessä ei ollutkaan mielen luoma harha, ehkä aivot olivat oikeasti hidastuneet ja toimivat vain tahmeasti nykien. Jotain sellaista tiedetään uupuneen päässä välillä tapahtuvan. Pelottavaa, mutta silti vähän lohdullistakin. En vain kuvitellut, olin oikeasti keskellä aikajumia. 

Näyttää siltä, että selvisin tällä kertaa helpolla. En ollut vielä liian pitkällä. Tosin tämä taitaa olla vähän niin kuin alkoholismi. Ei koskaan ohi, mutta valppaus pitää loitolla. 

Onneksi ollaan kuitenkin tässä - tänään sain tähdet ikkunoihin ja leivoin madeleine-leivoksia. Molemmat listalta kivoja juttuja. 

Lisäksi on sopivasti lukemista ja jaksan myös keskittyä kirjoihin. 

Äänikirjana olen kuunnellut Julia Thurénin Kaikki kuluttamisesta - näin aloin käyttämään rahojani paremmin. Kyseessä on tuhti pakkaus erilaista pohdintaa siitä, miksi ihminen kuluttaa sekä tietoa kuluttamisen historiasta. Moni asia resonoi omassakin elämässäni, vaikka Thurén toki lähestyy asiaa myös henkilökohtaisesta näkökannastaan. Pitääpä pohtia - kuluttamisen tavat ja tarpeet liittyvät  tähän hetkeen ja tilanteeseen. Suositeltava kirja luettavaksi / kuunneltavaksi, sillä on hyvä pohtia tarvitsemmeko kaikkea hankkimaamme. Minäkään en ole varsinaisesti muodin suurkuluttaja, mutta entäpä kaikki kirjat ja keittiöhärpäkkeet ? Puhumattakaan taloutemme ylimitoitetusta käyttöelektroniikasta... 

Toto puolestaan alkoi lukemaan Anniina Mikaman Myrrys-romaania, mutta hän on välillä vähän pysähdellyt sen kanssa hieman pelottavilta tai ahdistavilta vaikuttavien kohtien vuoksi. Siispä minäkin aloitin kirjan itse ja olen kohta saanut hänet jo kiinni. Sitten on tarkoituksena jatkaa yhdessä. Orvon Niilo-pojan tarina ei olekaan ihan helpoimmasta päästä ja siihen mahtuu paljon ikäviäkin asioita. Olen kuitenkin ihmetellyt hieman Toton reaktioita, sillä minusta hän on lukenut paljon pelottavampaakin. Ehkä perheen puuttuminen ja toisten armoilla oleminen on hänestä jotenkin pahempaa kuin hirviöt ja taistelut. 

Joka tapauksessa, me molemmat pidämme Myrryksen maailmasta ja tarinasta aivan valtavasti. Jossain luin, että kirjan tahti oli koettu turhankin verkkaiseksi, mutta ainakin minä nautin valtavasti metsäkuvauksista ja Niilon päivien "tavallisista" tapahtumista. En yhtään kaipaa enempää vauhtia juoneen. Samaa sanoo Toto. Hän nauttii "uppoamisesta". Sitä paitsi, kyllä tarinassa tapahtuu, mutta isommat asiat tuntuvat koostuvan pienemmistä muutoksista. 

Olen siis onnistunut jopa keskittymään kirjoihin ilman sen pahempaa hyppelyä. Mitä nyt välillä vähän kuuntelen ruokapodcasteja ja vilkuilen ruokalehtiä. Seuraavaksi kuunneltavakseni osui Eeva Kilven Sininen muistikirja. Vaikuttaa lupaavalta. 

 

Loppuun luettuja : 

Julia Thurén: Kaikki kuluttamisesta - näin aloin käyttämään rahojani paremmin

lukijana Heljä Heikkinen

Storytel 

Tämä kirja on muuten myös 2021 Tieto-Finlandian ehdokaslistalla - Muita en listalta olekaan lukenut. Suomen ruokahistoriaa tosin olen katsellut vähän sillä silmällä... 

(Luku)päiväkirja: Taikuuden talo eli rento viikonloppu sohvannurkassa

Halusin luettavakseni jotain herttaista, perinteistä ja pikkuisen jännittävää. Yleensä tähän kaavaan sopivat lastenkirjat ja niitähän löytyy Toton hyllystä jo melkoinen määrä. Joukossa monta sellaista, jotka Toto on lukenut, mutta minä en. 

Taikuuden talo kuulosti sopivalta ja sai Totoltakin vahvat peukut. Siispä asetuin sohvannurkkaan ja keskityin. Kuten varmaan jo arvasittekin, pyhäinpäivän viikonloppu otettiin meillä superrennosti. 

Mikki Lish, Kelly Ngai: Taikuuden talo 

Oma ostos Totolle luettavaksi (en muista  mistä) 
 

Hedy ja Spencer saapuvat vanhempiensa matkan ajaksi isoisänsä vanhaan taloon. Talo on täynnä omituisia tavaroita, joihin isoisä kieltää ehdottomasti koskemasta. Sitten pölyyn piirtyvät sanat "etsi minut". 

Siitä alkaa tietysti seikkailu, johon kuuluvat niin haamut, puhuvat esineet kuin aikuiset, jotka tietävät taikuudesta enemmän kuin suostuvat myöntämään, erityisesti asioita piilottelee kuuluisana taikurina nuoruudessaan esiintynyt isoisä. Yhdessä serkkujensa kanssa Hedy ja Spencer ryhtyvät selvittämään kadonneen isoäitinsä arvoitusta huolimatta varoituksista ja käskyistä. 

Kuten kunnon tarinaan kuuluukin, on pahis tosi paha, lapset rohkeita ja sivuhenkilöt (karhu ja hirvi) vitsikkäitä. Vietin Taikuuden talossa varsin nautinnollisen viikonlopun. Tarina eteni jouhevasti, eikä lukijaa päästetty liian helpolla. Vähän joutui miettimään ja tapahtumat seurasivat toisiaan ripeään tahtiin. Pikkuisen jännittikin paikoin. Tässä on perinteinen, hyvin kirjoitettu seikkailu taikuuden keskellä. Pidin myös siitä, ettei kirjassa pyritty kertomaan mitään suurta sanomaa tai opettamaan viisauksia, paitsi ehkä perheen ja puhumisen tärkeydestä. 

Toinenkin osa on ilmestynyt ja Toto pisti sen samantien toivelistalle. Taitaa joulupukki tuon hankkia mielellään, sillä äitikin haluaa lukea. 

(Luku)päiväkirja: Lokakuun luetut

Lokakuu oli ja meni. Nyt on marraskuu ja sen huomaa kelistäkin. Kuvan kaunis kävelyilma taisi olla edellisen kuun puolella. Nyt tippuu vettä taivaan täydeltä ja synkeä harmaus vaihtaa vuoroa täydellisen pimeyden kanssa. 

Olo on silti yllättävän pirteä. Kaksi viikkoa paussia teki hyvää ja olen pystynyt pitämään työmäärän kohtuudessa. Lisäksi pieni etäisyys ei tehnyt ollenkaan huonoa. Perspektiivi laajeni ja horisontti oikeni. Suosittelen. 

Lyhyemmät työpäivät olen toistaiseksi hyödyntänyt lähinnä huushollin järjestämiseen ja ruoanlaittoon. Luureissa on ollut vaihtelevasti Posie Parker cozy mysteryä (viimeisimpänä kesken Murder of a Movie Star) tai Bella Table ruokapodcasteja. Molempi parempi - viihdyn. 

Lisäksi olen iltaisin istahtanut hetkeksi lukemaan Saku Tuomisen kirjaa Kaikki mitä olen oppinut hyvästä ruoasta. Sivun mittaiset aihekäsittelyt ovat kyllä helppoa luettavaa ja ajatuksiakin herää, mutta olen ollut iltaisin sohvalle istahtaessani niin väsynyt, että useampana iltana silmät ovat menneet kiinni kirjan vieressä. Ei mahda mitään. 

Lokakuun lukutahtiin siis en ole vielä päässyt, mutta se olikin vaihteeksi melkein vaikuttava. Luin nimittäin viime kuun aikana peräti 10 kirjaa. 

Myönnetään, joukossa on muutama melkoisen nopealukuinen kuten esim. lastenkirja Romeo & hirviöt. Siinä Romeo joutuu sukunsa kartanoon kouluun, jossa opettajat ovat vähintäänkin erikoisia. Selkeästi sarjan ensimmäiseksi osaksi kirjoitettu kirja oli ihan hauska, mutta tosiaan vähän harmittavaisesti tarina loppui aivan kesken. 

Toinen nopea makupala oli uusin Asterix ja Obelix eli Asterix et le griffon, jonka pojat toivat tuliaisina syysloman Ranska-reissultaan. Tuttu ja turvallinen ilman sen kummempia uudistuksia. Kaikki elementit paikoillaan. 

Toiset kaksi painettua luettavaa olivat niinikään lastenkirjoihin laskettava Pertsa ja Kilu - Viimeiset kaanit, jonka ostin Totolle joskus kesällä. Hän jotenkin yllättyneenä kertoi minulle itse asiassa pitäneensä kirjasta. Yleensähän Toto kallistuu enemmän tuonne fantasian puolelle, mutta tällä kertaa hän oli viehättynyt omalla tavallaan vanhanaikaisesta tarinasta poikien kesäseikkailusta. Ei silti, minäkin pidin. Onhan tuossa vähän vanhentunutta asetelmaa, kun tyttöjä ei ole missään, mutta toisaalta... se pikkupoikien vapaus ja vakavuus hurjaa rosvoa jahdatessa. Viehättävää. 

Viimeinen painettu kirja lokakuulta on tietokirja. Pidin kovasti Miikka Tammisen Keskiajan hirviöistä, vaikka mitään kauhean uutta en tällä kertaa löytänytkään. 

Näiden lisäksi luin yhden ekirjan eli Ina Westmanin Henkien saaren. Loput olivat äänikirjoja ja niistä peräti 4/5 Posie Parker sarjan cozy mysteryä ja se viimeinenkin saman genren edustaja eli Vampire knitting Clubin Bobbles and Broomsticks. 

Sama meno 

Sama meno tuntuu nyt jatkuvan marraskuun puolella. Luureissa soi kevyttä ja viihdyttävää, tai ruokahalua edistävää, sohvalla käsissä lyhyttä ja tietopitoista - tai sitten lapsille tarkoitettua. Olen kyllä kerännyt Storytelin listalle Instasuosituksista monenlaisia muitakin kirjoja - tiedä sitten, koska innostun niihin tarttumaan. 

Viimeisimpinä ovat luettavien/kuunneltavien listalle päätyneet mm. 

• Grady Hendrix - the Southern BookClub's Guide to Slaying Vampires (kai sitä nyt pitää lukupiiri saada vampyyrien ompeluseuran lisäksi ? )
• Ina Mikkola - Valtakirjani (ehkä voisin oppia ja kehittää sitä, miten otan vallan omiin käsiini elämässäni) 
• Taina Latvala - Torinon enkeli 
• Meri Valkama - Sinun, Margot 
• Eeva Kilpi - Sininen muistikirja

(Luku)päiväkirja: Kirjamessuilua kotisohvalla

 *messulippu saatu*

Tänä vuonna en sitten ollenkaan ehtinyt messuille käyskentelemään. Työt, lasten harrastukset ja yksi juhlakonsertti täyttivät viikonlopun. 

Onneksi on kuitenkin olemassa myös digilippu messuille ja sen kanssa voi seurata edes osaa ohjelmasta. Toki kokemuksesta jää kaikki haahuilu, hypistely ja tuttujen kanssa fiilistely, puhumattakaan siitä, että ohjelmaa ei digitalisoida kuin parilta lavalta, vaikka sitä esitetään viidellätoista. Silti - on ihanaa, kun pääsee osallistumaan edes näin. 

Sitä paitsi, minä olen sen verran mukavuudenhaluinen, että kuuntelen isojen lavojen ohjelmia mielelläni omalla sohvalla, selkeällä äänentoistolla ja ilman ruuhkaa... 

Näistä aloitin viikonloppuna ja listalla on vielä vaikka kuinka monta, kunhan taas ehdin istahtamaan koneen viereen kuuntelemaan. Onneksi lippu on voimassa vielä muutaman viikon. 

 

Punainen planeetta

Joonatan Tolan haastattelu on mielenkiintoista kuultavaa. Kuulosti jotenkin miltei huvittavalta, että ihmiset esittävät hänelle kysymyksiä autofiktiosta, kun poika kuvaa isänsä elämää. Eihän isän lapsuus tosiaan voi olla autofiktiota ? 

Kirja on vaikuttava. Sen kuuntelu tosin kesti minulla kauan, sillä kirjan karsea lapsuuskuvaus ei tehnyt minulle oikein hyvää, väsynyt kun olin. Hivenen  ehkä olisi voinut loppuosuutta tiivistää, sillä toisto kävi ehkä jopa puuduttavaksi, mutta kaikkinensa taitavasti sommiteltu tarina mielikuvituksen rajoja hipovasta todellisesta perhehistoriasta. Tapahtumat kuitenkin pitävät kutinsa ja perustuvat laajaan lähdeaineistoon, sanoo Tola. 

Tolkienin tulkkina - tarina Sormusten herran suomentamisesta 

Tämän kirjan haluaisin lukea. Olen aina rakastanut Taru Sormusten herrasta -romaania ja nyt Kersti Juva on kirjoittanut, miten Tolkienin suurteoksen kääntäminen sujui. 

Oi että oli kiva ja mielenkiintoinen haastattelu. Kersti Juva on tosiaan ollut vasta 23-vuotias, kun hän on aloittanut Tolkienin teosten kääntämisen. Aika huikeaa, vaikka hänellä olikin opettajansa Eila Pennanen tukena ensimmäisten osien kohdalla. 

Käännösesimerkkinä  Brandywine on kyllä huikea. Jotain alkoholiin liittyvää, vesistön (joen) kuvausta ja vähän samalta kuulostavaa tarvittiin. En kyllä ikinä olisi varmaan itse keksinyt samaa kuin Kersti Juva, mutta Rankkivuo on ihan täydellinen! 

Äkkiä selailtuna listalla olisi vielä vaikka seuraavanlaisia : 

Säkenöivät ja oikukkaat (historian vahvat naiset kiinnostavat aina), 

Syyskirja (romaani Tove Janssonista), 

Tie totuus ja kuolema (luin esseekokoelman, mutten ollut ehkä ihan varauksetta ihastunut. Kiinnostavaa kuulla keskustelu), 

What if we lose the Truth (median vapaudesta maailmalla)

Three Pines dekkarisarjan luoja Louise Pennny (olen lukenut vain kaksi, mutta aion jatkaa sarjaa. Siinä on aivan omanlaisensa tunnelma) 

Elly Griffiths (ei liene tarpeen selittää kenellekään dekkareita lukevalle) 

Ja on siellä vielä muutakin, mutta näissäkin menee jo hetki :-) 

(Luku)päiväkirja: Korvissa soi eli podcastien lumoissa

Keskiviikko 20.10.2021

Olen yleensä (hah, siis silloin, kun olen saanut aikaiseksi) kirjoitttanut lukupäiväkirjaa aina viikon kerrallaan samaan postaukseen. Nyt tuli viimekertaisesta kuitenkin sen verran pitkä, ettei kukaan jaksaisi sellaista lukea. 

Lisäksi tekee mieli tehdä jonkinlainen pesäero edelliseen vuodatukseen. Kyllä, olen edelleen sairaslomalla eikä väsymyskään ole kadonnut, mutta mieli on kummasti virkistynyt. Olen miettinyt myös kivoja juttuja, ei vain asioita, jotka "pitää" tehdä. (Ref. pojan huone on edelleen vain puoliksi siivottu, mutta kirjahylly on tilattu...) 

Olen siis neulonut, nukkunut, jutellut Toton kanssa, käynyt sushibuffetissa, lukenut (jep, äänikirjoja sekä myöskin tietokirjaa Suomalainen kansanusko), nukkunut vähän lisää, kävellyt ulkona... Kaikkea sellaista, jota tehdessä mieli lepää ja kroppakin. Ai niin, joogannutkin olen.

Uutena aktiviteettina ovat repertuaariini nyt ilmestyneet myös podcastit. Olen jotenkin jäänyt kyseisen trendin kyydistä ihan kokonaan. Todennäköisesti identifioin itseni pidempien tarinoiden naiseksi eli siis romaanien lukijaksi / kuuntelijaksi. Kuitenkin viime aikoina olen huomannut tarttuvani myös paloina helposti nieltävään tietokirjallisuuteen (kuten vaikka se Keskiajan hirviöt) ja äänikirjoissakin kevyehköihin max. 6h per kirja käsittäviin dekkareihin. Podcastit lienevät luontainen jatkumo. 

Tarkemmin ottaen pitäisi kai puhua podcastista yksikössä, sillä kuunneltavaksi valikoitui yllättäen kirjapodcastien sijasta ruokapodcast Bella Table - tai en minä tiedä, onko se sinänsä yllättävää sillä ruokahan on aina ollut yhtenä harrastuksenani viime aikojen pahemmanlaatuisesta kokkausjumista huolimatta. 

Pidän Bella Tablen konseptista, sillä siinä yhdistyy useampi kanava eli nettisivu, Insta ja podcast. Ihan ensimmäiseksi tulinkin seuranneeksi Instaa, sieltä vilkaisin nettiä ja nyt sitten rohkaistuin viimein avaamaan puhelimessa käyttämättömänä seisseen Spotifyn ja kuuntelemaan ensimmäisen podcast-jaksoni. Sitten jäin koukkuun. 

Kian ja Petran konstailematon ja innostunut jutustelu ruoasta on helppoa kuunneltavaa. Heidän kokkauksestaan tiukkapipoisuus on kaukana ja Mäkkäri gourmet-ruoan rinnalla. Siis sellaista normimeininkiä, johon lienee helppo samaistua. Toki tyylin on vähän sellainen "hipsteri-kaupunkilais- maalla mökillä trendikkäästi", mutta ei liikaa. Sitä paitsi, kyse on heidän omasta elämästään ja syömisestään, ei tarkkaan määritellystä keinotekoisesta konseptista (tai siltä se ainakin kuulostaa, vaikka toki ainakin Kia on ilmeisesti myös markkinoinnin ja viestinnän ammattilainen kokkaustaitojensa lisäksi). 

Siispä aloitin podcast-jaksot alusta viimeisimmän lisäksi. Juhannusruoat lokakuussa oli oikein piristävä kokemus. Neulominenkin sujuu podcasteja kuunnellessa vähintään yhtä sujuvasti kuin äänikirjan parissa. Villapaita on kohta valmis. Ehkä pitäisi kuunnella jotain kirjallisuuspodcastejakin nyt kun vielä on viikko "lomaa" jäljellä ja ehtii. 

Mitäs suosittelette ? 

(Luku)päiväkirja: Virallisesti vapaalla

Maanantai 18.10.2021 

Niinhän siinä sitten kävi. Piti olla pari päivää syyslomalla vapaalla, mutta olenkin kaksi viikkoa sairaslomalla. 

Olenhan minä väsymystä valitellut täälläkin ja blogi on viettänyt todellista hiljaiseloa, kun ei vaan ole ehtinyt (tai jaksanut). Viime viikolla sitten huomasin maailman välillä pyörähtävän ylimääräisiä kierroksia. Kyse ei ollut alhaisesta verenpaineesta ylös noustessa. Tämä tuli aaltoina. Korvissa humisi ja huone heilahti muutamaan kertaan. 

"Niskat ja selkä jumissa, kun ei ole ehtinyt muuta tekemään kuin istumaan työkoneen vieressä", ajattelin itsekseni ja varasin ajan. Toki tiedostin, että oireilen muutenkin. Muisti pätkii, kyyneleet nousevat pienimmästäkin asiasta, enkä enää kykene olemaan se tasaannuttava ja vakuuttava tekijä. Väsynyt siis. 

Lääkäri katseli minua hetken. Kuunteli. Siis ihan oikeasti kuunteli. Totesi sitten: "Nyt kirjoitetaan kaksi viikkoa sairaslomaa. Lepäät ja mietit, miten töihin saataisiin muutosta aikaiseksi. Juttelet esimiehen kanssa. Jos ei auta, niin järjestetään keskustelu lääkärin ja esimiehen kanssa. Tämä oireilu on selkeästi työperäistä, eikä parannu omin voimin tai lääkitsemällä" 

Niinpä minä olen lähinnä neulonut ja joogannut. Päässä ei enää pyöri eikä vanne purista ohimoita, korvissa humisee vain satunnaisesti. Ihan vain muutaman päivän levolla on muutos jo huomattava. Taitaa asiaan vaikuttaa sekin, että joku ottaa tosissaan sanoessani voimieni olevan pian lopussa. 

Ottaa kuitenkin koville. Olen tottunut olemaan se, joka jaksaa ja vetää muutkin mukanaan. Väitän kapasiteettini olevan huikea. Tuntuu pahalta myöntää, että nyt ei kohta enää pysty. Raja tulee kuitenkin kaikilla vastaan jossain kohtaa. Minulla se ei enää ole kaukana. Syynä ei välttämättä ole työtuntien määrä, vaikka niitäkin tässä on kertynyt. Purettava kerä on huomattavasti monisyisempi. Ehkä nyt saadaan kiinni langanpäästä. 

Työpsykologille on varattu aika. Pomon kanssa keskustelu tänään. Siitä lähdetään. En ole vielä burnoutissa. Olen edelleen pääasiassa työkykyinen, vaikka huomaan tahtini selvästi hidastuneen ja aivojeni jumittavan liian usein . Tauko tarvitaan, jotta a) ehdin miettimään, miten tilannetta pitää parantaa ja b) työpaikallakin tajutaan, että ihan oikeasti Minna ei nyt kohta enää jaksa. Muuten on liian helppoa ajatella, että kyllä se  nytkin hoitaa, kun aina ennenkin... 

Kivoja juttuja 

Ei tämä silti ole pelkkää harmaata. Eilen lähetin isot pojat reissuun isänsä luo. Heillä on tiedossa  mukava syyslomamatka Ranskaan. Me Toton kanssa lusmuilemme kotona. Pitää kyllä siivota hänen huoneensa seiniä  myöten ja tilata uusi kirjahylly, mutta muuten ollaan poikaa lainaten "leppoisasti ja rennosti". 

Kirjaankin tulin tarttuneeksi. Aloitin uudelleen Ina Westmanin Henkien saari-romaanin, joka jäi lukujumin jalkoihin pitkäksi aikaa. Neuloessani olen kuunnellut pääasiassa cozy mysteryä, joko 1920-luvulle sijoitettuna tai aiheeseen sopivasti vampyyrien neulepiiriä sivuten. Tiedän, että neulominen ei tee välttämättähyvää niskalle ja selälle, mutta minulle se on parasta mindfulnessia. En osaa rauhoittua mietiskelemään, mutta neulomisen rytmi maadoittaa minut samalla tavoin. Mieli tasaantuu ja tunnen fyysisesti, miten jännitteet purkautuvat. Samalla syntyy konkreettista tulosta, mikä sekin tuottaa mielihyvää kaiken bittiväkerryksen päälle. 

Luettuja: 

Miikka Tamminen: Keskiajan hirviöt

Mielenkiintoinen tietokirja keskiajan hirviöistä ja niiden merkityksestä ihmisten elämässä, uskonnossa ja politiikassa. Ei varsinaisesti kauhean uusia juttuja historiasta vuosikymmeniä kiinnostuneelle, mutta mukava paketti ja esikoinenhan tuon itselleen messuilta hankkikin. 

L.B.Hathaway: Posie Parker -sarjaa eli Murder Offstage, The Tomb of the Honeybee, Murder at Maypole Mannger

Viihdyttävää cozy mysteryä 20-luvulta. Posie on ilahduttavan maanläheinen. Tarinoista ei mielikuvitusta puutu ja välillä on uskottavuus vähän niin ja näin, mutta se ei jostain syystä häiritse näissä kirjoissa.

Nancy Warren: Bobbles and Broomsticks

Palasin vaihteeksi Vampire Knitting Clubin pariin, mutta valitettavasti näistä on nyt vähän taika liuennut (pun intended). Ihan viihdyttävä ja kuuntelin toki loppuun, mutta ei ole kiirettä tarttua seuraavaan osaan. Jotenkin tämä lankakaupan omistajan etsiväpuuhastelu on nyt mennyt vähän liian helpoksi, vaikka luudalla lentely kuutamossa tietysti kuulostaakin kivalta. 

(Luku)päiväkirja: Teemoja

Perjantai 8.10.2021

Asiat tulevat aina vähintään pareittain, mutta joskus tehdään poikkeuksia.  

Lokakuun on perinteisesti kirjamessukuukausi. Alkukuusta Turkuun ja sitten loppupuolella Helsinkiin. Tänä vuonna saattaa kokemus jäädä puolikkaaksi. Käytiin kyllä Turussa pikaiseen messuilla kääntymässä ja erityisesti Toton kirjaostoksilla, mutta Helsinki ei ainakaan toistaiseksi ole suunnitelmissa. 

Toki saatan vielä muuttaa mieleni, mutta nyt toistaiseksi taidan ottaa kaikki vapaapäivät pääasiallisesti loman kannalta. Messukokemus jää vähän sumuiseksi liian väsyneenä. Viikolla ollut työmatka peruuntuneine lentoineen ja valvottuine öineen (taas muistaa, miksei työmatkailu ole suosikkipuuhaani) aiheutti sellaisen olotilan, etten edes kyennyt muistamaan johonkin merkitsemiäni tärppejä ja niinpä messuilu meni päämäärättömäksi haahuiluksi ja oikeastaan loppui aika lyhyeen. 

Jotain olen kuitenkin teemoittanut pareittain, nimittäin hirviöitä. Ensin luin Toton messusaaliista kirjan Romeo ja hirviöt (tarina jäi ihan kesken...) ja nyt minulla on kesken esikoisen messuostoksista Miikka Tammisen Keskiajan hirviöt - tietokirja. Eivät nyt ihan samaa genreä, mutta hirviöistä kumminkin. 

Noin muuten on mennyt lähinnä töiksi ja vähän äänikirjoiksi. Aloitin uuden 1920-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan. Posie Parker pyörittää omaa etsivätoimistoaan ja päätyy selvittelemään mielikuvituksellisia tapauksia. Nyt löytyi taas harvinaisen viihdyttävää ja koossapysyvää tarinointia. Olen kolmannessa osassa, eli kohta täyttyy hyvän sarjan kriteeri. 

Muuta en sitten lokakuussa olekaan vielä tullut lukeneeksi... 

Sunnuntai 10.10.2021

Lokakuu etenee hurjaa vauhtia. Jo kolmannes mennyt. 

Tämän viikonlopun olen ottanut enemmän levon kannalta. Siispä äänikirjoja Posie Parkeria (Murder at Maypole Manor) ja Rui Santosia (Syyllisyyden ranta) Molemmat ovat varsin hyviä genressään. Kumpaankaan en näköjään jaksa keskittyä loppuun saakka kerralla. 

Onneksi on sitten vielä nuo Keskiajan hirviöt. Lisäksi latasin Kobon. Akku olikin päässyt melko tyhjäksi, eikä vika ollut lukemisen määrässä vaan siinä pitkässä ajassa, jonka laite on yöpöydällä lojunut odottamassa. Jospa tänään. 

(Luku)päiväkirja: Joskus sitä tuntee syksyn

Lauantai 25.9.2021 

Viime kerralla tulin kehuskelleeksi juoksukoulukirjoilla. Ei kai olisi pitänyt. Jonkin kerran vielä luureissa soi, mutta sitten löi syksy silmille. Ei niinkään kylmyydellä tai edes sateilla (vaikka niitäkin viikolla saatiin), vaan lähinnä yhä kiireisimmiksi ja pidemmiksi muuttuvillä työpäivillä ja vähän alakuloisella mielellä. 

Tarvittiin vähän radikaalimpia vastakeinoja. Niinpä varasin marraskuulle lentoliput Biarritziin, ihan vain itselleni. Luvassa pitkä viikonloppu isännän seurassa. Olo parani heti. Tänään menin kampaajalle ja sekin auttaa. Haahuilin hetken kaupungilla. 

Kyllä tämä tästä taas. Ensi viikosta lähtien on projektitiimi paikoillaan, joten toivottavasti saan Amerikan aikavyöhykkeen vähemmälle. Taitaisi auttaa lukemiseenkin. Nyt en ole viime aikoina ehtinyt oikein muuta kuin vähän äänikirjoja niiden vähien kotitöiden aikana, joita olen ehtinyt edes aloitella. Jotain ruokaa sentään on saatu pöytään, mutta siitäkin kiitos kuulunee useampana päivänä kokkaustaitoiselle esikoiselle... 

Kirjakauppa Thamesin varrella jäi auttamatta kesken. En millään päässyt tarinaan mukaan, enkä kiinnostunut pätkääkään nuoren lesken itsesäälin värittämästä työnarkomaniasta tai edes vanhasta kirjakaupasta lopetusuhan alla. Ihan kamalaa, mutta näin kävi. Ehkä oli vain väärä hetki, tai sitten väärä lukija. Jotenkin vähän naiivi ja niin kauhean tutulta kuulostava sävy tarinassa ei nyt saanut minua innostumaan ollenkaan. 

Sen sijaan olen selvästi koukuttunut Anu Patrakan Rui Santos - dekkari sarjaan. Ensimmäisen osan kohdalla vähän vierastin ylenpalttista henkilöhahmojen taustoittamista, nyt suorastaan nautin siitä. Kuolet vain kahdesti ei ehkä juoneltaan ollut hurjan monimutkainen, vaikka toki käänteitä riitti ihan tarpeeksi. Henkilögalleria oli kuitenkin värikäs ja mielenkiintoinen, eikä Porto tapahtumapaikkana ainakaan vähennä kirjan vetovoimaa. Kaksi kuukautta ja kaksi sarjan osaa. Ensi kuussa sitten seuraava. 

Toinen jatkamani sarja oli Mydworth Mysteries. Tällä kertaa mukana oli Amelia Earhart, jota salaperäinen vihollinen tuntuu vainoavan. Kat ja Harry tietysti ryhtyvät selvittämään tilannetta. Vähän mentiin uskottavuuden tuolle puolen varsinkin loppuratkaisun osalta, mutta mitä siitä. Viime vuosisadan alkupuolen kartanoelämää ja arvoituksia nopeina kuuntelupaketteina on kertakaikkinen täsmäosuma väsyneelle lukijalle, eikä Danger in the Air petä odotuksia. 

Saimme myös esikoisen kanssa jo useamman viikon verran odottamamme kirjapaketin Adlibrikseltä. Hänelle Witchereitä sekä Suomalainen kansanusko - samaaneista tonttuihin, minulle 1001 Books you must read before you die... Kansanuskon tietokirja päätyi samantien Totolle luettavaksi (!), mutta minä olen selaillut listaa lounastauoilla (kun sellaisen olen onnistunut itselleni varastamaan). Pitänee tehdä oikein lista. Aika monta lukemaani löysin selailulla, vaikka teksti pokkarissa onkin suhteellisen pientä. Silmälasit päässä ja pienissä pätkissä taidan kuitenkin onnistua kirjan käymään läpi. Mielenkiintoinen se ainakin on. En minä noita koskaan tule lukemaan kaikkia, mutta lista on aina lista... 

Sunnuntai 26.9.2021

Kuukausi lähenee loppuaan, mutta luettujen lista ei pitene. Itse asiassa jätin helpoksi kuunneltavaksi luulemani Mydworth Mysteries-sarjan seuraavan osan kesken heti alkuunsa. Asetelma meni jo niin kauan uskottavuuden toiselle puolen, ettei edes kiinnostanut. 

Toki äänikirja on ennätyslyhytkin, vain vähän yli kolme tuntia. Onkohan kyseessä sellainen "pitää saada jakso ulos" - kirja. Siltä vähän vaikuttaa. 

Daisy Jones and the Six puolestaan on ehkä turhankin uskottava huumehuuruisessa bänditarinassaan. Saattaa jäädä kesken sekin. Jotenkin en nyt kertakaikkiaan jaksa mitään rypemistä ja sekoilun glorifiointia. 

Ei mene vahvasti kirjarintamalla siis. Todettakoon kuitenkin, että ulkona on upea aurinkoinen keli ja sain kuin sainkin itseni käymään läpi Juoksukoulun neljännen osan. 

Loppuun luettuja :

Anu Patrakka: Kuolet vain kahdesti 

Storytel äänikirja, lukijana Toni Kamula 

Neil Richards, Matthew Costello: Danger in the Air

Storytel äänikirja, lukijana Nathaniel Parker

(Luku)päiväkirja:Juoksukoulua ja muita kirjoja

 

Sunnuntai 12.9.2021

Kuva ei nyt ollenkaan tee oikeutta tälle viikolle. Sumu ja sade saapuivat vasta viikonlopuksi ihanan lämpimien ja osittain aurinkoistenkin syyspäivien jälkeen. Kylmää ei toki ollut eilenkään. 

Olen siis ollut ulkona, useimmiten rannan suunnassa joka päivä vähintään kaksi kertaa. Kilometreja on tullut puhelimen mittariin ihan mukavasti ja yllättäen joukossa on ollut myös juoksuaskelia. 

Jep, luitte aivan oikein. 

Minä, vannoutunut "en koskaan tule juoksemaan, se ei ole minua varten" - Minna olen aloittanut juoksukoulun. 

No, ei nyt kuitenkaan innostuta liikaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että löysin Storytel-originals listalta Saija Huhtiniemen kymmenosaisen äänikirjasarjan, vaikka oikeastaan nämä eivät taida olla äänikirjoja. Huhtiniemi ei varsinaisesti lue kirjaa, vaan jokainen osa on 30min lenkki puhuttuna. Lenkin aikana juoksija kuulee sekä juoksun teoriaa ja historiaa, että saa ohjausta lenkin kulusta. 

Juokseminenkin  on vähän vahva termi tässä kohtaa. Sarja nimittäin lähtee aivan alkeista ja lempeästi. Filosofiana ei ole suoritus ja tehokkuus, vaan juoksun ottaminen osaksi elämäntapaa, niin ettei siitä tule pakkoa vaan tyydytystä suova tarve. Ensimmäisen lenkin aikana tosiaan varsinaisesti juostaan vain 5 min ja sekin minuutin pätkissä. 

Minullehan tämä sopii vallan mainiosti. Itse asiassa olen hidastanut tahtia entisestään, enkä käy 10 osan sarjaa läpi ihan tahdissa. Ensimmäisen osan juoksin kahteen kertaan, toisen osan nyt kolmesti. Kunhan sade tuosta vähän heivaa, niin tarkoituksena olisi viimein siirtyä kolmanteen osaan. Olen täysin rapakunnossa, eikä krooninen yskäni tee hikiliikunnasta yhtään helpompaa. On vaikea nauttia lenkistä, jos pitää välillä pysähtyä kröhimään keuhkoja pururadalle. Tämä hidas tahti on saanut minut ottamaan enemmän juoksuaskelia parin viikon aikana, kuin ehkä viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Näin vain vähän kärjistäen. 

Saa nähdä, miten tässä käy. Alku on lupaavaa. Täytyy sanoa, että valmentaja luureissa saa lenkin sujumaan nopeasti. Jutut ovat mielenkiintoista kuunneltavaa ja tekniikkaakin tulee tarkistettua ihan huomaamattaan, pienissä paloissa. Täytyy toivoa, että edes jonkinlaiset juoksukelit jatkuvat. 

Lukuintoa

Ehkä se on ollut ylenmääräinen hapen määrä tai vähän kevyemmät työviikot (peräti kaksi peräkkäin!), mutta myös lukeminen on sujunut. Olen kuunnellut Bombayn prinssin loppuun ja eilen luin yhden dekkarin ihan kokonaan. Kaikkiaan tässä syyskuun alkupuolella olen saanut jo neljä kirjaa loppuun. 

Bombayn prinssi on Perveen Mistry -sarjan kolmas osa. Bombayn ainoan naislakimiehen seikkailut jatkuvat, kun Walesin prinssin vierailukulkueen aikaan surmataan nuori opiskelijatyttö. Taas kerran Perveen haluaa selvittää totuuden ja tasapainoilee naisille rakennetun laatikon reunamilla. 

Jumahdin kirjassa pariin otteeseen, myönnetään. Perveen on jotenkin niin kovin naiivi ja arka, ja sitten kuitenkin taas ryntää päätäpahkaa vaarallisiinkin tilanteisiin. Pahoin pelkään, että tämän dekkarisarjan kanssa on käymässä samoin kuin niin monen muunkin. Ensimmäinen osa on paras, sitten pikkuhiljaa tahti hidastuu ja lumous hiipuu. Pidin nimittäin Murha Bombayssa kirjasta todella paljon. Satapurin jalokivi oli miljööltään mielenkiintoinen. Nyt sitten Bombayn prinssi on sujuvasti luettava, mutta siinä kaikki. Toki aikakauden kuvaus ja tarinan konteksti ovat taas mielenkiintoiset, mutta tarina jäi jotenkin vähän hajanaiseksi. 

Toinen pieneen pettymyksen tunteeseen päättynyt lukukokemus oli Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader - The Comfort and Joy of Books. Yleensä minusta on ihana lukea muiden ihmisten lukukokemuksista, mutta tässä kirjassa en millään päässyt ajatuksiin mukaan. En tiedä, miksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että kirjat eivät kuitenkaan tässä olleet se juttu, vaan kirjottajan omakohtainen matka menestykseen. Mietin, voisinko olla hänen menestyksestään kateellinen, mutta en oikein usko kyseen olevan siitä. Minulla oli sama tunne jo alun vaikeuksien kuvauksessa, enkä tiennyt kirjoittajasta etukäteen oikeastaan mitään. Alkuun en myöskään tunnistanut läheskään kaikkia listattuja kirjoja, joten vieraantuneisuus voi johtua siitäkin, tai kielestä, tai... En tiedä, mutta ei oikein nyt ollut "my cup of tea". 

Olenpas minä nyt kriitisellä päällä. Kumpikin kirja oli kuitenkin ihan kelvollista ja viihdyttävää luettavaa. En vain sen suuremmin innostunut. Lukeminen kuitenkin jatkuu. Nyt on luureissa (Juoksukoulun lisäksi) Kirjakauppa Thamesin varrella. Tarvitsen jotain kevyttä ja viihdyttävää. Kobosta kaivoin lukuvuoroon Ina Westmanin romaanin Henkien saari, joka nyt ei varsinaisesti ole kevyttä, mutta sujuvalukuista kuitenkin.

Loppuun luettuja: 

Sujata Massey: Bombayn prinssi

Lukijana Erja Manto. Storytel 

Salla Leponiemi: Niin kauan kuin tunnen eläväni

Elin Danielson-Gambogin elämäkerta on sujuvaa luettavaa ja viime vuosisadan alkupuoli on lemppariaikaani Suomen kulttuurikuvauksissa. Italiaan päätyvän taiteilijan tarina kiinnostaa myös kertomuksena naisesta, joka onnistuu kulkemaan omia teitään, 

Elisa Kirja

Cathy Rentzenbrink: Dear Reader - The Comfort and Joy of Books

Kobo

Vilmas Kondor: Budapestin varjot

Tummasävyinen dekkari Budapestista 30-luvulla natsismin varjon alla. Rikostoimittaja ryhtyy selvittämään kuolleen tytön tarinaa. Vähän sellainen Film noir-tunnelma ja lievä kirkasotsainen toivottomuus oikeuden osalta leimasivat tätä dekkaria... 

Elisa Kirja

(Luku)päiväkirja: Sosiaalista elämää ja elokuun luetut

Lauantai 4.9.2021

Nyt on jo syyskuun neljäs ja taas lauantai. Hurjaa, miten nopeasti viikot taas lentävät. Toisaalta ihan hyvä. Kertoo siitä, ettei työviikkokaan ole ollut ihan kamala. Tuossa välissä ne tuntuivat venyvän ja vanuvan loputtomiin. 

Ei ollut paha viikko tosiaan. Sellainen pieni hengähdys. Yksi homma valmis ja plakkarissa. Seuraava vaihe aluillaan. No, tuli siihen päälle vielä yksi uusikin "keissi", mutta ehkä tästä selvitään. 

Jännintä viikossa taisi olla ensimmäinen toimistopäivä sitten... no, yli vuosi sitten. Ihan tuntui kuin syksyn ensimmäiseltä koulupäivältä. Ei meinannut löytyä vaatteita (koronakilot eivät ole myytti), uni oli edellisenä yönä katkonaista ja näin painajaistakin. Olin muka hukannut läppärin suojakotelon ja hain sitä ympäri huushollia ihan paniikissa. 

No, jotain rättejä löytyi päälle, avaimet ja henkilöstökorttikin olivat tallessa ja ehdin aamulla bussiin. Sitten pitikin enää osata olla ihmisten ilmoilla. Kun näkee, kuuluu tervehtiä, vai miten se meni?

Toisenakin päivänä käväisin toimiston suunnalla ja sitten olikin sosiaalinen kiintiöni täynnä. Viihdyn yleensäkin ihan hyvin itsekseni, jonkinlainen sosiaalinen introvertti kun taidan olla, ja useampi ihminen livenä päivän aikana oli yllättävän väsyttävää. 

Kiva viikko siis ja kaiken lisäksi lukumaratonin myötä vahvistunut lukuvirekin jatkuu. En toki kauheasti ehdi, mutta joka ilta vähän kumminkin. Äänikirjana Sujata Masseyn Bombayn prinssi on varsin viihdyttävä. Salla Leponiemen Niin kauan kuin tunnen eläväni eli Elin Danielson-Gambogin elämäkerta viihdytti iltaisin alkuviikon. Sitten siirryinkin lukemaan Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader: The Comfort and Joy of Books. Yleensä nautin toisen ihmisten lukuhistorioiden kuvauksesta, mutta tämä on nyt tuntunut jotenkin väkinäiseltä. Ehkä syynä on kieli ja se, etten tunnista kaikkia mainittuja kirjoja. Katsotaan. 

Listoista puheenollen...

Tulin tilanneeksi itselleni Bookstagrammissa sometetun kirjan 1001 Books You Must Read before You Die... Saa nähdä tuleeko sen kanssa samaa ongelmaa. En usko. Ehkä siihen on koottu sellaisia tunnetumpia ja maltan ehkä jopa Googlata, jollen suoraan tunnista. Ajattelin ihan uteliaisuuttani katsoa, miten paljon olen listalta lukenut. Oletettavasti ainakin jonkin verran tämän yli 40 vuoden lukutaitorupeamani aikana. 

Sitä en tiedä, onko elokuun lukulistalta yhtään tuossa kirjassa mainittuna (epäilen, ettei), mutta olen lukemisiini hurjan tyytyväinen. Peräti kymmenen kirjaa! Se on tämän lukujumikesän jäljiltä huikea määrä. Joukossa tosin 6 äänikirjaa eli on tainnut lukeminen keskittyä varsinkin elokuun alkupuolella kotitöiden ohella kuulokkeista soivaan tarinaan. Tulin kuitenkin kuunnelleeksi todella hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja. 

Rottien pyhimys tietysti on mahtava historiallinen romaani ja Huomenna sinä kuolet oikein kelpo Portugalin aurinkoon sijoittuva lempeätemponen dekkari. Kuukauden yllättäjäksi nousi kuitenkin Maisku Myllymäen esikoinen Holly. Se oli huikean hyvä. Kahden naisen kohtaaminen saarella on täynnä määrittelemätöntä jännitettä, joka vie ja kantaa aivan loppuun saakka. Upea kieli ja rytmitys sopivat mahtavasti kuunneltavaksi ja lukijana Outi Vuoriranta onnistuu tuomaan niin pään sisäiset ja henkilöiden väliset dialogit kuin kertojan äänenkin luontevina ja elävinä esiin. 

Painetuista kirjoista Talo taivaansinisellä merellä oli minulla kesken luvattoman kauan, varsinkin kun Toto odotti sitä luettavaksi. Vika ei ollut kirjassa, sillä se oli kauniin surumielinen ja suloinen. Totokin tykkäsi, kun sitten vetäisin sen muutamassa päivässä putkeen vihdoin käsiinsä saatuaan.

Ekirjoista mainittakoon Lasinen merenneito, joka puolestaan oli hauska sekoitus chick lit tyyliä, dekkaria ja maagista realismia. Venetsia ja Casanova - ei siitä muuta. Kannattaa lukea, jos kaipaa jotain kevyttä ja viihdyttävää ilman ylenpalttista sokerointia.

Listalla on monta kirjaa, joista haluaisi / pitäisi kirjoittaa ihan oikea postaus. Saa nähdä saanko aikaiseksi. Aikaani nimittäin vie myös ihan uusi aluevaltaukseni äänikirjojen saralla... Siitä lisää jossain kohtaa, kun näen jatkuuko innostus. 

Elokuun lukumaraton 2021 - päivittyvä postaus

 

Perjantai 27.8.2021 

No, enhän minä malttanut odottaa huomiseen. Lopetan kerrankin työt ajoissa ja pidän taukoa ennen ruoanlaittoa. Mikä olisi parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin startata lukumaraton? 

Sitäpaitsi, kun aloitan nyt, olen huomenna valmis ennen kuin The Voice of Finland all stars alkaa... Jos vaikka istahdan sitä katsomaan. 

Mitähän sitä sitten ensimmäisenä lukisi ? Ehkä aloitan listaltani sieltä helpoimmasta päästä eli lastenkirjalla. Vuorossa siis Malamanteri 

Ja maratonin viralliseksi aloitusajaksi kirjataan 17:00

Kello 19 perjantaina

Malamanteri siis on luettu ja sivumäärä kasvanut hulppeat 299. Enpä olisi uskonut ihan tuollaista aloitusta, mutta Malamanterissa oli iso teksti, helppo kieli ja jonkin verran pieniä kuvia. 

Tarinana Malamanteri ei ollut hullumpi, ehkä vähän yksinkertainen. Luulen, että Toto on lukenut jo sen verran paljon, että hän kaipaa vähän "runsaampaa" kerrontaa. Kuvailua ja taustoittamista. Ehkä siinä selitystä kesken jätetylle kirjalle.

 Tai sitten vilkkaan mielikuvituksen omaavaa poikaa alkoi Malamanteri hirvittämään. Mehän asumme melkein merenrannan vieressä... Täälläkin tuoksuvat levät ja kivikoissa kohisee. Talvella on kylmää ja pimeää. Välillä merisumu peittää kaiken harmaaseen. 

Ei hullumpi aloitus, mutta nyt pitää siirtyä äänikirjan pariin ennen kuin sudet kiertävät nälissään tätä lukijaa (Susilla tarkoitan tietysti poikia, joista 2/3 on kotona.) 

Luureihin Bombayn prinssi ja keittiön suuntaan siis. 

Kello 21 

Perhe ruokittu ja Perveen Mistry juuri saapunut rikospaikalle. Sujata Masseyn Bombayn prinssi on sujuvaa kuunneltavaa ja äänikirja on edennyt jo 1h17min. Nyt kuitenkin tartun vaiheeksi ekirjaan. Vuorossa ainakin hetki Ruth Gallowayn tutkimuksia eli Maan alla. Dekkarit näköjään kovasti vuorossa tämän maratonin aikana. 

Lauantaina klo 9

Yllätin itseni ja jaksoin lukea Maan alla loppuun eilen illalla. Sitten kello olikin jo yli puolenyön ja maratonlistauksessa 269 sivua lisää. Dekkari oli taattua Griffithsiä. Tosin en tiedä, onko syy väsyneessä lukijassa vai dekkareita huimaan tahtiin tehtailevassa kirjailijassa, mutta jotenkin kirjassa tunnuttiin oikaisevat. Ruth oli loppuratkaisuissa  mukana vähän keinotekoisesti ja päätelmätkin hieman satunnaisia. No, niinhän kirjassakin todettiin, että poliisityössä puolet on tuuria... Ihan viihdyttävä kirja kuitenkin. 

Aamulla sitten herääminen olikin vaikeaa. Ei vanha jaksa. Huomaa, että iltavalvominen on jäänyt vähiin. Tosin olen muutenkin nukkunut huonosti viime aikoina. Töiden takia ylikierroksilla käyvä mieli herättää kahden jälkeen ja sitten kierin sängyssä, kuuntelen äänikirjaa, juon vettä ja yritän epätoivoisesti saada unenpäästä kiinni tunnin tai pari. Silti heräämisen hankaluus on erilaista omatahtoisen valvomisen jälkeen. Kaukana ovat ajat, jolloin läpi yön lukeminen ei tuntunut oikein missään. 

Maratonin uudelleen käynnistyminen siis tuottaa pieniä vaikeuksia. Aamukahvin viereen toki otin Kobon. Saldona 30 sivua Salla Leponiemen Elin Danielson-Gambogin elämäkertaa Niin kauan kuin tunnen eläväni. Se on suunnittelulistan ulkopuolelta, mutta niinhän maratonien aikaan aina käy. Ainakin minulla. 

Osasyy suunnitelman vaihtoon on jonkinlainen vääristynyt kunnianhimo. Oikeasti olisin halunnut lukea Cathy Rentzenbrinkin Dear Reader:The Comfort and Joy of Books, mutta Kobon palvelusta ostetuissa kirjoissa ekirjan sivumäärä vaihtelee fontin koon mukaan. Ei ollenkaan hyvä juttu maratonlaskelmia ajatellen. Niinpä pitäydyn Elisa Kirjasta hankituissa e-opuksissa, joissa sivujen määrä on vakio ja käsittääkseni heijastaa painetun kirjan sivumäärää. 

Tiedän, eihän tässä nyt niin vakavissaan olla liikkeellä, mutta en kai minä nyt huijaamaan voi ruveta. Varsinkin kun ikänäköinen laittaa sen fontin vähän isommaksi. 

Maratoneväät olivat kohdillaan... 

klo 17

Se oli siten siinä tällä kertaa. Tänään lukeminen oli eilistä vähäisempää, mutta silti päädyin ihan oivaan määrään sivuja eli yhteensä luin 730 sivua ja kuuntelin kirjaa 1h19min. 

Olisin voinut kuunnella paljon enemmän, mutta tänään teki mieli kuulla omia ajatuksiaan ulkona kävelyllä ja kaupassa. 

Nyt pitää miettiä hetki vähän jotain huushollijuttuja, pyykinpesua ja sellaista, Esille tullut aurinko ja eilinen lukuvalvominen myös saavat väsyneeksi. Ehkä suljen silmäni hetkeksi, kun saan koneen päälle. Nythän on kuitenkin lauantai. 

Luettua: 

Malamanteri : 299s

Maan alla : 269s

Niin kauan kuin tunnen eläväni: 162s

Kuunneltua: 

Bombayn prinssi 1h19min 

(Luku)päiväkirja: Pää pökkelönä

Lauantai 20.8.2021

Kyllähän sitä koulua kolme päivää kerittiin käydäkin, ennen kuin oli vuorossa ensimmäinen koronatesti. Negatiivinen onneksi, mutta se ei yhtään helpota flunssaista oloa. Minä ja keskimmäinen olemme koko viikon tuhisseet, köhineet, pärskineet ja mitä nyt vilustuneet ihmiset tekevät. 

Omaa oloani ei yhtään helpottanut järjettömän kiireinen työviikko, jolloin lepäämisestä ei tullut yhtään mitään. Sairaslomaa ei edes uskaltanut ajatella. 

Lopputuloksena on nyt sitten viikonloppukooma. Pää on kuin sumussa, ihan pökkelönä. Huusholli hurrikaanin jäljiltä. 

Lukemisesta ei tietenkään ole tullut yhtään mitään, mutta yhden äänikirjan kuuntelin loppuun iltaisin sohvalle romahtaessani. Maisku Myllymäen Holly osoittautui oudoksi, ihanaksi ja vähän jännittäväksikin. Nuori nainen saapuu saarelle kirjoittamaan juttua harvinaisesta linnusta ja samalla saarella asustavasta erikoisesta naisesta. Dialogi, niin sisäinen kuin henkilöhahmojen välinen, ja tapahtuminen outo jännitteisyys veivät mukanaan. 

Kielen rytmi sopi kuunneltavaksi aivan järjettömän hyvin ja piti otteessaan. Lukijana Outi Vuoriranta oli mahtava. Hänen osasi tuoda tunnemyrskyt ja jännitteen esille eleettömällä tyylillä, joka antoi tilaa tekstille. Tykkäsin valtavasti.

Seuraavaksi sitten tartuinkin johonkin aivan muuhun.  Vuorossa dekkaria ja Portugalia eli Anu Patrakan Rui Santos-sarjan ensimmäinen osa Huomenna sinä kuolet. Ihan ok näin alun perusteella. En ole ihan varma pidänkö ihan näin perusteellisesta taustoittamisesta jokaisen henkilöhahmon kohdalla, mutta kyllähän se luo syvyyttä ja auttaa ymmärtämään juonenkäänteitä - tai ainakin toivon niin. 

Noin muuten (ja usein myös äänikirjaa kuunnellessa) ovat pienet hengähdyshetket menneet neulomiseen. Olen huomannut varsinkin yksinkertaisten ohjeiden auttavan "maadoittumisessa" - kierrokset laskevat ja ajatukset järjestyvät. On helpompi jatkaa vaikka sopimuskommenttien läpikäyntiä peiton parin silmukkakerroksen jälkeen. 

Loppuun luettuja: 

Maisku Myllymäki: Holly

Storytel äänikirja

Lukijana: Outi Vuoriranta

(Luku)päiväkirja: Ikävä

Sunnuntai 15.8.2021

Niin se aika kuluu. Minun kesäni päättyi viime sunnuntaina, kun isäntä suuntasi taas Biarritziin. Ikävä on kova. 

Sinänsä ikävää ei pahemmin ehdi miettimään. Koulut alkoivat keskiviikkona ja töissäkin painetaan taas niin kuin ei välillä olisi lomalla oltukaan. Toisen koronarokotuksen jälkeen näköjään uskaltauduin muutenkin ihmisten ilmoille ja päädyin nauttimaan Vallilan Kansallisteatterilla pidetystä Bloggariklubista. Illan kruunasi Molièren Saituri. 

Veturitalleille rakennetty yhdistelmä bling blingiä ja romurustiikkista miljöötä puri ainakin minuun. Jo paikka luo tunnelmallisen elämyksen ja koronavuoden jälkeen ensimmäistä kertaa koettu elävä teatteri... Nautin suunnattomasti! 

Lukeminen takkuilee edelleen, mutta äänikirjoissa olen päässyt johonkin suuntaan. 

Rottien pyhimys on kuunnteltu loppuun! Tykkäsin siitä kovasti. Anneli Kanto saa historian elämään ja kirkon maalaus on huomattavasti oletettua jännittävämpää toimintaa - ainakin tässä kirjassa. 

Suraavaksi kuuntelin loppuun jo viidennen osan Mydworth Mysteries sarjasta. Deadly Cargo kertoo aikansa luksusradioista sekä niitä varastavasta ammattilaiskoplasta. Onneksi lordi ja lady Mydworth päättävät sekaantua asiaan ja vuorossa on taas ehtaa seikkailua. Täytyy jossain kohtaa oikein pysähtyä miettimään, miksi ihmeessä tällaiset leppoisat, pikkuisen jännät, mutta taatusti onnellisesti päättyvät dekkarit ovat niin rentouttavia ja ennen kaikkea koukuttavia. 

Tartuin uudelleen myös Sophia Lorenin elämäkertaan Eilen, tänään, huomenna. Onneksi tartuin. Kun alun nimiviidakosta selvittiin, oli vuorossa vähän tutumpia näyttelijöitä, mutta myös mielenkiintoisia ja jännittäviäkin tapahtumia, sekä tietysti perhe-elämää. Puolenvälin jälkeen kirja (tai pikemminkin Sophia Lorenin elämä) piti otteessaan ja kuuntelin sen nopeasti loppuun.  Pitää myös jossain kohtaa vihdoin hankkia tuo hänen keittokirjansa. Niin olennainen osa ruoka ja kokkaaminen tuntuvat hänen elämäänsä olleen, oikeaan peri-italialaiseen tapaan. Olen sen noteerannut jo vuosia (vuosikymmeniä) sitten, mutta jostain syystä en ole koskaan hankkinut omakseni tai edes luettavakseni. 

Nyt viimeksi aloitin Bookbeatissa Maisku Myllymäen esikoista Holly. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta nyt olen aivan fiiliksissä. Alussa vähän töksähtelevä ja tauottava kieli tuntui tyylillisesti vieraalta. Sitten se vei mukanaan. Noinhan ihminen ajattelee, hypähdellen aiheesta toiseen. Eikä kirja kuitenkaan ole tajunnan virtaa. Se vain virtaa, muttei mitenkään tasaisena jokena vaan ennemminkin purona kivien yli ja ohi loiskutellen. 

Holly asuu yksin saarellaan. Sinne saapuu nuori toimittaja etsimään harvinaista lintua, jonka Holly sanoo nähneensä saarella. Meren keskellä kaksi naista kohtaa tai ainakin asuttaa samaa tilaa. En vielä tiedä, mihin tämä kääntyy. Voi kääntyä mihin vaan. 

Loppuun luettuja : 

Anneli Kanto: Rottien pyhimys 

Nextory ja Bookbeat 

Lukijana Erja Manto 

Neil Richards, Matthew Costello : Deadly Cargo 

Lukijana: Nathaniel Parker 

Bookbeat

Sophia Loren: Eilen, tänään, huomenna 

Lukijana: Linda Jokela 

Bookbeat 

(Luku)päiväkirja: Tyhjää täynnä

Lauantai 7.8.2021

Tämän viikon suurin saavutus lienee se, että sain toisen koronarokotuksen. Toiseksi suurin se, että sain aikaistettua teinien kakkosrokotuksia useammalla viikolla. On sitten esikoisellakin syksyn kirjoituksissa ja armeijan musiikkitesteissä jo kunnon suoja. 

Jonkunlainen saavutus lienee sekin, että selvisin ensimmäisestä työviikosta loman jälkeen suurin piirtein täyspäisenä. Totuuden nimessä on sanottava, ettei viikko ollut ihan niin kauhea kuin kuvittelin. Paljon porukkaa on vielä lomalla, joten ehti hieman hengähtää ja orientoitua. 

On hyvä kirjata joskus saavutuksiaan ja hyviä asioita työlistan pidentämisen sijaan (tai rinnalla). Minulla on taipumusta keskittyä vielä edessä oleviin tehtäviin ja jättää huomiotta kaikki jo valmiiksi urakoitu. Lopputuloksena on stressaantunut nainen, joka kokee huonommuutta tekemättömien vuoksi. Kun muistaa vilkaista joskus peruutuspeiliin, näyttää maailma hieman erilaiselta ja muistaa (ehkä) olla armollinen myös itselleen. 

Loman työlista toki jäi suurelta osin toteuttamatta. Suurin osa ikkunoista on edelleen pesemättä, terassi öljyämättä, siivoukset sinnepäin. Toisaalta, sain laatikostoja pois, osa ikkunoista on pesty, pihapensaat leikattu ja vaatehuonetta raivattu. Lisäksi olen nauttinut auringosta ja lämmöstä, neulonut villapaidan ja kesätopin. On syöty ja vietetty aikaa perheen kanssa. 

Viimeksi mainittu onkin ollut tärkeää. Isäntä pakkaa laukkujaan ja suuntaa huomenna taas sorvin ääreen muille maille. Kesä yhdessä on ollut ihanaa. Tämän voimin jaksaa pitkän syksyn. 

Lukulista onkin sitten melkein tyhjää täynnä. 

Listalta löytyy edelleen kolme pääasiallisesti kesken olevaa opusta. Kaksi äänikirjaa ja yksi painettu.

 Ainoa pikkuisen edistynyt on iltakuunteluksi uudelleen aloittamani Sophia Lorenin elämäkerta Eilen, tänään, huomenna. Se jäi kesken kun viimeksi lopetin Bookbeatin, mutta nyt palattuani otin sen yöpöytäkuunteluun. Toki nukahdan nopeasti, joten edistyminen on todella hidasta ja joudun palailemaan taaksepäin, mutta tällaisessa kirjassa ei niin haittaa, jos jotain kuulee toiseen kertaan ja pieniä pätkiä jää väliin. Tosin olen niin tunnollinen, että ennemminkin kuuntelen toiseen kertaan. Eihän sitä nyt voi jättää väliin.

Palasin siis kesällä Bookbeatin pariin hyvän tarjouksen houkuttelemana. Elokuun lopussa mietin taas uudelleen. Ehkä seuraavaksi kokeilen Storytelia ? Tai yritän viimeinkin kuunnella Audiblesta lataamani kirjat, joita on useampia kuuntelematta. Tällä tahdilla en tarvitse voimassaolevaa palvelua ainakaan ennen ensi vuotta. 

Toinen kesken oleva kirja on Rottien pyhimys. Pidän siitä kovasti, mutta keskittymiskykyni on tällä hetkellä pienen rotan luokkaa, joten koitan kuunnella sellaisina hetkinä, kun ajatukset pysyvät jotenkin kasassa. Sellaisia ei viime aikoina ole ollut kovin usein. 

Myös Talo taivaansinisellä merellä on ihana, mutta jostain syystä kirja on jäänyt pöydälle, eikä edes 30-sivun päivähaaste ole saanut minua lukemaan. Taitaa olla Toto ainoa, jolla haaste on jollain tavalla elossa näin kesän lopussa. Hänellä on viimeisimpänä menossa Pertsa ja Kilu...

(Luku)päiväkirja: Armia ja Neiti etsivää

Maanantai 26.7.2021 

En ole pahemmin taas lukenut viime päivinä. Syytän lomatouhuja sekä Armi Aavikosta kertovaa Yle Areenasta löytyvää kuunnelmaa Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa. Olen tässä muutamassa päivässä kuunnellut joa melkein 17 jaksoa kahdestakymmenestä. 

Kuunnelma koukuttaa. Ensinnäkin siinä on paljon musiikkia, jonka tunnistan omasta lapsuudestani. Toiseksi, minähän muistan näitä tapahtumia. Osaa kuulin sivukorvalla lapsena, osaa olen kai itsekin seurannut telkkarista ja lehtien lööpeistä 80-90 luvulla. "Tahdon olla sulle hyvin hellä" kuuluu ehdottomasti lapsuuteni tuttuihin sävelmiin. 

Nyt kun kuuntelen laulun sanoja viisikymppisen näkökulmasta, tuntuu se oikeastaan lasten suuhun melko sopimattomalta vonkauslaululta (niin kuin kuunnelmassa eräs musiikintutkija sitä kutsuu), mutta eihän sitä silloin haleja pidemmälle kuvitellut. Ajateltiin vaan, että ovat kilttejä toisilleen. 

Samoin Armin ja Dannyn välinen suhde tuntuu vähän joltain muulta kuin romanttiselta rakkaussuhteelta. Itse asiassa se tuntui jotenkin oudolta jo silloin aikoinaan, mutta ehkä sitä silloin ajatteli enemmän naimissa olevan miehen ja "toisen naisen" laittomana suhteena. Nyt tarkastelu saa vielä uusia sävyjä. Työnantaja ja tapaamishetkellä tuplasti vanhempi Danny ryhtyy suhteeseen missiksi kruunatun juuri ja juuri 18-vuotiaan Armin kanssa. Kyllä vastuu tuossa kohtaa on minun silmissäni kokeneemmalla miehellä, eikä naiivilla tyttösellä, varsinkin valtasuhdeasetelmaa tarkastellessa. Ei menisi #metoo-filtteristä läpi  puhtain paperein. Toki on vaikea ulkopuolelta, ja erityisesti vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen, sanoa yhtään mitään, eikä kuunnelmakaan kovin pahasti sormella osoittele. Armikin tuntuu kertomuksessa kantavan oman vastuunsa, varsinkin suhteen jatkuessa. 

Samoin vähän kuunnellessa harmittaa Armin puolesta, miten "musiikkisedät" muokkaavat hänen julkista imagoaan ja Danny komentelee tekemään milloin mitäkin. Ihan kauheasti ei siinä kysytty Armin omia toiveita. Niin se taitaa mennä usein vieläkin, vai mitä mahtavat sanoa musiikkimaailmaa paremmin tuntevat ? 

Yhdistelmä aitojen haastattelujen nauhoituksia, musiikkia, näyteltyä dialogia ja Armin kertojanääntä on yllättävän toimiva. Lopputuloksena voisi olla aikamoinen sillisalaatti, mutta homma pysyy kasassa. Taitavat näyttelijät tietysti tuovat oman osansa. Äänet kuulostavat aidoilta, keskustelut sellaisilta, että niiden voisi kuvitella menneen juuri noin. Kuvitella, sillä Armi itsekin muistuttaa, ettei kukaan ole enää kertomassa koko totuutta, jos sitä kukaan on koskaan ihan tarkkaan tietänytkään. 

Kaikkiaan kuuntelemisen arvoinen juttu. 

Tänään loikoilin yksin rannalla kuumassa auringonpaisteessa ja kuuntelin. Oli oikeastaan aika täydellisen rento hetki. Kun osaisikin pitää huolen järjestää tällaisia hetkiä useammin. Ehkei stressi pääsisi niin pahasti niskan päälle. 

Torstai 29.7.2021 

Toiseksi viimeinen virallinen lomapäivä. En olisi millään vielä valmis töihin, mutta ei auta. Onneksi on vielä perjantai ja viikonloppu. 

Varsinainen lomaohjelma on nyt kuitenkin lopussa, kun tuli tuo vuoden ainoa lapsivapaakin jo pidettyä. Olin poissa kotoa peräti yhden yön ja niinkin villeissä merkeissä kuin siskon luona. Nautimme helteisestä päivästä Turun jokirannassa. Siis kävelimme kirjastolta linnalle ja puoleen väliin takaisin. Testasimme jopa funikulaarin! Menomatkalla se oli jostain syystä jumissa, mutta paluureitillä kokeilimme uudelleen ja pääsimme Kakolanmäelle. Liekö sitten vanhan turkulaisen epäluuloa, mutta minusta asfalttipiha tuntui lähinnä ahdistavalta, vaikka kuinka olisi ollut kehuttu ravintola vieressä. 

Kirjastolta piti saada kuva, tietysti. Lapsena tuolla käytiin säännöllisesti ja aina se oli yhtä suuri seikkailu. Vieläkin tulee hyvä mieli heti, kun näkee rakennuksen, sisälle kurkistamisesta puhumattakaan. 

Minulle kirjaston kulmat myös symboloivat Turussa tapahtunutta suurta muutosta. Muistan isäni varoitelleen, ettei rannan puolelle rakennusta saisi mennä kyytiä odotellessa. Niinpä sitten vain portailta kurkimme nurmikoilla öriseviä juoppoja ja koitimme tihrustaa näkyisikö huumepiikkejä. Ero nykyiseen siistiin, trendikkääseen ja vanhojen puiden varjoon houkuttelevaan jokirantaan on melkoisen suuri. Nautin kävelystä ja katselusta suunnattomasti. Vanha kotikaupunkini on muuttunut hurjasti ja jokirantanäkökulmasta vain parempaan päin. 

Melkein jo arvannette, ettei lukeminen ole hurjasti edennyt. Tosin olimme illalla siskon kanssa niin väsyneitä, ettemme jaksaneet lähteä minnekään riekkumaan, joten lösähdimme sohvalle ja puhelimessa soi Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus. Syytän tästä Kujerruksia-Linneaa. Hän kun on Instan puolella ruotinut lapsuuden kirjoista tutun neiti etsivän edesottamuksia siihen malliin, että oli ihan pakko kuunnella itsekin yksi. Hyvin influenssoitu! 

Eihän tuo edelleenkään kovin suurta kirjallisuutta ole, mutta pahimmat epäloogisuude taisivat tästä puuttua eikä Paulan isän yksityiskoneellakaan lennelty mihinkään vaan pysyttiin kotikulmilla. Kaikenlaista hurjaa toki tapahtui varkauksien ja päällekarkausten ja jäihin tippumisten muodossa, ja olipa rikoksiakin useampia. Ihan viihdyttävä suupala siis, ihan jo nostalgiamielessä, vaikken Paula Drewn suuri fani ollut lapsenakaan. Minä tykkäsin enemmän sarjoista Seikkailu tai SOS tai 3 etsivää... ja itse asiassa siirryin jo melko nuorena Dame Agathan faniporukkaan. 

"Aktiivisesti" kesken on tällä hetkellä Rottien pyhimys, jota pitää taas jatkaa nyt tuon Neiti Etsivä sivujuonteen jälkeen. Pidän kovasti Pelliinan ja Hattulan kirkonmaalareiden tarinasta. Kirjan kuvaukset maalaustyöstä kävivät mielessä katsellessamme Turun Linnan maalauksia (ja puuveistoksia).  

Ihan painettuna kirjana minun pitäisi edistää Talo taivaansinisellä merellä-romaania, varsinkin kun Toto odottaa vuoroaan. Jotenkin en vaan jaksa lukea. Johtunee ehä siitä, että olen neulonut aika paljon. Silmät väsyvät. 

Loppuun luettuja / kuunneltua: 

Armi Aavikko - Siinä välissä olin elossa (kuunnelma) 

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja nallekarhujen arvoitus 

äänikirja Bookbeat, lukijana Heljä Heikkinen 

(Luku)päiväkirja: Kaikkea muuta kuin lukemista

 

Torstai 22.7.2021

Tämä loma on aika erilainen kuin kuvittelin. Mielessäni istuin pihalla lukemassa, kirjoittelin blogia ja välillä kävin rantakävelyllä tai päiväretkillä - Grilli olisi kuumana harva se päivä. 

Eroa kuvitelmaan on jonkin verran - ensinnäkään en ole lukenut nimeksikään. Heinäkuun luettujen listalta löytyy tähän mennessä peräti yksi loppuun luettu sarjakuva (Alix L'île maudite), yksi dekkari (Torstain murhakerho) ja sitten se jo heti alkuunsa loppuun kuunneltu Hurmuriherttua. Yhden fantasiaromaanin luin suureksi osaksi jo lentokoneessa eli The Lost Plot, jossa maailmojen välisen kirjaston hoitaja seikkailee lohikäärmeiden poliittisten kiemuroiden keskellä. En vaan oikein tule tarttuneeksi kirjaan, bloggaamisesta puhumattakaan. Blogikin on tainnut olla kesälomalla - tosin eroa kevään hiljaiseen tahtiin lienee vaikea huomata. 

Ei lomassa silti ole mitään vikaa. Lukeminen vain on vaihtunut haahuiluun ja neulomiseen. Villapaidasta puuttuu enää kaulus. Kenties olen vain tarvinnut aikaa omille ajatuksille ja lepoa korville, kun eivät äänikirjatkaan ole oikein maistuneet. Puikkojen kopsahdukset riittävät, tai tuulen humina ja laineiden liplatus. 

Kotona ollessa tosin "riemuna" ovat myös läheisten rakennustyömaiden kolinat ja räminät ja pamahdukset ja piippaukset ja... Eivät ne kauhean kovia ääniä ole, mutta alkavat väsyttämään. Tässä on mennyt useampi vuosi, kun ollaan koko ajan jonkunlaisten työmaiden keskellä. 

Siksikin kai lyhyt kesälomareissumme tuntui niin kivalta. Tosin oli se mukava reissu muutenkin. Taas kerran mietin, miksemme enemmän lähde metsään. Teijon kansallispuistossa talsitut lyhyet (n5km kumpikin) kierrokset olivat ihania. Ei liikaa ihmisiä, paljon erilaisia maisemia ja hellekin hellitti sopivasti. Onneksi oli kuitenkin tarpeeksi lämmin järvipulahdukseen retkien päätteeksi. Mikä nautinto huuhtoa hikinen olo pehmeään järviveteen. Toisena päivänä koko pieni poukama oli ihan vain  meidän käytössämme. Todellista elämän luksusta.

Mathildedahl on tunnelmallinen kylä ja Mathildan Marina pääsi hiukan jopa yllättämään - varsinkin ruoka oli vieläkin tasokkaampaa kuin odotimme. Muutenkin pieni majapaikka oli juuri sopiva ja huoneet mukavia. Erityistä plussaa on pakko antaa erityissuurista kylppäreistä. Ihanaa, kun sai uima-asut ja pyyhkeet kuivumaan väljästi ja mahtui itsekin vielä suihkuun ilman minkäänlaista väistelyä tai ahtaudentunnetta.

Itse kylässä vierailu jäi aika minimiin, kun tultiin metsästä vähän myöhään ja sitten taas lähdettiin takaisin puiden keskelle niin aikaisin, mutta jäipähän katsottavaa seuraavaan kertaan. 

Ruissalon kylpyläkin oli ihan mukava paikka vaikka matkan loppuosuudella painopiste taisi kyllä enemmän olla isovanhempien luona vierailussa kuin kylpyläelämässä hotelliyön molemmin puolin. Hyödynnettiin kuitenkin sekä altaat että meri ja minäkin sain aikaiseksi mennä vihdoin kesäiseen jalkahoitoon. Nyt voisi kaivaa ne sandaalitkin kaapista, kun on varpaankynnet kuosissa. 

Vielä on kesää ja lomaakin jäljellä. Pieni matkakin on tulossa, kun hyödynnän vuoden ainoan "äitivapaan" eli lähden peräti yhdeksi yöksi siskon kanssa huitelemaan ilman perhettä. Ei mitään ihmeellistä, mutta vanhaa kotikaupunkia olisi tarkoitus käydä vähän katselemassa. Turkuun on tullut paljon kaikenlaista uutta mielenkiintoista. Enhän minä ole vielä ehtinyt edes funikulaaria testaamaan. Tosin helteiden (ja koronan) taas palatessa saattaa breikki mennä pururatakävelyihin ja rantaoleiluun. Katsotaan, miten käy. Ainakin otan mukaan kesken olevan kirjani eli  TJ Klunen Talo taivaansinisellä merellä sekä jonkin kesken olevan neuleen. Hurjaa menoa tiedossa siis...