(Luku)päiväkirja: Ei tälle näy loppua

 Lauantai 17.10.2020

Ei tälle näy loppua. Ensin hajosi keittiön lamppu, sitten tiskikone... Ei kahta ilma kolmatta sanotaan ja sanonta pitänee paikkansa. Keskiviikkona nimittäin ajoin toimistolle ja ihmettelin auton kummaa tärinää. Piti lähteä perjantaina ajamaan Turkuun, joten muutaman epätoivoisen soiton jälkeen löysin huollon, jossa ystävällinen nuorimies ei nauranut hermostukselleni, vaan kärsivällisesti tutki autoa. Muuta ei löytynyt kuin mystisesti kadonnut ilmapaine yhdestä renkaasta. 

En lähtenyt perjantaina Turkuun. Maanantaina vaihdetaan talvirenkaat ja sitten taas uskaltaa ajella, puhumattakaan siitä, että silloin tarkistetaan myös ikäviä iltaisia ajohetkiä aiheuttaneet valot. Sitä paitsi, kuopuksesta flunssa levisi kumpaankin isoveljeen. Tämä syysloma on siis mennyt jälkikasvulla köhien, niiskuttaen ja yleistä väsymystä valittaen.

Ilmeisesti flunssa ei kuitenkaan estä tietokoneella pelaamista. Minä jossain vaiheessa luovutin ja peliaika on tainnut livetä minun kontrollistani ihan kokonaan. Olkoon. Kaiken työn ja ylimääräisten haasteiden keskellä en enää yksinkertaisesti viitsinyt. Maanantaina alkaa koulu. Sitten taas otetaan kurinpalautus. 

Jotenkin kummallisesti olen toistaiseksi välttänyt poikien räkätaudin. Ehkä se on vielä tuloillaan. Ehkä joku jossain ajattelee, pitävänsä taukoa kiusanteossa, kokee huono omatuntoa siitä, että odotti isännän muuttoa Ranskaan ennen kuin painoi napista laitteet rikki yhden kerrallaan... 

Niin, en ole tainnutkaan vielä tarkemmin kertoa perheen suurimmasta muutoksesta tänä syksynä. Isäntä löysi unelmatyönsä, mutta valitettavasti se on 2500km päässä eli Biarritzin suunnalla. Ei draamaa, yhdessä sovittiin sekä hänen työstään, että minun jäämisestäni lukiolaisten tueksi vielä toistaiseksi. Todettiin, että selviämme kyllä kahden maan -perheen elämästä. 

Selviämmehän me, mutta ikävä tietysti on kova, ja rutiinien uudelleenjärjestely on aiheuttanut pientä lisästressiä itse kullekin. Korona ei auta asiaa. Uusi lomapaikka Ranskassa on ihan mukava juttu ja minähän voin tehdä töitä ihan mistä vaan, mutta nyt ei voi suunnitella mitään. Edes joulusta yhdessä ei ole mitään takeita, eikä seuraavista lomistakaan. Kesällä olen päättänyt suunnata ainakin kuopuksen kanssa etelään, oli koronaa tai ei, mutta siihen on vielä niin kovin pitkä aika. 

Asiat voisivat olla huonomminkin, tiedän. Onhan meillä WhatsAppit ja videopuhelut ja vaikka mitä. Silti huomaan mielen painuvan helposti melankolian puolelle ja kyynelten nousevan helpommin kuin ennen. Väsyttääkin vähän eri tavalla. Ehkä olen sittenkin vain ihminen enkä kuvittelemani teräsnainen ?

Kirjoja viikolta

Lukeakaan en oikein ole jaksanut. Energia menee perusasioista huolehtimiseen. Onneksi pojat ovat niin isoja, että heistä on apua ja äänikirjathan kulkevat mukana kotihommissakin. Spellmonger on osoittautunut perinteiseksi fantasiaksi, jossa taisteluista ei ole pulaa ja meno on muutenkin sotaisaa. Silti tarinassa on tarpeeksi muitakin elementtejä, jotta kiinnostus pysyy. 

Iltakuunteluun otin Joel Haahtelan pienoisromaanin Hengittämisen taito. Tosin se on osoittautunut sen verran hyväksi kuunneltavaksi, että vaihdoin vanhaan Poirotiin. Nukahdan paremmin. 

Jännät naiset on sentään melkein lopussa. Lyhyitä lukuja naiskohtaloista jaksan sentään ihan lukeakin. 

Sorruin muuten lataamaan Bookbeatin, vaikka niin piti olla edes vähän aikaa ilman kuuntelupalvelua Nextoryn lopetettuani. DNA tarjosi vähän liian hyvän syyslahjan eli 6vkoa ilmaista käyttöaikaa. No, Totokin on taas innostunut kuuntelemaan uudelleen. Tällä kertaa (vähän yllättäen) hän on kahlannut läpi Neropatin päiväkirjoja. Hän siis päätti itse asiassa pitävänsä niistä, vaikka oli tuossa jossain kohtaa vähän kahden vaiheilla - tai sitten ne ovat kirjoja, joita pienen pojan on hauskempi kuunnella yksin kuin äidin kanssa. Voi vapaasti nauraa kohdille, joita tietää äidin pitävän vähän kyseenalaisina... 

Ensi viikonloppuna on Helsingin Kirjamessut 

Lokakuu ei oikein tunnu lokakuulta ilma kirjamessuja. Turun messuja ei järjestetty, mutta Helsingissä messuillaan virtuaalisesti. Mielenkiintoista. Samaan tunnelmaan ei varmastikaan pääse ja surullisinta on missata blogaajakollegojen tapaamiset. Toisaalta voi kuitenkin osallistua suurempaan määrään ohjelmakohdista sillä niitä voi lipuilla katsoa halutessaan tallenteina 8.11. saakka. 

Minäkin sain muutama lipun arvottavaksi somessa, joten kannattaa kurkata blogissa tänne tai mennä instaan. Arvon kummassakin kaksi lippua virtuaalimessuille. 

Sunnuntai 18.10.2020

Viikko lähestyy loppuaan ja samalla kuuntelin myös Spellmonger-romaanin loppuun. Se piti tyylinsä loppuun saakka. Tykkäsin,, mutta samalla jotenkin tunsin ehkä olevani kohderyhmän ulkopuolella - siis ihan oikeasti, sex magic ja siihen erikoistuva kaunis nuori nainen ? Keski-ikäistä naisihmistä vähän naurattaa. Varsinkin kun Spellmongerin jutut muutenkin ovat vähän sellaista teinipoikahuumoria. Ei toki mitenkään huonoa sellaista. Sain luettua ja itsekin naurahtelin, todennäköisesti siksi, että päähenkilö (tai kirjailija) eivät ota itseään turhan vakavasti (mikä toki poikkeaa normaalista teinimeiningistä).

Jos Spellmonger oli jotenkin miehinen, niin nyt aloittamani viihdefantasia Wildfire by Ilona Andrews on puolestaan selkeästi naisille suunnattua. Voimakas ja itsenäinen nainen ja rakkaustarina "dark & troubled" - sankariin. Yep, selvä tapaus. Onneksi ei kuitenkaan niin ilmeinen, ettei jaksaisi kuunnella. 

Tämäpä osoittautui mielenkiintoiseksi. Pitänee pohtia fantasiakirjojen sukupuolijakaumaa vähän enemmänkin. 

Tällä viikolla loppuun luettua: 

Terry Mancour: Spellmonger