Mitäs kesällä lukis ? Ehdotuksia laiturilukemistoon

Se on taas se aika vuodesta. Kesä kuikuilee kulman takana ja kuvittelen sen olevan kuin lapsena. Aurinko paistaa, syksyyn oli pieni ikuisuus ja minä nautiskelen rantakivellä laiturilukemiston antimista. No jaa, sitten heräsin ja muistin, että lapsilla alkaa loma lauantaina, ei minulla ja oma loma on sitten joskus, jos on...

Kai sitä silti voi suunnitella kesälukemisiaan ?

Nyt laitetaan peräkkäin kirjoja, joiden olettaisin sopivan kesämieliseen lukemiseen. Tosin en ole ihan varma, millaiset kirjat eivät sopisi kesällä luettavaksi ? Synkät parisuhdedraamat ?  Raaka kauhujännitys ?

Tässä kirjoja, jotka ovat jostain syystä osuneet silmiini ja joiden voisin olettaa päätyvän laiturilukemistooni tälle kesälle.

1) Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Tämä on saanut sen verran ristiriitaisia kommentteja, että pitänee itse muodostaa oma käsitykseni. Jos lukee kauniilla kelillä kivassa paikassa, ei harmitusaste nouse liian korkealle, vaikken sitten niin kovasti pitäisikään. Sitä paitsi, tuossa se odottaa hyllyn päällä valmiina. (Kiitos Gummerus)

2) Oyinkan Braithwaite: My sister is a serial killer 
Miehiä listivä sisko ja toinen, joka siivoaa jäljet. Ihan oikeasti, tämä kuulostaa sen verran kreisiltä, että ihan pakko testata jossain välissä. Sitä paitsi, luen noin yleisesti ottaen liian vähän afrikkalaista kirjallisuutta, joten sopinee kesäluettavaksi.

3) Kirsi Pehkonen : Juuret Jylhäsalmella 
Amma tuossa vinkkasi herttaisesta maalaisromantiikasta.  Olen itsekin jossain kohtaa lukenut yhden Jylhäsalmi-kirjan ja viihtynyt sen parissa vallan mainiosti, joten tämä sopinee siihen varsinaiseen lomaan, sitten joskus... jossain kohtaa heinäkuuta.

4) Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes the Definitive Collection 
Tämä nyt on tullut vastaan jo vähän konkreettisemminkin. Itse asiassa se odottaa puhelimessa ja olen jo aloittanut kuuntelun ekasta osasta, mutta melkein 72 tunnista klassikodekkareita Stephen Fryn lukemana riittänee ainakin osaksi kesää... (Audiblesta ladattu ja ilmeisesti saatavilla tällä painoksella vain sieltä, mutta Sherlock Holmesia löytyy kyllä muodossa jos toisessa kaikille kesälukijoille)

Sitten on tietysti vakioita joka kesältä. Ei, että välttämättä lukisin saman kirjan joka kesä, mutta jotain samankaltaista on ihan pakko...

5) Ernest Hemingway : Käärme paratiisissa 
Siis no, heti alkuun pieni poikkeus. Tämä kirjan olen lukenut aika monena kesänä uudelleen. Ehkä tänäkin vuonna. Jotenkin siinä on niin ihanan kesäinen tunnelma ja se luo minulle lomafiiliksen, vaikka tarina sinänsä ei mikään maailman iloisin olekaan...

6) Marcel Proust : À la recherche du temps perdu 
Yritän lukea ranskaksi, mutta kovin usein viime vuosina ovat ainoat ranskankieliset tekstit jääneet kesälomalle. Sinänsä hienoja tekstejä kuitenkin sillä parina viime kesänä olen lukenut osan Proustia per kesä. Tänä vuonna siis olisi vuorossa À l'ombre des jeunes filles en fleurs...

7) Raymond E. Feist : Silverthorn 
Fantasia kuuluu olennaisena osana kesälukemistoon ( ja syksylukemistoon ja talvilukemistoon ja kevätlukemistoon). Tänä kesänä aion kuunnella ainakin seuraavan osan Feistin The Riftwar Sagaa... Tässä ollaan taas perusasioiden parissa ja perinteisessä fantasiassa. Nautin varmasti.

8) Elly Griffiths : Jyrkänteen reunalla 
Dekkarit kuuluvat myös kesälukemistoon. Kobossa odottaa Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjan kolmas osa sopivaa hetkeä. Samoin kuin muuten Stephens & Mephisto-sarjan toinen osa Smoke and Mirrors...  Ainakin toinen tulee varmaan kesän aikana luettua. Molemmista sarjoista olen pitänyt kovasti, mutta Stephens & Mephistossa on jotenkin jännän epätodellinen ja synkkä tunnelma. Mielenkiintoista nähdä pysyykö se samana sarjan jatkuessa.

9) Sujata Massey : Rei Shimura-sarja 
Tähän pitänee tutustua ihan vain siksi, että pidin niin kovasti juuri Preveen Mistry-sarjan aloitusosasta Murha Bombayssa eli lisää dekkareita.

Lisäksi kesällä tietysti pitäisi lukea jotain menevää, hauskaa ja hyvin kirjoitettua viihdefantasiaa. Nyt ovat vain vaihtoehdot tässä genressä pahasti hakusessa. Tällä hetkellä ei ole kesken yhtään kuvausta vastaavaa sarjaa. Ideoita kellään ?

Anglofiilistelyä ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus

Se on sitten Brexit, eikä kukaan oikein taida sittenkään tietää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Seuraataanko 50. artiklaa, vai oliko kyseessä vain mielipiteenilmaisu? Se nyt kai ainakin lienee selvää, että taisivat UK:n asukkaat herätä äänestyksen jälkeiseen aamuun ja huomata, ettei tainnut mennä ihan niin kuin ajateltiin. "Leave" puolen kannattajat ryhtyivät vetämään sloganeitaan takaisin samaa tahtia kuin prosenttiluvut varmistuivat. Hämmentävää.

Minä olen aina ollut jonkunlainen anglofiili. Englanti taipuu kielelläni jopa helpommin kuin jo yli 20 vuotta kotikielenä ollut ranska (vaikka toki ihan suomenkielinen oikeasti olenkin). Brittikirjallisuus on aina kuulunut suosikkeihini ja rakastan englantilaisia dekkarisarjoja. Opiskelinpa aikoinaan englantilaista filologiaakin muutaman vuoden yliopistolla.

Sitä en tiedä, vastaako minun mielikuvani "englantilaisuudesta" edes yhtä totuuden kulmaa. Taidan olla auttamattomasti jähmettynyt Christien kylämaisemaan tai Austenin pukudraamaan. Iltapäivätee eli kurkkusandwichejä ja skonsseja "with jam and clotted cream" lienee jatkossakin suosikkini. Siis, minähän lähdin mukaan riemusta hihkuen, kun oli mahdollisuus päästä kokeilemaan krikettiä ja brittiherkkuja. Kyseessä tosin oli enemmän tuonne Australian suuntaan viiraava tilaisuus viininmaistajaisineen, mutta sehän ei ainakaan intoa vähentänyt. (huom. ruokablogin kaupallinen yhteistyö with Hardy's Wines) 

No, minä aion jatkossakin nauttia tarinoista fiktiivisestä tai ajan virtaan jo kadonneesta Englannista, samalla kun seuraan todellisuuden villejä juonenkäänteitä. Nyt viimeksi luin Alan Bradley Flavia de Luce-sarjan kolmannen osan. Kirjailijahan on itse asiassa kanadalainen, mutta hänen kirjoissaan kerrotaan juuri siitä Englannista, jonka kaikki kai jollain tasolla kuvittelemme tuntevamme. Kaunista maaseutua, rapistuvia kartanoita, kylän pastori ja muita mielenkiintoisia, usein vähän eksentrisiä henkilöhahmoja... kuulostaako tutulta?

Kuva Bazar 

Alan Bradley; Hopeisen hummerihaarukan tapaus 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Flavia de Lucella on kuitenkin ihan oma twistinsä perinteisten (britti)maalaisdekkarien joukossa. Sarjan kolmas osa jatkaa samaa, hivenen makaaberia kuvausta nuoresta kemististä, joka ei pelkää kuolleita ainakaan enempää kuin ylisosiaalisia tilanteita.

Isosiskot kiduttavat Flaviaa edelleen, isä on edelleen poissaoleva ja äitiä ikävä, mutta tällä kertaa olen havaitsevinani kirjassa ehkä pientä jäiden sulamista. Minua lämmön häivähdys miellytti. Tapahtumat toki ovat taas hyytäviä. Joku hyökkää lähimetsään leiriytyneen mustalaisvanhuksen kimppuun ja kylän tunnettu roisto löydetään hummerihaarukka aivoihinsa työnnettynä.

Flavia löytää itsensä taas tapahtumien keskipisteestä ja sotkeutuu vyyhtiin enemmän tai vähemmän, no ehkä kuitenkin enemmän, omasta tahdostaan ja aktiivisuudestaan.

Kuten aiemmatkin osat, tämä vetäisi minut mukaansa ja ahmaisin kirjan muutamassa illassa. Itse asiassa minun piti säästää tämä heinäkuun lukumaratonin riemuksi, mutta enpä vain malttanut. Flaviassa ja hänen maailmassaan on jotain ällistyttävän koukuttavaa. Olethan muuten itse jo ilmoittautunut maratonille?

Oikeastihan tarina on aika kamala. Pieni tyttö, jonka elämä on kaikkea muuta kuin turvallista, suloista lapsuutta. Väkivalta ja julmuus ovat arkipäivää. Silti Flavia on riemastuttavan reipas. Hän on aito selviytyjä. Kuitenkin tuntui hyvältä huomata tuo jo mainitsemani lientyminen. Se toi kirjaan uutta syvyyttä. Pidemmän päälle voisivat Flavian tarinat muuten alkaa jo toistamaan itseään.

Bradleyn kirjojen kuvaama englantilainen maalaisidylli on viehättävällä tavalla vinksahtanut. Ehkä kirjailijan etäisyys kuvaamaansa miljööseen tuo siihen sellaisen jännän epätodellisuuden tunnun. Kirja ei ole varsinaisesti maagista realismia, mutta jokin väre siinä pinnan alla käy. Mielessäni maisemat ovat kuin mustavalkofilmistä - värit puuttuvat tai sitten näkyy vain haaleaa ruohonvihreää. Koen usein lukemani kirjat jonkinlaisina päänsisäisinä kuvina, mutta Flavian tarinat ovat harvinaisenkin visuaalisia.

Kaikkiaan nautittavaa luettavaa ja piristävän erilaista kaikille dekkarien ystäville (ja toki muillekin). Ehdotonta kesäkirjojen aatelia.

(EDIT: hassua, luin juuri aiemmin kirjoittamani tekstin Flaviasta ja jo 2014 vertasin Bradley kirjoja mustavalkofilmiin - mikään ei ole muuttunut) 

Kesäkirjasuositus eli Vera Valan Tuomitut

Vielä on kesää jäljellä ja joillakin onnellisilla myös kesälomaa. Minulla tänä kesänä jäi lukeminen jotenkin muiden touhujen varjoon, mutta jotain sentään ehdin. Lopullisesti lukujumin selätti viime viikonlopun lukumaraton (surkeasta tuloksesta huolimatta). Silloin sain vihdoin luettua loppuun myös tämän mainion kesäkirjan.

Vera Vala: Tuomitut
Luettavaksi kustantajalta 

Arianna de Bellisin etsivätoimistosta kertova kirjasarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa. Tällä kertaa siirrytään Roomasta Torinoon, kun Arianna saapuu etsimään kadonnutta sukulaistyttöään. Samaan aikaan kulmilla riehuu katolisia pappeja listivä sarjamurhaaja, jonka kintereillä puolestaan kulkee Ariannan veli Ares. Ariannan johtolangat vievät hänet oudon kultin pariin ja pian hän huomaa sisarusten tutkintalinjojen kummasti kietoutuvan yhteen.

Ariannan oma tarinakin aukeaa taas vähän lisää, mutta se ei kyllä selvennä solmuja yhtään. Ennemminkin sekä Arianna että lukija ovat yhä enemmän hämmennyksissään. Mielenkiintoista. Mihin kaikkialle tämä juoni vielä meitä mahtaakaan viedä. Nyt ainakin pläjähti vielä viimeiseksi sellainen pommi, että oksat pois.

Vera Valan kirjasarja on ehdotonta kesälukemiston parhaimmistoa, vaikkei kuitenkaan millään tavalla ylihötöä. Itse asiassa näkökulmien tiuha vaihtelu, useamman kirjan yli kulkeva perusjuoni ja melkoinen määrä henkilöhahmoja aiheuttavat sen, että tämä kirja pitää lukea ihanasti uppoutuen. Siksi minun kestikin aika kauan saada kirja luettua loppuun. Se ei ollenkaan sopinut varttilukurytmiin, jolla minä olosuhteiden pakosta menin melkein koko kesän. Onneksi lukumaraton antoi mahdollisuuden istahtaa sohvankulmaan pidemmäksi aikaa oikein luvan kanssa ja pääsin hyvin Ariannan mukaan.

Jossain toisen kirjan kohdalla vähän haikailin ensimmäisen kirjan kuplivaa keveyttä. Edelleenkin pidän siitä keveydestä, mutta nyt on kyllä tarinassa sen verran kova imu näin vakavampanakin, että ehdottomasti pitää jatkaa lukemista. Eivätkä nämä myöhemmätkään osat mitenkään vailla huumoria ole. Ainoa haittapuoli Veran kirjoissao on lukemisen jälkeinen nälkä. Niin kävi nytkin, vaikka Arianna vieraassa keittiössä kokkasi sentään vähän aiempia osia vähemmän.

Mutta koskas se seuraava Arianna oikein ilmestyykään?

Oi voi heinäkuuta ja yksi kesäkirjasuositus lisää

Oi ja voi... Lomalla piti rentoutua ja lukea. Lopputuloksena oli tämän vuoden vähiten luettuja kirjoja kuukaudessa. No, syitä olen jo valitellut (ja tunnustanut) aikaisemmin, eli ei niistä sitten sen enempää.

Luin koko heinäkuun aikana vain 5 kirjaa ja niistäkin oli kaksi kevyenpuoleista fantasiaa, joiden lukemiseen ei yhteensäkään tainnut mennä muutamaa päivää kauempaa. Ei niissä lukemisena mitään vikaa ole. Minä tykkäsin kovasti. Itse asiassa R.L.Naquinin kuusiosainen Monster Haven-sarja oli viihdyttävä alusta loppuun saakka. Se ei ottanut itseään liian vakavasti, mutta piti homman kasassa.


R.L.Naquin: Monster Haven -sarjan kolme viimeistä osaa
HelMet Overdrive 

Zoey jatkaa Aegis-työtään ja suojelee yliluonnollisia olentoja ja auttaa niitä pulassa. Sitten alkaa löytyä muita Aegiseja murhattuina ja Zoey joutuu hurjaan kilpajuoksuun sarjamurhaajan kanssa. Lopulta suuri juoni paljastuu, mutta tietäminen ei välttämättä auta yhtään, kun niskaan kirjaimellisesti alkaa satamaan ihmissusia, vampyyreja ja lopulta zombejakin. Viimeisessä taistelussa kohtaavat toisensa viimeinen Aegis ja uusin kaupunkilegendahirviö.

Kuulostaako oudolta, mutta jännän kiehtovalta. Odottakaapas kun listaan kirjojen nimet: Golem in my Glovebox, Demons in My Driveway ja Phoenix in My Future.  Ehdotonta kesäkirjojen aatelia. Kevyttä, muttei päänsärkyä aiheuttavaa höttöä.


Niin, siis...

Kaksi viidestä oli puhdasta viihdettä ja fantasiaa ja kolmaskin itse asiassa menee itse oikeutetusti fantasiakategoriaan. Olen jotenkin onnistunut jättämään väliin Robin Hobbin kirjat, mutta nyt silmiini osui (taas Overdrivessa) hänen uusimpansa äänikirjana. Fool's Assassin oli aivan mahtava kuunneltava, vaikka hivenen järkälemäisenä aiheuttikin pientä sydämentykytystä ja laskuvirheitä kahden viikon laina-ajassa pysymiseksi. Ehdottomasti kuuntelun arvoinen kirja!

Klassikkohaaste osui kuun loppuun, joten kirjankin sain luettua tietysti heinäkuussa. Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan paikkasi aukon sivistyksessäni. Toisen aukon paikasikin sitten teos Aila Meriluodon päiväkirjoista. En varsinaisesti tunne runoilijaa, mutta päiväkirjojensa ilmaisun rehellisyydestä ja raadollisuudesta pidin.


Siinä ne kirjat sitten olivatkin

Teatteriin sentään ehdittiin ja tykättiin kovasti. Isojen poikien ja siskon kanssa nautimme Turun Kesäteatterin Vartiovuoren mäellä esittämästä Aarresaaresta täysin rinnoin.

Loppuloma menikin sitten mökillä ja kotosalla lasten kanssa tuhtatessa. Kelit eivät rantakellimistä oikein hellineet, mutta näytti tuo loma kuluvan siltikin nopeasti. Ehkä tämä töihinpaluu sitten lisää lukemistakin, kun tuo Neiti Fisherin etsivätoimisotkin taitaa piakkoin olla sarjana loppupuolella. Ainakin työmatkat ovat saaneet mainiosti alkuun äänikirjojen kanssa. Juuri kuuntelin kirjan, joka taitaa pompata vuoden parhaimmiston joukkoon ihan lentämällä.

Elokuun teatteri on vielä päättämättä. Ehdotuksia? 

Ruohometsän kansa, äänikirja, englanniksi, ihana

Richard Adams : Watership Down (Ruohometsän kansa)
HelMet/Overdrive-laina puhelimeen

Oi ihanuutta. Miten minulta onkin voinut jäädä tällainen lukematta ? Toisaalta tietysti hyvä, että on jäänyt. Nyt sain nautiskella ihan tosissaan. Osa nautinnosta tietysti saattoi tulla siitä kauniista englannista, joka kuulokkeista soljui korviin. Äänityksen lukijana on Ralph Cosman (linkin takana jotain tietoja, joista hänestä löysin). Taidan etsiä seuraaviakin kirjoja hänen lukemanaan. Niin eläväksi hän sai kanijoukon jäsenet.

Niin, kaikkihan varmaan tietävät kirjan kertovan kaneista ? Fiver on meediokykyjä omaava pieni kani, joka saa etiäisen tulevasta kaniyhdyskunnan tuhosta. Hän kertoo ennustuksestaan ystävälleen Hazelille. Yhdessä he kokoavat joukon kaneja, jotka lähtevät etsimään parempaa tulevaisuutta. (Pitäisi varmaan lukea kirja suomeksikin, jotta tietäisi "oikeat" nimet).

Kuten kaikki tiedämme, joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa, myös kanijoukkoon. Iso osa kirjan viehätyksestä tuleekin mahtavasta kokoelmasta persoonallisuuksia. On tarinankertoja, itsetietoinen soturi, päällepäsmäri, vitsiniekka, luontainen johtaja ja monia muita. Omien, erityisten luonteenpiirteiden lisäksi kanit ovat myös kaneja. Adams konsultoi eläinten käyttäytymisen tutkijaa ja vaikka kaneista tuleekin mieleen monia tuntemiani ihmisiä, ne myös käyttäytyvät kanien tavoin ja katsovat maailmaa kanien näkökulmasta. Vihollisia pelätään, tuntemattomat äänet saavat juoksemaan pakoon, kolot ovat maailman turvallisin paikka jne. Eläimen ja inhimillisen yhdistelmässä on jotain vastustamatonta.

Tarina on myös jännittävä. Kanien elämä on vaarallista ja vihollisia paljon, toisinaan löytyy yllättäviäkin ystäviä. Uuden elämän etsiminen vie monien vaarojen halki ja kanit joutuvat venymään äärimmilleen ja vähän ylikin. Ketut, kissat, lokit ja peltohiiret toistuvat tarinassa omissa rooleissaan, eikä luonnonvoimiltakaan vältytä. Ihminen on vihollisista pahin.

Adams on myös luonut kaneille oman mytologian. Tarinankerronta on kanien lempiajanviete ja silloin kerrotaan suurista seikkailuista, jotka joskus opettavat, joskus pelottavat ja aina viihdyttävät, niin kuin tarinat yleensäkin. Kirja onnistuu käsittelemään useita isompia teemoja sekä kanien tarinoiden että itse juonen kautta. Yhdyskunnan jäsenten väliset suhteet muistuttavat kummasti ihmisten kanssakäymistä ja Hazel kumppaneineen törmää matkalla monenlaisiin uusiin ilmiöihin aina fatalismin äärirajoilta diktaattoria vastaan taisteleviin kapinallisiin.

Kaikkiaan Watership Down on siis rikas lukukokemus, jota voi suositella niin pienemmille kuin isommille lukijoille. Itse asiassa kirjaa voi minusta hyvin lukea myös aika pienillekin lapsille, heti kun he jaksavat kuunnella pidempää tarinaa. Kertomuksessa on useampia tasoja ja jokainen tulkitsee tapahtumia omaan kokemus- ja tietämyskantaansa verraten. Isommat saavat irti jotain ja pienemmät sitten vähän jotain muuta. Kaikki viihtyvät. Ei tämä turhaan ole klassikon asemassa.