Helena Waris : Vuori
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta
Lif saa työnantajaltaan erikoisen käskyn lähteä kiipeämään pilvien peittämän vuoren laelle. Sitten Lifin ystävät ohjeistavat hänet samoin. Lähtiessään viimein kapuamaan polkua ylöspäin, Lif huomaa olevansa osana suurta joukkoa. Alkaa armoton kilpajuoksu, jossa voittajia voi olla vain ... kaksi.
Viime vuosina on pohjoismainen mytologia noussut pinnalle fantasiakirjallisuuden vaikuttajana ja mikäs siinä, jumalten välisestä kilpailusta ja syklisestä maailmanlopusta (Raknarök) riittää tulkintoja useammankin tarinan pohjaksi. Ilkka Auerin Nicholas North - Kalmattaren kirous nyt tulee ensimmäisenä mieleen kotimaisista. Kevin Hearnen Iron Druid Chronicles taas ulkomaisesta "kevyt"-fantasiasta. Muutenkin tuntuu, että varsinkin Thor vasaroinen sekä Odin korppeineen tulevat vastaan joka toisessa fantasiaan viittaavassa kirjasarjassa.
Helena Waris on onnistunut käyttämään tuttuja hahmoja ja juonta kutkuttavan salakavalasti. Lukijalla kestää hetken tajuta, mihin nimet ja hahmot oikein liittyvätkään. (tai sitten minä olin vain hidas tajuamaan) Tarinan jännite kantaa loppuun saakka, kun ei paljasteta liikaa. Samoin kuin vuori vähitellen ilmaantuu näkyviin sumupilvien takaa, nostaa Waris tarinan keskeisiä tekijöitä ja juonenkäänteitä tietoisuuteen. Mielenkiinto ei herpaannu missään kohtaa.
Minua miellytti myös kirjan eheys ja tiukkuus. Helena Waris ei lähde rönsyilemään. Hän kertoo juuri sen oleellisen eikä lisää sivuja sivujen vuoksi. Kirja ei ole huisin pitkä, sähköisen version mukaan vain 193 sivua, mutta jokainen sivu onkin sitten paikallaan ja tarpeen tarinan etenemiselle. Tykkäsin kirjasta hurjasti.
Tykkäsin henkilöhahmoista, jotka antoivat mukavia oivalluksen hetkiä, kun aivot viimein yhdistivät palikoita toisiinsa. Tykkäsin epätodellisesta, vähän synkeästäkin tunnelmasta. Tykkäsin juonen eleettömästä etenemisestä. Kirjan viehätys ei tule toiminnasta, vaan tapahtumien liikkeelle tönäisemistä ajatusketjuista, jotka sitten törmäävät takaisin tarinaan seuraavissa juonenkäänteissä. Tykkäsin niin paljon, että olisin mielelläni lukenut pidempäänkin. En kuitenkaan tiedä, mitä kirjaan olisi oikein voinut lisätä. Nyt kirja oli hiottu kokonaisuus, jonka ote ei hellitä hetkeksikään.
Pidin myös Helena Wariksen fantasiatrilogian ensimmäisestä osasta Uniin piirretty polku. Siinäkin oli samanlainen unenomainen tunnelma, joka ei kuitenkaan estänyt napakkaa tarinankerrontaa. Helena Waris ei haahuile, vaikka lukija niin kirjojen henkilöiden mukana tekisikin. Toiset osat ovat vielä lukematta. Asia pitänee korjata pikimmiten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti