Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker : Totuus Harry Quebertin tapauksesta 
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta 

Joël Dickerin kirja on herättänyt huomiota maailmalla ja siitä on kohkattu Suomessakin vähän siellä ja täällä. Blogistaniassakin tästä taitaa tulla yksi kesän ja syksyn puhutuimmista teoksista.

Kyseessä onkin kirja, joka varmasti herättää tuntoja suuntaan ja toiseen. Yli 500-sivuinen tiiliskivi vaatii paneutumista jo pelkästään sivumääränsä takia. Tosin täytyy sanoa, että kun kirjan kanssa pääsi vauhtiin, niin se oli sujuvaa ja nopeaa luettavaa. Osittain ihan senkin takia, että kirjailija toisti samoja tekstejä eri puolilla kirjaa. Vähän tuli huijattu olo - minä joudun lukemaan kaiken, mutta kirjalija on vaan "copy-pastennut". No, tuo oli ehkä vähän kärjistämistä. Ymmärrän kyllä kyseessä olevan tyylikeinon ja tavan kiepauttaa lankoja nätisti solmuun. En vaan tässä ollut kyseisestä keinosta välttämättä suuremmin vaikuttunut.

Kirjan lukemisen jälkeen on vähän hämmentynyt olo. Yli 500 sivua, mutta miksi tuntuu, ettei käteen jäänyt kovinkaan paljon ? Olihan kirja nokkela ja näppärä kaikkine juonenkäänteineen. Lukijaa pyöriteltiin oikein kunnolla, kun vauhtiin päästiin ja murhaajaehdokkaat vaihtuivat tiuhaan. Hämmentynyt olo johtuu todennäköisesti siitä, että kirja käänsi Keltaisen kirjaston luomat odotukseni vähän vinksalleen. Tämähän on itse asiassa dekkari! Kun pistää odotuksensa viihdyttävään dekkarimoodiin niin kyseessä on vieläpä varsin mallikelpoinen sellainen.

Marcus Goldman on nuori kirjailija, joka menestyksekkään esikoiskirjansa jälkeen on täysin jumissa. Pitäisi saada toinen kirja aikaiseksi, mutta tekstiä ei vain synny. Marcus pyytää apua vanhalta opettajaltaan, menestyskirjailija Harry Quebertilta. Vierailun aikana alkaa ilmaantua hämmentäviä tietoja Harry Quebertin menneisyydestä. Yksineläjänä tunnetulla opettajalla onkin takanaan SUURI rakkaus, sellainen kerran elämässä kohdalle osuva. Kyseessä oli kuitenkin 33 vuotta sitten kielletty aikuisen miehen suhde 15-vuotiaaseen nuoreen tyttöön, joka kaiken lisäksi katosi jäljettömiin juuri tuona rakkauden kesänä 1975. Sitten kirjailijan puutarhasta löytyy nuoren tytön pitkälle maatunut ruumis. Alkaa hurja mediarumba ja monimutkaiset poliisitutkimukset. Marcus päättää puhdistaa professorinsa maineen ja siinä sivussa kirjoittaa tarinasta kirjan. Sitten mennään, ja lujaa.

Minä melkein lopetin kirjan lukemisen jossain ensimmäisen sadan sivun kohdalla. En etukäteishehkutuksista huolimatta oikein tykästynyt Donna Tarttin Tikliin ja minusta tuntui, että tässä olisi taas yksi amerikkalaisen psykologisen angstin kuvaus, jossa päähenkilön päänsisäisiä tuskaisia pohdintoja toistetaan kerrasta toiseen (huolimatta siitä, että kirjailija on itse asiassa sveitsiläinen). Onneksi kuitenkin jatkoin, sillä kun päästiin vauhtiin kirjaa oli vaikea laskea käsistään.

Vauhdista huolimatta, en ihan varauksetta pitänyt kirjasta. Kun päästiin liikkeelle tarinassa oli vähän liikaa kaikkea. Oli uhkauksia ja murhia ja tuhopolttoja ja hyvä poliiseja ja pahoja poliiseja ja seksiskandaaleita ja raadollista mediankäyttöä kustannusmaailmassa ja... välillä oli vähän vaikea löytää itse tarinaa kaiken sälän keskeltä. Myös takaumat ja nykyaika hyppelehtivät lukujen sisällä ja välillä ja joukosta löytyi vielä professorin ohjeita kirjailijaksi pyrkivälle. Silti kirja on lukemisen arvoinen - tietyillä edellytyksillä.

Kun haluaa viihdyttävää luettavaa, joka kestää yhtä iltaa kauemmin, on tämä kirja paikallaan. Kun haluaa vähän erilaisen "salapoliisitarinan" tai mieli tekee lukea kirjailijoista ja kustannusmaailmasta, kannattaa ehdottomasti tarttua juuri tähän. Jos etsii uutta nykykirjallisuuden "klassikkoa", taiturimaista juonenkuljetusta ja vaikuttavaa, liikuttavaa lukuelämystä - no, tarjolla on parempiakin ehdokkaita.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta