Tukholmassa

Perhejoulun jälkeen teki pieni breikki vanhemmille hyvää. Rento oleilu Tukholmassa latasi akkuja ja mikäs siellä oli ollessa. Kaupunki on täynnä kauniita kulmia ja katsottavaa, vaikka sitten haahuilisi ilman minkäänlaista suunnitelmaa.

Kaikessa päällimmäiseksi jäi juurikin kaupunkin hieman epätodellinen tunnelma. Olimme molempina aamuina liikentessä miltei tyhjillä kaduilla. Kyllä se siitä lounasajan jälkeen vilkastui, mutta siihen saakka kuljimme ihan kuin toisessa todellisuudessa.

Tukholma on kaunis kaupunki. Rakennuksista jo näkee, että takana on paljon historiaa. On tuo vähän toista kuin Helsingin lievä nousukasmaisuus (sanoo paljasjalkainen turkulainen...).

Kaupunki myös näytti meille kai kauneimmat talviset kasvonsa. Valkoista löytyi enemmän kuin kotona vieläkään, mikä kai toi kaikelle sellaisen elokuvamaisen vivahteen. 

Jouluvalot ja joulukoristeet ovat aina maagisia, niin myös Tukholmassa, Operakällaren oli varsin mainio krumeluureineen. Harmi, että se oli välipäivinä kiinni. (Emme me silti nälkään kuolleet, kuten voi lukea täältä)

Nyt taas jaksaa. Vähän töitä ja sitten uudenvuoden juhlintaa - perheen kanssa tietenkin...

p.s. oman osansa tunnelmointiin toi myös matkalukeminen. Yksin Marsissa on ihanan elokuvamainen, mutta kirjana erinomainen. Kertakaikkisen sopivaa matkalukemiseksi...

Kadonnutta syyskuuta pohtimassa

Muistan, kun syyskuu alkoi... ja nyt alkoi lokakuu. Siinä välissä tapahtui jotain. Itse asiassa tapahtui aika paljonkin, mutta lukeminen ei tainnut kuulua joukkoon.

Kuukauden suurin tapahtuma oli 15v-häämatka Barcelonaan. Ihana reissu, josta jotain tuli kirjoitettuakin (täällä ja täällä). Suosittelen.

Kuukauden teatterikin jakautui peräti kahdeksi teatterikäynniksi syyskuussa. Ensin hihiteltiin ministerin edesottamuksille ja sitten hämmennyttiin absurdin teatterin parissa. Aivan mahtavaa. Tämä "kuukauden teatteri"-haaste oli minulta kyllä todellinen neronleimaus - vaikka sen itse sanonkin.

Kyllä minä syyskuun aikana sentään jotain luinkin. Itse asiassa luettujen kirjojen määrä on lievästi nousujohteinen. Syyskuussa sain nimittäin loppuun 6 kirjaa (vs. 5 elokuussa ja heinäkuussa). Äänikirjoja tuossa listassa on kaksi ja molemmat tosi pitkiä. Robin Hobbin Fool's Quest oli aivan mahtava fantasiamatka ja Millenium-trilogian kolmas (siis ei se viimeinen - vielä) oli taattua Larsson-laatua.

Milleniumin lisäksi luin toisenkin dekkarin eli 1930-luvun Ruotsiin sijoittuvan Kun pimeys peittää maan. Mielenkiintoinen, eikä vähiten ajankuvauksensa takia. Samoja ajankohtia, mutta Suomessa, sisälsi myös jo pidemmän aikaa iltalukemisena ollut Panu Rajalan kirjoittama Olavi Paavolaisen elämäkerta. Minusta onkin tulossa elämäkertaintoilija. Koko ajan pitäisi olla jokin luettavana. Mikäs siinä.

Myös fantasiaa tuli luettua toinenkin teos. Luin Deborah Harknessin Shadow of Night uudelleen ihan sen takia, etten oikein muistanut tapahtumia ja lukulistalla korkealla on trilogian kolmas osa eli Book of Life. Fantasian, elämäkerran ja dekkarien lisäksi listalle mahtuu vain yksi nykykirjallisuuden edustaja eli Saara Turusen Rakkaudenhirviö. Se on ihan hyvin kirjoitettu, mutta karkeasti luokittelisin sen nuoruuden "angstikirjallisuuteen", eikä minulla näin keski-ikäisenä tunnu oikein riittävän kärsivällisyyttä kovin pitkiin kuvauksiin aiheesta.

Näin keski-ikäisenä ei kärsivällisyys ja varsinkaan aika tunnu riittävän mihinkään ylimääräiseen. Se kun katoaa sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee. Taas yksi klisee, joka todistaa kliseiden useimmiten perustuvan testattuun totuuteen. Eivät kai ne muuten kliseitä olisikaan.

Hyvää kannattaa odottaa? Barcelona on taianomainen paikka

La Pedreran sisäpihan yötaivas

Tarina alkoi, kun aikoinaan isännän kanssa ajelimme ensimmäistä kertaa Ranskan halki Bretagnen kärjestä Kaakkois-Ranskaan. Jossain matkan loppuvaiheilla silmiini osui kyltti: Barcelona neljäsataa ja risat... "Hei! Se on ihan lähellä, mennään sinne!" Isäntä siihen toteamaan, että :"Kulta, meillä on autossa muutokuorma. Jos kuitenkin nyt jatkettaisiin vaan perille. Mennään joku toinen kerta."

No, sitten sattui sitä ja tätä ja Barcelonaan suunniteltu häämatkakin jäi tekemättä muuton ja uusien työpaikkojen vuoksi. Muuten kyllä reissattiin, kaksin ja lasten kanssa, mutta yksi kohde jäi väliin. Kunnes nyt, 15-vuotishääpäivän kunniaksi - yli 20 vuotta kylttibongauksen jälkeen - isäntä viimeinkin lunasti lupauksensa. Vietimme pitkän viikonlopun kaksistaan Barcelonaan tutustuen.

La Pedreran parvekkeita 

Inspiroivaa arkkitehtuuria 

Barcelona on jo pelkästään perusarkkitehtuuriltaan (siis ainakin se turistikeskusta, joka on itse asiassa yllättävän laaja) ajatuksia jonnekin historiaan kuljettava. Kaikki ne parvekekaiteet ja tornit ja kiemurat ovat kiehtovia. Oma lukunsa sitten tietysti ovat kaupungin oman pojan eli Antoni Gaudin mielikuvitukselliset rakennukset. Sagrada Famiglian tietävät kaikki. Mekin siellä kävimme illansuussa ja onhan se vaikuttava, mutta minun sydämeni vei kuitenkin porvariperheen asuintaloksi rakennettu La Pedrera.


Tutustuimme taloon illan pimetessä ja osallistuimme yön valoshown katseluun. Talon pehmeät, orgaaniset muodot muistuttavat Gaudia inspiroineista luonnon muodoista. Heleät värit ja maalaukset veivät ajatukset jonnekin meren pohjaan ja näin jo silmissäni Barcelonan ensimmäisten autojen hiljalleen rullaavan sisäpihan poikki alakerran autotalliin. Kattoterassit assosioituvat lähinnä kuun pintaan, onhan siellä ihan selkeästi rakenteissa myös avaruusolentoja.

Talo villitsi mielikuvituksen ja olisi ihanaa asua tuolla, ainakin vähän aikaa. Voi olla, että huoneisto ilman ainuttakaan suoraa pintaa alkaisi jossain kohtaa lievästi ahdistamaan skandinaaviseen selkeyteen tottunutta.

Maata ja merta 

Barcelonan Marina on vierailun arvoinen paikka. Siellä tapaa Kolumbuksenkin. Otimme hänen komentavasta viittauksestaan suunnan ja lähdimme, jos ei nyt ihan Amerikkaan saakka, niin Montjuic-vuorelle maisemia ihailemaan.

Marinasta olisi päässyt köysiradalla vuorelle suoraan, mutta me pidimme välissä lepotauon ja nappasimme mukaan piknik-eväät La Boqueria -hallista ja vaihdoimme toiselle reitille. Keskustasta olleesta hotellista oli superhelppo siirtyä metrolla suoraan köysirata-asemalle. Muutenkin Barcelonassa kulkeminen on tosi yksinkertaista. Kävellen pääsee näkemään suurimmat keskustan nähtävyydet. Metrolla saavuttaa lisää ja kentällekin junayhteys on helppo, nopea ja halpa.

Montjuic näyttää olevan kaupunkilaisten henkireikä. Siellä tuli vastaan pääasiassa lenkkeilijöitä aamuaikaan ja turisteja päivemmällä. Linnan muureilta on mahtavat näkymät niin konttisatamaan kuin itse kaupunkiin ja metsäiset polut houkuttelevat kuljeskelemaan. Mietimme, miksi esim. kahvilapalveluja ei pahemmin löytynyt vuoren laelta ja linnan vierestä, mutta ei välttämättä kai ole yhtään huonompi idea pitää paikka nimenomaan ulkoiluun tarkoitettuna ilman sen kummempia virvokkeita ja viihdykkeitä. Pysyy rauhallisempana.

Köysirata itsessään on tietysti elämys ja ainoa paikka koko viikonloppuna, jolloin mielessä kävivät lapset ja ajatus, että olisi kiva, jos olisivat mukana... (anteeksi murut...)

Kaikkiaan tuntuu siltä, että Barcelonasta sai viikonlopunkin aikana jo aika hyvän käsityksen. Meillä ei ollut tarkoituksenakaan nähdä kaikkea, vaan enemmänkin vain kuljeskella ja nautiskella maisemista ja yhdessäolosta. Siihen tarkoitukseen Barcelona on aivan mahtava paikka!

Ruokaturistille Barcelonassa löytyy monenlaisia herkkuja. Tapas/pinxo-kulttuuri on voimissaan ja ihan turistikaduillakin pääsee nauttimaan laadukkaista raaka-aineista. Reissun ravintolaelämyksestä jo kirjoitinkin ruokablogin puolella.

Lukemaan en hirveästi ehtinyt. Iltapäivän siestahetket kuluivat ihan muuhun. Lämmin keli nukutti mukavasti ja illalla piti jaksaa espanjalaiseen rytmiin. Carlos Ruiz Safonilta olisin halunnut kirjan matkaan, mutta ei osunut silmiin ja toki sitä on muutakin Barcelonaan liittyvää tullut vuosien varrella luettua. (Falcones, Moriel).


Mitä muita Barcelonaan sijoittuvia hyviä kirjoja on? Vinkkejä? 

Sellainen olo jäi, että Barcelonaan pitää vielä palata uudelleen. Tavoitteena voisi olla vähän nopeampi tahti seuraavan visiitin järjestelyissä.

Se pakollinen köysirataselfie

Päänsärkyä, äänikirjoja ja vähän Tallinnaa

Tulipahan sekin todistettua. Äänikirjaa jaksaa kuunnella silloinkin, kun päässä jyskyttää ja silmät eivät kohdista sen enempää ruudulle kuin kirjan sivullekaan. Stoneria kuunnellessa, pimeässä hotellihuoneessa sai sen verran keskityttyä muuhun kuin ohimoiden vasarointiin, että jopa torkahdus onnistui. Kirjan tapahtumatkin taidan suurin piirtein muistaa. Tykkäsin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Yllämainittu ei-suunniteltu äänikirjatestaus tapahtui siis Tallinnassa. Hotelli Estorian huone oli onneksi sen verran mukava, että siellä jaksoi kököttää sen aikaa, että sai päänsäryn suurin piirtein kuriin siinä työpäivän lopun ja perheen saapumisen välissä. Siitä tosin en ole ihan varma, että auttoivatko värit jyskytyksen vaimentamisessa, mutta ainakin ne piristivät mukavast.

Onneksi meillä ei ollut mitään suuren suuria suunnitelmia ohjelmaksi. Syömässä toki käytiin ja Tallinnassa onkin monentyyppistä ravintolaa tarjolla ihan Vanhan Kaupungin sydämessä. (Tämän reissun herkuttelusta lisää täällä - siis miekkataistelua ja täytettyjä eläimiä). Kalevin suklaakaupassa toki tuli myöskin poikettua.

Muuten sitten vain lähinnä kävelimme kaupungilla ja kun väsyimme kävelemään siirryimme hevosvaunujen kyytiin. Kierros taisikin olla yksi lasten suosikkihetki koko reissussa - edellisen illan miekkailijoiden lisäksi. Vaikka 35€ meidän perheen vartin kierroksesta vähän kalliilta tuntuikin, niin kerrankos sitä, turistina. 

Äidin mieleen parhaiten jäivät ihanat kukkakioskit Viru-centerin ja Vanhan kaupungin välillä. Se ruusujen tuoksu ja kukkien väriloisto toivat parhaiten kuin mikään muu minullekin kevätolon. Oli jo aikakin. Viime viikkoina vielä olen lähinnä odotellut sitä talvea, joka tänä vuonna vähän niin kuin jätti tulematta. Nyt se sitten alkoi. Minun kevääni.

Kotikaupunkinostalgiaa

Minne sitä kirjabloggari suuntaa nostalgiamatkalla vanhassa kotikaupungissa ? 

No, tietysti katsomaan kirjastoa. 

Turun kaupunginkirjastossa katsottavaa riittääkin. Ihan mahtava mesta. 

Kummitusta tosin emme bonganneet tälläkään kertaa.

Muutakin toki kuului lauantain reissupäivään - Täältä löytyy lisää.  

Turisteilua ja lomamuistoja

LOMAMUISTOJA

Sattuneesta syystä kesälomareissujemme vakiokohde Ranskassa on Valence Rhône-joen rannalla. Sen verran monta kertaa on kaupungissa jo tullut käytyä, että siellä on tiettyjä paikkoja, jonne suuntaamme heti anoppia tervehdittyämme. Ruokalehtifriikki suuntaa tietysti lehtiostoksille - täytyyhän sitä lomalla sentään lehtiäkin riittää luettavaksi. Keskustan lehtikioskissa onkin ihanan laaja valikoima ja hyvä palvelu - sinne tie vie siis useammankin kerran loman aikana. 

Ja saalista löytyy... Keittokirjan tosin ostin Ranskan suurimmasta kirjakauppa (ja elektroniikkakauppa) - ketjusta eli Fnacista ja romaanin kujilta löytyneestä antikasta. 

Olemme koko kevään seuranneet TV5 (se ranskankielinen TV cinq) Julien matkailua Ranskassa. Hän kiertää sarjassa eri alueilla ja tutustuu kunkin seudun perinteisiin herkkuihin. Kirjassa nämä reseptit on koottu yhteen. Siellä on ainakin muutama, joihin tullaan tässäkin blogissa vielä palaamaan... 

Keskiaikaisia kerrostaloja

Julie myös inspiroi meitä tutustumaan lomamatkamme toisen osan eli Vercors-leireilyn ohessa "roikkuviin taloihin" (Maisons suspendues) Pont-en-Royans-kylässä. Aika uskomatonta katsella keskiajalta peräisin olevan kylän "kerrostaloja" joen rannalla. Bongasimme tv-sarjasta tutut parvekkeetkin, joissa kuulemma on vielä jäljellä "reikäpenkkejä" veden yllä. Arvannette tarkoituksen... 

Kylässä on myös vesimuseo, jonka näyttelyyn lapset kävivät tutustumassa. Aika paljon oli kuulemma tekstejä joka puolella, mutta myös animaatioita. Ehkäpä he oppivat edes jotain. 

Eikö tuo toinen talo näytäkin ihan Tylypahkalta ? 

Loman lopussa on aina edessä pitkä ajomatka Eteläisestä Ranskasta Travemundeen Saksan pohjoisrannikolla. Tällä kertaa katkaisimme ajon pysähtymällä Strasbourgissa. 

Kävelimme illan, ihailimme Elsassilaisia (Alsace) "alppityylisiä" taloja ja kuljeskelimme vanhan kaupungin kujilla. Päädyimme syömään perinteistä ruokaa tarjoavaan ravintolaan, jonka seiniltä bongasimme noin puolet Ranskan presidenteistä ja showmaailman tähdistä. Minut sai kuitenkin vasta innostumaan ikisuosikkini Jean D'Ormesson... 

Fanitusta

p.s. matkan herkkuannista lisää täällä

Loppu lähenee... matkalle ja prinsessoinnille

Linda Rodriguez McRobbie : Princesses Behaving Badly
HelMet / Overdrive -laina

Tämän vuoden Ranskanreissu lähenee loppuaan. Paljon tuli taas tehtyä ja nähtyä, vaikka taivas heittikin niskaan vettä useamman päivän putkeen. Ne olivat vielä juuri ne päivät, kun me olimme mökissä leirintäalueella ja lähellä uima-allasta... No, säiden haltijalle ei kai oikein voi lähettää kirjallista valitustakaan. Sateella tehtiin siis muita juttuja, kuin suunniteltiin.

Ei, en minä kuitenkaan ole lukenut montaa kirjaa. Itse asiassa sain matkan aikana loppuun vaivaiset kolme. Syitä lukemattomuuteen löytyy tietysti monia - sukulaisvierailut, turisteilu sekä tietysti kolmevuotias ikiliikkuja, jonka viihdyttäminen pienessä mökissä käy kokopäivätyöstä.

Jotain kuitenkin tuli luettuakin. Ensimmäiseksi sain loppuun LInda Rodriguez McRobbien Princesses Behaving Badly, joka herätti monenlaisia ajatuksia prinsessamyyteistä.

Minä en koskaan ole ollut varsinainen prinsessafani ja lapsuudenleikkini olivat muutenkin enemmän puissa kiipeilyä ja rosvo-poliisi-leikkejä kuin prinsessaksi pukeutumista. Jotenkin prinsessaleikit tuntuivat kauhean rajallisilta. Niissä voi vain pukea ja etsiä prinssiä. Minä mieluummin juoksin nallipyssy kädessä tai ammuin jousella apua köyhille. Vähän vanhempana sitten tulin seuranneeksi jonkin verran prinsessa Dianan elämää otsikoiden kautta, mikä romahdutti loputkin prinsessaihanteista. Ei ole prinsessojen elämä aina ruusuilla tanssimista ja onnea elämän loppuun saakka, vaikka sadut ja Disneyn sankarittaret pienille tytöille niin yrittävätkin uskotella. 

Naiset ovat kautta aikojen olleet vallan symboleja, statuksen merkkejä, lasten äitejä tai kaupallisen vaihdon välineitä. Usein heillä ei omaa tahtoa tai toiveita ajateltu edes olevan, saati että niitä olisi kyselty. Erityisesti ylempien yhteiskuntaluokkien naisten esineellistäminen on viety äärimmilleen. Nykyajan (länsimaista) naista tämä kiukuttaa, vallankin kun samat asenteet ovat vieläkin monella tavalla voimissaan huolimatta suurista edistyksen harppauksista.

Miten tämä alustus sitten liittyy kirjaan Princesses Behaving Badly ? No, kirja on lista todellisia prinsessoja, joiden tarinat ovat kaukana saduista, ainakin niistä perinteisistä. Kirjassa kerrotaan prinsessoista,jotka ottivat vallan omiin käsiinsä ja toteuttivat kohtalosa omalla tavallaan. Kirjassa kerrotaan myös prinsessoista, jotka joutuivat statuksensa uhreiksi huolimatta enemmän tai vähemmän vahvasta vastaanhangoittelusta. Prinsessoja kuolee ja joutuu vangituksi miesten käsissä, he manipuloivat miehiä naisellisilla keinoillaan tai toimivat niin kuin miehet, mutta paremmin. Kaikkiaan lukija saa ikuisen rokotuksen ”Happily ever after” prinsessasatuja vastaan ja osaa ne ottaa sellaisina kuin ne ovat, mielikuvituksen tuottamina satuina.

Jollen kuulostaisi vanhalta, katkeralta noidalta (kyynikolta…) todettakoon, että varmasti historiassa ja maailmassa on ollut ja on prinsessoja, jotka ovat löytäneet elämänsä prinssin ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti. En vain usko onnellisuuden johtuvan siitä, että he ovat prinsessoja. Heidän kohdallaan tähdet sattuivat oikeaan kohtaan ympäristön odotusten ja naisten omien toiveiden osalta. 

Mitä jäi mieleen ?

Näin lomamatkan jälkeen on aina hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä siitä oikein jäikään mieleen. Seuraavassa kooste tämän kesän Ranskanreissustamme.

1) Automatkat
Menomatkalla 16 tuntia moottoritietä ja paluumatkalla samoin. Se jää pakostakin mieleen, varsinkin kun takapenkillä istuu 3 mukulaa, joista nuorin on vasta 2v. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa matkat jäivät mieleen hyvällä. Useat pysähdykset ja iPadin käyttökiellolla uhkailu pitivät pienet kahinat kurissa. Paluumatkan pysähdys hotellilla oli paikallaan - huolimatta siitä, että uima-allas jäi testaamatta sateen takia.

2) Valencen terveyskeskus
Nuorimmaisen auringonpistos osoittautui lopuksi virukseksi. Vietimme loman viimeisen päivän Valencen sairaalan vastaanotolla diagnoosia odottamassa. Lopputuloksena oli, että ehkäpä sittenkin entero-virus. Lääkäri vaan ihmetteli, että missä näppylät ? No, ne tulivat sitten illalla...
Vastaanotolla ei ollut tietoakaan etelämaalaisesta häslingistä, vaan palvelu oli nopeaa ja ammattimaista. Ystävällistäkin, vaikka äiti saikin ensimmäiseksi satikutia siitä, ettei matkalaukusta ollut löytynyt kuumemittaria.

3) Ruoka, herkut, hedelmät, viini - joo, ja kanat
En ole uskaltautunut vaa'alle. Ilmankin tiedän, että elopaino on kasvanut. Juustot, leipä, suklaa, hedelmät ja muut herkut ovat tehneet tehtävänsä. Paljon söimme kaikenlaista herkullista, kuten sammakonreisiä, gambas-rapuja ja kanaa.

Niin, erityisesti kanaa. Jostain syystä törmäsimme tällä reissulla kanoihin ihan joka välissä. Torilla, hotellilla, Camarguessa ja tietysti ennenkaikkea lautasella. Mieleenpainuvimma kanaherkut olivat luomutorilta ostettu ja miehen valmistama "pintade" (helmikana) sekä kälyni miesystävän äidin kasvattamat La Grise du Vercors - kanat. Kyseessä on aivan uusi laji, jonka hän on kehittänyt. Vapaana kasvaneet kanat ovat tummalihaisia ja aivan uskomattoman maukkaita, varsinkin noin oliiveilla täytettynä kuten me niitä nautimme raviolien kera...

4) Kuumuus
40 astetta varjossa ja tuuli, joka miltei polttaa. Ei tällaista pohjoisen elävää ole ihan tuollaiseen tarkoitettu. Onneksi oli sentään kiviseinät ja uima-allas lähettyvillä suurimman osan aikaa.
Paluumatka sitten sujuikin myrskypilvien alla - lasten hotellipäiväkin meni tosiaan lähinnä sisällä sadetta pidellessä eikä suunnitelmien mukaan uima-altaalla. Niin ne kelit muuttuvat. 

5) Ystävien häät ja päivälliset sukulaisten kanssa
Mitäpä näitä selittelemään.

6) Mielenkiintoiset vierailukohteet
Niin kuin nyt esimerkiksi Valencen vanhankaupungin putiikkien alennusmyynti (kyllä, kalliiksi tuli 70% alennuksista huolimatta). Camarguen härät, esihistoriallinen luolasto - Rhône-joen rannat ja viinitilojen rinteet. Näkemistä olisi ollut pidemmäksikin aikaa. Onneksi ensi vuonnakin on taas kesäloma !

Tähän loppui siis sekä lomareissu että kesäloma. Toivottavasti olette viihtyneet mukanamme. Nyt palataan vähitellen taas arkeen ja perustohinaan.

Ne hedelmät - ja turbouuni

Varsinkin ne aprikoosit, vaikka muitakin tuli kyllä syötyä ihan kiitettävästi.

Tarjolla oli useampia lajikkeita käyttötarkoituksen mukaan

Olemme jo ehtineet takaisin kotiin ja laukutkin on (melkein) purettu. Minun on kuitenkin vielä ihan pakko laittaa tässä muutama kuva aprikooseista - niin, ja aprikoositortusta, jonka lomalla tein. Se olikin sitten ainoa leipomukseni matkan aikana ja siinäkin meinasi käydä hullusti. Olin laittanut piirakan uuniin ja aikaa oli kulunut noin 25minuuttia, kun anoppi ilmoitti, että torttu tuoksuu ihanalta. Tuoksuu ? Nyt jo ? Minulle tuli kiire uunille ja aivan oikein, pinta oli jo kärähtänyt. Varsinainen turbouuni siis oli kyseessä. Meidän kotiuunissamme piirakka olisi saanut olla uunin lämmössä ihan rauhassa vielä vartin verran. No, syötyä tuo tuli kuitenkin...

Hyvää piirakassa oli erityisesti pohja. Siihen käytin "petit suisse" pohjaista voitaikinaa eli suomeksi kai ihan samaa kuin rahkavoitaikina. Se sopi tarkoitukseen oikein hyvin, sillä se ei paisu ihan samalla tavalla kuin perinteinen voitaikina, mutta pysyy kuitenkin sopivan rapeana.

Lomamatkan aprikoositorttu 

Rahkavoitaikina, jota käytettiin esim. täällä

Aprikooseja lohkoina.

Kauli taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Sekoita purkillinen Crème Fraîchea, 3 kananmunaa, 2 tl vaniljasokeria, 4rkl sokeria keskenään. Lisää tilkka maitoa, kunnes seos on sopivan löysää. Kaada piirakkataikinan päälle vuokaan ja lisää aprikoosilohkot. Ripottele päälle vielä sokeria.

Paista uunissa 200 asteessa 25min turbouunissa ja noin 40min normaalissa uunissa...

Härkiä, hevosia ja onnellisia kanoja

Terveisiä hellerajan tuolta puolen. Kun mittari näyttää lähemmäs 40 varjossa ja tuulikin lähinnä polttaa, niin paljon ei jaksa tehdä. Vietimme pari päivää melkein Välimeren rannalla Camarguessa. Aluehan on tunnettu härkätaisteluista, joissa ei vuodateta sen enempää härän kuin taistelijoidenkaan verta. Lajeja on useampia, mutta tunnetuimmassa yritetään ryöstää härkien sarviin kiinnitettyjä ruusukkeita, mielellään väistäen sarvien huitaisut.

Edellisellä kerralla osuimme keskelle juhlakautta, mutta nyt olimme paria päivää etuajassa. Niinpä ohjelmassa ei ollut itse kisoja vaan pojat pääsivät seuraamaan härkien jakamista ja ruusukkeiden asettelua. Saivatpa kokeilla myös, millaista on ratsastaa Camarguen valkoisella hevosella. Mielenkiintoista ja hauskaa, mutta täytyy sanoa, että uima-allas houkutti nuoret miehet luokseen heti portista saavuttua.

 

Muuten ei tällä helteellä sitten varsinaisesti tehtykään. Lähinnä seurailimme onnellisten kanojen iltakävelyä pihamaalla ja kilpikonnien matkaa takaisin aitaukseensa. Mitäpä sitä muuta, paitsi hyvää ruokaa tietysti. Merguez ja godivo ovat sanoja, jotka saavat grilliruokien makunystyrät innostumaan. Härkäpata (La Gardianne eli feminiininen muoto paikallisista lehmipaimenista les gardiens) herkku lähellä tuotetusta lihasta. Aidan takaa kerätyt munakoisot, tomaatit, paprikat ja muut kasvisherkut eivät kai tarvitse erillistä mainostusta... Minun suosikikseni nousivat sellaisenaan grillatut munakoisosiivut - siis niiden makkaroiden lisäksi.

Saimme myös arvokkaan muistutuksen auringon vaaroista. Tällaiset pohjoisen kasvatit eivät etelän aurinkoa oikein kestä, lämmöstä puhumattakaan. Isommilla pojilla on varotoimenpiteistä ja varjosessioista huolimatta olkapäät punaisina. Nuorimmainen sai auringonpistoksen. Muistakaa tekin etelään lähtiessä hankkia olkihatut - lippis vain kuumentaa ja pahentaa tilannetta ! Tänään siis vietämme sisäpäivää telkkarin ja pelien ja piiiiitkän siestan merkeissä. 

Luolavisiitti

Etelä-Ranska on ollut ihmisten asuttama jo esihistoriallisista ajoista lähtien. Lascaux ja sieltä löytyvät luolamaalaukset ovat maailmankuuluja. Myös Valencen lähiympäristössä on tehty mielenkiintoisia löytyöjä ja kävimme tutkimassa yhtä eli yleisölle avoimia luolia Soyons-kylän kyljessä.

Paikalle pääsee vain harjoittamalla liikuntaa eli kiipeämällä noin kilometrin verran kukkulanrinnettä ylöspäin. Mamie jätettiin suosiolla varjoon istuskelemaan jo parkkipaikalla, mutta Toto 2v kiipesi sitkeästi ihan itse ylös saakka. Maisemat olivat huikeat ja luolien tarina mielenkiintoinen.

Kesäoppaina on opiskelijoita, joiden tietämys on vaikuttavaa. Vaikuttvaa oli myös oppaamme kärsivällisyys puheliaiden ja uteliaiden poikien kysymysten pommituksessa. Meillä oli oikea yksityiskierros, kun samaan aikaan ei paikalle sattunut muita, joten pojat saivat rauhassa kysellä kaikkea mieleentulevaa. Samalla vanhemmat saivat arvokkaan muistutuksen siitä, että lapset kyllä oppivat. Kysymysten taso oli nimittäin sellainen, että jouduin välillä oikein ihmettelemään, mistä kaikki tieto oli oikein peräisin. Ilmeisesti pojat ovat lukeneet edes jotain - piilossa äidiltä.

Luolissa oli esihistoriallisina aikoina asunut Neandertalin ihmisiä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan meidänkin DNAssamme on jälkiä heistä, joten pääsimme tutustumaan esi-isiimme oikein lähietäisyydeltä. Myös luolakarhu ja luolaleijona olivat paikalla. Täytyy sanoa, että en kyllä yhtään kaipaa vastaavia petoja nykyfaunaan. Joskus on sukupuutto melkein paikallaan ;-)

Soyonsin löydöt ovat merkittäviä myös siksi, että sieltä on löytynyt ainoana Euroopassa merkkejä siitä, että Neandertalin ihmiset olivat kannibaaleja. Syitä voimme vain arvailla. Oliko kyseessä nälänhädän pakottama tapa, uskonnollinen voimansiirto tai siirtymärituaali ? Luolan seinät sen tietäisivät...

Luolien nimämistapakin oli mielenkiintoinen. Yleensähän löytäjät antavat luolille oman nimensä, mutta tuolta löytyy Ketun luola, Lampaan luola ja suurimman nimi on Neron luola. Arvaatteko miksi ?

Vankkureita, lomaruuhkia ja sinijalkaisia kanoja

Hotelli-idylliä

Burgundin seutu on täynnä ihania viinitiloja ja pieniä hotelleja. Me vietimme hääjuhlien jälkeisen loppuyön suloisessa Moulin de Saint Verand - hotellissa. Pikkuinen uima-allas, mainio ravintola ja viinitilojen maistajaispaikkoja 3 peräkkäin samalla kadulla...

Viikonloppu oli ihana ja hääjuhla tietysti ihan omaa luokkaansa tunnelmaltaan. (Onnea hääparille vielä tätäkin kautta ! ) Häiden lisäksi ei kuitenkaan tietenkään keritty maistelemaan tai edes nauttimaan altaasta, joten otamme kotimatkalla vahingon takaisin ja viemme Myllylle myös lapset nauttimaan sunnuntaipäivästä. Voitamme siten edes pari tuntia pitkästä ajomatkasta laivalle. Samalla hyödynnämme oppejamme Ranskan lomaruuhkakulttuurista. 

Täällä nimittäin on heinäkuussa ja elokuussa ns. mustia viikonloppuja, jolloin lomalaiset valtaavat auringon moottoritien (L'autoroute du soleil). Lomamökkien vuokra on yleensä lauantaista lauantaihin, mikä tarkoittaa sitä, että niinä päivinä jonot seisovat välillä satojen kilometrien matkalla. Lyonin keskustan tunneli on tunnettu "mustana tunnelina" jo vuosikymmenien takaa. Niinpä me laskemme sen varaan, että sunnuntaina vielä etelästä lähdössä olevat lomalaiset eivät lähde ennen kuin on ihan pakko eli aamulla liikenne olisi vielä siedettävä. Ainakin viime viikonloppuna laskelma toimi. Emme joutuneet ruuhkaan kumpaankaan suuntaan. Lauantaina olimme matkalla pohjoiseen ennen kaikkia muita ja sunnuntaina ehdimme etelään Pariisin tasolta tulevia nopeammin.

Mylly-hotellin kuriositeettina on parit vankkurit, joissa voi myös yöpyä. Ilmastointia niissä ei ole, eikä kyllä koko muussakaan hotellissa mutta näillä keleillä taitaa kiviseinien sisällä olla kuitenkin siedettävämpää. Täällä on nimittäin KUUMA ! Mittari nousee päivällä reippaasti yli kolmenkymmenen eikä yölläkään juuri päästä alle 25 asteen. Olemme siis ihan eteläisessä rytmissä - aamulla ylös ja ulos, sitten pitkä siesta ja illalla valvotaan. Saa nähdä riittääkö kaksi viikkoa paluun jälkeen koulurytmiin pääsemiseen.

Mutta vielä on lomaa jäljellä ! Ennen paluumatkaa suuntaamme vielä etelämmäs härkien, valkoisten hevosten ja vaaleanpunaisten flamingojen maahan eli Camargueen. Täältä voitte kurkata, mitä tarkoitan.

Hotellin lounaalla ei jäänyt nälkä vaivaamaan - pelkkä alkusalaatti olisi riittänyt

Ja tässä vielä hotellin vieressä asuvia onnellisia kanoja ! Tuo sinijalkaiset ovat sitä kuuluisaa Bressen-kanan lajia.

Pakollinen pysähdys

Toreilla käynti on miltei jokapäiväistä huvia, mutta tännekin pitää päästä ainakin kerran loman aikana. Kyseessä on tietenkin Valrhonan suklaatehtaan myymälä...

Kaupassa on suklaamaistiaisia joka nurkalla ja ostoskassiin saa aina vähän ylimääräistä mukaan. Tällä kertaa kassalla meitä palveli peräti koko tehtaan johtaja, jonka kanssa keskustelimme Valrhonan Suomen tilanteesta ja tulevaisuudesta. Ei ole ilmeisesti uutta kauppaa tiedossa ihan lähiaikoina, vaikka halua olisi. Pitäisiköhän vaihtaa uraa ja ruveta suklaakauppiaaksi ? ;-)

Ensi kesän reissun ajankohdan määrääkin sitten Valrhonan suklaakoulun kesälomakausi. En päässyt tänä vuonna kurssille, kun ovat lomalla juuri nyt. Mokomat.

Söimme itsemme suklaaähkyyn jo kaupassa, mutta eipä tuosta ostetusta rasiastakaan enää ole paljon jäljellä. Jotain sentään pistin ostoksista piiloon kotimatkaa varten ja ehditään varmaan käymään tuolla vielä kerran ennen kotimatkaa.

Tain d'Hermitageen ajaa täältä Valencesta vajaassa puolessa tunnissa. Suklaan lisäksi sieltä löytyy Rhônen alueen viinintuottajia joka nurkalta - vai mitäs sanotte nimistä Paul Jaboulet ja Chapoutier... Tuttuja yleensä kaikille viinejä vähänkin tunteville.

Suklaata ja viiniä samassa kylässä - ei hullumpi vierailupaikka kesälomalla. Eivätkä maisematkaan ole yhtään hullummat. Rhône virtaa aivan tehtaan takana.

Ja nyt tämä raportointi hiljenee viikonlopuksi ja keskitymme juhlimaan ystävien häitä. Tcin-tcin !

Torikatsaus

Ranskanreissusta kertominen jää ehdottoman vajaaksi, jos ei mainitse toreja. Valencekaan ei kaupunkina ole suuren suuri, mutta toripäiviä on mont. Näillä meidänkin kulmillamme jo kolme ! Tiistai-iltaisin ihan meidän edessämme olevan katoksen alle tulevat lähiseutujen luomuviljelijät myymään tuotteitaan. Torstai-aamuisin on parin kadun päässä toisten tuottajien tori ja lauantaisin on sitten se ISO tori... Eihän täällä tosiaan tarvitsisi mennä supermarketteihin ollenkaan !

Tässä kuvia tiistai-illan kierrokselta. Arvatkaapa ollaanko herkuteltu ? Eikä torilla ollut edes kaikkia tuottajia, kun ollaan keskellä hedelmäsesonkia ja kaikki yrittivät kerätä hedelmät pois ennen luvattuja ukkosmyrskyjä.

Aukion katos palvelee muina aikoina lähiravintoloiden terassinjatkeena ja lasten leikkipaikkana. Tiistai-iltaisin siellä on tori !

Huomaa, että tuotteet ovat luomuja. Tomaattejakin oli kaikenvärisiä ja -muotoisia.

 

Juustoja oli myytävänä useammallakin tiskillä - yleensä vuohenmaidosta tehtyjä. Mikään ei olekaan niin hyvää kuin uunissa tai grillissä kuumennettun Tomme de chèvre tai sitten vuohenjuustofaisselle (eräänlainen valutettu jugurtti) aamupalalla hunajan kera.

Luonnonmukaisuudesta kertoo myös se, että kanoja ei tosiaankaan ostettu muoviin pakattuina. Sisuskalut ja päät olivat mukana ja painoa tietysti se melkein 2 kiloa. Vähän muuta kuin nuo Suomessa myytävät broilerinreppanat. Makukin on ihan toiselta planeetalta !

Ja ne makkarat ja pateet... Emme pahemmin ole päätämme vaivanneet lounaiden suhteen. Raikasta salaattia ja kylmiä pateita. Uppoaa muuten lapsiinkin ennätysvauhtia !

Herkkumantelit

Meillä kotona syödään mantelit yleensä siinä kuivatussa muodossa, mutta täällä oli tuoreita hedelmäkauppiaan hylly puollollaan. Hyviä ihan sellaisenaan kuorittuina jälkiruokana, mutta terveystietoisethan näistä tekisivät mantelimaitoa, jonka terveellisyys on kuulemma ihan omaa luokkaansa. Ehkä mekin vielä ehdimme.

Väsyneitä mutta onnellisia

Päästiinpäs perille. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että kolmen lapsen kanssa Travemündesta Valenceen oli kyllä varsinainen rykäisy. Kaikkiaan aikaa kului noin 15 tuntia ja viimeisten tuntien aikana piti pysähtyä vähintään kerran tunnissa.  Laiva oli satamassa kymmeneltä ja perille päästiin reippaasti iltapäivän puolella. 

Automatkaa edeltävä laivareissu oli kyllä mukava.  Perhehytti on meillä nyt osunut molemmilla kerroilla laivan eteen ja ikkunapuolelle. Ei yhtään hullumpaa reissaamista, kun maisemat näyttävät tältä. 

Muutenhan laivamatkan tunnelmia kuvastanee hyvin tämä… 

Ensimmäinen päivä meni sitten automatkasta toipuessa, mitä nyt käytiin vähän taas illalla kävelemässä ja katselemassa paikkoja. Valence on mukava kaupunki Rhône-joen  kainalossa. Vanhakaupunki on täynnä putiikkeja ja erityisesti pieniä ravintoloita ja kahviloita. Illalla kahdeksan aikaan meno oli parhaimmillaan ja ilmakin sen verran viilentynyt, että jaksoi kävellä paria askelta enempää. Täällä on nimittäin tosi kuuma...

Seuraavina päivinä edessä on sitten toreja, hedelmiä, shoppailuja, juustoja, yhdet häät,  puistoja, suklaatehtaanmyymälä, viiniä, kävelyretkiä , lisää herkullista ruokaa ja sukulaisvierailuja – kunnon lomaa siis.