(Luku)päiväkirja: Senecaa ja rasittavia naisihmisiä

Perjantai 11.12.2020 

Se on taas perjantai. Ihanaa. 

Viikkoon on kuulunut töitä ja sitten taas vähän rennompia hetkiä. Olen ehtinyt hiukan ulkoilemaan, kirjoittanut blogia ja kävinpä jopa hakemassa uudet silmälasini. Hyvä viikko siis. 

Huomaa myös joulun olevan tulossa. Kaikenlaisia virtuaalisia pieniä kissanristiäisiä. Tänään opettelin pelaamaan Among Us-peliä yhdessä projektitiimin kanssa. Tai no, myönnetään, sain etukäteiskoutsausta Totolta. Oli tosi kivaa pelata porukassa, mutta en minä edelleenkään taida itsekseni lähte servereille seikkailemaan. Itse asiassa koin piirros-sana-arvausleikin hauskemmaksi (ehkä siksi, että satuin sen voittamaan...) 

Lukeminenkin on sujunut pitkästä aikaa. Innostuin aloittamaan Senecan Elämän lyhyydestä Juhana Torkin suomennoksena. Yllättäen vertailu samaan aikaan kuuntelemani Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt-kirjan ajatusten kanssa toi esille paljon yhtäläisyyksiä. Pitääkö meille oikeasti esittää jo parituhatta vuotta sitten esitettyjä ajatuksia uudelleen kirjoitettuina, emmekä silti osaa ottaa niistä vaarin. Joutilaisuuden arvo on nykyaikana pääosin unohtunut. Pitää käydä läpi pari burn out-jaksoa ennen kuin ymmärtää rajojen arvon ja alkaa panostamaan myös läsnäoloon ja omaan hyvinvointiinsa, vaikka jo Seneca sanoi, ettei järjettömässä touhuamisessa ole mitään mieltä. No, noin vähän mutkat suoriksi vetäen ja yksinkertaistaen. 

Viikon kevyemmästä lukemisesta vastasi Amelia Peabody-sarjan toinen osa The Curse of the Pharaohs. Hermostuin ensimmäisen osan jälkeen päähenkilön rasittavuuteen. Itsepäiset ja itsenäiset naiset ovat yleensä päähenkilöinä varsin mielenkiintoisia, mutta luupäisyys meni Amelian kohdalla jo niin yli, että lopetin sarjan lukemisen kokonaan yli vuodeksi. Aika teki tehtävänsä ja viihdyin vallan mainiosti Egyptin arkeologisille kaivauksille 1800-luvun loppuun sijoittuneen murhatarinan parissa. 

Alkuviikosta muuten kävin myös läpi blogia vuodesta 2012 ja keräsin 10 kirjan suosituslistan. Parametrit ja itse listan löytää täältä. 

Sunnuntai  Lauantai 12.12.2020 

No, sieltähän se tuli! Kuuntelin Eeva Kolun kirjan loppuun ja melkein viimeisenä hän siteerasi Senecaa. En siis ollut ihan harhateilla tunnistaessani samanlaisuuksia. 

"Olen usein ihmeissäni, kun näen ihmisten pyytävän toisilta aikaa, ja ne joilta pyydetään, ovat mitä suostuvaisimpia. Molemmat osapuolet kiinnittävät huomion vain siihen, mihin aikaa pyydetään, eivät aikaan itseensä. Sitä pyydetään niin kuin se ei olisi mitään, sitä annetaan niin kuin se ei olisi mitään. Kaikista asioista kallisarvoisimmalla leikitellään... " Seneca, Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki)

Näinhän se on. Minusta on vanhemmiten tullut ajastani yhä mustasukkaisempi. Siksi seuraan työtuntejani tarkkaan. Työnantajani saa täyden panostukseni, mutta saa sen mieluiten sovitun aikaraamin puitteissa. Minä tarvitsen ajan myös paitsi perheelle ja kotivelvollisuuksille, myös itselleni. 

Sunnuntai 13.12.2020 

Ihan hullua. Koko viikon olin perjantaissa ja joka päivä petyin huomatessani, että viikonloppuun oli vielä aikaa - paitsi perjantaina. Sitten lauantaina ajattelin olevani sunnuntaissa - kirjoitin sen jopa lukupäiväkirjaan. Onneksi aamulla tajusin viikonlopun vielä jatkuvan. Sitä en ymmärrä, miten ihmeessä sisäinen kalenterini on näin vinksallaan. 

Joka tapauksessa, eilen luin loppuun sekä Senecan että Kolun. Ajattelin seuraavaksi kuunnella jotain kevyttä ja hauskaa, mutta päädyinkin valitsemaan kuunneltavaksi Trevor Noahin omaelämäkerran Laiton lapsi. Se on kyllä monella tavalla hauskasti kirjoitettu, mutta ei varsinaisen kevyt. Todennäköisesti mustan äidin ja valkoisen isän lapsen elämä apartheidin keskellä ei ole koskaan ollut kevyttä, vaikka siitä ehkä voikin kevyesti kirjoittaa sellainen, joka sitä on elänyt. Jälleen kerran jään pohtimaan omaa rajallista ymmärrystäni. Ei vaan voi tajuta, miten ihmeessä ihminen voi arvottaa toisen alemmaksi ja vielä rakentaa koko yhteiskunnan vääristyneen ajattelun perusteella, tai ehkä sen voi tajuta ihan vain katsomalla historiaa. Ainahan ihminen on vallanhimossaan ja oman etunsa nimissä kyennyt vaikka millaisiin hirmutekoihin. En minä kyllä silti oikein ymmärrä. 

Noin muuten on viikonloppu sujunut leppoisasti. Hyvää ruokaa ja paljon suklaata. Joulu tulee. 

Niin, ja neuloinkin taas. Kokeilin uudenlaista sukanvartta. Siskon kanssa kikatettiin puhelimessa testatessamme uutta neulemallia. Virtuaali-neuleseura teki oikein hyvää. En ole pitkään aikaan nauranut yhtä paljon. 

Loppuun luettuja: 

Elizabeth Peters: The Curse of the Pharaohs

Amelia Peabody on ihan yhtä itsepäinen ja vähän raivostuttava naisihminen kuin ennenkin. Avioliiton onni ei ole häntä pehmentänyt kuin ehkä ihan pikkuisen oman lapsen kohdalla. Egyptiin ja arkeologisten kaivausten pariin paluu vie Amelian ja Emersonin taas keskelle juonittelua, murhia ja tietysti eksoottisia maisemia. 

Seneca: Elämän lyhyydestä (suom. Juhana Torkki) 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt