Arkistojen kätköistä eli reissuun mielisin

Kollega tuossa toimistolla kyseli, tiedänkö Barcelonasta jotain vierailun arvoista ravintolaa. Tiesin tämän. Hirveä matkakuume iski. Jonnekin lämpimään mielisin. Paikkaan, jossa voi iltaa istua terassilla ja nauttia tuulenvireen lämpimästä hivelystä. 

No, tällä kertaa joudun tyytymään muistoihin (syksyltä 2015) ja samalla siirrän ruokablogin puolelta Barcelonan helmen tänne. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka! 


Menisitkö tuonne ravintolaan? Kannattaisi! 

Minä itse asiassa kieltäydyin jo kertaalleen kävelemästä kujaa pitkin. Sillä hetkellä siellä ei näkynyt yhtään ihmistä ja ovien edustat olivat täynnä roskapusseja eikä lopussa näkynyt enää edes katulamppuja... 

Isäntä oli kuitenkin tehnyt varauksen jo kuukausia aikaisemmin, joten kiersimme vähän vilkkaampia katuja toiselle puolelle ja vihdoin löysimme oven, jossa diskreetisti luki : Tast-ller 15 Loft. Osuvaa. Olimmehan 15v-hääpäivän kunniaksi viikonloppumatkalla Barcelonassa. 

Hyvä oli, että vähän nähtiin vaivaa. Pienellä lisäkävelyllä saimme nälän kasvamaan edessä olevan koitoksen mittakaavan mukaiseksi. Olisi myös ollut sääli jättää väliin yksi elämäni parhaista ravintolaelämyksistä. 

Tast-ller 15 Loft -ravintolaan pitää pöytä varata vähintään kolme kuukautta etukäteen. Kun ottaa huomioon, että koko ravintolassa on pöytiä vain 4-5, ymmärtää varausajan. Mekin saimme paikan aivan yksityisestä kulmasta alakerrassa. Loput asiakkaat istuivat pienellä parvella huoneiston keskellä olevan keittiön yläpuolella. Oli mahtavaa seurata annosten kokoamista samalla kun nautti herkkuja annoksen toisensa jälkeen.

Jo ovella tuli selväksi ravintolan tyyli. Chef oli itse avaamassa ovea, kätteli vieraat ja toivotti tervetulleeksi, vietti pienen hetken juttelemassa ja kyselemässä, mistä vieraat ovatkaan kotoisin. Sama rento jutustelu jatkui jokaisen ruokalajin kohdalla sisältäen houkuttelevan esittelyn lautasella olevista herkuista. 

Ruoan teemana ovat mielenkiintoiset, toisinaan jopa melkein oudot makuyhdistelmät, mutta aina lopputuloksena on tajunnan räjäyttävä elämys. Kampasimpukka kookosmajoneesin ja mangochutneyn kanssa oli mahtavaa, mutta mustekalan musteella värjätty aioli ehkä hieman turhan vahvaa. Siinä olikin sitten ainoa pieni särö makunystyröiden nautinnossa minun kohdallani koko aterian aikana. Se on aikamoinen saavutus näin pitkän kaavan kohdalla.

Seesamikastikkeella höystetyt cheddar-palat mansikoilla ja vahvoilla yrteillä oli upea yhdistelmä. Samoin ensimmäisenä varsinaisena ruokalajina tarjoiltu perinteinen valkopapuja ja turskaa. Aineksissa maistui myös tuoreus. Se ei olekaan mikään ihme, kun tietää chefin ostavan tuotteensa joka aamu Barcelonan La Boqueria -halleilta.

Myös vaalea kala karamelisoidulla sipulilla vei kielen mennessään ja yhdistelmä pihviä ja "japanilaisia sieniä" oli uskomattoman onnistunut. 

Lopullisesti potin veivät kuitenkin jälkiruoat. Valikoima suklaaherkkuja - kiisseli, tryffeli ja mansikkajugurttipipetillä varustettu fondant olivat aivan mahtavia. Vadelmainen juustokakku ja -vaahto veivät kielen mennessään, mutta lopullisesti minut hurmasivat koeputki ja hammastahna. Ai että mitäs minä nyt höpisen? No, kuinkahan moni ravintola teettää itselleen karamellituubeja ja piilottaa nestemäisen jälkiruoan koeputkeen. Hauskoja yksityiskohtia, jotka vielä maistuivat mahtavan hyvältä. Itse asiassa tuubista löytynyt mehu myös toi kotikulmat kummasti mieleen. Se kun muistutti erehdyttävästi mummin mustaherukkamehua vähän jollain vahvistettuna.

Jos aterialle pitäisi päätellä jokin teema makuleikittelyn lisäksi, siksi voisi ehkä valikoitua "perinteisestä moderniin". Alun hanhenmaksa ja turskapavut veivät ajatukset klassisiin annoksiin, lopun tuubit ja pipetit jo miltei molekyylikeittiön liepeille. 

Viinit olivat paikallisia ja sopivat annoksiin.Varsinkin punaviini oli ihanan robustia, muttei kuitenkaan peittänyt ruoan aromeja. Alun Cava palveli niin alkudrinkkinä kuin jälkiruoan seuralaisena. Kala- ja äyriäisruokien kaverina ollut valkoinenkaan ei ollut hullumpaa. Minä en edes nähnyt etikettejä, kun viinit tarjoiltiin pyyheliinoihin käärittyinä. Isäntä sitten niitä vähän vilkuili ja nyökytteli. 

Jos siis suunnittelette matkaa Barcelonan suunnalle, varatkaa kipin kapin paikkanne Tast-ller 15 Loft illalliselle. Se kannattaa, eikä muuten syö matkabudjetistakaan kuin ihan kohtuullisen osan. Tänne mekin vielä palaamme, jos suinkin saamme itsemme Barcelonaan uudelleen vähän nopeammin kuin mitä tämän matkan suunnitteluun kului (22v... mutta se tarina sitten joskus myöhemmin - EDIT: löytyy täältä).

Hyvää kannattaa odottaa? Barcelona on taianomainen paikka

La Pedreran sisäpihan yötaivas

Tarina alkoi, kun aikoinaan isännän kanssa ajelimme ensimmäistä kertaa Ranskan halki Bretagnen kärjestä Kaakkois-Ranskaan. Jossain matkan loppuvaiheilla silmiini osui kyltti: Barcelona neljäsataa ja risat... "Hei! Se on ihan lähellä, mennään sinne!" Isäntä siihen toteamaan, että :"Kulta, meillä on autossa muutokuorma. Jos kuitenkin nyt jatkettaisiin vaan perille. Mennään joku toinen kerta."

No, sitten sattui sitä ja tätä ja Barcelonaan suunniteltu häämatkakin jäi tekemättä muuton ja uusien työpaikkojen vuoksi. Muuten kyllä reissattiin, kaksin ja lasten kanssa, mutta yksi kohde jäi väliin. Kunnes nyt, 15-vuotishääpäivän kunniaksi - yli 20 vuotta kylttibongauksen jälkeen - isäntä viimeinkin lunasti lupauksensa. Vietimme pitkän viikonlopun kaksistaan Barcelonaan tutustuen.

La Pedreran parvekkeita 

Inspiroivaa arkkitehtuuria 

Barcelona on jo pelkästään perusarkkitehtuuriltaan (siis ainakin se turistikeskusta, joka on itse asiassa yllättävän laaja) ajatuksia jonnekin historiaan kuljettava. Kaikki ne parvekekaiteet ja tornit ja kiemurat ovat kiehtovia. Oma lukunsa sitten tietysti ovat kaupungin oman pojan eli Antoni Gaudin mielikuvitukselliset rakennukset. Sagrada Famiglian tietävät kaikki. Mekin siellä kävimme illansuussa ja onhan se vaikuttava, mutta minun sydämeni vei kuitenkin porvariperheen asuintaloksi rakennettu La Pedrera.


Tutustuimme taloon illan pimetessä ja osallistuimme yön valoshown katseluun. Talon pehmeät, orgaaniset muodot muistuttavat Gaudia inspiroineista luonnon muodoista. Heleät värit ja maalaukset veivät ajatukset jonnekin meren pohjaan ja näin jo silmissäni Barcelonan ensimmäisten autojen hiljalleen rullaavan sisäpihan poikki alakerran autotalliin. Kattoterassit assosioituvat lähinnä kuun pintaan, onhan siellä ihan selkeästi rakenteissa myös avaruusolentoja.

Talo villitsi mielikuvituksen ja olisi ihanaa asua tuolla, ainakin vähän aikaa. Voi olla, että huoneisto ilman ainuttakaan suoraa pintaa alkaisi jossain kohtaa lievästi ahdistamaan skandinaaviseen selkeyteen tottunutta.

Maata ja merta 

Barcelonan Marina on vierailun arvoinen paikka. Siellä tapaa Kolumbuksenkin. Otimme hänen komentavasta viittauksestaan suunnan ja lähdimme, jos ei nyt ihan Amerikkaan saakka, niin Montjuic-vuorelle maisemia ihailemaan.

Marinasta olisi päässyt köysiradalla vuorelle suoraan, mutta me pidimme välissä lepotauon ja nappasimme mukaan piknik-eväät La Boqueria -hallista ja vaihdoimme toiselle reitille. Keskustasta olleesta hotellista oli superhelppo siirtyä metrolla suoraan köysirata-asemalle. Muutenkin Barcelonassa kulkeminen on tosi yksinkertaista. Kävellen pääsee näkemään suurimmat keskustan nähtävyydet. Metrolla saavuttaa lisää ja kentällekin junayhteys on helppo, nopea ja halpa.

Montjuic näyttää olevan kaupunkilaisten henkireikä. Siellä tuli vastaan pääasiassa lenkkeilijöitä aamuaikaan ja turisteja päivemmällä. Linnan muureilta on mahtavat näkymät niin konttisatamaan kuin itse kaupunkiin ja metsäiset polut houkuttelevat kuljeskelemaan. Mietimme, miksi esim. kahvilapalveluja ei pahemmin löytynyt vuoren laelta ja linnan vierestä, mutta ei välttämättä kai ole yhtään huonompi idea pitää paikka nimenomaan ulkoiluun tarkoitettuna ilman sen kummempia virvokkeita ja viihdykkeitä. Pysyy rauhallisempana.

Köysirata itsessään on tietysti elämys ja ainoa paikka koko viikonloppuna, jolloin mielessä kävivät lapset ja ajatus, että olisi kiva, jos olisivat mukana... (anteeksi murut...)

Kaikkiaan tuntuu siltä, että Barcelonasta sai viikonlopunkin aikana jo aika hyvän käsityksen. Meillä ei ollut tarkoituksenakaan nähdä kaikkea, vaan enemmänkin vain kuljeskella ja nautiskella maisemista ja yhdessäolosta. Siihen tarkoitukseen Barcelona on aivan mahtava paikka!

Ruokaturistille Barcelonassa löytyy monenlaisia herkkuja. Tapas/pinxo-kulttuuri on voimissaan ja ihan turistikaduillakin pääsee nauttimaan laadukkaista raaka-aineista. Reissun ravintolaelämyksestä jo kirjoitinkin ruokablogin puolella.

Lukemaan en hirveästi ehtinyt. Iltapäivän siestahetket kuluivat ihan muuhun. Lämmin keli nukutti mukavasti ja illalla piti jaksaa espanjalaiseen rytmiin. Carlos Ruiz Safonilta olisin halunnut kirjan matkaan, mutta ei osunut silmiin ja toki sitä on muutakin Barcelonaan liittyvää tullut vuosien varrella luettua. (Falcones, Moriel).


Mitä muita Barcelonaan sijoittuvia hyviä kirjoja on? Vinkkejä? 

Sellainen olo jäi, että Barcelonaan pitää vielä palata uudelleen. Tavoitteena voisi olla vähän nopeampi tahti seuraavan visiitin järjestelyissä.

Se pakollinen köysirataselfie

Lisää Barcelonaa... Ildefonso Falcones : Meren katedraali

Tässä tältä erää viimeinen Barcelona-teemainen kirja. Vähemmän mystiikkaa, enemmän uskontoa ja paljon keskiajan historiaa. Ildefonso Falconesin "Meren katedraali" on mukava tiiliskivi.

En olekaan pitkään aikaan lukenut oikein pesunkestävää historiallista romaania. Tässä on halukkaille yksi sellainen. Juoni on kiinnostava ja keskiaikainen Barcelona kiltoineen ja kirkkojen rakennusmaineen herää henkiin päähenkilön seikkailujen ympärillä.

Arnau on maaorjan poika, jonka elämän alun dramaattiset vaiheet vievät hänet isänsä kanssa Barcelonaan luomaan omaa onneaan. Vähitellen poika kerää asemaa ja mammonaa, kunnes joutuu vastakkain inkvisition kanssa. Arnau on ehkä hiukan liiankin sinisilmäinen ja suoraselkäinen, mutta hänen seikkailujaan seuraa mielellään.

Kaikkiaan kirja oli suhteellisen helppolukuinen. Edes runsas historiallisten yksityiskohtien määrä ei häirinnyt tarinan etenemistä. Mikäli niitä malttaisi painaa mieleensä niin oppisi paljon Barcelonan keskiajasta.

Barcelonaa etsimässä... Enrique Moriel : Ajattoman kaupungin varjot

Kun ensimmäistä kertaa ajoimme miehen kanssa halki Ranskan Bretagnesta Ardecheen, silmiini osui tienviitta. Viitan mukaan Barcelonaan oli matkaa alle 400 kilometriä. Hetken leikittelimme ajatuksella kääntyä viitan suuntaan ja käydä kyseisessä kaupungissa, mutta valitettavasti aikataulut ei antanut periksi. Tästä on aikaa yli 17 vuotta.

Yksitoista vuotta sitten menimme naimisiin ja häämatkan paikaksi oli valikoitunut... tadaa... Barcelona. No, töiden ja muuton takia emme päässeet heti häiden jälkeen häämatkalle. Itse asiassa odotamme häämatkaa edelleen, enkä minä ole päässyt Barcelonaan vieläkään.

Ehkä siksi kirjastosta valikoitui viimeksi parikin Barcelonaan sijoittuvaa kirjaa. Yksi niistä on Enrique Morielin "Ajattoman kaupungin varjot."

Jostain syystä kaikki lukemani Barcelonaan sijoittuvat kirjat ovat täynnä mystiikkaa, magiaa ja outoja tapahtumia. Carlos Ruiz Zafonin kirjat jo olivat täynnä salaisuuksia ja yliluonnollisuutta ja tämä Morielin kirja ei poikkea tyylistä. Vai mitä tuumitte halki aikojen elävästä vampyyristä päähenkilönä, tai siis yhtenä niistä.

Romaania ei kuitenkaan voi missään tapauksessa luokitella samaan sarjaan kuin nyt niin muodikkaat vampyyriromskut. Teos on monitasoinen ja pelkästään kertojaäänellä ja aikakausilla leikitellään läpi tarinan. Sekä nykyisyys että historia kietoutuvat toisiinsa ja lähentyvät vähitellen, kunnes saamme loppuun jonkunlaisen yhdistymisen. Tarina ei kuitenkaan lopu, vaan jää lukijan tehtäväksi miettiä jatkoa.

Kirja oli mielenkiintoista luettavaa ja tarinan edetessä saa myöskin mahtavan määrän tietoa Barcelonan rakenteesta ja historiasta. Kaupunki avautuu eteen entistä mielenkiintoisempana. Täytyypä tosissaan yrittää itsekin päästä paikan päälle tutustumaan.