No, pieleen meni ainakin osittain. Viime viikon neljä päivää Antwerpenissä olivat ympäripyöreitä työpäiviä ja se vähän, mitä yli jäi meni sitten äänikirjan tai muuten kirjan parissa aivoja nollatessa unen tuloon... Muutenkin sai töiden alkaminen taas ylikierrokset päälle. Se hyvä puoli tässä tietysti on, että on tullut luettua. Olen lukenut tammikuussa jo kahdeksan kirjaa... pääasiassa sellaista vähän kevyempää luettavaa.
Listalle on osunut pari koukuttavaa dekkaria, mutta tammikuun alun viihdepläjäys osoittautui pettymykseksi. Se oli itse asiassa aika tylsä enkä oikein osannut edes pitää yhdestäkään henkilöhahmosta. Sinänsä harmi, koska odotukset tämän kirjailijan tuotoksia kohtaa olivat aiempien lukemieni kirjojen perusteella suhteellisen korkealla.
Veera Vaahtera: Sopivasti sekaisin
Oma ostos Elisa Kirjasta
Äänikirjan lukijana Anni Kajos
Olen yleisesti ottaen tykännyt kovasti Veera Vaahteran kirjoista, mutta nyt en oikein jaksanut. Kyllähän sitä periaatteessa samaistuu lastenhoidon ja vaativan työn välissä kärvistelevän naisen haasteisiin, mutta...
Matleena on töissä kirjastotoimenjohtajana - tosin alaiset hyppivät silmille ja käytös aiheuttaa johtajalle lastentarhantätisyndrooman. Kotona mies hoitaa kyllä päivät lapsia, mutta huusholli jää kokonaisuudessaan Matleenan kontolle. Eikö sitä voisi edes maitotölkkiä nostaa jääkaappiin aamupalapöydästä? Matleenan mitta täyttyy. Tilanteen on muututtava, mutta kaikkihan me tiedämme muutoksen olevan usein tuskallista.
Ehkä kiire ja paine liippasi vähän liian läheltä, mutta toisaalta koin tällä kertaa kirjan henkilöhahmot turhan karikatyyreiksi. Ihan oikeasti. Kyllä pyykinpesu ja siivous on voitava jakaa muutenkin kuin lakkoilun kautta? Työntekijöillekin voi sanoa vähän reippaammin tai ehkä minua on vaan hemmoteltu ammattitaitoisilla ja ammattimaisesti käyttäytyvillä kollegoilla, kun en ollenkaan tunnistanut kirjan kuvaamaa asetelmaa. Toki myrkyllisiä työilmapiirejä löytyy paljon, en ollenkaan vähättele ongelmaa.
Itse asiassa minun ongelmani taisi kirjan kanssa olla tällä kertaa tietynlainen lapsellisuus. Kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu olevan kykeneväinen aikuismaiseen käytökseen ja paineiden alla turvaudutaan tavallaan huvittaviin, mutta pääasiassa ärsyttäviin keinoihin.
Eli siis, tällä kertaa en tykännyt. Kuuntelin loppuun, mutta ei ollut minun kirjani.
Toinen, jo viime vuoden puolella kuuntelemani pettymykseksi osoittautunut viihde on Veera Niemisen uutuus. Avioliittosimulaattori oli mukavaa luettavaa ja odotin ehkä samanlaista lukukokemusta huolimatta Niemisen kirjamessujen bloggaritilaisuudessa antamista varoituksista. Hänen mukaansa kirjasta tullut palaute on ollut vähän ristiriitaista. Toiset ovat naureskelleet, toisia on ahdistanut. Minua lähinnä ärsytti.
Veera Nieminen : Ei muistella pahalla
Oma ostos Elisa Kirjasta
Äänikirjan lukijana Karoliina Kudjoi
Juri jätti Piipen ja Piipe on surullinen. Tähän asti, joo, ok. Piipe alkaa tehdä kostoiskuja Jurin suuntaan näyttääkseen, miten paha olo hänellä on. Postilaatikko räjäytetään (tämä vielä menee, sillä oli linkki aiempiin keskusteluihin), mutta sitten jatketaan ja tehdään paljon kaikenlaista vähän lapsellista ja vähemmän lapsellista kiusaa. Siinä kohtaa minua alkoi ärsyttämään. Ryhdistäydy nainen!
Kaikkiaan väsyin myös kirjassa jatkuvasti toistuviin Piipen ja Jurin suhteen tilanteiden kuvauksiin. Sinänsä rakenne on mielenkiintoinen. Takaumien ja muistojen kautta avataan nykytilannetta ja tarina täydentyy. En vain jaksanut sisällön suhdevatvomista.
No, minä noin yleisestikin ottaen olen vähän huono vatvomaan suhdeasioita. Johtuu ehkä siitä, että toistaiseksi olen ollut saman miehen kanssa 25 vuotta, joten eläytymiseni rakkauskiemuroihin on vähän vajavaista. Oma kokemuspohja puuttuu. Olen toki myötätuntoinen, mutta vain jonkin aikaa. Sitten pitää kyetä asianomaisten jo seisomaan omilla jaloillaan ja katsomaan eteenpäin. Vaikeaa, tiedän ja ymmärrän, mutta ihan jo omanarvontunnon ja mielenrauhan vuoksi...
Ei siis iskenyt tämäkään.
Kummassakaan kirjassa ei lukijoissa ollut mitään vikaa. Sujuvaa lukemista ja hyvin tarinatyyppeihin sopivat äänet. Molemmat kirjat ovat myös ihan sujuvasti kirjoitettua. Tarinat ja henkilöt vain eivät olleet tällä kertaa minua varten.
Välillä ei vaan natsaa kirjatkaan. Minulla on se, että en kuitenkaan jätä kirjaa kesken vaan luen sen hampaat irvessä loppuun, vaikka sitten ärsyttäisikin :)
VastaaPoistaKivaa loppuviikkoa sinulle Minna!
Mulla on vähän sama - aina kuitenkin loppuun asti ja sitten jumittaa koko lukeminen (niin kuin äänikirjat nyt yhden dekkarin takia, johon en meinaa millään päästä sisään)
PoistaKivaa loppuviikkoa sinullekin!
Mullekaan ei iskenyt kumpikaan näistä. Vaahteran kirjassa ärsytti eniten se, että työelämän ja perheen yhdistäminen kuvattiin mahdottomuutena. Että mies ois kotona ihan saamaton vätys ja vaimo raukka pimahtaisi työpaineiden alla niin, että on pakko jäädä stressilomalle. Niemisen kirjan asetelma oli minusta vastenmielinen. Piipe oli häiritsevän epävakaa ja omassa bloggauksessani kyseenalaistinkin sen, miksi tällainen asetelma (nainen jahtaa miestä) on muka hauska, mutta päinvastaisena se olisi taatusti ehdottomasti trilleri.
VastaaPoistaJoo, minuakin ärsytti tuo työelämä vastaan koti -asetelma suunnattomasti, varsinkin kun roolit olivat niin kärjistetyt. Meillä on kaksi suhteellisen vaativaa työtä aikuista huushollissa ja homma toimii yhteistyöllä. Ei tulisi mieleenkään, että ei jaettaisi.
PoistaPiipe taas... no, olin ihan samaa mieltä terapiasuosituksista.
Hyvä pointti myös tuo sukupuolten merkitys tulkinnassa. Stalkkeri on stalkkeri huolimatta housujen sisällöstä.