7.5.2013

Rinkeli ronkelin piknikille

Ulkona paistaa aurinko. Istutaan pojan kanssa pihapiknikillä ja uskotaan lujaa siihen, että kohta päästään rannan hiekalle loikoilemaan ja syömään eväitä. Piknikleivässä maistuu kesä.

Kuu kiurusta kesään
puoli kuuta peipposesta
pääskysestä ei päivääkään

Sisko oli viikonloppuna bongannut pääskysen, joten uskottava se on. T-paidalla tarkenee - ainakin takapihan suojaisimmassa aurinkonurkassa.

Muistin täytetyn piknikleivän jostain vanhoista kokeiluistani, kun uudessa lempilehdessäni silmiin osui Timo Linnamäen versio. Se aikaisempi oli kai vuosia sitten Jamie Oliverin ohjelmasta bongattu. Enhän minä tietenkään vanhaa reseptiäni löytänyt enää mistään, mutta ei hätää. Pientä sävellystä "Lintsin" ohjeeseen ja hyvä tuli.

Tämä onkin siitä kiva resepti, että täytteitä voi säätää oman makunsa ja jääkaapin sisällön mukaan. Esimerkiksi pekoni tai pancetta tai vaikka parmankinkku toisivat varmaan ihan oman sävynsä leipään. Juustoksi taas sopisi varmasti myös sinihomejuusto, tai mozzarella jos haluaa venytellä juustonauhoja piknikohjelmaksi. Kuka saa pisimmän pysymään ehjänä ? 

Pisti sinne väliin mitä vaan niin yksi asia on varma. Ulkona ruoka maistuu aina hyvältä. Leipä kelpasi meidän ronkelillekin huolimatta kananmunasta täytteessä.

Täytteiden lisäksi muutin vähän leipätaikinaa. "Lintsillä" oli taikinanesteenä pelkästään jugurttia, mutta jostain syystä se ei tällä kertaa tuntunut oikealta. Jauhotkin vaihtuivat hiivaleipäjauhoista täysjyväjauhojen ja vaaleiden jauhojen sekoitukseen. Alla resepti niin kuin sen itse tein.



Ronkelin piknikrinkeli 

3 dl kuumaa vettä
1 pikkupurkki (200g ) turkkilaista jugurttia
2 pussia kuivahiivaa
1 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
4 dl täysjyvävehnäjauhoja
4 dl vehnäjauhoja (+ leipomisen apuna tarvittava 1-2 dl - riippunee päivästä ja jauhoista)
1-2 kourallista siemensekoitusta (auringonkukkasiemeniä, kurpitsan siemeniä jne)


täytteeksi :
kourallinen silputtua pinaattia (kun sattui jääkaapissa ajelehtimaan)
1 punasipuli hienonettuna
pari kevätsipulia hienonnettuna
puoli pakettia fetaa
2 rkl Tannisen chilinen parikasalaattikastiketta (luomu- ja lähiruokamessujen löytö - tosi herkkua ihan kastikkeenakin)
2 keitettyä kananmunaa hienonnettuna
pari kourallista silputtua minttua ja basilikaa

Sekoita vesi ja jugurtti keskenään. Lisää sekaan kuivahiiva, hunaja, suola sekä 1 rkl oliiviöljyä. Sekoita ja anna seistä muutaman minuutin ajan. Vaivaa sekaan jauhot vähitellen. Lisää viimeiseksi siemenet. Taikina jäi aika löysäksi, joten voit lisätä vielä desin verran vehnäjauhoja niin halutessasi. Itse annoin taikinan nousta puolisen tuntia ja sekoitin sitten pöydällä joukkoon sen verran jauhoja, ettei tarttunut pahasti alustaansa.

Taikinan noustessa, kuullota sipulit ja pinaatti pannussa. Jätä odottamaan.

Vaivaa nopeasti taikinaan 1 rkl oliiviöljyä ja kaavi se hyvin jauhotetulle pöydälle. Minä tein suoraan leivinpaperin päällä niin ei tarvinnut miettiä leivän siirtämistä lopuksi.  Kauli taikina levyksi (noin uunipellin kokoiseksi). Levitä täytteet ja rullaa kääretortun tapaan. Taivuta rinkilärenkaaksi.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja anna rinkelin nousta noin 15 min. Tee pintaan viillot ja voitele vedellä. Ripottele ja painele päälle siemeniä.

Paista uunissa kiertoilmalla 10min ja sitten ilman puhallusta 15-20min. Anna jäähtyä pellin päällä.

Huhtikuun lempileivät löytää täältä ja sivupalkistahan saa yhdellä lempileipäklikkauksella näkyviin koko sarjan.



4 kommenttia:

  1. Täälläkin tehtiin leipää,eilen. Siitä kohta lisää. Ja voi sä sen sanoit,leipä jossa olis pancettaa ja sinihomejuustoa. Se olis rikollisen hyvää ja aion myös niin tehdä :)

    VastaaPoista
  2. Kiva että jo tarkenee olla ulkonakin ja piknikillä:) Kiva täytetty piknikrinkeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkenee, kun valitsee oikean hetken ja paikan ;-) Ja omaa paljon hyvää tahtoa.

      Poista