16.5.2013

Pientä jumitusta ja 11 kysymystä

Minulla on pienen pientä jumitusta havaittavissa bloggauksen puolella. Kirjoja olen kyllä lukenut ja blogannut, mutta reseptejä ei ole tullut kokeiltua eikä ruoasta blogattua. Syöty kyllä on. Esimerkiksi isännän leipoma äitienpäiväkakku on ollut aivan ihanan pehmeää ja herkullista. Blogattavaksi siitä ei ole, sillä reseptiä kysyttäessä vastaus tuli tyyliin : "No, kun siellä jääkaapissa oli se puolikas mascarponepurkki ja löysin kaapista rommia- ja sitten laitoin kakkuaineksia." Oletan tuon viimeisen tarkoittavan jauhoja, kananmunia jne. mutta määristä ei tietenkään ole mitään hajua. Toinen herkku tässä alkuviikolla on ollut myös isännän tekemä makeanväkevä sipulipiirakka. Saatte itse kuvitella, mikä oli ohjeen kuvaus.


Onneksi blogattavaa riittää tällekin päivälle haasteen muodossa. Luru blogista Lurun luvut heitti minulle Liebster haasteen, jossa on 11 kysymystä vastattavaksi. Kiitokset siitä.



Haasteen säännöt ovat siis:
1. Kiitä ihmistä, jolta sait tunnustuksen.
2. Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3. Keksi 11 kysymystä.
4. Jaa tunnustus 11 blogille, joilla on alle 200 lukijaa.
Yllä jo taisin kertalleen kiittääkin, mutta tässä vielä : "Kiitos Luru!"

Ja tästä lähtee....

  1. Kenet kirjan henkilön ottaisit mieluiten kämppikseksi? Hermione Grangerin - järkevä ja taitava eikä taikomistaidosta ole ainakaan haittaa :-)
  2. Miten sopisitte siivousvuoroista? Ei kai velhon kanssa tarvitse siivota ? Taikasauvan heilautuksellahan tuo onnistuu.
  3. Kenen kirjan henkilön kanssa lähtisit mieluiten lomamatkalle? Karen Blixenin (Eurooppalaisena Afrikassa)
  4. Mihin matkustaisitte? Afrikkaan Blixenin kahvitilalle (tämä olisi tietysti myös aikamatka) ja Karen Blixen toimisi oppaana
  5. Kenet kirjan henkilön kutsuisit mieluiten illalliselle? Tämä onkin yllättävän vaikea... ehkä jonkun Tolkienin hobiteista
  6. Mitä ruokaa tarjoaisit? Suomalaiset pullakahvit - tykkäisi varmaan
  7. Kenet kirjan henkilön mieluiten adoptoisit ? Pikku Myyn
  8. Miten hänet kasvattaisit? Kurilla ja hellyydellä
  9. Kenen kirjan henkilön kanssa joutuisit mieluiten autiolle saarelle? Tämän täytyisi taas olla joku noista velhoista ja taikureista.
  10. Miten siellä pärjäisitte? Höh, taikuudella tietenkin !
  11. Kuka kirjan henkilö mieluiten olisit ? öööh, en minä vaan tiedä. Joku sankari, joka osaa kaiken ja selviää aina kaikesta - tietysti.

Ja minun kysymykseni seuraaville vastaajille ovat :

  1. Minkä kirjan haluat ehdottomasti lukea tänä vuonna kesälomalla ? 
  2. Kuka opetti sinut lukemaan ? 
  3. Kuulutko lukupiiriin ?
  4. Mikä oli lempikirjasi lapsena ? 
  5. Oletko koskaan kokannut romaanin inspiroimana ja mitä ? 
  6. Mikä on paras kirjasta tehty elokuva ? 
  7. Jos olisit kirjailija, niin kuka olisit ? 
  8. Mitä luet juuri nyt ? 
  9. Mikä on ensimmäinen lause lukemassasi kirjassa sivulla 57 ? 
  10. Jos sanon kirja ja eläin - niin mitä kirjaa ajattelet ? 
  11. Mitä jätät tekemättä, kun luet mielenkiintoista kirjaa ? 

Nämä kysymykset heitän hyväntahtoisena haasteena eteenpäin alla oleville blogeille, mutta kaikki muutkin voivat tietysti halutessaan niihin vastata. Pakko ei tietenkään ole kenenkään...

Aamuvirkku yksisarvinen 
Hyönteisdokumentti 
Kirjanainen
Kirsin kirjanurkka
Keittiössä, kotona ja puutarhassa 
Kirjainten virrassa (tiedän, että sinulla on yli 200 lukijaa, mutta ethän sinä muuten koskaan pääse näihin mukaan kutsuttuna ;-)
Pihin naisen elämää
Sinisen linnan kirjasto
Uppoa hetkeen

12 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta Minna! Olen hirveän hidas vastaamaan näihin, mutta laitan muistiin ja vastailen josssain välissä :)

    Ihania nuo miehesi reseptikuvaukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutisi tuossa justiinsa, että kaikkea minäkin blogiini pistän. Ilmoitti, että määrät ovat yksinkertaiset : "Pitää tehdä taikinaa niin paljon, että vuoka täyttyy 2/3... Duhh..."

      Poista
  2. Aika söpö kakku;D
    Ja kiva oli lukea näitä vastauksiasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin - sellainen miehisen karu ja kuitenkin herttainen :-) Olin ihan otettu...

      Poista
  3. Samoin kiitos haasteesta Minna, katsotaan jos vastailen. Kesälomakirjat pohdituttaa, pitäisi keksiä joku mukaansa tempaava kirja, että auringon pehmentämä pää jaksaa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei lomalle mitään liian rankkaa. VAikka toisaalta, silloin on levännyt ja jaksaisi ehkä keskittyä - jos nyt meidän kolmen viikarin kanssa voi lomaa levoksi kutsua

      Poista
  4. Kiitos haasteesta yritetään ehtiä :).

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta! Pikku Myyssä olisikin vähän haastetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, vaikka meidän keskimmäinen poju kyllä jo muistuttaa Myytä aika monessa suhteessa... itsepäinen, tekee vain mitä haluaa, sanoo, mitä mieleen juolahtaa...

      Poista
  6. Vai hobitin illalliselle :) Mä voisin kutsua "Radagast ruskean", mut luontomiehenä sille ei ainakaan peura maistuis.

    VastaaPoista