Halloween vai pyhäinpäivä? Siinäpä kysymys...

Kurpitsan piti hymyillä, ettei pikkuveljeä pelota

Eilen oli päiväkodissa Halloween-juhlat. Jo aamulla vastaan tuli pieniä luurankoja, noitia ja muita pelottavia olentoja (yksi prinsessakin - hui!) Ovella kuuntelin erään äidin mutinaa kaupallisesta hapatuksesta ja pyhäinpäivän muuttumisesta kurpitsanoranssiksi markkinahumuksi. Minä siihen sitten kommentoin, että eihän perinteisessä pyhäinpäivässä ole oikein tilaa lasten riemulle. Mikseivät voisi nauttia pukeutumisesta ja juhlista? Voihan sitä perinteistä pyhäinpäivää viettää sitten perheen parissa viikonloppuna.

Meillä ei kotona ollut kovinkaan vahvoja pyhäinpäiväperinteitä - johtuen osittain siitä, että kynttilöiden vieminen haudalle on tarkoittanut suhteellisen pitkää automatkaa. Toki viikonloppu on rauhoitettu. Silloin ei remuttu. Joinakin vuosina käytiin kirkossa. Lapsena pyhäinpäivä oli oikeastaan aika synkkä ja vähän pelottavakin pyhä. Silloin puhuttiin kuolleista.

Minua ei siis haittaa yhtään lasten karnevaalihumu halloweenina (niin kuin ei yleensä koskaan muulloinkaan). Yhdessä kohtaa tosin vedän rajan. Amerikkalainen "Trick or Treat" - meininki ei minusta kuulu Suomeen. Jos ovikello soi, en aina edes avaa. Useimmiten siellä kun onkin vain joku esiteini naamari naamallaan karkkia kerjäämässä. Ovat vielä kaiken lisäksi keksineet käyttää halloweenia pienen ilkivallan tekosyynä. Viime vuonna tippui papatteja postiluukusta.

Ehei, Suomessa on tapana käydä keväällä virpomassa hyvää vuotta, ei syksyn pimeässä ovilla uhkailemassa. Toki meilläkin juhlitaan tänä viikonloppuna halloween-teemalla, niin kuin esikoisen syntymän jälkeen joka vuosi, mutta karkkia ei tipu.


Mitäs te muut olette mieltä? Halloween vai pyhäinpäivä vai molemmat? Sivupalkissa on pikainen kysely. Ruksatkaapa omanne.

Uutta Poirotia lukemassa

Sophie Hannah : Nimikirjainmurhat
Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta, äänikirjan lukijana Lars Svedberg

Uusi Hercule Poirot -kirja kuulosti ensin miltei pyhäinhäväistykseltä. Poirotien kirjoittaja oli Agatha Christie ja sillä hyvä. Luin kuitenkin Sophie Hannahilta yhden kirjan silkasta uteliaisuudesta ja kun se nyt ei varsinaisesti ollut huono, uskaltauduin myös tarttumaan Nimikirjainmurhiin.

Valitsin äänikirjan, koska minusta Agatha Christietkin ovat muutenkin sopineet varsin mainiosti äänikirjamuotoon. Toisena syynä: "koska lukijana Lars Svedberg". Svedberg tekee tässäkin laatutyötä. Kyllä hän osaa.

Itse kirja oli, no... Christiemäinen, mutta ei sitten kuitenkaan. Tuntuu vähän siltä, että Hannah on autenttisuutta etsiessään kärjistänyt tiettyjä piirteitä, jotka eivät välttämättä olisi korostusta tarvinneet. Poirot on kaikkitietävä, kuten Christielläkin, ja salailee tajuamiaan seikkoja mustasukkaisesti, mutta Hannhin kirjassa hän on jo melkein ilkeä kaikessa opettavaisuudessaan ja salamyhkäisyydessään. Christiellä hän sentään oli aika lempeä tovereilleen, mutta tässä kirjassa Poirot osoittautuu masentavaksi mentoriksi - tai sitten Catchpoolella vain on erityisen huono itsetunto. Samoin hiukan ärsyynnyin tarinan venytettyyn loppuun. Toki Poirot pitää murharatkaisun esittelysessioita Christienkin kirjoissa. Nehän ovat oikein hänen tavaramerkkinsä. En vaan muista, että ne olisivat olleet noin pitkiä, tai että niitä olisi ollut useampia yhdessä kirjassa.

Mutinat sikseen. Pitää varmaan lukea muutama "aito" Poirot uudestaan muistikuvieni tarkistamiseksi. Voihan olla, että upea tv-sarja on vääristänyt muistojani. En kuitenkaan usko. Eikä tämä näistä seikoista huolimatta ollut huono kirja, vaan juoni on vaihteleva ja mielenkiintoinen, vaikka loppuratkaisun uskottavuudesta voidaan tietysti olla montaa mieltä. Vaan eihän se ole aina ollut Christielläkään tarinoiden pääasia.

Hotellista löytyy kolme ruumista. Kaikki ovat eri huoneissa, kaikki on aseteltu kuoleman jälkeiseen "esittelyasentoon", kaikilta löytyy suusta nimikirjaimin koristeltu kalvosinnappi. Hercule Poirot on lomalla asuntoaan vastapäätä sijaitsevassa täysihoitolassa. Hän pyrkii lepuuttamaan harmaita aivosolujaan kaikilta avunpyytäjiltä ja ystäviltä, joilla on hänelle kysymyksiä. Poirot kuitenkin lähtee mielellään auttamaan samassa täysihoitolassa asuvaa Scotland Yardin nuorta etsivää ja ottaa tutkimusten johdon suvereenisti haltuunsa.

Kirjassa on Christiemäinen henkilögalleria. Siitä löytyy niin kyläpastori, juoruilija, tehokas pastorinrouva, pirtsakka ja tarkkanäköinen kahvilantarjoilijatar kuin kaunis, traaginen taiteilijatar. Puuttumaan jää oikestaan vain tarkkanäköinen vanha neiti-ihminen, jota Hannah lienee välttäneen ihan tarkoituksella. Eihän sitä nyt Poirot-tarinassa sovi olla liikaa viitteitä Neiti Marpleen. Kylämiljöö kaikessa sulkeutuneisuudessaan tosin on kirjassa tärkeässä roolissa. Samoin Christienkin suosima romanttisten väreiden tuntu on kirjassa läsnä, oikeastaan aika mukavasti, vaikka hiukan tarinsta irrallaan.

Itse asiassa on aika vaikea arvioida tätä kirjaa. Pitäisinkö siitä, jos se ei koko ajan vertautuisi Christieen? Olenko turhankin tarkka juuri siksi, että se vertautuu Christieen? Totta puhuen, taitaisin sanoa, että "kyllähän sen luki". Ei tästä olisi klassikoksi ilman Poirotia ja yhteyttä Christieen, mutta kannattaa tuo lukea ihan vaikka kuriositeettina. Vähän samalla tavalla kuin kaikki nuo Austenin romaaneja myötäävät modernit versiot.

Luettavaksi ja blogattavaksi vapaavalintaisena Elisa Kirjalta 

Kaikki oikein - Lukupiirissä kirjamessuilla

Anna-Leena Härkönen : Kaikki oikein 
Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä 

Nykyromaani lottovoittajista ei ehkä ole minulle kaikkein ominta genreä, mutta mielelläni minä kirjan otin luettavaksi ja osallistuin Helsingin Messukeskuksen pyynnöstä myös Kirjamessujen lukupiiriin. Olikin mielenkiintoista kuunnella, millaisia ajatuksia kirja on herättänyt muissa lukijoissa.

Esikeskustelijoina lukupiirissä olivat Suomen Naistoimittajien  Yhdistyksen Lukupiirin edustajat. Arvovaltainen naisedustus olikin aktiivinen ja innokas. Heillä riitti niin anekdootteja Anna-Leena Härkösen näyttelijänuraan liittyen kuin kommentteja kirjasta.

Kukapa meistä ei olisi joskus miettinyt, millaista olisi lottovoiton osuessa kohdalle. Siitä lähti Anna-Leena Härköselläkin tämän romaanin suunnittelu. Väsyneen illan pohdinnoista - "Mitä, jos voittaisi lotossa, niin ei tarvitsisi enää kirjoittaa" - syntyi viihdyttävä romaani.

Minua kiinnosti kuulla, miten lottovoittajista kuvaavaan kirjaan voi valmistautua. Kuvittelemalla voittoa omalle osalleen? Keskustelemalla oikeiden lottovoittajien kanssa? Kyselemällä tutuilta? Aihe nousikin esille ensimmäisenä lukupiirin keskustelussa. Mitä ilmeisemmin valmisteluun kuuluivat kaikki nuo edellemainitut. Anna-Leena Härkönen oli haastatellut kolmea lottovoittajaa, joista yksi oli voittonsa mällännyt niin, että joutui muuttamaan omakotitalosta asuntovaunuun. Aika hurjaa.

Kirjan tarinassa ei sentään ihan siihen päädytä, mutta ei lottovoitto Eeville ja Karille pelkästään onnea suo. Muutoksen myötä nousevat vanhat ongelmat pinnalle, eikä sopeutuminen uuteen tilanteeseen ole kummallekaan helppoa. Vanhan kiusaamisen traumat, ikuisen pihistelyntarpeen muuttuminen sekä Karin holtiton alkoholinkäyttö kärjistävät tilanteen nopeasti. Lisäksi lottovoitto tuntuu olevan läheisille ihmisille vieläkin vaikeampi pala kuin itse voittajille ja iloisen uutisen tuoma noste muuttuu äkkiä laskuhumalan puolelle.

Innokkaat lukupiiriläiset valmistautumassa

Lukupiirissa keskusteltiin innokkaasti siitä, miten Eevin oma henkilöhistoria vaikuttaa hänen reaktioihinsa. Eevi ei ole varsinaisesti mukava hahmo. Hän on monessa asiassa pikkumainen ja välillä vähän ilkeäkin. Paljonko siitä on kuitenkin puolustusta vanhoja harmeja ja kiusaamisa vastaan?

Samoin Karin ja Eevin parisuhdetta ruodittiin. Miksi Eevi pysyi Karin kanssa alkoholiongelmasta huolimatta? Johtuiko se yhdessä nauramisen tärkeydestä? Siitä, että Karin luova hulluus toi piristystä Eevin muuten niin harmaaseen elämään. Kuulostaa uskottavalta. Nauramisen ja naurattamisen taito on tärkeä. Se kulkee käsi kädessä surun kanssa. Ovathan parhaat koomikotkin olleet usein traagisia hahmoja (esim. Charlie Chaplin, Buster Keaton). Yleisöstä kiiteltiinkin kirjailijan taitoa saada lukija ensin pyyhkäisemään silmäkulmaansa ja heti seuraavassa luvussa nauramaan rempseälle dialogille tai muuten vaan hullunkuriselle tapahtumalle.

Anna-Leena Härkösen tekstin helppous herätti keskustelua. Dialogia kiitti useampikin vahvaksi ja sujuvaksi. Minä totesin lukemisen helppouden jopa vähän petolliseksi. Välillä sitä vaan luki eteenpäin ennen kuin havahtui siihen, että pinnan alla oli tarjolla lisää tunteita ja tapahtumia. Lukiessa sai olla tarkkana ja piti vähän miettiäkin lukemaansa saadakseen kiinni syvemmistä virtauksista.

Yleisesti ottaen jäin miettimään kirjan myötä sitä, miten vaikea ihmisen on sopeutua muutokseen. Iloinenkaan asia ei poista vanhoja ongelmia, vaan useimmiten kärjistää ne. Pienikin muutos voi keikauttaa korttitalon nurin ja lottovoiton kokoinen muutos saa aikaan varsinaisen maanvyöryn. Eevillä ja Karilla ei ollut valmiuksia käsitellä muutosta ja sen vaikutuksia niin heihin kuin ympäristön ihmisiin. En tiedä olisiko itsellänikään...

Seuraavasta romaanista ei Anna-Leena Härkösellä ole kuulemma vielä kuin pieni ajatus.  Nyt on aika keskittyä tämän kirjan markkinointiin ja kuka ties, vaikka tarina päätyisi elokuvaksikin. Viitteitä siihen suuntaan kuulemma on näkyvissä.

Kirja ja lukupiirikutsu Helsingin Messukeskukselta 

P.S, Muita bloggaajan messumietteitä löytyy täältä, täältä ja täältä.

Onko elämää jälkeen Kirjamessujen? Miettii ja muistelee bloggaaja maanantaina...

Aamun alku

Vähitellen tässä taas alkaa tämäkin bloggaaja ilmaantumaan messuhumun syövereistä. Asiaa tietysti edistää kummasti, että on maanantai ja työpäivä. 

Kivaa oli. Siitä kiitos kaikille kanssabloggaajille, ihanille kirjailijoille ja messuväelle noin yleensä. Nyt saadaan vuosi levätä ja sitten taas... 

Vielä vilkaisu sunnuntain messuiluun. Tämä bloggaaja oli su aamulla jo aivan sekaisin ja lähti messuille a) ilman kameraa, b) ilman Koboa, c) ilman messulehteä. Onneksi olin järjestelmällisenä ihmisenä (??) kirjannut kiinnostavat tapahtumat kalenteriin ja puhelimellahan saa kuvattua... Menoa nuo pienet unodukset eivät haitanneet - oli mukava messupäivä. 

Kirjabloggaajan aamu alkoi mukavasti kuohuviinilasillisella (autolla kulkevalla päivän ainoa) ja kuuntelemalla mielenkiintoista tarinaa kirjabloggaajien valitsemista kaikkien aikojen parhaista kirjoista tehdystä Linnasta humisevalle harjulle -kirjasta. Kuten arvata saattaa, kirjaan on päätynyt pääasiassa klassikoita, mutta mitäs vikaa niissä nyt on ? 

Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen myös nostivat esille sen tärkeän seikan, että itselle rakkain kirja ei välttämättä ole se maailman paras kirja. Kirjan lukukokemus, kuten kaikki muutkin kokemukset, ovat nimittäin sidoksissa elämäntilanteeseen. Minunkin yksi suurista suosikeistani on Olavi Paavolaisen Nykyaikaa etsimässä. Onhan se mielenkiintoinen kirja, mutta minulle erityinen juurikin, kun sitä luin massiivisen masuni kanssa kotisohvalla keskimmäistä odottaessani. Olin niin iso, että liikkuminen helteellä oli hankalaa, mutta lukeminen sujui. Taisin saada viimeiset sivut luettua juuri ennen synnärille lähtöä. 

Aino-Maria ja Katja valmistautuvat

Puoliltapäivin siirryin sitten kuuntelemaan Paula Havasteen ja Taika Dahlbomin jutustelua Tuulen vihat kirjan tiimoilta. Kuten itse kirjastakin, tuli keskustelua kuunnellessakin opittua uusia historiallisia faktoja. 1100-luvulla ei kasvatettu pellavaa, eikä käytetty housuja. Mielenkiintoista. 

Oli myös virkistävää kuulla, miten innostunut Paula Havaste on taustatietojen tutkimisesta. Innostus myös näkyy lopputuloksessa. Tuulen Vihatkin on kuin historian oppikirja - siis hyvällä tavalla. Lukiessa tutustuu aikakauden elämäntapaan ihan huomaamattaan. Lauantaina Kim Leine sanoi puolestaan jättäneensä taustatyön romaaninsa osalta kokonaan. Hänen mielestään opettaja ja tarinankertoja vetävät välillä häiritsevästi eri suuntiin, eikä kirjasta tule eheää. Tapansa siis kullakin. Lopputuloksena voi silti olla yhtä hyvät teokset. Tosin Leine on minulla vielä lukematta. 

Paula Havaste kävi bloggaajanurkassakin kääntymässä ja kyllä sitä bloggaajaa melkein punastutti, kun kirjailija sanoi huomanneensa lukuhaasteessa olleen postaukseni... 

Taika ja Paula keskustelun pyörteessä

Päivän teknisemmästä annista vastasivat Alan Bradley ja Hannu Rajaniemi. Molemmat ovat mielenkiintoisia kirjailijoina, mutta oli myös hauska seurata, miten hyvin videoyhteyden kautta tehtävä kirjailijahaastattelu toimii messuohjelmana. Hyvinhän tuo toimi, kun saatiin tekniikka alkuvaikeuksien jälkeen pelaamaan. Jotenkin jäin kuitenkin kaipaamaan yleisön ja kirjailijan välistä vuorovaikutusta. Ehkäpä ensi vuonna voisi sen kameran kääntää yleisöön päin eikä yksin haastattelijaan? Näkisi kirjailijakin, millaisen konklaavin kanssa oikein on tekemisissä.

Hauskoja miehiä molemmat. 

Alan Bradley kertoi, miten Flavia de Luce vain ilmestyi keskelle toisen kirjan kirjoitusta, eikä antanut periksi, ennen kuin Alan lupasi kirjoittaa hänelle ihan oman teoksen. Sitten onkin vain kirjattu Flavian seikkailuja hänen sanelunsa mukaan. Vähän ehkä erikoista ja pelottavaakin kuvitella tyttö istumaan kirjailijan olkapään taakse sanelemaan, mutta erittäinkin kirjan tyyliin sopivaa... 

Mike Pohjola puolestaan aloitti Hannu Rajaniemen kanssa heti eksistentiaalisen keskustelun siitä ollaanko sitä nyt sitten internetissä digihahmoina vaiko todellisina persoonina... Tyyli tuntui pitävän kirjoista kirjailijahaastatteluihin (Kausaalienkeli lukulistalla minullakin - kyllä)  mutta minä jouduin valitettavasi liukenemaan paikalta kesken keskustelun. Piti nimittäin lähteä valmistautumaan lukupiiriosallistumiseeni. 

Lukupiiri olikin mielenkiintoinen kokemus, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.

Kiitos, kun jaksoit kahlata tähän saakka. 

Bloggari kirjamessuilla - mitä jäi mieleen päivästä II ja minne taas huomenna ?

Ella Kanninen haastatteli monella kielellä

No niin, äiti on ruokittu ja lapset halittu. Miesväen päivän aikana koottuja rumpuja on asianmukaisesti ihailtu sekä kirjoja nosteltu laukusta perheen ihailtaviksi. On siis aika miettiä, mitä messuhulinasta jäi mieleen.

Aamulla tuli kiire, kuinkas muuten. Ehdin kuitenkin kuuntelemaan muutaman kirjailijan esittelyn omista kirjoistaan.

Jari Järvelä : Särkyvää. Kirja sisältää kuulemma kirjailijan omia kokemuksia, vaikkei ihan yksi yhteen olekaan. Pamplonakin on tuttu paikka, päällimmäisenä muistona seurasta toisen miehen matkaan interraililla kadonnut punkkarityttö. -  Lukulistalle.

Riina Katajavuori: Wenla Männistö Mtka ideasta kirjaksi kesti 7 vuotta, kun Kiven asettaman riman korkeus hirvitti. Kirjailija oli mielissään, kun eräs kirjabloggaaja myönsi, ettei ole lukenut Seitsemää veljestä, mutta tykkäsi tästä kirjasta. Toimii siis klassikkoa tuntemattomillakin. - Ehdottomasti lukulistalle.

Kim Leine: Ikuisuusvuonon profeetat Kirjailija ohjeisti kirjaa aloittelevaa bloggaajaa pitämään mielessään post-kolonialistisen kirjallisuuden kuvaukset sekä ihmisten suhtautumisen kulttuurieroihin nykypäivänä(kin). Erityisesti kuitenkin kannattaa kirjaa lukiessaan vain keskittyä kokemaan hieno tarina. - Lukulistalle, siksi kysyinkin asennoitusmisohjeita.

Paulo Giordano: Ihmisruumis Kirja on ennenkaikkea kertomus nuorten miesten matkasta aikuisiksi, vaikka syntyikin Paulo Giordanon reportaasimatkan pohjalta hänen haastatellessaan sotilaita Afganistanin sodan keskellä. -  Itse en tähän nyt tällä kertaa tarttunut, kun tuo sotakirjakiintiöni on vähän täynnä, mutta lienee varsin kiinnostava aiheeseen mielellään tarttuville.


E-KIRJOISTA

Iltapäivän paneelikeskustelussa olimme harvinaisen yksimielisiä siitä, että e-kirjoille on oma paikkansa paperikirjojen lisäksi. Lisäksi totesimme, että e-kirjojen lukeminen (ja äänikirjojen kuuntelu) tulevat todennäköisesti lisääntymään entisestään sitä mukaa, kun tablettien, älypuhelinten ja muiden lukemiseen kelpaavien laitteiden määrä entisestään kasvaa.

Paneelissa ei siis taisteltu, mutta toivottavasti onnistuimme vähän viihdyttämään ja kertomaan kuulijoille jotain uutta. Ainakin saimme yleisöstä kiitosta ylenmääräisen hypetyksen välttämisestä, joten lienemme onnistuneet e-kirjojen arkipäiväistymisen tunteen välittämisessä. Enää ne eivät ole jotain uutta ja pelottavaa...

Minulla ainakin oli paneelissa kivaa. Kiitos Essi, Marja ja Lassi keskusteluseurasta!

Paneelin jälkeen olin vielä mukana, kun kirjabloggaajat kokoontuivat Elisa Kirjan osastolle kyselemään e-kirjoista, ja lukulaitteista, sekä keskustelemaan kunkin näkemyksistä e-kirjojen tulevaisuudesta.

Elisa Kirjan Essi kyseli meiltä mm. minkä kirjan haluaisimme saada ehdottomasti äänikirjaksi tai lisänä e-kirjavalikoimaan.

Olisiko teillä joitain kirjoja mielessä? Nyt on hyvä hetki kertoa, välitän viestin eteenpäin :-)

Huomenna sitten on viimeinen messupäivä tältä vuodelta.

Omassa ohjelmassani ovat virallisena osuutena seuraavat :

1. Lukupiiri Anna-Leena Härkönen "Kaikki oikein" (su klo 16.00 )
2. Lisäksi kirjabloggaajia päivystää Boknäsin osastolla. Tulkaa kyselemään kirjavinkkauksia tai muuten vaan moikkaamaan! Itse olen paikalla ainakin 14-15, mutta toki pyörin siellä välillä muutenkin. 

Muutakin mielenkiintoista näyttää ohjelman mukaan olevan tiedossa. Tältä näyttää alustava suunnitelmani huomiseksi ohjelmaksi... varaan oikeuden muutoksiin väsymyksen, nälän ja suusta kiinnijäämisestä johdosta.

• Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen Linnasta humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa. Wine Corner klo 11:00. Tästä alkanee minun messupäiväni... 
• Paula Havaste ja Tuulen vihat (Katri Vala klo 12:00)- haastattelijana Kirjasfäärin Taika
• 15:00 on Aino-salissa jo tekotavaltaan mielenkiintoinen tapahtuma eli mahdollista tavata kirjailijoita maailmalta virtuaalisesti! Hannu Rajaniemi sekä Alan Bradley... Tänne kai olisi pakko ehtiä. 
• Harmillisesti samaan aikaan kolmelta on Näytöskeittiössä aiheena Saimi Hoyerin ja Petri Salmelan kirja Sieniä ja Ihmisiä. Siinä on ehkä tämän syksyn kiinnostavin ruokakirja, jonka myös Glorian ruoka&viin -lehti valitsi vuoden keittokirjaksi. 

EDIT:27.10. Sunnuntain messutunnelmia voi kurkata täältä

Kirjabloggaaja kirjamessuilla

Sitten niistä messuista!

Torstaina jo ehdin kiertelemään Messukeskuksessa muutaman tunnin, mutta silloin meni aikalailla Viini, ruoka & hyvä elämä -messujen puolella. Ehdin sentään kuuntelemaan Milja Kauniston juttua Olavista. Kovasti odottelenkin jo trilogian päätösosaa...

Tänään sitten olen liikkeellä taas vakavammin kirjojen merkeissä.


KIRJABLOGGAAJIA! 

Minut voi päivän aikana bongata säännöllisen epäsäännöllisesti Kirjabloggaajanurkkauksesta Boknäsin messuosastolta (6g85). Sieltä voitte kaikki käydä halutessanne kyselemässä kirjavinkkejä tai muuten vaan juttelemassa paikalle sattuvien bloggaajien kanssa!

SoMessa kirjabloggaajien edesottamuksia voi seurata #bloggaritmessuilla


PANEELIKESKUSTELU E-KIRJOISTA

Huomenna olen myös mukana keskustelemassa Elisa Kirjan paneelissa :

E-kirjan lukijat Suomessa - paneelikeskustelu (la 13-14 Kullervo-sali) Olen hyvässä seurassa Lassi Junkkarisen (Myllylahti-kustantamo, Lukulamppu-palvelu) ja Marja Hjeltin (kirjastopalvelut) kanssa. Keskustelun alustaa ja meidät pitää kurissa Elisa Kirjan Essi Manner. 

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja osallistumaan! 

Muuten sitten pääasiassa haahuilen, tapailen tuttuja ja juttelen vastaantulevien kanssa. 

TOIVOTTAVASTI TÖRMÄILLÄÄN!

Kieltolaki-Suomea

Nina Hurma : Yönpunainen höyhen ja Hatuntekijän kuolema 
Elisa Kirjalta luettavaksi ja blogattavaksi

Luin Nina Hurman Yönpunaisen höyhenen jo yli vuosi sitten. Aloittaessani Saimista alias Rougesta kertovan sarjan toista osaa huomasin, etten oikein muistanut kaikkia aiempia tapahtumia, joten lukaisin samassa sitten tuonkin uudelleen. Edelleen pidin tunnelmasta, edelleen koin tarinan ehkä hieman hötöiseksi ja sekavaksi.

Mukavasti atmosfääriin sukeltaneena sitten tartuin Hatuntekijän kuolemaan uudelleen. Täytyy sanoa, että pohjustus kannatti. Aikakausi aukeni ihan uudella tavalla ja pystyin keskittymään henkilöihin ja tapahtumiin.

Nuori nainen putoaa kerrostalon parvekkeelta ja kuolee. Joku myy myrkytettyä pirtua, joka sokaisee tai tappaa. Liittyvätkö tapahtumat toisiinsa ja miten rikoksiin on sekaantunut Rougen ja Toivon vankilasta vapautunut vanha tuttu?

Tarina kiemurtelee mielenkiintoisin kääntein ja matkan varrella tavataan myös vanhoja tuttuja. Kansalaissodan aikaiset intohimot ja ideologiat vievät ihmisiä eri suuntiin, väkisinkin, ja myös niitä, jotka haluaisivat vain elää omaa elämäänsä. Kaiken yllä ja keskellä on rakkaus.

Tässäkin kirjassa parasta on tunnelma. Se on sellainen sateinen ja synkkä, vaikka kesää eletäänkin. Pidän myös tarinan henkilöistä ja heidän rosoisuudestaan. Kukaan ei ole kokonaan hyvä tai paha. Kaikki kykenevät rakastamaan, mutta myös vahingoittamaan. Rouge on kaikessa ristiriitaisuudessaan mielenkiintoinen hahmo. Hän on toisaalta niin kovin herkkä, mutta toisaalta vahvatahtoinen nainen, joka ei kaihda yleisten konventioiden vastustamista saadakseen haluamansa. Korpelan hahmo on ehkä pikkuisen nössykkä - hänen toivoisi välillä vähän ryhdistäytyvän. Toisaalta hän on se vahva ja miehekäs, kun Toivo-veli taas vaikuttaa naiivilta, isojen poikien leikeissä riehuvalta pikkupojalta.

Itse tarina vaikutti tässäkin kirjassa vähän hajanaiselta. Aina en tiennyt, miten kuvauksellinen kohtaus oikein liittyi itse juoneen, tai mihin suuntaan se sitä kuljetti. Toisaalta en tiedä, pitääkö sitä dekkareissakaan aina niin hyvin pysyä joka yksityiskohdasta kärryillä. Voihan sitä vaan antaa mennä ja nauttia? Kyllä minä kuvittelen rikoksen tapahtumainkulun kuitenkin tarpeeksi tarkkaan ymmärtäneeni...

Oman säväyksensä lukemiseen toi viimeaikainen keskustelu (#viskigate) Suomen nykyisestä alkoholilainsäädännöstä ja sen aiheuttamista vähän surkuhupaisistakin tilanteista. Kirjassa kuvataan aika hyvin kieltopolitiikan aiheuttamista ongelmista. Täytyy toivoa, että nykyistä tiukentuvaa kieltoajattelua ajavat lukisivat tämänkin romaanin ja suhteuttaisivat vähän ajatuksiaan nykymaailmaan.

Luettavaksi ja blogattavaksi Elisa Kirjalta

Uudenlainen Sinuhe

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
äänikirjan lukijana Lars Svedberg
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Varoitan teitä näin heti alkuun, että tulossa on äänikirjahehkutusta ja Svedberg-fanitusta...

Olen edelleen pahasti koukussa äänikirjoihin. Viime viikolla tosin meinasi paniikki iskeä, kun kuulokkeeni hajosivat kokonaan, mutta onneksi isi pelasti ja sain lahjaksi uudet ja ihanat.

Kiitos isi! :-)

Mitäs tykkäätte? Eikös noilla kelpaakin kuunnella kotona ja tien päällä? 

Erityisesti olen äänikirjoissa ihastunut klassikoiden uudenlaiseen lukukokemukseen. Viimeksi innostuin Hobitista ja siitä äänikirjan myötä löytämistäni uusista tasoista. Myös Sinuhe egyptiläinen tuntui aivan uudenlaiselta äänikirjakokemuksena.

Olen lukenut Sinuhen moneen kertaan ja se on kuulunut vuosia ja taas vuosia kaikkien aikojen suosikkikirja -listalleni. Silti äänikirja onnistui yllättämään. Lars Svedbergillä on kyky lukea kirja niin elävästi, että sitä melkein haistaa Niilin mudan tai kuulee taistelussa hevosten kiljunnan ja nuolien suhinan. Silti hän oikeasti lukee kirjaa eikä esiinny näytelmässä. Hyvän lukijan ansiosta klassikkokin nousee aivan uusiin sfääreihin.

Sinuhe egyptiläninen, hän joka on yksinäinen, villiaasin poika, on kirjoittanut tarinansa meille itsensä takia. Ei faaraoiden takia eikä jumalten takia, vaan jaksaakseen elää. Jo alussa asetelma on selvä. Kuulemme vanhan miehen kertomuksen elämänsä kaaresta, ja millainen elämänkaari se onkaan ollut! Kaislaveneessä köyhien lääkärin ja hänen vaimonsa perheeseen kellunut Sinuhe matkaa köyhien korttelista faaraoiden kultaiseen taloon. Hän näkee sodan kauhut ja kokee rakkauden makeuden. Maistaa härskiintyneen öljyn ja rikkaiden makeat hanhipaistit. Petoksista pahin on naisen petos, mutta miten muutenkaan voi nainen valtaansa näyttää? Kaiken pitää tapahtua, koska se on kirjoitettu tähtiin ja punottu kaislaveneen solmuihin hänen syntymänsä yönä. Sinuhen on saatava mittansa täyteen, niin kuin kaikkien muidenkin tässä maailmassa.

Aiemmin minua häiritsi Waltarin miltei vihamielinen suhtautuminen naisiin, mutta näin vanhempana tarinaa kuunnellessa sitä ehkä ymmärtää naisten toimia tarinassa vähän paremmin. Eivätkä he kaikki lopulta niin pahoja olekaan. vaikka puolustautuessaan joutuvat käyttämään julmaakin julmempia keinoja. Tosin NeferNeferNeferin voisi edelleen minun puolestani heittää Niiliin krokotiileille.

Yleisesti ottaen Sinuhe egyptiläistä voi suositella kaikille klassikoiden ja historiallisten romaanien ystäville. Samoin sitä voi tarjota lukemiseksi niille, jotka kaipaavat taisteluja, juonittelua ja jännittäviä käänteitä. Syvempää tarkoitusta etsivät voivat puolestaan miettiä Sinuhen syntyperän tai sen tuntemattomuuden vaikutusta hänen myöhempään elämäänsä ja suhtautumiseensa muihin ihmisiin tai sitten voi miettiä jumaluskojen vaikutusta vallanpitäjien käytökseen ja pohtia fanatismin vaaroja hyvää tarkoittavienkin käsissä.

"...valta on vaarallinen näkijälle, jonka näyt eivät ole tästä maailmasta", sanoo Sinuhe.

Minä lisäisin vallanpitäjien näkyjen aiheuttavan vaaroja myös ympärilleen oleville, kuten voimme ajankohtaisista uutisista todeta ja kuten Sinuhessakin ilmenee.

Mitäpä tuosta muuta sanomaan. Sinuhe egyptiläinen ei ole turhaan luokiteltu suomalaiseksi klassikoksi. Se on ehdottomasti paikkansa ansainnut ja pitää pintansa ajan kulumisesta huolimatta. Siinä käsitellyt teemat ovat uskomattoman tuoreita ja ajankohtaisia.

Alkuverryttelyä, vinkkausta ja lippuja messuille

Alkuverryttely suoritettu! Eli piipahdin i love me -messuilla Speltillä luonnollisesti parempaa-kirjan pressitilaisuudessa. Toki sieltä tarttui mukaan vähän muutakin... 

Perjantain visiitti käynee tosin vain alkulämmittelystä. Todellinen koitos on edessä ensi viikolla. Silloin on Helsingin Messukeskuksessa kirjabloggaajan syksyn SE viikonloppu, kun Helsingin Kirjamessut täyttävät kalenterin torstaista sunnuntaihin. Kun lisäksi sattuu olemaan ruokabloggaaja niin jalat ovat entistä kovemmilla rakoilla, kun pitää ehtiä myös Viini, ruoka & hyvä elämä -messuille ja pitää sitä vähän kurkistaa Musiikkimessujenkin puolelle...

Allekirjoittanut pyörii Kirjamessuilla mukana ainakin seuraavissa jutuissa, joten tulkaapa kuuntelemaan ja keskustelemaan mukaan!

1. E-kirjan lukijat Suomessa - paneelikeskustelu (la 13-14 Kullervo-sali) Olen hyvässä seurassa Lassi Junkkarisen (Myllylahti-kustantamo, Lukulamppu-palvelu) ja Marja Hjeltin (kirjastopalvelut) kanssa. Keskustelun alustaa ja meidät pitää kurissa Elisa Kirjan Essi Manner. 
2. Lukupiiri Anna-Leena Härkönen "Kaikki oikein" (su klo 16.00 - mukaan voi ilmoittautua täällä)
3. Lisäksi kirjabloggaajia päivystää Boknäsin osastolla. Tulkaa kyselemään kirjavinkkauksia tai muuten vaan moikkaamaan! Itse olen paikalla ainakin su 14-15, mutta toki pyörin siellä muutenkin. 

Lisää tärppivinkkejä kirjailen tässä sitä mukaa, kun ehdin ohjelmaan perehtymään. 

SITTEN NIITÄ LIPPUJA : 

Lukupiiriosallistumisen perusteella sain Helsinkin Messukeskukselta muutamia messulippuja jaettavaksi. Tässä niitä siis olisi tarjolla 6kpl. Lipu(t) saa omakseen helposti. 

1. ilmoittaudu blogin lukijaksi (tai jos jo olet sellainen, niin hyppää suoraan seuraavaan vaiheeseen) 
2. kirjoita kommentti tähän postaukseen ja kerro kommentissasi haluatko 1 vai 2 lippua. 

Liput jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, kunnes 6 lippua on jaettu. 

Niin, ja jos tässä menee ohi, niin kannattaa seurata Tätä (keittiö)elämää -blogia lähipäivinä. Sinne tulee vielä muutama lippu lisää jakoon.

EDIT: Liput loppuivat jo, mutta toivottavasti törmäillään silti Kirjamessuilla!

Pojat, lukemaan! Septimus Heapia

Angie Sage : Septimus Heap 3 ensimmäistä osaa 
Magiaa, Varjo, Peili 
Luettavaksi kirjastosta 

Pojat, lukemaan! - haasteeseen laitan tämän silläkin uhalla, että omat muksut ryhtyvät syyttämään valheellisesta mainonnasta. Kumpikaan vanhemmista pojista ei nimittäin suostunut näitä lukemaan takakannen perusteella, mutta sehän ei tietenkään tarkoita, etteikö joku muu poika voisi näistä nauttia. Meidän poitsut vaan taitavat olla erikoisen kranttuja.

Septimus Heap on sarja velho-oppilaasta, tai ei hän alkuun ole velho-oppilas ollenkaan vaan seitsemännen pojan kadonnut seitsemäs poika. Seitsemän on maaginen luku ja Septimuksen uskotaan olevan tarkoitettu suuriin tekoihin. Siksi hänet halutaan pahojen voimien palvelukseen ja siksi hyvin puoli suojelee häntä, siis hänen voimiensa vuoksi ja ehkä vähän siksikin, että hän sattuu olemaan viimeinkin osa perhettä.

Perhe onkin mielenkiintoinen velhoperhe. Sarjan ensimmäisessä osassa "Magiaa", huomataan hovin pikkuprinsessan päätyneen sattuman kautta Heapin perheen hoiviin. Se onkin hyvä juttu, sillä prinsessan kuningataräiti murhattiin ja prinsessankin piti mennä samaa tietä. Seikkailu alkaa, kun prinsessa pitää pelastaa jo toistamiseen...

Toisessa osassa seikkailu jatkuu ja velho-oppilas joutuu suurien haasteiden eteen pahan varjon uhatessa hänen opettajaansa ja yllättävienkin vihollisten hyökätessä.

Kolmannessa osassa taas taistellaan pahantahtoista haamua vastaan ja kuljetaan ajassa taaksepäin.

En viitsinyt kirjoittaa sen enempää noita juoniselostuksia, jos vaikka tätä eksyvät katsomaan jotkut POJAT, jotka haluaisivat ryhtyä LUKEMAAN...

Sanottakoon vain, että kirjat ovat täynnä hauskoja henkilöhahmoja hajamielisestä perusvelhoisästä suon keskellä taikajuomapullojen keskellä asuvaan Turvaajanoitaan. Metsässä asuvat vaaralliset ahmat ja metsännoidat, tärkeitä viestejä kuljettavat viestirotat. Kaupungit ovat täynnä haamuja, jotka ilmestyvät halutessaan ja vaikuttavat elävien toimiin kuin ennen rajan yli siirtymistään.

Pidin myös kirjojen kuvaamasta maailmasta, joka yhdistelee virkistävästi perinteisiä fantasiaelementtejä, kuten velhotorneja ja ihmissyöjäpuita uudenlaisella näkökulmalla kuten lohikäärmelaivalla ja lempihahmokseen vanhalla iällä jähmettyvillä muodonmuuttajilla (isoisä katosi puuksi metsään juuri tällä tavoin...).

Sarjan osissa on kivaa sekin, että ainakin kolme ensimmäistä osaa ovat itsenäisiä tarinoita. (Tosin niinhän tapahtui Harry Potter-sarjassakin ennen kuin se muuttui tahmaiseksi listaksi jatko-osia).

Juonet ovat myös vauhdikkaita, eivät superjännittäviä, mutta täynnä käänteitä. Ainakin minua ne viihdyttivät ja olettaisin fantasiatarinoista pitävän kymmenvuotiaankin niihin uppoutuvan mielellään. Minä pidin näistä itse asiassa niin paljon, että kolmen osan kirous taitaa Septimus Heapin osalta raueta ja luen jossain kohtaa vielä seuraavatkin osat.




P.S. äänikirjalumous jatkuu. Kirppu on uponnut Taru Sormusten Herrasta ensimmäiseen osaan. Tosin hän vähän kommentoi, että "kylläpä siinä selitetään". Katsotaan kestääkö kiinnostus...