Kohtauksia eräästä avioliitosta

Kiitoksia taas ihanasta teatteri-illasta Kansallisteatterille 

Jos edellinen teatterikäynti oli runsas ja täynnä kaikenlaisia lisätehosteita ja tekniikkaa, tarjoili tämän vuoden ensimmäinen Bloggariklubi riisuttua ihmissuhdetraamaa tekstin ja näyttelijöiden varassa. Aivan mahtavaa. Tykkäsin.

Ingmar Bergmanin tv-sarjaan / elokuvaan perustuva Kohtauksia eräästä avioliitosta  kertoo Mariannen ja Johanin suhteen kehityksestä noin kymmenen vuoden ajalta. Idylli on kaukana ja draamaa riittää - eihän tuosta muuten kai olisi 2,5h esitystä (sis. väliajan) aikaiseksi saanutkaan.

Minä viihdyin ennakkonäytännön katsomossa. Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long saavat luotua välilleen jännitteen, joka pitää ihan viime hetkeen saakka. Vähän tossukka aviomis, joka lähtee etsimään itseään ja stereotyyppinen pikkurouva, joka löytää itsensä. Siinä minun tulkintani näytelmästä - noin pikkuisen yksinkertaistettuna.

Ennen teatterinäytäntöä fiilisteltiin Bloggariklubilla. Illan näytelmän ohjaaja Michael Baran ja lavastaja-pukusuunnittelija Tarja Simone kertoivat työskentelytavastaan ja ajatuksistaan näytelmän osalta.

Näytelmän lavastus onkin hieno. Sitä niin kuin istahtaa pariskunnan olohuoneeseen ja se on ollut tarkoituksenakin. Yleisö kyseli, onko lavastuksen tarkoitus viedä katsojat johonkin tiettyyn aikaan, mutta näin ei kuulemma ole. Enemmänkin oli ajatuksena moneen aikaan sopiva ympäristö, joka kuitenkin hieman heijastaa designiltaan ja esineistöltään myös näytelmän tekoajan teemoja ja ruotsalaista porvarillista sisustustyyliä. Vaikutteita haettiin mm. ruotsalaisista sisustusblogeista.

Minusta huone näyttää hienolta, mutta sisustuselementtien osalta taisi parasta kuitenkin olla päähenkilöiden lukemien kirjojen nimien bongaaminen. Jos oikein silmiä siristelemällä luin, oli joukossa mm. Alice Munroa ja Ibsenin Nukkekoti (johon myös tekstissä viitattiin)...

Mielenkiintoista oli myös seurata näyttelijäntyön rytmitystä. Ilman Bloggariklubin alustusta en ehkä olisi tullut huomanneeksi mm. pukemisen ja puheen rytmittämistä toisen näyttelijän repliikkien kanssa. Sukkahousujen pukeminen tekstirytmityksellä ei liene maailman helpoin juttu. Kaikki ohuiden sukkien kiemuroiden kanssa taistelleet sen voivat kuvitella. Sama juttu syömisen kanssa.

Kristiina Halttu ja Esa-Matti Long vetävät niin rytmityksen kuin tekstin taidolla. Pitää nostaa hattua kahdelle näyttelijälle, jotka lyhyttä väliaikaa lukuunottamatta ovat lavalla käytännöllisesti katsoen koko ajan. Ei liene ihan kevyttä puuhaa.

Kevyttä ei varmastikaan ole myös kaikkien tunnetilojen luominen. Rakkaus, avioliitto, petos ja kaikki niihin liittyvät tunteet hyökyivät vahvoina. Ne saattoi katsomossa melkein tuntea fyysisinä paineaaltoina. Välillä voimakkuus saavutti jo melkein sietämättömän tason ja hipoi jo naurettavuutta, mutta se kai tämän tarinan käänteissä on tarkoituskin. Ainakaan ei ollut tylsää.

Upea teksti, upeaa näyttelijäntyötä ja tarkasti mietitty ohjaus ja visuaalinen ulkoasu aina päähenkilöiden vaatteiden tarinan etenemistä heijastavia tyylimuutoksia myöten. Nautittavaa teatteria kertakaikkiaan.

Lisäksi kuulimme Bloggariklubilla vähän toisenlaisesta avioliittokuvauksesta eli Laura Mannisen kirjasta Kaikki anteeksi. Kuvaus parisuhdeväkivallalsta ja eräästä avioliitosta sen kurimuksessa kuulosti mielenkiintoiselta. Kirja on ilmestynyt jo viime vuonna ja useampi mukana olleesta oli sen jo lukenutkin. Itse en ole tullut vielä tarttuneeksi, mutta ehkä jossain vaiheessa.

Keskustelu itsessään kulki odotetusti teeman mukaisissa kysymyksissä siitä, miksi väkivallan kohde ei lähde pois. Kirjailijalla oli hieno vertaus kattilaan heitetyistä sammakoista, joiden alla tuli pikkuhiljaa kuumentaa veden polttavaksi. Samalla lailla kun sammakot lamautuvat eivätkä huomaa veden muuttumista vaarallisen kuumaksi, jää pahoinpidelty vaimo (tai mies) vaiheittaan pahenevaan suhteeseen loukkuun.

Minua ehkä yllätti eniten se, että Manninen kertoi saaneensa vain vähän negatiivista palautetta kirjastaan. Useinhan kaikki jollain tavalla miestä tai miehiä huonoon valoon laittavat teokset ja tekstit aiheuttavat kummallisen puolustusreaktion ja kaikenmaailman "supermachot" ryhtyvät uhittelemaan. Toivon, että tämä kertoo kyvystä muutokseen ja eri näkökulmien tarkasteluun, mutta pelkään hiljaisuuden johtuvan siitä, etteivät kyseiset tyypit vain lue kirjoja.

Kiitos WSOY mielenkiintoisesta kirjailijavierailusta