Kirjastosta
Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että lukeminen tuntui hankalalta. Ei sen takia, että tekstissä olisi varsinaisesti ollut mitään vikaa. Se oli vain niin kovin pientä. Jopa silmälasien kanssa jouduin hieman siristelemään useamman tarinan kohdalla. En tiedä kertooko se sitten tekstistä, väsymyksestä vai silmälaisien uusimisen tarpeesta, mutta jouduin lukemaan pätkissä.
Toisaalta saattoi olla hyväkin, etten liikaa ahmaissut kerralla. Sarjakuvaa tulee helposti luettua nopsaan selaten. Nyt ehdin vähän miettimäänkin.
Strömquistin sarjakuvat nimittäin eivät ole ihan tusinatarinaa. Hän ottaa käsittelyynsä sankarihahmoja, idoleita - tai muuten vaan tunnettuja hahmoja, ei kai Stalin nykyään ole kenenkään selväjärkisen idoli - ja näyttää kolikon toisen puolen. Sillä puolella usein löytyy laiminlyöty, sorrettu ja hyväksikäytetty nainen.
Einsteinin vaimo jää ilman mainetta, vaikka osallistui miehensä rinnalla suhteellisuusteorian määrittelyyn. Elvis sulki vaimonsa lukkojen taakse toteuttamaan omaa haavekuvaansa. On alkoholistista huolehtivia, oman itsensä kieltäviä vaimoja, mutta onneksi myös oman arvonsa tuntevia ja tilansa ottavia naisia. Tämä sarjakuva pakottaa miettimään, onko miesten kirjoittama historia sittenkin kovin yksipuolinen. (Onhan se).
Joitain tarinoista kai suurin osa tietääkin, mutta sarjakuvan keinoin voi törkeää käytöstä ja julmia asioita korostaa melkein huumoriksi. Lukija nauraa, mutta hymy on vähän vino ja kuvaukset jäävät ajatuksiin elämään.
En ole ihan varma, koenko Strömquistin vähän ronskin tyylin omakseni. Allekirjoitan kyllä monet ajatuksista, mutta en ole tottunut alleviivaamaan naiseutta ja kohdattuja epäoikeudenmukaisuuksia. Tämä kertoo todennäköisesti minusta itsestäni enemmän kuin kirjasta. Olen joutunut omalta osaltani kohtaamaan kaikenlaisia lasikattoja ja vähättelyä, mutta olen myös vierastanut epäkohtien korostamista. Osaksi varmaan ihan itsesuojeluvaistosta, sillä liike-elämässä leimautuu "valittajaksi" todella nopeasti. Toisaalta ehkä myös olen pelännyt saavutuksieni näyttävän perustuvan naisena olemiseen, muuttuvani kiintiötäytteeksi. Nykyään en kai enää vain jaksakaan.
Tasapainon löytäminen ei ole helppoa. Onneksi on Strömquistin kaltaisia kärjistäjiä ja historian uudelleenkirjoittajia. Oma lievästi epämukava oloni, johtui se sitten iästä, tai tottumuksesta, lienee vain hyvästä. Ei näiden tarinoiden kuulukaan viihdyttää ja huvittaa.
