15.12.2019

Kaatuvia amarylliksiä, töitä ja flunssaa eli (luku)päiväkirja joulukuun toinen viikko

Tiistai 10.12.2019 

Hitsit, että on vaikea muistaa laittaa (tai edes hankkia) poikien joulukalenteriin jotain joka aamuksi... Tänään saivat purkkapussin. En ole ihan varma, mitä olivat mieltä, mutta purkat näyttivät kelpaavan.

Kivaa on seurata amarylliksen hidasta avautumista. Olen raportoinut päivittäisen tilanteen Instagram Storiesin puolella. Kohta, kohta...

Eilen luin loppuun Liv Strömquistin sarjakuvan Einsteinin vaimo. Jossain vaiheessa tosin meinasin luovuttaa, kun teksti oli niin pientä, etten meinannut saada tihrustettua edes silmälaseilla. Ei taida ikä tulla yksin ja olisi aika mennä taas optikolle.

Muuten on lukeminen jäänyt vähäiseksi. Olen ollut liikaa täpinöissäni keskittyäkseni. Meillä varmistui tänään ensi kesän lomapaikka. Kaksi viikkoa Ranskassa ja saimme juuri sen talon, jonka halusin. IHANAA!!!

Nyt voisin hetkeksi istahtaa ja kuunnella hetken Stephen Fry:n lukemaa Sherlock Holmesia. Kokoelmassa on seuraavana vuorossa The Adventure of the Red-Headed League.


Torstai 12.12.2019

Tämä viikko on mennyt pahasti työn puolelle. Tyypillisesti ruuhka alkaa kaksi viikkoa ennen joulua ja sitten väännetään urakalla projektitarjouksia jouluun saakka. No, ehkä tähän jo tottuu. Siihen on sitten vähän vaikeampi tottua, kun herää aamulla pää täynnä räkää ja vasara jyskyttämämässä kallon sisäpuolella. Troppeja naamaan ja koneelle. Siitä se lähti.

Olen toki fiilistellyt kesän lomasuunnitelmia, nauttinut kynttilöistä ja ihastellut amaryllikseni nuppujen kehittymistä katastrofista huolimatta. En nimittäin tajunnut laittaa kukalleni tarpeeksi painavaa ruukkua ja se keikahti kumoon. Toinen varsista katkesi!
Onneksi kukat näyttävät aukeavan myös leikkokukkaversiona ja nythän minulla on sitten katseltavaa niin olohuoneen ruokapöydällä kuin sohvapöydälläkin.


Kirjoja en ole varsinaisesti ehtinyt lukemaan. Silmät ovat olleet työkoneen ja flunssan vuoksi jo muutenkin väsyneet. Onneksi on äänikirjat ja onneksi on Stephen Fryn lukemat Sherlock Holmesit. Nyt viimeksi kuuntelin Redheaded Leaguen eikä mikään ei rentouta yhtä hyvin - Paitsi ehkä Äkkijyrkkä - jumala ja erotiikka äänikirjana. En ehtinyt kuulemaan kuin muutaman minuutin ennen nukahtamista. Rehellisesti voin sanoa, etten tiedä kirjan hyvyydestä yhtään mitään. Pitää yrittää uudelleen.


Lauantai 14.12.2019

Viikko on jatkunut ihan samanlaisena. Töitä, flunssaa, amaryllis nurin - enhän minä mitään tietenkään oppinut ja kerkesi keikahtamaan toinenkin varsi poikki. No, kauniita ovat leikkokukkinakin.

Työkiireet ovat sitten vaikuttaneet lukemiseenkin. Kirjahyppely is back! Olen aloittanut Äkkijyrkkää äänikrjana, Lisa Taddeon Kolme naista -dokumenttia ja sitten jatkoin Nigellan How to Eat -äänikirjaa. Etukäteen valmistettavat jälkiruoat saivat hetkeksi edes keskittymään. (Miksi en ole edes yllättynyt, että juuri ne...?)

Tänään juostiin hallissa ja kaupoissa täydentämässä ruokavarastoja niiltä osin kuin etukäteen voi. Ei huvita edes ajatella kauppahallia juuri ennen joulua. Lisäksi leivoin englantilaisen hedelmäkakun uudella Nordic Ware -vuoallani. Ihan sikahyvä vuoka! (Ja ihan sikahyvä kakku - vaikka itse sanonkin) Jotain tällaista pitäisi kai joulutuliaisiksi saada aikaiseksi eri muodoissa...



Sunnuntai 15.12.2019

Innostuin illalla pitkästä aikaa jäämään sohvannurkkaan lukemaan. Nefrin tytär vei Aleian tarinan päätökseen. Hyvää fantasiaa, mutta jokin jäi hieman hiertämään. Ehkä luin sitten kuitenkin vähän liian nopeasti.

Koekäytin toisenkin ostamani vuoan. Siinä on jouluaiheisia "teekakkuja" eli sellaisia tosi pieniä. Aika suloisia ovat, varsinkin kun vähän koristelee piparikoristetuubin avustuksella.

Iltapäivällä glögille ystävien luokse. Illaksi on vielä töitä. Saa nähdä, ehdinkö lukemaan laisinkaan. No, huomenna alkaa viimeinen työviikko ennen joulua. Se on kuulkaas joulu ennen kuin huomataankaan.



Viikolla loppuun luettua:

Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
Tämä kuuluu kohtaan genre, jota en yleensä lue. En nimittäin edes muista, koska olisin edellisen kerran lukenut sarjakuvaa, saati sitten aikuiselle tarkoitettua sellaista.
Ihan hauska, vähän osoittelevaa feminististä otetta, mutta monta tärkeää asiaa nostaa esille.

Arthur Conan Doyle: The Adventure of the Redheaded League
Sherlock Holmes Stephen Fryn lukemana äänikirjana on pelkkää nautintoa. Hankin jossain vaiheessa itselleni Audiblen kokoelman ja kuuntelen sitä kappale kerrallaan fiilistellen.

Erik Vik: Nefrin tytär 
Kaksosauringot - trilogian viimeinen osa jatkaa Aleian tarinaa. Tykkäsin, vaikka muutama juttu vähän jäikin vaille selitystä.

6 kommenttia:

  1. Juurevaa joulumeininkiä siellä, mullakin täällä hyasintit ovat jo kaatokunnossa, vaikka vasta muutama päivä sitten hankin. Mainitsemistasi kirjoista eniten kiinnostaa Äkkijyrkän elämäkerta, joka kertonee sen sortin taiteilijuudesta, johon kukaan ei enää tässä suorituskeskeisessä maailmassa pysty nousemaan. Aloittanen sen itsekin kohta äänikirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu tulla jollottaa vaikka amaryllikset keikahtaisivat mihin :-)
      Äkkijyrkkä on tosiaan aikamoinen persoona. Hetken kesti päästä kirjan tyyliin sisään (ilmeisesti aika lailla aiheensa tapainen), mutta mielenkiintoinen ja jotenkin kiehtova.

      Poista
  2. Onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni hankkimaan niin lyhytvartisen ritarinkukan (Hippeastrum), ettei se kaadu kukkien avautuessa. Kauniit valkoiset kukat myös avautuvat ihanasti vuorotellen. (Ritarinkukkaa jostain syystä sanotaan meillä amaryllikseksi, vaikka kyseessä on eri kasvi. Aitoamaryllis eli Amaryllis belladonna on eri sukua kuin tämä Hippeastrum.)

    Upea kakku!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amarylliksenä tuo minulle myytiin, mikä onnistuu tosi hyvin, kun en kukista mitään ymmärrä :-) Kauniita ovat, oli nimi mikä tahansa, mutta taidan sittenkin vielä kurkata netistä kuvat. Ihan noin oman opin vuoksi.
      Kakkujen leipominen on osittain välineurheilua - tämä vuoka vaikuttaa tosi hyvältä.

      Poista
  3. Kivoja joulujuttuja sinulla. Onneksi olet ennättänyt leipomaankiin, herkulliselta näyttää englantilainen hedelmäkakku. Hienoa kuulla, että ensi kesän lomamatkasuunnitelmat on jo sovittu. Kiva odottaa matkaa kevään kuluessa. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista