2.5.2013

Huhtikuun luetut ja blogatut


Huhtikuu olikin mielenkiintoinen kirjakuukausi monellakin tapaa, eikä pelkästään luettujen kirjojen sisällön vuoksi. Kuukauden aikana luin elämäni ensimmäisen arvostelukappaleen ja olen ollut ihan täpinöissäni siitä, että kelpasin sitä lukemaan ja siitä kirjoittamaan. Bloggaus tulee tässä toukokuun aikana. Lisäksi sovin huhtikuun aikana kirjoihin liittyvästä blogiyhteistyöstä, josta myös varmasti tulette kuulemaan monesti lisää.

Blogien kaupallistumisesta ja siihen liittyvästä problematiikasta käytiin kiivasta keskustelua niin kirjablogien kuin ruokablogienkin puolella. Ajatuksiani aiheesta voi lukea täältä. Minä en ainakaan koe itseäni lampaaksi, vaikka näitä yhteistyökuvoita tässä viritelläänkin. Näillä kuvioilla en myöskään rikastu penniäkään, kunhan säästän kuluissa jonkin verran.

Sitten ne kirjat. Huhtikuun aikana lun kaikkiaan yhdeksän kirjaa. Päällimmäisenä mielessä on edelleenkin jo maaliskuussa ajatukset vallannut Haruki Murakamin 1Q84. Minusta on kohta tulossa oikea Murakami-fani. Toinen vaikuttava lukukokemus oli suomalainen uusi tuttavuus eli Markus Nummen Kiinalainen puutarha.

Murakamin luin tällä kertaa englanniksi. Muuten kielijakauma oli huhtikuussa seuraavanlainen : suomeksi 4, englanniksi 4 ja ranskaksi 1. Ranskankielinen luettu kirja oli  Foenkinoksen La délicatesse (suom. Nainen, jonka nimi on Nathalie) - lisäksi hoidin bloggausrästejä pois alta ja kirjoittelin teille skandaalinkäryisestä tarinoinnista Ranskan historiasta. Toinen bloggausrästi oli Enni Mustosen mainio Yllätysperintö.

Murakamin jo mainitsin lukeneeni englanniksi. Toiset englanninkieliset olivat :
Ngaio Marshin perinteikäs dekkari Swing, Brother, Swing
sekä S.J. Parrisin Tudorin aikaan sijoittuvat dekkarit Giordano Brunosta Prophecy ja Sacrilege.

Suomeksi taas luin ja bloggasin seuraavista :
Jo edellämainittu Markus Nummen Kiinalainen puutarha - vaikuttavaa historiankuvausta, joka varmasti vetää minut lukemaan kirjailijan muitakin teoksia
Riikka Pulkkisen Raja 
Eeva Tenhusen Mustat kalat - suomalaista dekkariperinnettä, josta kovasti tykkäsin
Deon Meyerin Kuolema päivänkoitteessa

Kaikista en vielä ole blogannut, mutta tarkoitus olisi. Lisäilen linkkejä sitten sitä mukaa varmaan tännekin.

Kielijakauman lisäksi on aina mielenkiintoista seurata, mistä kirjat ovat käsiini tulleet. Huhtikuun aikana omia ostettuja oli 3, lahjaksi saatuja 4 (lahjakortti tai kirja itsessään, kun oli nuo synttäritkin tuossa), Elisa-kirjan ilmaiskirja Kirjan ja ruusun päivältä ja sitten se yksi saatu arvostelukappale. E-kirjoja luetuista oli 5 ja paperisia siis 4. Genret liikkuivat dekkareista historiaan ja viihteestä maagiseen realismiin.

Sellainen siis oli huhtikuu. Innolla odotan toukokuun kirjakuukautta. Jo nyt on näkyvissä paljon mielenkiintoista luettavaa ja kerrottavaa.

Maaliskuun luetut löytää täältä.

2 kommenttia:

  1. Hianoa että oot yhteistyö kuviota aikaan,sehän tarkoittaa vaan,että oot hyvä siinä mitä teet. Jatka samaan malliin. Ei ole kaupallista blogata aiheesta joka liityy omaan blogiin. Jos pidän ruokablogia,jonka yhteydessä alkaisin mainostamaan autonrenkaita tai ydinvoimaa olisin mennyt kaupalliseksi :) On mulle bambusukkia ja käsirasvoja tyrkytetty mutta en oikein innostunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta :-)
      Olen ihan samaa mieltä tuosta kaupallisuudesta. Kunhan itse seisoo suosittelemiensa juttujen takana niin ei siinä ole mitään pahaa, jos pikkuisen hyötyykin... Oma linja vaan täytyy pitää ja olla avoin sponsseista.

      Poista