(Luku)päiväkirja: Ihan pikkuisen huijasin

Tiista 24.11.2020 

En minä mitään kamalan pahaa ole tehnyt. Kunhan hyödynsin näitä lukupäiväkirjahöpötyksiäni Historian jännät naiset -artikkelin kirjoituksessa. Kumman hyvin lukemisen aikana syntyneistä ajatuksistani syntyi melkein kokonainen artikkeli vain pienillä muutoksilla, kappaleita peräkkäin asetellen. Kätevää, mutta aiheutti lievästi huonon omatunnon.

Lukeminen on jäänyt muuten äänikirjojen tasolle, mutta Terhi Tarkiaisen Kitty, eli kuinka mies tuhotaan tuli ladattua Koboon.  1700-luvun Englannissa raiskaajalleen kostoa hautova apteekkarintytär kuulosta mielenkiintoiselta tarinalta. Kerronta onkin samalla tavalla kevyttä ja lievästi sarkastista kuin kovasti tykkäämässäni Pure mua -vampyyriromaanissa, mutta jotenkin tarina ei vedä ihan samalla tavalla. Ehkä kaipaisin jotain vähän piristävämpää aihetta kuin koston suunnittelu. 

Äänikirjana sain luettua loppuun Dead Witch Walking-viihderomaanin. Taikuutta, vampyyrejä ja vauhdikasta menoa. Ihan kuunneltavaa neuloessa, mutta toisto oli välillä rasittavaa, samoin päähenkilö, joka lähti uudestaan ja uudestaan päätä pahkaa kohtii vaarallisia tilanteita. Kyllä minä kerran tai kaksi jaksan, mutta sitten tuntuu toiminta jo sen verran tyhmältä, että melkein jätin tämän kirjan kesken. Huvittavat henkilöhahmot ja vaaratilanteisiin liittyvä vauhdikas toiminta saivat kuitenkin jatkamaan, mutta luulenpa sarjan seuraavien osien jäävän odottamaan hamaan tulevaisuuteen. 

Tuon jälkeen olikin rentouttavaa kuunnella Agatha Christien lyhyitä Parker Pyne ja Poirot -tarinoita. Varsinkin ensiksimainitut ovat usein vähän yksinkertaistettuja ja suoraan sanoen aika kaukana dekkarikuningattaren yleisestä tasosta tökeryydessään, mutta ihan rentouttavaa iltalukemista yhtä kaikki. Eikä Hugh Fraser Murder Under the Sun -kokoelman lukijana varsinaisesti huononna kokemusta.

Muuten elämä on mennyt aikalailla töiksi ja neulomiseksi. Paitsi, että viikonloppuna pistin toimeksi ja hankin/tilasin melkein kaikki joululahjat. Eipähän tarvitse mennä jouluruuhkaan kaiken Koronan keskelle. 

Yhden joulukalenterikirjankin hankin. Kyseessä on fantasiamainen 24-lukuinen tarina, josta Toto yllättäen innostui. Saa nähdä saammeko kirjan kestämään jouluun saakka nopean lukijan käsissä. Ehkä pitää tehdä niin, että poika lukee kirjaa äidille ääneen... ja voi sitten jokaisen luvun jälkeen siirtyä taas kuuntelemaan Taru sormusten herrasta -trilogiaa äänikirjana. Se ei liene vielä loppu jouluun mennessä. Vasta seitsemän tuntia kuunneltuna. 

Torstai 26.11.2020

Huomenna on perjantai - onneksi. Väsyttää. Ei, että viikko nyt olisi ollut kauhean rankka. Itse asiassa työrintamalla on ollut hiljaista. Niin hiljaista, että stressaannun. Kyllä, siitäkin voi rasittua. Kun on tottunut vauhdikkaaseen menoon ja (pieneen) paineeseen, voi suvantokausi aiheuttaa yllättävää henkistä stressiä. 

No, ensi viikosta lähtee taas vauhti päälle. Pitää siis nauttia hengähdystauosta ja tehdä rästikoulutuksia ja muuta sellaista pois listalta. 

Kirjoja olen lähinnä hankkinut. Listasin muutaman valmiiksi BookBeattiin jonoon ja ostin Elisa Kirjan alesta Finlandia-voittajan eli Anni Kytömäen Margaritan luettavaksi. Ostaessani tosin ei voitosta ollut vielä tietoa. Tiedän vain rakastaneeni Kytömäen kahta ensimmäistä romaania, joten kolmas oli ihan pakko saada omaksi talteen. Koboon tällä kertaa sillä oletan kyseessä olevan paksun teoksen niin kuin edellisetkin. Vielä en tosin ole edes aloittanut lukemista. 

Olen jumahtanut äänikirjoihin ja niissäkin vähän vaan sinnepäin. Agatha Christien Murder under the Sun on vielä kesken - lyhyitä tarinoita kuunnellen on kiva kokata töiden jälkeen (ja vähän lounaaksikin). Toisaalta olen saanut hyvin unen päästä kiinni kuunnellen puhelimesta Nigellan How to Eat -keittokirjaa. (Eikä tuossa edellisessä ole tietenkään minkäänlaista ristiriitaa).

Lunta ei enää ole ja vesi ropisee  säännöllisesti taivaalta. Äänestä sen lähinnä tietääkin, niin on pimeää. Ensi viikolla alkaa joulukuu. 

Sunnuntai 29.11.2020 

Viikonloppusiivous (check), tähdet ikkunoissa (check), ekat joulutortut leivottu (check), piparitaikina tehty (no ei ole, unohdin illalla ja jauhotkin on melkein loppu)... 

Kirja kuunneltu loppuun (check) - Christien Murder under the Sun oli vallan mainiota kuunneltavaa joululahjasukkia neuloessa ja sukilla saa ainakin yhden paketin miehelle, jolle on tänä vuonna jotenkin kauhean vaikea keksiä mitään. 

Kirja luettu loppuun (no ei ole) - Kirjahyppely jatkuu. Kitty ei jostain syystä nyt iske. Pieni pettymys siis. Aloitin lukemaan Magdalena Hain Kolmas sisar -romaania. Jäin koukkuun ja lauantai-ilta sujui rattoisasti sen parissa. Lukupuuskalla lienee jotain yhteyttä myös piparitaikinan teon unohtumiseen. 

Loppuun luettuja: 

Kim Harrison: Dead Witch Walking (äänikirja)

Agatha Christie: Murder under the Sun (äänikirja)

Auringon pimeä puoli

Tässä juuri jaettiin taas Finlandia-palkintoja. Tämän vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista en ollut lukenut ensimmäistäkään, en myöskään tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaista. Kaunokirjallisuuden ehdokkaista olin lukenut yhden. 

No, vielä ehtii. Kirjat eivät katoa minnekään. Sainhan minä vihdoin luettua viime vuoden Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajankin! 

Marisha Rasi-Koskinen:
Auringon pimeä puoli 

Oma ostos Totolle 

Ostin kirjan Totolle jo kauan sitten. Ajan olemus ja mahdollisuus aikamatkustamiseen olivat meillä pöytäpuheissa yleinen aihe Toton luettua madonreikä-teoriasta Stephen Hawkingin lapsille suunnatusta elämäkerrasta. Madeleine L'Englen Hyppy ajassa kiinnosti myös, eikä ainakaan vähentänyt aikamatkailuinnostusta. Olisi siis luulla, että ajan olemusta pohtivassa romaanissa olisi ollut jotain houkuttelevaa. 

Luulo ei taaskaan osoittautunut tiedon väärttiksi. Toto ei ole tähän kirjaan vieläkään tarttunut, mutta minä luin ja onhan se Toton hyllyssäkin edelleen odottamassa sopivaa hetkeä.  

Palkinnoissa on se huono puoli, että niiden jälkeen odotukset ovat aina normaalia luku-uteliaisuutta korkeammalla. Ehkä siksi minulle kesti melkein kirjan puoleenväliin saakka päästä tarinaan kunnolla mukaan. Pohdiskelua ja pohjustamista oli melko paljon ja päähenkilö Emilia tuskailee ja muistelee ahkerasti. Oikeastaan kiinnostukseni heräsi tosissaan, vasta siinä kohtaa, kun tarina ryhtyi heijastelemaan tapahtumia vähitellen selviävän aikakäsityksen mukaisesti. Sitten luinkin melkein ahmimalla.

Emilia on päähenkilönä oikeastaan aika ärsyttävä - vähän sellainen kaikkitietävä ja itsetietoinen, kuten teinit pääasiassa kai ovat tai ainakin näyttävät siltä peittääkseen epävarmuutensa. Muut henkilöhahmot jäävät ehkä vähän harmillisen pinnallisiksi. Osaksi tuo johtuu tietysti tarinan kiemuroista. Plussaa hahmoille pitää antaa siitä, että ne eivät ole yksinomaan hyviä tai pahoja vaan jännän ristiriitaisia. Tarina myös kykenee yllättämään, vaikka keski-ikään mennessä sitä onkin jo oppinut tunnistamaan tiettyjä tarinankaaria. Nuorille lukijoille kirja tarjonnee useampia oivalluksen hetkiä. 

Aika, valta, erilaiset motivaatiot, jotka johtavat joko lammasmaiseen seuraamiseen tai kapinointiin - Auringon pimeä puoli käsittelee varsin universaaleja teemoja. Yhdistyneenä ihmisen tekojen ympäristövaikutuksiin ja luonnon tuhoutumiseen teemat nousevat heti ajankohtaisuusasteikolla.  Jokainen lukija miettiköön omia motiivejaan - ratkaisuja kirja ei tarjottimella eteen kanna. Oikeastaan ollaan asteikolla vähän pessimismin puolella.  

Ymmärrän, miksi Auringon pimeä puoli palkittiin ja sitä on hehkutettu. Kirjailija ei missään kohtaa aliarvioi lukijoitaan. Selittelyä on kiitettävän vähän kaikesta pohdiskelusta huolimatta. Toto taitaa olla kuitenkin vielä vähän nuori varsinaiseen kohderyhmään nähden. Tarjoaisin tätä ennemminkin yläasteikäisille, joihin tematiikka voi osua paremmin. Jätetään siis hyllyyn toistaiseksi odottamaan. En usko tämän tarinan ajankohtaisuuden katoavan kovin nopeasti. 

Historian jännät naiset

 

Maria Pettersson: Historian jännät naiset - Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja 

Atenalta arvostelukappaleena 

Minun on melkein ikävä tätä kirjaa. Riemastuttava opus merirosvoista, meedioista, varkaista, vakoojaprinsessoista ja muista naisista oudoissa olosuhteissa tai muuten vain toteuttamassa itseään vähemmän sovinnaisella tavalla oli piristävää luettavaa. Lyhyitä tarinoita jaksoi aina pari kerrallaan. Tykkäsin tosi paljon. 

Kirjassa kerrotaan virallisessa historiankirjoituksessa unohtuneista naisista, jotka usein ovat jääneet miespuolisten kollegojensa varjoon. Lukukokemus oli sekä voimaannuttava ("kyllä naisetkin") tai toisaalta raivostuttava ("miksi ihmeessä vain miehiä kuunnellaan ja miten ihmeessä on mahdollista, ettei naisia huomioitu/huomattu?"). Jälkimmäinen tuntui myös ikävän tutulta nykyaikanankin. Muoto on ehkä muuttunut, mutta edelleen nainen joutuu todistamaan osaamisensa ja arvonsa, siinä missä miehelle ne oletetaan automaattisesti. 

Osa tarinoista oli tuttuja muista lähteistä, mutta suurin osa oli minulle ihan uutta tietoa. Samalla sitä oppi kaikenlaista. Ihan ensimmäiseksi ei esimerkiksi olisi tullut mieleen, että suffragetteja opetti  naispuolinen jujutsumestari. Oppeja jaettiin teekutsuilla. Ensin juotiin teetä ja maisteltiin sivistyneesti kurkkusandwicheja ja kakkuja, sitten paiskottiin kutsuvieraita lattiaan niin, että helmat liehuivat ja korsetit rutisivat - tai ainakin sellainen mielikuva minun aivoihin ilmaantui (eikä suostu sieltä poistumaan). 

Kirja on jo melkoisen paksu, mutta silti olisi monista naisista voinut lukea enemmänkin kuin yhden sivun esittelyn. Onneksi historian mielenkiintoisista naisista kertovia kirjoja on useampiakin ja ainahan sitä voi tehdä omaakin  - ainakin Googlettaa lisätietoja. Tosin tutkimus on kovaa työtä. Kuuntelin Helsingin (digi)kirjamessuilla Maria Petterssonin kertomusta kirjan kirjoittamisesta. Oli  mielenkiintoista kuulla, miten paljon taustatyötä kirja vaati. Eikä pidä uskoa kaikkea, mitä internetissä kirjoitetaan. Tietojen tarkistaminen vaatii salapoliisin taitoja, sinnikkyyttä sekä tietysti myös kielitaitoa - varsinkin eksoottisempien sankarittarien kohdalla.  

Paitsi mielenkiintoisia ja viihdyttäviä tarinoita, historian naisista kirjoitetut kirjat ovat myös ajatuksia herättäviä kokonaisuuksia. Mia Kankimäen yönaiset, Päivi Laitisen reissunaiset ja Maria Petterssonin jännät naiset saavat kaikki miettimään, mistä sitä oikein oman erityisyytensä kaivaisi esiin. Toisaalta en kyllä ihan heti keksi mitä jännää sitten oikein haluaisin tehdä. Pitäisi kai myös oppia arvostamaan omaa elämäänsä ja omia saavutuksiaan, unohtaa vertailut poikkeusihmisiin ja poimia noista listatuista elämäntarinoista ennemminkin vain se rohkeus seurata sisimmästään löytyviä unelmia -  vaikkei niiden avulla vuoria tai valtakuntia valloitettaisikaan.   

Luki kirjaa sitten huvikseen tai inspiroituakseen, se kannattaa lukea. Tämä opus sopii vallan mainiosti vaikka joululahjaksi. Siitä on iloa pitkäksi aikaa ja lisäksi se näyttää hyvältä kahvipöytäkirjana! 

(Luku)päiväkirja: Kirjahyppely on kavala tauti

Keskiviikko 18.11.2020 

Marraskuu on jo yli puolenvälin, mutta luettuja kirjoja on takana vasta kaksi. Bookbeatin ilmaisjakso on vienyt minut mukanaan. Kun ei maksa jokaisesta kirjasta erikseen, on näköjään ihan liian helppoa vaihtaa opuksesta toiseen. Kesken on taas useampikin äänikirja ja ekirja. 

Yhden kirjan sentään sain loppuun luettua. Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli oli alkuun vähän tylsä. Se  muistutti liikaa jotain muuta lukemaani kirjaa ja ajassa kulkeminen ei jotenkin tuntunut kiehtovalta. Sitten tarinaan tuli uusia kiemuroita, sattumia ja pohdintaa ajan olemuksesta, ja huomasinkin olevani koukussa. Lopussa totesin, etten ihmettele Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoa ollenkaan. 

Noin muuten on päiviin mahtunut pääasiassa töitä, sekä tietysti iloa siitä, että koko perhe on taas kasassa samassa paikassa. Vaikka toivommekin Koronan Ranskassa hellittävän, samalla ei häiritsisi yhtään pitää isäntä kotona tästä joulun yli. 

Videopuheluissa olen innostunut pitämään taustakuvanani tässä alkuviikossa nappaamaani kuvaa olohuoneesta. Sitä on mainittu niin jouluiseksi kuin Harry Pottermaiseksi. Ainakin se on herättänyt keskustelua. Siitä taas huomaamme, henkilökohtaiset asiat kiinnostavat ja vaikka kuva jonkun kodista saa kielenkannat höltymään ja ihmisten välisen kontaktin elävöitymään. Vinkkinä tylsiin työpuheluihin! Kirjoista muuten ei kukaan vielä ole kysynyt, ovat varmaan vähän liian pieniä kuvassa, mutta Risk-pelin sieltä jo joku bongasi.

Niin, ja jouluisten kakkujen kausi on avattu. Ensimmäisenä uunista tuli valkosuklaa-karpalokakku. Sen resepti löytyy vaikka täältä. 

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli 

(Luku)päiväkirja: Korona-apatiaa ja suuria tunteita

Keskiviikko 4.11.2020 

Ollaan jo marraskuussa. Uskomatonta, mutta niin se vain on. 

Vuoden lopussa (tai oikeastaan aina ihan alussa) minulla on tapana vilkuilla kaikenlaisia lukemiseen liittyviä käppyröitä ja tänäkin vuonna olen uskollisesti kirjannut lukemisiani listaan. Ihan uteliaisuudesta kurkkasin vuotta 2020 tähän mennessä. Ei hyvältä näytä. Alkuvuonna kirjoja tuli luettua ja kuunneltua mukavaa tahtia ja varmasti ihan joka päivä. Mitä pidemmällä vuosi, ja erityisesti syksy etenee, sitä enemmän käyrä suuntaa alaspäin. 

Kummallista, kun ei töissäkään nyt ihan niin kiire ole ollut. Ajoittain toki, mutta kaikkiaan aikaa olisi pitänyt riittää. Toki olen innostunut neulomisesta, mutta äänikirjan kuuntelu puikkojen kilistessä onnistuu vallan mainiosti. 

Jostain muusta on kyse. Lukemisen määrästä huomaa selvästi, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Minut on vallannut yleinen lamaannus. Lieneekö tuo nyt sitä viime aikoina puhuttua Korona-apatiaa? Ehkä. 

Tarkastelin myös lukemiseni sisältöä. Kovasti on menty kevyellä. Tekee ihan hyvää välillä nollata aivoja, mutta samalla tulee myös turruttaneeksi kykyään ajatella. Huomasin kuunnellessani Joel Haahtelan Hengittämisen taito -pienoisromaania, miten hyvää tekee välillä keskittyä ja pohtia. Samoin aloittamani Pullopostia Seilin saarelta, tällä kertaa oikein ekirjaa lukemalla, selvästi piristi ja toi hyvää oloa. Pitää voida myös keskittyä johonkin muuhun kuin töihin. Levoton pintakosketus ei aina riitä, vaikka taukoina tekeekin hyvää. 

Enkä muuten mitenkään dissaa kevyttä viihdekirjallisuutta. Siihenkin voi keskittyä ja monesti löytyy yllättävänkin paljon periaatteita ja tosielämän kuvioita analysoitavaksi. Sitä vaan on myös helpompi lukea/kuunnella vauhdissa roikkuen, ihan huomaamattaankin. Toimii välillä, mutta ainakin minä tarvitsen myös pohdiskelevampaa lukukokemusta. Välillä sitä ei tietenkään jaksa, välillä taas juuri ajatusten pöyhiminen piristää. 

Nyt pitää kiinnittää enemmän huomiota lukemiseen, sekä määrään että laatuun. Tietoinen seuranta auttanee eli määrään itselleni puoli tuntia ajatuksella-lukua joka ilta. 

Minulla siis Korona-apatia (ja toki myös syksyn muutokset elämässä) näkyvät suoraan lukustatistiikassa ja luettujen kirjojen sisällössä. 

Mites teillä muilla? 

Oireiletteko tätä outoa aikaa jotenkin ja millä keinoilla selätätte ikävän olon ? 

Torstai 5.11.2020

Uunissa on viimein kurpitsapiirakka. Halloween meni ennen kuin kurpitsalyhdyn sisukset päätyivät uuniin saakka. Ei haittaa. Kurpitsapiirakka on herkkua milloin vain. Ainakin kuvittelen niin. En ole ennen tehnyt tällä reseptillä. 

Tällä viikolla on ollut mielenkiintoista seurata Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistuksia. Tietokirjallisuuden ja Lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaiden kohdalla perinne säilyy kohdallani rikkumattomana. En edelleenkään ole osunut lukemaan yhtään ehdokasta ennen julkistuksia. Kaunokirjallisuuden kohdalla tapahtui jonkunlainen kummallinen käänne. Olen lukenut ehdokkaista yhden! Lisäksi ehdokkaista peräti kaksi on jo etukäteen lukulistallani. Tällaista vuotta en ihan heti muista. Yleensä suurin osa ehdokkaista on minulle käytännössä melkein tuntemattomia. 

Olen siis lukenut (ja blogannut Heikki Kännön romaanin Runoilija. Lukulistaltani löytyvät Tommi Kinnusen Ei sanonut katuvansa ja Anni Kytömäen Margarita. Molemmat aion edelleen lukea. Loput ehdokkaista ovatkin sitten minulle ihan uusia tuttavuuksia. En siis oikein voi spekuloida voittajaa. 

Tänään olen vain kuunnellut hetken Nigella Lawsonin How to Eat - äänikirjaa. Häneltä on ilmestynyt uusikin keittokirja audio-muodossa. Ehkä hankin senkin. Reseptien kuuntelu on jotenkin rentouttavaa, varsinkin Nigellan yläluokkaisella englannilla. 

Seuraavaksi siirryn lukemaan- Aloitin eilen yhden Finlandia-voittajan eli Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittaneen Marisha Rasi-Koskisen Auringon pimeä puoli. Siihen siis käytän tämän päivän lukupuolituntisen.

Sunnuntai 8.11.2020

Isänpäivä ja saimmekin varsinaisen yllätyksen. Minä tosin kuulin jo perjantaina... Isäntä lensi Suomeen! Ranskan koronatilanteessa toimisto ja suurin piirtein kaikki muukin on kiinni. Niinpä hän sopi mahdollisuudesta tulla tekemään töitä etänä Suomesta. Jotain positiivista tässä Korona-kurimuksessa. ¨

Vielä pitää jaksaa karanteeniaika. Riski on kaiketi pieni, sillä hän vietti jo viikon Ranskassa käytännössä eristyksissä, mutta mennään ohjeiden mukaan. Eka testi tehtiin lentokentällä, seuraava sitten 72h kuluttua. Toivottavasti molemmat negatiivisia. Isänpäivän aperitiivi nautittiin pihalla.  

Alkuviikon apatia on vaihtunut suuriin tunteisiin. 

Lukeminen puolestaan on ollut aika pientä. Auringon pimeä puoli ei oikein ole edennyt. En ole oikein malttanut rauhoittua lukemaan. Sophia Lorenin elämäkertaa olen kuunnellut jonkin verran joka päivä. Lisäksi Toto innostui aloittamaan Taru sormusten herrasta - äänikirjan. Siinä sivussa olen kuunnellut alkua taas minäkin. On se kyllä upea tarina. 

Aikamoista kirjahyppelyä tämä taas on ollut. Jossain kohtaa pitäisi rauhoittua saamaan jotain loppuunkin. Nyt vain aloitan kirjan toisensa jälkeen. 

Tällä viikolla loppuun luettuja: 

Joel Haahtela: Hengittämisen taito (lukijana: Anssi Niemi)

Kaunis ja verkkainen tarina isäänsä (ja elämänhaluansa) Kreikassa etsivästä nuoresta miehestä. Tarinassa on jotain lohdullista ja sen kaunis kieli kietoo tunnelmaansa vääjäämättömästi. Verkkaisuus ja kielen kauneus asettavat kuuntelijalle ansan. Kirjaan pitää keskittyä, muuten punainen lanka katoaa. Se juuri oli minulle tähän aikaan tarpeen ja myös omalla tavallaan parantavaa. 

(Luku)päiväkirja: Pitkän viikon viikonloppu

31.10.2020 Lauantai

Nyt on takana pitkä viikko, tai oikeastaan kaksi viikkoa. Niin kai se on laskettava, kun edellistä viikonloppua ei käytännössä ollutkaan lauantain ja sunnuntain pääasiassa kuluessa töitä paiskiessa. Niinpä tämän lauantain irtiotto tulee tarpeeseen. 

Emme me kyllä ole kauhean villeiksi äityneet - lähdettiin vaan Turkuun ihailemaan siskon uutta asuntoa ja moikkaamaan isovanhempia. Silti tekee hyvää päästä pois samojen seinien sisältä ja näkemään uusia (vanhoja) maisemia. Sitä paitsi, oli rentouttavaa nähdä asunto, jossa pölykoirat eivät juokse, legot eivät rakenna muureja yllättäviin paikkoihin ja (puhtaat) pyykit vaella suurin piirtein jokaisen huonekalun päällä. Ehkä pienen hengähdyksen jälkeen saa jostain sen energian laittaa omakin huusholli parempaan malliin (ja ehkä ensi viikolla ehtisi tekemään kotona muutakin kuin töitä). 

Lukemisen osalta sain loppuun Maria Petterssonin Historian jännät naiset. Riemastuttava opus merirosvoista, meedioista, varkaista, vakoojaprinsessoista ja muista naisista oudoissa olosuhteissa tai muuten vain toteuttamassa itseään vähemmän sovinnaisella tavalla oli piristävää luettavaa. Lyhyitä tarinoita jaksoi aina pari kerrallaan. Tykkäsin tosi paljon. 

Mia Kankimäen yönaiset, Päivi Laitisen reissunaiset ja Maria Petterssonin jännät naiset saavat kaikki miettimään, mistä sitä oikein oman erityisyytensä kaivaisi esiin. Toisaalta en kyllä ihan heti keksi mitä jännää sitten oikein haluaisin tehdä. Pitäisi kai myös oppia arvostamaan omaa elämäänsä ja omia saavutuksiaan, unohtaa vertailut poikkeusihmisiin ja poimia noista listatuista elämäntarinoista ennemminkin vain se rohkeus seurata sisimmästään löytyviä unelmia -  vaikkei niiden avulla vuoria tai valtakuntia valloitettaisikaan.   

Sunnuntai 1.11.2020

Nyt on jo marraskuu ja sen kyllä huomaa. Aamusta nousi hurja tuuli, joka kävi luihin ja ytimiin. Vaikka emme me nyt kauhean kauan olleet ulkona. Ajelimme nimittäin kotia kohti ja sitten oli edessä pientä huushollausta. Ei täällä vieläkään siistiä ole, mutta vähän sentään päästiin oikeaan suuntaan. 

Äänikirjoissa jatkoin Joel Haahtelan Hengittämien taito-pienoisromaania. Haahtelalla on kyky kirjoittaa jotenkin kauniisti ja tunnelmoivasti, täyttämättä sanojen välejä liikaa. Isäänsä Kreikassa etsivä poika kertoo matkastaan sekä elämänsä vaiheista. Ei ehkä minulle ominta tarina-aluetta, mutta Haahtelan kirjoitustyylillä kai kuuntelisin / lukisin vaikka kauppalistaa... vaikka ei se sitten kai enää kauppalista olisikaan. 

Viikolla loppuun luettuja: 

Maria Pettersson: Historian jännät naiset - MErirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja

Fantasiaa naisille ja miehille, teineille ja tädeille

Olen tässä viime aikoina kuunnellut pääasiassa fantasiaa. Viimeksi osuin peräkkäin lukemaan paria sarjaa, jotka saivat ajatukseni niistä jännästi keskenään vastakkain. Tiedän, että sukupuolineutraalius on päivän sana, mutta tällä kertaa väkisinkin jäin miettimään naisten ja miesten fantasiaa - sekä niihin liittyviä stereotypioita, joita näköjään huolettomasti jakelen minäkin. 

Minä siis huomasin pistäväni vastakkain (teini)pojille kohdennettua eeppistä fantasiaa ja naisille kohdennettua reaalimaailmaan (tai sen kaltaiseen ympäristöön) sijoittuvaa viihdefantasiaa. Antakaahan kun selitän. 

Terry Mancourin Spellmonger kertoo nuoresta sotavelhosta, joka on kyllästynyt taistelemaan erilaisissa aatelisten kahakoissa ja päättää asettua kaukaiseen maalaisruhtinaskuntaan kylän omaksi loitsijaksi. Eihän siitä mitään tule, kun maahiset hyökkäävät ja joudutaan keskelle piiritystä. Niinpä, sota ja taistelu jo perinteisesti vievät ajatukset miehiseen maailmaan, mutta eivät veriset kohtaukset ja kalpojen kalistelu nykyään riitä. Ilona Andrewsin Hidden Legacy-sarjan Nevada joutuu samalla tavalla keskelle tulipalloja ja tuhoamistaikoja. Miekkojen sijasta taistellaan tuliaseilla nyky-Houstonissa, mutta tappamisen tai tapetuksi tulemisen idea on sama. 

Päähenkilöiden ikä on suurin piirtein sama 20 ja 30 välillä, joten siitä ei saa eroa aikaiseksi. Mies-päähenkilö ja nais-päähenkilö ovat tietysti ilmeinen ero, muta siitäkään ei nyt ole kyse. Enemmän on kyse siitä, miten päähenkilö suhtautuu ympäristöönsä ja erityisesti siitä, miten hänen ympäristönsä henkilöhahmot kuvataan. 

Spellmongerin ympärillä on tietysti ylhäisiä aatelisia ja tavallisia maalaisia. Minelon suhtautuu kaikkiin suhteellisen ystävällisesti ja enemmän kuin vähän suojelevasti. Kokonaisuudessaan hän on taistelutaitojensa lisäksi varsin inhimillinen ja empaattinen. Silti, sankarillisuus syntyy ylivoimaisuudesta, vaikka päähenkilö suhtautuukin niin kykyihinsä kuin saavuttamaansa asemaan sarkastisen humoristisella tyylillä. Myös Nevada on sankarillinen ja kyvyiltään ylivoimainen. Jostain syystä vain siinä, missä Minelon itse toteaa koulutuksensa ja taitojen ylivoimaisuuden, Nevada tarvitsee pientä miehistä tönäisyä ja ihailua uskoakseen itse voimiinsa ja ryhtyäkseen niitä harjoittamaan. Lievästi ärsyttävää huomata, mutta vielä kirjan asetelman myötä selitettävissä. 

Hieman huonommin löydän selitystä ihmissuhteiden ja ihmiskuvausten erilaisuuteen. Minelonin lähimmät naiset ovat jonkinlaisia teinipoikien märkien unien päähenkilöitä. Seksitaikuudella voimaansa kartuttava kaunis aatelisvelho ja halukas, uhkea maalaisneito lienevät jonkinlaisia, miltei äärimmilleen vietyjä karikatyyrejä, mutta yllättävän helposti sulatettavissa osana kokonaistarinaa. Nevada puolestaan rakastuu tummaan, synkkään, (dark and brooding), sotasankariin... Myönnetään, että seksikohtaukset... tuota... aiheuttivat ehkä lähinnä pientä turhautumista ja halua hyppiä äänikirjassa - Nevadan huokailu ja Roganin miehinen ylivoimaisuus olivat liian kliseinen yhdistelmä. Miksiköhän sitä oletetaan naisten haluavan aina lukea isosta, kovasta kalusta, jonka ehdottomasti haluavat sisäänsä sulaakseen jonkinlaiseksi tahdottomaksi, antautuneeksi massaksi värisevää lihaa...? No, taidatte tietää, mistä puhun (?)

Suurin ero "miesten" ja "naisten" fantasiakirjallisuuden välillä siis tuntuisi olevan ihmissuhteiden ja päähenkilön itsevarmuuden lähteen välillä. Nainen heijastaa edelleen arvonsa miehen reaktion ja ihailun kautta. Mies vaan on mielestään arvokas. 

Minä luen sujuvasti molemmanlaisia kirjoja ja myönnän tykkääväni, huolimatta niiden aiheuttamasta pienestä turhautumisestä ylläolevien erojen vuoksi. En usko asetelmien kauhean helposti muuttuvan, mutta ehkä onkin tärkeämpää, että lukee monenlaisia asetelmia, ja pystyy niitä identifioimaan. 

Niin, ja onhan olemassa myös kirjoja, joissa erot tuntuvat häivytetyiltä. Jäin miettimään mm. Robin Hobbin trilogiaa Fitz and the Fool. Siinä kertojina vuorottelevat isä ja tytär. Molemmat ovat vahvoja hahmoja, eikä sukupuolittuminen jostain syystä nouse mieleen. Pitää vielä miettiä, mistä se johtuu. Onko jollain jo asiasta mielipidettä ? 

Niin, ja Fool (Narri) on nykyiseen sukupuolikeskusteluun suhteutettuna upea hahmo päähenkilönä.

Helsingin Kirjamessut verkossa - Mikä on parasta digimessuissa ?

Parasta digimessuissa on se, että vaikka viikonloppu täyttyy pakollisista työasioista, pääsee messuille silti osallistumaan tallenteiden kautta. Minun kirjamessuni alkavat tänä vuonna tosissaan vasta niiden jälkeisenä maanantaina - ja jatkuvat todennäköisesti sinne 8.11. saakka, jolloin lipun voimassaolo lakkaa. 

Toki kaipaan erityisesti tuttujen näkemistä, kirjojen hypistelyä ja ihan vain messutunnelmointia, mutta tänä vuonna ne olisivat tainneet jäädä väliin joka tapauksessa. Iloitsen siis siitä, mitä voin tehdä ja sukellan kirjakeskustelujen maailmaan vähän jälkikäteen. 

Sen verran täytyy tässä muuten ehtiä kehuskelemaankin, että ei tämä sentääno ole ihan ensimmäinen digimessukokemukseni. Olin mukana touhuamassa ekirjamessuja jo vuonna 2014...

Pikkuisen sentään ehdin osallistumaan jo viikonloppunakin videopuhelujen välissä. Ihan ensimmäisinä silmiini osui messujen alun ohjelmaa.

Suurin niistä on rakkaus 

Kirsti Paakkasen elämäkerran kuuntelin jo kesän aikana, mutta huolimatta muutamasta lukupäiväkirjamerkinnästä, on kirjoittaminen näköjään blogin osalta muuten jäänyt. Kirsti Paakkanen itse ei valitettavasti ollut päässyt paikalle haastateltavaksi, mutta hänen viestinsä messuväelle oli vahva, hiukan liikuttava ja ennen kaikkea näinä aikoina tärkeä. "Ei pidä lakata tavoittelemasta unelmia"

Muuten keskustelu oli ehkä vähän hymistelyä ja  poissaolevan kehuskelua, mutta niin kai suomalaisen liike-elämän ikonin kohdalla kuuluukin olla. 

Historian jännät naiset – Merirosvoja, meedioita, varkaita ja vakoojaprinsessoja

Vieläkö historianopetus kertoo vain miehistä ? Vähitellen paranee ja tämä kirja lienee yksi askel eteenpäin. 

Minulla on kirja vielä hiema kesken. Luen sitä muuta luku kerrallaan ja nautin. Jännät naiset ovat todella jänniä ja todellisuus tarua ihmeellisempää. Oli mielenkiintoista kuulla, miten paljon myös taustatyötä kirja vaati. Ei pidä uskoa kaikkea, mitä internetissä kirjoitetaan, ja tietojen tarkistaminen vaatii salapoliisin taitoja, sinnikkyyttä ja tietysti kielitaitoa. 

Tuon pidemmälle en viikonloppuna ehtinyt kirjamessujen osalta. 

Joitakin tärppejä vielä itselleni listasin : 

David Foster Wallace: Päättymätön riemu - Instassa on tästä alkamassa kimppaluku. Myönnän, että minulle ihan uusi tuttavuus, mutta kovasti pidetään haastavana. Pakko kai tästä on jotain tietoa hankkia, vaikka tänä syksynä en taida kiraja ehtiä lukemaankaan. 

Tiedetori: Mistä kieli meihin tulee ?  - Kuulostaa kiinnostavalta

Tulevaisuus äänessä - äänikirjojen nousu ja tulevaisuus - kirjojen formaatin muuttuminen ja äänikirjojen suosio ovat kiehtovia aiheita. Olen jo vuosia kirjamessuilla etsiytynyt kuuntelemaan keskustelua aiheesta, joten tämäkin paneeli on kai klikattava. 

Vuoden kotimainen keittokirja - en ole osunut mistään tuosta lukemaan, joten pakko se on tarkistaa. 

Ei kertonut katuvansa - Tommi Kinnunen. Tämän kirjan haluan lukea ja haastattelun kuunnella. 

Margarita - Anni Kytömäki - samoin tämän haluan lukea. Rakastin Kytömäen kahta ensimmäistä teosta. 

Penni pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku - siis ihan vain tuon nimen takia

Olisiko tuossa alkuun. Ainakin näyttää minun haahuiluni digimessuilla aikalailla samanlaiselta kuin haahuilu kirjamessuilla yleensäkin... Ja sitten linjoille. Tänään ei tarvitse enää tehdä töitä. 

(Luku)päiväkirja: Tämä syksy ei ole meille hellä

 

Sunnuntai 25.10.2020

Elämässä on kausia. Tänä syksynä tuntuu kaikki etenevän tahmeasti. Suunnittelin sitten mitä tahansa, ei mikään etene suunnitelmien mukaan. Joudun palaamaan reissuilta takaisin tai en pääse lähtemään ollenkaan. Kodinkoneet hajoavat, isäntää on ikävä ja sitten on tietysti Korona. Tämä syksy ei ole meille hellä, vaikka aurinkoa onkin riittänyt ihan mukavasti sateiden välissä. 

Tänä viikonloppuna olisi kirjamessut - olen toistaiseksi ehtinyt katsomaan noin 3min yhtä esitystä, kun testasin lipun toimivuutta. Muuten olen tehnyt töitä. 

Tänä viikonloppuna on esikoisen synttärit - Korona rajoittaa bilettämistä ja muutenkin on juhlinta kutistunut. Minä olen tehnyt töitä. 

Päätimme poikien kanssa vetää teflonit päälle ja puskea eteenpäin. Ei kai tässä mikään muukaan auta. Meillä on monia asia hyvin ja kaudet vaihtelevat. Nyt mennään tällä. 

Kukaan ei kai ylläty, kun sanon lukemisen jääneen minimiin ? 

Vähän äänikirjaa (Ilona Andrews:Wildfire) 

Lisäksi keksin maailman parhaan unilääkkeen. Äänikirjoilla ja varsinkin keittokirjalla olen ennenkin saanut nukahdettua, mutta seuraavan aamun taaksepäin kelailu on hieman ärsyttävää. Nyt pistin päälle Agatha Christien tutun Poirotin Death on the Nile. Voin hypätä tarinaan missä kohtaa vain ja tietää juonen jujun - ei tarvitse palata taaksepäin. Lisäksi rauhallinen miesääni ja leppoisa tarina tuudittavat nopeasti. Pistän ajastimen 15 minuutin päähän, mutta uni tulee yleensä viimeistään 5min kohdalla. Toimii. 

(Luku)päiväkirja: Ei tälle näy loppua

 Lauantai 17.10.2020

Ei tälle näy loppua. Ensin hajosi keittiön lamppu, sitten tiskikone... Ei kahta ilma kolmatta sanotaan ja sanonta pitänee paikkansa. Keskiviikkona nimittäin ajoin toimistolle ja ihmettelin auton kummaa tärinää. Piti lähteä perjantaina ajamaan Turkuun, joten muutaman epätoivoisen soiton jälkeen löysin huollon, jossa ystävällinen nuorimies ei nauranut hermostukselleni, vaan kärsivällisesti tutki autoa. Muuta ei löytynyt kuin mystisesti kadonnut ilmapaine yhdestä renkaasta. 

En lähtenyt perjantaina Turkuun. Maanantaina vaihdetaan talvirenkaat ja sitten taas uskaltaa ajella, puhumattakaan siitä, että silloin tarkistetaan myös ikäviä iltaisia ajohetkiä aiheuttaneet valot. Sitä paitsi, kuopuksesta flunssa levisi kumpaankin isoveljeen. Tämä syysloma on siis mennyt jälkikasvulla köhien, niiskuttaen ja yleistä väsymystä valittaen.

Ilmeisesti flunssa ei kuitenkaan estä tietokoneella pelaamista. Minä jossain vaiheessa luovutin ja peliaika on tainnut livetä minun kontrollistani ihan kokonaan. Olkoon. Kaiken työn ja ylimääräisten haasteiden keskellä en enää yksinkertaisesti viitsinyt. Maanantaina alkaa koulu. Sitten taas otetaan kurinpalautus. 

Jotenkin kummallisesti olen toistaiseksi välttänyt poikien räkätaudin. Ehkä se on vielä tuloillaan. Ehkä joku jossain ajattelee, pitävänsä taukoa kiusanteossa, kokee huono omatuntoa siitä, että odotti isännän muuttoa Ranskaan ennen kuin painoi napista laitteet rikki yhden kerrallaan... 

Niin, en ole tainnutkaan vielä tarkemmin kertoa perheen suurimmasta muutoksesta tänä syksynä. Isäntä löysi unelmatyönsä, mutta valitettavasti se on 2500km päässä eli Biarritzin suunnalla. Ei draamaa, yhdessä sovittiin sekä hänen työstään, että minun jäämisestäni lukiolaisten tueksi vielä toistaiseksi. Todettiin, että selviämme kyllä kahden maan -perheen elämästä. 

Selviämmehän me, mutta ikävä tietysti on kova, ja rutiinien uudelleenjärjestely on aiheuttanut pientä lisästressiä itse kullekin. Korona ei auta asiaa. Uusi lomapaikka Ranskassa on ihan mukava juttu ja minähän voin tehdä töitä ihan mistä vaan, mutta nyt ei voi suunnitella mitään. Edes joulusta yhdessä ei ole mitään takeita, eikä seuraavista lomistakaan. Kesällä olen päättänyt suunnata ainakin kuopuksen kanssa etelään, oli koronaa tai ei, mutta siihen on vielä niin kovin pitkä aika. 

Asiat voisivat olla huonomminkin, tiedän. Onhan meillä WhatsAppit ja videopuhelut ja vaikka mitä. Silti huomaan mielen painuvan helposti melankolian puolelle ja kyynelten nousevan helpommin kuin ennen. Väsyttääkin vähän eri tavalla. Ehkä olen sittenkin vain ihminen enkä kuvittelemani teräsnainen ?

Kirjoja viikolta

Lukeakaan en oikein ole jaksanut. Energia menee perusasioista huolehtimiseen. Onneksi pojat ovat niin isoja, että heistä on apua ja äänikirjathan kulkevat mukana kotihommissakin. Spellmonger on osoittautunut perinteiseksi fantasiaksi, jossa taisteluista ei ole pulaa ja meno on muutenkin sotaisaa. Silti tarinassa on tarpeeksi muitakin elementtejä, jotta kiinnostus pysyy. 

Iltakuunteluun otin Joel Haahtelan pienoisromaanin Hengittämisen taito. Tosin se on osoittautunut sen verran hyväksi kuunneltavaksi, että vaihdoin vanhaan Poirotiin. Nukahdan paremmin. 

Jännät naiset on sentään melkein lopussa. Lyhyitä lukuja naiskohtaloista jaksan sentään ihan lukeakin. 

Sorruin muuten lataamaan Bookbeatin, vaikka niin piti olla edes vähän aikaa ilman kuuntelupalvelua Nextoryn lopetettuani. DNA tarjosi vähän liian hyvän syyslahjan eli 6vkoa ilmaista käyttöaikaa. No, Totokin on taas innostunut kuuntelemaan uudelleen. Tällä kertaa (vähän yllättäen) hän on kahlannut läpi Neropatin päiväkirjoja. Hän siis päätti itse asiassa pitävänsä niistä, vaikka oli tuossa jossain kohtaa vähän kahden vaiheilla - tai sitten ne ovat kirjoja, joita pienen pojan on hauskempi kuunnella yksin kuin äidin kanssa. Voi vapaasti nauraa kohdille, joita tietää äidin pitävän vähän kyseenalaisina... 

Ensi viikonloppuna on Helsingin Kirjamessut 

Lokakuu ei oikein tunnu lokakuulta ilma kirjamessuja. Turun messuja ei järjestetty, mutta Helsingissä messuillaan virtuaalisesti. Mielenkiintoista. Samaan tunnelmaan ei varmastikaan pääse ja surullisinta on missata blogaajakollegojen tapaamiset. Toisaalta voi kuitenkin osallistua suurempaan määrään ohjelmakohdista sillä niitä voi lipuilla katsoa halutessaan tallenteina 8.11. saakka. 

Minäkin sain muutama lipun arvottavaksi somessa, joten kannattaa kurkata blogissa tänne tai mennä instaan. Arvon kummassakin kaksi lippua virtuaalimessuille. 

Sunnuntai 18.10.2020

Viikko lähestyy loppuaan ja samalla kuuntelin myös Spellmonger-romaanin loppuun. Se piti tyylinsä loppuun saakka. Tykkäsin,, mutta samalla jotenkin tunsin ehkä olevani kohderyhmän ulkopuolella - siis ihan oikeasti, sex magic ja siihen erikoistuva kaunis nuori nainen ? Keski-ikäistä naisihmistä vähän naurattaa. Varsinkin kun Spellmongerin jutut muutenkin ovat vähän sellaista teinipoikahuumoria. Ei toki mitenkään huonoa sellaista. Sain luettua ja itsekin naurahtelin, todennäköisesti siksi, että päähenkilö (tai kirjailija) eivät ota itseään turhan vakavasti (mikä toki poikkeaa normaalista teinimeiningistä).

Jos Spellmonger oli jotenkin miehinen, niin nyt aloittamani viihdefantasia Wildfire by Ilona Andrews on puolestaan selkeästi naisille suunnattua. Voimakas ja itsenäinen nainen ja rakkaustarina "dark & troubled" - sankariin. Yep, selvä tapaus. Onneksi ei kuitenkaan niin ilmeinen, ettei jaksaisi kuunnella. 

Tämäpä osoittautui mielenkiintoiseksi. Pitänee pohtia fantasiakirjojen sukupuolijakaumaa vähän enemmänkin. 

Tällä viikolla loppuun luettua: 

Terry Mancour: Spellmonger