(Luku)päiväkirja : Epäsäännöllisen säännöllistä, mutta kesä tulee kumminkin ja laiturilukemisto!

Nimittäin tämä minun bloggaamiseni. Luen kyllä ja myönnän nauttivani lukemastani suunnattoman paljon. Huvittavasti tuntuu kuin olisin "vapautunut", kun poistin Storytelin. Saa nähdä, onko olo samanlainen kun alati kasvava kirjastovarausten listani alkaa purkautua. 

Sen verran pitkiä ovat varausjonot, että kesäksi ei paniikki vielä ehtine iskeä. Laiturille en taida kauheasti tänä kesänä ehtiä. Biarritzin kiintopiste muutti helmikuussa Suomeen ja kesäsuunnitelmat yleensä ovat vielä melkoisen avoinna, mutta kai sitä kesän lukulistaa pitäisi miettiä ? Perinteinen laiturilukemistokatsaus siis... 

Mitä kuuluu laiturilukemistoon ? Äkkiseltään mieleen nousevat viihde, dekkarit ja elämäkerrat. Muitakin toki sen mukaan, mitä eteen osuu, mutta noita kai nyt eniten. 

Jos kurkkaan kirjaston lainaus- ja varauslistojani, ovat kyseiset genret hyvin edustettuina. Tosin tässä kävi nyt niin, ettei edes kesäkuu ehtinyt alkaa, kun olin jo lukenut kolme kaikkein ilmeisintä viihdekategorian kandidaattia. Maija Kajannon trilogia Titasta työstressin, remontin ja parisuhteen keskellä kipuilemassa meni tahdilla kirja per ilta. Huomasin nyökkäileväni parissakin kohtaa työelämäkuvauksissa, vaikka ihan noin karikatyyristä ei meno ole minun kohdallani koskaan ollut. Vauva-aika ja taaperoaikakin toivat mieleen muistoja. Jotkut niistä aiheuttivat edelleen kauhunväristyksiä. 

• Maija Kajanto : Mittoja ja tilaustöitä 
• Maija Kajanto : Itsepä tilasit
• Maija Kajanto : Kuin tilauksesta 
• Maija Kajanto : Pyykkipäivä
• Maija Kajanto : Tilinpäätös
• Vera Vala : Persikankukkien aikaan

Trilogian varasin, koska Kajannon uusimman Puistokadun pesula-sarjan Tilinpäätös-osalle olen varauslistalla nro 473. Ei taida ehtiä tälle kesälle. 

Olen nyt kovasti ollut tykästynyt Maija Kajannon kirjoihin viihteen saralla. Niissä on jotain elämänmakuista, vähän rosoista eikä liikaa vaaleanpunaista huttua. Huomaan tarvitsevani pieniä säröjä. Aloitin lukemaan Soraya M. Lanen Italialainen tytär - romaania, mutta se jäi nopeasti kesken. Vaikken lukenut kovin pitkälle, tuli tunne liiasta sokerista. Vielä muutama vuosi sitten olisin pitänyt tuosta kovasti, mutta tänä kesänä tarvitsen toisenlaista. Se ei tietenkään estä, etteivätkö muut voisi pitää. 

Vera Vala sopii nimenä kesän dekkarilistalle, mutta tällä kertaa olen pistänyt hänen uusimpansa varaukseen viihde ja romantiikkaosastolle. Katsotaan ehtiikö. 

Dekkareista minulla on nyt lukulistalla ja kirjaston varauksessakin islantilaista. Noita en ole lukenut, mutta pitäisi olla jännää ja ovat kiiteltyjä. Kotimaisista aion jatkaa Matti Laineen Kovaset-sarjaa. Se on vähän sellaista vakoojameininkiä, jota en ole lukenut vuosikausiin. 

Lisäksi huomaan, että olen Goodreadsin mukaan lukenut dekkarin Vintagea ja veritekoja. Huomasin sen siitä, kun Teetä ja teräaseita kirja tuli jossain vastaan ja se kuulosti hupaisalta. Sitten huomasin sen olevan toinen osa... Todennäköisesti muistan lukeneeni heti parin ensimmäisen sivun jälkeen, mutta nyt lyö aivoissa tyhjää. Uskon Goodreadsia, mutta olen tainnut lukea tuon jossain ylenmääräisessä väsymystilassa. Koitetaan korjata asia kesän aikan. 

• Yrsa Sigurdardottir : Näen sinut
• Yrsa Sigurdardottir: Muistan sinut
• Yrsa Sigurdardottir : Löydän sinut 
• Matti Laine : Isänsä tytär
• Matti Laine : Verilinja
• Hanni Maula : Vintagea ja veritekoja
• Hanni Maula : Teetä ja teräaseita
• Jiyoung Kang: Rouva Shim, palkkamurhaaja 

Mielenkiinnolla odotan tuota listan viimeisintä. Ajatus 50-vuotiaasta naisesta, joka rupeaa palkkamurhaajaksi ja on siinä hyvä, kuulostaa tavallaan voimaannuttavalta. Odotan huumoria ja lievää vahingoniloa maailman kohdatessa jotain ennakko-odotuksista poikkeavaa. Katsotaan vastaako kirja sitten odotuksia. Olen jonossa sijalla72, joten saattaa ehtiä kesän laiturilukemistoon. 

Elämäkertoja listallani on kolme. Niistä kaksi ehtinee kesään, kolmannesta en ole ihan varma. Patti Smithin MTrain oli kirja, josta täysin tapojeni vastaisesti otin paperille lainauksen. Se on edelleen yöpöytäni savikulhossa. Enkelten leipää on kirjastosta varauksessa, mutta ehkä se pitäisi lukea alkukielellä. En tiedä. 

• Patti Smith : Enkelten leipää 
• Anneli Kanto : Elämänlangalla - kolmen sodan päiväkirja
• Minna Maijala : Helvi Hämäläinen - kauneudenrakastaja

Olisiko tuossa jo lukemista laiturinnokkaan ? Ei että minulla olisi tiedossa mitään laituria, mutta lomaa odottelen. Vielä kaksi ja puoli viikkoa. 

Väsymys painaa. Tänä aamuna etsin autonavaintani melkein kymmenen minuuttia toimiston parkkihallissa. Tiesin avaimen olevan mukana. Olinhan juuri ajanut autolla paikalle, eikä se liiku ilman avainta. Tyhjensin käsilaukkuni ja läppärilaukkuni pariinkin otteeseen. Kävin läpi kojelaudan lokerot. Sitten muistin minulla olleen takki yllä autolle tullessani. Siellä se oli takaluukussa ja taskussa siististi MOLEMMAT autonavaimet. En ollut edes huomannut kulkevani vara-avaimella. Tiedä, miten kauan avain oli taskussa oleillut ja odottanut löytymistään.  

Lomalle on tarvetta. 

Mitä muuta suosittelette listalle ? 

Jos vaikka satun lukemaan jo ennen lomaa, tai kirjaston varauslista ei etene... 

(Luku)päiväkirja: Ehdokkaita laiturilukemistoon

Juhannuksen jälkeen meillä kotona Pappa aina muistaa sanoa, että "nyt päivät lyhenevät ja tulee syksy" - Onneksi heinäkuussa on kuitenkin edelleen kesää jäljellä ja lomaakin vielä viikko edessä. 

Puuhaa on riittänyt, mutta yllättävästi lukeminen on jäänyt vähemmälle. En ole edes pitänyt yhtään kertaa perinteistä lukumaratonpäivää, mutta kuten sanottu, lomaa on vielä jäljellä.   

Jotain on kuitenkin tullut luettua ja hauskasti huomaan Proustin pompahtavan edelleen esiin siellä tällä. Toki myös lukuvalintani kohdentuu "avainsanan" perusteella ja siksi kai kesän lukulistalta löytyy muun muassa essee Proust, roman familial (Laure Murat), jossa aatelissuvun queer vesa kertoo Proustin vaikutuksesta identiteettinsä ja varsinkin perhehistoriansa ymmärtämisessä. Erittäin mielenkiintoinen ja sujuvasti luettu teos, joka ainakin minulle avasi myös Kadonnutta maailmaa etsimässä sarjaa taas vähän uudella tavalla.  

Kaikki Proustiin liittyvä ei ole "korkeakirjallista" sillä kyllä klassikon lukemisesta saa aikaan myös kelpo viihdettä. Ranskan harjoituksiin voin hyvin suositella kirjaa Clara lit Proust (Stéphane Carlier). Siinä kampaaja Clara ryhtyy sattumalta lukemaan komean asiakkaan jättämää kirjaa ja se vie hänet aivan uusille urille. Samalla tutustutaan kampaamon hahmoihin sekä Claran lähipiiriin muutenkin. Kyseessä on herttainen hyvänmielen kirja (varsinkin) Proust-faneille ilman sokerikuorrutusta tai yltiöromanttista viihdekuviota. Erittäinkin sopivaa laiturilukemistoon. 

Kuten huomaatte, kesäkuu Ranskassa meni töiden lisäksi kirjakaupassa. Biarritzin suosikkiajanviettopaikkani on ehdottomasti La Petite Librairie, mikä näkyy sitten tietysti tiliotteessa ja kirjahyllyssä. Sieltä tarttui mukaan myös useampi Guillaume Musson kirja, joista luin mm. La vie secrète des écrivains - romaanin, joka on osa "kirjailija"-trilogiaa ja taisi myös ilmestyä suomeksi aiemmin tänä vuonna Siltalalta nimellä Kirjailijoiden salattu elämä. 

Olen vanhetessani tullut hankalaksi lukijaksi. Varsinkin dekkarien ja viihdekirjojen osalta kyllästyn nopeasti, jos kuviot tuntuvat tutulta. Siksi pidän Mussosta, jonka kirjoihin olen alkanut tutustumaan tänä vuonna. Hän tuntee kliseet ja konventiot ja sitten iloisesti hähättelee lukijalle tehdessään ihan muita kiemuroita. Lukija puolestaan älähtää, ettei noin saa tehdä, mutta sitten ainakin minä riemastun ja tartun seuraavaan. Virkistävää vaihtelua ja seuraava ehdokkaani myös laiturilukemiston jatkeeksi. 

Toki jotain on tullut luetuksi suomeksikin. Jatkoin niin Tamperetta kuin Turkua eli tähän loppuun vielä laiturilukemistoon tarjolle Mirella Mäkilän Se on moro-sarjan toinen osa ja samoin toinen osa Ilona Tuomisen turkulaista puutaloelämää sarjasta Kortteli. 

Tampereella rempallaan jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi ja edelleen vatvotaan suhdekuvioita ja työhaasteita oikein lomautuksen kautta. Viihdyttävää, kevyttä ja kivaa kesälukemista. 

Näin vanhana turkulaisena Normipäivä tietysti lämmittää sydäntä kotikaupungin kohdalla, mutta on Ama-open (tunne)elämässä paljonkin seurattavaa. Hiukan ärsytti kliseisyys siinä, miten sankaritar hötkyilee ja joutuu noloihin tilanteisiin sulhasehdokkaan pysytellessä aina viileänä prinssinä, mutta tällä kertaa pidinkin erityisesti ihan jostain muusta kuin pääparin suhteesta tai edes kaupungista. Ope-elämää kuvattiin varsin eläväisesti ja voisin kuvitella menon kouluissa olevan aika lähellä tuollaista. Joku oikea opettaja-ihminen korjatkoon, jos menen tuossa ihan metsään. 

Tuossa siis  muutama ehdokas laiturilukemistoon - vielä ehtii. Joillakin lienee vielä koko lomakin edessä. Minä aion nauttia viimeisestä lomaviikostani pääasiassa kotosalla. Ehkä jopa pistän lukumaratoninkin pystyyn loppuviikosta, kun isäntä aloittaa työt pari päivää minua ennen. 

Mitäs muilla löytyy laiturilukemistosta tänä vuonna ? 

(Jos tänne nyt joku enää edes eksyy, kun tämä bloggaustahti on kertakaikkiaan luvattoman laiska) 

(Luku)päiväkirja: Dekkarikimara

 

Ei nyt ole mikään virallinen dekkarikuukausi menossa, mutta minulla on näköjään jonkinlainen dekkarisuma päällä. Ehkä töihin palaaminen saa jotenkin verenhimoiseksi...(?) tai elokuun helteessä tarvitaan jonkinlaista adrenaliinibuustia jaksamiseen ? Ei silti, olen minä dekkarien lisäksi lukenut myös viihdefantasiaa, mikä kertonee jotain sekä keskittymiskyvystä että kyvystä sisäistämään muuta kuin suoraviivaista kerrontaa. 

Viihteessä ei siis ole yhtään mitään vikaa, mutta hieman kaavamaisessa juonenkäsittelyssä on puolensa aivojen hellemoodissa. Toki tarinan ja henkilöhahmojen pitää silti olla hyvin kirjoitettuja tai alkaa ottamaan päähän ensimmäisen luvun jälkeen. Onneksi Molly Harperilla on homma hanskassa, eikä hän ota sen paremmin henkilöhahmojaan kuin kirjojaan muutenkaan liian vakavasti. 

Mutta siis, ne dekkarit. 

Myönnetään, osan näistä luin jo heinäkuun puolella, mutta riitti niitä lämpimiä päiviä silloinkin. 

Koko lista on luettu Storytel-lukijalla. Luulenpa, että lukulistani olisi vähän toisennäköinen tai ainakin lyhyempi, jolleivat kirjat olisi saatavilla parilla sormen pyyhkäisyllä. 

Yhteistä koko viiden kirjan kimaralle on se, että yksikään ei ole varsinaisesti pelottava, ne ovat kaikki täynnä toinen toistaan erikoisempia henkilöhahmoja ja ainoa, jossa rikosta ratkaiseva päähenkilö muistuttaa edes etäisesti ammattipoliisia on Murha asuntonäytössä-dekkarin sairaslomalla oleva komisario Tukholmasta... Cozy Mysteryä siis, enemmän tai vähemmän kotoisasti. 

Kuva Storytel

Madeleine Gustafsson : Murha linnassa 

Eristyneeseen kartanoon on kutsuttu ryhmä dekkarikirjailijoita tositv-ohjelman kuvaukseen. Luvassa on kiihkeitä keskusteluja kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, sekä toivottavasti kilpailevien kirjailijoiden katsojia houkuttelevaa kinastelua (huutoa ja kyyneliä?) - tai niin ainakin ohjelman tekijät toivovat. Sitten löytyy ruumis ja joku katoaa. 

Tuore dekkarikirjailija Henny Hoff on onnellinen mahdollisuudesta osallistua, mutta tutustumisen myötä kollegojen pinnan alta löytyy niin itsekkyyttä, mustasukkaisuutta kuin kyky epäeettiseen toimintaan. On vaikea kuitenkin kuvitella, että joku heistä kykenisi murhaan, saati sitten useampaan. 

Asetelma on herkullinen, henkilöhahmot miltei karikatyyrimäisen stereotyyppisiä, mutta kyllä tätä luki ihan mielellään. Arvasin tekijän ja syyn jossain kohtaa, mutta loppuratkaisua en osannut ihan suoraan kuvitella. Erittäinkin sopiva lisä laiturilukemistoon tai riippumattoon. 

Kuva Otava

Lucy Foley: Avain 

Tämä oli tästä dekkarilistasta ehkä se kaikkein yllättävin ja vähän jopa jännittävä. Pidin tästä ehkä tämän listan kirjoista kaikkein eniten. 

Vanha pariisilaiskerrostalo kuulostaa idylliseltä asuinpaikalta. Jess on tyytyväinen veljensä luvattua majoituksen, jotta Jess voi miettiä suuntaa elämälleen. Saapumisiltana ohjeistupuhelu kuitenkin katkeaa jonkun saapuessa veljen luo, ja kun Jess pääsee perille, ei veljeä ole enää missään. On vain kerrostalo ja sen asukkaat, jotka tuntuvat kaikki tietävän katoamisesta jotain. 

Myönnän, en tosiaankaan osannut arvata kaikkia käänteitä. En myöskään oikein pitänyt kenestäkään henkilöhahmosta, päähenkilö mukaan luettuna. Heissä kaikissa on jotain rikki. Rosoisuus on kuitenkin mielenkiintoista ja on tavallaa kiehtovaa, miten julkisivu vähitellen murenee ja sen alta paljastuu jotain rumaa. 

Kovin pitkälle tässä ei voi kirjasta ja hahmoista jutella, jottei pilaa yllättäviä käänteitä, mutta sanottakoon, että ahneus ja vallanhimo ovat tuhoavia piirteitä, joiden vaikutus laajenee lähelle joutuvissa ihmisissä kuin veteen heitetyn kiven renkaat. 

Kuva Johnny Kniga

Anders de la Motte/ Måns Nilsson : Kuolema asuntonäytössä 

No joo, tämä oli vähän sellainen "mjääh"... Komisario saapuu sairaslomalle ja vähän sen jälkeen kuolee sometähti/kiinteistövälittäjä. On kartanonherra, ex-vaimoa, tytär ja muita kylän asukkeja ja komisario tietysti kutsutaan auttamaan tutkinnassa. 

Hieman ärsytti herra tukholmalaisen ylivoimaisuus paikalliseen poliisiin nähden ja sitten hän kuitenkin lavertelee tutkimuksesta kaikenlaista tyttärelleen ja huitelee rikospaikoilla pyörtyilemässä (tai no, ei hän varsinaisesti kaatunut, kunhan huippasi) 

Pitäisi tarkistaa kirjailijoiden taustat, mutta jotenkin tämä haiskahti sellaiselta kaupalliselta "ruksataan tarpeelliset boksit ja vedetään kasaan" tuotokselta. 

Luinpa kuitenkin hellepitimikseni... 

Kuva Jalava

Erin MacCarthy/Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama 

Kyllä, tässä dekkarissa on ihan oikeasti laama ja vieläpä varsin keskeisessä roolissa. Se on nimittäin murhaepäilty. 

Eihän tuosta asetelmasta voi tulla muuta kuin ihan hauska pläjäys, kunhan ei ota tarinaa liian vakavasti. Tämä murhadraama on sellainen viihderomantiikkadekkari eli ei tosiaankaan mitään kovin pelottavaa, lievää myötähäpeää joissan kohdin (ei onneksi liikaa) ja vähintäänkin muutama huvittunut hymähdys. 

Tarina toki on melko klassinen. Työtön näyttelijä perii isoäidiltään talon ja pubin jostain jumalan selän takaa ja saapuu paikalle asettumaan uuteen elämäänsä. Mukanaan hänellä on näyttelijäystävänsä (aika stereotyyppinen, mutta mukava) ja pubi-isäntä on tietysti huikean hyvännäköinen, mutta vähän mörkö. Sitten mukavalta vaikuttava, mutta tulevissa keskusteluissa ilmeisen petollineksi osoittautuva kylän häntäheikki kuolee ja päästä löytyvästä haavasta syytetään lähistöllä haahuilevaa perintölaamaa. No, tuo viimeinen oli kyllä aika kaukana klassisesta kuviosta ja kieltämättä pelastaa tarinan. 

Sellaista  mietin, että onkohan näissä romantiikkajutuissa vähän sama homma kuin laulun sanoissa. Ne toimivat välillä paremmin englanniksi. Tässäkin tekstin rytmitys ja tyyli (tietysti) alkukielen mukainen, mutta suomeksi siitä tulee välillä vähän keinotekoisen kuuloinen. Ihan kuin suomen kieli ei samalla tavalla taipuisi tuollaiseen nuorekkaaseen höpötykseen ja vähän kornit kohdat korostuvat. Ehkä syynä on vieraan kielen vieraannuttava vaikutus, tai ehkä olemme tottuneet kuuntelemaan englanniksi vähän vähemmän kiillotettua ilmaisua. Tiedä sitten. Taas yksi juttu, jota pitäisi ehkä tutkia tarkemmin, jos olisi aikaa. 

Kaikkian kuitenkin varsin luettava kirja ja jopa hauska. Enkä voi sille mitään, että olen vähän puolueellinen heti, kun henkilögalleriassa on persoonallinen laama. 

Kuva WSOY

Vera Vala: Italialainen peli 

Olen lukenut suurin piirtein kaikki Vera Valan kirjat. Eniten olen pitänyt Aprikoosiyöt-romaanista, jossa oli  mysteeriä ja romantiikkaa ja Italiaa. Myös Arianna de Bellis -sarjan ensimmäinen Kuolema sypressin varjossa oli kepeydeltään koukuttava. Vaikka muutkin Valan dekkarit ovat olleet hyvin kirjoitettuja ja jännittäviäkin, on niissä jotain sellaista raskasta, joka tekee lukemisen minulle vähän tahmaiseksi. Lukiessani nyt Salla Kotka -sarjan aloitusosaa, taisin saada kiinni minua häiritsevästä osasta. 

Salla on suomalainen psykologian-opiskelija Milanossa, joka pääsee harjoitteluun tunnetun oikeuspsykologin toimistoon ja samalla myös osa-aikaiseksi psykologin tyttären etsivätoimistoon. Milanossa riehuu Harlekiiniksi nimetty sarjamurhaaja. Salla osallistuu sivusta sarjamurhaajatutkintaan avustaessaan oikeuspsykologia, hän auttaa etsivätoimistossa selvittämään puolustuksen mahdollisuuksi sarjamurhaajaan mahdollisesti liittyvässä murhatapauksessa, hän koittaa selviytyä työpaikkansa jännitteistä ja erikoisista ihmissuhteista, hän haluaa olla aktiivinen ja tutkii myös ominpäin, hänellä on traumoja menneisyydessään ja niiden vuoksi ahdistuskohtauksia ja tarvetta terapiaan ja outoihin öisiin tempauksiin ja kirsikkana kakun päällä Sallan lapsuus on ollut yhtä selviytymistä äidin epätasapainoisuuden ja kuvitelluilta vihollisilta suojautumisen vuoksi. Paitsi, että viholliset eivät ehkä olleetkaan kuviteltuja ja... 

Tuossa on minulle vähän liikaa kerralla. Tarina puuroutuu. Vaikka kyseessä on sarjan aloitus ja asioita selvitetään jatkossakin, on langanpätkiä niin paljon, että väkisinkin jää paljon roikkumaan. Minä kaipaisin vähän selkeämpää päätöstä tarinalle joka kirjassa. Ehkä keriä voisi aloittaa purkamaan vähän vaiheistetummin, eikä kaikkea kerralla ? 

Haaste toki saattaa olla myös keskittymiskyvyttömän lukijan puolella. En ole ihan varma jaksanko odottaa jatkoa seuraavan kirjan ilmestymiseen. Italialainen peli on kuitenkin viihdyttävä dekkari, jossa on mielenkiintoinen henkilögalleria ja nopsaan kääntyilevä juoni. Tulen varmasti lukemaan myös seuraavan osan - ihan muutenkin kuin vain kuullakseni enemmän Sallan menneisyyden tarinasta. 

(Luku)päiväkirja: Kahvia ja korvapuusteja laiturilukemistoon eli ruokaa romaaneissa

Lienee jonkinlaista itsensä kiduttamista, kun lukee herkkuja ja kokkausta kuvaavia kirjoja koronan vietyä sekä haju- että makuaistin. Vielä pahempaa on tietysti nähdä isäntä ja kuopus leipomassa vadelma-pistaasicharlottaa... Koronakesäloma siis jatkuu edelleen. Lepäillään, syödään (muiden makuaisti toimii) ja minä olen kieltämättä lukenut aika paljon. 

Vaikka makuaisti ei toimi, on minulla kuitenkin enemmän nälkä kuin normaalisti. Siis ihan rehellinen, vatsassa kurniva nälkä. En tiedä, johtuuko tuo koronan vastustamisen vaatimasta lisäenergiasta, makutyydytyksen puutteesta vaiko sitten siitä, että nyt on lukulistalle päätynyt parikin melko lailla ruoan ympärillä pyörivää romaania. 

En valita. Erilaisuudestaan huolimatta samankaltaiset viihdepläjäykset ovat oivallinen lisä kenen tahansa laiturilukemistoon. 

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Ekirja / Storytel 

Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila 

Ekirja / Storytel 

Kummassakin kirjassa kehitetään kahvilaa ja tehdään urakalla ruokaa. Maailmanlopun kahvilassa Aurelian täti on suunnittelemassa puutarhanähtävyyttä, jonne tietysti tarvitaan myös yleisöä hellivä ruokatarjonta. Korvapuustikesässä Kristan isoäidin kahvila Koivu tarvitsee vetäjää, isoäidin loukattua itsensä. 

Aurelia siis laittaa ruokaa remonttiporukalle ja päätyy jo lapsuudesta tutun remonttireiskan vällyjen alle. Krista puolestaan lämmittelee lukioaikojen suhdetta ja pyörittää siinä sivussa kyläkahvilaa, ja ihastelee nuoren kunnanjohtajan kauniita silmiä. 

Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin, jollei niiksi lasketa rentoa kirjoitustapaa ja hauskoja dialogeja. Viimeksimainitut ovat ehkä piirun verran hauskempia Maailmanlopun kahvilassa ja välillä vähän tekopirteitä Korvapuustikesässä, mutta sujuvaa luettavaa kuitenkin.

Kumpikin päähenkilö on omalla tavallaan kiinnostava ja omanlaisensa. On todella miellyttävää lukea kerrankin jostain muusta kuin kauniista, kokemattomasta ja vähän naiivista tyttösestä tai siitä homssahtavasta, mutta rakastettavasta keski-ikäisestä tädistä, jotka molemmat ovat viihdekirjallisuuden standardihahmoja. Krista on toki huomattavasti maanläheisempi henkilöhahmo kaikista traumoistaan huolimatta, biologisen kellon kanssa tuskailevaan Aureliaan verratessa.

Toisaalta, vähän pitää hörhö ollakin tarinassa, jossa kummittelee ja yliluonnolliset voimat suojelevat kartanoa ja sen omenapuita. Kyläkahvilan pitäjän taas kuuluu pitää jalat tiukasti maassa ja sydänkin kurissa, jotta saa elämän sujumaan. Ihan parasta oli se, ettei kumpikaan naisista kaipaa prinssiä pelastamaan, ainakaan perinteisessä mielessä, ja molemmilla on vahvoja naisia myös  ympäristössään. Varsinkin Korvapuustikesän kuvaus ystävyyden voimasta ja sen tarpeesta oli jotenkin ihana. 

Miljöötkin ovat kirjoissa laiturilukemiston korkeampaa tasoa. Vanha, ränsistynyt kartano syyspimeillä ja perinteinen kyläyhteisö kesäauringossa. Mitä voisi pyytää enempää? Pidin kovasti molemmista ja Korvapuustikesä sai taas haaveilemaan muutosta jonnekin maalle. Tiedän, selviäisin siellä ehkä kuusi kuukautta ja palaisin sitten häntä koipien välissä kaupunkimaisempaan ympäristöön, mutta ainahan sitä voi haaveilla - varsinkin kesälomalla. 

Viihdyin molempien kirjojen parissa. Maailmanlopun kahvila tuottaa hieman enemmän traditiosta poikkeavan tarinankaaren, mikä virkistää näin "hömpässä" jo täysin marinoitua vanhempaa lukijaa. Samoin riemastuttaa se, ettei Korvapuustikesäkään sorru vaaleanpunaiseen hattaraan edes lopussa, itse asiassa ei varsinkaan lopussa. 

(Luku)päiväkirja: Sekaisin lukumaratoneista

Sekaisin mikä sekaisin eli minun pääni. Kesäkuussa tajusin lukumaratonin alkavan ensimmäisenä maratonpäivänä. Tänään aamulla olin innokkaana aloittamassa maratonia, vaikka se virallisesti onkin vasta ensi viikonloppuna eli 16. - 17.7. Että silleen. 

No, nyt merkitsin kesälukumaratonin oikein kalenteriin. Kannattaa muuten teidänkin merkitä! Ohjeet ja ilmoittautuminen löytyvät Kirjailuja-blogista. Tosin minulla saattaa tuo viikonloppu olla kiireinen, jos olemme silloin päässeet tästä K-kirouksesta eroon, kuten tietysti kaikki toivomme... Vähän pahaa pelkään, että tässä on samanlainen kaari kuin minulla kaikissa flunssantapaisissa. Viikkotolkulla "vähän kipeänä kituen". Tosin tämä on kyllä ollut tavallista flunssaa ärhäkämpi ja väsyttävämpi tapaus. 

Kaikkein oudointa on ollut makuaistin ja hajuaistin katoaminen. Samalla on päässyt miettimään aivojen ihmeellisyyttä. En oikeasti maista mitään, mutta tähän ikään mennessä ovat aivot ilmeisesti oppineet tiettyjen yhdistelmien makuprofiilit, sillä saan välillä "kaikuja" mausta. Vadelma, mansikkakarkki, basilika ovat esimerkkejä mauista, jotka eilen häivähtivät suussani varjon lailla. En usko varsinaisen aistimuksen syntyneen oikeasti, mutta tiesin, mitä söin ja aivot kai tuottivat kokemuksen vanhasta muistista. Mielenkiintoista ja varsin outoa. Vielä viikon verran olisi tätä edessä, jos esikoisen kokemus toistuu kohdallani.

Aikalailla ovat viime päivät menneet nukkuessa, mutta jotain on tullut luettuakin. Äänikirjan kanssa tosin olen edelleen vaiheessa Elämäni ranskattarena etenee 5min jaksoissa. Niin pitkään pysyn hereillä. Lukiessa kestää unen tulo kauemmin. Niinpä Korvapuustikesä tuli luettua eilen kokonaan ja se olikin vallan mainio lisä laiturilukemistoon. Toisenkin viihdepläjäyksen luin jo aiemmin. Kahvila Maailmanloppu poikkesi odotuksistani, mutta hyvällä tavalla. Pitääkin vertailla noita jossain kohtaa. Molemmat viihdyttivät, mutta olivat aika erilaisia genresamankaltaisuudestaan huolimatta.

Tässä lieneekin hyvä kohta kehuskella kesäkuun luetuilla. 

Kyllä. Sain kesäkuun aikana luettua peräti 13 kirjaa. Huolimatta töistä, huolimatta Biarritzin puuhista. Aikamoista ja aikamoisen poikkeavaa vuoden alkupätkään verraten. 

Matkan varrella jo pohdiskelinkin samantyyppisten kirjojen laumasieluisuudesta (ja jatkuu edelleen ref. viihdekirjat yllä). Ditlevsen, Cusk ja Vampiran elämäkerta kietoutuivat jännäksi kudelmaksi mielessäni. Ne herättivät paljon ajatuksia, yhdessä ja erikseen.  Lukemisen lisäksi olen nimittäin saanut aktivoiduttua myös blogikirjoituksissa. 

Dekkareita kesäkuun listalle päätyi kaksi. En voisi kuvitella kesää ilman dekkareita, joten tässä ei liene mitään yllättävää. Kuolema iltapäivällä oli leppoisa aurinkopläjäys Italiasta. Siinä nunna kuolee ja toinen pohtii, miten ja miksi. Ihan ok nopea välipala. 

Hildur puolestaan osoittautui erittäin hyväksi dekkariksi bonuksenaan Islanti-miljöö. Pidin siitä kovasti. Islantilaisen rikosetsivän ja suomalaisen harjoittelijan yhteispeli sopii mihin vuodenaikaan tahansa, mutta myrskyinen Islanti kyllä viilentää mukavasti hellekeleillä osana laiturilukemistoa. Kannattaa siis lisätä listalle! Erittäinkin varteenotettava ehdokas myös lukumaratonille, jos ei vielä ole tullut luettua. 

Kesän historiallisesta perinteestä piti huolen Enni Mustosen Tekijä. Taattua laatuja, mutta selvästi vähemmän koukuttava ja vetävä kuin monet sarjan aikaisemmista osista. Tähän sarja myös päättyy, mikä on tavallaan surullista, mutta toisaalta ymmärrettävää. Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä vaikammaksi tulee fiktiivisen henkilön sijoittaminen tunnettujen henkilöiden ympäristöön. 

Kesäkuun fantasiasta puolestaan piti huolen Modern Magick -sarjan jatko sekä Anne Leinosen Kirjanoita - Noitakirja. Tykkäsin molemmista ja jälkimmäinen oli erityisen mielenkiintoinen myös Helsinkiä muistuttavan miljöön vuoksi. Kieli ja kuvaus oli kuitenkin vähän töksähtelevää. Tuota piirrettä pohdin suomalaiseksi (nuorten) fantasiakirjallisuuden ominaisuudeksi, mutta sitten Yöpöydän kirjat-blogin Niina T. sanoi huomanneensa saman joihinkin suomalaisiin kirjoittajiin liittyen. Hän taitaa olla oikeassa. Pitää kiinnittää huomiota, kun jatkossa luen tämäntyyppisiä kirjoja. Äkkiseltään muistan miettineeni tätä samaa mm. J.S.Meresmaan Kenties tapaan sinut vielä-vampyyriromaanin kohdalla, tässä mainitsemassani Kirjanoita-sarjassa ja hieman Magdalena Hain Gigi ja Henry-sarjaa lukiessani. Joitain  muitakin vielä on ollut. Tunnistatteko, mitä tarkoitan ?  

Mutta siis... kaikenkaikkiaan tämä kesä on ollut tähän mennessä oikein mukiinmenevä kirjakesä. Heinäkuussakin olen lukenut jo kolme kirjaa ja hyvä tahti näyttää jatkuvan. Mitään se ei tietenkään lupaa lukumaratonin tuloksen suhteen. Viimeksikin meni lopulta vähän suoritusmielessä penkin alle, mutta tulos ei tässä ole tärkeintä vaan yhteisöllisen lukemisen nautinto. 

(Luku)päiväkirja: Dekkariviikon historiallinen

Helteinen paahde rannalla ja laukusta löytyvä dekkari lienevät yksi klassisimpia yhdistelmiä. Tosin minulla dekkarit sopivat myös sohvanurkkaan, junanpenkille, puistopiknikille, puutarhatuoliin, yöpöydälle, lentokoneeseen ja miltei minne tahansa muuallekin. Rantadekkarissa on kuitenkin sitä jotain ja rikosten ratkaisu itseoikeutettua laiturilukemistoa.

Nyt en tosin ole laiturinnokassa, mutta Atlantin ranta on kävelymatkan päässä. Vielä kun töiltä ehtisi. 

Tämän dekkarin kuitenkin luin jo ennen reissuunlähtöä ihan vain siksi, että olisi dekkariviikolle edes yksi artikkeli kirjoitettavana. Laiska lukija ja bloggaaja kun olen ollut viime aikoina.  

Historiallinen dekkari on yksi lempigenreistäni ja siksi yleensä ne tulee luettua varsin nopsaan, kun vastaan osuvat. Tällä kertaa ollaan 30-luvun Helsingissä. Kansa on edelleen jakautunut punaisiin ja valkoisiin. Helsingin rikospoliisin "punikkipoliisi", Arpia Haahti, joutuu kollegansa kanssa selvittävään visaista nuoren naisen murhaa, joka yllättäen liittyy myös kansainväliseen vakoiluun. 

Pauli Jokinen : Jääleinikin kuolema

Äänikirjan lukijana Panu Vauhkonen

Storytel

Varsin mielenkiintoinen miljöö siis. 1920- ja 1930-luvulle sijoittuvia dekkareita on ilmestynyt viime vuosina useampiakin. Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarja, Nina Hurman Rouge, Terttu Autereen Juhani Kuikka-sarja, näin joitakin mainitakseni. Tämän naiskirjailijoiden sarjan perään luin nyt Pauli Jokisen todelliseen,  rikokseen perustuvan, Jääleinikin kuolema. 

Pauli Jokinen on järjestänyt Helsingissä murhakävelyjä ja tutustunut kaupungin rikoshistoriaan. Jossain kohtaa häntä jäi vaivaamaan ratkaisematta jäänyt nuoren naisen murha. Niinpä hän kirjoitti dekkarin, jossa murha, miljöö ja historialliset henkilöt ovat oikeita, mutta juoni, murhan tausta ja murhaaja fiktiivisiä. Mielenkiintoinen konsepti. 

Kuten usein historiallisissa romaaneissa, meni tässäkin ajankuvaus itse juonen edelle. Yksityiskohtia riitti. Hauskasti Helsinki näyttää jotenkin hieman erilaiselta kuin aiemmin lukemissani dekkareissa. Ehkä kyse on kirjailijan sukupuolesta. Nyrkkeilysalia, työläisväestön leirintäaluetta ja muutenkin minulle ihan uusia paikkoja ilmaantui tarinaan. 

Kansanosien väliset jännitteet tulevat näkyviin politikoinnissa, poliisin eri osastojen välisissä kahnauksissa sekä Haahtian kollegojen asenteissa ja käytöksessä. Oli mielenkiintoista pohtia, miten kokemukset  muokkaavat asenteita, niin hyvässä kuin pahassa. 

Itse juoni jääkin vähän kaupungin ja ihmishahmojen jalkoihin. Osittain ehkä siksi, että se oli kiemurainen ja moneen suuntaan polveileva. Saattaa olla, että kiemurat vähän sotkeentuivat äänikirjamuodossa (ja koska kuuntelin autoa ajaessa, jolloin huomio tietysti on enemmän tiessä kuin tarinassa), ja tarina olisi pysynyt paremmin kasassa luettuna. Nyt kuitenkin vähän jouduin pohtimaan, missä mennään ja varsinkin lopussa uusia kuvioita ilmaantui jatkuvalla syötöllä niin, että itse  murhaajan paljastuminen jäi vähän toissijaiseksi. 

Kaikkiaan kuitenkin oikein kelpo dekkari, joka sopii vallan mainiosti laiturilukemiston lisäykseksi, ja dekkariviikon bloggaukseen. 

Torstain murhakerho

Ei pitäisi valittaa, kun on upeat ja lämpimät kesäkelit, mutta nyt on kyllä liian kuuma, liian pitkään. Pistää väkisinkin miettimään ilmastonmuutosta. Ovatko kesät tulevaisuudessa aina tällaisia ? Saanko enää koskaan kesälomalla mitään aikaiseksi ? 

On nimittäin ollut melkoista lojumista tämä loma tähän saakka Ranskasta paluu jälkeen, eikä nyt ole enää karanteenitekosyytäkään. Viimeisenä kotiutunut isäntäkin sai negatiivisen testituloksen jo maanantaina. 

Sitä luulisi, että lojuessa tulisi edes luettua, mutta ei. Aivot ovat ihan puuroa. Keittokirjoja olen selaillut ja välillä kuunnellut äänikirjaa. Viimeisimpänä kuuntelin kovasti hypetetyn Torsdain murhakerho -dekkarin. 

Richard Osman : Torstain murhakerho

Nextory, äänikirjan lukija : Jukka Pitkänen 

Siinä sitä sitten olikin vauhtia ja vaa.. no ei niinkään vaarallisia, mutta tilanteita kuitenkin. Torstain murhakerhossa vanhoja rikoksia tutkivat eläkeläiset ovat älykkäitä, omapäisiä ja varsin aktiivisia. Lisäksi heillä on kullakin omat erityistaitonsa, joita voi hyödyntää analyyseissä. Joukosta kun öytyy niin sairaanhoitaja, tiedustelussa uransa tehnyt konkari, sekä matemaatikko ja ammattiliittoaktivisti. 

Sitten tapahtuu eläkeläiskylässä murha ja tokihan murhakerho työntää lusikkansa soppaan ja sotkeentuu poliisin tutkimuksiin tai ennemminkin tekee omia tutkimuksiaan siinä sivussa. Sen jälkeen mennäänkin aika lujaa. On entisiä ja nykyisiä rikollisia, huumekauppiaita, kreikkalaista järjestäytynyttä rikollisuutta, nunnia ja rakennusmiehiä. Noiden lisäksi mietitään rakkaussuhteita, perhesuhteita ja kuolemaa. Kaikkea pitää tehdä, kunnes ei enää tehdä. 

Pidin kirjasta. Tunnelma on leppoisa ja positiivinen, vaikka tapahtumat välillä vähän makaabereitakin. Suru on lähellä, samoin kuoleman odotus, mutta niiden ei pidä antaa estää mielenkiintoa elämään. Vähän mentiin uskottavuuden tuolle puolelle varsinkin Elisabethin suhteiden ja kykyjen osalta, mutta mitäs siitä. Tämä tarina oli melkoisen kiemurainen jo muutenkin ja juonenkäänteet kertakaikkisesti solmussa keskenään. Jossain kohtaa olin vähän eksyksissä henkilöiden ja tapahtumien osalta, mutta kyllä se siitä sittent taas selkiytyi, kun päästiin uudelleen vauhtiin. 

Henkilöhahmot ovat rakastettavia, melkein kaikki pahiksetkin ovat omalla tavallaan melkein symppiksiä. Minua tosin hieman häiritsi, miten kevyesti kirjassa suhtauduttiin murhiin ja huumekauppaan, mutta saivathan tosi pahikset tavallaan palkkansa. Eikä pieni musta huumorin pilke ole yleensä pahitteeksi. 

Sinänsä eläkeläiskylä Cooper's Chase kuulostaa ihan sellaiselta paikalta, jonne itse lähtisin mielelläni eläkevuosia viettämään. Olisi seuraa ja tekemistä sekä kuvankaunis ympäristö.  Erityisesti toivon itse osaavani ottaa elämästä kaiken irti loppuun saakka ja pysyä juuri noin aktiivisena kuin Torstain Murhakerhon jäsenet. Geeneistä sen ei kai pitäisi olla kiinni. Yli kasikymppinen äitini tuossa juuri pisti toimeksi ja öljysi yhtenä aamupäivänä terassin, eikä se ole kovin pieni. Sen jälkeen hän onkin sitten pistänyt viikatteella kasvustoja matalaksi mökkipolkujen reunalta. Että mallia aktiiviseen ikääntymiseen löytyy kyllä ihan kotikulmiltakin. 

(Luku)päiväkirja: Turboauto, huhtikuun luetut ja laiturilukemistoa

Lauantai 1.5.2021 Vappu rauhallisesti kotona 

Vappua juhlittiin (juhlitaan) rauhallisesti kotona. Herkkuja ja Mario Kartia. Tekee hyvää, sillä yleisesti ottaen teemana on viime aikoina taas ollut "liikaa töitä". Ei kai tässä muuta. Lisäksi aurinkoa ja vähän räntää.  Normaali kevät siis.  

Auton hajoaminenkin alkaa jo tuntua normaalilta. Näköjään muutaman kuukauden välein on jotain. Ihan kuin kaara olisi odottanut "yhden aikuisen" -asetelmaa ja ruvennut sitten temppuilemaan. Viimeksi oli ongelmia renkaan kanssa, sitä ennen valot eivät toimineet. Tällä kertaa kuului ensin vain pientä pärinää, sitten mentiin jo turboasetuksille. Kaasua painaessa tuli mieleen amerikanrautojen kortteliralli. Poskeni kuumottivat valoista lähtiessä ja kaipasin tummennettuja laseja myös etuikkunoihin... 

Lopputuloksena auto odotti ensin pari viikkoa huoltoaikaa ja nyt sitten odotellaan puuttuvaa osaa. Todennäköisesti tämän auton aika meidän perheessämme on nyt ohi. Tosin onhan tuo Qashqai+2 meitä jo kymmenen vuotta palvellutkin varsin uskollisesti. Kivan ketterä ja silti vakaa. Olen tykännyt, mutta hermoni eivät kestä vanhan auton kommervenkkejä. Nyt laitetaan kuntoon, katsastetaan ja sitten auto lähtee kärsivällisemmälle ja autoista enemmän tietävälle käyttäjälle. 

Aikansa kutakin. Nyt pitäisi keksiä, mikä auto seuraavaksi ? Suosituksia ? Sähköauto olisi kiva, mutta ei taida mahtua budjettiin. Niin, ja jos jotakuta kiinnostaa ostaa tämä nykyinen, niin pistäkää viestiä. Hyvin huollettu, huonosti pesty... 

Sitten ihan muihin asioihin ja niihin kirjoihin 

Jonkunlainen merkkipaalu tuli huhtikuussa saavutettua. Kävin ensimmäistä kertaa vuoteen kahvilla oikein kahvilassa odotellessani Totoa Taidekoulusta. Jotain positiivista siis julkisilla liikkumisessa, kun ei kiidä tukka putkella edestakaisin. WeeGeen uusi kahvila Zoceria oli mukava tuttavuus ja sekä kahvi että mantelicroissant herkullisia. Lisäksi kahvilassa oli kivan väljää ja korkea, iso aulatila loi ainakin illuusion tilasta ja turvallisuudesta. 

Yllättäen olen myös ehtinyt lukemaan jonkin verran. Kirjoittamaan en, joten katsotaan nyt kerralla paitsi viimeiset pari viikkoa, myös koko huhtikuun lukusaldo. Se ei ole yhtään hullumpi. Kaikkiaan tuli luettua loppuun 8 kirjaa. 

Joukossa on kaksikin kirjaa, joihin liittyen nautin muustakin kirvasta kuin lukemisesta. Samin Nosratin Salt, Fat, Acid, Heat -kirjaan perustuva Netflixin sarja, oli tosi kivaa katseltavaa ja Jyrki Erran Lyijyvalkoinen - dekkarin myötä pääsin virtuaaliselle vierailulle Italiaan. Ihan huippua. 

Stressi ja pienoinen alakulo vaativat myös järeitä keinoja lukemisen osalta. Joonatan Tolan perhehelvettikuvaus jäi hetkeksi tauolle ja jatkoin Italian maisemissa romanttisen mysteeriromaanin myötä. Aprikoosiyöt oli todellinen täsmälääke työperäiseen lamaannukseen, vaikka yölukeminen sitten vähän painoikin keskellä viikkoa. Samaa mielenkohotusta tarjosi Enni Mustosen Syrjästäkatsoja-sarjan viimeisin osa Näkijä.  Se oli taattua historiallisen kirjallisuuden laatua ja Hollywoodin kimallus vei mukavasti pois arjen harmaudesta. 

Toki kuuntelin loppuun myös Punainen planeetta-romaanin. Se tosin tuntui jossain kohtaa jo vähän pitkältä. Samanlaisia kohtauksia yksi toisensa perään. Pieni tiivistäminen olisi ehkä ollut hyväksi, vaikka miten sitä kai elämää tiivistäisi. Lukijaa se ehkä olisi kuitenkin helpottanut. 

Muuten äänikirjoissa on menty aika kevyellä Murder at the Mousetrap on englantilaista kylää nykyajassa ja London Callin puolestaan siirtää hurmaavan, arvoituksia ratkaisevan pariskunnan pienestä englantilaisesta kylästä vaihteeksi Lontooseen. Molemmat erittäinkin piristävää ja leppoisaa kuunneltavaa.

Mark Morrisin The Wolves of London osoittautui jännäksi yhdistelmäksi synkkää dekkaria, aikamatkailua ja fantasiaelementtejä. Tarina jäi ihan kesken, joten pitänee kuunnella myös trilogian muut osat. 

Vielä laiturilukemistosta 

Sitä tässä nyt vähän ihmettelen, että mitäs lukulistaa sitä nyt tekisi kesäksi ? Kaksi listalla ollutta kun näköjään on tullut jo luettua. Tällä hetkellä koottu laiturilukemistoni näyttää tältä. Selvästi ainakin dekkareita puuttuu vielä. 

• Vera Vala : Aprikoosiyöt
• Enni Mustonen: Näkijä 
• Anneli Kanto: Rottien pyhimys
• Sara Medberg: Hurmuriherttua 
• Silvia Hosseini:  Tie, totuus ja kuolema 
• Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa 
• Jatkoa Marcel Proustin À la recherche du temps perdu

Ehdotuksia Laiturilukemiston jatkoksi ? 

p.s. Laiturilukemisto - Voi käsittää sekä kevyttä ja leppoisaa, että keskittymistä vaativaa. Sellaista lukemista, johon voisi kuvitella uppoutuvansa laiturinnokassa loikoillen aaltojen liplattaessa ja auringon lämmittäessä suloisesti.

Mitäs kesällä lukis ? Ehdotuksia laiturilukemistoon

Se on taas se aika vuodesta. Kesä kuikuilee kulman takana ja kuvittelen sen olevan kuin lapsena. Aurinko paistaa, syksyyn oli pieni ikuisuus ja minä nautiskelen rantakivellä laiturilukemiston antimista. No jaa, sitten heräsin ja muistin, että lapsilla alkaa loma lauantaina, ei minulla ja oma loma on sitten joskus, jos on...

Kai sitä silti voi suunnitella kesälukemisiaan ?

Nyt laitetaan peräkkäin kirjoja, joiden olettaisin sopivan kesämieliseen lukemiseen. Tosin en ole ihan varma, millaiset kirjat eivät sopisi kesällä luettavaksi ? Synkät parisuhdedraamat ?  Raaka kauhujännitys ?

Tässä kirjoja, jotka ovat jostain syystä osuneet silmiini ja joiden voisin olettaa päätyvän laiturilukemistooni tälle kesälle.

1) Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei
Tämä on saanut sen verran ristiriitaisia kommentteja, että pitänee itse muodostaa oma käsitykseni. Jos lukee kauniilla kelillä kivassa paikassa, ei harmitusaste nouse liian korkealle, vaikken sitten niin kovasti pitäisikään. Sitä paitsi, tuossa se odottaa hyllyn päällä valmiina. (Kiitos Gummerus)

2) Oyinkan Braithwaite: My sister is a serial killer 
Miehiä listivä sisko ja toinen, joka siivoaa jäljet. Ihan oikeasti, tämä kuulostaa sen verran kreisiltä, että ihan pakko testata jossain välissä. Sitä paitsi, luen noin yleisesti ottaen liian vähän afrikkalaista kirjallisuutta, joten sopinee kesäluettavaksi.

3) Kirsi Pehkonen : Juuret Jylhäsalmella 
Amma tuossa vinkkasi herttaisesta maalaisromantiikasta.  Olen itsekin jossain kohtaa lukenut yhden Jylhäsalmi-kirjan ja viihtynyt sen parissa vallan mainiosti, joten tämä sopinee siihen varsinaiseen lomaan, sitten joskus... jossain kohtaa heinäkuuta.

4) Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmes the Definitive Collection 
Tämä nyt on tullut vastaan jo vähän konkreettisemminkin. Itse asiassa se odottaa puhelimessa ja olen jo aloittanut kuuntelun ekasta osasta, mutta melkein 72 tunnista klassikodekkareita Stephen Fryn lukemana riittänee ainakin osaksi kesää... (Audiblesta ladattu ja ilmeisesti saatavilla tällä painoksella vain sieltä, mutta Sherlock Holmesia löytyy kyllä muodossa jos toisessa kaikille kesälukijoille)

Sitten on tietysti vakioita joka kesältä. Ei, että välttämättä lukisin saman kirjan joka kesä, mutta jotain samankaltaista on ihan pakko...

5) Ernest Hemingway : Käärme paratiisissa 
Siis no, heti alkuun pieni poikkeus. Tämä kirjan olen lukenut aika monena kesänä uudelleen. Ehkä tänäkin vuonna. Jotenkin siinä on niin ihanan kesäinen tunnelma ja se luo minulle lomafiiliksen, vaikka tarina sinänsä ei mikään maailman iloisin olekaan...

6) Marcel Proust : À la recherche du temps perdu 
Yritän lukea ranskaksi, mutta kovin usein viime vuosina ovat ainoat ranskankieliset tekstit jääneet kesälomalle. Sinänsä hienoja tekstejä kuitenkin sillä parina viime kesänä olen lukenut osan Proustia per kesä. Tänä vuonna siis olisi vuorossa À l'ombre des jeunes filles en fleurs...

7) Raymond E. Feist : Silverthorn 
Fantasia kuuluu olennaisena osana kesälukemistoon ( ja syksylukemistoon ja talvilukemistoon ja kevätlukemistoon). Tänä kesänä aion kuunnella ainakin seuraavan osan Feistin The Riftwar Sagaa... Tässä ollaan taas perusasioiden parissa ja perinteisessä fantasiassa. Nautin varmasti.

8) Elly Griffiths : Jyrkänteen reunalla 
Dekkarit kuuluvat myös kesälukemistoon. Kobossa odottaa Elly Griffithsin Ruth Galloway-sarjan kolmas osa sopivaa hetkeä. Samoin kuin muuten Stephens & Mephisto-sarjan toinen osa Smoke and Mirrors...  Ainakin toinen tulee varmaan kesän aikana luettua. Molemmista sarjoista olen pitänyt kovasti, mutta Stephens & Mephistossa on jotenkin jännän epätodellinen ja synkkä tunnelma. Mielenkiintoista nähdä pysyykö se samana sarjan jatkuessa.

9) Sujata Massey : Rei Shimura-sarja 
Tähän pitänee tutustua ihan vain siksi, että pidin niin kovasti juuri Preveen Mistry-sarjan aloitusosasta Murha Bombayssa eli lisää dekkareita.

Lisäksi kesällä tietysti pitäisi lukea jotain menevää, hauskaa ja hyvin kirjoitettua viihdefantasiaa. Nyt ovat vain vaihtoehdot tässä genressä pahasti hakusessa. Tällä hetkellä ei ole kesken yhtään kuvausta vastaavaa sarjaa. Ideoita kellään ?

Lomalukemista eli syksyyn sopiva Anopinhammas

Nyt ei kai voi varsinaisesti puhua enää laiturilukemistosta, vaikka lokakuu onkin meitä keleillään hellinyt. Ulkokäyttöön ovat syksyn myötä jääneet vain äänikirjat, mutta niihin onkin sitten uponnut tunteja auringon ja kaikissa syksyn väreissä hehkuvan luonnon houkutellessa kävelyille.

Tähän kohtaan voisin taas vuodattaa valitusta kiireistä ja lukuajan vähyydestä, mutta unohdetaan työ hetkeksi. Koululaisilla on syysloma. Minun lomapäiväni ovat tähän saakka kuluneet pääasiallisesti työkoneen vieressä, mutta tänään päätin jättää sen laukkuun ja nauttia syystauosta minäkin. Asiaan tietysti saattaa vaikuttaa lievä väsymys, kun eilen illalla nukkumaanmenon sijasta nautin pitkästä aikaa rauhallisesta lukuhetkestä (tai no, muutamastakin hetkisestä).

Päivä oli jo vaihtunut keskiviikosta torstain puolelle, kun sain loppuun Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjan kakkososan. Edellisestä yötämyöten -lukukerrasta onkin jo jonkin verran aikaa. Olipas kivaa, mutta ehkei tätä työviikkoina kannattaisi tavaksi ottaa.

Pidin ensimmäisestä Ellen Lähde-tarinasta, mutta taisin tykästyä tähän toiseen vielä enemmän. Jotenkin päästiin henkilöiden kanssa vähän syvemmälle ja tarinakin oli monipuolisempi.

Eppu Nuotio : Anopinhammas 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Ellen on Andalusiassa puutarhamatkalla, kuinkas muuten, kun hänet kutsutaan suomalais-espanjalaisiin häihin. Seuraavana aamuna hääparin perhettä kohtaa tragedia, joka saa Ellenin kiinnostumaan suvun vaiheista. Historia näyttää toistavan itseään.

Kirjassa ei varsinaisesti ratkota rikosta, sillä poliisitutkintaa ei ole, eikä ilmeistä murhaakaan. Ennemminkin Elleniä kiinnostaa salaisuuksien selvittely, sillä aiemman sukupolven painolastia saa hänen mielestään sälyttää nuoren sukupolven harteille ja Lohenkarin suvussa salaisuuksia ja piilottelua tuntuu riittävän.

Parasta Anopinhampaassa ovatkin henkilöt ja miljöökuvaus. Andalusian auringosta palataan valottomalle suomalaiselle maaseudulle, jossa sukutilan velvoitteet ahdistavat sukupolvesta toiseen, jollei kahleita väkivalloin katkaise. Ehkä mielenkiintoisinta olikin periytyvien "pakkojen" olemassaolo, sillä helpostihan me pyrimme vastaamaan edellisten sukupolvien vaatimuksiin ja jätämme elämämme elämättä.

Rakkauttakin kirjasta löytyy. On tietysti juuri vihitty nuoripari, mutta Elleninkin elämään ilmaantuu tulinen Carlos ja Siljakin pistää profiilin deittipalveluun. Toisinaan liian hyvältä näyttävä kakku osoittautuukin sitten sahajauhoiksi, mutta onneksi naisista löytyy yllättävääkin vahvuutta pitää oma elämä käsissään. Toivottavasti kaikilla meillä on voimaa poistaa myrkylliset vaikutteet ja ihmiset ympäriltämme.

Omalla kohdallani myös Ellenin kotipaikka toimii todellisena houkuttimena. Tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä ja sekä Myrkkykeiso että Anopinhammas antavat aimo annoksen syntymäkaupunkini kuvausta. On nautinnollista tunnistaa tuttuja paikkoja, asuuhan Ellen ihan Mikaelinkirkon vieressä ja siellä minut on sekä kastettu että vihitty.

Kaikkiaan Anopinhammas on leppoisa, sujuva ja kiinnostava "pehmodekkari" (huomasin Kirsin kirjanurkassa tuollaisen cozy mystery-termin suomennoksen. Pitää sitä nyt makustella. Marttoja tässä osassa on sen verran vähemmän, että Martta-dekkariksi en luokittelisi, vaikka huushollausta tietysti harrastetaan myös tässä).

Ellen Lähteen tutkimukse sopisivat vallan mainiosti kesän laiturilukemiseksi, mutta viihdyttivät kivasti myös näin syyspimeällä peiton alla lämpimässä.

Takaisin Provenceen - vaikka sitten murhatarinan myötä

Nyt jo tuntuu siltä, kuin kesälomasta olisi ikuisuus, eikä töitä ole tehty kuin vasta pari-kolme viikkoa. Juuri eilen silmiini osui muutama kuva lomamatkastamme Nizzan lähimaille. Alkoi tehdä mieli takaisin taas aurinkoon, lämpöön ja rentoon meininkiin.

No, ei näissä Suomen loppukesän keleissäkään ole mitään valittamista ollut, vaikka tänään näköjään vettä ripsottaakin. Lämpimät illat kesäkeittiössä ovat helpottaneet keittiöremontin kaaoksessakin laajentamalla sekä ruokailutilaa että kokkausmahdollisuuksia. Ja ainahan sitä voi palata Provencen aurinkoon kirjojen myötä. Viimeksi minut sinne vei mukava"cozy mystery", joka kummasti sai miettimään myös eläkesuunnitelmia...

Serena Kent: Death in Provence 
Oma ostos Kobosta 

Penelope on keski-ikäinen ja juuri eronnut. Hän lähtee lomamatkalle Provenceen ja päätyy tutustumaan tarjolla oleviin kiinteistöihin. Rapistunut, mutta kaunis talo kiinnittää hänen huomionsa.

Kun Penelope jättää aikuiset lapset vaatimuksineen ja tylsäksi muuttuneen elämänsä ja saapuu kunnostamaan taloa uutta elämää varten, käynnistyvät kummat tapahtumat - alkaen uima-altaassa kelluvasta ruumiista. On aivan kuin joku haluaisi pelotella Penelopen pois uudesta kodistaan.

Asetelma ei tietysti ole kovin uusi, mutta sankarittaren keski-ikäisyys ja hivenen karikatyyrimaiset kylähahmot aina filmitähtimäisestä pormestarista baskeripäiseen vastarintaliikkeen veteraaniin puutarhurina ovat oikeastaan varsin ihastuttavia. Lisäksi tykästyin Penelopen rempseään ystävättäreen ja pariisittaren elkeet omaava kiinteistövälittäjä vähän nauratti. Olen tavannut tuon clichéen mukaisia naisia. Lisäksi oma keski-ikäisyyteni kai tuo kummasti samaistumiskohtia, vaikka elämäntilanteeni aivan toisenlainen onkin.

Juonikaan ei ole liian yksinkertainen. Lukija joutuu vähän miettimään ja ihmettelemään. Tämä on aika tyylipuhdas lajinsa edustaja, jossa väkivallalla ei mässäillä eikä muutenkaan tarvitse lukiessa pelätä pimeää - pieniä jännityksen väristyksiä vaan on tarjolla. Silleen sopivan lämmittävästi.

Mitä tulee Provenceen miljöönä... no, jos siellä ei ole koskaan käynyt, vaikutelma on varmasti viehättävä. Ilmapiirin leppoisuuden kokeneelle ja pittoreskien kylien kiviseinien tarinoita kuunnelleelle kirja aiheuttaa pahemmanlaatuisen matkakuumeen, tai saa laskemaan eläkevuosien varallisuustason mahdollisuuksia... Kyllä minä voisin Provenceen muuttaa ainakin osaksi vuotta - mielellään tosin ilman perinpohjaista remonttia työmaanani, enkä oikein välittäisi ruumistakaan löytää pihaltani...

Kaikkiaan tämä on kelpo aloitus sarjalle, jonka toisen osan kerrotaan ilmestyvän ensi vuoden puolella. Ihan varmasti tulen senkin lukemaan sillä Penelopen mukana saan paitsi viihdyttävän ja hauskan lukukokemuksen, myös annoksen Provencen aurinkoa ja matkan takaisin lomatunnelmiin.

Sydämenasioita Jylhäsalmella

Tänä kesänä on tullut laiturilukemistoa sekä pohdittua että luettua ihan kiitettävästi. Viimeksi määritelmää ja viihteen saralta siihen kuuluvia kirjoja pohtiessani, sain oivia vinkkejä. Kaksi kommentoijaa (kiitos Tuulevi ja Linnea) viittasi samaan kirjasarjaan ja kun sen ensimmäinen osa löytyi Elisa Kirjan alesta niin arvatkaapa tuliko hankittua ?

Tuli tietysti ja viihdytti kivasti loman alkumetreillä. Lentokoneessakin sain vallan mainiosti suljettua korvat lasten mutinoilta. Ilmankos lento tuntui niin lyhyeltä. Kirja oli juuri sellaista mieltä keventävää ja rauhoittavaa hyvänmielen hömppää, jonka myötä pikkuiset kinat ja vastoinkäymiset eivät harmita ollenkaan. Varmasti luen lisää Jylhäsalmen juttuja, jos vastaan osuu.

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella 
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Riinan avomies lähtee ja elämä menee uusiksi. Juuri opettajaksi valmistunut Riina lähtee lapsuuden kesien maisemiin miettimään tulevaisuudensuunnitelmiaan ja siinä samassa auttamaan kesätyönään Sirkka-tätiä lossikahvilan pyörittämisessä. Eikä seudulta tietysti nuoria miehiäkään puutu, tai vähän vanhempiakaan. Toisista pitää pysyä kaukana, mutta ehkä sen yhden kanssa voisi tutustua paremminkin...

Kaunis Suomen kesä, maalaismaisemat ja suviöinen romantiikka. Mitäpä siinä muuta. Kummasti alkoi tehdä mieli lähteä itsekin pitämään pientä kahvilaa jonnekin hiekkatien varteen.

Aivan ehdotonta lomalukemistoa, varsinkin kun tarina on ihan hyvin kirjoitettu, henkilöhahmot herttaisia, mutteivat imeliä. Vain pahis on ehkä vähän turhan pahis, vaikkakin hieman naurettava kaikessa kauheudessaan.

Hivenen töksähteleviä käänteitä ei huomaa tai ne antaa anteeksi ihan vain tunnelman vuoksi. Nautin kirjasta ja sen lievästä naiiviudestakin ihan täysillä. Riinan kesää seuratessa sitä liukuu ihan huomaamattaan omankin lomansa tunnelmiin. Tosin maisemat olivat meillä vähän erilaiset, mutta samanlaista leppoisaa oleilua oli luvassa.

Eihän tämä mitään "suurta kirjallisuutta" ole, mutta kyllä minä loman aloitukseen hempeilen mielelläni kirjalla, jossa veri ei roisku eikä maailman pahuus ahdista. Toki jännittävämmilläkin kirjoilla on paikkansa, mutta niin on lempeillä ja romanttisillakin.

Muistatko minut ?

Minähän en muista enää mitään. Kaukana ovat ajat, jolloin tenteistä selvisi vähällä lukemisella ja sopimusneuvotteluissa ei tarvinnut tarkistaa muistiinpanoista. Nyt on toisin. Jollei meilistäni löydy viestiä asiasta, sitä ei ole olemassa. Käytävässä hihasta tarttuvia ohjeistan laittamaan aiheesta viestiä, jos haluavat minun tekevän jotain. Kalenteristani muistan juuri seuraavan palaverin ja senkin vain siksi, että puhelin hälyttää.

Mitä ilmeisemmin on kyseessä aivojen ylivuoto-ongelma. Lasten myötä ja työuran edetessä, on muistettavien asioiden määrä kasvanut eksponentiaalisesti. Kaikki turhaksi tulkittu tipahtaa reunan yli. Kuten nyt vähän kauempana olevien tiimiläisten nimet, jotka loman jälkeen eivät palautuneet ilman mailista tarkistamista (salasanoista puhumattakaan - jouduin laittamaan puhelimeni kokonaan uusiksi).

Silti minulla on muistot tallella. Muistan tärkeät asiat kuten hääpäivän ja lasten syntymät. Tunnistan perheenjäsenet ja ystävät muistan, vaikkei olisi vähään aikaan tavattukaan. Toisin on Sophie Kinsellan kirjassa.

Sophie Kinsella: Muistatko minut ? 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Leena Pöysti 

Nyt täytyy sanoa, etten varsinaisesti ole ollut koskaan Kinsella-fani. Pidin kovasti Kevytkenkäisestä kummituksesta, mutta himoshoppaajat ovat aiheuttaneet minulle jo aiheellaan ikäviä puistatuksia, enkä ole lukenut niitä paria sivua enempää. Kyseessä ei vain ole minulle sopiva tyylilaji. En myöskään edes muistanut lukevani Hääyöaie-romaania. Jotain kokemuksestani kertonee se, että blogiartikkelin otsikkona oli "Turhia kirjoja"...

Odotukseni siis eivät olleet varsinaisesti huikean korkealla aloittaessani Muistatko minut -romaanin kuuntelua. Enkä erityisesti yllättynyt, kun parin ensimmäisen tunnin aikana pohdin vakavissani kesken jättämistä. Itseään korostava, "omg - kauheeta - ja kynnetkin pureskeltu ja poikakaveri kusipää" jonkinlaisena tajunnanvirtana ei vaan ole minun juttuni. Kuitenkin kuuntelin kirjan loppuun - miksi ?

No, ensinnäkin ajatus siitä, että herää muistinmenetykseen, jossa kolme viimeistä vuotta ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen, on mielenkiintoinen. Lexi ei muista aviomiestään, työtään eikä mitään muutakaan elämästään sitten yhden kostean klubi-illan. Aluksi "uusi elämä" vaikuttaa kirjoista ja televisiosta tutulta unelmalta, mutta tietysti pieniä säröjäkin löytyy... Mikään ei ole täydellistä, paitsi ehkä aviomies Erik.

Jäin koukkuun, koska halusin kuulla, miten tarinassa käy. Palaako Lexin muisti ? Muistaako hän työnsä ? Onko kaikki oikeasti niin kiiltokuvamaisen ihanaa ? Kinsellan kunniaksi on sanottava, että kiiltokuva on ennalta-arvattavasti vähän reunoilta rispaantunut, mutta käänteet eivät sentään ole täysin itsestäänselvyyksiä. Lopun toki suurin piirtein arvaa, mutta kyllä minä viimeiset 5 tuntia kuuntelin ihan mielelläni. Joko totuin kerrontaan tai Lexi hieman kehittyi kirjan edetessä. Veikkaan molempia. Leena Pöysti on lukijana ihan kuunneltava - hän ei onneksi ylinäyttele Lexin reaktioita.

Ajatus useamman vuoden katoamisesta elämästä on aika pelottava huolimatta kirjan keveästä tyylistä. En ole ihan varma, miten itse asiaan suhtautuisin. Lexillä tietysti on juuri kadonneina vuosina mennyt koko elämä uusiksi, mikä vielä korostaa muutosta (ja samalla vähän syö tarinan uskottavuutta). Toisaalta ehkä juuri vahvan kontrastin vuoksi kirja säilyy niin reippaasti viihteen puolella, että se sopii keveiden laiturilukemisten sarjaan. Helppoa kuunneltavaa, eikä tässä romaanissa myötähäpeäkään pääse ihan kamalasti kiusaamaan (tai sitten ei tässä iässä enää mitään häpeilekään).

Asbestia komisario Palmu ? No pahus, niin onkin.

No niinhän siinä sitten kävi, että asbesti testattiin sekä keittiöstä että molemmista kylpyhuoneista sekä saunakamarin laatoitetusta lattiasta. Olettamuksena oli, ettei mitään löytyisi, mutta niin vain oli keittiön välitilan laatoituksen alle jätetty edellisessä remontissa aiempia kiinnityslaasteja pohjalle ja siellähän asbesti sitten lymyili.

Onneksi asbestia löytyi vain keittiöstä, mutta tietysti vähän harmillisesti juuri keittiöstä, joka nyt on työn alla. Eikä siinä sitten auttanut muu kuin sopia oikeanlainen asbestipurku välitilan laatoille. Niinpä keittiön kustannukseen tuli uusia eriä jo ennen kuin koko remonttia on aloitettu.

199€ pamahti pelkästä testauksesta - ja tämä oli kesäkampanjahinta eli yleensä joutuu pulittamaan melkein 300€!
Lisäksi pelkkä välitilan purku tulee lisäämään n.1350€ keittiön kokonaishintaan. Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä muita yllätyksiä vielä on edessä.

Ei ole halpaa vanhojen myrkkyjen välttely, mutta parempi kuitenkin tehdä kunnolla. Vaikkei säädöksiä ottaisikaan huomioon, niin meidän on tarkoitus asua kotona keittiöremontin aikana, eikä ajatus asbestipölystä ja lapsista samassa huushollissa tunnu kauhean kivalta. Nyt ei pitäisi olla vaaraa.

Vielä viikko remontin alkuun ja keittiötä pitäisi alkaa ihan oikeasti tyhjentämään. Ehkä sitä jo tänään saisi jotain aikaiseksi. Ainakin lämpötilan pitäisi olla hommaan hitusen sopivampi - aamukahville hain ylleni aamutakin, kun pihalla oli viileää.

Luurit korviin ja töpinäksi. Vähän harmi, että tulin jo kuunnelleeksi kaikki kolme Waltarin Komiosario Palmua. Niiden kanssa aika kului kuin siivillä, vaikkei viimeisin ei ihan yltänytkään kahden ensimmäisen tasolle.

Mika Waltari : Tähdet kertovat, komisario  Palmu ja Kuka murhasi rouva Skrofin 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
äänikirjan lukijana Lars Svedberg 

Itse asiassa minusta kaikkein paras Palmu on Kuka murhasi rouva Skrofin. Siinä tarina soljuu, henkilöhahmot ovat hauskasti hivenen karikatyyrejä, mutta juuri ja juuri uskottavan tällä puolella. Käänteitä riittää, kun Palmu selvittää rikkaan ja itaran rouva Skrofin kohtaloa.

Tähdet kertovat, komisario Palmu on omalla tavallaan viehättävä, mutta siinä päähenkilönä on ennemminkin aiemmissa osissa Palmun nuorena apulaisena aloittanut, mutta nykyään poliisipomon sijaisena toimiva kertoja. En oikein jaksanut kertojan touhuja sillä hän osoittautui ehkä naiivimmaksi kuin olisi asemansa perusteella voinut kuvitella ja Palmu on melkein sivuroolissa, mikä ehkä teki tästä sarjan dekkarista myös vähemmän vetävän.

Waltari kirjoitti kolmannen Palmunsa paljon myöhemmin kuin kaksi ensimmäistä ja pääsi sen ansiosta omien sanojensa mukaan yli pitkästä kuivasta kirjoituskaudesta. Ehkä pieni takeltelu ja väkinäisyys kerronnassa johtuu juuri tuosta, tai sitten siitä, että kirja on alunperin tehty elokuvakäsikirjoitukseksi.

Kaikki ovat kuitenkin laadukasta klassikkokuunneltavaa, jonka parissa ainakin minä viihdyin. Lars Svedberg lukijana on edelleen ihan omaa luokkaansa. Jotenkin hänen lukutapansa on huipussaan klassikkodekkareissa (Christiet, Waltari), vaikka toki esim. Sinuhe egyptiläinen Svedbergin lukemana nousee ihan uusiin sfääreihin.

Palmu-dekkarien Suomi-filmimäinen miljöö viime vuosisadalta vie ajatukset leppoisampaan aikakauteen, vaikka kyseessä murhatarinat ja dekkarit ovatkin. Jännästi huomaan kaipaavani varsinkin kesällä tuota hivenen nostalgista tunnelmaa. Ehkä se vie ajatukset tarpeeksi kauas hektisestä nykyelämästä ja kun en tuota aikaa itse ole kokenut, on historiaa helppo romantisoida.

Mamma Mia - kesäkirja laiturilukemistoon

Tässä juuri pohdiskelin, miksi nykyään elokuvat ja kirjat perustuvat  niin usein aiempiin menestyksiin ollen joko uusintoja, jatko-osia tai muuten vaan esikuvaansa linkittyviä. Ilmiö ei päde pelkästään kirjasta kirjaan tai elokuvasta elokuvaan, vaan aitojen yli hypellään (ainakin näennäisen) vaivattomasti.

Mamma mia lienee yksi malliesimerkeistä - ABBAn hittilaulusta musikaaliin ja elokuvaan (tai elokuviin - juuri on valkokankailla kakkososa) ja nyt vastaani osui viihderomaani, joka mitään piilottelematta ammentaa Mamma Miasta liittymättä alkuperäiseen oikeastaan yhtään mitenkään - muuten kuin fanitusmielessä. 

Pakko se oli lukea. Kyllähän minäkin Mamma Miasta pidän ja kesähömpälle on lomalla aina tilaus.

Annie Robertson: My Mamma Mia Summer 
Oma ostos Kobosta 

Isoäidin kuoleman jälkeen Laurel lähtee pohtimaan tulevaisuudensuunnitelmiaan Kreikan Skopelos-saarelle. Ura hotellin tapahtumajärjestäjänä tuntuu polkevan paikallaan, miehistä ei ole tietoakaan ja Laurel toivoo Mamma Mia-elokuvan filmaussaarelle tehdyn lomatkan kirkastavan ajatuksiaan.

Laurel päätyy asumaan hieman eristyksissä olevaan majataloon, jonka eksentrisestä omistajasta tulee nopeasti läheinen ystävä. Muutenkin saarelta löytyy seuraa. Angie, miesten perässä saarelle matkustava keski-ikäinen kätilö, Emma ja Christian, ensimmäistä lastaan odottava nuori pariskunta, sekä Mark, salaperäinen kirjalija yhdistävä kaikki voimansa auttaakseen majatalon maineen kohotusta varten järjestettävien juhlien järjestämisessä.

Tarinassa on tietysti aurinkoa, kauniita maisemia ja romantiikkaa, mutta onneksi myöskin haikeita sävyjä ja pikkuisen draamaakin. Kaiken taustalla soi ABBAn musiikki ja Mamma Mia -elokuva on melkein kuin yksi romaanin hahmoista. Niin usein siihen viitataan ja niin vahvasti se on osa päähenkilön elämää ja tapaa ajatella. 

Linkitys on kuitenkin luontevaa. Tämä ei ole yksinomaan kuuluisan elokuvan maineella ratsastava kaupallinen romaani, vaan olisi jännä tietää kirjoittajan omasta suhteesta esikuvaan. Tosin hän on käsittääkseni kirjoittanut toiseenkin elokuvaan linkittyvän romaanin, joten siinä mielessä saattaa kyseessä olla hyväksi todetun konseptin hyödyntäminen.

Ennakko-odotuksissani lähdin lukemaan kirjaa juurikin fanifiktiomielessä eli uteliaana näkemään, miten Mamma Mia tarinaan linkittyy. Jossain kohtaa huomasin sitten tykästyneeni päähenkilöön ja olevani aidosti kiinnostunut muidenkin käänteistä. Yllätyin siis positiivisesti ja nautin leppoisasta tarinasta, jota lukiessa ei tarvinnut edes potea myötähäpeää.

Onhan tarina toki hieman naiivi ja välillä ylenpalttinen fanitus jo naurattaa, mutta kai sitä elokuvan tosifani olisi tohkeissaan päästessään tutustumaan kirkkokohtausten kuvauspaikkana olleeseen kappeliin. Robertson myös onnistuu välttämään tyylilajin pahimmat kliseet eikä sokerikuorrutus ole ihan niin paksu, että hampaita vihloisi. Isot plussat muutaman suurimman itsestäänselvyyden ympäri kiertämisestä.

En viitsi spoilata tarinaa tässä tämän enempää eli lukekaa kirja, jos haluatte tietää, mitä tarkoitan. Se on nimittäin oikeinkin lukemisen arvoinen ja kuuluu jokanaisen laiturilukemistoon. My Mamma Mia Summer on hyvänmielen kirja, joka sopii kaikille kevyttä, mutta vielä kestettävän imelyyden rajoissa olevaa viihdettä etsiville. (Sekä tietysti erityisesti kaikille Mamma Mia -faneille tai Kreikka-lomasta haaveileville!)

Hömppäpömppää laiturilukemistoon

Aina välillä, oli sitten kesä tai joku muu vuodenaika, on mukava lukea tarinaa, jonka tietää loppuvan onnellisesti, jossa ei yleensä ole väkivaltaa ja jonka lukeminen käy keveästi, ilman ylenpalttista keskittymistä. Minulla tällaiset kirjat ovat yleensä joko keveitä viihdedekkareita tai sitten enemmän romanttiseen kallistuvaa hömppää.

Hömppä ei muuten ole millään tavalla halveksiva termi tässä kontekstissa. Huonosti kirjoitettuja tai juoneltaan jo tapahtumattomia tai idioottimaisia kirjoja en siedä ja niitä on valitettavasti tarjolla ihan liian paljon. Minä vaadin laadukasta ja mielellään vähintään pientä hihitystä aikaansaavaa tekstiä ja juonen, jossa myötähäpeäkin pysyy siedettävissä rajoissa.

Suosikeissani parasta ovat usein värikkäin siveltimenvedoin kuvatut monipuoliset henkilöhahmot, sekä yllättävät juonenkäänteet heidän elämässään (toki lopputulema on usein vähemmän yllättävä).

Lukemani viihdekirjallisuuden voi jakaa muutamaan ryhmään:

1. moderni ihmissuhdekirjallisuus
2. viihdefantasia 
3. kotoiludekkarit romanttisella viballa 
4. historiallinen romantiikka 

Mitä unohdin tai mitä itse suosittelisitte laiturilukemistoon viihdepuolelta ? 

Historiallisen romantiikan kärkinimiä ovat listoillani tietysti Kaari Utrio, Paula Havaste ja Milja Kaunisto, joiden kirjat ovat paitsi viihdyttäviä, myös tarkasti aikakauttaan kuvaavia. Nämä ovat laiturilukemiston aatelia.

Kotoiludekkarit eli Cozy Mysteries ovat minulle aika uusi tuttavuus. Niissä yleensä omalla tavallaan "normaali" (eli ei poliisi tai etsivä) nuori nainen, joutuu vähän vahingossa ratkomaan murhia tai muita rikoksia. Monet näistä sopivat myös kohtaan kaksi eli niissä on jonkinlaisia yliluonnollisia tai fantasiaelementtejä. Viime aikoina luetuissa on erityisesti ratkottu rikoksia haamujen enemmän tai vähemmän ystävällisellä avustuksella, kuten vaikka C.C.Dragonin, Angie Foxin tai Kitty Frenchin kirjoissa. Suomenkielisiä en ole tainnut edes löytää, eli englanti rulettaa lukukielenä.

Viihdefantasiakin on yleensä rikkaampaa kuin ketä tykkää kenestä pohdintaa. Taistelut ja ongelmanratkaisu kuuluvat asiaan. Näistä viime  aikoina olen tullut tykästyneeksi erityisesti Ilona Andrewsin kirjoihin.

Meni monta vuotta ennen kuin edes tulin uudelleen tarttuneeksi suomalaiseen "normaalielämään" sijoittuvaan ihmissuhdekirjallisuuteen. Sain nuorempana jonkinlaisen yliannostuksen, kun kyllästyin vähän turhan kaavamaisiin kuvauksiin (se käy tylsäksi, kun ei ole  muita "hupielementtejä" piristämässä). Viime aikoina olen kuitenkin yllättänyt itseni nauttimassa mm. Sari Luhtasen ja Veera Vaahteran kirjoista. Erityisesti viimeksimainittu on näköjään vakiinnuttanut asemansa niin työmatkalukemistossani kuin kesän rentoutuskirjoissa.

Veera Vaahtera : Sattumalta sinun 
Oma ostos Elisa Kirjasta 
Äänikirjan lukijana Anni Kajos

Karoliina on saanut viimeinkin työtä, joka saattaa johtaa vakinaiseen toimeen. Hänen tehtävänään on ryhdistää yliopiston filosofian laitos ja saada se tuottamaan niin valmistuneita opiskelijoita kuin tieteellisiä artikkeleita. Samaan aikaan hän totuttelee elämään ilman pitkäaikaista poikaystävää Villeä ja tämän moninaista sukua.

Työ ei tietystikään osoittaudu helpoksi, sillä aika stereotyyppiset filosofian laitoksen kammioihinsa piiloutuneet professorit ja muissa hommissa huitelevat opiskelijat eivät ihan helposti taivu moderniin tavoitteellisen tieteentekemisen ajatteluun. Sydänkään ei ole tottelevainen ja Ville pyörii kuvioissa mukana säännöllisesti huolimatta töissä laiskottelevan Matiaksen aiheuttamista väristyksistä.

Pieniä kiemuroita tietysti saadaan aikaisekai, mutta kaikkein tärkein saavutetaan eli elämä menee eteenpäin ja Karoliinakin oppii hiukan päästämään irti peloistaan ja epävarmuudestaan.

Sattumalta sinun on taattua Vaahteraa, mutta en tainnut pitää päähenkilöstä ihan niin paljon kuin aiemmista lukemistani kirjoistaan. Karoliina oli minulle ehkä hiukan liian angstinen ja hieman liiankin epävarma, vielä kollegoitaankin enemmän eksyksissä. Silti kirja on viihdyttävä ja äänikirjaksi varsin sopiva. Anni Kajos tekee lukijana tasaisen varmaa työtä, vaikka alkuun hieman jouduinkin hänen tyyliinsä totuttelemaan. Lopulta se kuitenkin sopi kirjaan kuin nappi silmään ja Karoliina kuulosti elävältä.

Laiturilukemistoon (tai kuunneltavaksi) Sattumalta sinun on oiva valinta, eikä vaadi liiallista keskittymistä, mutta vielä enemmän ehkä suosittelisin kuitenkin Vaahteran Kevyesti kipsissä romaania, jossa varsinkin paljon lukevat löytänevätt enemmänkin samaistumiskohteita. Rakkautta vahingossa puolestaan aiheutti taksikuskia ihmetyttäviä hihityskohtauksia Kööpenhaminaa edestakaisin suhatessani.