Lomalukemista eli syksyyn sopiva Anopinhammas

Nyt ei kai voi varsinaisesti puhua enää laiturilukemistosta, vaikka lokakuu onkin meitä keleillään hellinyt. Ulkokäyttöön ovat syksyn myötä jääneet vain äänikirjat, mutta niihin onkin sitten uponnut tunteja auringon ja kaikissa syksyn väreissä hehkuvan luonnon houkutellessa kävelyille.

Tähän kohtaan voisin taas vuodattaa valitusta kiireistä ja lukuajan vähyydestä, mutta unohdetaan työ hetkeksi. Koululaisilla on syysloma. Minun lomapäiväni ovat tähän saakka kuluneet pääasiallisesti työkoneen vieressä, mutta tänään päätin jättää sen laukkuun ja nauttia syystauosta minäkin. Asiaan tietysti saattaa vaikuttaa lievä väsymys, kun eilen illalla nukkumaanmenon sijasta nautin pitkästä aikaa rauhallisesta lukuhetkestä (tai no, muutamastakin hetkisestä).

Päivä oli jo vaihtunut keskiviikosta torstain puolelle, kun sain loppuun Eppu Nuotion Ellen Lähde -sarjan kakkososan. Edellisestä yötämyöten -lukukerrasta onkin jo jonkin verran aikaa. Olipas kivaa, mutta ehkei tätä työviikkoina kannattaisi tavaksi ottaa.

Pidin ensimmäisestä Ellen Lähde-tarinasta, mutta taisin tykästyä tähän toiseen vielä enemmän. Jotenkin päästiin henkilöiden kanssa vähän syvemmälle ja tarinakin oli monipuolisempi.

Eppu Nuotio : Anopinhammas 
Oma ostos Elisa Kirjasta

Ellen on Andalusiassa puutarhamatkalla, kuinkas muuten, kun hänet kutsutaan suomalais-espanjalaisiin häihin. Seuraavana aamuna hääparin perhettä kohtaa tragedia, joka saa Ellenin kiinnostumaan suvun vaiheista. Historia näyttää toistavan itseään.

Kirjassa ei varsinaisesti ratkota rikosta, sillä poliisitutkintaa ei ole, eikä ilmeistä murhaakaan. Ennemminkin Elleniä kiinnostaa salaisuuksien selvittely, sillä aiemman sukupolven painolastia saa hänen mielestään sälyttää nuoren sukupolven harteille ja Lohenkarin suvussa salaisuuksia ja piilottelua tuntuu riittävän.

Parasta Anopinhampaassa ovatkin henkilöt ja miljöökuvaus. Andalusian auringosta palataan valottomalle suomalaiselle maaseudulle, jossa sukutilan velvoitteet ahdistavat sukupolvesta toiseen, jollei kahleita väkivalloin katkaise. Ehkä mielenkiintoisinta olikin periytyvien "pakkojen" olemassaolo, sillä helpostihan me pyrimme vastaamaan edellisten sukupolvien vaatimuksiin ja jätämme elämämme elämättä.

Rakkauttakin kirjasta löytyy. On tietysti juuri vihitty nuoripari, mutta Elleninkin elämään ilmaantuu tulinen Carlos ja Siljakin pistää profiilin deittipalveluun. Toisinaan liian hyvältä näyttävä kakku osoittautuukin sitten sahajauhoiksi, mutta onneksi naisista löytyy yllättävääkin vahvuutta pitää oma elämä käsissään. Toivottavasti kaikilla meillä on voimaa poistaa myrkylliset vaikutteet ja ihmiset ympäriltämme.

Omalla kohdallani myös Ellenin kotipaikka toimii todellisena houkuttimena. Tytön saa pois Turusta, muttei Turkua tytöstä ja sekä Myrkkykeiso että Anopinhammas antavat aimo annoksen syntymäkaupunkini kuvausta. On nautinnollista tunnistaa tuttuja paikkoja, asuuhan Ellen ihan Mikaelinkirkon vieressä ja siellä minut on sekä kastettu että vihitty.

Kaikkiaan Anopinhammas on leppoisa, sujuva ja kiinnostava "pehmodekkari" (huomasin Kirsin kirjanurkassa tuollaisen cozy mystery-termin suomennoksen. Pitää sitä nyt makustella. Marttoja tässä osassa on sen verran vähemmän, että Martta-dekkariksi en luokittelisi, vaikka huushollausta tietysti harrastetaan myös tässä).

Ellen Lähteen tutkimukse sopisivat vallan mainiosti kesän laiturilukemiseksi, mutta viihdyttivät kivasti myös näin syyspimeällä peiton alla lämpimässä.