(Luku)päiväkirja: Reissuja, huonoja tuloksia ja pikaisia päätöksiä

"...Cockles and mussels, alive, alive, ho..."

Siis tämä postausten kirjoittaminen blogiin ei nyt kertakaikkiaan näytä etenevän - eikä kyllä lukeminenkaan oikein. Tai siis, luen kyllä, mutta valmista ei oikein tule. Koko lokakuun aikana luin loppuun kaikkiaan vain neljä kirjaa. Neljä! Muina kuukausina tänä vuonna (ja muutaman viime vuonna) on alhaisin määrä keikkunut tuosta tuplana. 

Syitä moiseen poikkeamaan on tietysti monia, eikä niistä vähäisin liene lokakuun kolmen viikon reissu.  Yläkuvassa on vinkki viimeisen reissuviikon kohteesta. Kuka tietää? Trinity college, Guinness, Temple Bar... Anyone ? 

Kyseessä on tietysti Dublin, jonne suuntasin Biarritzista työreissulle. Kauhean paljon ei pitkien koulutuspäivien aikana ehtinyt kaupunkia katselemaan, mutta jonkin verran tuli keskustassa pyörittyä. Dublin vaikuttaa mukavalta kaupungilta varsinkin jos on kiinnostunut irlantilaisesta pubielämästä (musiikista) ja oluesta. Pitäisi varmaan mennä joskus vähän enemmän tutustumaan muuhunkin kuin Trinity Collegen pihaan, siellä olisi ollut hieno kirjastokin, joka tällä kertaa jäi vierailematta. 

Molly Malonen sentään ehdin kuvaamaan. 

Biarritzissa vietin matkan pari ensimmäistä viikkoa. Ensimmäisen viikon tein töistä, mutta toisella viikolla ehdin vähän lomailemaankin. Kirjoihin tartuin näköjään kuitenkin melko rajallisesti silloinkin. Oli liian kiire viettää lomaa ja nauttia kaupungista, kun kerrankin oli koko perhe paikalla. 

Vähän taida kuitenkin liioitella lukemisen vähyyttä. Jos ihan totta puhutaan, niin olen kyllä lukenut, mutta hypellyt kirjasta toiseen luvattoman tiivistä tahtia. Paitsi yksi on pysynyt vakaana mukana. 

Matkaseuraa linnanneitomoodissa 

Kyseessä on tietysti Marcel Proust, jonka À la recherche de temps perdu on edennyt jo, taitaa olla peräti viidenteen osaan. Ranskaksi lukeminen on tietysti hitaampaa ja kun pitää saada luettua osa per kuukausi, niin... No, sanotaan, että tunteja kuluu. 

Ihan kaikkea tuo ei kuitenkaan selitä. Goodreadsin 31 kesken olevaa puolestaan kertoo omaa tarinaansa. Tosin nyt olen ryhdistäytynyt. Tänään sain luvun laskemaan 29ään. Aino Pajukankaan Suunnannäyttäjät tuli kuunneltua nätisti loppuun ja sitten viimeistelin vielä Annukka Salaman Ripleyn. Täytyy myöntää, että pikkuisen kuumotti korvia ajatellessani, että tuon kirjan sitten annoin tavoistani poiketen kuopukselle lukematta sitä ensin itse. No, 12v selvisi hengissä. Se oli vielä sitä aikaa, kun hän luki melkein äitiään nopeammin. 

Yhden pikaisen, mutta toivottavasti aikaa säästävän päätöksen tein. Tapani  mukaan myös toimeenpanin sen samantien, eli poistin Instagrammin puhelimesta. Tiliäni en deletoinut, mutta toistaiseksi minua ei siis löydä Instan puolelta aktiivisena. Kamelilta katkesi selkä niin sanotusti, mutta palataan siihen. Toistaiseksi mennään näin. 

(Matka)päiväkirja : Biarritz ja kootut selitykset

 Tai ei siinä nyt mitään selityksiä tarvita. Olen ollut reissussa ja on muutenkin ollut tosi kiire. En siis ole kirjoittanut. Piste. 

Se siitä. 

Reissu oli kiva - kuinkas muuten - Käveltiin ja nautittiin kaksinolosta. Kyllä, jätin muksut kotiin keskenään, tai no, isojahan nuo jo ovat, ja pärjäsivät vallan mainiosti. 

Koska olin oikeasti lomalla, kului aika kävelyillä, lukiessa ja nauttiessa Etelä-Ranskan aikaisemman sadon herkuista. Parsaa, mansikoita, nektariineja jne. Ihanaa! 

Tällä kertaa kävin myös tutustumassa enemmän keskustan suloiseen kirjakauppaan. Kirjoja kolmessa kerroksessa, parvella lukupaikka, pokkarihyllyt kellarikolossa, eli mikäs siinä oli viihtyessä. Tosin klaustrofobiasta kärsiville en pokkaripuolta välttämättä suosittele. Siellä ei pääse kaksi ihmistä ohittamaan, vaan kulkeminen on riippuvainen kanssaostajien hyvästä tahdosta. Onneksi kirjoista kiinnostuneet noin yleisesti ottaen ovat ystävällistä ja joustavaa porukkaa.

Kirjakaupassa tuli siis käytyä pariinkin kertaan ja isäntäkin innostui täydentämään lukuhyllyään Kunderalla ja Murakamilla. Minä puolestani nappasin kieliharjoitukseksi ja huvitukseksi Marie Antoinetten salaisen palvelun seikkailuja. Agentteina seikkailevat tietysti pukuompelija ja kampaaja... 

Mikäs siinä oli ollessa. Rantakahvilan lukupaikassakaan ei ollut muuta vikaa kuin kylmä tuuli, joka ajoi minut liikkeelle kahvin loputtua. Muutenkaan ei ollut varsinaisesti kesän tuntua ilmassa, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. 

Viikon alussa ajoimme toiselle puolelle Ranskaa ja takaisin sukuloimaan, joten jätimme suosiolla pidemmät autoilut loppulomasta toiseen kertaan. Nautimme siis tutuista kulmista kävelyillä ja mäet pitivät huolen siitä, että ihan vain kauppahallissa käynti kävi jo jonkinasteisesta liikunnasta. 

Keisarinnan palatsiin aperitiivicocktailillekin käveltiin nauttimaan miljööstä ja herkullisesta juomasta. Jos jotain pitäisi Ranskan ruokakulttuurista erikseen valita Suomeen tuotavaksi, se olisi juurikin "apéro". Pikkuherkkuja juomien (holilla tai ilman) kera hyvässä seurassa päivällisen valmistumista odottaessa.

Ihan parasta. Kellään ei ole kiire minnekään ja nautiskellaan. Samasta puhui Teresa Välimäki Perunateatteri-podcastin (linkki Spotify, mutta muualtakin löytyy) erikoisjaksossa, jossa sekä Kirre että Teresa toivat omat tärkeät ruokajuttunsa keskusteltavaksi. Podcasteja kuuntelin lomalla jonkin verran (edellämainitun lisäksi Bella Table ja Takakansi), mutta enemmän kuitenkin keskityin lukemiseen ne harvat hetket, kun olimme paikoillamme. 

Lukeminen ei ihan pelkästään jäänyt cozy mysteryyn, vaan luin myös esimerkiksi Rachel Cuskin esseekokoelmaa Mykkäkoulu. Pidin hänen romaanitrilogiastaan, mutta näiden esseiden kanssa jäin ulkokehälle. Ymmärsin, mutten sisäistänyt. En tiedä, onko kyseessä erilainen elämäntilanne tai elämänkokemus, mutta moni asia jäi vieraaksi ja harva juttu resonoi. Olen tosin huomannut samanlaista viime aikoina muutaman muunkin kirjan kohdalla. Joko olen itse vieraantunut todellisuudesta tai minun todellisuuteni on jotenkin toisenlainen - siis noin yleisellä tasolla. Toki myös tunnistan monia asioita. 

Aloitin myös lukemaan Hannu Mäkelän uusinta eli hänen kokemuksiaan Marcel Proustin suurteoksesta Kadonnutta aikaa etsimässä (À la recherche du temps perdu). Kirjan nimi on Proust on Proust ja siinä Mäkelä kertoo ensin omia kokemuksiaan Proustista ja hänen kirjastaan, ja sitten hän kommentoi osa kerrallaan kirjan sisältöä. Kirja sopii hyvin sekä teoksen lukeneille että lukemista suunnitteleville. Itse huomasin lukevani varsin innostuneesti alkupätkää ja myös kuvauksia jo lukemistani osista. Nyt jotenkin himmailen jatkon suhteen. Ehkä pitää lukea samaan tahtiin itse kirjan kanssa. 

Äänikirjana kuuntelin Marja Vesalan Vuosi Toscanan kukkuloilla, vaikka olinkin vähän toisella suunnalla. On aina mukava kuulla tuollaisia "vuosi poissa oravanpyörästä" kokemuksia, mutta tällä kertaa ei itselläni noussut paloa tehdä samaa. Ehkä siksi, että olin jo kiipeämässä Biarritzin mäkiä, vaikkakin sitten vain viikon ajan. 

Otteita matkapäiväkirjasta - Biarritz ja San Sebastian

Se on taas viikko mennyt nopsaan. Viikkoon on kuulunut niin kevään ensimmäinen kahvikupillinen pihalla, turisteilua Hattulan Pyhän Ristin kirkon pihalla poikaa armeijan portilta hakiessani kuin miltei karkumatkalta tuntunut kävelyretki auton huollon aikana... Viimeksimainitun osalta mietin ihan valmentajani kanssa sitä, miten ihmeessä voi tuntea melkein huonoa omaatuntoa siitä, ettei istu läppärin vieressä tekemässä töitä tehokkaana vaan nauttii aamuauringosta reippaillessa... Omituista tuo ehdollistuminen tehokkuuden orjaksi. 

Taisin jossain kohtaa luvata näkymiä pääsiäisen Ranskan reissulta. Lensimme silloin kuopuksen kanssa isännän luokse kymmenen päivän lomalle. Ehdimme monenlaista. 

Kaikki suklaapuodit!

Biarritz alkaa olla meille jo tuttu paikka. Meillä on vakkarileipomo, vakkariranta, vakkarikahvila ja suuri suosikki sarjakuvakauppa (Kyllä, kokonainen kauppa vain sarjakuville + valikoimalle lastenkirjoja). Minä käyn kauppahallissa ainakin kiepsahtamassa aina kun on vähänkin aikaa aamupäivällä. Lomalla siis käytännössä joka päivä. 

Ranskassa tulee kuin huomaamatta syötyä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Lihaa kuluu eniten kinkun ja chorizo-siivujen muodossa. Kalat ja äyriäiset ovat Atlantin rannalla taatusti tuoreita. Tällä kertaa Totokin ihastui sitruunalla maustettuihin anjovisfileisiin... niitä kului patongin päällä kala jos toinenkin. 

Pääsiäisen aikaan makumuistoksi tosin taitaa jäädä päällimmäisenä suklaa. Toto vietti syntymäpäivänsä lentokoneessa, joten lupasimme pientä juhlimista koko lomalle. Kiersimme siis suurin piirtein kaikki Biarritzin (parhaat) Chocolateriet. Pääsiäisenä ne ovat täynnä upeita suklaaluomuksia ja maistelimme yhden per päivä. Toto aloitti perinteisen vaatimattomasti suklaamunista ja tipuista, mutta kyllä hän sitten innostui valitsemaan muutaman vähän taiteellisemmankin version. 

Baskimaa on aikoinaan ollut ensimmäisiä alueita, joissa suklaata on Euroopan mantereella maisteltu. Siksi suklaan käsittelyllä (ja sillä herkuttelulla) on seudulla pitkät perinteet. Ei siis liene yllätys, että upeita suklaapuoteja riittää Biarritzissa varsin hyvin kymmenen päivän lomalle. Taisimme ehtiä käymään kuudessa tai seitsemässä...

Meri on kaikkialla!

Atlantin rannalla kun ollaan, on meri tietysti olennainen osa maisemaa joka päivä. Matkalle sattui yksi tosi lämmin päivä, jolloin aurinko ja yli 20 astetta lämmintä houkuttelivat meidät jopa kastamaan varpaamme mereen. Sen verran kylmää vesi oli, että vain isäntä kävi oikeasti uimassa, mutta hän onkin harrastanut sitä melkein koko talven... 

Varpaat sentään kastettiin... 

Lomalla kun oltiin, niin käytiin myös vähän turisteina ihastelemassa ympäriltä löytyviä mielenkiintoisia paikkoja. Kevät ja syksy ovat parhaita aikoja tutustua tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Hyvällä tuurilla keli suosii ja turistisesongin ulkopuolella väljää. Heinäkuussa saattaisi jäädä meiltä väliin. Me kun emme oikein noista ihmismassoista perusta. 

Jos Biarritzissa lempirantamme on sellainen pieni ja suojaisa poukama (virallinen uimaranta toki, ja ihan keskustassa), niin San Sebastianissa pääsimme kokemaan kilometrejä pitkän upeahiekkaisen La Concha-rannan. Toto viihdytti rannallaolijoita koko pitkän kävelyn tuottamalla suuria saippuakuplia tuulen avustuksella. 

Mutta nyt menen asioiden edelle. Espanjaan ajaessamme (Biarritzista ajaa San Sebastianiin vajaassa tunnissa) pohdimme takaisinkääntymistä. Sade iski lujaa tuulilasiin juuri rajaa ylittäessämme. Otimme kuitenkin riskin, sillä Atlantti ja vuoret takaavat vähintäänkin vaihtelevan sään. Täällä ollaan kaukana Välimeren ja Provencen auringosta. 

Sade siis lakkasi. Perillä huomasimme varsinaisen määränpäämme olevan kirjaimellisesti pilvien peitossa. Olimme menossa tuonne tiheimmän pilvirykelmän sisällä olevalle kukkulalle. 

Sieltä löytyy nimittäin sympaattinen ja tunnelmallinen 1800-luvulta lähtöisin oleva huvipuisto. Täällä ei ole kaikkein hurjimpia laitteita, mutta tunnelma ja maisemat korvaavat jännityksen monin verroin. Rakastuin tuohon paikkaan. Niin, ja toki varsinkin korkeita paikkoja välttävälle on vuoren reunaa kiertävä vesikouru melkoisen jännä paikka veneajelulle. 

Eniten aikaa vietimme perinteisten pelien parissa ja Toto osoittautui erityisen tarkkasilmäiseksi ammunnassa. Toisella kierroksella putosi jo 5/6 laukauksella ja sieltä tuo kuplamiekkakin tuli voittona mukaan. Siitä oli paljon iloa paluumatkalla paahteisessa auringossa. Tuntui ihan kesältä!

Myönnän, en mennyt kokeilemaan. Kuvasta ei kauhean hyvin näy, mutta kourun reunan toisella puolella oli suora pudotus rinnettä melkoinen matka... 

Kukkulalle päästiin kätevästi huomattavasti mukavammalla kulkupelillä. Aikamatka alkoi jo ennen huvipuistoalueella saapumista. 

San Sebastianissa on toki paljon muutakin nähtävää kuin ranta ja huvipuisto. Tällä kertaa emme ehtineet edes vanhan kaupungin pintxo-baareihin, vaikka palasimmekin San Sebastianiin vielä toistamiseen. Sieltä löytyy nimittäin myös Real Sociedadin kotistadion. Meillä oli tuuria ja pääsimme oikein aitioon katsomaan kotikenttämatsia.  

Oli siellä se matsikin :-) Lopputuloksena 0-0 

Jotain vielä Ranskan puoleltakin

Espelette on viehättävä kylä, jonka koko olemassaolo perustuu chiliin. Espelette-chili ei ehkä ole kaikkein tulisinta, mutta varsin maukasta ja tunnettua laadustaan jo pitkältä ajalta. Meilläkin se on kuulunut kuivakaapin vakiotuotteisiin jo vuosien ajan. 

Kylästä löytyy paljon turistikauppoja eli Espelette-chiliä voi ostaa monessa muodossa. Jauheena tietysti, mutta myös maustesekoituksissa, suklaassa, hyytelössä ja vielä erilaisissa juomasekoituksissakin. Mukaan lähti tällä kertaa chilillä terästettyä likööriä. Mahtiherkkua lorautettuna vaniljajäätelön ja keksimurun sekaan. 

Toki kylästä löytyy myös jonkinlainen linnake, niitä on ripoteltuna pitkin Etelä-Ranskaa vähän joka laaksossa. Tästä on tehty turisti-info ja kylän hallinnon keskus. Kävimme katsomassa näyttelyt ja kurkimme ikkunoista. Perusturistimeininkiä. 

Nähtävää riittää näillä seuduilla vielä seuraaviakin reissuja varten. Kesällä mennään taas, mutta silloin kuluu aikaa myös töiden parissa. 

Kiitos, kun jaksoit tänne saakka. Aikamoinen pläjäys tästä tulikin. 

Jos vielä jaksaa kiinnostaa, niin aiempia Biarritz -tunnelmia löytyy vaikka täältä ja täältä ja vielä täältäkin.

(Matka)päiväkirja eli ihan paras viikonloppu

 

On ollut blogissa hiljaista, hyvässä mielessä tällä kertaa. Vietin juuri pitkän viikonlopun yhdessä isännän kanssa - rakkauslomaa Biarritzissa. 

Tosin kotiinpaluu oli sitten kahdelta maanantaiaamuna ja huomaan, etten oikein enää jaksa. Vasta tänään olen ns. normitilassa työnteossa... Ikä ei tule yksin, tai sitten vaan yksinkertaisesti suoraan töihin paluu heti aamusta ei ehkä ollut paras ideani. 

Mutta siis, Biarritz on edelleen ihana kaupunki.

 Naureskelimme olevamme ihan kuin opiskeluaikoina, silloin joskus ennen lapsia. Pieni kämppä,  kävelyt ja yhdessä kokkailu toivat mieleen muistoja, varsinkin kun nyt oli myös Beaujoulais Nouveau - viikonloppu. 

Muistimme senkin yhden kerran, kun molemmat saivat aivan järisyttävän krapulan puolesta muovimukillisesta kyseistä lientä, tai ehkä tulimme kipeäksi siitä mikrossa kypsennetystä perunasta. Muuta ei opiskelijan jääkaapista sinä iltana löytynyt, eikä uunikaan toiminut... Muistoja, muistoja (niitä ajan kultaamia). 

Emme juoneet Beaujoulais Nouveauta tänäkään vuonna. 

Muuten kyllä söimme kaikenlaisia herkkuja. Heti torstai-aamuna lähetin isännän toimistolle ja lähdin itse haahuilemaan halleille. Olisin voinut ostaa vaikka mitä! 

Minulla oli lupa ottaa mukaan vain  yksi kassi, joten se vähän rajoitti. Ymmärrettävää, sillä illalla menimme ihanaan ravintolaan, jossa en kuvannut mitään vaan keskityin nauttimaan. 

Ruoan lisäksi nautin myös auringosta. Baskimaan sää on epävakainen, mutta tänä syksynä se on suosinut meitä. Isompien poikien syyslomalla paistoi aurinko ja nyt minä sain nauttia annoksesta d-vitamiinia. 

Aurinkoa, kävelyjä, hyvää ruokaa ja vieressä rakas. Mitäpä sitä muuta ? 

No, onhan se kiva nähdä uusiakin paikkoja. Biarritzista ajaa 40 minuutissa Espanjan puolelle San Sebastianiin. Emme ihan uskaltautuneet pieniin pintxo-paikkoihin ryysikseen tiskien vieressä, mutta löysimme ihanan terassin auringosta. Oli  muuten herkkua! 

Vaikea siis sanoa, onko tämä ote matkapäiväkirjasta vai ruokapäiväkirjasta. Ehkä minun matkani liittyvät jotenkin aina ruokaan - onhan ihmisen syötävä, hyvänen aika. 

Toki me haahuilimme turisteina ympäri San Sebastiania. 

Ranta oli kaunis. 

Vanhakaupunki mielenkiintoinen

Kahvi vahvaa ja hyvää 

Mitäpä tässä muuta. Viikonloppu tuntui pitkältä, mutta silti lyhyeltä. Loppuvuonna isäntä tulee kuukaudeksi Suomeen. Ihanaa sekin. Ensi vuoden reissuista ei vielä tiedä, mutta Biarritzin Rocher de la Vierge odottaa paikoillaan. 

p.s. en lukenut muuta kuin yhden cozy mystery äänikirjan eli Posie Parker sarjan Murder in Venice.