(Luku)päiväkirja: Lisää kirjamessuja ja lokakuun luetut

 

Siinä kai se perinteinen messukuva portailta. Huomaisikohan joku, jos vain kopioisin seuraavina vuosina edellisten vuosien kuvia? Todennäköisesti ei. 

Tänä vuonna ehdin lokakuussa peräti kaksille kirjamessuille. Turkuun ja Helsinkiin. Kaikenlaista tuli ostettua, mutta enemmän ehkä esikoisen toimesta. Syntymäpäivänsä osuu yleensä aika lähelle messupäivää, joten äidin lahja on laajennettu kirjabudjetti opiskelijalle... Kissa t-paita ostettiin kummallekin. 

Tänä vuonna päädyin kuuntelemaan erityisesti kääntämisestä ja Japanista. Mielenkiintoista. Lauantaina tosin oli niin paljon porukkaa liikenteessä, että messupäivästä tuli perjantaita lyhyempi. Meitä ei ole tehty suuriin väkijoukkoihin. 

Kaikesta messuilusta ja matkustelusta huolimatta sain lokakuussa myös luettua ihan kiitettävän paljon, sillä listalta löytyy peräti 11 kirjaa. 

Dekkareita listalla on kaksi, samoin viihdekirjoja. Ruoveden paholainen toi etsiväpiirteitä esiin Axel Gallenista ja Teetä ja teräaseita puolestaan jatkaa Hauhon paikallisetsivien edesottamuksia. Mukana tietysti sankaripuudeli terävine hampaineen. Kesäkämppikset kertoo kesämökin tuplavarauksesta eli varsin yleisellä juonenkäänteellä aloitetaan, mutta olihan tuo ihan raikasta luettavaa. Tilinpäätös puolestaan on taattua Kajantoa. Viihdyin siis varsin hyvin lokakuussa, sillä dekkaritkin olivat aika vahvasti siellä cozy mystery puolella. Ei tarvinnut pelätä.

Eikä tullut nälkäkään - tai oikeastaan tuli, kun kuuntelin Stanley Tuccin kuvauksia vuoden ruokakokemuksistaan. Sain oivan vinkin nunnien pitämästä ravintolasta Roomassa ja sinne tosiaan suuntasimme poikien kanssa viimeisenä päivänä lounaalle ennen kentälle lähtöä. Siellä kuulemma käyvät kardinaalitkin. Samoin Matkapäiväkirja Taiwanista oli täynnä mahtavaa ruokakuvausta, samalla kun se käsitteli kolonialismin vaikutuksia, rasismia, ystävyyttä, rakkautta, kirjoittamista ja Taiwanin saaren nähtävyyksiä. Melkoinen lista samassa kirjassa, joka oli viehättävä, surumielinen ja omalla tavallaan julma. 

Ruokaa on tullut myös tehtyä lokakuussa useamman kerran Arkiruokapäiväkirjan resepteillä. Siinä on monta mutkatonta ehdotusta ja huomaan selailevani kirjaa ihan muutenkin. Kirja sai myös kunniamaininnan Ruoka- ja viinimessujen Vuoden kotimainen keittokirja-kisassa. Hattua pitää nostaa Kia Arpialle ja Tara Junkerille, jotka ovat tehneet omakustanteina kaksi keittokirjaa ja myyneet niitä useamman painoksen. Käsittääkseni kirjoja on myyty yli 20 000 ja se on Suomessa aika paljon se. 

Parhaiten taitavat mieleeni jäädä kuitenkin Anna Piiroisen Joan ja minä, sekä Juhani Karilan uutuus Terapeuttini on ihmissusi. Luin myös Pienen hauen pyydystys-romaanin uudelleen ja on se kova. Olin aivan samalla tavalla lumoutunut kuin ensimmäisellä lukukerralla. Uusi on ihan erilainen ja sitä pitää vähän mielessä pureskella vielä. Katsotaan, saanko jossain vaiheessa jotain siitä blogiinkin aikaiseksi. 

Sitten on vielä Marcel Proust ja Sur la lecture. Omanlainen nautintonsa sekin ja mielenkiintoinen pieni kirja lukemisesta. 

On ihanaa, kun voi lukea monenlaisia kirjoja. Eri mielentilaan ja tunnelmaan sopivat erilaiset kirjat ja kaikille on paikkansa. Siispä lukeminen jatkuu. Tällä hetkellä kesken on Siri Hustvedtin Haamutarinoita. 

(Luku)päiväkirja : Epäsäännöllisen säännöllistä, mutta kesä tulee kumminkin ja laiturilukemisto!

Nimittäin tämä minun bloggaamiseni. Luen kyllä ja myönnän nauttivani lukemastani suunnattoman paljon. Huvittavasti tuntuu kuin olisin "vapautunut", kun poistin Storytelin. Saa nähdä, onko olo samanlainen kun alati kasvava kirjastovarausten listani alkaa purkautua. 

Sen verran pitkiä ovat varausjonot, että kesäksi ei paniikki vielä ehtine iskeä. Laiturille en taida kauheasti tänä kesänä ehtiä. Biarritzin kiintopiste muutti helmikuussa Suomeen ja kesäsuunnitelmat yleensä ovat vielä melkoisen avoinna, mutta kai sitä kesän lukulistaa pitäisi miettiä ? Perinteinen laiturilukemistokatsaus siis... 

Mitä kuuluu laiturilukemistoon ? Äkkiseltään mieleen nousevat viihde, dekkarit ja elämäkerrat. Muitakin toki sen mukaan, mitä eteen osuu, mutta noita kai nyt eniten. 

Jos kurkkaan kirjaston lainaus- ja varauslistojani, ovat kyseiset genret hyvin edustettuina. Tosin tässä kävi nyt niin, ettei edes kesäkuu ehtinyt alkaa, kun olin jo lukenut kolme kaikkein ilmeisintä viihdekategorian kandidaattia. Maija Kajannon trilogia Titasta työstressin, remontin ja parisuhteen keskellä kipuilemassa meni tahdilla kirja per ilta. Huomasin nyökkäileväni parissakin kohtaa työelämäkuvauksissa, vaikka ihan noin karikatyyristä ei meno ole minun kohdallani koskaan ollut. Vauva-aika ja taaperoaikakin toivat mieleen muistoja. Jotkut niistä aiheuttivat edelleen kauhunväristyksiä. 

• Maija Kajanto : Mittoja ja tilaustöitä 
• Maija Kajanto : Itsepä tilasit
• Maija Kajanto : Kuin tilauksesta 
• Maija Kajanto : Pyykkipäivä
• Maija Kajanto : Tilinpäätös
• Vera Vala : Persikankukkien aikaan

Trilogian varasin, koska Kajannon uusimman Puistokadun pesula-sarjan Tilinpäätös-osalle olen varauslistalla nro 473. Ei taida ehtiä tälle kesälle. 

Olen nyt kovasti ollut tykästynyt Maija Kajannon kirjoihin viihteen saralla. Niissä on jotain elämänmakuista, vähän rosoista eikä liikaa vaaleanpunaista huttua. Huomaan tarvitsevani pieniä säröjä. Aloitin lukemaan Soraya M. Lanen Italialainen tytär - romaania, mutta se jäi nopeasti kesken. Vaikken lukenut kovin pitkälle, tuli tunne liiasta sokerista. Vielä muutama vuosi sitten olisin pitänyt tuosta kovasti, mutta tänä kesänä tarvitsen toisenlaista. Se ei tietenkään estä, etteivätkö muut voisi pitää. 

Vera Vala sopii nimenä kesän dekkarilistalle, mutta tällä kertaa olen pistänyt hänen uusimpansa varaukseen viihde ja romantiikkaosastolle. Katsotaan ehtiikö. 

Dekkareista minulla on nyt lukulistalla ja kirjaston varauksessakin islantilaista. Noita en ole lukenut, mutta pitäisi olla jännää ja ovat kiiteltyjä. Kotimaisista aion jatkaa Matti Laineen Kovaset-sarjaa. Se on vähän sellaista vakoojameininkiä, jota en ole lukenut vuosikausiin. 

Lisäksi huomaan, että olen Goodreadsin mukaan lukenut dekkarin Vintagea ja veritekoja. Huomasin sen siitä, kun Teetä ja teräaseita kirja tuli jossain vastaan ja se kuulosti hupaisalta. Sitten huomasin sen olevan toinen osa... Todennäköisesti muistan lukeneeni heti parin ensimmäisen sivun jälkeen, mutta nyt lyö aivoissa tyhjää. Uskon Goodreadsia, mutta olen tainnut lukea tuon jossain ylenmääräisessä väsymystilassa. Koitetaan korjata asia kesän aikan. 

• Yrsa Sigurdardottir : Näen sinut
• Yrsa Sigurdardottir: Muistan sinut
• Yrsa Sigurdardottir : Löydän sinut 
• Matti Laine : Isänsä tytär
• Matti Laine : Verilinja
• Hanni Maula : Vintagea ja veritekoja
• Hanni Maula : Teetä ja teräaseita
• Jiyoung Kang: Rouva Shim, palkkamurhaaja 

Mielenkiinnolla odotan tuota listan viimeisintä. Ajatus 50-vuotiaasta naisesta, joka rupeaa palkkamurhaajaksi ja on siinä hyvä, kuulostaa tavallaan voimaannuttavalta. Odotan huumoria ja lievää vahingoniloa maailman kohdatessa jotain ennakko-odotuksista poikkeavaa. Katsotaan vastaako kirja sitten odotuksia. Olen jonossa sijalla72, joten saattaa ehtiä kesän laiturilukemistoon. 

Elämäkertoja listallani on kolme. Niistä kaksi ehtinee kesään, kolmannesta en ole ihan varma. Patti Smithin MTrain oli kirja, josta täysin tapojeni vastaisesti otin paperille lainauksen. Se on edelleen yöpöytäni savikulhossa. Enkelten leipää on kirjastosta varauksessa, mutta ehkä se pitäisi lukea alkukielellä. En tiedä. 

• Patti Smith : Enkelten leipää 
• Anneli Kanto : Elämänlangalla - kolmen sodan päiväkirja
• Minna Maijala : Helvi Hämäläinen - kauneudenrakastaja

Olisiko tuossa jo lukemista laiturinnokkaan ? Ei että minulla olisi tiedossa mitään laituria, mutta lomaa odottelen. Vielä kaksi ja puoli viikkoa. 

Väsymys painaa. Tänä aamuna etsin autonavaintani melkein kymmenen minuuttia toimiston parkkihallissa. Tiesin avaimen olevan mukana. Olinhan juuri ajanut autolla paikalle, eikä se liiku ilman avainta. Tyhjensin käsilaukkuni ja läppärilaukkuni pariinkin otteeseen. Kävin läpi kojelaudan lokerot. Sitten muistin minulla olleen takki yllä autolle tullessani. Siellä se oli takaluukussa ja taskussa siististi MOLEMMAT autonavaimet. En ollut edes huomannut kulkevani vara-avaimella. Tiedä, miten kauan avain oli taskussa oleillut ja odottanut löytymistään.  

Lomalle on tarvetta. 

Mitä muuta suosittelette listalle ? 

Jos vaikka satun lukemaan jo ennen lomaa, tai kirjaston varauslista ei etene... 

(Luku)päiväkirja: Taustapeili 2022 - Viimeinen eli osa 3 (lupaan) - Suuremman luokan huijausta ?

Tämä on aina yhtä vaikeaa. Luokittelu nimittäin. Tarinoissa tuppaa olemaan elementtejä eri lajityypeistä ja tulkinta lienee kiinni yhtä paljon lukijan mielentilasta, preferensseistä kuin tähtien asemasta.  Koska kuitenkin itsepäisesti (ja niin ihmiselle tyypillisesti) haluan asiat laatikoihin/ pylväisiin, tässä pientä pohdintaa viime vuoden lukemisista. 

Olen myös täysin tietoinen siitä, että vuosi 2023 on edennyt jo pari viikkoa, mutta koittakaa kestää. Lupaan, että tämä on viimeinen tarkempi vilkaisu taustapeiliin. Puolustuksekseni sanon sen verran, että uuden vuoden vahdikas ja muutostentäyteinen alku on vienyt sekä aivokapasiteettia että energiaa. 

Esikoisen kotoamuutosta jo mainitsinkin. Sen lisäksi työnantajani ilmoitti 10% henkilöstövähennyksistä globaalisti. Amerikoissa tuo tarkoitti sähköpostia koko henkilöstölle, toista niille, joita vähennykset koskevat ja sen jälkeen sähköposti sitten lakkasikin toimimasta "virtuaalisen lapun" käteensä saaneilla. Euroopassa kun on kaikenlaisia hidastavia irtisanomisiin liittyviä lakeja, niin täällä vielä odottelemme mahdollisia vaikutuksia. Sanomattakin lienee selvää, mikä tiimeissä on päällimmäisenä mielessä ja keskusteluissa. 

Lukeminen, kuten aina, rentouttaa ja vie ajatukset toisaalle. Tänä vuonna olen aloittanut sekalaisella kokoelmalla cozy mysteryä, kirjallisuusesseitä, historiatietokirjaa ja romanttista viihdettä, eikä viime vuosi näytä yhtään vähemmän monipuoliselta. 

Taisin jo mainitakin kahden genren hallinneen viime vuoden tilastoja. Tietokirjat ja dekkarit kattoivat melkein puolet luetuista. Kuten käppyräkuvasta kuitenkin näkyy, ei tilanne ole ihan noin yksioikoinen. Tietokirjoissa oli useammanlaista luettavaa ja 14 varsinaiseen tietokirjaluokituksen saaneeseen opukseen mahtuu myös hyvinkin erilaisia aiheita ja lähestymistapoja. Tietokirjojen lisäksi parempi termi saattaisi olla "non-fiction", mutta en ole ihan varma, onko sille hyvää suomenkielistä vastinetta. 

Dekkareissa sama piirre on vielä vähän vaikeammin luokiteltavissa. Onko vampyyrien kanssa rikoksia selvittelevä lankakaupan pitäjä cozy mysteryä vai fantasiaa ? Laitanko 1920-luvun maaseutukartanoissa murhia selvittelevän kreivittären historialliseksi, viihdedekkariksi vai cozy mysteryksi? No, ainakin perinteiset poliisidekkarit ovat selkeitä ? Niinhän sitä luulisi. Vaan minne laitetaan Elly Griffithsin Muukalaisen päiväkirjat, jossa Harbinder Kaur niminen etsivä törmää paitsi rikokseen, myös kuolemaa ennustavaan haamuun ja tunnelma muutenkin on kuin goottilaisessa kauhuromaanissa. 

No, haaste on sama vuodesta toiseen, mutta luokittelupäätökset vaihtelevat. Statistiikka ei siis taida olla varsinaisesti vertailukelpoista, mutta onneksi tämän ei tarvitse olla niin vakavaa. 

Suuremman luokan huijausta? 

Itse asiassa tässä päästään aiheeseen, josta myös työelämässä usein mainitsen. Koskaan ei pidä niellä käppyräkuvia sellaisenaan, ei edes uutisista. Mikäli niiden perusteella haluaa tehdä johtopäätöksiä ja suunnitella aktiviteetteja, pitää myös ymmärtää dataa niiden taustalla. Kaaviot saa nimittäin tukemaan eri tavoitteita vain valitsemalla luokitteluperusteet ja sen, mistä kulmasta dataa näyttää. 

Jo tuo tietokirja- vs. dekkari-määrien vertailu kuvaa hyvin dataymmärryksen tarvetta. Graafia tarkemmin katsoessa huomaa myös, että itse asiassa yksi elementti lukemisessani on selvästi yli muiden, vaikka se ei suoraan luvuissa näykään. 

Keksittekö, mikä ? 

Kyseessä on hallitseva piirre, joka pääasiallisena luokitteluelementtinä käytettäessä olisi muuttanut järjestyksen ihan toisenlaiseksi. 

Sillä aikaa kun mietitte 

Muistellaan tähän väliin erityisesti mieleen jääneitä kirjoja. Tietokirjoja listasin jo aiemmin. 

Vuoden ärsytys - Haruki Murakami : Vieterilintukronikka  Tätä lukiessani heilahtelin tuntemuksissani suuntaan jos toiseenkin. Tunnistan ja tunnustan kirjailijan taituruuden yksityiskohtien linkityksissä ja tarinan kiemurtelussa. Näin jälkikäteen muistellessa tuntuu kuitenkin siltä, että melkoisen asenteellinen suhtautuminen naisiin (tai oikeastaan sen suhtautumisen puuttuminen) ja lukijan tahallisen eksyttämisen venyttäminen äärimmilleen, on oikeastaan melko ärsyttävää. En tiedä, koska tulen tarttumaan seuraavaan Murakamiin. 

Vuoden vaikuttavin nuortenkirja - Aiden Thomas: Hautausmaan pojat Tämä on luokiteltu nuortenkirjaksi ja henkilöhahmot ovat nuoria, mutta ehkä suosittelisin kuitenkin tätä vähän vanhemmille lukijoille. Hankin tämän alunperin Totolle luettavaksi, mutta itse luettuani ajattelin kuitenkin ehkä vielä jättää odottamaan hetkeksi. Syynä ei suinkaan ole päähenkilön pohdinta sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen - itse asiassa oman itsensä etsiminen ja ympäristön sille luomat haasteet on kuvattu herkällä kädellä ja kauniisti ja kuitenkin kaunistelematta. Totesin vain vilkkaan mielikuvituksen omaavan 11-vuotiaan olevan ehkä vähän altis haamuja, kuolemaa, jengikontekstia ja varsin pelottavaa tunnelmaa sisältävälle tarinalle. Itse pidin kovasti ja pidän hyllyssä tallella myöhempää varten.  

Upottavin tarina - Madeline Miller: Kirke Klassista mytologiaa naisnäkökulmasta ? Aina toisinaan väsyn siihen, miten ihan kaikki pitää nyt väkisin vääntää naispäähenkilöön, naisnäkökulmaan, naissankaruuteen. Se ei aina toimi ja tuntuu turhalta. Keksittäisiin uusia tarinoita. Kirke on kuitenkin ihana poikkeus ja se ehdottomasti piti kirjoittaa. Vahva ja pelottava nainen, herkkä ja tunteellinen, olosuhteiden pakosta noita. Vaikuttava käänteinen tarina, joka ei ota mitään pois alkuperäisen arvosta, mutta näyttää sen, miten kolikolla on aina toinen puoli, eikä miehen tarina välttämättä tiedä naisesta mitään. 

Vuoden trilogiat - Tove Ditlevsen (Lapsuus, Nuoruus, Aikuisuus) ja Rachel Cusk (Ääriviivat, Siirtymä, Kunnia) Kahden naisen trilogiat. Vähän eri ajalta, eri maantieteellä, eri lähestymistavalla - molemmissa naisen elämä ja sen vaikeus. 

Vuoden hupaisin dekkari - Erin McCarthy/Kathy Love: Murhadraamaa ja yksi laama Tarvitseeko tuosta nimen lisäksi sanoa tuon enempää. Aivot narikkaan ja pientä hihitystä. Samassa postauksessa muuten muutama muukin samoihin aikoihin luettu dekkari. 

Herkullista viihdettä - Maija Kajanto : Korvapuustikesä ja Taatelitalvi Vain ensimmäisestä on postauksessa, mutta molemmissa on jotenkin raikkaan romantiikan lisäksi herkullisia reseptejä. Tykkäsin, vaikken kai vielä ole tainnut reseptejä testatakaan. 

Kirjaversen yllätyspari: Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär ja Alice B Toklas Cookbook Pidin kovasti molemmista kirjoista ja peräkkäin luettuna varsinkin Parkkisen kirjan tarina sai ihan uutta syvyyttä. Taustatieto Gertrude Steinistä ja hänen (heidän) elämästään toi omaa sävyään romaanin fiktiiviseen kudokseen. 

Nuo tuossa nyt osuivat ensimmäisinä listalta silmiin, vaikka toki vuoden lukulistalta löytyy paljonkin mielenkiintoista luettavaa. 

Mielenkiinnosta nyt sitten tuohon aiemmin esittämääni kysymykseen. Huomasitteko, mikä piiloutui käppyräkuvioiden taakse ? 

Se on tietenkin FANTASIA! 

Jo kuvaa lukiessa, voi huomata että luokat fantasia/scifi 12, viihdefantasia 8, dekkarien fantasiaelementit 3-4 nostavat fantasiakirjat tasoihin dekkarien kanssa lukuun 24. Niiden lisäksi lienee ilmiselvää, että lasten/nuortenkirjoissa meidän perheessä on fantasiaa useamman kirjan verran. 

Lopputuloksena siis voimme todeta, että fantasia-genre on hyvinkin hallitseva lukutottumuksissani, myös viime vuonna. 

Toivottavasti sain samalla myös konkretisoitua sen, miten tärkeää on pohtia sekä graafin esittäjän tarkoitusperiä että sen pohjalla käytettävää luokittelua ja dataa. 

Tähän päättyyvät vuoden 2022 Taustapeiliin kurkistukset.  Aika hurjaa, jos luit tähän saakka. Kiitos siitä. Jos kuitenkin vielä kaipaat lisää käppyröitä ja pohdintaa, niin aiemmat löytyvät täältä. 

HYVÄÄ LOPPUVUOTTA 2023! 

(Luku)päiväkirja: Kesäloma taputeltu, mutta kesää kai vielä jäljellä ? Ja luettavaa...

 

Niin se päättyi kesäloma, mutta kesä jatkuu. Jotenkin kummasti sitä aina kuvittelee, että töihinpaluu tai koulunalku tarkoittaisi kelien viilenemistä, sadetta - syksyä siis, mutta ei se nyt ihan niin mene. 

Mielessä tietysti ei valo ehkä ole enää ihan niin kirkas, kun kahden kuukauden ajan nauttimamme yhdessäolo taas jakaantui kahteen maahan, mutta tästäkin selvitään, edelleen. Sitä paitsi, tekemistä riittää myös muuta kuin töitä. Jatkuuhan harjoitukseni suorituslistan unohtamiseksi edelleen. Ehkä elämä vähän muuttuu, on jo muuttunut, sen osalta. 

Takana on kaksi viikkoa leppoisaa työntekoa käytännössä kaikkien muiden vielä lomaillessa. Ei tarvittu kuin yksi vähän tiiviimpi päivä, niin totesin silmälasien uusimisen olevan ihan oikeasti sen oikeasti pakollisen listan kärjessä. Tänään on pää särkenyt siihen malliin, että sain jopa aikaiseksi aloittaa prosessin eli varattua ajan. Ei se fyssari turhaan painottanut takaraivon lihasten olevan linkissä silmiin. Suorastaan tunnen siristyksen ja kiristyksen välisen yhteyden. 

Toki olen tiennyt lasien tarpeen jo jonkin aikaa. Lukeminenkin jäi heti, kun tuli enemmän työruutuaikaa. Silmät eivät vaan jaksa.  Heinäkuussa huomasi lomamoodin. Tuli nimittäin luettua hulppeat 15 kirjaa, joista vain kolme oli äänikirjoja. 

Heinäkuun luetut 

Hauskasti mentiin taas jonkunlaisissa samantyyppisten kirjojen ryhmityksissä. Ensin luin ryhmän romantiikkaa eli Maailmanlopun kahvila, Korvapuustikesä ja Teetä auringonkukkien kahvilassa. Pidin kovasti kahdesta ensimmäisestä ja ne ovat oiva lisä laiturilukemistoon. Kolmas oli vähän "mjääh"-kostotarina. Sen on kai tarkoitus olla voimaannuttava, mutta jotenkin en lämmennyt. Ehkä tarina on vähän kulunut ja käänteet liian ennalta-arvattavia. 

Sitten luin mysteeritarinan, jossa oli vähän matkaa ja vähän romantiikkaa ja vähän jännitystä eli Parkkisen Galtbystä länteen. Pidin kirjasta, vaikka se jättikin vähän hämmentyneen olon. Vanhan rouvan ja huoltoaseman ryöstöön sekaantuneen raskaana olevan nuoren tytön matkakertomus on täynnä villejä käänteitä ja samalla se vie vääjäämättä ratkaisuun ikivanhan murhan osalta. 

Tämän genrejä haastavan teoksen kautta sitten loppukuukausi meni dekkarien parissa. Murha linnassa, Avain ja Kuolema asuntonäytössä. Samanlaisia ja sitten kuitenkin niin erilaisia. Pitänee kirjoittaa noista jossain kohtaa ihan oma postauksensa. 

Heinäkuun lukumaratonilla luin Parkkisen lisäksi fantasiaa ja kuuntelin matkakertomusta eli Kummat ja Kyllikki Villan Pakomatkalla - toinen lokikirja. Ensimmäinen oli vähän outo. Kiinnostava, mutta lievästi ahdistava ja kuitenkin hivenen tylsän tuntuinen huolimatta herkullisesta länkkärifantasia asetelmasta. Villan matkakertomus taas sai taas kerran unelmoimaan.  

Fantasiaa edusti heinäkuussa myös Magick of Merlin, jossa etsittiin arvaatteko kenen taikakirjaa. Modern Magick sarja on hauska ja kirjailija osaa vääntää perinteiset kuviot vähän uuden  näköisiksi. Niin tässäkin. Merlin ei ollut ihan sitä, mitä odottaisi. 

Fantasiaa ja myös lastenkirjoja edusti Kummat-romaanin lisäksi Taikuuden aika - Noitakuningas herää. Se oli viihdyttävä, mutta ehkä jopa meidän Totoa nuoremmille kohdennettu tarina sotureista ja noidista. 

Tässä kai olisi sopiva aasinsilta...

Silläkin uhalla, että tästä postauksesta tulee ylipitkä, haluan minäkin nostaa esille viime päivien media-keskustelun siitä, etteivät aikuiset osta tarpeeksi lasten- ja nuortenkirjoja. 

Kaikki alkoi Elina Lappalaisen HS kolumnista, jossa hän kyseenalaisti aikuisten ostohaluja lasten- ja nuortenkirjallisuuden osalta. Varmasti meillä kaikilla on tekemistä genren arvostuksen nostossa, mutta ei ole ihan reilua pistää ostajaa vastuuseen. Kyllä myyjälläkin on petraamista. 

Lukujonossa sanoo sen taas paremmin kuin minä osaisin kirjoittaa, mutta varsinkin kirjojen saatavuudessa olisi kirjakaupoilla ja kustantamoilla pientä peiliin katsomisen varaa. Olen tainnut ennenkin ihmetellä mm. sarjojen osalta sitä, miksi uuden osan ilmestyessä ei vanhoja osia ole automaattisesti tarjolla. On kuitenkin ihan turha valittaa, etteivät myöhemmät osat myy, jollei ensimmäisiä ole saatavilla. 

Tein pienen loogisen numeroharjoituksen. Jos kirjasarjan osien ilmestymisessä esim. trilogian kohdalla kuluu 3v. (yleensä kai vähintään tämä), on lasten- ja nuortenkirjojen kohdalla väistämättä kohderyhmä osittain muuttunut. Ensimmäisen osan ilmestyessä 10-12v lukijat, ovat kolmannen kohdalla yli 13-vuotiaita. Ensimmäisen osan ostaneista vain jotkut palaavat toisen ja kolmannen pariin, mutta samanaikaisesti uusia lukijoita ei tule yhtään, kun sarjaa ei voi aloittaa alusta. 

Kuitenkin paljon huippusarjoja, jotka varmasti saisivat uusia lukijoita, kunhan vain tarinaan pääsisi mukaan alusta. Ei tämän pitäisi olla näin vaikeaa. Ihan yksinkertaista matematiikkaa.

Sitten tietty voitaisiin puhua kirjojen elinkaaresta ja saatavuuden suhteesta tunnettuuteen jne. Mielelläni näkisin jotain analyysiä myös tästä. 

Räntin loppu ja samalla myös tämän postauksen. 

Tai no, sen verran palaan heinäkuun kirjoihin, että Elämäni ranskattarena oli ihan ok elämänpohdintakirja, vaikken ihan suoraan omaa Ranska-kokemustani siitä löytänytkään (tai omaa sisäistä ranskatartani). En tosin olekaan aiheesta minkäänlainen ekspertti, kun kokemukseni on keskittynyt lähinnä miespuoliseen ranskalaiseen. 

Cry Wolf - no, se oli jonkunlainen murhahömpänpömppä, jossa oli ihmissusia. En meinannut millään muistaa siitä mitään. Että niinkin mieleenpainuvaa kirjallisuutta. 

(Luku)päiväkirja: Kahvia ja korvapuusteja laiturilukemistoon eli ruokaa romaaneissa

Lienee jonkinlaista itsensä kiduttamista, kun lukee herkkuja ja kokkausta kuvaavia kirjoja koronan vietyä sekä haju- että makuaistin. Vielä pahempaa on tietysti nähdä isäntä ja kuopus leipomassa vadelma-pistaasicharlottaa... Koronakesäloma siis jatkuu edelleen. Lepäillään, syödään (muiden makuaisti toimii) ja minä olen kieltämättä lukenut aika paljon. 

Vaikka makuaisti ei toimi, on minulla kuitenkin enemmän nälkä kuin normaalisti. Siis ihan rehellinen, vatsassa kurniva nälkä. En tiedä, johtuuko tuo koronan vastustamisen vaatimasta lisäenergiasta, makutyydytyksen puutteesta vaiko sitten siitä, että nyt on lukulistalle päätynyt parikin melko lailla ruoan ympärillä pyörivää romaania. 

En valita. Erilaisuudestaan huolimatta samankaltaiset viihdepläjäykset ovat oivallinen lisä kenen tahansa laiturilukemistoon. 

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

Ekirja / Storytel 

Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila 

Ekirja / Storytel 

Kummassakin kirjassa kehitetään kahvilaa ja tehdään urakalla ruokaa. Maailmanlopun kahvilassa Aurelian täti on suunnittelemassa puutarhanähtävyyttä, jonne tietysti tarvitaan myös yleisöä hellivä ruokatarjonta. Korvapuustikesässä Kristan isoäidin kahvila Koivu tarvitsee vetäjää, isoäidin loukattua itsensä. 

Aurelia siis laittaa ruokaa remonttiporukalle ja päätyy jo lapsuudesta tutun remonttireiskan vällyjen alle. Krista puolestaan lämmittelee lukioaikojen suhdetta ja pyörittää siinä sivussa kyläkahvilaa, ja ihastelee nuoren kunnanjohtajan kauniita silmiä. 

Siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin, jollei niiksi lasketa rentoa kirjoitustapaa ja hauskoja dialogeja. Viimeksimainitut ovat ehkä piirun verran hauskempia Maailmanlopun kahvilassa ja välillä vähän tekopirteitä Korvapuustikesässä, mutta sujuvaa luettavaa kuitenkin.

Kumpikin päähenkilö on omalla tavallaan kiinnostava ja omanlaisensa. On todella miellyttävää lukea kerrankin jostain muusta kuin kauniista, kokemattomasta ja vähän naiivista tyttösestä tai siitä homssahtavasta, mutta rakastettavasta keski-ikäisestä tädistä, jotka molemmat ovat viihdekirjallisuuden standardihahmoja. Krista on toki huomattavasti maanläheisempi henkilöhahmo kaikista traumoistaan huolimatta, biologisen kellon kanssa tuskailevaan Aureliaan verratessa.

Toisaalta, vähän pitää hörhö ollakin tarinassa, jossa kummittelee ja yliluonnolliset voimat suojelevat kartanoa ja sen omenapuita. Kyläkahvilan pitäjän taas kuuluu pitää jalat tiukasti maassa ja sydänkin kurissa, jotta saa elämän sujumaan. Ihan parasta oli se, ettei kumpikaan naisista kaipaa prinssiä pelastamaan, ainakaan perinteisessä mielessä, ja molemmilla on vahvoja naisia myös  ympäristössään. Varsinkin Korvapuustikesän kuvaus ystävyyden voimasta ja sen tarpeesta oli jotenkin ihana. 

Miljöötkin ovat kirjoissa laiturilukemiston korkeampaa tasoa. Vanha, ränsistynyt kartano syyspimeillä ja perinteinen kyläyhteisö kesäauringossa. Mitä voisi pyytää enempää? Pidin kovasti molemmista ja Korvapuustikesä sai taas haaveilemaan muutosta jonnekin maalle. Tiedän, selviäisin siellä ehkä kuusi kuukautta ja palaisin sitten häntä koipien välissä kaupunkimaisempaan ympäristöön, mutta ainahan sitä voi haaveilla - varsinkin kesälomalla. 

Viihdyin molempien kirjojen parissa. Maailmanlopun kahvila tuottaa hieman enemmän traditiosta poikkeavan tarinankaaren, mikä virkistää näin "hömpässä" jo täysin marinoitua vanhempaa lukijaa. Samoin riemastuttaa se, ettei Korvapuustikesäkään sorru vaaleanpunaiseen hattaraan edes lopussa, itse asiassa ei varsinkaan lopussa.