Miten kirjani ovat syntyneet ja otteet aamusivuista

Ville Hänninen : Miten kirjani ovat syntyneet 

Oma ostos kirjakaupasta 

Miten kirjani ovat syntyneet listaa joukon tunnettuja suomalaisia kirjailijoita ja kunkin kappaleen aikana kirjailija pääsee ääneen kertomaan omasta lähestymistavastaan kirjoittamisen suhteen. On mielenkiintoista, miten eri tavoin voi tulla kirjailijaksi. 

Lukiessa omat ajatukset vaihtelivat. Nuorena ajattelin joskus ehkä tulevani kirjailijaksi, mutta sitten ajat ja toimet veivät muualle. Tämä kirja toi nuo haaveet taas mieleeni. Kurkkasin tässä aamusivujani ja jotain tällaista olen siellä pohdiskellut. Jostain syystä ensin mietin Miki Liukkosen kirjoitustyyliä... 

"...Amerikkalainen postmodernismi. Se on "oikea" termi sille Miki Liukkosen kirjoitustyylille, jota koen hieman vierastavani. En minä ihan hakoteillä ollut, mutta tässä huomaa eron liikemaailmassa elantonsa tienanneen ja kiinnostaviin asioihin keskittyneen välillä. Termin kuuli Ylen kulttuuriykkösen Liukkonen jaksossa, jossahänen kustannustoimittajansa (Samuli Knuuti) siitä mainitsi. 

Kaduntko sitten valintaani ? Onhan tämä(kin) ollut mielenkiintoista ja ennen kaikkea todennäköisesti taloudellisesti kannattavampaa. Kuitenkin valentelisin, jos en myöntäisi pientä haikeutta. 

Mieleni lepää ja sydän lämpenee, kun puhutaan kirjallisuudesta. Olisiko mielenkiinto sitten kantanut vuosikymmenten ja mahdollisen kituuttamisen yli - en voi tietää. Eikä nytkään ole tietysti liian miehäistä. Anneli Kanto rupesi kirjoittamaan (tai tarkemmin ottaen hänen ensimmäinen kirjansa julkaistiin) hänen ollessaan yli 55v. Vielä siis ehtii, mutta nyt pitäisi aloittaa..." 

Ja sitten muutamaa päivää myöhemmin, kun olen päässyt luvuissa eteenpäin, on ääni kellossa vähän toisenlainen. Olin kuunnellut ohjelmaa historiasta, tällä kertaa Babylonista ja mm. heidän jumaluuksiensa ja myyttiensä samankaltaisuudesta raamatun tarinoiden kanssa, ja se toi mieleeni jostain syystä  myös Miten kirjani ovat syntyneet?

"...Olen selvästi kuluttanut vuoteni vähemmän mielenkiintoisten (vähemmän tärkeiden) kysymysten parissa. Luin Miten kirjani ovat syntyneet teoksesta taas lukuja eteenpäin. Jos Anneli Kannon tarina antaa toivoa, jäi Leena Lindstedtin vuosia kestäneestä tekstitutkimuksesta ja -kokeiluista vähän luovuttanut olo. Ohi on osaltani. 

Kai sitä pitää vain muistaa, että kukin tavallaan ja polullaan. Ihan kuin minä nyt muka olisin jotain kirjoittamassa, hah! " 

Ei, ei minusta varmastikaan ole kirjailijaa tulossa (sitä varten pitäisi kirjoittaa), mutta Miten kirjani ovat syntyneet herätti paljon ajatuksia ja toki myös ihan omaan itseeni liittymättömiä, vaikka nyt huvitukseksenne (tai myötähäpeäksi) nuo kappaleet tuolta vihostani teille kopioinkin. 

Oli valtavan inspiroivaa lukea, miten eri tavoin taitavat kirjailijat lähestyvät työtään. Tapoja luoda ja kirjoittaa taisi olla vähintään yhtä monta kuin kirjailijoitakin. Hauskasti myös työtavan tyyli myös välillä heijastunee kirjojen tyyliin tai vaikka pituuteen. 

Miten kirjani ovat syntyneet on mielenkiintoista luettavaa kaikille kirjailijoiden työstä kiinnostuneille ja samalla se herätti myös lisäkiinnostusta lukea listattujen kirjailijoiden teoksia uudelleen ja lisää. Ehkä niistä voi löytää jotain uutta, nyt kun on tutustunut niiden luomistapaan. 

Luvut löytyvät seuraavista kirjailijoista : 

• Hassan Blasim
• Pauliina Haasjoki
• Anneli Kanto
• Katja Kettu
• Hanna-Riikka Kuisma
• Sirpa Kähkönen
• Laura Lindstedt
• Miki Liukkonen
• Antti Nylén
• Aki Ollikainen
• Maria Peura
• Mikko Rimminen
• Harry Salmenniemi
• Saila Susiluoto
• Petri Tamminen
• Johanna Venho
• Jukka Viikilä 
• Jaakko Yli-Juonikas

Lokakuun luetut ja muuta puuhaa

 

Se varsinainen Halloween taisi jo mennä, mutta luulenpa ovikellon soivan tiuhaan vielä tänäänkin. Taitavat nykyään mennä pyhäinpäivät ja tuontijuhlat iloisesti sekaisin. Minä en Halloweenista niin perusta muuten kuin että kurpitsat ja muu kuvasto ovat hauskoja ja tunnelmallisia. "Karkki tai kepponen" kuulostaa minun korviini enemmän ikävältä kiristykseltä kuin iloiselta leikiltä, mutta kyllä minulta karkkeja lapsille löytyy. Tosin huomaan tänä vuonna pukupanostuksen olevan monella täysin minimaalinen. Pari huulipunaviivaa poskissa ja karkkeja kerjäämään - en ole ihan varma vastaako tuo nyt tarkoitustaan. Vastaan haasteeseen antamalla isoimmat karkit pienimmille hirviöille tai oikeasti hirviöiltä näyttäville... Saalis on  meidän ovella täysin panostuksen mukainen.

Lokakuu oli lukukuu siinä mielessä, että pitkästä aikaa oikein innostuin lukemisesta. Kaikkiaan sain loppuun 8 kirjaa, vaikka Goodreadsin mukaan kesken onkin edelleen kolmisenkymmentä. Äänikirjojen vähäinen määrä johtuu sekä kuunnellun kirjan pituudesta, että muusta kuunneltavasta podcasteissa jne. 

Armstrong and Oscar cozy mystery poliisivoimista eläköityneen brittimiehen totuttelusta Italiaan ja paikallisiin murhiin yhdessä labradorinsa kanssa osoittautui varsin viihdyttäväksi. En minä muuten olisi lukenut sarjasta peräti neljää kirjaa. 

Äänikirjana oli vanha Audible-hankinta Rotherweird omituisesta, eristäytyneestä kaupungista Englannin keskellä. Se oli rinnakkaistodellisuustarinallaan oikein mielenkiintoinen, mutta jotenkin omituisen pitkä ja sävyltään harmaa. Täytyy ainakin vetää henkeä ennen seuraavaa osaa. 

Terhi Kokkosen Rajamaa puolestaan meni minulta ihan ohi. En tajunnut sitä sitten yhtään. Tunnelma oli painostava ja ihmiset onnettomia tahoillaan, kotiväkivalta illusorista todellisuutta. Ei ollut ihan minun teekuppini tuo. 

Satu Jaatisen Suomen kuningattaret puolestaan oli erittäinkin paljon minun mieleeni. Toki tunsin suurimman osan tarinoista, mutta kerrankin historiaa katsottiin myös naisen näkökulmasta. Synnytyksiä, miehen odotusta sotatantereelta ja kuninkaallista juonittelua kai pääosin, mutta riemastuttavan omanlaisiaan persoonia löytyi kuningatarlistalta. Vahva suositus tälle, jos historia vähänkään kiinnostaa. 

Kirjasta myös näkyy se, miten historia on ollut miesten kirjoittamaa. Oli kuningattaria, joista ei ole edes saatavilla paljoa muuta tieto kuin nimi ja lasten lukumäärä. 

Ville Hännisen Miten kirjani ovat syntyneet puolestaan toi ajatuksia monilta kirjailijoilta ja loi ajatuksia myös minun päähäni. Sitä pitää melkein vielä vähän pureskella, mutta  mielenkiintoinen oli. 

Mitäs muuta lokakuusta sitten voi sanoa ? 

Muutaman vuoden tauon jälkeen ehdin Helsingin kirjamessuille sunnuntaiksi. Sain iltapäivällä seuraksi esikoisen ja meillä repesi vähän homma käsistä, kuten kuvasta näkyy. Ehkä pitäisi tehdä perinteinen kirjamessujen saalispostaus ? 

Tai laittaa edes Instagrammiin - Kyllä, olen palannut. Vuosi siinä meni, mutta sitten alkoi tehdä mieli päästä osalliseksi kirjamessupöhinästä. En lupaa aktiivista postailua ja itse asiassa koitan vältellä omaa selailua, mutta ehkä sitä vähän voisi. 

Instan lisäksi palasin myös muutaman kuukauden ja Kobo Plus kierroksen jälkeen Storyteliin. Kobon Plus valikoima tai ehkä pikemminkin sen hakusysteemi jättivät minut toivomaan muuta lukemista. Storytelin osalta painaa mahdollisuus lukea ekirjat lukijalla. En oikein pääse sinuiksi puhelimen tai tabletin kanssa. 

Noin muuten ovat mielessä työt ja putkiremontit. Viimeksimainittu on käynnissä sekä vanhemmillani että meillä, joten puuhaa riittää. Voitte kuvitella, miten helppoa oli yli kasikymppisten siirto väliaikaismajoitukseen, kun toinen ei oikein haluaisi ja toinen ei muista eikä halua. Onnistui ja seuraavaksi pitää keskittyä meidän rempan suunnitteluun. Se ei olekaan ihan pikkujuttu tällä kertaa. 

Puuhaa siis riittää. Iltaisin on ihan pakko ehtiä lukemaan jotain, jotta pää säilyy kasassa. Päivä kerrallaan. 

(Luku)päiväkirja: Kuukaud... ei kun kuukausien luetut ja muuta ajanvietettä

Koko alkuvuosi on ollut blogin osalta hiljainen ja siksi kai on kuukauden luetut sarjakin loistanut poissaolollaan. Ei että siinä varsinaisesti olisi kehuttavaa ollutkaan. Yhdeksän kuukauden ajalta 71 kirjaa ei varsinaisesti ole normitahtiani. 

En nyt ajatellut tähän listata ihan kaikkia lukemiani, mutta jos muutaman mieleen jääneen mainitsisin. Aloitetaan historiasta, sillä se on ollut vahvasti läsnä tämän vuoden lukemisissa varsinkin tietokirjapuolella. Lisäksi on ihan pakko kertoa parista lempikuuntelustani vuoden aikana. 

Historiaa klassikoissa ja tietokirjoissa 

Alkuvuoden suururakkana jatkui jo viime vuonna aloitettu Marcel Proust : À la recherce du temps perdu. Nyt voin sanoa lukeneeni koko teossarjan. Pohdiskelusta lisää täällä, jos kiinnostaa. Sanotaan, että klassikon tunnistaa sen jättämästä muistijäljestä ja siitä, miten paljon se palaa mieleen vielä viimeisen sivun jälkeenkin. Proustin kohdalla tämä pitää varmasti paikkansa. Ensinnäkin Proust tulee vastaan suurin piirtein joka puolella, ja toiseksi, sen teemat ja ajatukset tuntuvat palaavan monessakin muodossa jatkuvasti. Ei niitä ehkä mieti joka päivä, mutta säännöllisesti ne aktivoituvat aina jostain. 

Proustiin liittyviä kirjoja päätyi myös kesän laiturilukemistoon. 

Toinen kevään luetuista kirjailijoista eli Annie Ernaux soi yllättäen Proustin kanssa jotenkin samoilla aallonpituuksilla. Nobel-kirjailijan kai voi laskea myös jo vähän klassikkokastiin. Molemmat kirjailijat ovat käsitelleet muistia, historiaa ja taustan vaikutusta ihmisen mahdollisuuksiin ja mieleen. Molemmat myös kuvaavat tahollaan ja tavallaan jotain historiallista aikakautta tehden poikkileikkauksen valitsemansa ihmisryhmän, heidän halujensa ja ilojensa, surujensa ja menetystensä kudokseen. 

Kuva : Otava

Myös tietokirjat ovat kulkeneet mukana tänä vuonna. Ensin oli monta magiaan ja antiikkiin liittyvää, joista vähän kirjoitinkin. Niistä jatkoin yhden antiikin suvun naisten kohtaloihin eli Marja-Leena Hännisen Naiset vallan kulisseissa - eli Antiikin Rooman ensimmäisen keisaridynastian naiset. 

Melkoisia kohtaloita ja melkoisia naisia. Sääli, ettei heistä ja heidän elämästään ole historiassa samalla tavalla kuvauksia kuin keisareista itsestään. Historioitsijoiden tekstit lienevät kunkin vallanpitäjän toiveiden värittämiä ja siveellisen äitihahmon, paheellisen viettelijättären tai vallanhimoisen hetairan lisäksi lienee sävyjä olemassa enemmänkin. 

Naisten omia ajatuksia ei aikoinaan ole mihinkään kirjattu, mutta mainintoja löytyy siskoista, vaimoista ja tyttäristä, joiden roolina oli toimia pelinappuloina vallan kiemuroissa. He menivät naimisiin, erosivat ja menivät uudelle miehelle useimmiten vallassa olevan keisarin tahdon mukaan. Valtaa varmasti käytettiin, mutta enemmän kulisseissa kuin julkisesti ja se kaiketi perustui henkilökohtaisiin suhteisiin valtaapitäviin. Joinakin aikoina he olivat miltei koskemattomia ja pyhiä, toisinaan heidät syöstiin kurjuuteen tai murhattiin miesten mukana. Jotain voimme tapahtumista arvailla luonteista, mutta todella mielenkiintoista olisi tietää, mitä naiset itse kohtelustaan tuumivat ja kaipasivatko koskaan mitään muuta.

Kuva : Minerva/Docendo

Vähän kaukaisempaa historiaa edusti puolestaan heti tammikuussa kuuntelemani Euroopan esiäidit - 43000 vuotta nykyihmisen historiaa (Karin Bojs, kääntäjä: Jänis Louhivuori, lukija : Emilia Howells). 

Uusimmat DNA tutkimukset ovat valottaneet ihmisten liikkuvuutta sekä myös miesten ja naisten roolia erilaisissa muuttoliikkeissä ja yhteiskuntajärjestelmissä. Tuntuu uskomattomalta, että voimme saada vielä näin pitkän ajan kuluttua selville vaikka sen, oliko patriarkaalinen yhteiskunta normi kautta aikojen (ei ilmeisesti ollut) ja missä kohtaa muutos on ehkä alkanut. 

Huolimatta DNAn (ja tieteen laskelmien) luomasta kuvasta kuivasta tietokirjasta, tämä oli jotain ihan muuta. Toimi hyvin myös äänikirjana. Kuunnellessa ainakin tuntui siltä, ettei missään kohtaa tipahtanut kärryiltä. 

Ei pelkkää kirjallisuutta

Olen tainnut jo aiemminkin mainita, että muutaman vuoden ajan minulla on äänikirjojen rinnalle noussut toisena lempimuotona erilaiset podcastit. Historia-teema onkin jatkunut vuoden aikana myös kuunelemissani Yle Areenan podcasteissa. Sieltä löytyy paljon illan viimeiseen kuunteluun sopivaa materiaalia tai muuten vaan syksyn sadekelien piristystä. 

Kuva Yle Areena

Ensin päädyin Egyptiin Kauniit ja muumiot podcastin myötä. Huumoria ja paljon sellaistakin tietoa, jota en ole koskaan ennen tullut mistään kuulleeksi, vaikka Egypti onkin kiinnostanut. Ihan oikeasti nauroin ääneen useampaan kertaan, vaikka välillä puujalkavitsit menivätkin ehkä ohi. Egyptologi Mia Meri ja "Egyptiin hurahtanut" Saara Lehtonen antavat palaa oikein antaumuksella. Faktojen määrä on valtava ja välillä faktat ovat taruakin kummempia. Minä en ainakaan olisi halunnut syöfä viktoriaanisen ajan Egyptistä tuotuja lääkkeitä. 

Kuva Yle Areena

Nyt viimeisimpänä kuuntelin Kadonneiden kaupunkien jäljillä-podcastin kolme kautta. Enpä olekaan koskaan tullut ajatelleeksi, että suomalaisia olisi niin tärkeässä asemassa Inka-kulttuurin historiallisten paikkojen etsinnässä viidakossa - ja muunkin maailman kadonneet (ja sittemmin löytyneet) kaupungit ovat tietysti mielenkiintoisia. 

Selllaista tänään. Jos yhtään osaa laskea, huomasi kyllä, ettei tuossa nyt ollut 71 kirjan edestä millään. Paljon jäi puuttumaan. Ehkä innostun vielä kirjoittamaan muistakin. Kun on tuo perinteinen kirjamessukuukausikin alkamassa. 

Nyt menen potemaan koronaa sohvalle peiton alle ja lukemaan jotain. 

 

(Luku)päiväkirja : Melkein ex-tempore lukumaraton

Bloggaaminen on takkuillut pahemman kerran koko alkuvuoden ja sen myötä olen myös seurannut Blogistania tapahtumia lähinnä satunnaisesti. Viime viikolla tajusin, etten edes ollut ajatellut perinteistä kesälukumaratonia, puhumattakaan yhteisen maraton sovittujen päivämäärien tarkistamisesta. 

Niin siinä sitten kävi, että heinäkuun loman maratonpäivät olivat jo ohi, mutta sehän ei tietenkään estä pyhittämästä päivää kirjoille ihan itsekseni. Isäntä aloitti työt tänä aamuna, minulla on vielä pari päivää virallista lomaa jäljellä. 

Oivallinen hetki kaappien siivoamisen sijaistoiminnoille siis ? 

Lukemisestakaan ei ole pulaa. Kirjojen ostokielto on näköjään kokonaan kadonnut mielestä sen jälkeen, kun lopetin Storytelin tilauksen. Pinoja löytyy sieltä sun täältä, kun Ranskan ostokset ja viikonlopun Ropeconin fantasiasaalis etsivät tiukassa (kirjaimellisesti) olevaa tilaa hyllyistä. Kuvassa näkyy pieni osa ostoksista sekä vanhempaa satoa. Luulisi noista löytyvän viihdykettä vuorokaudeksi. 

Eilen sain jo loppuun Kalmanperhon kutsun, vaikka suunnittelin sitä sujuvaksi maratonin aloituskirjaksi. Se osoittautuu niin sujuvaksi, että luin vetävän tarinan jo ennen maratonin alkua. Nyt pitää tarkistaa, milloin mahdollinen toinen osa on ilmestymässä. 

Mutta nyt tähän päivään. Virallinen aloitus kello 11 ja ensimmäisenä lukuun Guillaume Musson La jeune fille et la nuit.

kello 14 - luettu 91 sivua

Ei ole tämä maratoonari sama kuin ennen. Luin Mussoa 91 sivua. Sitten söin ja juttelin puhelimessa siskon kanssa. Lähdin rantaan kahville isännän seuraksi. Hups vain, kello on jo kaksi. No, ehkä siirryn tästä uudelleen rantapuistoon varjoon istumaan... täällä kotona on ainakin aivan liian kuuma. 

puoli kuudelta - 109 + 214 = 323 sivua ja 17 minuuttia 

Lähdin ulos kuumuutta pakoon ja istuin hetken rannalla. Vähän aikaa luinkin. Sitten palasin kotiin. Varjot olivat jo pidentyneet, joten istahdin lukemaan Hanna Morren Vastatuulen lohikäärme-kirjan alusta loppuun. Viiihdyttävä ja sopivan julma nykyaikaan sijoittuva lohikäärme tarina nuoresta naisesta, joka saa kuulla perimänsä olevan osittain lohikäärmeen sukua. Tiettyjen ominaisuuksien myötä tulee myös ikiaikainen velvollisuus tuottaa jälkeläisiä, mikä ei Heta Louhikkoa miellytä lainkaan. 

Pidin kirjasta. Se muistutti minua monista lukemistani nykyaikaan sijoittuvista fantasiaromaaneista, mutta oli maanläheisempi ja Suomeen sijoittuminen toi oman vibansa. Pidin myös Hetan kapinallisuudesta ja kuitenkin perimän vaikutuksesta hänen toimintaansa. Miehetkin olivat sopivan kliseisiä, mutta kuitenkin moderneja. En oikein tiedä, miksi minulla kesti niin kauan tarttua tähän, mutta hyvä, että nyt sentään. 

Äänikirjana kuuntelin loppuun jo aiemmin aloittamani Muumit ja suuri tuhotulva - peräti 17 minuuttia matkalla rannalle. Latasin Elisa Kirjan kaikki äänikirjat omaan talteen, nyt kun palvelu yhdistyi BookBeatin kanssa. Yli sata ostamaani kirjaa olisi jäänyt kokonaan pois eli ne eivät olisi olleet saatavilla BookBeatissa. Löysin puhelimeeni sovelluksen, jolla voin kuunnella tallentamiani äänikirjoja. Nyt siis palaan klassikoihin. Muumit näköjään ensimmäisenä. 

Yllättävän vähän olen Storytelia kaivannut, mutta siihen taitaa olla syynä viime aikojen kirjahamstraus. Ei ole pulaa lukemisesta. Ensi maanantain lomaltapaluun jälkeen todennäköisesti tulee olemaan enemmän pulaa lukuajasta. 

klo 22 - ei tullut kuin 40 sivua lisää 

Vähän etenee onnahdellen tämä maraton. Pieni päänsärky ja iltapuuhat ja televisio ovat vieneet huomion. Luin vain Miten kirjani ovat syntyneet - teoksesta Petri Tammisen, Johanna Venhon ja Pauliina Haasjoen kappaleet. Kirjailijoiden metodeja ja ajatuksia on aina mielenkiintoista kuunnella tai niistä lukea. 

Aamulla yhdeltätoista - +17 sivua

Niinhän tässä kävi, että lukeminen hiipui, kun nukkuminen vei voiton. Vain Mikko Rimmisen osuus Miten kirjani ovat syntyneet-teoksesta tuli eiliseen lisää. Ei vaan riittänyt aika eikä into lukemisee, eikä se ole niin vakavaa. Nautin siitä, mitä luin, eikä kirjoihin tarttuminen toivottavasti lopu tähän. Vaikka nyt on kyllä taas niin kuuma päivä, ettei aivoissa tapahdu mitään. 

Tällainen maraton tällä kertaa: 380 sivua ja 17 minuuttia