10.12.2013

Jouluinen kaakaocrumble


Crumble on aina herkkua ja siihen saa vaihtelua muuttamalla sekä käytettyjä hedelmiä että vaihtelemalla päällisen murusten mausteita. Tällä kertaa tavoitteena oli jouluinen versio. Kun meillä ei puuro kelpaa oikein kenellekään, niin tähän sai mukavasti uppoamaan Myllärin Luomun testattavaksi lähettämiä kaakaopuurohiutaleita.

Päälle vielä inkiväärillä ja kanelilla maustettua vaahdotettavaa vaniljakastiketta, niin herkku katosi ennätysvauhtia.

On muuten ulkona kylmä. Olen jo jonkun aikaa ollut kotosalla, mutta sormet ovat edelleen tätä kirjoittaessa kohmeessa. 

Jouluinen kaakaocrumble

pari kourallista rusinoita
Marsalaa ja appelsiinimehua
2 omenaa
3 päärynää
1-2 banaania

Laita rusinat likoamaan Marsalan ja appelsiinimehun sekoitukseen pariksi tunniksi.

Leikkaa omenat, päärynät ja banaanit palasiksi ja laita uunivuoan pohjalle. Sekoita joukkoon rusinat ja hiukan liotuslientä. Ripottele hedelmille hiukan sokeria ja sekoita.

murut
75g voita
3 pikkupussia Myllärin Luomun kaakaopuurohiutaleita
vajaa 1 dl vehnäjauhoja + 1tl leivinjauhetta
kourallinen mantelilastuja
vajaa desi sokeria
kanelia

Hiero voi ja kuivat ainekset yhteen murusiksi. Levitä muruseos hedelmien päälle.

Laitaa 200 asteiseen uuniin 30-40 minuutiksi. Anna vähän jäähtyä ja tarjoile haaleana inkiväärillä ja kanelilla maustetun vaahdotettavan vaniljakastikkeen kera.

Hiutaleet ja jauhot Myllärin Luomulta osana "Suomen inspiroivin leipoja"-kisaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti