Elääkö kirja ikuisesti ?

Milloin kirja on vanha ? Markkinoiden mukaan kirja on vanha, kun se muutama kuukausi ilmestymisen jälkeen päätyy alekoriin. Esineenä kirja on vanha, kun sivut kellastuvat ja repeilevät ja kansi haalistuu. Tarina vanhenee, kun se ei enää kosketa lukijaansa. Klassikot ovat klassikoita, koska ne jaksavat houkuttaa ja vaikuttaa vielä oman aikakautensa ulkoupuolella. Jos tarinaa ei lueta, se kuolee. Kirjan sielu ei elä ikuisesti.

Onko elämää kuoleman jälkeen ?

Fyysinen kirja kuolee nykyään nopeasti. Vain vuosi tai kaksi ilmestymisen jälkeen käy silppuri töihin. Makulaatio iskee. Samoin media unohtaa kirjan kertoman tarinan miltei heti julkaisun jälkeen. Seuraavan kerran se muistetaan, kun samalta kirjailijalta ilmestyy sarjan seuraava osa, tai toinen menestystä saavuttava teos. Toisinaan kirjalla käy tuuri ja se nostetaan esiin blogeissa vielä vuosia ilmestymisen jälkeen ja onnekkaat lukuhaluiset saavat sen käsiinsä antikvariaateista tai kirjastoista.

Sähköistä kirjaa on esitetty kirjojen pikaisen kuoleman estäjiksi. On totta, että sähköisen kirjan painos ei lopu eikä sitä tarvitse hävittää varastoista tilaa viemästä. Tämä ratkaisee saatavuusongelman. Lukijoiden puutetta ei sähköinen kirja pysty sellaisenaan poistamaan. Jollei kirjaa markkinoida ja siitä puhuta, ei suurempi yleisö sitä löydä luettavakseen.

Silti on hienoa, että sähköistä kirjaa hyödynnetään jo nyt vanhempien kirjojen esiintuomiseksi. Esimerkiksi CrimeTime ja Elisa Kirja ovat julkaisseet aivan mahtavaa kirjasarjaa Dekkareiden helmiä. Vanhempia suomalaisia dekkareita on muunnettu sähköiseen muotoon ja tuotu lukijoiden ulottuville hyvinkin kohtuulliseen hintaan. Uudet sukupolvet pääsevät taas nauttimaan Sirpa Tabetin, Eeva Tenhusen ja muiden aikoinaan tunnettujen dekkarikirjailijoiden teoksista, joita viime aikoina on voinut löytää vain tuurilla isovanhempien kellarista, mökkien laatikoista tai antikvariaattien hyllynperukoilta.

Nähtäväksi jää, löytävätkö myös vanhemmat kirjat uusia lukijoita sähköisessä muodossa, vieläkö ne puhuttelevat nykyhetken lukijoita. Ilman lukijoita eivät kirjat säily elossa, sähköisinäkään. Ainakin blogeissa näkyvistä kommenteista voisi olettaa, että mahdollisuuksia on. Nuoremmat "dekkariveteraaneihin" tarttuneet lukijat ovat olleet hyvinkin ihastuksissaan.

Tässä muutama esimerkki sähköisen "uuden elämän" ansiosta uusia lukijoita bloggaajista löytäneistä vähän vanhemmista kirjoista :
Timo Sandberg : Rautapääsky
Sirpa Tabet : Voi minun lintuni
Ilkka Kylävaara : Hulluus
Sirpa Tabet : Tähkäyö
Eeva Tenhunen : Mustat kalat

Mitäs sitten seuraavaksi sähköistettäisiin uusien sukupolvien riemuksi ja saataville ?  Paperiset uusintapainokset kun ovat kai harvojen herkkua.