(Ruoka)päiväkirja : Muuta ruokaan liittyvää

Olemme toki syöneet viime aikoina, vieläpä ihan hyvin. Suurin osa aterioista on vieläpä kokattu kotona. Silti minulla ei varsinaisesti ole ruokaohjeita kirjattavaksi tai muuta herkkuhehkutusta. Aika perusmeiningillä ollaan menty, kuten nyt vaikka tuolla sitruuna-chilipastalla kuvassa. 

Ruoka sinänsä on kyllä ollut mielessä, sillä tapani mukaan näköjään valitsen ruokaan liittyviä juttuja myös muissa toimissani. Varsinkin viihdevalintani kohdistuvat helposti herkkuihin, herkuttelijoihin tai herkkujen tekijöihin. 

Korvissa kaikuu kerran viikossa Bella Table -podcast, johon olen tykästynyt. Viimeisin Hanna Karlsonin (Liberty or Death -drinkkibaarin baarimestari Helsingissä - en ole koskaan käynyt, mutta tämän jälkeen tekisi mieli) kanssa tehty drinkkijakso oli varsin inspiroiva ja hänen luomaansa "RabarBella Fizz" - pitää kyllä kokeilla (vaikkei meillä kyllä ole mitään cocktail-välineistöä. ) 

Olen jopa katsonut pari elokuvaa viime viikkojen aikana. The League or Extraordinary Gentlemen ei kai varsinaisesti tuo mieleen notkuvia ruokapöytiä, joten ei siitä sen enempää. Julie & Julia - elokuva oli kuitenkin jotenkin jäänyt minulta väliin sen ilmestymisen jälkeen ja nyt sain sen katsottua. (Netflix)  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kaksi rinnakkaista tarinaa ruokaentusiasteista oli varsin viihdyttävää katsottavaa. Meryl Streep on herkullinen hahmo Julia Childina ja pidinkin erityisesti amerikkalaisen diplomaatinrouvan seikkailuista ranskalaisen kulinarismin maailmassa. Toki ajatus klassikkokirjaa läpi kokkaavasta bloggaaja-toimittajasta myös vetoaa (monestakin syystä ;-), mutta silti pidin enemmän historiallisesta osuudesta - ehkä varsinkin sen ihastuttavasti stereotyypisen ranskalaisen tunnelman vuoksi. 

Netflixistä olen myös toisinaan katsellut Somebody Feed Phil - sarjaa, jossa Phil Rosenthal syö tiensä läpi maailman eri kolkkien. Nyt viidennessä kaudessa on jakso Helsingistä ja sehän piti tietysti katsoa. Jaksosta löytyi paljon tuttua, mutta silti Suomi (tai no, Helsinki) näyttäytyi eksoottisena ja kiinnostavana ihan näin espoolaisenkin silmiin. Phil oli innoissaan myös suomalaisista herkuista ja taisi päästä maistamaan ensimmäistä kertaa elämässään useampaakin ainesta. Eikä hän ole tainnut muualla päästä juttelemaan pääministerin kanssa. Go Sanna Marin! Teki hyvää katsojan kansalliselle itsetunnolle ja toivottavasti osan näkevät myös monet, monet katsojat maailmalla.

Olen tainnut ennenkin sanoa, että sarjan vastuttamattomuus tulee sen päähenkilöstä. Innostus, avoimuus ja lapsenomainen ihastuminen kaikkeen ja kaikkiin on kertakaikkisen viehättävää (joskin isompina annoksina ehkä myös naiiviudessaan hieman rasittavaa, mutta jakso silloin tällöin mielenpiristykseksi on varsin mukavaa). 

Että sellaisia ruokajuttuja tällä kertaa. Kesäkuussa siirrytään taas Biarritzin pieneen kämppäkeittiöön, joten en tiedä, miten paljon tulee varsinaisesti kokkailtua, mutta kyllä sielläkin syödään. 

(Seka)päiväkirja: Itsestä huolehtiminen käy työstä

 Tai oikeastaan työlästä ei ole itsestä huolehtiminen, vaan siihen liittyvä ajanhallinta. Kellon hankittuani olen tunnollisesti tehnyt sen suositteleman määrän harjoituksia (ja vähän enemmänkin) ja olen siitä ylpeä. Harjoitukset toki ovat vielä kevyitä ja vaativat vain pari tuntia viikossa. Kävelyä, Juoksukoulun lenkkejä ja satunnaista joogaa. Olen silti ylpeä itsestäni. Tuo parikin tuntia voi joskus tuntua ylivoimaiselta ajalta järjestää, puhumattakaan sitten ajasta suihkuun ja hengähdykseen. 

Liikunnan lisäksi olen "joutunut" käymään selkäni takia fysioterapiassa ja tunginpa aikatauluun vielä hammaslääkärinkin. Kalenteri natisee liitoksissaan, kun venytän sen rajoja. On kuitenkin pakko. Kroppa vaatii jo enemmän kuin pelkkää liikuntaa toimiakseen.

Onneksi olen kevään ajan jutellut myös työpaikan tarjoaman valmentajan kanssa. Hän on auttanut minua ymmärtämään, ettei ehkä aina ole hyvästä jättää omia tarpeita ja toiveita viimeiseksi. Oli pysäyttävää, kun hän kysyi, miksi minun unelmistani omaan luovuteeni ja yleensä omiin toiveisiini liittyvät asiat ovat koko ajan prioriteettilistan viimeisinä. Niinhän ne ovat olleet. Arvatkaapa, paljonko niitä on sitten myös edistetty ? 

Vuosikymmenien ajattelumalli ei tietenkään muutu hetkessä, eikä tässä nyt ole tarkoitus perhettä tai työtä lempata, mutta ihan oman jaksamisen vuoksi on prioriteettijärjestyksen vaihduttava. Muutos alkaa pienestä. On melko hellyyttävää, kun aikuinen nainen riemastuu ja tuntee olevansa kuin salavihkaa pahojaan tekevä pikkulapsi lähtiessään kävelylle eikä työkoneelle autohuollon ajaksi, tai priorisoidessaan oman lenkkinsä päivällisen valmistamisen sijaan ehtiäkseen ennen sadetta. Töissä ei mikään pallo pudonnut, eivätkä pojat olleet millänsäkään tuntia  myöhemmästä päivällisajasta. Pienet voitot auttavat eteenpäin. 

Töissä tahti näyttää vääjäämättä taas kiristyvän, joten lähiaikoina testataan tosissaan kykyäni viedä tätä muutosta eteenpäin. Pitäkää peukkuja. 

Luettujen listan surkeus

Kuten kaikessa muutoksessa, jotain sitten jää vähemmälle uusien asioiden tieltä. Ei puhuta huushollin sekaisuudesta sen enempää, mutta harmillisesti lukeminenkin on vähän jäänyt kaiken muun jalkoihin. En ole edes kuunnellut pahemmin äänikirjoja ulkona priorisoidessani aaltoja ja linnunlaulua tai sosiaalisia kontakteja puhelujen muodossa. Sekin, mitä olen kuunnellut, on lähinnä ollut tuota Juoksukoulun valmentajan ohjeistusta. Pitääkin muuten kirjoittaa Juoksukoulusta uudelleen jossain kohtaa. Kunhan tässä pääsen pidemmälle sen kanssa. 

Toukokuun luettujen lista siis näyttää surkealta. Ollaan kuun lopussa ja luettuja on tähän mennessä kertynyt tasan kaksi. Alkukuussa vielä luin iltaisin Modern Magick sarjan osia 4-6 Storytel-lukijastani ja kuuntelin yhden kirjan loppuun viihdefantasiaa. Sitten fyssari varoitteli, että takaraivoni lihaksissa erityisen solmussa ovat ne silmiin liittyvät. Siristelenkö kenties ? Olenko paljon ruudn edessä ? Ai, että olenko ? No, pitää lisätä optikko itsehoidon listalle, mutta sinne en kyllä taida ehtiä ennen elokuuta. Ei siis pidä pitkien ruutupäivien lisäksi kauheasti lueskella iltaisin.

Äänikirjana olen huvittavasti kuunnellut Helena Kastikaisen Kävele, unohda, rakastu - matkakertomusta. Siinä Kastikainen kertoo, miten käveli Suomen halki. Huvittavaa tästä on tehnyt ajoitus tuon oman kävelyni lisäyksn kanssa samaan aikaan. Vaikka olen lisännyt sekä vauhtia että pituutta kävelylenkeilleni, tuntuvat omat askeleeni tosi kevyiltä verrattuna Kastikaisen kilometreihin, rakkoihin, lihaskipuihin jne... Kaikki on niin kovin suhteellista. 

Tänään on helatorstai. Nukuin aamulla todella pitkään (vähän rikkonaisen yön jäljiltä), päätä särkee vähän ja ulkona sataa. Tämän päivän pieni voitto oli antaa itselleni lupa olla aamupäivä ihan vaan sohvalla ja sängyllä loikoillen ja kuunnella tarinaa itikoiden kasvavasta määrästä pohjoista lähestyttäessä. Mikään ei kotona romahtanut. Pyykkikoneen sain päälle nyt ja lounaaksi hankitaan kohta valmista sushia lomapäivän kunniaksi. Kyllä, myöhäinen lounas. Halusin ensin kirjoittaa tämän postauksen...

Pitää varmaan ruveta listaamaan näitä pieniä voittoja vaikka Instaan ja summata sitten tänne jossain kohtaa. Että itsekin muistaa. 

Otteita matkapäiväkirjasta - Biarritz ja San Sebastian

Se on taas viikko mennyt nopsaan. Viikkoon on kuulunut niin kevään ensimmäinen kahvikupillinen pihalla, turisteilua Hattulan Pyhän Ristin kirkon pihalla poikaa armeijan portilta hakiessani kuin miltei karkumatkalta tuntunut kävelyretki auton huollon aikana... Viimeksimainitun osalta mietin ihan valmentajani kanssa sitä, miten ihmeessä voi tuntea melkein huonoa omaatuntoa siitä, ettei istu läppärin vieressä tekemässä töitä tehokkaana vaan nauttii aamuauringosta reippaillessa... Omituista tuo ehdollistuminen tehokkuuden orjaksi. 

Taisin jossain kohtaa luvata näkymiä pääsiäisen Ranskan reissulta. Lensimme silloin kuopuksen kanssa isännän luokse kymmenen päivän lomalle. Ehdimme monenlaista. 

Kaikki suklaapuodit!

Biarritz alkaa olla meille jo tuttu paikka. Meillä on vakkarileipomo, vakkariranta, vakkarikahvila ja suuri suosikki sarjakuvakauppa (Kyllä, kokonainen kauppa vain sarjakuville + valikoimalle lastenkirjoja). Minä käyn kauppahallissa ainakin kiepsahtamassa aina kun on vähänkin aikaa aamupäivällä. Lomalla siis käytännössä joka päivä. 

Ranskassa tulee kuin huomaamatta syötyä enemmän kasviksia ja hedelmiä. Lihaa kuluu eniten kinkun ja chorizo-siivujen muodossa. Kalat ja äyriäiset ovat Atlantin rannalla taatusti tuoreita. Tällä kertaa Totokin ihastui sitruunalla maustettuihin anjovisfileisiin... niitä kului patongin päällä kala jos toinenkin. 

Pääsiäisen aikaan makumuistoksi tosin taitaa jäädä päällimmäisenä suklaa. Toto vietti syntymäpäivänsä lentokoneessa, joten lupasimme pientä juhlimista koko lomalle. Kiersimme siis suurin piirtein kaikki Biarritzin (parhaat) Chocolateriet. Pääsiäisenä ne ovat täynnä upeita suklaaluomuksia ja maistelimme yhden per päivä. Toto aloitti perinteisen vaatimattomasti suklaamunista ja tipuista, mutta kyllä hän sitten innostui valitsemaan muutaman vähän taiteellisemmankin version. 

Baskimaa on aikoinaan ollut ensimmäisiä alueita, joissa suklaata on Euroopan mantereella maisteltu. Siksi suklaan käsittelyllä (ja sillä herkuttelulla) on seudulla pitkät perinteet. Ei siis liene yllätys, että upeita suklaapuoteja riittää Biarritzissa varsin hyvin kymmenen päivän lomalle. Taisimme ehtiä käymään kuudessa tai seitsemässä...

Meri on kaikkialla!

Atlantin rannalla kun ollaan, on meri tietysti olennainen osa maisemaa joka päivä. Matkalle sattui yksi tosi lämmin päivä, jolloin aurinko ja yli 20 astetta lämmintä houkuttelivat meidät jopa kastamaan varpaamme mereen. Sen verran kylmää vesi oli, että vain isäntä kävi oikeasti uimassa, mutta hän onkin harrastanut sitä melkein koko talven... 

Varpaat sentään kastettiin... 

Lomalla kun oltiin, niin käytiin myös vähän turisteina ihastelemassa ympäriltä löytyviä mielenkiintoisia paikkoja. Kevät ja syksy ovat parhaita aikoja tutustua tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Hyvällä tuurilla keli suosii ja turistisesongin ulkopuolella väljää. Heinäkuussa saattaisi jäädä meiltä väliin. Me kun emme oikein noista ihmismassoista perusta. 

Jos Biarritzissa lempirantamme on sellainen pieni ja suojaisa poukama (virallinen uimaranta toki, ja ihan keskustassa), niin San Sebastianissa pääsimme kokemaan kilometrejä pitkän upeahiekkaisen La Concha-rannan. Toto viihdytti rannallaolijoita koko pitkän kävelyn tuottamalla suuria saippuakuplia tuulen avustuksella. 

Mutta nyt menen asioiden edelle. Espanjaan ajaessamme (Biarritzista ajaa San Sebastianiin vajaassa tunnissa) pohdimme takaisinkääntymistä. Sade iski lujaa tuulilasiin juuri rajaa ylittäessämme. Otimme kuitenkin riskin, sillä Atlantti ja vuoret takaavat vähintäänkin vaihtelevan sään. Täällä ollaan kaukana Välimeren ja Provencen auringosta. 

Sade siis lakkasi. Perillä huomasimme varsinaisen määränpäämme olevan kirjaimellisesti pilvien peitossa. Olimme menossa tuonne tiheimmän pilvirykelmän sisällä olevalle kukkulalle. 

Sieltä löytyy nimittäin sympaattinen ja tunnelmallinen 1800-luvulta lähtöisin oleva huvipuisto. Täällä ei ole kaikkein hurjimpia laitteita, mutta tunnelma ja maisemat korvaavat jännityksen monin verroin. Rakastuin tuohon paikkaan. Niin, ja toki varsinkin korkeita paikkoja välttävälle on vuoren reunaa kiertävä vesikouru melkoisen jännä paikka veneajelulle. 

Eniten aikaa vietimme perinteisten pelien parissa ja Toto osoittautui erityisen tarkkasilmäiseksi ammunnassa. Toisella kierroksella putosi jo 5/6 laukauksella ja sieltä tuo kuplamiekkakin tuli voittona mukaan. Siitä oli paljon iloa paluumatkalla paahteisessa auringossa. Tuntui ihan kesältä!

Myönnän, en mennyt kokeilemaan. Kuvasta ei kauhean hyvin näy, mutta kourun reunan toisella puolella oli suora pudotus rinnettä melkoinen matka... 

Kukkulalle päästiin kätevästi huomattavasti mukavammalla kulkupelillä. Aikamatka alkoi jo ennen huvipuistoalueella saapumista. 

San Sebastianissa on toki paljon muutakin nähtävää kuin ranta ja huvipuisto. Tällä kertaa emme ehtineet edes vanhan kaupungin pintxo-baareihin, vaikka palasimmekin San Sebastianiin vielä toistamiseen. Sieltä löytyy nimittäin myös Real Sociedadin kotistadion. Meillä oli tuuria ja pääsimme oikein aitioon katsomaan kotikenttämatsia.  

Oli siellä se matsikin :-) Lopputuloksena 0-0 

Jotain vielä Ranskan puoleltakin

Espelette on viehättävä kylä, jonka koko olemassaolo perustuu chiliin. Espelette-chili ei ehkä ole kaikkein tulisinta, mutta varsin maukasta ja tunnettua laadustaan jo pitkältä ajalta. Meilläkin se on kuulunut kuivakaapin vakiotuotteisiin jo vuosien ajan. 

Kylästä löytyy paljon turistikauppoja eli Espelette-chiliä voi ostaa monessa muodossa. Jauheena tietysti, mutta myös maustesekoituksissa, suklaassa, hyytelössä ja vielä erilaisissa juomasekoituksissakin. Mukaan lähti tällä kertaa chilillä terästettyä likööriä. Mahtiherkkua lorautettuna vaniljajäätelön ja keksimurun sekaan. 

Toki kylästä löytyy myös jonkinlainen linnake, niitä on ripoteltuna pitkin Etelä-Ranskaa vähän joka laaksossa. Tästä on tehty turisti-info ja kylän hallinnon keskus. Kävimme katsomassa näyttelyt ja kurkimme ikkunoista. Perusturistimeininkiä. 

Nähtävää riittää näillä seuduilla vielä seuraaviakin reissuja varten. Kesällä mennään taas, mutta silloin kuluu aikaa myös töiden parissa. 

Kiitos, kun jaksoit tänne saakka. Aikamoinen pläjäys tästä tulikin. 

Jos vielä jaksaa kiinnostaa, niin aiempia Biarritz -tunnelmia löytyy vaikka täältä ja täältä ja vielä täältäkin.

(Luku)päiväkirja: Luettuja ja lelulla leikkimistä

 Vappukin siinä oli ja meni, herkutellessa. Mitään kauhean villiä ei tehty, kunhan käytiin vähän isovanhempia moikkaamassa ja annettiin ilmapallojen ja serpentiinien vallata talo. 

Lukenut olen pikkuisen, mutta täytyy myöntää huomion viime aikoina keskittyneen uuteen leluuni. Vuosia välttelin urheilukellon ostamista, sillä tunnen omat taipumukseni tilastoaddiktioon. Sitten totesin, että ehkä pieni visuaalinen muistutus kunnon huonoudesta saisi ovesta ulos.  

Nyt kun kello ranteessa killuu, olen tosiaan koko ajan nenä kiinni sovelluksessa (kellon tekstit ovat onneksi niin pieniä, että joudun tihrustamaan niitä silmälaseillakin). Positiivisen puolelle lasketaan se, että liikkuminen on tosiaan lisääntynyt. Miinuksen syytä en tiedä, liekö naisessa vai kellossa, mutta nyt en käppyröiden mukaan enää lepää öisinkään. Energiataso on ollut jo kolme päivää pyöreä nolla, mutta tässä minä vaan touhuilen. 

Olisiko kellään ideoita palautumisen buustaamiseen ? 

Suunto Peak 5 - jos jotakuta kiinnostaa

Olen siis tosiaan myös lukenut - tosin kirjahyppely on taas päällä. Ainoa, jonka sain oikeasti loppuun luettua tällä viikolla, on Modern Magick Volume 2 eli osat 4-6 (Charlotte E. English - löytyvät Storytelista ekirjoina). Kyseessä on leppoisa fantasiaviihde, joka yhdistää perinteisen "quest" - juonen, kevyeen sanailuun ja vauhdikkaisiin tapahtumiin. Ei mitään liian väkivaltaista, ei seksiä ja rakkaustarinatkin ovat melkoisen saamattomia. Juuri sopivaa rentoutusluettavaa. 

Huhtikuuta jo ehdin kehua kelpo lukukuuksi - ja sitä se olikin erityisesti ekirjojen osalta. Äänikirjoissa tuli jostain syystä totaalinen stoppi. En tiedä, miksi. 

Kuukauden parhaaksi lukukokemukseksi nousee Madeline Millerin Kirke. Alkuun mietin, käykö antiikin vanhoista taruista jo päätapahtumiltaan tuttu tarina liian tylsäksi, mutta ei tosiaankaan käynyt. 

Tarinassa toistuvat ikiaikaiset teemat jumalten välinpitämättömyydestä ja sattuman vaikutuksesta kohtaloon. Niiden lisäksi Kirke kertoo naisen tarinan. Sen, miten tyttöä väheksytään, hyväksikäytetään aina kuin voidaan ja arvotetaan ulkonäön kautta. Samalla Kirke ihanasti nostaa esiin naisen voiman, sen miten voi oppia asettamaan omat rajansa, ottamaan oman tilansa. Tältä kulmalta kerrottuna Kirken tarina on voimaannuttava. Huolimatta myrskytuulen heittelystä, voi nainen seisoa pystyssä omilla jaloillaan. Tehdä omat päätöksensä. 

Pidin siis Kirkestä kovasti. Kerronta on sujuvaa ja Kirken näkökulma virkistävä. Sankaritkin näyttäytyvät uudessa valossa ja sankaruuden määritelmä suorastaan huutaa uudistusta. 

Huhtikuu oli myös dekkarikuu. Uusin Ruth Galloway (Kivikehä) ei ehkä ollut ihan parhaimmistoa, mutta tuli helposti luettua. Eppu Nuotion uusi cozy mystery -sarja  (Leinikkimekko - Raakel Oksa ratkaisee) ei aivan osunut. Luin puusepän touhuista menneisyyden arvoituksen selvittämiseksi, mutten enää edes oikein muista, mitä tarinassa tapahtui. 

Toisaalta taas Sari Rainion ja Juha Rautaheimon yhteistyönä kirjoitettu uusi dekkarisarjan avaus Vainajat eivät vaikene oli todella mielenkiintoinen tuttavuus. Joviaali, mutta skarppi, rikosylikonstaapeli Karila ja hänen epätodennäköinen ystävyytensä erikoisen oikeuslääkäri Viola Kaarion luovat kehyksen murhan selvittelylle. Juttu osoittautuu monimutkaisemmaksi kuin kuviteltiin, eikä murhaajan löytyminen käy aivan kädenkäänteessä, tarvitaan tuuriakin. Pahuus on kuitenkin läsnä ja pahan tulisi saada palkkansa. 

Pitkästä aikaa löytyi kirja, jossa jäin seuraamaan nimenomaan henkilöhahmoja. He ovat moniulotteisia ja herättävät halun kuulla, mitä sitten tapahtui, ja miksi. Vainajat eivät vaikene ei edusta Pohjoismaista dekkarisuuntausta, siihen siinä on aivan liian vähän väkivaltaa, mutta modernista kontekstistaan huolimatta (ollaan kuitenkin jo 2000-luvulla) rytmi ja juonen poljento ovat jännästi perinteisiä, ja jotenkin kovin suomalaisia. Jotenkin päädyin jonnekin Komisario Palmun, Eeva Tenhusen ja Mauri Sariolan välimaastoon - ja tämä on minusta vain positiivista. 

Sitten on tuo Modern Magick, joka on suositeltavaa sunnuntailukemista leppoisaan oleiluun. 

Kesken on useampi. Myrkynkeittäjä osoittautui ehkä aiheeltaan liian synkäksi. Jani Toivosen Rakkaudesta on kaunis, mutten oikein jaksa keskittyä äänikirjaan. Sama häiritsee Kävele, unohda, rakastu -kirjan etenemistä. Ehkä tartunkin seuraavaksi oikein painettuun kirjaan ja aloitan Toton jo lukemaan Taikuuden aika sarjan... Tai sitten lähden kävelylle, kun ei tuo povattu sadekaan ole vielä ehtinyt paikalle. 

Rakas päiväkirja, on kulunut jonkin verran aikaa...

Rakas päiväkirja, on kulunut jonkin verran aikaa siitä, kun viimeksi kirjoitin. Tarkalleen ottaen edellisestä postauksesta on kuukausi ja yhdeksän päivää. 

Hiljaisuuteen ei ole mitään varsinaista syytä. Kunhan olen elänyt. 

Toki tässä on ollut kaikenlaista puuhaa. Isäntä oli viikon kanssamme kotona, minä ja kuopus kymmenen päivää pääsiäisen nurkilla Biarritzissa. Olen tehnyt töitä, laittanut vähän ruokaa ja jopa lukenut jonkin verran. 

Kaikkein radikaalein muutos viimeisen kuukauden aikana lienee se, että (oikeasti) tajusin viimein olevani totaalisen rapakunnossa. Ehkä herätyksenä toimi se, kun lentopäivän jälkeisen pitkän koneellaistumispäivän jälkeen heräsin yöllä siihen, että minua huimasi. Päivänkin olin vähän kuin hiprakassa, mutta sitten sain joogalla taas veren vähän kiertämään. Nyt minulla on fysioterapialähete ja ranteessa Suunto urheilukello. Storytelistä löysiin taas aloittelijoille tarkoitetun Juoksukoulun. 

Joogaa ja kevyttä lenkkeilyä, ehkä se siitä. Täytyy seurata tilannetta. Vähän ihmetyttää, kun kello näyttää suuriman osan päivää statusta "stressed" eli "rasittunut" vaikken tekisi yhtään mitään. Varsinkin työkoneen viereen istuessa muutos tuohon statukseen on salamannopea. Mitäköhän tuostakin voisi tulkita ? 

En taida tässä sen kummemmin listata tapahtumia. Katsotaan saisinko kirjoitusintoa jotenkin takaisin. Ehkä voisin laittaa muutaman kuvan Ranskasta ja Espanjan San Sebastianin visiiteiltä. Ainakin maaliskuun ja huhtikuun kirjalistat voisi kehuskella, kun kerran olen lukenutkin. Katsotaan. 

Tänään on vappuaatto. Hauskaa vappua siis! Minulla se sujuu rauhallisesti poikien ja erilaisten herkkujen parissa. 

(Luku)päiväkirja: Aurinkoa ja kokemuksia Storytel-lukulaitteesta

 

Maanantai 21.3.2022

Mikäs tässä on ollessa. Aurinko paistaa ja kävelylenkkikaverina oma kulta. Saatiin isäntä kotiin viikoksi. Ihanaa! 

Kevätkeli näyttää oikein parasta puoltaan ja suorastaan pakottaa ulos. Sitä luulisi, ettei töiden lisäksi sitten ole muuta ehtinytkään, ainakaan lukemaan... Näin ei kuitenkaan ihan ole. Alkukuukaudessa lukeminenkin jäi jonnekin yleisen lamaannuksen ja maailmantuskan alle, mutta kuten aina, elämä jatkuu - ja niin näköjään lukeminenkin. 

Koska maailma kuitenkin on tullut hulluksi, tai ainakin jotkut valtansa sokaisemat itsevaltiaat, niin lukeminen on pysynyt melko kevyenä. Samalla olen päässyt kokeilemaan varsinaisesti Totoa varten hankkimaani Storytel-lukulaitetta.

 Laskeskelin nimittäin tuossa jossain kohtaa, että kun kerran kuitenkin ostan myös ekirjoja, ehkä minun kannattaisi hyödyntää vuodeksi alekampanjasta jo maksamani Storytel. Siellä on kuitenkin suhteellisen hyvä valikoima ekirjojakin, äänikirjojen lisäksi. Jos laskee 5 euroa per ostettu ekirja, niin 99 euron lukijan kustannus on nopsaan katettu. 20 kirjaa kun menee ihan hujauksessa. 

No, hivenen jouduin pettymään. Storytelista ei löytynyt kaikkia suosikkejani ja joitakin kirjoja on tosiaan vain äänikirjoina. Neil Gaimanin tuotanto oli hyvin pienellä edustuksella, Gail Carrigeria löytyi lähinnä äänikirjoina... No, kaikkea ei voi saada ja onhan siellä kuitenkin myös paljon luettavaa. 

Yllätyksekseni siis huomaan lukeneeni maaliskuun aikana jo kuusi kirjaa, joista itse asiassa neljä loppuun suurin piirtein viimeisen viikon aikana... 

Nyt sitten joku heti sanoo, että miksen vaan lue Storytelin kirjoja tabletilta. No, se nyt ei vaan ole sama asia. Ensinnäkin, tabletti painaa paljon enemmän, siis paljon. Sen kannattelu yhdellä kädellä on ihan mahdotonta. Toiseksi, lukijan ruutu vaan on parempi silmille, vaikka miten vaihtaisi valaistusta. Storytel tuntuu mukavalta ja siitä jaksaa lukea pidempiäkin jaksoja.  

Harmituksia? 

Kaikkiaan Storytel -reader on toiminut vallan mainiosti. Vähän ärsyttää se, että lukijalta puhelimeen siirtyessä appi vaihtaa yht'äkkiä kirjaksi ekirjan ja sitten äänikirja pitää vaihtaa taas tilalle. Ymmärrän synkkauksen, mutta voisiko sitä kysyä, eikä vaan tehdä ? 

Toinen ihmetystä aiheuttanut asia oli vaikeus Wifin vaihduttua. Siskon luona yhteyden saaminen oli yllättävän hankalaa ja vaati kaikenlaista säätöä. Lukijaa on kuitenkin tarkoitus kuljettaa mukana, joten verkosta toiseen vaihtamisen tulisi sujua jouhevasti. Kyse tosiaankin oli nimittäin lukijan temppuilusta sillä kaikilla muilla laitteilla salasanat ja yhteydet menivät helposti läpi. 

Mitä sitten luin ? 

No, ensinnäkin tulin lukeneeksi Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäisen osan. Se oli juuri sellainen viihdekirja kuin kuvittelinkin. Sujuva, mutta harmillisen tunnistettava käänteissään. Jos olet lukenut paljon viihde-genreä, et kummemmin ylläty tarinasta. Ihan mielellään tuota kuitenkin luki. 

Kuten kuvasta näkyy, ajattelen myös jatkaa sarjaa. 

Toisena sarjana luin jo kolme osaa Regency viihdefantasiapläjäyksestä House of Werth. Wyrde and Wayward, Wyrde and Wicked ja Wyrde and Wild. Blogissa useammin käyneet tietävät heikkouteni tuollaisiin sarjoitettuihin kirjannimiin, kuten voi kurkata vaikka täältä.

Joka tapauksessa House of Werth on "witty" ja varsin viihdyttävä. Werthin perheellä on taipumusta saada enemmän tai vähemmän kummallisia ominaisuuksia kunkin jäsenen täyttäessä kolme. Joku luo jäätä, toinen muuttuu vampyyriksi, kolmannella kasvavat käärmeet hiuksiksi jne. Muutenkin perheenjäsenet ovat varsin eksentrisiä eikä Gussie-neito tee poikkeusta lukuunottamatta sitä kummallista tosiseikkaa, ettei hänellä ole Wyrde-ominaisuutta - paitsi, että tietenkin on, muutenhan ei olisi kunnon tarinaa... 

No, sitten tapahtuu kaikenlaista häslinkiä ja on kirottuja kirjoja, murhattuja näyttelijöitä jne. Varsin mukavaa ajanvietettä siis. Unohtuvat kaikenlaiset maailmanpoliittiset kuviot hetkeksi. 

Noin muuten kuuntelin loppuun Näkymättömät naiset - näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille. Ei kauhean mieltäylentävää luettavaa, mutta en voi sanoa varsinaisesti yllättyneeni. Ehkä minusta tosiaan vielä tulee kyyninen ja kiukkuinen akka, eikä sitä kai edes tuon kirjan perusteella edes kannata ihmetellä. 

Sitten aloitin kuuntelemaan eläkeläisopettajista kertovaa dekkaria A Spoonful of Murder. Se osoittautuikin sitten vähän hankalammaksi kuunneltavaksi. Ei varsinaisesti kirjan juonen takia, vaan siksi, että ensimmäiset puolitoista tuntia menivät yksinkertaisesti lukijan aksenttiin/ murteeseen totutellessa. Väitän osaavani englantia suhteellisen hyvin, mutta nyt meni kyllä aika paljon ihan ohi. Saa nähdä, osoittautuuko tarina tarpeeksi kiinnostavaksi, että kuuntelen loppuun. Vähän on toki helpottanut kuuntelun edetessä. Ehkä otan tämän ihan vain kuunteluharjoituksena ?

(Ruoka)päiväkirja: Kotiboksihuumaa ja katkarapuja kikherneiden kavereina

 

Viimeksi kirjoittaessani suunnittelin "kotiboksi"-prosessia. Reseptejä lista lehdistä ja muistista, ainekset tilaukseen ja siitä sitten eteenpäin. Vähän mietin, miten käy, mutta se pahus vie toimii. Ainakin toistaiseksi. 

Listassa on pysytty melko hyvin ja kerralla useamman aterian ainesten tilaus on onnistunut suhteellisen kivuttomasti. 

Hävikki on ollut ihan minimissä, sillä olen valinnut reseptit "uusiokäytön" ja hyvin säilyvien ainesosien mukaisessa järjestyksessä. 

Ainoa vähän huonommin toiminut homma, on ollut kokkauksen delegointi jälkikasvulle. Jotenkin ei vastaanottavaisuus ole ollut samalla tasolla kuin reseptivihon kanssa. Nyt kokeilen metodia "reseptilinkki WhatsAppin kautta" - Saa nähdä, miten käy. Olettaisin, että linssipyörykät suolapähkinöillä houkuttaisi edes vähän... 

Tänään pitää listaa taas päivittää ja laittaa ostoslista tilaukseen. Kiire ei varsinaisesti vielä ole, sillä ruokaa on vielä muutaman aterian verran. Lisäksi viikolla on tiedossa ainakin yksi ravintolailta, kahdestaan isännän kanssa. Saimme hänet viikoksi kotiin. 

Kaikkiaan tällä metodilla on löytynyt muutama uusi vakkarilistalle lisättävä. Viimeksi kirjasin yhden pannun turskavuoan, tänään taidan pistää muistiin Kikherne-katkarapucurryn. Alkuperäinen versio Delicious-lehdesta helmikuulta 2009... 

Kikherne-katkarapucurry 

oliiviöljyä

1 iso sipuli

valkosipulinkynsi 

0.5rkl harissatahnaa (maista ensin, miten tulista tahna on ja laita ensin vähän. Aina voi lisätä) 

400 purkki tomaattimurskaa

1rkl kookossokeria (tai ruokosokeria) 

1rkl punaviinietikkaa

suolaa ja pippuria

400g purkki kikhernenitä 

pari kourallista raakoja tiikerikatkarapuja (tai vastaavaa) 

tuoretta korianteria ja lime

riisiä ja jotain leivän tapaista

Laita riisi ensimmäisenä kypsymään. 

Leikkaa sipuli puolikuiksi ja kuullota öljyssä pannulla. Hienonna sekaan valkosipuli ja lisää harissatahna. Sekoittele hetki. 

Kaada joukkoon tomaatti, sokeri ja punaviinietikka. 

Kuumenna ja hauduttele hetken ajan. Lisää huuhdotut kikherneet ja anna hautua kymmenisen minuuttia keskilämmöllä ja pikkuisen poreillen. 

Lisää lopuksi katkaravut ja kypsennä muutama minuutti, kunnes niistä tulee kauniin vaaleanpunaisia. 

Nosta riisin kanssa tarjolle. Ripottele päälle tuoretta korianteria ja purista reippaasti limestä mehua. 

(Ruoka)päiväkirja: Vanhoja lehtiä, kotitekoista ruokaboksia sekä yhden pannun turska

Vaikka Ruokaboksi palveluna toimi meillä syksyn ja alkuvuoden todella hyvin, lienee nyt aika kokeilla taas jotain muuta. Totesimme tuossa poikien kanssa, että parina viikkona Ruokaboksin resepteistä jäi aina yksi tekemättä tai teimme sen jotenkin muuten kuin ohjeissa sanottiin. 

Siispä päätin kokeilla ihan kotitekoista ruokaboksi-ajattelua eli aloin käydä läpi vanhoja ruokalehtiä (joita minulla on ihan luvattoman paljon). Poimin muutaman mielenkiintoisen reseptin ja tilasin kuorman puuttuvista aineksista. Niinpä meillä on listattuna reseptejä, joihin löytyvät ainekset kotoa... Katsotaan, miten käy. Eniten jännittää se, saanko keskimmäisen tarttumaan kauhan varteen yhtä hyvin kuin Ruokaboksin reseptivihon avulla. 

Taka-ajatuksena tässä on samalla saada laitettua edes muutama lehti kiertoon, kun houkuttelevat reseptit on kokeiltu. 

Ensimmäisenä kokeiluun päätyi Delicious-lehti vuodelta 2009. Kuten jo vuosiluvusta voi päätellä, on lehti käynyt läpi jo useamman lajittelun. Se ei ole ihme, sillä huomasin löytäneeni siitä aikoinaan yhden lempiresepteistäni eli chermoula-kanan. Sitä tehdään meillä edelleen säännöllisesti. Samassa artikkelissa on ollut pari muutakin kokeilemaan houkuttelevaa ohjetta, joten lehti on pysynyt visusti tallessa. Nyt päätin sitten pistää toimeksi ja viimeinkin kokeilla nuo reseptit. Eihän tässä ole vielä mennytkään kuin jotain 12v. 

Ensimmäisenä kokeiluun pistetiin One-pan roast fish, kun kerran pakkasestakin löytyi file turskaa. Resepti on mahtavan helppo sillä kaikki valmistuu samassa uunipannussa (hieman paistinpannulla, jos haluaa sipulit tosi pehmeiksi). Tämä edustaa sellaista kokkausta, josta pidän. Ei liian tarkkaa, mutta makuja löytyy kerroksittain.

Aikaa kuluu kaikkiaan noin tunnin verran valmisteluineen, mutta onnistui ihan mukavasti perjantai-iltana, kun kerran ainekset olivat valmiina. 

Oli muuten tosi hyvää. Kannatti pitää lehti tallessa. Siinä olisi vielä pari reseptiä kokeiltavaksi.

Yhden pannun kala

Ohjeen mukaan pohjan piti olla vain perunasta, mutta pitihän niitä Ruokaboksista jääneitä bataattejakin käyttää... 

Perunan määrät silmämääräisesti. Sen mukaan, miten paljon kukin haluaa. Meillä kolmelle. 

Ainekset: 

perunoita ja pieniä bataatteja

oliiviöljyä

voita

2 pientä punasipulia

2 valkosipulinkynttä 

2 kourallista kirsikkatomaatteja (tai 3-4 isoa tomaattia) 

puolikas nippu persiljaa

noin 0,5rkl kuivattua rakuunaa (ohjeessa tuoretta)

turskan selkäfilettä (tai muuta vaaleaa kalaa) annospaloina 

sitruuna (laitoin isosta puolet) 

Kuumenna uuni 180 asteeseen. 

Kuori ja leikkaa "kolikoiksi" tarvittava määrä perunaa ja pikkubataattia. Laita oliiviöljyä uunivuokaan ja sekoittele perunat ja bataatit siinä. Lisää suolaa ja pippuria, sekä muutama voinokare sinne tänne vuokaan. Laita uuniin 25minuutiksi. 

Kuumenna ruokalusikallinen oliiviöljyä pannussa, Lohko punasipulit ja paista niitä viitisen minuuttia pannulla. Pilko valkosipuli ja lisää joukkoon. Jätä odottamaan. 

Ota perunavuoka pois uunista ja lisää päälle sipulit, puolitetut kirsikkatomaatit, persiljanvarret silputtuina sekä rakuuna. Valuta päälle vähän oliiviöljyä. 

Nosta päällimmäiseksi suolatut ja pippuroidut kalapalat ja valuta hieman sitruunasta mehua kunkin päälle. Siivuta sitruuna ja asettele siivut kalapaloille. Lisää vielä tippa oliiviöljyä sitruunoiden päälle. 

Laita takaisin uuniin 12-15min. 

Nosta uunista suoraan pöytään ja ei kun syömään. 

(Luku)päiväkirja: Kai sitä pitäisi ja helmikuun luetut

 

Lauantai 12.3.2022

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, minä mykistyin. En osannut sanoa asiasta mitään, en osannut kirjoittaa. Omien juttujen kirjoittaminen tuntui niin turhanpäiväiseltä ja sisällä velloi jotain todella mustaa. En ole tiennyt, että voisin toivoa jotain niin pahaa toiselle ihmiselle. Sitten aloin miettimään, että peto ei kai ihminen olekaan, vaikka ihminen sellaiseksi muuttuisikin. 

En koskaan kirjoita runoja, mutta nyt kirjoitin ulos pahaa oloani. Jotenkin kummallisesti tuntui luontevammalta kirjoittaa englanniksi. Ehkä oma kieli olisi tuonut tekstin liian lähelle. Rakenne säilyi vain etäännyttäen vieraalle kielelle. 

Tätä kirjoittaessa sota kai jatkuu - en ole lukenut tänään uutisia. Pakko säännöstellä eikä jäädä vellomaan. Sama koskee halua auttaa. Kaikkea ei voi tehdä, mutta ainakin voin auttaa auttamaan ja lahjoittaa. 

Jotenkin kummallisesti olen tällä viikolla viihtynyt töissä paremmin kuin pitkään aikaan. Taitavat oman egon kipuilut työympäristössä tuntua viime aikojen tapahtumien keskellä melko turhanpäiväisiltä. En edelleenkään ole monesta asiasta samaa mieltä, mutta mitättömyyksistä on turha kiukutella. 

Tosin huomaan nykyään näyttäväni mielipiteeni ja tunteeni töissäkin huomattavasti entistä herkemmin. En tiedä, mistä muutos kumpuaa. Olen aina ollut kontrollifriikki tunteissani ja toiminut työympäristössä melkein kylmästi kommunikaatiossani laskelmoiden, sopeuttaen tavoitteiden (tai odotusten?) mukaan. Ehkä olen vapautunut, kun päätin olevan muutoksen aika, enkä enää tässä ympäristössä välitä reaktioista - tai sitten tämä liittyy ikään. 

Ei, en todellakaan nyt puhu hormonien aiheuttamasta mieliala-vaihtelusta vaihdevuosiin liittyen, vaan ihan tietoisesta tavasta poistaa filttereitä. Olenkin ruvennut miettimään, että ehkä "paha akka" määritys mielipiteensä terävästikin ilmaiseville ja tunteensa näyttäville vanhemmille naisille tulee kuitenkin ympäristön ja yhteiskunnan kyvyttömyydestä kohdata heitä. Tiettyyn ikään ja kokemustasoon saapuessa sitä vain päättää antaa piut paut odotuksille ja olla juuri sellainen kuin haluaa, eikä maailma (miehet?) kestä sitä. Toki ymmärrän, että kehon muutokset vaikuttavat ja toisille hormonitasapainon auttaminen helpottaa, mutta kuitenkin... 

Viimeaikainen tasaantuminen myös vapautti energiaa. Sen avulla olen palannut perusasioihin. Neulominen toimii rauhoittavana meditaationa, kukat tuovat iloa päiviin ja jopa ruoanlaitto on alkanut taas kiinnostaa. Leivoin äsken kääretortun. Se lienee ensimmäinen leivonnainen kuukausiin. Elämä jatkuu ja siitä pitää nauttia niin kauan kuin voi. Koskaan ei tiedä. 

Lukeminen puolestaan ei oikein suju. Hiljaisuus omien ajatusten parissa tuntuu tärkeämmältä kuin lukijan ääni. Iltaisin luen hetken sängyssä, mutta vähiin on jäänyt. Onkin siis hyvä, että helmikuussa tuli vuoden Goodreads-haastetta ajatellen luettua ihan huikea määrä kirjoja. Muuten olisin haasteeni kanssa ihan helisemässä. 

Tosiaan, luin helmikuussa peräti 12 kirjaa. Joukkoon mahtuu lasten- ja nuorten kirjoja neljä kappaletta, tietokirjoja kolme. Dekkareita tai tarkemmin sanottuna joko viihdettä tai cozy mysteryä luin myös neljä. "Vakavampaa" nykykirjallisuutta edusti Ankeriaan testamentti, johon kaikista kehuista huolimatta vähän petyin. Ihan kiva, mutta en löytänyt hehkutettua vetävyyttä ja tunteisiin vetoavuutta. 

Koko kuukauden kirjoista taisin eniten nauttia Serena Kentin Death in Avignon -dekkarista. Keski-ikäisen naisen muutto Provenceen ja sinne sopeutuminen murhien ratkaisun lomassa sopi alkuvuoden kylmiin keleihin vallan mainiosti. Kirjassa parasta onkin miljöökuvaus. 

Tällä hetkellä kuuntelen Näkymättömät naiset - näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille. Mielenkiintoinen, ärsytystä aiheuttava, muttei ollenkaan yllättävä. 

Kobosta luin uudestaan Gail Carrigerin lyhyen Poison or Protect, mutta muistinpa taas, miksen jatkanut sarjaa. Saman kirjailijan Parasol Protectorate on yksi kaikkien aikojen parhaita (ja hauskimpia) lukemiani viihdefantasiasarjoja, mutta tämä Delightfully Deadly keskittyy lähinnä sankariparin makuuhuonetapaamisiin ja ne nyt eivät kertakaikkiaan riitä juoneksi ja kannattelemaan tarinaa. 

Seuraavaksi lukulistalla Piranesi. 

Mute

 How can the sun shine? 

I became mute

I should rage,  when brother kills brother

 cry out loud when mothers weep and wives shed tears

howl the death of children

How can the sun shine? 

I need thunder to speak for me

mute the cannons

Torrents to sweep the monster to the deep

Then can the sun shine