Mikäs tässä on ollessa. Aurinko paistaa ja kävelylenkkikaverina oma kulta. Saatiin isäntä kotiin viikoksi. Ihanaa!
Kevätkeli näyttää oikein parasta puoltaan ja suorastaan pakottaa ulos. Sitä luulisi, ettei töiden lisäksi sitten ole muuta ehtinytkään, ainakaan lukemaan... Näin ei kuitenkaan ihan ole. Alkukuukaudessa lukeminenkin jäi jonnekin yleisen lamaannuksen ja maailmantuskan alle, mutta kuten aina, elämä jatkuu - ja niin näköjään lukeminenkin.
Koska maailma kuitenkin on tullut hulluksi, tai ainakin jotkut valtansa sokaisemat itsevaltiaat, niin lukeminen on pysynyt melko kevyenä. Samalla olen päässyt kokeilemaan varsinaisesti Totoa varten hankkimaani Storytel-lukulaitetta.
Laskeskelin nimittäin tuossa jossain kohtaa, että kun kerran kuitenkin ostan myös ekirjoja, ehkä minun kannattaisi hyödyntää vuodeksi alekampanjasta jo maksamani Storytel. Siellä on kuitenkin suhteellisen hyvä valikoima ekirjojakin, äänikirjojen lisäksi. Jos laskee 5 euroa per ostettu ekirja, niin 99 euron lukijan kustannus on nopsaan katettu. 20 kirjaa kun menee ihan hujauksessa.
No, hivenen jouduin pettymään. Storytelista ei löytynyt kaikkia suosikkejani ja joitakin kirjoja on tosiaan vain äänikirjoina. Neil Gaimanin tuotanto oli hyvin pienellä edustuksella, Gail Carrigeria löytyi lähinnä äänikirjoina... No, kaikkea ei voi saada ja onhan siellä kuitenkin myös paljon luettavaa.
Yllätyksekseni siis huomaan lukeneeni maaliskuun aikana jo kuusi kirjaa, joista itse asiassa neljä loppuun suurin piirtein viimeisen viikon aikana...
Nyt sitten joku heti sanoo, että miksen vaan lue Storytelin kirjoja tabletilta. No, se nyt ei vaan ole sama asia. Ensinnäkin, tabletti painaa paljon enemmän, siis paljon. Sen kannattelu yhdellä kädellä on ihan mahdotonta. Toiseksi, lukijan ruutu vaan on parempi silmille, vaikka miten vaihtaisi valaistusta. Storytel tuntuu mukavalta ja siitä jaksaa lukea pidempiäkin jaksoja.
Harmituksia?
Kaikkiaan Storytel -reader on toiminut vallan mainiosti. Vähän ärsyttää se, että lukijalta puhelimeen siirtyessä appi vaihtaa yht'äkkiä kirjaksi ekirjan ja sitten äänikirja pitää vaihtaa taas tilalle. Ymmärrän synkkauksen, mutta voisiko sitä kysyä, eikä vaan tehdä ?
Toinen ihmetystä aiheuttanut asia oli vaikeus Wifin vaihduttua. Siskon luona yhteyden saaminen oli yllättävän hankalaa ja vaati kaikenlaista säätöä. Lukijaa on kuitenkin tarkoitus kuljettaa mukana, joten verkosta toiseen vaihtamisen tulisi sujua jouhevasti. Kyse tosiaankin oli nimittäin lukijan temppuilusta sillä kaikilla muilla laitteilla salasanat ja yhteydet menivät helposti läpi.
Mitä sitten luin ?
No, ensinnäkin tulin lukeneeksi Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta -sarjan ensimmäisen osan. Se oli juuri sellainen viihdekirja kuin kuvittelinkin. Sujuva, mutta harmillisen tunnistettava käänteissään. Jos olet lukenut paljon viihde-genreä, et kummemmin ylläty tarinasta. Ihan mielellään tuota kuitenkin luki.
Kuten kuvasta näkyy, ajattelen myös jatkaa sarjaa.
Toisena sarjana luin jo kolme osaa Regency viihdefantasiapläjäyksestä House of Werth. Wyrde and Wayward, Wyrde and Wicked ja Wyrde and Wild. Blogissa useammin käyneet tietävät heikkouteni tuollaisiin sarjoitettuihin kirjannimiin, kuten voi kurkata vaikka täältä.
Joka tapauksessa House of Werth on "witty" ja varsin viihdyttävä. Werthin perheellä on taipumusta saada enemmän tai vähemmän kummallisia ominaisuuksia kunkin jäsenen täyttäessä kolme. Joku luo jäätä, toinen muuttuu vampyyriksi, kolmannella kasvavat käärmeet hiuksiksi jne. Muutenkin perheenjäsenet ovat varsin eksentrisiä eikä Gussie-neito tee poikkeusta lukuunottamatta sitä kummallista tosiseikkaa, ettei hänellä ole Wyrde-ominaisuutta - paitsi, että tietenkin on, muutenhan ei olisi kunnon tarinaa...
No, sitten tapahtuu kaikenlaista häslinkiä ja on kirottuja kirjoja, murhattuja näyttelijöitä jne. Varsin mukavaa ajanvietettä siis. Unohtuvat kaikenlaiset maailmanpoliittiset kuviot hetkeksi.
Noin muuten kuuntelin loppuun Näkymättömät naiset - näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille. Ei kauhean mieltäylentävää luettavaa, mutta en voi sanoa varsinaisesti yllättyneeni. Ehkä minusta tosiaan vielä tulee kyyninen ja kiukkuinen akka, eikä sitä kai edes tuon kirjan perusteella edes kannata ihmetellä.
Sitten aloitin kuuntelemaan eläkeläisopettajista kertovaa dekkaria A Spoonful of Murder. Se osoittautuikin sitten vähän hankalammaksi kuunneltavaksi. Ei varsinaisesti kirjan juonen takia, vaan siksi, että ensimmäiset puolitoista tuntia menivät yksinkertaisesti lukijan aksenttiin/ murteeseen totutellessa. Väitän osaavani englantia suhteellisen hyvin, mutta nyt meni kyllä aika paljon ihan ohi. Saa nähdä, osoittautuuko tarina tarpeeksi kiinnostavaksi, että kuuntelen loppuun. Vähän on toki helpottanut kuuntelun edetessä. Ehkä otan tämän ihan vain kuunteluharjoituksena ?
Mua kiinnostaa tuo Seitsemän sisarta- sarja. En oo vaan saanu tartuttua siihen.
VastaaPoistaMinullakin kesti tosi kauan ja nyt olen ihan jumahtanut tuon ekan osan jälkeen.
Poista