25.2.2014

Yhä uudelleen ja uudelleen - chiliä, sitruunaa, tomaattia, parmankinkkua, spagettia...


Olin ihan varma, että tämä pasta on blogissa jo moneen kertaan, mutta en minä nyt sitä ainakaan heti löytänyt. Kauhistuttava huolimattomuus minun taholtani, olen pahoillani.

Toisaalta - tämä pasta aiheuttaa pahemmanlaatuista riippuvuutta. Siitä lähtien, kun sen jostain bongasin niin on chili-sitruuna-parmankinkku-tomaattipasta ilmestynyt meillä pöytään vähintään kerran kuukaudessa. Mikäs siinä - kelpaa kaikille.Tosin kuopus saa vähän laimennetun version ilman chiliä.

Isäntä lykkää päälle vielä parmesaaniraastetta ja pienen lorauksen tryffeliöljyä - minusta tämä on parasta ihan tällaisenaan.

Bonuksena : tämän tekemiseen kuluu tasan niin kauan aikaa kuin spagetti kypsyy. Ei yhtään huono juttu sekään.

Yhä uudelleen pastaa

Laita pastavesi kiehumaan ja kypsennä spagettia tarpeen mukainen määrä (jos teet spagettia enemmän kuin neljän suht pieniruokaisen ihmisen tarpeisiin, niin lisää kastikkeen aineksia samassa suhteessa).

Lorauta pannulle muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Leikkaa paketillinen kirsikkatomaatteja puoliksi ja lisää pannulle. Raasta yhden sitruunan kuori ja purista mehu pannulle. Ripottele noin puoli teelusikallista kuivattuja chilihiutaleita pannulle (maun ja syöjien sietokyvyn mukaan - meillä isäntä lisää vielä lautaselle). Anna kuumentua hiljaisella lämmöllä saman aikaa kuin spagetti kypsyy.

Valuta spagetista vähän keitinlientä pannulle ja lisää spagetit. Sekoita. Lisää muutama kourallinen rucolaa ja sekoita taas. Nakkaa päälle vielä parmankinkkusiivuja maun ja syöjien mieltymysten mukainen määrä. Meillä menee yleensä vähintään paketti kerralla eli pari siivua per nuppi (4).

Nauti. Varaudu encore-kyselyihin ja tee pian uudelleen.

2 kommenttia:

  1. Just tällaista etsin ja löysin, kiitos. Tässäpä huomisen lauantain lounas.

    PS. Löysin paljon muutakin, kuten leipiä... Nams.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löytyi mieluista kokattavaa. Tämä pasta tosin on aika koukuttavaa. Se on se sitruunan ja chilin yhdistelmä...

      Poista