(Ruoka)päiväkirja : Muuta ruokaan liittyvää

Olemme toki syöneet viime aikoina, vieläpä ihan hyvin. Suurin osa aterioista on vieläpä kokattu kotona. Silti minulla ei varsinaisesti ole ruokaohjeita kirjattavaksi tai muuta herkkuhehkutusta. Aika perusmeiningillä ollaan menty, kuten nyt vaikka tuolla sitruuna-chilipastalla kuvassa. 

Ruoka sinänsä on kyllä ollut mielessä, sillä tapani mukaan näköjään valitsen ruokaan liittyviä juttuja myös muissa toimissani. Varsinkin viihdevalintani kohdistuvat helposti herkkuihin, herkuttelijoihin tai herkkujen tekijöihin. 

Korvissa kaikuu kerran viikossa Bella Table -podcast, johon olen tykästynyt. Viimeisin Hanna Karlsonin (Liberty or Death -drinkkibaarin baarimestari Helsingissä - en ole koskaan käynyt, mutta tämän jälkeen tekisi mieli) kanssa tehty drinkkijakso oli varsin inspiroiva ja hänen luomaansa "RabarBella Fizz" - pitää kyllä kokeilla (vaikkei meillä kyllä ole mitään cocktail-välineistöä. ) 

Olen jopa katsonut pari elokuvaa viime viikkojen aikana. The League or Extraordinary Gentlemen ei kai varsinaisesti tuo mieleen notkuvia ruokapöytiä, joten ei siitä sen enempää. Julie & Julia - elokuva oli kuitenkin jotenkin jäänyt minulta väliin sen ilmestymisen jälkeen ja nyt sain sen katsottua. (Netflix)  Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja kaksi rinnakkaista tarinaa ruokaentusiasteista oli varsin viihdyttävää katsottavaa. Meryl Streep on herkullinen hahmo Julia Childina ja pidinkin erityisesti amerikkalaisen diplomaatinrouvan seikkailuista ranskalaisen kulinarismin maailmassa. Toki ajatus klassikkokirjaa läpi kokkaavasta bloggaaja-toimittajasta myös vetoaa (monestakin syystä ;-), mutta silti pidin enemmän historiallisesta osuudesta - ehkä varsinkin sen ihastuttavasti stereotyypisen ranskalaisen tunnelman vuoksi. 

Netflixistä olen myös toisinaan katsellut Somebody Feed Phil - sarjaa, jossa Phil Rosenthal syö tiensä läpi maailman eri kolkkien. Nyt viidennessä kaudessa on jakso Helsingistä ja sehän piti tietysti katsoa. Jaksosta löytyi paljon tuttua, mutta silti Suomi (tai no, Helsinki) näyttäytyi eksoottisena ja kiinnostavana ihan näin espoolaisenkin silmiin. Phil oli innoissaan myös suomalaisista herkuista ja taisi päästä maistamaan ensimmäistä kertaa elämässään useampaakin ainesta. Eikä hän ole tainnut muualla päästä juttelemaan pääministerin kanssa. Go Sanna Marin! Teki hyvää katsojan kansalliselle itsetunnolle ja toivottavasti osan näkevät myös monet, monet katsojat maailmalla.

Olen tainnut ennenkin sanoa, että sarjan vastuttamattomuus tulee sen päähenkilöstä. Innostus, avoimuus ja lapsenomainen ihastuminen kaikkeen ja kaikkiin on kertakaikkisen viehättävää (joskin isompina annoksina ehkä myös naiiviudessaan hieman rasittavaa, mutta jakso silloin tällöin mielenpiristykseksi on varsin mukavaa). 

Että sellaisia ruokajuttuja tällä kertaa. Kesäkuussa siirrytään taas Biarritzin pieneen kämppäkeittiöön, joten en tiedä, miten paljon tulee varsinaisesti kokkailtua, mutta kyllä sielläkin syödään. 

Witcher eli Noituri eli kirja eli tv-sarja (ja pelikin vielä)

Tulin tässä ihan sattumalta ladanneeksi itselleni "Viimeinen toivomus"- nimisen kirjan, kun esikoinen mainitsi ehkä itsekin haluavansa lukea sen. Kuulemma kuuluisa fantasiasarja, johon perustuvaa peliä hän on pelannut.

Kului jonkin aikaa ja perheen miesväki alkoi kohkata jostain Netflix-sarjasta, joka on kuulemma tulossa joulun aikoihin. Minä aloin lukemaan lataamaani kirjaa ja huomasin sen varsin omanlaisekseen tarinaksi hirviöitä tappavasta Noiturista.

Andrzej Sapkowski : Viimeinen toivomus
Oma ostos Elisa Kirjasta 

Noiturit luodaan taikuudella mutanteiksi muuttuvista lapsista. Heidän ainoa tehtävänsä on rahaa vastaa poistaa maailmasta hirviöitä. He eivät tunne mitään ja kuolevat ennen eläkeikää. Geralt Rivialainen on yksi noitureista, mutta "Valkoinen susi" on Noituriksi poikkeuksellinen. Hän kyllä tappaa hirviöitä, mutta elää myös jonkinlaisen oman käyttäytymiskoodinsa mukaisesti, eivätkä hänen tunteensa ole ihan niin jäässä kuin legendan mukaan pitäisi.

Noituri-sarja on puolalaisen kirjailijan kotimaansa taruista ja legendoista lainaava fantasiasarja. Se ei niinkään ole erikoinen tapahtumien ja maailmankuvauksensa vuoksi, mutta henkilöhahmojen syventäminen ja juonen rakentaminen etenee sirpaleittain, epälineaarisesti ajassa hyppien, taru (tai bardin laulu) kerrallaan. Ensin en millään ymmärtänyt, mikä Noiturista tekee niin suositun. Sitten jäin kiinni lumoukseen. Tarina rakentuu pienistä paloista, oivallusten kautta. Palaset loksahtelevat paikoilleen luku kerrallaan ja se on lukijalle oikeastaan aika palkitsevaa.

Toki olen ehtinyt toistaiseksi lukemaan vain ensimmäisen osan, joten en tiedä, miten jatko rakentuu. Jo ensimmäisestä osasta saa kuitenkin hyvän tuntuman tunnelmaan, jonka Netflixin Witcher-sarjassa on osattu taitavasti luoda television keinoin. Tarina sinänsä on ilmeisesti melkein sama, vaikka joidenkin henkilöiden historiaa luodataan ja kuvataan kirjaa enemmän. Minä pidin tästä ratkaisusta, sillä se täydensi hienosti kirjassa ehkä ohueksi jäävien päähenkilöiden kuvaa. Aika harvoin pääsee sanomaan, että elokuvassa tai tv-sarjassa on kiinnitetty kirjaa enemmän huomiota henkilöhahmojan rakentamiseen, mutta tässä (ainakin yhden kirjan perusteella) on niin päässyt käymään.

Tarinapalasten järjestystä on muutettu enemmän tv-formaattiin sopivaan muotoon, mutta sirpaleisuus, takaumat ja monenmonet henkilöhahmot ovat läsnä - samoin kuin moninaisten langanpätkien päätyminen samaan solmuun loppua kohden. Minua miellytti tv-sarjan kyky rakentaa täysi kaari tarinalle, vaikka jatkolle selvästi tilaa ja tarvetta pedattiinkin.

Pidin sarjasta, samoin kuin meidän muu (isompi) miesväki. Kuopukselle annettiin kirja tai jotain muuta kivaa tekemistä ja sitten me neljä istuimme rivissä katsomassa Witcheriä. Jakso per päivä oli sopiva tahti. Peliä pelanneet pojat pysyivät juonessa mukana ja minäkin kirjan ansiosta, isäntä välillä vähän nikotteli nopeasti vaihtuvien ajankohtien ja paikkojen kanssa - pari kertaa jouduttiin selittämään, missä mennään. Ei mikään ihme, sillä tahti oli melkomoinen.

Taistelutkin olivat tv-sarjassa melkomoisia ja minulle ehkä vähän turhankin inhorealistisia. En kauheasti pidä yksityiskohtaisista "miekka silmään, pää poikki"-kohtauksista ja myönnän katsoneeni välillä toisaalle. Muuten maisemat olivat hienoja ja henkilöhahmot mukavasti kärjistettyjä pysyäkseen fantasiaolentoina. Teräsmies Witcherinä aiheutti nuorisossa pientä huvittuneisuutta, mutta kun en ole kyseistä elokuvaa nähnyt niin eipä tuo minua häirinnyt. Ihan katsottava uros sinänsä on kyseessä.

Nyt sitten pohdin, luenko sarjan seuraavia osia vai pitääkö odottaa ensin Netflix-sarjan seuraava kausi. Ainakin täytyy sen verran pitää taukoa, että juonenkäänteet hieman häipyvät muistista. Ei sitä ihan pelkkää kertausta viitsisi.

Tunnustan - olen syyllinen

Lisää kuvateksti

Juurihan minä tuossa syytin lapsia kirjapinon kasvamisesta, mutta eihän syy tietenkään (vain) heissä ole. .

Minä, joka en yleensä televisiosta katso muuta kuin vähän uutisia ja satunnaisen Poirotin, olen jäänyt kokonaan koukkuun. Meille tuli Netflixkin ihan vain tätä sarjaa varten - sitten kuulin, että YLEkin näyttää. 

Itsenäinen ja vahvatahtoinen nainen 20-luvun Australiassa selvittämässä murhia. Suoraselkäinen, moraalinen, mutta kuitenkin hellyttävän hyväsydäminen poliisi yrittämässä pysyä tahdissa mukana. Sarja ei välttele mitään aiheeseen liittyviä kliseitä ja käy ne läpi ylpeästi nauraen - ja naurattaen. Silti kyse ei varsinaisesti ole komediasta. 

Tämä on ihanteellinen kesäsarja. Kevyt, viihdyttävä, välillä ihan jännittäväkin ja ihanan romanttinen, sellaisella suloisen viattomalla tavalla. Ei Phryne Fisheriä nyt varsinaisesti miksikään siveyden sipuliksi voisi nimitellä, mitenkään, mutta ne katseet ja jännite ja magneettinen vetovoima Phrynen ja Jack Robinsonin välillä... 

Murhatarinat sinänsä ovat sellaista perusviihdyttävää tasoa. Sarjan vetovoima perustuu ainakin minulla henkilöhahmoihin ja tuttuja teemoja toistavaan sanailuun - sekä Phryne Fisherin vaatevarastoon. Minä ottaisin itselleni kaikki hänen vaatteensa, jos jostain kohtuuhinnalla samanlaisia löytäisin - no, okei - ehkä joillekin iltapuvuille saattaisi käyttö olla turhan vähäistä. Mutta ne leveälahkeiset housut ja liehuvat paidat ja hyvin leikatut mekot... Erityisesti olen menettänyt sydämeni (Jackin lisäksi) Phrynen hatuille. 

Jep, koukussa. Olen kohta katsonut Netflixiltä löytyvät kaksi ensimmäistä kautta. YLE kuulemma aloittaa kolmannen näyttämisen ensi viikolla. Harmi vaan, että loma loppuu... 

Kirjat perustuvat Kerry Greenwoodin romaaneihin. Miten ihmeessä ne ovat päässeet minulta ohi, vaikka kaikenlaisia muita kevyitä naisetsiviä on tullut lueskeltua viime vuosinna? Nyt en taida niitä uskaltaa lukeakaan. Sarja on sen verran vahvana mielessä.

Herttaista huumoria - Peter Kingdom

Meillä ei pahemmin telkkaria katsota - mitä nyt tallennettuja ruokaohjelmia ja valittuja filmejä. Nyt kuitenkin äiti on taas löytänyt yhden suosikkisarjan katsottavaksi.

Brittiläistä lempeää ironiaa ja Stephen Fry. Tarvitseeko sanoa muuta ?

Kyseinen herra on suuri suosikkini jo Jeevesin ajoilta eikä petä nytkään. Pikkukylän lakimies joutuu apulaisensa kanssa selvittelemään jos jonkinlaisia tapauksia, eikä henkilögalleria jätä kylmäksi. Edellisessä jaksossa selvitellään ufojen (?) jättämiä jälkiä vehnäpellossa. Vastakkain ovat maanviljelijän toimeentulo ja sci-fi fanin tulkinnat tieteellisen tutkimuksen tarpeellisuudesta. Peter Kingdomin apulainen pääsee selvittelemään tahollaan ihmisen oikeutta elää haluamallaan tavalla.

Sarjassa ei ole väkivaltaa eikä seksiä ja kielikin on huoliteltua. Ah, sitä Fryn brittiaksenttia ! Suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen toimivat kantavina teemoina.

Yle 1 esittää Peter Kingdomin aina perjantai-iltaisin. Mukava alku viikonlopulle niille, jotka ehtivät silloin ruudun ääreen. Me muut sitten voimme nauttia kylän kohelluksesta tallennettuna.

Kotiäidin päivähuvit ja -herkut

 
Mitä katsoo hoitovapaalla oleva äiti telkkarista ? Ostoskanavia ? No ei  sentään, tulisi jossain vaiheessa liian kalliiksi. Tallennettuja elokuvia ja tv-sarjoja ? Ei pysty pysymään kärryillä niin pienissä pätkissä. Toto ei pysy tarpeeksi paikallaan telkkarin lähellä vaan pitää juosta perässä parin minuutin välein. Tämä äiti on siis addiktoitunut erilaisiin ruokaohjelmiin. Reseptin pystyy seuraamaan toisella silmällä ja kaiken lisäksi hyvistä ohjelmista saa inspiraatiota perheen nälkäisten ruokkimiseen.

Mitä sitten viime aikoina on tullut seurattua ?


Ehdottomaksi suosikiksi on tällä hetkellä noussut AVAlla pyörivä Market Kitchen. Sen tallennan joka päivä pätkinä katsottavaksi pienen maitohetkinä. Britannian kokkitaivaan tähdet käyvät siellä esittelemässä reseptejään ja pitämässä hauskaa kamujen kanssa. Samalla voi kateellisena ihastella Borough Marketin valikoimia. Lisäksi ohjelmassa esitellään "ajankohtaisia" ruokatrendejä, missä tosin hiukan aina välillä häiritsee, että kyseessä on kausi 2010. Emme me sentään ihan niin paljon täällä Suomessa enää perässä ole. Niin, ja ohjelmasta löytyy ihan oikeasti hyviä reseptejä ja kun ne löytyvät myöskin netistä (Market Kitchen recipes),  ei tarvitse edes yrittää kirjata ylös katsoessa.

Toinen digiboksiin tällä hetkellä tallentuva ohjelma on vanha tuttu Nigella. Valittelin aikoinaan Nigella Kitchen - kirjan  mielenkiinnottomuutta sen vähän toistaessa vanhoja ideoita, mutta kyllä tuo sarja näköjään vaan tulee katsottua. Ehkä sen pelastaa vauvan kanssa katsominen. Ei ehdi samalla tavalla hermostumaan ja kyllästymään Nigellan maneereihin. Eikä siinä mitään, hyviä reseptejähän siinä on. Piti kokeillakin Venetsialaista porkkanakakkua, mutta kun loppupeleissä ei kaapeista löytynyt kuin ne porkkanat niin jäi tällä kertaa tehtävien listalle. Sen sijasta tehtiin viikkoillan jälkkäriksi Market Kitchenistä bongattu herkkuresepti.

Kun kevät tulee, niin minuun iskee vielä normaalia kovempi sitruunanhimo. Onneksi nykyään saa luomusitruunoita jo suurimmasta osasta ruokakauppoja, joten kuoriraastetta pystyy törkkäämään vähän joka ruokaan. Sitruunanhimosta johtuen varmistin kaapista löytyvän tarpeelliset ainekset jo kesken reseptin katsomisen, enkä tosiaan pettynyt. Helppoa ja herkullista ! Ihanan sitruunaista ja raikasta. Crème Fraîche toi mukavan täyteläistä makua rinnalle ja pakasteesta löytyi seuraksi vielä oman pihan vadelmia... Resepti löytyy tuon seuraavan linkin takaa ja kannattaa selailla paikkaa muutenkin. Se on täynnä inspiroivia herkkuja :-) Lemon and passion self saucing pudding