6.4.2023

(Luku)päiväkirja: Levotonta menoa

Torstai 6.4.2023 

Onneksi oli lyhyt työviikko. Keskittymiskyky on ollut lievästi sanottuna vaisun puolella ja tänään tuntuivat tunnit matelevan kohti iltapäivää. Kivireen vetäminen ja viimeisillä voimilla raahautuminen tulivat mieleen, vaikka toki kyseessä oli vain parista palaverista iltapäivällä... Sitten kauppaan, pientä järjestelyä ja sohvalle. Luureihin äänikirja ja... nukahdin. (Kunnes minut herätettiin kertomaan, olisiko illalla mahdollisesti jotain syötävää. Kysyjä laitettiin tekemään pastaa)

Levottomat yöt ovat vaatineet veronsa. Ylikierroksilla sitä joko herää liian aikaisin tai ei rauhoitu nukkumaan. Elämässä tapahtuu nyt paljon. On jotain surullista, kun jokin lähestyy loppuaan. On jotain jännittävää, kun mahdollisuus  muutokseen saattaa jopa realisoitua. Kerrankin eivät päällimmäisenä mielessä ole aina työt. 

Kirjat ovat ja pysyvät. Tällä viikolla olen lukenut yhden dekkarin eli Satu Rämön Rósa & Björk. Säästän siitä tarkemman tekstin johonkin viime aikoina suosimaani dekkarikimaraan, mutta Islanti viehätti edelleen ja tulin lukeneeni kirjan parissa illassa. (Siis myöhäiseen nukkumaanmenoon oli levottomuuden lisäksi muitakin syitä... ) 

Lisäksi olen jatkanut Virginia Woolfin päiväkirjojen toista osaa. Edelleen koukuttuneena. 

Aloitin myös kuuntelemaan yhtä cozy mysteryä ihan vain nimen perusteella. Vai mitä tuumaatte nimestä Dead & Breakfast ? Seuraava osa on Doom with a View, joten ehkä sekin vielä pitää kuunnella. Merry Ghost Inn näyttää tarjoavan ihan sujuvia seikkailuja omistajiensa päänmenoksi. 

Pääasiallinen äänikirjani on kuitenkin tällä viikolla ollut Emmi-Liia Sjöholmin dialogiromaani.



Emmi-Liia Sjöholm : Virtahevot
Äänikirja Storytel, lukijat: Samuli Niittymäki, Pihla Viitala 

Vähän levotonta menoa on tässä kirjassakin. Eevis ja Touko istuvat ulkona kesäyössä ja juttelevat. Rakkaudesta, seksistä, suhteista, eroista, lapsista, vanhemmista, elämästä, identiteetistä. Tuntemattomalle on kai helpompi avautua, kun ympärillä on kaupungin tyhjyys, väsyttää ja ehkä vähän pöhnäinenkin olo. 

Jutut lainehtivat ja dialogista nousee esiin kaksi erilaista elämää ja ihmistä, joissa kuitenkin on yhteistä inhimillisyys ja ihmisen haavoittuvaisuus. Myönnän, en samaistunut kumpaankaan ja moni asia asetelmissa on minulle vieras. Olen ehkä lopulta vähän eri sukupolvea kuitenkin tai sitten elämä on vienyt jotenkin toisin. Toisaalta koin myös tuttuutta, sillä samoin kuin kaksi erilaista päähenkilöä löytää toistensa ihmisyydessä itseään, niin myös lukija tunnistaa omia ajatuksiaan. Tarina ei kuitenkaan niinsanotusti "kolahtanut", vaikka nautinkin sen kuuntelusta. Vähän etäältä kiinnostuen enemmän kuin rajusti myötäeläen. 

Kirja on alunperinkin kirjoitettu nimenomaan dialogiromaanina äänikirjaksi. Kuunnellessä välillä mietin, onko tämä oikeasti kirja vai sittenkin jo melkein kuunnelma, sillä Samuli Niittymäki ja Pihla Viitala tuovat tarinan niin elävänä lukijan korviin. Ihan kuin salakuuntelisi oikeaa keskustelua. Illuusio on vahva, vaikkei mitään varsinaisia äänitehosteita olekaan, vain lukijoiden äänet. Vähän sentään musiikkia lopussa. 

En yhtään ihmettele, että Virtahevot voitti Storytel Awardsin kaunokirjallisuussarjan. Kolme ja puoli tuntia meni hujauksessa ja siinä ajassa kerittiin luotamaan ihmissuhteita ja ihmisyyttä monelta eri suunnalta. Useimmat äänikirjoiksi luetut romaanit taitavat olla vähän pidempiä, mutta tässäkin oli jo sisällöltään painava paketti, ehkä pidennettynä olisi käynyt raskaaksi - Sitä paitsi kyllähän sitä jo takamuskin puutuu tunteja kalliolla istuessa, eikä pieni torkahdus liene pahitteeksi ennen työpäivän alkua... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti