Kiitos Kansallisteatterille medialipuista
No vihdoinkin!
"Kuukauden teatteri"-haasteeni on voinut lievästi sanottuna pahoin tänä vuonna, mutta nyt lähti putki päälle. Tässä kuussa käyn teatterissa peräti kolmesti!
Putken aloittaa Mihail Bulgakovin mestariteokseen perustuva Mestari ja Margarita. Tykkäsin klassikkohaastetta varten lukemastani kirjasta sen runsauden vuoksi. Teatteriesityksestä tykkäsin sen runsauden ansiosta ja osittain siitä huolimatta.
Rohkeutta, hulluutta ja kirkkaita valoja
Bulgakovin mestariteoksen sovittaminen näyttämölle vaatii sekä rohkeutta että vähän hulluutta. Kirja vilisee teemoja, ihmisiä, tapahtumia ja mitä kummallisempia viittauksia. Väliaikansa kanssa 2,5h kestävä näytelmä ei millään voi esittää kaikkea, on pakko valita.
Vaikka Mestari ja Margarita suoraviivaistaa kirjan sisältöä, tuntui ensimmäinen puolisko ennen väliaikaa turhankin pitkältä. Tarinaa rakennettiin hartaasti ja huolella, mikä oli tietysti kirjaa tuntemattomille melkein välttämätöntä, mutta hivenen mietimme seuralaiseni kanssa kaikkien keskustelujen ja viittausten välttämättömyyttä. Samoin jotkut kohtaukset (esim. runoilija Bezdomnyin juoksu kaupungin halki) olisi voinut tiivistää. Runsautta toki riitti elementeissä keskustelujen lisäksi, mutta ensi mielenkiinnon jälkeen ne eivät täysin riittäneet pitämään vauhtia yllä vaikka monista kovasti pidinkin. Väliajan jälkeen tahti kiihtyi ja tarina sai kiinni Bulgakovin hengästyttävästä vauhdista. Lavalla pyöritettiin niin näyttelijöitä, värejä, valoja kuin nukkejakin.
Jo Bloggariklubilla ohjaaja Anne Rautiainen kertoi meille bloggaajille näytelmän yhdistävän sekä eläviä näyttelijöitä että nukketeatterin elementtejä. Näiden lisäksi haluan nostaa tarinan kuljettamisen kannalta olennaisina esiin myös lavasteet ja valot. Tavaroita ei lavalla ole paljonkaan, mutta ne ovat monikäyttöisiä ja vaikuttavia. Pilatuksen pylväät luovat illuusion palatsista, joka melkein leijuu näyttämön yllä.
Valoihin ja videoihin rakastuin. Varsinkin aivan alun raitiovaunu ja lopun ilottelu väreillä ja heijastuksilla olivat mahtavaa katsottavaa. Pietu Pietiäinen oli mukana suunnittelemassa myös minua suunnattomasti ihastuttanutta Mahdolliset maailmat - näytelmää. Mestari ja Margarita on vähintään samalla tasolla. Kertakaikkisen upeaa katsottavaa.
Kuva: Kansallisteatteri |
Rakkaustarina
Bloggariklubilla Anne Rautiainen myös ihmetteli ääneen, miksi kirjan nimen suomennos nostaa pääosaan Saatanan, vaikka kaikkialla muualla keskeisenä teemana on nimeä myöten Mestarin ja Margaritan rakkaustarina. Samaa jäin minäkin miettimään. Mitenköhän paljon nimi ohjaa lukijan/katsojan fokusta. Seurataanko Saatanaa vai rakastavaisia?
Näytelmän nimi siis jo kertoo, mihin teemaan ohjaaja on punaisena lankana tarttunut. Toki esillä ovat myös viittaukset uskontoon ja Neuvostoliiton kulttuurille luomiin rajoituksiin, mutta Margaritan taistelu välillä vähän nahjusmaisen Mestarin ja rakkauden puolesta on näytelmän suurin voima ja jättää Saatanankin varjoonsa, vaikka tämä vaikuttava hahmo onkin.
Tosin pimeyden herran seurue vastaa ehkä kaikkein parhaiten mieleenpainuvista hahmoista. Hella-vampyyrin nauru jää vainoamaan öisiä painajaisia ja Begemot-kissa kirvoittaa naurahduksen vielä näytelmän loppumisen jälkeenkin. Kaikki näyttelijät ovat taitavia, niin kuin Kansallisteatterin lavalla aina.
Kuva: Kansallisteatteri |
Ehdottomasti katsomisen arvoinen
Minä odotin tätä teatteri-iltaa miltei malttamattomana. Olin utelias näkemään jo etukäteen mainitut runsaat elementit, sekä sen, miten massiivisen runsaasta tarinasta on saatu katsojansa vangitseva teatteriesitys. En pettynyt.
Kirjaa lukemattoman katsojan yli näytelmä voi välillä vyöryä osin käsittämättömänä, mutta silti runsaana ja kiinnostavana (vapaa tulkintani seuralaisen kuvauksesta kokemuksestaan). Kirjan lukenut voi jäädä nauttimaan yksityiskohdistakin. Molemmille näytelmä on ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Kiitos Kansallisteatterille medialipuista
Mukavia teatterihetkiä. Omasta teatterissa käynnistä on jo laittoman pitkä aika.
VastaaPoistaTeatterissa on kyllä ihan oma tunnelmansa. Minullakin oli vähän väliä, mutta nyt on lokakuussa peräti pieni suma :-)
PoistaJuuri tänään luin viimeiset sivut Saatana saapuu Moskovaan -kirjasta loppuun. Aivan kreisi kirja, josta tuli mieleen jopa ajatuksia, onko Potterin tarinoita ammennettu täältä. Itsellä taitaa olla vielä pari viikkoa, että näen esityksen. Mielenkiinnolla odotan, koska kirjassa on niin paljon ja olen lukenut muitakin hyviä arvioita kyseisestä esityksestä.
VastaaPoistaTästä näytelmästä taitaakin saada parhaiten kiinni, jos on lukenut kirjan.
PoistaOlen tässä miettinyt, pitäisikö kirja lukea. Ehkä jossakin vaiheessa. Tuo on hyvä yhdistelmä ensin kirja ja sitten teatteri. Yleensä niin saa paljon enemmän näytöksestä irti. Kiitos kiinnostavasta postauksesta.
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti lukea. Se on elämys ihan itsessään :-)
PoistaTotta myös, että näytelmän pohjana olleen kirjan lukeminen tuo usein syvyyttä teatterikokemukseen. Toisaalta voisi ihan freesi ja yllätyksellinenkin näkemys olla mielenkiintoinen.
Nuket ja videot alkoivat kiinnostaa esityksessä erityisesti. Teoksen luvusta on yli vuosikymmen, ja silloin luin sen aika "puskasta" ymmärtämättä kaikkia neuvostotodellisuuden viitteitä. Jäin ihmettelemään sitä, kuinka kuitenkin kovan sensuurin aikana siellä syntyi joitakin todellisia kaunokirjallisuuden helmiä, joista ei joutunut suoraan vankilaan.
VastaaPoistaJoo, ei sitä tilannetta kai voi kuin vähän aavistella tällaisia teoksia lukiessaan/katsoessaan.
PoistaVautsi, miten kiinnostavaa. Tuo visuaalinen puoli erityisesti, ja nuket tuovat varmasti ihan omia ulottuvuuksiaan. Tuota kirjan nimen suomennosta ihmettelin itsekin, kun Bulgakovin romaanin luin kaikkien aikojen ensimmäiseen klassikkohaasteeseen.
VastaaPoistaKävisin mielelläni teatterissa, mutta tämä syksy on ollut töiden suhteen niin tiukkaa, että on ollut mahdotonta repiä aikaa teatterikäynteihin. Muistelen kaiholla opiskeluaikoja, jolloin kävin teatterissa kerran viikossa.
Minä taas en pahemmin ehtinyt keväällä teatteriin ja saattaapi loppuvuosikin taas mennä projektin pyörteissä.
PoistaMinusta on ihanaa, miten viime aikoina näkemissäni teatteriesityksissä on hyödynnetty erilaisia tehokeinoja. Ne tuovat kokemukseen ihan uusia ulottuvuuksia.
Olen lukenut "Saatanan" joskus parikymmentä vuotta sitten eikä se silloin kovin suuresti hetkauttanut. Muistelisin pitäneeni kirjan alusta, mutta edetessään meni liian "överiksi" makuuni. Kirjan nimi teki taannoin vaikutuksen ja se varmaan ohjasi lukukokemusta tietyssä määrin. Pitäisi varmaan lukea kirja joskus uudelleen ja katsoa, miten se nyt uppoaa, kun on enemmän elettyä elämää takana ja kenties ymmärryskin erilaista. Teatteriversiona ei kiinnosta. Kävin eräässä vaiheessa paljon teattereissa, mutta nykyään en lainkaan. Pitäisi olla päivänäytöksiä.
VastaaPoistaLuulenpa tämän kirjan aukeavan ihan eri tavoin eri ikäisille, vaikka aika överihän se on vaikka milloin lukisi :-)
PoistaOli mielenkiintoista nähdä, miten runsaus taipui teatteriesitykseksi
Tässäpä yksi klassikko, johon tarttumista kirjallisessa muodossa olen lykännyt ja lykännyt... pitää kyllä muistaa ottaa vaikka ensi kesän klassikohaasteen kirjaksi, kun kaikki kirjasta tai sen versioinneista lukemani jutut saavat kirjan kuulostamaan ehdottomasta lukemisen arvoiselta. :) En silti taida uskaltaa teatteriversion pariin, ennen kuin kirja on tuttu...
VastaaPoistaKyllä tuo kannattaa lukea, vaikka mitä ilmeisimmin vähän jakaakin mielipiteitä. Toiset pitävät turhankin runsaana, mutta siitähän se elämys juuri syntyy.
PoistaSaatana saapuu Moskovaan on minulle the Kirja. Olenkin menossa katsomaan tämän kun tulen messuille. En malta odottaa, lukemani perusteella odotukset ovat aika korkealla!
VastaaPoistaMukavaa teatteri-iltaa messuviikonloppuna! Ja toivottavasti törmätään messuillessa :-)
PoistaMua niin harmitti että jäi tämä nyt syksyllä näkemättä, onneksi jatkuu keväällä. Tykkäsin kirjasta aivan hulluna aikanaan, vähän elättelen toiveita että ehtisin lukea tämän uudelleen vielä ennen teatteriin pääsemistä.
VastaaPoistaPietu Pietiäinen on kyllä nerokas valovelho, minäkin pidän kovasti hänen visuaalisuudestaan! Kokonaisuutena tuntuu, että Kansiksessa on nyt aika kova syksy menossa, ihan mahtavaa.
Minäkin olen ollut vaikuttunut niistä näytelmistä, joita olen ehtinyt katsomaan ja listalla olisi vielä monta mielenkiintoista. Kansallisteatterissa on esitysten laatukin aina mahtava ja minusta tyylit ja tekniikat todella vaihtelevia.
PoistaNostaisin esityksestä vielä Annika Poijärven hienon laulun ja vielä ne nuket. Nukkien käyttö toi kohtauksiin liki maagista intensiteettiä. Hieno toteutus!
VastaaPoistaMinna /Kirsin Book Club
Kyllä, laulu oli tosi hieno.
PoistaMinä en noin yleisesti ole nukkefani (enemmänkin ne ovat minusta pelottavia), mutta tähän ne sopivat tosi hyvin.